Tuttuni on vauhkonnut minulle pitkään siitä kuinka ärsyttävää oli kun mies oli mukana esikoisen syntymässä mutta ei ollut tukemassa siinä sängyn päädyssä vaan katseli naama valkoisena ikkunasta pihalle. On vihainen miehelleen siis siksi. Mies totesi jo heti synnytyksen jälkeen ettei lähde mukaan uudestaan moiseen touhuun koska teki niin huonoa. Kuitenkin kakkosen syntyessä mies sinnikkäästi lähti mukaan saliin vaikka tiesi kuinka pahan olon siitä itselleen saa, mutta teki kaiken vain naisen vuoksi.
Nainen on kateellinen minulle siitä, että oma mieheni oli mukana synnytyksessä ja piti minua kädestä loppuun saakka. On kertonut sen useasti.
Vastapainoksi olen naiselle kertonut, että valitettavasti minulle olisi ollut aivan se ja sama onko mieheni mukana vai ei, koska olin sellaisessa horkassa koko avautumis- ja ponnistusvaiheen ajan, että ainoa ajatus joka päässäni pyöri oli se että tule jo ulos sieltä. Minua rutisti myöskin kaksi kätilöä ja joku siinä kai vielä silitti päätäkin mutta olo ei ollut yhtään sen helpompi! Olisi tehnyt mieli vaan huutaa että lääppiminen sikseen ja vauva pihalle!
En nyt tarkoita tätä sillä ettenkö tosiaan olisi halunnut mieheni olevan läsnä, tottakai halusin, lähinnä oman itsensä vuoksi. Ainutlaatuinen kokemus tottakai ja miestä olisi varmaan harmittanut myöhemmin jos syntymä olisi jäänyt kokematta. Mutta jos tietäisin että veren näkeminen kuvottaa ja heikottaa niin toki olisin ymmärtänyt jos mies olisi halunnut jäädä pois, ja sitä aluksi epäilinkin omastani, mutta sinnikkäästi hän oli mukana loppuun asti! Olen ylpeä hänestä ja hän minusta, selviydyimme molemat kiitettävästi.
Mitä mieltä te olette aiheesta? Onko se isän "velvollisuus" olla mukana ( niin kuin jotkut minulle väittävät ) vai annatteko itse päättää haluaako olla mukana vai ei?
Suoraan sanottuna itse manasin ennen odotusaikana että jos se ukko ei lähde mukaan niin piru periköön mutta tositilanteessa asia ei ollutkaan ihan niin!
Nainen on kateellinen minulle siitä, että oma mieheni oli mukana synnytyksessä ja piti minua kädestä loppuun saakka. On kertonut sen useasti.
Vastapainoksi olen naiselle kertonut, että valitettavasti minulle olisi ollut aivan se ja sama onko mieheni mukana vai ei, koska olin sellaisessa horkassa koko avautumis- ja ponnistusvaiheen ajan, että ainoa ajatus joka päässäni pyöri oli se että tule jo ulos sieltä. Minua rutisti myöskin kaksi kätilöä ja joku siinä kai vielä silitti päätäkin mutta olo ei ollut yhtään sen helpompi! Olisi tehnyt mieli vaan huutaa että lääppiminen sikseen ja vauva pihalle!
En nyt tarkoita tätä sillä ettenkö tosiaan olisi halunnut mieheni olevan läsnä, tottakai halusin, lähinnä oman itsensä vuoksi. Ainutlaatuinen kokemus tottakai ja miestä olisi varmaan harmittanut myöhemmin jos syntymä olisi jäänyt kokematta. Mutta jos tietäisin että veren näkeminen kuvottaa ja heikottaa niin toki olisin ymmärtänyt jos mies olisi halunnut jäädä pois, ja sitä aluksi epäilinkin omastani, mutta sinnikkäästi hän oli mukana loppuun asti! Olen ylpeä hänestä ja hän minusta, selviydyimme molemat kiitettävästi.
Mitä mieltä te olette aiheesta? Onko se isän "velvollisuus" olla mukana ( niin kuin jotkut minulle väittävät ) vai annatteko itse päättää haluaako olla mukana vai ei?
Suoraan sanottuna itse manasin ennen odotusaikana että jos se ukko ei lähde mukaan niin piru periköön mutta tositilanteessa asia ei ollutkaan ihan niin!
Vastaukset 30
Vanhimmat
henkilökohtainen juttu. Itse en haluaisi että huonovointinen mies on paikalla. En kuitenkaan pistäisi pahakseni jos mies olisi seurana ja tukena avautumisvaiheen vaikkei ponnistusvaihetta kestäisikään. Avautumisvaihe voi kuitenkin kestää pitkään eikä henkilökunta ehdi olla koko ajan paikalla jos synnyttäjiä on useita.
Olen itse sanonut miehelleni, että kun on synnytyksen aika, tahdon hänen olevan kaiken muun ajan huoneessa, paitsi sen ponnistusvaiheen ajan, jolloin en tahdo ketään ylimääräistä huoneeseen. Mies vaikutti aika helpottuneelta tämän kuullessaan, sillä tiedän että hän olisi samanlainen kuin alussa kuvailtu mies, raukka varmaan pyörtyisi jos pitäisi vieressä katsella. :)
Olisi kuitenkin tullut jos olisin niin halunnut. Avautumisvaiheessa on kuitenkin sitten seurana, lähtee vaan odotushuoneeseen kun varsinainen syntymistapahtuma koittaa. Mielestäni näin paras.
Mies ei haluaisi olla avautumisvaiheessa mukana, kun tekee pahaa katsoa kun muhun sattuu... Ponnistusvaiheessa tahtoo ehdottomasti olla mukana.
ekaan ei kerinnyt, enkä tuntenut mitenkään jääneeni paitsi mistään, eikä hänkään ole valittanut.
Mun mielestä miestä ei saa pakottaa mukaan, jos miehestä tuntuu ettei pysty olemaan pyörtymättä tai tekee muuten henkisesti pahaa. Traumojahan siitä jää.
Itse otan ehkä miehen mukaan, mutta yhteisymmärryksessä olemme sitä míeltä ettei ponnistusvaiheen aikana. Enkä halua että hän tuijottelee alapäähäni. En ole halunnut neuvolaankaan mukaan, koska mielestäni kyse on minun vartalosta.
En halua että mies on paikalla kun tehdään sisätutkimusta. Vaikken muuten häveliäs olekaan.
Jotenkin tuntuu arveluttavalta miten mies kestää toisen tuskan...
Niin sitä miehet vain sanovat että heidän ei tarvitse koska he eivät pysty. Jaa, no naisista ei varmaan tunnu pahalta tai heikottavalta tai pelottavalta olla itse SYNNYTTÄMÄSSÄ...
Oma puoliskoni suhtautuu tyyliin "eihän siinä mitään, ei se synnyttäminen niin iso juttu ole" vaikka itse olen kokoa 34 ja mieheni 2-metrinen ja pelkään halkeavani.
Tutulta muuten katkesi päässä verisuoni ponnistaessa ja on sen jälkeen vain tuijotellut pyörätuolista seinää. Olisi hänkin varmaan valinnut toisin jos olisi voinut. Enää ei ymmärrä vaikka kysyttäisi.
Meidän esikoisen synnytyksessä mies oli läsnä koko tapahtuman avautumisvaiheen ja ponnistusvaiheen. Mies itse halusi mennä ponnistusvaiheen aikana katsomaan kun vauva on tulossa maailmaan, eikä se minua kyllä liioin haitannut kun kerran itse sitä halusi, kovasti vaan huusi ilon kyyneleet silmissä että nyt näkyy tukkaa, muistan vieläkin miten tohkeissaan mies sitä huuti :D antoi itsellekkin lisää voimaa ponnistaa kun toinen oli hyvällä tavalla kannustava, synnytys kun kesti 21h 22min kaiken kaikkiaan joten voimat alkoi olla aika vähissä kun ilokaasun voimalla synnytyksen kestin.
Kyllä minulle miehen läsnäolo toi sellaista turvaa, jota ilman ei varmasti synnytys olisi onnistunut noin vähällä kivunlievityksellä (joka siis oli oma toiveeni). Olemme niin avoimia kaikella tavalla että itseäni ei häiritse vaikka mies on myös ponnistusvaiheessa mukana. Jotkut naiset sanovat etteivät halua että heidän miehensä näkevät kun he ovat heikoimmillaan. Mieheni sanoi synnytyksen jälkeen ettei ole ikinä nähnyt noin vahvaa naista :D Sanoihan kätilötkin että olin melkoinen sissi :D
Mies on sanonut että haluaa ehdottomasti seuraavaankin synnytykseen mukaan.
Mutta tämä asia on niin jokaisen henk.kohtainen juttu. Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee :)
toi on että jotkut haluaa synnyttää ilman kivunlievitystä? Onko se joku "olen superäiti" -juttu? Se jota sattuu eniten on paras äiti..?! vai?
Niinkö sanoin :D Ja anteeks nyt vaan ilokaasu on lääkkeellinen kivunlievitys menetelmä, en ole synnyttänyt ilman kivunlievitystä! En tiennyt supistuksista mitään kun sitä hengitteli. Älä vastaa mitään jos et tiedä mistä puhut :D En tunne itseäni mitenkään paremmaksi äidiksi, mutta olen erittäin tyytyväinen ettei käynyt esim. niin että olisin ottanut epiduraalin tai spinaalin ja sitten se olisi vaikuttanut vielä ponnistusvaiheessakin, synnytyksen kestoa kun et voi ennalta arvioida! Haluan olla aktiivinen osapuoli synnytyksessä, ja osaan kyllä tarpeen tullen pyytää järeämpääkin kivunlievitystä jos sille tarve on. Mutta miksipä ottaa jos ei tarvitse, nuo selkäydinpuudutteet kuitenkin aina vaikuttavat synnytyksen kulkuun. Jokainen tekee kuten parhaaksi näkee.
Ensin syytät toista epätäsmällisyyksistä ja sitten kirjoitat: "selkäydinpuudutteet kuitenkin aina vaikuttavat synnytyksen kulkuun". Ne voivat vaikuttaa, mutta eivät toki aina!!! Malkaa ei nähdä omassa silmässä.
Sori nyt vaan sulle. Kyllä ne vaikuttavat aina, jos otat selkäydinpuudutuksen, tilanne muuttuu täysin, sori nyt vaan. Esim. epiduraali muuttaa fyysisen synnytysprosessin luonnetta ja äidin ja vauvan turvallisuuden varmistamiseksi tarvitaankin lisätoimepiteitä, joihin liittyy useita riskejä. Enkä nyt ketään ala tuomitsemaan jokaisen synnytys on erinlainen ja jokainen pyytää ja toivon mukaan saa kivunlievitykset oman voinnin ja tarpeen mukaan, jos joku ei kipua kestä hän toivon mukaan saa kunnon puudutteet.
Mutta jostakin on aina päästävä marisemaan, kyllähän sen aina tietää jos tänne kirjoittaa :)
Ja jos joku tulee olettamaan että luulen olevani parempi äiti kuin muut, kun hänen mielestä olen ilman kivunlievitystä synnyttänyt, vaikka olen ilokaasua synnytyksessä ottanut, tottakai haluan korjata asian :D
Täällä on kyllä hauskaa ja hyökkäävää porukkaa :D
Tässä vielä linkkiä tuonne sivuille missä noista selkäydinpuudutteista ja sun muista, kun et kuitenkaan muuten usko. "Malkaa ei nähdä omassa silmässä" ;) Edelleenkin ota asioista selvää ennen vastaamista.
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=71
ja niiden info on varsin yksisilmäistä. Artikkelit on valittu edistämään omaa liiketoimintaa ja siksi ne ovat hyvin yksipuoliset. En tiedonhaussani pitäisi niitä siis kovinkaan objektiivisena.
No käyppä sitten aktiivinen synnytys ry:n sivuilla :) Eiväthän nuo bebesin info sivut millään tavalla yritä noilla tiedoilla myydä/markkinoida omia tuotteitaan, ainakaan noilla synnytykseen liittyvillä jutuilla, ja lähteetkin löytyvät, ettei mitään niiden keksimää omaa puppua ole ;)
Yritin perehtyä mainitsemiisi sivuihin. Aikapula tietysti vähän rajoitti asiaa. Juuri ne lähteet tuolla bebesin infosivuilla saivat kulmakarvani kohoamaan. Lähteet olivat erittäin yksipuoliset eikä muita tieteellisiä näkemyksiä (joita löysin jo pienellä googlettamisella) ollut ollenkaan Näin asiat saadaan helposti näyttämään ainoalle oikealle totuudelle. Aktiivinen synnytys ry:n sivut näyttivät lähinnä blogeille, eivätkä nekään antaneet juurikaan kuvaa monipuolisesti tutkitusta tiedosta. Sinänsä ihan kivat sivut, varsinkin aktiivinen synnytys -jutut, joissa pohdittiin mm. synnyttäjän kuulemista, kätilötiimiä, joka hoitaisi koko raskauden ajan ja synnytyksen sekä lapsivuodeajan. En kuitenkaan vakuuttunut kovin vahvasti yleisesti sivujen objektiivisuudesta. Niissä oli molemmissa selvää tarkoitushakuisuutta synnytysten lääketieteellisyyttä vastaan.
Löysin sieltä babes info -sivuilta aika paljon pohdittavaa. En ala tähän kaikkia nyt retostelemaan, mutta poimin muutaman vaikkapa tästä puhutusta epiduraalista. Sivuilla sanotaan, että epiduraali hidastaa synnytystä. Kuitenkin lukuisat tutkimukset todistavat, että epiduraali voi myös nopeuttaa synnytystä. Mites tälläinen asia on jäänyt tuolta hyödyistä pois?
Siellä myös sanotaan, että epiduraalin lääkkeet saattavat vaikuttavat vauvaan negatiivisesti (minulla on samaan aikaan auki tässä samalla mm. http://www.say.fi/liitteet/Synnytyskipu_julkaisuversio.pdf joka on suomalaisten anestisialääkäreiden kirjoittama) jossa todetaan, että viime aikaisten tutkimusten perusteella puudutuksella on vain minimalistisia vaikutuksia vauvaa ja ettei puudutuksesta ole haittaa vastasyntyneelle. Suomalaiset lääkäritkö eivät tiedä? Ainakin käytetyt lähteet olivat tuohon toiseen verrattuna uudempia. Listaa eroista voisi jatkaa vaikka kuinka, puudutuksen vaikutusta ponnistusvaiheeseen, joista toinen näkee pelkkää haittaa ja toinen joskus hyötyä, samoin on erimielisyyttä kävelemisestä epiduraalin jälkeen ym. ym. Yhtenä syynä näihin eri näkökantoihin voisi olla vaikka se, että Suomessa käytetään nykyään entistä laimeampia puuduteseoksia ja ne voidaan kohdentaa yhä tarkemmin tiettyyn paikkaan. Onkohan kehitys mennyt eteenpäin ilman, että babes info on sitä huomannut?
Kipaiskaapa molemmilla sivuilla ja hämmästelkää, miten erilaista ja eritavoin painotettua tietoa on saatavilla. Hyvä mediakriittisyys on siis tarpeen eikä ihan yhden lähteen perusteella kannata kovin painokkaasti ryhtyä julistamaan vain yhtä totuutta. Siksi puutuin tuohon äiti**07 lauseeseen "selkäydinpuudutteet kuitenkin aina vaikuttavat synnytyksen kulkuun" Luulen etteivät aina!!!
Tarkoitin tuolla vaikuttaa synnytyksen kulkuun, että usein on ettei äiti kykene liikkumaan puudutteen saatuaan (ainakaan täysin normaalisti), tilannetta joudutaan seuraamaan tarkemmin ja melkeinpä aina joudutaan laittamaan oksitosiini-tippa, ja sehän siinä on monesti se tekijä mikä synnytystä nopeuttaa, ei välttämättä itse puudute. Tietysti kun äiti on rento puudutteen saatuaan, eikä jännittynyt kivusta auttaa myös asiaan.
En nyt siis tarkoittanut alkuperäisellä väitteellä mitään järkyttäviä sivuvaikutuksia ja muita hirveyksiä, vaan noita yleisiä asioita joita joudutaan selkäydinpuudutteen ohessa tekemään :)
Tuosta ponnistusvaiheeseen vaikuttamisesta vielä sen verran, kun ystäväni synnytti esikoisensa hän otti spinaalin, vauva syntyi imukupilla, lapsi aivan normi kokoinen, ystävä sanoi että ei puudute hänen mielestään asiaan vaikuttanut, nyt hän sai toisen lapsensa ja hän sanoi että nyt vasta tietää mitä se ponnistamisen tarve oikeasti on, nyt toisessa synnytyksessä sitten huomasi että ensimmäisessä oli selvästikkin ponnistusvaiheessa puuduksissa ja ei sen takia osannut ponnistaa oikealla tavalla :) Viime synnytyksessä ystäväni ei kerinnyt saamaan muuta kuin ilokaasua.
Kyllä miehen kannattaa lähteä synnytykseen mukaan, ehdottomasti!
Eiköhän se nainen siinä pikkuisen isompien tuskien kanssa kamppaile kuin mies jota saattaa vähän heikottaa. Miehen on hyvä nähdä se kova työ, jonka nainen tekee! Ymmärtää millaisella tuskalla nainen hänelle antaa maailman ihanimman lahjan :) Eikä myöskään jäljestä päin ihmettele, miksei seksiä tipu, kun on nähnyt millaisen koettelemuksen naisen alakerta on läpikäynyt. En kuitenkaan tod. haluaisi että mies olisi jalkopäässä katsomassa tilannetta!!
Ei mies voi luistaa tilanteesta kun ei voi todellakaan nainenkaan. Voi miehestäki olla kauheeta tulla synnytykseen mut mitenköhän kauheeta se synnytysajatus naisesta sit voi olla!!
Alunperin meillä päätettiin ettei miehen tarvitse olla ponnistusvaiheessa mukana, koska itse sanoi ettei pysty. Pyysin sitten jo naispuolista (synnyttänyttä) kaveriani mukaan. Mutta nyt ollaan vähän pyörtämässä päätöstä. En sitten tiedä mikä on parasta.
Tiedän pariskunnan jossa mies on saanut synnytyksestä niin pahat traumat ettei ole pystynyt seksiin pitkiin aikoihin (n1v). Ovat joutuneet käymään sen takia terapiassa. Sitä en tiedä onko alapäähän silloin katsonut, varmaankin jos noin pahat traumat on jääneet...
Meillä mies sai myös traumoja synnytyksestä, joka oli lähellä päättyä katastrofiin. Ensin saimme huonoa kohtelua kätilöltä, ja sitten vielä menivät ottamaan mukaan hätäsektioon (kai jotenkin vahingossa, sellainen ei ole tapana). Synnytyssalissa oltiin 16 tuntia, ja sektioon mentiin juosten. Siellä puoliso tiesi/ymmärsi lapsen syntyneen elottomana, elvytysvaiheessa tyrkättiin ovesta ulos, ja unohdettiin sitten sinne. Joitakin tunteja oli ollut epätietoisuudessa, ja käsittääkseni aika sekavassa mielentilassa, kunnes oli mennyt vuodeosastolle, jossa joku ihana hoitaja oli selvittänyt tilanteemme. Vauva oli teholla, ja minä heräämössä, mutta molemmat hengissä. Arvatkaapa oliko puoliso enää sen jälkeen halukas lisälapsiin?
Ei se meillä seksiin vaikuttanut muuten, kuin että puoliso tutki tarkaan ehkäisymuodot, ja aikoi mennä sterilisaatioon, mutta sain ylipuhuttua. Otin kierukan, koska mielestäni puoliso ei ollut siinä tilanteessa niin tasapainoinen, että olisin voinut päästää tekemään mitään peruuttamatonta. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tullessaan tuo, mahdollisia uusia suhteita ja uusia lapsentekohaluja. Mutta sillä hetkellä sinetöitiin minun toiveeni suuremmasta perheestä aika tehokkaasti. Saimme kuitenkin myöhemmin vielä yhden, joka sektioitiin suunnitellusti, ja puoliso sai paremman kokemuksen. Olimme yhdessä sektiosalissa, ja koska lapsi voi hyvin, sai puoliso hoitaa punnituksia ja ensipesuja lapselle, jonka jälkeen puoliso ja vauva pääsivät luokseni heräämöön. En tiedä, tiesivätkö henkilökunta aikaisemmasta kokemuksestamme, todennäköisesti tiesivät, koska kyseessä oli harvinainen tapaus aikanaan, jota myöskin selviteltiin pitkään. Ehkä siksikin halusivat panostaa tähän viimeiseen kertaan.
Mutta minulle puoliso oli korvaamaton tuki silloin pitkien tuntien aikana.
Ehdottomasti isä mukaan. Minulle ainakin rakkain henkilö ja suurin tuki ja turva! En haluaisi synnyttää ilman.
Mielestäni isän pitäis itse ilman painostusta saada päättää onko mukana. Se mikä jollekulle on mahtava kokemus ja tärkeää suhteen luomiseksi vauvaan, on jollekin toiselle traumaattista. Synnyttämistä ja mukana olemista ei pidä lähteä vertailemaan, kun ovat kaksi ihan eri asiaa. Jollekinhan voi olla aivan hirveää katsella sivusta kykenemättä auttamaan. Itse en erityisesti halunnut miestä mukaan mutta en tietysti yrittänyt kieltääkään kun itse halusi tulla. Sitten kävikin niin ettei hän ehtinyt mukaan. Itsellä oli siinä vaiheessa muutakin "mietittävää", ja vaikka mies ensin oli pettynyt niin kerrottuani kaiken, alkoikin miettiä, että ehkä kaikki menikin parhaiten päin näin :D
Kyllä se synnyttäminen voi naisellekin olla hyvin traumaattinen kokemus, traumaattisempi kuin miehelle joka vain katsoo sivusta! Naisen on synnytettävä halusi tai ei. Jos nainen tahtoo miehen mukaansa synnytykseen tueksi, on miehen mielestäni tultava. Onhan lapsi yhtä lailla miehen kuin naisenkin!
järjenjättiläinen taas äänessä. Onko suhde mielestäsi hyvällä pohjalla, jos miehen on tultava synnytykseen vain ja kun NAINEN sitä haluaa?
Minun ei tulisi mieleenikään puhua mies ympäri tulemaan synnytykseen, jos hän ei sitä syystä tai toisesta haluaisi tehdä. Kaksi lasta olen synnyttänyt ilman miestä (oli merillä) ja ilmeisesti tämä kolmaskin tulee maailmaan ilman isän läsnäoloa. Ei ole jäänyt traumoja minulle, lapsille eikä isällekään sen vuoksi.
Jos lasta on yhdessä haluttu niin kyllä miehen pitäisi tulla naistaan tukemaan synnytykseen jos nainen sitä haluaa! Nainen ei voi tilanteesta luistaa vaikka synnyttäminen hirvittäisikin! Jos nainen kokee, että tahtoo miehensä tueksi synnytykseen, miksi sitä ei muka voisi "puhua ympäri tulemaan synnytykseen"?
Sanoisin, että on kyllä itsekästä mieheltä olla tulematta mukaan synnytykseen naisen sitä halutessa, jos mies itsekin on lasta toivonut!!
ite kyllä olisin varmasti loukkaantunu verisesti jos mies ei olis lähteny mukaan. Ja lähtikin mielellään, ei siis ollu ajatellukkaan ettei lähtisi. Kyllähän se aika koville hänelläkin otti, ja oli aika lähellä ettei taju lähteny, mutta en kyllä tekis tässä toisessa mitään eritavalla. Kyllä ite sain niin suuren tuen ja avun miehestäni siinä tilanteessa, sekä avautumis- että ponnistusvaiheessa. Oli suoraan sanottuna täydellistä miten hän tuki niskaani ponnistaessani ja toi kylmää vettä juotavaksi :') ja kun vaava oli saatu maailmaan niin se hetki oli vaan jotain sanoin kuvaamatonta kun näimme lapsemme ekaa kertaa, molemmat itki onnesta ja mies sanoi "mie rakastan sinuu". APUA; nyt vollotan täällä ku pieni lapsi!!!! :D ihania muistoja.
Mutta siis, kyllä se on mielestäni myös jokaisen pariskunnan oma päätös tuleeko mukaan vai ei, mutta kannattaahan siitä keskustella hyvissä ajoin ettei tule sitten ilkeitä yllätyksiä.
Kun luin näitä juttuja, ensimmäinen ajatus mikä tuli mieleen oli se että eikös kyse ole naisen JA miehen lapsesta mikä syntyy? Moni puhuu miehestä niinkuin hänellä ei olisi osaa eikä arpaa koko lapseen. puhutaan vaan minä, minä, minä, minä synnytän, minä koen kauheat tuskat ja blä, blä, blä. Yrittäkää hyvät äidit pitää mielessä että on kyse lapsen isästä! Se on totta että miehen pitäisi itse saada päättää ollakko mukana vai ei, mutta kuinka moni kannustaa miestä etukäteen? Palstat on täynnä naisia jotka valitsevat/valitsisivat keisarinleikkauksen alatiesynnytyksen sijaan eli helpomman tien ulos, miksi mies ei saisi valita? Ja näitä jotka ovat sitä mieltä että koska minä kärsin, pitää sinunkin kärsiä? Eräs tuttu kun oli synnyttämässä keskellä yötä, hän ei malttanut nukkua vaikka oli saanut epiduraalin, niin eipä hän antanut miehenkään nukkua, miehen piti seurustella vaimonsa kanssa huolimatta siitä että mies oli valvonut jo 24h työnsä takia ennen synnytystä. Reilu peli?
Meillä mies on verikammonen, saattaa siis pyörtyä nähdessään verta, mutta hän oli minun tukena omasta aloitteestaan ja ponnistusvaiheen pääpuolella, saattaa olla että hän kerran kurkkasi mutta eihän siinä vertakaan juuri tullut. Meidän elämän mahtavin kokemus.
Itse koen että synnyttäminen on etuoikeus mitä me naiset saadaan kokea, maailman mahtavin asia on saattaa uusi elämä maailmaan, ja ilman kipuja kokemus olisi paljon latteampi, siitä olen varma.
En ole elämässä saanut paljoa aikaiseksi, mutta lapsen synnytin ja se meni hyvin, ja vaikka en sitä ääneen ole koskaan sanonut, olen siitä tavattoman ylpeä ja sitä kukaan ei voi koskaan viedä minulta pois. Mutta pidän aina mielessä että mies synnytti kanssani, miehen henkistä tuskaa voi melkein verrata naisen fyysiseen tuskaan, itse henk.koht. valitsen mielummin sen fyysisen kivun, kun katson vierestä kun toiseen sattuu enkä mahda asialle mitään.
Nainen ei saa valita jättääkkö synnyttämättä, jotain kautta lapsi on saatava ulos joka tapauksessa. Hyvällä tai pahalla. Kaikki ei nauti siitä joten silloin pahalla. Ja vaikka kuinka haluaisi jättää kokemuksen ei saa, koska se on pakko tehdä. OK, näin se menee luonnollisesti. MUTTA jos näin sanot naisille et ajatelkaa miehiänne, myös hänen lapsi niin eikö se tarkoita et miehen TÄYTYY olla mukana vaikka ei tahtoisi, koska ei nainenkaa voi sitä skipata..... Miks miehet voi valita et meneekö mukaan vai ei?
vasta outo olet....
just me
Miksi lapsi on sitten pakko hankkia jos on PAKKO synnyttää ja pakottaa mies katsomaan? Pakko, pakko, pakko. Mitään muuta ei oo pakko tehdä kun kuolla.
'Ihme jorinoita, ei lasten saaminen (niin saaminen, ei tekeminen) ole mitään "drive in" meininkiä, tilaat mitä haluut ja se toimitetaan sievässä paketissa josta nautit haluamasi ja heität loput menemään! Jos on suunnitellut saavansa lapsen, pakettiin kuuluu seksi, raskaus ja raskausoireet, SYNNYTYS, LAPSI sellaisena kun luoja on hänet luonut, lapsen kasvatus kaikkinen yöheräämisineen päivineen, lapsen sairastamiset sun muut.
Pakotappa se miehes sinne mukaan jos koet asian noin vahvasti, omapa on asiasi. Sääliksi käy, teitä kumpaakin, ei synnytyksen takia vaan siksi että taidat olla sokea näkemään sen kauneuden mitä lapsen saattamisessa maailmaan on. Tässä maailmassa alkaa olla kauniit ja puhtaat asia ja kokemukset kortilla, ja te heitätte nistä ehka parhaimman romukopaan.
PAKKO se on synnyttää jos lapsia haluaa. synnytys ei ole niin luonnollista enää niiden piuhojen ja lääkkeiden yms yms kanssa mielestäni.. kaikista luonnollisinta jos kotona sais rauhallisesti pukertaa ilman ketään ylimääräistä joka ei millään tavalla siihen asiaan muuten kuulu ja ilman mitään keinotekoista lääkettä yms. 60 miljoonaa synnyttää ilman lääketieteellisiä "apuja" ja niistä puoli miljoonaa kuolee siihen, luonnollista?? enemmän ois luonnollisempaa että nuoret vauvat kuolee maailman menoon (niinku eläimet) mut synnytys ois ok, tietty kaikki synnytykset ei voi mennä täydellisesti mutta luulis ettei NIIN LUONNOLLISESSA tapahtumassa noinkin paljoa aina kuolis.
BLAAH, tuntuu että ihan outo ihmismieli, jos tällaisia luonnollisia asioita edes tulee pieneen mieleen miettiä....