Kävin kuukaden päihdekuntoutuksessa. Ei ollut kyse Minnesotasta tai Myllyhoidosta. Päihdekuntoutuksesta joka tapauksessa hyvin asiallisessa paikassa.
Nyt on kulunut pari kuukautta ja kerran olen retkahtanut. Mielestäni otin hoidon hyvin tosissani. Olin mukana melkein kaikessa, mitä oli tarjolla. Ryhmäterapiaa, yksilöterapiaa, vertaistukea vapaa-ajalla jne. jatkohoitokin suunniteltiin, mutta se osittain ontuu. Mitä teen, kun tällainenkaan hoito ei pure? Ei ole enää mahdollisuutta olla kuukautta poissa työelämästä ennen ensi vuotta. Motivaatiota on, mutta se riippuvuus on todella lujassa. Välillä tuntuu, että mieli juoda tekee nyt useammin kuin ennen hoitoa! En ole kuitenkaan juonut kuin tuon yhden kerran. se ei ollut paha eikä pitkäaikainen repsahdus. Olipa kuitenkin ja melkein heti hoidon jälkeen!
Nyt on kulunut pari kuukautta ja kerran olen retkahtanut. Mielestäni otin hoidon hyvin tosissani. Olin mukana melkein kaikessa, mitä oli tarjolla. Ryhmäterapiaa, yksilöterapiaa, vertaistukea vapaa-ajalla jne. jatkohoitokin suunniteltiin, mutta se osittain ontuu. Mitä teen, kun tällainenkaan hoito ei pure? Ei ole enää mahdollisuutta olla kuukautta poissa työelämästä ennen ensi vuotta. Motivaatiota on, mutta se riippuvuus on todella lujassa. Välillä tuntuu, että mieli juoda tekee nyt useammin kuin ennen hoitoa! En ole kuitenkaan juonut kuin tuon yhden kerran. se ei ollut paha eikä pitkäaikainen repsahdus. Olipa kuitenkin ja melkein heti hoidon jälkeen!
Vastaukset 8
Vanhimmat
kitalakea kuivatellessa.
Käsittääkseni alkoholiriippuvuuden voimakkuus riippuu omasta juomishistoriasta ja sen kestosta.
Itsellä se oli aluksi tyypillistä viikonloppukännäämistä, ja siitä "normaalin" kaavan mukaan toleranssin kasvaessa määrät ja juomistiheys hitaasti liukuen kasvoivat, ja lopuksi rattikäryjen ja lopputilien myötä homma räjähti käsiin täysin.
Itsellä kunnon juopoksi tuleminen vaati pari vuosikymmentä.
Siitä sitten rimpuilin eroon monta kertaa. Useita monien kuukausien juomattomia jaksoja, ja aina piti kokeilla kohtuukäyttöä, joka aina yltyi muutaman kokeilun jälkeen ennätysmäiseen ryyppäämiseen.
Hiipi vähitellen jakeluun, että korkki kiinni.
Vanha ryyppykaveri naapurista käy puhumassa itsestään, "olen alkoholisti, tällaista tämä juopon elämä on" mutta hänelle se on ilmiselvästi tyhjä mantra ja hokema.
Ryyppääminen niiden mantrojen jälkeen jatkuu ja yltyy koko ajan.
Se on hänen kehitysvaiheensa, ja käännöspisteeseen ei ole vielä tullut. Jos tulee?
Itsellä ensimmäinen puoli vuotta oli varsin helvetillistä, kun oli jatkuvasti unihäiriöitä, ja mielialavaihteluja; vihaa, aggressiivisuutta, levottomuutta, katkeruutta, jännitystiloja, masennusta yms.
Viimein sisäistin ne moneen kertaan koettuna vahvan alkoholiriippuvuuden hermostoperäisinä vieroitusoireina. Ei mitään muuta.
Mielestäni vahvan alkoholiriippuvuuden oireista ei muutamassa kuukaudessa toivuta. Itse riippuvuus on ja pysyy.
Juomattomuus onnistuu, kun järjestelee pääkopassaan oman suhtautumisensa alkoholiin, ja ymmärtää sen pitkäkestoiset hermostolliset vieroitusoireet, jotka levottomuuksina ja rauhattomuuksina ajavat juomaan. Aina uudellen ja uudelleen, jos kuvittelee, että nyt minä haluan juoda!
Sinä et halua juoda, vaan riippuvuus pakottaa sinut juomaan.
Repsahdukset ovat melkeinpä asiaankuuluvia, ja niidenkin kautta voi päästä ymmärrykseen siitä, mitä alkoholi aiheuttaa itselle, ja miten juomalla ylläpidetty riippuvuus vie ihmistä kuin pässiä narussa.
Pääset kuitenkin aikanaan vaikeuksien yli kun tiedostat vaikeudet väliaikaisiksi, ja pidät yksinkertaisen linjan; ei ensimmäistäkään.
Voit tietenkin myöhemmin uudelleen kokeilla hallittua kohtuukäyttöä, mutta hyvin todennäköisesti palaat aina lähtöpisteeseen.
Olen nyt ollut kuukauden täysin ilman. Edellinen repsahdu ei kestänyt montaa iltaa. Päivisin en juonut. Sitä edellisen kerran join kahtena viikonloppuna iltaisin maaliskuun lopulla. Sen jälkeen täysin raitis ja se kuukauden hoitojakso.
Tällä hetkellä, kuten aina, pääongelmani ovat: univaivat ja masennus. En pysty nukkumaan ilman lääkitystä. Tavalliset unilääkkeet eivät tehoa, pitää olla bentsoja. Ja niitähän ei voi syödä jatkuvasti. Mielialani on alati huono. En jaksa edes puhua. Olen hiljaa. Eristäydyn, olen omissa oloissani. Työssä on kyllä kontakteja ihan riittämiin, mutta kun työpäivä päättyy, en etsi kenenkään seuraa. Haluan olla yksin. Joskus viihdyn omassa rahassani, valillä ajattelen, että tämä ei ole normaalin, terveen ihmisen tapa elää. Ihan kuin olisi burn out tulossa vaikka juuri hoidosta tullut! Vaikeaa elämää, onko tästä tietä parempaan. En tiedä, kuinka kauan kestän, ennen kuin taas retkahdan. Olenhan sentään ihmimillinen olento, ja rajat kestokyvylle on minullakin.
seinällä on AA:n iskulause: Tänään et ole yksin.
On hyvä, että kerrot täällä ajatuksistasi. Sinun ei tarvitse arkailla mennä AA-ryhmän palaveriin, koska siellä kenenkään ei ole pakko puhua. Voit mennä ja vain kuunnella millaisista alkoholin aiheuttamista vaikeuksista siellä olevat kertovat. He kertovat myös miten ovat selviytyneet.
Tarkoitan mielialalääkitystä ja/tai terapiaa, en bentsoja.
*Lainaus omasta viestistäni Päihdelinkin puolelta (keskustelusta "Henkilökohtainen ongelma" (http://www.paihdelinkki.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=42&t=22723):
"Raitistuminen ei ole pysyvää, jos ihminen ei pohjimmiltaan ymmärrä sen olevan hänelle ainoa vaihtoehto, ilman reunaehtoja.
Yleistä kaavaa ei ole, mutta raitistuminen voisi edetä esim. kolmen päävaiheen kautta:
- Alkuun ihminen voi yrittää lopettaa ulkoisen motivaation takia, esim. ("minun pitää lopettaa juominen, koska muuten puoliso jättää / työpaikka menee" tms.). Juominen jatkuu ennemmin tai myöhemmin.
- Seuraavassa vaiheessa mukana on jo omaa halua lopettaa juominen, mutta syyt ovat edelleen järkeilyn tulosta ("minun pitää lopettaa, koska juomisesta aiheutuu minulle usein vaikeuksia"). Näitä lopettamisia voi olla useita, koska se viimeinen, sisäinen vakuuttuneisuus raitistumisen tarpeellisuudesta edelleen puuttuu. Morkkis on paha tunne, mutta sen unohtuessa juominen nähdään vielä järjellä hallittavissa olevana asiana, jota voi ehdollistaa ("Voin vielä käyttää alkoholia, kunhan en..."). Kohtuukäytön opetteluja, mitkä eivät onnistu.
- Lopullinen lopettaminen tulee sitten, kun ihminen tuntee "en selviä enää, jos juon / jos en lopeta". Voitaisiin puhua myös siitä pohjakokemuksesta. Alkoholismin ymmärtäminen tuli esim. minulla pian tämän jälkeen, ei samanaikaisesti, viikon-parin viiveellä. Vuosien ajan tiesin kyllä juovani liikaa, mutta pidin itseäni milloin minäkin "suurkuluttajasta" ja "tuurijuoposta" alkaen, "alkoholistina" en koskaan. Minulla ei myöskään ollut tuota ensimmäistä lopettamisen vaihetta, aloitin suoraan toisesta."
ei valitettavasti ole kuten tuberkuloosi, eli että kuukauden parantolajakson (ja vahvojen antibioottien) jälkeen sairaus olisi ja pysyisi poissa. Sitä ei liioin voi jättää lääkärin tai terapeutin vastaanotolle, vaan kaikesta avusta huolimatta työ on tehtävä itse ja omassa päässä ja oman uskomukseni mukaan se on loppuelämän kestävä työ. On niitä, jotka sanovat parantuneensa varsinaisesta alkoholiriippuvuudesta ja voivansa käyttää alkoholia kohtuudella, enkä minä ole oikea henkilö kumoamaan heidän väitteitään. Itsestäni sen sijaan tiedän, ettei minulla ole mitään mielenkiintoa ottaa kohtuudella; ajatuskin yhdestä viinilasillisesta ja lopettamisesta sen jälkeen tuntuisi todella turhauttavalta. Eikä kohtuus ainakaan vielä tunnu olevan sinullekaan ratkaisu, koska käytät juomisistasi sanoja "retkahdus".
Minulla ei ole antaa sinulle neuvoja, mutta halusin vain kommentoida tuota ajatusta että riippuvuudesta voisi päästä eroon jättämällä sen jollekin klinikalle tai hoitojaksolle. Itse sain avun AA:sta ja koen, että tänä päivänäkin ainoa tapani olla juomatta on pitää pääni siinä kunnossa, ettei tule sitä hälläväliä-oloa, joka "oikeuttaisi" juomaan paitsi oman elämäni myös läheisten elämän pilalle.
Mutta jokaisen pitää löytää itse oma tapansa.
"Hoidossa voidaan saada hyviä tuloksia käyttämällä mm. juomishimoa hillitseviä opioidisalpaajia (opioidiantagonisteja, esimerkiksi naltreksonia tai nalmefeenia), raittiutta ylläpitävää disulfiraamia, kognitiivista käyttäytymisterapiaa ja AA-liikkeen tai muiden oma-apuliikkeiden tarjoamaa tukea. Potilasta parhaiten auttavat hoitomuodot löytyvät usein vasta kokeilujen kautta."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=seh00018
Eihän kuukausi kovin pitkä aika loppujen lopuksi ole. Ei rakennettu Roomaakaan päivässä.
Olisko sulla mahdollisuus jatkaa avoterapiaa, niin voisit käydä normaalisti työssä?
Älä nyt kirvestä kaivoon ainakaan heitä, jatka vaan raittiina ja mieti sopivaa avohoitoa siihen tueksi.
Kyllä se valitettavasti vaan niin on kuten ketjussa jo ilmenikin, että sulla pitää olla oma, vahva motivaatio ja selvät sävelet, miten ongelma saadaan ratkastua. Terapia on toki siinä hyvänä tukena!
Onnea sulle ja tsemppiä!
säilyttäneitä hoidossa käyneitä alkoholisteja. Heille on yhteistä se, että ovat ottaneet tuekseen AA:n ohjelman. Heihin olen tutustunut AA-palavereissa, josta oma raittiuteni lähti alkuun.
Ohjelmaamme voi tutustua lukemalla kirjallisuuttamme, mutta palavereissa käynti ja toisten kanssa keskusteleminen muulloinkin täydentävät teoreettista tietoa käytännön ja tunnetasolla.
Pitkä kokemukseni on, että AA soveltuu erittäin hyvin juuri työssä käyville ihmisille. Kokoontumisia on joka puolella Suomea ja useimmat palaverit ovat iltaisin tavallisimman työajan jälkeen.
Eikö AA ollut esillä yhtenä jatkona asiallisessa hoidossa?