Hakeminen suoraan maisterin tutkintoon Hkiin

Hkin:n yliopiston sivuilla oli, että suoraan maisterin tutkintoon otetaan Turun ja Roin yliopistoista enintään 10 ON-tutkinnon suorittanutta jatkamaan Hkiin.
Mistään en kuitenkaan löytänyt tilastoja, paljonko tällaisia erityisvalinnan kautta pyrkiviä on ollut tai millä opintomenestyskeskiarvolla sisään olllaan päästy..?
Hki:han vaatii vähintään 3:n keskiarvon oikeudenaloista sekä samoin opinnäytetyöstä. Onko kellään siis hajua että onko tuo keskiarvo paljonki yli 3:n vai onko jopa niin ettei näitä 3:n keskiarvoisia löydy edes tuota kymmentä?

Itse siis kuten arvata saattaa, olen vähän uumoillut hakevani yliopiston vaihtoa, jos ja kun saan ON-tutkinnon suoritettua ensi kevääseen mennessä.
3541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Elä mieti, kuka pääsee. Hae vaan ja katso mitä tapahtuu. Itse hain Kuopioon maisteritutkintoon ja pääsin helposti sisään. Toki täytin kriteerit kiitettävästi. Et voi saada enempää kuin vaadit, joten hakeminen kannattaa joka tapauksessa.

Äänestä
  • Elikkä tarvisin näitä pohjatietoja mielellään jo tässä vaiheessa, sillä ON-tutkinnon loppuunsaattaminen tuohon Hkin 30.4 rajaan mennessä vaatisi itseltäni erityisjärjestelyjä, kun taas se että suorittaisin tutkinnon kesäkuun alkuun mennessä ei niitä vaatisi, joten olisi mukava tietää että aiheutanko vain itselleni turhaa pään vaivaa..

    Äänestä

  • Hyppyyn kirjoitti:

    Elikkä tarvisin näitä pohjatietoja mielellään jo tässä vaiheessa, sillä ON-tutkinnon loppuunsaattaminen tuohon Hkin 30.4 rajaan mennessä vaatisi itseltäni erityisjärjestelyjä, kun taas se että suorittaisin tutkinnon kesäkuun alkuun mennessä ei niitä vaatisi, joten olisi mukava tietää että aiheutanko vain itselleni turhaa pään vaivaa..

    Erllisvalinnat käsitellään oikeustietellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa (rajat, muut kriteerit, sisäänpäässeet ym) keväisin.
    Tiedekuntaneuvoston pöytäkirjat ovat julkisia ja löytyvät tiedekunnan nettisivuilta. Lisätietoja voi kysyä opintotoimistosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyppyyn kirjoitti:

Hkin:n yliopiston sivuilla oli, että suoraan maisterin tutkintoon otetaan Turun ja Roin yliopistoista enintään 10 ON-tutkinnon suorittanutta jatkamaan Hkiin.
Mistään en kuitenkaan löytänyt tilastoja, paljonko tällaisia erityisvalinnan kautta pyrkiviä on ollut tai millä opintomenestyskeskiarvolla sisään olllaan päästy..?
Hki:han vaatii vähintään 3:n keskiarvon oikeudenaloista sekä samoin opinnäytetyöstä. Onko kellään siis hajua että onko tuo keskiarvo paljonki yli 3:n vai onko jopa niin ettei näitä 3:n keskiarvoisia löydy edes tuota kymmentä?

Itse siis kuten arvata saattaa, olen vähän uumoillut hakevani yliopiston vaihtoa, jos ja kun saan ON-tutkinnon suoritettua ensi kevääseen mennessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu