luokkataistelusta

kun tässä on nyt väsäilty vähän retkiä työporukan piirissä; mennään turkuun ja mennään tallinnaan ja kerran mennään tampereellekin viikonlopuksi - vanhan avarakatsannon vaatimuksesta- niin siellä tampereella sitten kävellään rautatieasemalta se hämeenkatu baareineen läpi ja ylitetään silta; ihmiset ihmettee, että miksi ja avarakatsanto sanoo, että jonnekin Jumalan selän taakse ei mennä turhan päiten, että ei me mihinkään lappiin mennä vaan muutaman tuopin tähden. että jos tampereelle mennään niin silloin käydään leninmuseossa. pidetään mielessä se, että me ollaan työmiehiä ja pidetään mielessä se sanoinkuvaamaton inhimmillinen tragedia kun yhden yksisilmäisen aatteen tähden osa kansasta polkee jalkoihinsa muut. että me mennään leninmuseoon.

mutta minä ihmettelen; ei voi olla enää luokkataistelua; kun ei työmiehet ymmärrä kuka lenin oli ja mitä edusti. pahuutta, sanon minä mutta se on sivuseikka; työmies ei ymmärrä eikä historiaa osaa sen vertaa, että leninistä tietäisi muutakin kuin hämärän nimen. minä juttelen esimiehille/naisille - aina pakko sanoa, että minun kouluttamia ammattiinsa . yksi insinöörilikka minulle voivotteli - kun kerroin hirmutarinoita stalinista ja lähipiiristään ja kuinka yksi juoppohullu valtansa huipulla voi kännipäissään päättää elämästä ja kuolemasta - että häntä nyt kolmikymppisenä vähän surettaa kun koulussa ei ollut kiinnostunut historiasta eikä oikein aina ymmärrä sitä mitä me vähän vanhemmat puhutaan maailmasta ja elämästä ja opiksi ottamisesta. jos minä niille vitsillä heitän pilke silmäkulmassa, että "sinä olet riistäjä ja kapitalisti" niin ne ei oikein ymmärrä. ne tekee parhaansa kykyjensä mukaan - ihan niinkuin kommunistisessa utopiassakin - ne pelaa tämän päivän sääntöjen mukaan.

ei voi olla luokkataistelua jos kansa ei jaa itseänsä luokkiin. jotta kommunistinen vallankumous voisi syntyä niin pitäisi luoda ensin vihaa ihmisten kesken; että "sinä kuulut tohon porukkaan ja minä tähän". tämän päivän suomessa me ihmiset olemme parin-kolmen kommunistin epätoivoisesta vihanlietsonnasta huolimatta veljiä ja sisaria keskenämme.
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

avarakatsanto kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu