Onko kokemuksia, miten saada iäkäs (reilu 70v isä) hallitsemaan juomista, lähtemään A-klinikalle?
Jos joku on onnistunut tekemään elämänmuutoksen vielä tuossa iässä niin kaikki positiiviset kokemukset olisivat tervetulleita!
Lähes jokapäiväisestä iltapäivä- ja iltajuomisesta on nyt siirrytty hallitsemattomiin juomisjaksoihin, milloin ei muuta tehdä kuin juoda ja nukuta (sitäkin huonosti). Juomisputket katkeavat, kun elimistö pistää niin kovin vastaan, ettei enää kykene pullon luo raahautumaan tai jalat pettävät alta.
Äiti joutuu elämään vankina omassa kodissaan, sillä isää ei uskalla jättää kaatuilemaan - pitää olla siltä varalta seuraamassa, että täytyy soittaa ambulanssi - muutenhan jätetään heitteille.
Juomiseen löytyy toki tuhat syytä ja isän päässä pyörivät nonstoppina käsittämättömät vanhat ja uudet ennakkoluulot, väärinkäsitykset,itsesääli, mustasukkaisuus(!) jne. jne. Masentunut, onneton ja säälittävä ihminen - ja toisaalta en jaksa enää juurikaan sääliä tuntea: teksti on sitä luokkaa ja itsekeskeisyys suunnaton.
Me perheen naiset, jotka yritämme sentään vielä kuunnella ja puhua, olemme vain akka-liittoutuma häntä vastaan.
Se isä, mikä hän on/oli parhaimmillaan selvin päin, on edelleen kovin rakas, huumorintajuinen ja lämmin ihminen.
Tämä juoppo"hullu", johon olen nyt toden teolla vasta "päässyt" tutustumaan, on jotain ihan muuta. Lapsesta lähtien olen tiennyt tuon pimeän puolen olemassaolon, mutta nyt sitten viinan voimalla se hallitsee koko ajan enemmän, enää ei minun tuntemaa isää usein tapaa.
Tätä menoa ollaan hyvin pian sen edessä, että ambulanssi vie (tapaturma,tai maksa pettää). Tai ainakin äiti täytyy saada pois kestämättömästä tilanteesta - mikä ilman muuta tulee johtamaan edelliseen.
En taida pystyä muuta tekemään kuin seuraavan katkon tultua pyytämään, että yhdessä lähdetään käymään A-klinikalla. En vaan ikinä usko, että hän tulee lähtemään.
Vaikka pelissä on loppuelämän laatu, äiti, ihana talo jne.
On niin surkean avuton ja vihainen olo yhtäaikaa, kun on tajunnut, että tosiaan en pysty auttamaan, sillä pään sisältö on käsittämätön - apua täytyy hakea muualta - mutta kun ei voi pakottaa...
Tarinahan on toki huomattavasti monipolvisempi pitkältä ajalta. Tätä lukiessa itsekin herään ihmettelemään, miten ihmeessä emme ole aiemmin laittaneet isää valinnan eteen. Suurin syy on se, että alitajuisesti pelkäämme hänen tekevän jotain itselleen - tosin itsemurhaahan tämä juominenkin on.
Jos joku on onnistunut tekemään elämänmuutoksen vielä tuossa iässä niin kaikki positiiviset kokemukset olisivat tervetulleita!
Lähes jokapäiväisestä iltapäivä- ja iltajuomisesta on nyt siirrytty hallitsemattomiin juomisjaksoihin, milloin ei muuta tehdä kuin juoda ja nukuta (sitäkin huonosti). Juomisputket katkeavat, kun elimistö pistää niin kovin vastaan, ettei enää kykene pullon luo raahautumaan tai jalat pettävät alta.
Äiti joutuu elämään vankina omassa kodissaan, sillä isää ei uskalla jättää kaatuilemaan - pitää olla siltä varalta seuraamassa, että täytyy soittaa ambulanssi - muutenhan jätetään heitteille.
Juomiseen löytyy toki tuhat syytä ja isän päässä pyörivät nonstoppina käsittämättömät vanhat ja uudet ennakkoluulot, väärinkäsitykset,itsesääli, mustasukkaisuus(!) jne. jne. Masentunut, onneton ja säälittävä ihminen - ja toisaalta en jaksa enää juurikaan sääliä tuntea: teksti on sitä luokkaa ja itsekeskeisyys suunnaton.
Me perheen naiset, jotka yritämme sentään vielä kuunnella ja puhua, olemme vain akka-liittoutuma häntä vastaan.
Se isä, mikä hän on/oli parhaimmillaan selvin päin, on edelleen kovin rakas, huumorintajuinen ja lämmin ihminen.
Tämä juoppo"hullu", johon olen nyt toden teolla vasta "päässyt" tutustumaan, on jotain ihan muuta. Lapsesta lähtien olen tiennyt tuon pimeän puolen olemassaolon, mutta nyt sitten viinan voimalla se hallitsee koko ajan enemmän, enää ei minun tuntemaa isää usein tapaa.
Tätä menoa ollaan hyvin pian sen edessä, että ambulanssi vie (tapaturma,tai maksa pettää). Tai ainakin äiti täytyy saada pois kestämättömästä tilanteesta - mikä ilman muuta tulee johtamaan edelliseen.
En taida pystyä muuta tekemään kuin seuraavan katkon tultua pyytämään, että yhdessä lähdetään käymään A-klinikalla. En vaan ikinä usko, että hän tulee lähtemään.
Vaikka pelissä on loppuelämän laatu, äiti, ihana talo jne.
On niin surkean avuton ja vihainen olo yhtäaikaa, kun on tajunnut, että tosiaan en pysty auttamaan, sillä pään sisältö on käsittämätön - apua täytyy hakea muualta - mutta kun ei voi pakottaa...
Tarinahan on toki huomattavasti monipolvisempi pitkältä ajalta. Tätä lukiessa itsekin herään ihmettelemään, miten ihmeessä emme ole aiemmin laittaneet isää valinnan eteen. Suurin syy on se, että alitajuisesti pelkäämme hänen tekevän jotain itselleen - tosin itsemurhaahan tämä juominenkin on.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Yleensä alkoholisteilla on jonkinlainen loppukiri-vaihe juomisessaan ennen kuin jotain ratkaisevaa tapahtuu.
Aina joskus tuo loppukiri johtaa ns. pohjakosketukseen, toisin sanoen sille tasolle, jota alemmas edes alkoholisti itse ei enää halua vajota.
Silloin on otollinen hetki tarjota hänelle apua.
Te olette jo vuosien ajan yrittäneet auttaa isäänne, ja olette kaikin tavoin toimineet ja eläneet niin, ettei isänne olisi tarvinnut juoda enää.
Tämä on helppoa arvata, koska kaikki alkoholistien läheiset toimivat samoin.
Mutta juuri tämä toiminta on vain auttanut isäänne juomaan lisää, eli te olette tietämättänne mahdollistaneet isänne juomisen.
Te mahdollistatte sitä edelleenkin sillä, että katsotte juomaputkien aikana hänen peräänsä, ja todennäköisesti vielä siivoatte ja selvittelette hänen sotkunsa, kokkaatte ja pyykkäätte hänelle.
Siis kaikki tavallinen rakastava huolenpito omasta isästä/puolisosta muuttuukin palvelemaan vain tämän juomista.
Sellaista on alkoholismi.
Ette siis pysty auttamaan isäänne mitenkään, sillä juovaa alkoholistia ei kukaan voi auttaa.
Alkoholismi on itsensä kieltävä sairaus, ja siksi avun tarjoaminen ei mene läpi, koska sairas ihminen itse ei tajua olevansa sairas.
Voitte ainoastaan kertoa isällenne sen miltä hänen juomisensa on teistä tuntunut kaikkien näiden vuosien ajan. Jotkut tekevät tämän kertomisen kirjeessä, sillä naamat vastakkain se on usein vaikeaa, koska alkoholisti itse provosoituu hyvin herkästi riitelemään asiasta.
Teidän ei saa siis missään nimessä provosoitua mihinkään äänen korottamiseen tai riitelyyn, vaan kertoa hänelle omista tuntemuksistanne selkeästi ja ytimekkäästi.
Teidän ei tarvitse kuunnella mitään vastineita, sillä selityksiä juomisen syistä olette kuunnelleet ihan varmasti jo vuosien ajan.
Yksi asia viestissäsi vaivaa minua.
Kerroit, että "Äiti joutuu elämään vankina omassa kodissaan, sillä isää ei uskalla jättää kaatuilemaan - pitää olla siltä varalta seuraamassa, että täytyy soittaa ambulanssi - muutenhan jätetään heitteille."
Alkoholistille pitää kertoa, että kun uusi juomaputki alkaa, hänet jätetään yksin juomaan ja selviämään sotkuistaan.
Ja kun juominen sitten alkaa, uhkaus myös toteutetaan - joka kerta.
Kun alkoholisti herää aamulla krapulassa ja pelkotilat päällä, hänelle on aivan kauheata huomata olevansa ihan yksin.
Äitinne täytyy siis muuttaa joka kerta pois kotoaan(lasten, tuttavien luo), kun uusi putki alkaa. Vain siten alkoholisti voidaan saada näkemään oma todellinen tilanteensa.
Alkoholistin läheiset elävät vuosien ajan todellisessa maanpäällisessä helvetissä.
Asia on tabu eikä siitä haluta puhua, vaan siitä mielummin vaietaan.
Tämä vuosikausia kestävä "lasinen lapsuus" jättää ihan varmasti jälkensä myös lapsiin, ja siksi myös alkoholistin läheiset tarvitsevat apua itsellensä.
Teidän kaikkien onkin ehdottomasti keskityttävä itsenne hoitamiseen, oman elämänne elämiseen, sillä isäänne te ette pysty auttamaan.
Häntä pystyvät auttamaan ainoastaan täysin toiset ihmiset, mutta ensin on vain odotettava, että halu avun vastaanottamiseen syntyy.
Juomisen loppukirivaihe enteilee, että se hetki lähestyy.
KIITOS erittäin selkeästä vastauksesta!
Näitä ajatuksia olen kyllä omassakin mielessä pyöritellyt enemmän tai vähemmän, sillä toki olemme vuosia "painamalla villaisella" mahdollistaneet isän juomisen jatkumisen.
Välissä on ollut syystä tai toisesta pidempiäkin selviä jaksoja, joten aina sitten uskomme, että hän kykenisi selvänä olemaan - jos vain tarpeeksi haluaisi.
Ei halua, siltä tämä kesän "loppukiri" vaikuttaa. Eikä hän itse asiassa missään vaiheessa ole edes tietääkseni sanonut, että tosiaan haluaisi lopettaa.
Tuo yksin jättäminen juomisen alkaessa on hänelle tosiaan kova paikka ja sitä olisi enemmän harrastettu varsinkin äidin takia, mutta äiti pelkää siinä määrin että sattuu jotain, että stressaa kahta kauheammin "maanpaossa".
Mutta nyt ei auta muu, kuin ainoastaan se *maanpakolaisuus*. Koska äitinne on todellakin se juomisen jatkumisen mahdollistaja siellä kotona, ellei hän poisu näyttämöltä. Tilanne jatkuu samanlaisena.
Alkoholistin on itse törmättävä *seinään*, jotta hän ymmärtää mistä tässä on kysymys.
Koska juovaa alkoholistia ei pysty kukaan muu auttamaan, kuin ainoastaan hän itse. Ensisijaisesti muutoksen on lähdettävä alkoholistista itsestään. Se, että raitistumista yritetään jonkun muun mieliksi, ei tuota toivottua tulosta.
Tietysti voi käydä huonostikin. Että isänne saattaa juoda itsensä hengiltä. Mutta toinen vaihtoehtokin löytyy, raitistuminen on myös mahdollista.
Muistan kuulleeni elokuvasta nimeltä "julma rakkaus".
Siinä rakastava isä sulki omalta tyttäreltään oven, eikä päästänyt tätä kotiin, koska tyttö oli narkkari ja aineissa.
Elokuva taisi päättyä lopulta kuitenkin onnellisesti.
Julma rakkaus toimii samalla tavalla kuin raamatun viisaus vitsan säästämisestä(joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa).
Se on todella tyly tapa kertoa rakastamalleen ihmiselle, että hänen on nyt kertakaikkiaan pakko tehdä jotain.
Olen itse raitis alkoholisti, isä ja isoisä.
Myös minua kohdeltiin omasta mielestäni väärin, silloin kun vielä join. Tyttärelleni vannoin kostavani kaikki ilmiannot poliisille autoiluistani sekä tk:n lääkärille sekakäytöstäni.
Läheiseni pyrkivät tekemään juomisestani kaikin tavoin vaikeaa, ja kun se jo muutenkin tuotti itsellenikin enää pelkkää pahaa oloa, oli minun pakko tehdä ratkaisu. Onneksi tein sen kymmenen vuotta sitten.
Kaikilla meillä putkijuopoilla on aina pitkiäkin selviä jaksoja, kuten isälläsi. Se on sitä aikaa, kun kaatunutta "pinnakuppia" kunnostetaan ja ryvettynyttä itsetuntoa ja taloutta paikkaillaan. Kaikkea tätä tehdään kuitenkin vain uusi turnee mielessä, että sen voisi taas aloittaa puhtaalta pöydältä.
Useimmat alkoholistien läheiset pitävät juuri tuota kuivaa kautta kaikkein raskaimpana aikana juopon kanssa elämisessä.
Kun alkoholistin kroppa jo huutaa viinaa, mutta pitäisi kuitenkin löytää jokin hyväksyttävä syy juomisen aloittamiselle.
Tunnelma on räjähdysherkkä ja hiostava, kun yksikin poikittainen sana voi olla se juttu, mikä aikaan saa juomisen alkamisen.
Alkoholisti kun tarvitsee aina ulkopuolisen syyn omalle juomiselleen. (syy ei ikinä voi olla siinä omassa alkoholismissa, kun kielto on päällä).
Edelleen anna teille neuvon, että keskittykää jatkossa vain ja ainoastaan itsenne hoitamiseen ja auttamiseen. Alkoholisti juo joka tapauksessa, ja lisääntyvin määrin, teittepä mitä tahansa estääksenne häntä juomasta.
Myös te läheiset tarvitsette apua uskaltaaksenne päästää irti aikuisesta lapsesta, joka isäsi tällä hetkellä juodessaan on.
Aina kuitenkin on toivoa, sillä meitä alkoholisteja raitistuu joka päivä Suomessakin muutamia, eikä etukäteen koskaan voi sanoa, kuka meistä yhtäkkiä päättääkin lopettaa juomisen.
Viisaita sanoja, sillä tältä tilanne juuri vaikuttaa.
Jos ei muuta, niin sain ainakin vahvistusta omille ajatuksille ja sille, että äidin maanpako ei ole tässä tilanteessa isän heitteillejättöä, kun kokonaistilannetta ajattelee.
Kun ei enää jaksa uskoa, niin ei korkealta tipukaan.
Mutta apukanavaa tulen kyllä kuitenkin tarjoamaan. Tosin se voi olla se "poikittainen juttu" tällä kertaa...
Päivä kerrallaan veitsenterällä, nyt on kuulemma "hyvä kausi" menossa.
Tiedän vähän liiankin hyvin mistä puhut. Isäni juominen lisääntyi viimeisenä kuuden vuoden aikana. Äiti joutui aina olemaan kotona, eikä mihinkään saanut mennä, tai jos piti niin alkoon. Jos sinne ei lähtenyt, niin kiristettiin keinolla millähyvänsä. Meille aina selitteli ja koskaan ei saanut sanoa vastaan, hän oli aina oikeassa. Hän oli hyvä manipuloimaan ihmisiä puolelleen. Piti olla repimässä alkon ovia hyvissä ajoin ennen yhdeksää aamulla.
Jos muita asioita oli hoidettavana, niin viina piti ensin viedä isälle ja sitten lähteä hoitamaan muut asiat. Vasta reilu vuosi sitten, jalat ei enää kantaneet ja ambulanssin antoi soittaa. Siinäkin vaiheessa piti vielä juoda ja antaa eri selityksiä hoitajille. Viisi päivää siitä, sai ikuisen raittiuden mullan alla.
Selvin päin hän oli eri ihminen ja tähän pimeään puoleen sai tutustua viimeisinä vuosina. Loppuaikoina ei uskaltanut enää soittaa kotiin kuulumisia, kun tiesi, että siellä ollaan kännissä jo heti aamusta.
Kuulostaa varmasti katkeralta, mutta koen olevani oikeutettu tuntemaan tätä vihaa. Olen lapsista keskimmäinen, joka sai esikoisen toissa vuonna. Ensimmäinen lapsenlapsi oli kyseessä. Lapsen synnyttyä ilmoitin kotiin jälkeenpäin sain tietää, että isä ei ko. iltana ollut edes kotona, vaan putkassa selvittämässä asioita. Se oli aivan kauhea kolaus isälle, joka ei koskaan kuvitellut joutuvansa sinne. Se oli vain "renttuja" varten.
Hääni jätti väliin erilaisin selityksin mm. sydänvikaa ja oireita. Kuitenkin pystyi juomaan aika hyvin! Samoin lapseni ristiäiset meni juodessa, ei jaksanut lähteä. Ihme, että äidin antoi lähteä. Kai sekin suunniteltua, etteivät vieraat ihmettelisi miksi molemmat vanhemmista pois. Isäni näki lapseni kolme kertaa, en voinut ajatellakaan, että veisin lastani näytille kun isä vain joi. Miksi minä joudun kärsimään siitä, että isäni ei ollut tarpeeksi kiinnostunut, että olisi sairaalaan edes tullut katsomaan. 4kk:tta kului lapsen syntymästä kun tuli katsomaan, itse päätin etten vie näytille.
Mielestäni sun kannattaa puhua isäsi kanssa asiasta asiallisesti. Itse siihen en pystynyt, heti tuli sanaharkkaa ja kiristystä ja äiti ei saanut käydä lastani katsomassa. Hän käytti aina taloudellista väkivaltaa.
Ihminen kyllä kuolee kun on kuollakseen. Eläköön lopunelämänsä miten haluaa. Tehnyt kaikenlaista varmasti kokoikänsä. Noh, ei ehkä ole ollut sodassa, mutta onpahan rakennellut perheen jne.
Ton ikäinen alkaa monesti olemaan fyysisesti kovinkin sairas, erittäin useasti dementoitunut jne. Ukolla pää kai pelaa ja terveys on ainakin siinä suhteessa erinomainen, että kestää ottaa viinaakin.
Viinanottaminen nimittäin loppuu ihan pakostakin, kun terveys on siinä mallissa, että ei yksinkertaisesti kestä ottaa viinaa enää ollenkaan.
Ongelma on nyt äitisi, ei isäsi. Isäsi elää loppueloaan kuten haluaa, ehkä han haluaa unohtaa jotain, tai yksinkertaisesti saada aikansa kulumaan. Mutta äitisi tässä on se kärsivä osapuoli, ei isäsi.
Hänelle pitää kehittää kotiapua, kunnasta, kaupungista, seurakunnasta , ihan mistä tahansa. Että hänkin voi elää elämäänsä. Lisäksi hän ihan varmasti on seuran tarpeessa, Kavereista varmaan jo moni kuollut tai sekaisin polttimosta. Se alkaa nyt vaatimaan lapsilta ja muilta läheisiltä viimein sitä paljon puhuttua huolenpitoa myös.
Ihminen ei todellakaan nykyisin edes aina elä seitenkymppiseksi. He ovat vanhuksia ja tarvitsevat apua. Ennen ihmiset itse koittivat pitää huolta omaisistaan, nyt aika on erilainen. Siihen on olemassa erilaisia apujakin.
Miksi ihmeessä utelet jostain netin höpinäpoksista neuvoja. Soita sinne A-klinikalle ja keskustele asiasta ja eri vaihtoehdoista. Siellä ollaan ammattilaisia, täällä ei ole ammattilaisia. Joko entisiä tai nykyisiä juoppoja tai muuten sekopäitä. Seurkunnalla on myöskin olemassa erittäin paljon tietoa ihmisten auttamisesta. Sekä monilla muilla instansseilla. Ja niinsanotusti aikuisen oikeasti. Päävastuu asioista on omaisilla. Aattelit höynäyttää isäsi hoitoon, ja kaikilla muilla, myös sinulla on sitten asiat oikein hyvin. Hyi hitto. Pidä huolta vanhemmistasi. Selvittele asioita, eri instanssien kanssa, etsikää ratkaisuja. Aivan turha syyllistää isääsi. Hän siis juo. se on tilanne. Jos jotenkin saadaan juominen loppumaan, se tietenkin hyvä. Mutta onko isälläsi sen jälkeen hyvä? Ehkä hän tarvitsisi apua masennukseen, yksinäisyyteen, kuoleman pelkoon, ties mihin. Viina voi myöskin olla turruttajana näissä vakavammissa asioissa.
Ja maanantaina otat sitten puhelimen käteen ja alat selvittelemään vanhempiesi ongelmia. Ai niin, oletko muuten edes miettinyt, voivatko he edes käytännössä asua enää kotonaan?
Niinpä niin.