Enkö

Enään tärkeä? Ennen olin silloin luulin,että kaikki oli
suotu vain minulle tai niin päivä päivältä aina enempi
aattelin ja lopulta uskoinkin. Olin vailla suurta arvostusta
ja huomioo. Aattelin ja minun puolisonikin,että olaan
suurta kermaa mitä ilman muut eivät tule toimeen.
Ei mulla mikään koulupohja ollut hääppöinen, mutta
luonne oli. Annoin ymmärtää,että me määräämme täällä.
Oli meillä sopivia apulaisiakin jotka nuoli meidän takapuolta
heistä oli mahtavaa ylistää kanssa itseään ja haukkua
ja kielittää toisista perättömiä.
Kun olin töissä teetin sieläkin kaikki paskaset työt sillä
huonompi osaisella jolla oli velkaa ja tiesin,että hän ei
sano mitään. Meillä kun tiedettiin toisten velatkin niin
otettiin hyöty siitäkin irti. Oli kurjaa nähdä näitä haukuttuja
ihmisiä jotka yritti tervehtiä vilpittömästi,aattelin mitä
helvettiä toikin päivittelee. Lapseni valistin jo pienenä
näistä kurjista joilla ei ollut meidän suosioo , että pysyvät
kaukana niistä ja viesti meni heille perille. Osasivat kyllä
koulussakin nuolla open pepun saivat hienot arvostelut.
Nyt ovat kaikki eronneet ja monen äijän kanssa väsänneet
lapsukaisia ja elannon hankiminenenkin on niin ja näin.
Ne joita potkittiin hienojen ystävien kanssa päähän
menestyvät ja voivat hyvin. He eivät ole nyt näkevinäänkään meitä , mutta he eivät puhu pahaa eikä
kielitä kenestäkään. Voi jos olisin ollut viisaampi enkä
uskonut näitten kielittäjien juttuja niin olis minunkin tää
vanheneminen ollut iloa täynnä.
1226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vanhoilla päivillä sais jonkun asioihin sotkeutua,kun tuota kokemusta on
hankittu niin oltais taas oma itsemme. Omatunto sais sen aikaa levätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olekkaan kirjoitti:

Enään tärkeä? Ennen olin silloin luulin,että kaikki oli
suotu vain minulle tai niin päivä päivältä aina enempi
aattelin ja lopulta uskoinkin. Olin vailla suurta arvostusta
ja huomioo. Aattelin ja minun puolisonikin,että olaan
suurta kermaa mitä ilman muut eivät tule toimeen.
Ei mulla mikään koulupohja ollut hääppöinen, mutta
luonne oli. Annoin ymmärtää,että me määräämme täällä.
Oli meillä sopivia apulaisiakin jotka nuoli meidän takapuolta
heistä oli mahtavaa ylistää kanssa itseään ja haukkua
ja kielittää toisista perättömiä.
Kun olin töissä teetin sieläkin kaikki paskaset työt sillä
huonompi osaisella jolla oli velkaa ja tiesin,että hän ei
sano mitään. Meillä kun tiedettiin toisten velatkin niin
otettiin hyöty siitäkin irti. Oli kurjaa nähdä näitä haukuttuja
ihmisiä jotka yritti tervehtiä vilpittömästi,aattelin mitä
helvettiä toikin päivittelee. Lapseni valistin jo pienenä
näistä kurjista joilla ei ollut meidän suosioo , että pysyvät
kaukana niistä ja viesti meni heille perille. Osasivat kyllä
koulussakin nuolla open pepun saivat hienot arvostelut.
Nyt ovat kaikki eronneet ja monen äijän kanssa väsänneet
lapsukaisia ja elannon hankiminenenkin on niin ja näin.
Ne joita potkittiin hienojen ystävien kanssa päähän
menestyvät ja voivat hyvin. He eivät ole nyt näkevinäänkään meitä , mutta he eivät puhu pahaa eikä
kielitä kenestäkään. Voi jos olisin ollut viisaampi enkä
uskonut näitten kielittäjien juttuja niin olis minunkin tää
vanheneminen ollut iloa täynnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu