Pärjäisikö Lindelöf ministerinä ???

Olisi jatkuvasti toimittajalauman ympäröimänä selittelemässä ja viuhtomalla käsillään vikaan menneitä budjettipäätöksiä tai salaa luvattuja lupauksia venäläisille nimettömille kumppaneille, kuinka nämä eivät tulletkaan paikalle vai pitikö itse mennä vai miten se nyt oli ja ketkä ne nyt olikaan ja mistä nyt olikaan kysymys .

"Emme me velkaa ole ottaneet turhiin hankintoihin vai mitä ne nyt oli ja eikä Kotka kuulu velkaisimpiin kaupunkeihin vai mitenkä tämän nyt selittäisi, eikä säästöjä tehdä kuntalaisten kustannuksella, koska meillä on vararahasto vai olikohan meillä sittenkään. Vai mistäköhän nyt olinkaan puhumassa.

Vakuutan tietäväni aina kaikkien kauppojen täyden hinnan ja myyjien taustan ja vakuutan tietäväni, mihin verorahoja kannattaa sijoittaa vai mitä ne nyt oli. Mutta vakuutan, että tiedän olevani verorahojen käytön expertti, eikä laskuissani ole mitään virhearvioita, vai ymmärsinköhän sittenkin jotain nyt väärin." Vakuuttaa ministeri Lindelöf kameroiden edessä.
12148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

muistin käyttäjiä .

Äänestä
  • jo se Kanerva. En voi millään ymmärtää että Lindelööfi valittiin meille kaupunginjohtajaksi. Pelle koko mies. Eikö ollut sisäpiirillä tietoa miten oli pannut Loviisan talouden vituksi? Kaupunginhallituksella on valtuudet erottaa miestä, mitä ne odottaa, ihmeitäkö? Kotkan varat on pantu kiinni kohteisiin jotka eivät tuota mitään. Miten me pärjätään tulevaisuudessa?

    Äänestä

  • Olihan meillä kirjoitti:

    jo se Kanerva. En voi millään ymmärtää että Lindelööfi valittiin meille kaupunginjohtajaksi. Pelle koko mies. Eikö ollut sisäpiirillä tietoa miten oli pannut Loviisan talouden vituksi? Kaupunginhallituksella on valtuudet erottaa miestä, mitä ne odottaa, ihmeitäkö? Kotkan varat on pantu kiinni kohteisiin jotka eivät tuota mitään. Miten me pärjätään tulevaisuudessa?

    Pääasiassa näiden kahden ukon hallitsema kaupunki ja kumpikin saa rahallista hyötyä ja bonuksia luvatuista tai tehdyistä hankesopimuksista. Kehtaako jotkut kieltää tämän tosiasian ?

    Äänestä

  • LindelööfSalminen kirjoitti:

    Pääasiassa näiden kahden ukon hallitsema kaupunki ja kumpikin saa rahallista hyötyä ja bonuksia luvatuista tai tehdyistä hankesopimuksista. Kehtaako jotkut kieltää tämän tosiasian ?

    /lähde kymen sanomat 2008

    Sirpa Paatero, kansanedustaja, Kotkan kaupungilla ehkäisevän päihdetyön ohjaajan toimi, josta toimivapaalla

    Nina Peltonen, osastosihteeri Kymenlaakson sairaanhoitopiirin palveluksessa, Kotkan - Kymin seurakuntayhtymän valtuutettu, Kymin kirkon seurakuntaneuvoston jäsen, Kotka-Kymi seurakuntayhtymän kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan jäsen ja varhaiskasvatustoimikunnan puheenjohtaja

    Pekka Posti (sd.), rehtori Kotkan kaupungin palveluksessa

    Vesa Salminen, toiminnanjohtaja, toiminnanjohtaja Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisessa yhdistyksessä, jolla on hankintasopimuksia ja muuta yhteistyötä Kotkan terveyspalveluiden kanssa, hankintasopimuksia kaupungin kanssa, Eteenpäin Oy:n hallituksen jäsen, Kotkan Satama Oy:n hallituksen pj, Vakuutusyhtiö Turvan hallintoneuvoston jäsen, hallituksen jäsen Ojamari Oy:ssä, joka omistaa yhdessä kaupungin kanssa Kotkan konserttitalon, Triggeri Oy: n hallituksen pj

    Ninni Taavitsainen, opiskelija, ei sidonnaisuuksia

    Anneli Vainikka, erityislastentarhanopettaja Kotkan kaupungin palveluksessa, ei muita sidonnaisuuksia

    Raimo Hynninen, eläkeläinen, ei vastannut kyselyyn

    Kokoomus

    Seppo Eerola, eläkeläinen, Kotkan Seudun Osuuspankin hallintoneuvoston jäsen, Kymin Koskenpojat ry:n johtokunnan jäsen, Kymi-seuran puheenjohtaja, Kotka-Kymin seurakuntayhtymän kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen, Kymin seurakuntaneuvoston jäsen, Mikkelin hiippakunnan hiippakuntavaltuuston jäsen

    Jari Elomaa, yrittäjä, Kaakon Media Oy hallituksen jäsen, omistus 45 %. Yhtiön Hiiohoi-lehdellä hankintasopimus (ei vielä lainvoimainen) Kotkan kaupungin kanssa, Kotkan seurakuntaneuvoston, yhteisen kirkkovaltuuston ja sen kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunnan jäsen

    Marika Kirjavainen kuljetusyrittäjä, hallituksen pj Kuljetus Kirjavainen Oy:ssä, Kotkan Nuoret Jouset ry:n hallituksen jäsen ja rahastonhoitaja

    Kai Holmberg, teknologiapäällikkö Kymenlaakson ammattikorkeakoulun palveluksessa, Kymen Puhelin Oy:n hallintoneuvosto

    Jyri Häkämies, kansanedustaja, ministeri, ei sidonnaisuuksia (perustuu eduskunnalle annettuun ilmoitukseen)

    Ritva Kallioniemi, eläkeläinen, Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen puheenjohtaja

    Topias Kotiniemi, eläkeläinen, tmi Topias Kotiniemi (toimialana koulutuspalvelut), Kymen Puhelin Oy:n hallintoneuvoston jäsen, Kotkan Into ry:n puheenjohtaja, Kotkan-Kymin seurakuntayhtymän kirkkovaltuuston jäsen

    Sirkku Lipponen, liikkeenharjoittaja, Karhulan liikkeenharjoittajien puheenjohtaja, Kotkan kauppatien hallituksen jäsen

    Juha Mielonen, ravintoalan yrittäjä, ei sidonnaisuuksia.

    Päivi Norhio, järjestelmäasiantuntija Kotkan kaupungin palveluksessa, Kotkan asunnot Oy:n hallituksen jäsen

    Jukka Posti, kiinteistökehitysjohtaja yksityisen yrityksen palveluksessa, ei sidonnaisuuksia

    Markku Saastamoinen, eläkeläinen, Kotkan seudun talokeskus Oy:n hallituksen jäsen

    Rauli Ylimäki, toimitusjohtaja Insinööritoimisto Ylimäki & Tinkanen Oy:ssä, jonka pääosakas ja hallituksen puheenjohtaja hän on myös. Yrityksellä rakennesuunnittelutehtäviä Kotkan kaupungilta kilpailun kautta ja vähäisiä tuntiveloitustöitäHiiohoi -kaupunkilehti/ Kaakon Media Oy, hallituksen puheenjohtaja, osakas, kaupungin ilmoituslehti kilpailun kautta (ei vielä lainvoimainen)Pyhtään Kuljetuspalvelut Oy, tilataksi hallituksen puheenjohtaja, osakas, kilpailutettuja kuljetuspalveluja Seutuhankinta Oy:n kautta (Pyhtään kunnan ruoka- ja koulukuljetuksia)Taksilupa Kotkassa, hallituksen varajäsen Kymenlaakson Ajovälitys Oy.ssä, jolla Kotkan kaupungin koulukuljetuksia

    Birgitta Olsson (ruots.), Haminan Satama Oy:n talousjohtaja, useamman Haminan Satama Oy:n tytäryhtiön hallituksen jäsen, Kotka Damkör r.f. hallituksen jäsen

    Pasi Hirvonen, yrittäjä, ei vastannut kyselyyn.

    Vasemmistoliitto

    Sirkku Bilaledtin (vas.), sosiaaliasiamies, Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socomin palveluksessa, Kotkan kaupunki kuuluu keskuksen rahoittajiin

    Juhani Hodju, junamies VR:n palveluksessa, Rautatieläisten liiton osasto Kaakon satamat työpisteluottamusmies

    Pauli Hömppi, eläkeläinen, Osuusliike Tradekan hallintoneuvoston varajäsen, Kotkan vapaa-ajattelijoiden hallituksen jäsen.

    Hannu Leppänen, rakennusmestari Kotkan kaupungin palveluksessa, Kotkan ladun hallituksen jäsen

    Semi Lommi, sahuri yksityisen yrityksen palveluksessa, Puuliiton valtuuston jäsen sekä Kotkan puutyöläisten ammattiosaston toimikunnan jäsen

    Hilla Pohjalainen, kansanedustajan avustaja, Etelä-Kymen vasemmistonuorten puheenjohtaja

    Pentti Tiusanen, kansanedustaja, Kymenlaakson sairaanhoitopiirin kirurgi, josta virkavapaalla, Osuusliike Tradekan edustajiston jäsen, Kotka-Greifswald -Seuran puheenjohtaja, Kotkan ympäristöseuran puheenjohtaja

    Pirjo Tujula, levyseppä-hitsaaja yksityisen yrityksen palveluksessa, ei sidonnaisuuksia

    Äänestä

  • asioita kirjoitti:

    noihin hankintasopimuksiin kaupungin kanssa. Yritä sitten rehellisesti kilpailuttaa hankintalain sopimuksen mukaan muita yrityksiä, kun jatkuvasti sekä Salmisella että Lindelöfillä on sormensa pelissä. Muu valtuusto on onneksi viime aikoina valpastunut, eikä antanut niin vain periksi kaikille älyvapaille ehdotuksille. Toivottavasti sama pää kylmänä linja pitäisi jatkossakin kun ehdotellaan jättikalliita visioita. Demareiden nuori ysiryhmä ainakin kerran on näyttänyt, missä kaappi seisoo.

    Äänestä

antaa vakuuttavan kuvan, jos haastateltavan taustalla näkyy suuri määrä rullaatoreilla liikkuvia vanhuksia tai muuten huonovointisen näköisiä ihmisiä. Tai haastattelu KoKs osastoilla, jossa runsaasti ylipaikoilla olevia potilaita. Taustalla voisi näkyä myös 30 paikkainen ahdas ja huonokuntoinen vanhusten hoivaosasto. Tai sitten kaupunginjohtaja kuvattuna kaupungin kotisairaanhoidon normaalilla käyntikieroksilla yhden hoitajaparin mukana reilusti yli kymmenen asiakkaan luonna ja visioimassa samalla uutta ökykerrostalokorttelia toimittajille.

Myöskin tuhoutunut autokatos hiiltyneineen autoineen on oiva haastattelu- ja kuvauspaikka kaupunginjohtajan uusille väläyksille. Tai yöaikaan Isopuisto nuorison keskellä kertomassa, kuinka Kotkaan ollaan kaavailemassa viiden tähden loistohotellia Vellamon viereen.

Ja selityksiä toimittajille, että älkää uskoko näkemäänne.

Äänestä
  • Kipsin sisään sijoituspaikka Pietari tai punainen tori?
    Kuka vastustaa?

    Äänestä

  • malliksi kirjoitti:

    Kipsin sisään sijoituspaikka Pietari tai punainen tori?
    Kuka vastustaa?

    Nämä mainitut taistelevat henkeen ja vereen punaisen vallan olemassa olostaan ja jäljelle jääneistä piilobunkkereistaan.

    Äänestä

  • vastustavat kirjoitti:

    Nämä mainitut taistelevat henkeen ja vereen punaisen vallan olemassa olostaan ja jäljelle jääneistä piilobunkkereistaan.

    taistelevat henkeen ja vereen punaisen vallan olemassa olostaan.
    kokoomuksen demarit eivät punaväristä luovu.

    Äänestä

  • joten myös kokkareet kirjoitti:

    Toritelttakahvilat, jotka on revetä liitoksistaan ja saumoistaan kun hekottelevat ja umpihomeiset demarit yrittävät samaan aikaan syödä löysillä tekareillaan pullaa ja selitää, kuinka untuvikkoja onkaan kaupungin nuoremmat valtuutetut ja kuinka eivät osaa hoitaa Kotkan yhteisiä asioita ei sitten millään. On se kumma kun ei kunnioiteta vanhoja velkaisia ja täyskieroja paatuneita virkamiehiä, vaikka heillä on paljon otettavaa kuntalisilta.

    Äänestä

  • joten myös kokkareet kirjoitti:

    taistelevat henkeen ja vereen punaisen vallan olemassa olostaan.
    kokoomuksen demarit eivät punaväristä luovu.

    joka tyrannisoi Kotkaa idioottimaisilla tempauksillaan. Demarit ja kokoomus samaa puoluetta. Jos luulet äänestäväsi kokoomusta et voi koskaan olla varma meneekö äänesi demarille.

    Äänestä

  • Vellamon edessä, Sapokassa tai Katariinan niemessä ja pitää huolen, että taustalla on runsaasti venäläisturistibusseja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Musti koira kirjoitti:

Olisi jatkuvasti toimittajalauman ympäröimänä selittelemässä ja viuhtomalla käsillään vikaan menneitä budjettipäätöksiä tai salaa luvattuja lupauksia venäläisille nimettömille kumppaneille, kuinka nämä eivät tulletkaan paikalle vai pitikö itse mennä vai miten se nyt oli ja ketkä ne nyt olikaan ja mistä nyt olikaan kysymys .

"Emme me velkaa ole ottaneet turhiin hankintoihin vai mitä ne nyt oli ja eikä Kotka kuulu velkaisimpiin kaupunkeihin vai mitenkä tämän nyt selittäisi, eikä säästöjä tehdä kuntalaisten kustannuksella, koska meillä on vararahasto vai olikohan meillä sittenkään. Vai mistäköhän nyt olinkaan puhumassa.

Vakuutan tietäväni aina kaikkien kauppojen täyden hinnan ja myyjien taustan ja vakuutan tietäväni, mihin verorahoja kannattaa sijoittaa vai mitä ne nyt oli. Mutta vakuutan, että tiedän olevani verorahojen käytön expertti, eikä laskuissani ole mitään virhearvioita, vai ymmärsinköhän sittenkin jotain nyt väärin." Vakuuttaa ministeri Lindelöf kameroiden edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu