"Ne eivät voi olla pahoja koska meitä

ei ole vielä tuhottu".

Tuossa väärä päätelmä jonka usein kuulee UFO-aiheen ympärillä. En tiedä sanotaanko tuollaista kehäpäätelmäksi vai miksi, eli siis että asian nro 1 olemassaolo aiheuttaa jonkun mielestä automaattisesti sen, että on pakko olla myös olemassa asia nro 2, eli "Jos nämä vieraat rodut olisivat ihmiskuntaa kohtaan vihamielisiä, meidät olisi tuhottu jo aikaa sitten".

Toinen melko yleinen ja outo oletus on, että näistä vieraista roduista kaikkien on pakko olla hyväntahtoisia, että miljoonien/miljardien vuosien teknologinen kehitys automaattisesti muka tarkoittaisi sitä, että rodusta kuin rodusta on tullut rauhaa rakastavia rauhantekijöitä.
61877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Ufo-aiheen ympärillä kuulee myös seuraavaa: "Jos alienit haluaisivat tuhota meidät, se olisi jo tapahtunut." Kuulostaa paremmallta, sillä se ei sulje vihamielisyyttä pois. Humanoidien motiiveja voi vain arvailla.

Äänestä
  • "Toinen melko yleinen ja outo oletus on, että näistä vieraista roduista kaikkien on pakko olla hyväntahtoisia, että miljoonien/miljardien vuosien teknologinen kehitys automaattisesti muka tarkoittaisi sitä, että rodusta kuin rodusta on tullut rauhaa rakastavia rauhantekijöitä."

    Siis että kaikki ovat vihamielisiä. jos ei niin sano miksi ?

    Äänestä

  • toisinpäin? kirjoitti:

    "Toinen melko yleinen ja outo oletus on, että näistä vieraista roduista kaikkien on pakko olla hyväntahtoisia, että miljoonien/miljardien vuosien teknologinen kehitys automaattisesti muka tarkoittaisi sitä, että rodusta kuin rodusta on tullut rauhaa rakastavia rauhantekijöitä."

    Sama juttu. Ei voi olettaa että kaikki ovat hyviä tai kaikki ovat pahoja.

    Äänestä

  • Väärin! kirjoitti:

    Sama juttu. Ei voi olettaa että kaikki ovat hyviä tai kaikki ovat pahoja.

    "Toinen melko yleinen ja outo oletus on, että näistä vieraista roduista kaikkien on pakko olla hyväntahtoisia"

    Alkuperäisessä kirjoituksessa ei olut mainintaa että KAIKKI, siis joko hyvän tai pahantahtoisia. Asia muuttuu aikalailla kun kerrotaan noin, tulee selvästi tietynlainen sävy asiaan.

    Äänestä

  • toisinpäin? kirjoitti:

    "Toinen melko yleinen ja outo oletus on, että näistä vieraista roduista kaikkien on pakko olla hyväntahtoisia, että miljoonien/miljardien vuosien teknologinen kehitys automaattisesti muka tarkoittaisi sitä, että rodusta kuin rodusta on tullut rauhaa rakastavia rauhantekijöitä."

    Siis että kaikki ovat vihamielisiä. jos ei niin sano miksi ?

    Siis miksi pitäisi olettaa yhtään mitään. Eihän me tiedetä humisten motiiveista yhtään mitään, joten turha kai tässä on rakentaa olkinukkeja mihinkään suuntaan?

    Äänestä

syövät ihmiset aamupalakseen. Harmaisiin eivät koske , koska maistuvat todella pahalle. Ei auta vaikka marinois missä, tunkkanen maku tulee läpi.
Vähän niinkuin telkkä ei saa pahaa makua millään pois.

Äänestä

On todennäköisempää että nuo ns. vihamieliset eivät tänne tule, koska mikä heitä on nyttenkään pidätellyt tänne tulemasta. Löytyykö järkeviä selityksiä heidän poissa pysymiseen.

Äänestä
  • niitä ole, ainakaan niin "lähellä" että voisivat tänne matkustaa.

    Äänestä

  • ehkeipä kirjoitti:

    niitä ole, ainakaan niin "lähellä" että voisivat tänne matkustaa.

    Jos avaruus olioita löytyis, niin kyllä joku USA hyökkäis sinne saman tien, se katos haluais olla "eka maa joka hyökkäs ufoja vastaan".

    No ei nyt sentään...uskon että elämää on jossain, mutta en usko että se on kehittyneempää kuin ihmisten, ja jos on, niin ei aivan kauheasti, niinkun samaa luokkaa mitä ihmisillä tulee olemaan noin 50-100 vuoden päästä.

    Äänestä

  • aegaeg kirjoitti:

    "uskon että elämää on jossain, mutta en usko että se on kehittyneempää kuin ihmisten, ja jos on, niin ei aivan kauheasti, niinkun samaa luokkaa mitä ihmisillä tulee olemaan noin 50-100 vuoden päästä."

    Ja mihin mahdat perustaa tämän olettamuksesi? Universumi on niin suuri ettei ihmisen järki sitä ymmärrä.

    Äänestä

  • Ahaa? kirjoitti:

    mihin itse mahdat peustella sen olettamuksen että universumi on niin iso ettei sitä järki ymmärrä jos oma järkes ei edes ymmärrä mistä puhut? kysympähän vaan.

    Äänestä

  • onko muka nii varmaa, että ne on niin kehittyneitä? ei sitä tiedä!

    Äänestä

  • "On todennäköisempää että nuo ns. vihamieliset eivät tänne tule, koska mikä heitä on nyttenkään pidätellyt tänne tulemasta. Löytyykö järkeviä selityksiä heidän poissa pysymiseen."

    Jos ne tulisivat vihamielisessä mielessä niin syntyisi sota, jota kukaan ei voittaisi. Vihamieliset saisivat kuolevan planeetan ja asumiskelvottoman planeetan. Ihmiset käyttäisivät ydinaseita, myrkkyjä ja biologisia aseita. Totta... ihmiset kuolisivat mutta niin kuolisivat vihamielisetkin, "lihaa" ja "verta" nekin ovat ja kuolevaisia, kuten muutkin humanoidi rodut.

    Maa planeetta olisi samaa tasoa kuin Berliini 1945. Mitä iloa siitä olisi voittajalle? Vihamieliset ihmiset (ne jotka olisivat jäljellä) ja elinkelvoton ympäristö.

    http://www.youtube.com/watch?v=zcnEDTnyC7g

    Äänestä

Noin niinku ihan yleisenä vastauksena kaikkiin noihin "miksi ne alienit eivät sitä ja tätä" kysymyksiin, sopii aina sama vastaus eli, tekisikkö sinä niin esim muurahaisille tai kirpuille? :)

Äänestä

täälä sitä vaan vatvotaan "alienien" hyvän tahtoisuutta ja pahantahtoisuutta vaikka yhtäkään vierilua ei ole todistettu. Kivat mielikuvitus keskustelut ei siinä mitään.

Äänestä

>>"Jos nämä vieraat rodut olisivat ihmiskuntaa kohtaan vihamielisiä, meidät olisi tuhottu jo aikaa sitten".

Äänestä
  • tuota lauseen ajatusta. Eihän tuossa mainittu että ne kaikki vieraat rodut olisivat vihamielisiä maapallon väestöä kohtaan. Saattaahan niitä tosin ollakin, mutta mikä niitä sitten pidättelee tulemasta tänne.

    Äänestä

  • ymmärtäneet kirjoitti:

    tuota lauseen ajatusta. Eihän tuossa mainittu että ne kaikki vieraat rodut olisivat vihamielisiä maapallon väestöä kohtaan. Saattaahan niitä tosin ollakin, mutta mikä niitä sitten pidättelee tulemasta tänne.

    Ihan viisauttasiko tuota kysyt? Mikä estää sinua menemästä sinne ja mahdollisimman nopeasti. Että ihan saattaa olla...

    Äänestä

  • vaatisi sen, että he tulisivat julkisuuteen. Vasta silloin ylivoimapelote toimisi.

    En usko sen paremmin hyökkäykseen kuin painostukseenkaan. Jos olisi laji, joka olisi kehittynyt tekniikaltaan niin pitkälle, että linnunradan etäisyydet olisivat voitettavissa, se ei voisi olla liian valloitushaluinen tai agressiivinen. Olisi tuhonnut itsensä ennen "pesästä lentämistään", kuten ihmiskunnalle saattaa käydä.

    Maapallon "valtauksella" ei olisi heille (oman käsitykseni mukaan) mitään voitettavaa. Ne kuvitteelliset hyödyt, joita he maapallon valtauksella saisivat, olisivat paljon pienemmällä panostuksella saavutettavissa sen tieteen ja tekniikan keinoin, joka teki tähtienvälisen matkustamisen mahdolliseksi.

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    vaatisi sen, että he tulisivat julkisuuteen. Vasta silloin ylivoimapelote toimisi.

    "En usko sen paremmin hyökkäykseen kuin painostukseenkaan. Jos olisi laji, joka olisi kehittynyt tekniikaltaan niin pitkälle, että linnunradan etäisyydet olisivat voitettavissa, se ei voisi olla liian valloitushaluinen tai agressiivinen."

    Tuo on yhtä villi olettamus kuin muutkin olettamukset täällä. Emme voi tehdä olettamuksia sellaisista älyllisistä roduista joita emme tunne.

    "Olisi tuhonnut itsensä ennen "pesästä lentämistään", kuten ihmiskunnalle saattaa käydä."

    Olettamus tuokin. Ihmiskunta ja toinen rotu jossain toisessa galaksissa on eri asia.

    "Maapallon "valtauksella" ei olisi heille (oman käsitykseni mukaan) mitään voitettavaa. Ne kuvitteelliset hyödyt, joita he maapallon valtauksella saisivat, olisivat paljon pienemmällä panostuksella saavutettavissa sen tieteen ja tekniikan keinoin, joka teki tähtienvälisen matkustamisen mahdolliseksi."

    Villi olettamus: Ehkä ne ovatkin vallanneet planeetan jo tuhansia vuosia sitten ja pitävät meitä vankeinaan heittämällä kiviä ihmiskunnan kehityksen rattaisiin? Ihmiskunta on teknologialtaan kehittynyt nopeasti mutta väitän että olisimme kehittyneet vielä valtavasti hurjempaa vauhtia ellei tällä planeetalla olisi voimassa ulkopuolinen manipuloiva voima.

    Äänestä

  • I-D kirjoitti:

    "mutta väitän että olisimme kehittyneet vielä valtavasti hurjempaa vauhtia ellei tällä planeetalla olisi voimassa ulkopuolinen manipuloiva voima."

    Olettamus. " Villiin olettamukseen":
    Olisiko yksinkertaisempaa olettaa, että ihmiskunta on tullut omillaan toimeen. Se mitä nyt olemme on suunnilleen sen kehityksen tulosta, mitä antropologit ja historioitsiat ovat kertoneet. Ei tarvitsisi keksiä tuntemattomia ulkoisia muuttAjia.
    Occam risupartoineen taas astuu estraadille.

    Telluksen ainoan lähes älykkään lajin kehitys pystytään nykyään kartoittamaan niin tarkasti, ettei älyllistä itsemurhaa vaadita sen tuloksen hyväksymiseen. Spekulaatioita voi mielestäni paremminkin kohdistaa maan ulkopuolisiin älyihin ja heidän yhteiskunnallismoraaliseen kehitykseensä. :D :D
    Siinäkin meillä on vain ihmismieli puntarina. Lapsellisen hauskaa spekulointia kuitenkin.

    Skepolle hassua ajatusleikkiä, mutta joillekin "hörhöille" kiveen hakatun uskonnollisen totuuden julistusta? Tai ainakin faktuaalisesti yhtä hyvin perustellut väittämät????

    Äänestä

  • kuin myös kirjoitti:

    >>Skepolle hassua ajatusleikkiä, mutta joillekin "hörhöille" kiveen hakatun uskonnollisen totuuden julistusta? Tai ainakin faktuaalisesti yhtä hyvin perustellut väittämät????

    "Olisiko yksinkertaisempaa olettaa, että ihmiskunta on tullut omillaan toimeen. Se mitä nyt olemme on suunnilleen sen kehityksen tulosta, mitä antropologit ja historioitsiat ovat kertoneet. Ei tarvitsisi keksiä tuntemattomia ulkoisia muuttAjia.
    Occam risupartoineen taas astuu estraadille."

    En tiedä mitä nää Occamin partaveitset tarkoittaa mutta se mikä on joidenkin mielestä yksinkertaisin vaihtoehto, perustuu siihen viralliseen totuuteen joka meille on kerrottu siitä ja siitä asiasta. Esim. keskiajalla elävälle ihmiselle olisi ollut kaikkea muuta kuin yksinkertaista selittää millainen laite on kännykkä.

    Minä väitän että ihmiskunnan julkista kehitystä on jarrutettu ulkopuolisen, manipuloivan tahon toimesta ja vain pienille, salassa toimiville ihmisryhmille (Area 51, S-4 jne...) on annettu alien-teknologiaa jonka kuvittelemiseen edes ajatuksen tasolla ei tavallisen tiedemiehen mielikuvitus riitä.

    Äänestä

  • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

    >>Skepolle hassua ajatusleikkiä, mutta joillekin "hörhöille" kiveen hakatun uskonnollisen totuuden julistusta? Tai ainakin faktuaalisesti yhtä hyvin perustellut väittämät????

    "USA, tuo ihmelandia pistivät kunnon "sykäyksen" kohti lähimpää galaksia vuonna noin 2000. Testataan jäätä. Jotkut ehkä tietävät tapauksen ja linkki kiinnostaisi kovasti."

    Jo vuosia on puhuttu jenkkien salaisesta avaruusohjelmasta joka on "valovuosia" julkista avaruusohjelmaa edellä. Bill Cooper puhui myös tästä.

    Älä sekota mua johonki liskojuttuihin.

    Äänestä

  • I-D kirjoitti:

    "Olisiko yksinkertaisempaa olettaa, että ihmiskunta on tullut omillaan toimeen. Se mitä nyt olemme on suunnilleen sen kehityksen tulosta, mitä antropologit ja historioitsiat ovat kertoneet. Ei tarvitsisi keksiä tuntemattomia ulkoisia muuttAjia.
    Occam risupartoineen taas astuu estraadille."

    En tiedä mitä nää Occamin partaveitset tarkoittaa mutta se mikä on joidenkin mielestä yksinkertaisin vaihtoehto, perustuu siihen viralliseen totuuteen joka meille on kerrottu siitä ja siitä asiasta. Esim. keskiajalla elävälle ihmiselle olisi ollut kaikkea muuta kuin yksinkertaista selittää millainen laite on kännykkä.

    Minä väitän että ihmiskunnan julkista kehitystä on jarrutettu ulkopuolisen, manipuloivan tahon toimesta ja vain pienille, salassa toimiville ihmisryhmille (Area 51, S-4 jne...) on annettu alien-teknologiaa jonka kuvittelemiseen edes ajatuksen tasolla ei tavallisen tiedemiehen mielikuvitus riitä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolaus_Kopernikus

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    vaatisi sen, että he tulisivat julkisuuteen. Vasta silloin ylivoimapelote toimisi.

    En usko sen paremmin hyökkäykseen kuin painostukseenkaan. Jos olisi laji, joka olisi kehittynyt tekniikaltaan niin pitkälle, että linnunradan etäisyydet olisivat voitettavissa, se ei voisi olla liian valloitushaluinen tai agressiivinen. Olisi tuhonnut itsensä ennen "pesästä lentämistään", kuten ihmiskunnalle saattaa käydä.

    Maapallon "valtauksella" ei olisi heille (oman käsitykseni mukaan) mitään voitettavaa. Ne kuvitteelliset hyödyt, joita he maapallon valtauksella saisivat, olisivat paljon pienemmällä panostuksella saavutettavissa sen tieteen ja tekniikan keinoin, joka teki tähtienvälisen matkustamisen mahdolliseksi.

    Täysin samaa mieltä kyllä jokainen tietää että tuhoamalla vastustajan "läänin" käyttö kelvottomaksi ei saavuta mitään.Toki jos kyse onkin mineraaleista ei silloin tarvita kasveja tai elämää ylipäätään .Tiedän mineraaleja avaruus täynnä no pyörä pyörii.

    Äänestä

  • I-D kirjoitti:

    "En usko sen paremmin hyökkäykseen kuin painostukseenkaan. Jos olisi laji, joka olisi kehittynyt tekniikaltaan niin pitkälle, että linnunradan etäisyydet olisivat voitettavissa, se ei voisi olla liian valloitushaluinen tai agressiivinen."

    Tuo on yhtä villi olettamus kuin muutkin olettamukset täällä. Emme voi tehdä olettamuksia sellaisista älyllisistä roduista joita emme tunne.

    "Olisi tuhonnut itsensä ennen "pesästä lentämistään", kuten ihmiskunnalle saattaa käydä."

    Olettamus tuokin. Ihmiskunta ja toinen rotu jossain toisessa galaksissa on eri asia.

    "Maapallon "valtauksella" ei olisi heille (oman käsitykseni mukaan) mitään voitettavaa. Ne kuvitteelliset hyödyt, joita he maapallon valtauksella saisivat, olisivat paljon pienemmällä panostuksella saavutettavissa sen tieteen ja tekniikan keinoin, joka teki tähtienvälisen matkustamisen mahdolliseksi."

    Villi olettamus: Ehkä ne ovatkin vallanneet planeetan jo tuhansia vuosia sitten ja pitävät meitä vankeinaan heittämällä kiviä ihmiskunnan kehityksen rattaisiin? Ihmiskunta on teknologialtaan kehittynyt nopeasti mutta väitän että olisimme kehittyneet vielä valtavasti hurjempaa vauhtia ellei tällä planeetalla olisi voimassa ulkopuolinen manipuloiva voima.

    Ilman kirkkoa olisimme tuhat vuotta edellä kehityksessä,muista noitavainot ja maapallon litteys.Teknologian suurin uhka on uskonnot .Keskiaika tappoi kirkon taholta luovuutta ja viisautta ihminen ahne ilman kristin uskoa olisimme noin tuhat vuotta edellä kehityksessä .Eli sinun mukaan humanoidit keksineet uskonnot olen samaa mieltä .

    sillä jarrutettu tuhansia vuosia ihmiskunnan kehitystä
    vai kiertääkö maailmankaikkeus maapalloa olemme ainoa tarkoitus univesumissa HALOO USKONNOT

    Äänestä

  • ilman kirkkoa kirjoitti:

    Ilman kirkkoa olisimme tuhat vuotta edellä kehityksessä,muista noitavainot ja maapallon litteys.Teknologian suurin uhka on uskonnot .Keskiaika tappoi kirkon taholta luovuutta ja viisautta ihminen ahne ilman kristin uskoa olisimme noin tuhat vuotta edellä kehityksessä .Eli sinun mukaan humanoidit keksineet uskonnot olen samaa mieltä .

    Mistä sitten johtuu, että viimeiset vuosisadat juuri kristillinen maailma on ollut kehityksen kärjessä joka alalla.
    Kähmis teki aloituksen argumentoinnista. Oppia tosiaan tarvittaisiin. Vai tuhat vuotta. Yhtä hyvin voisi väittää kuten professori Puolimatka, että koko länsimainen tiede on syntynyt kristinuskon pohjalle.

    Äänestä

  • I-D kirjoitti:

    "USA, tuo ihmelandia pistivät kunnon "sykäyksen" kohti lähimpää galaksia vuonna noin 2000. Testataan jäätä. Jotkut ehkä tietävät tapauksen ja linkki kiinnostaisi kovasti."

    Jo vuosia on puhuttu jenkkien salaisesta avaruusohjelmasta joka on "valovuosia" julkista avaruusohjelmaa edellä. Bill Cooper puhui myös tästä.

    kaikkea muutakin paskaa. Miksi salainen avaruusohjelma? Miten sen kokoisen projektin pystyisi muka salaamaan?
    Kaikkeahan puhutaan, mutta vaatii melkoisen tyhjäpään sen kaiken uskomiseen.

    Äänestä

  • yliampumista kirjoitti:

    Mistä sitten johtuu, että viimeiset vuosisadat juuri kristillinen maailma on ollut kehityksen kärjessä joka alalla.
    Kähmis teki aloituksen argumentoinnista. Oppia tosiaan tarvittaisiin. Vai tuhat vuotta. Yhtä hyvin voisi väittää kuten professori Puolimatka, että koko länsimainen tiede on syntynyt kristinuskon pohjalle.

    Joka maanosassa taitaa olla uskontoja. Siinä valossa tosiaan voisi tehdä olettamuksen että on kristinuskon ansiota että olemme kehittyneet näin korkealle. Tosin tässä skenaariossa emme tiedä miltä maailmamme näyttäisi jos olisimme luopuneet uskonnosta kokonaan.

    "Yhtä hyvin voisi väittää kuten professori Puolimatka, että koko länsimainen tiede on syntynyt kristinuskon pohjalle."

    Silloin voisi väittää että syyllistyisit argumentointivirheeseen näin ajatusleikkiä jatkaakseni:

    14) Kausaalisuuden ja korrelaation sekoittaminen

    ”Yliopisto-opiskelijoista on suurempi prosenttiosuus homoja kuin muussa väestössä. Siispä yliopistot tekevät ihmisistä homoja.”

    Tai tähän sovellettuna:

    "Kristillisissä valitoissa kehitys on kärjessä joka alalla. Siispä kristinusko tekee valtioista kehittyneitä.

    Kuulostaa perin hassulta.

    Äänestä

  • old_profile_25608 kirjoitti:

    niinhän sen pitääkin.

    Lauseeni alkoi:"Yhtä hyvin voisi väittää..." Pyrin siis esittämään väitteeni yhtä vankalla logiikalla kuin edellinen kirjoittaja. Tosin vetosin auktoriteettiin; filosofian tohtoriin, joten väitteeni on vankemmalla pohjalla. Siis korjaan: "Perustellummin voisi väittää..." Ei kuitenkaan perustellusti.

    Puolimatka tosin taisi olla väitteessään tosissaan, mutta hän taitaa edustaa vanhakantaista kristillisyyttä ja maailmankatsomus tuntuu vaikuttavan myös maailmankuvaan.

    Tiesitkö, että jäätelön syönti altistaa hukkumiskuolemille. Ihmisiä hukkuu eniten, kun jäätelön kulutus on suurimmillaan.
    Mikä ketun piilomuutuja?

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    vaatisi sen, että he tulisivat julkisuuteen. Vasta silloin ylivoimapelote toimisi.

    En usko sen paremmin hyökkäykseen kuin painostukseenkaan. Jos olisi laji, joka olisi kehittynyt tekniikaltaan niin pitkälle, että linnunradan etäisyydet olisivat voitettavissa, se ei voisi olla liian valloitushaluinen tai agressiivinen. Olisi tuhonnut itsensä ennen "pesästä lentämistään", kuten ihmiskunnalle saattaa käydä.

    Maapallon "valtauksella" ei olisi heille (oman käsitykseni mukaan) mitään voitettavaa. Ne kuvitteelliset hyödyt, joita he maapallon valtauksella saisivat, olisivat paljon pienemmällä panostuksella saavutettavissa sen tieteen ja tekniikan keinoin, joka teki tähtienvälisen matkustamisen mahdolliseksi.

    Jos olisi laji (espanjalaiset konquistadorit), joka olisi kehittynyt tekniikaltaan (laivat, köli, sekstantti, kompassi) niin pitkälle, että linnunradan etäisyydet (Atlantin valtameri) olisivat voitettavissa, se ei voisi olla liian valloitushaluinen tai aggressiivinen.

    Äänestä

  • yliampumista kirjoitti:

    Mistä sitten johtuu, että viimeiset vuosisadat juuri kristillinen maailma on ollut kehityksen kärjessä joka alalla.
    Kähmis teki aloituksen argumentoinnista. Oppia tosiaan tarvittaisiin. Vai tuhat vuotta. Yhtä hyvin voisi väittää kuten professori Puolimatka, että koko länsimainen tiede on syntynyt kristinuskon pohjalle.

    "Mistä sitten johtuu, että viimeiset vuosisadat juuri kristillinen maailma on ollut kehityksen kärjessä joka alalla."

    *nauraa*

    Äänestä

  • vai mitä? kirjoitti:

    Jos olisi laji (espanjalaiset konquistadorit), joka olisi kehittynyt tekniikaltaan (laivat, köli, sekstantti, kompassi) niin pitkälle, että linnunradan etäisyydet (Atlantin valtameri) olisivat voitettavissa, se ei voisi olla liian valloitushaluinen tai aggressiivinen.

    "Jos olisi laji (espanjalaiset konquistadorit),... se ei voisi olla liian valloitushaluinen tai aggressiivinen."

    Varsinaisesti tarkoitin väitteelläni sitä, että kovin agressiivinen laji tuhoaisi itsensä tai kehitysmahdollisuutensa saatuaan ydinvoiman käyttöönsä. Jokaiselle älykkäälle lajille tulee pakostakin kynnys, jonka jälkeen totaalisen itsetuhon mahdollisuus on olemassa. Itse -60 ja -70 luvut eläneenä tiedän täysimittaisen ydinsodan pelon olleen täyttä totta. Eikä ydinkuilu ole ainoa uhka kehityksen tiellä.

    Näen kuitenkin ihmiskunnassakin vankkaa pyrkimystä hoitaa kiistoja ilman voimankäyttöä. Sivistystason kasvaessa ihminen ei pohjimmiltaan (geenit) muutu, mutta humanistinen ajattelu suitsee yhteiskunnan väkivaltaisuutta jo eri tavoin kuin parisataa vuotta sitten. Kun hyvinvointi lisääntyy (jos lisääntyy) on entistä vähemmin syitä totaaliseen väkivaltaan. Saatamme oppia virheistämme. Ainakin toivon niin.

    Äänestä

  • ilman kirkkoa kirjoitti:

    Ilman kirkkoa olisimme tuhat vuotta edellä kehityksessä,muista noitavainot ja maapallon litteys.Teknologian suurin uhka on uskonnot .Keskiaika tappoi kirkon taholta luovuutta ja viisautta ihminen ahne ilman kristin uskoa olisimme noin tuhat vuotta edellä kehityksessä .Eli sinun mukaan humanoidit keksineet uskonnot olen samaa mieltä .

    Myytti siitä, että keskiajalla kirkko olisi pitänyt maapalloa litteänä, elää vieläkin sivistymättömien ihmisten mielissä. Se on lopputulos, kun kaikki faktana esitetty tietovirta niellään purematta.

    Se myytti on perustettu vuonna 1828 nimenomaan propagandakäyttöön, jotta kirkko voitaisiin leimata takapajuiseksi. Tuona vuonna ateistikirjailija Washington Irving kirjoitti kirjansa Kristoffer Kolumbuksen matkoista, ja hän ujutti tuon väitteen tekstiinsä.

    Faktahan kuitenkin on, että vain muutamat katolilaisen kirkon teologeista koko pitkän keskiajan kuluessa pitivät maata litteänä. Ylivoimainen enemmistö kirkonmiehistä uskoi pallomaiseen maahan, ajatukseen, jonka jo antiikin filosofia oli esittänyt. Ei kannattaisi uskoa tarkistamatta ihan kaikkea, mitä koulun historiantunneilla väitetään. Väitettiinhän siellä 1970-luvulla sitäkin, että Suomi ampui Mainilan laukaukset.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Myth_of_the_Flat_Earth

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    "Ei kannattaisi uskoa tarkistamatta ihan kaikkea, mitä koulun historiantunneilla väitetään. Väitettiinhän siellä 1970-luvulla sitäkin, että Suomi ampui Mainilan laukaukset."

    Koulun historiantunneilla väitettiin myös että Japani hyökkäsi USA:n laivastoa vastaan Pearl Harborissa, jonka johdosta USA lähti mukaan II Maailmansotaan.

    Totuushan on, että USA:n presidentti ja muutamat muut korkeat tahot tiesivät tarkkaan Japanin laivaston aikeista ja sijainneista mutta estivät tiedon eteenpäin viemisen Pearl Harboriin. USA:n presidentti siis tietoisesti antoi hyökkäyksen tapahtua, jotta japanilaisten "yllätysisku" olisi mahdollisimman tuhoisa ja sen aiheuttama järkytys USA:n kansan silmissä olisi niin suuri, että yleinen kansan mielipide kääntyisi sotaan osallistumisen puolelle ja näinhän myös kävi. Samalla USA:n vanhentunut laivasto saatiin tuhottua ja saatiin rahoitus rakentaa uusi, entistä parempi laivasto.

    USA:n johto tiesi japanilaisten aikeista hyökätä Pearl Harboriin:

    Zeitgeist Part Three (Men Behind the Curtain)
    http://www.youtube.com/watch?v=__YFnUfYXZk

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    "Jos olisi laji (espanjalaiset konquistadorit),... se ei voisi olla liian valloitushaluinen tai aggressiivinen."

    Varsinaisesti tarkoitin väitteelläni sitä, että kovin agressiivinen laji tuhoaisi itsensä tai kehitysmahdollisuutensa saatuaan ydinvoiman käyttöönsä. Jokaiselle älykkäälle lajille tulee pakostakin kynnys, jonka jälkeen totaalisen itsetuhon mahdollisuus on olemassa. Itse -60 ja -70 luvut eläneenä tiedän täysimittaisen ydinsodan pelon olleen täyttä totta. Eikä ydinkuilu ole ainoa uhka kehityksen tiellä.

    Näen kuitenkin ihmiskunnassakin vankkaa pyrkimystä hoitaa kiistoja ilman voimankäyttöä. Sivistystason kasvaessa ihminen ei pohjimmiltaan (geenit) muutu, mutta humanistinen ajattelu suitsee yhteiskunnan väkivaltaisuutta jo eri tavoin kuin parisataa vuotta sitten. Kun hyvinvointi lisääntyy (jos lisääntyy) on entistä vähemmin syitä totaaliseen väkivaltaan. Saatamme oppia virheistämme. Ainakin toivon niin.

    "Varsinaisesti tarkoitin väitteelläni sitä, että kovin agressiivinen laji tuhoaisi itsensä tai kehitysmahdollisuutensa saatuaan ydinvoiman käyttöönsä. Jokaiselle älykkäälle lajille tulee pakostakin kynnys, jonka jälkeen totaalisen itsetuhon mahdollisuus on olemassa. Itse -60 ja -70 luvut eläneenä tiedän täysimittaisen ydinsodan pelon olleen täyttä totta. Eikä ydinkuilu ole ainoa uhka kehityksen tiellä."

    Eri rodut voivat käyttäytyä eri tavalla. Eivät kaikki rodut muutu heti itsetuhoisiksi tietyn kehityspisteen jälkeen, ei voida olettaa niin. Sinulla on kokemusta vain ihmiskunnasta maapallolta, ei muualta.

    Äänestä

  • -Zeitgeist- kirjoitti:

    " Eri rodut voivat käyttäytyä eri tavalla. Eivät kaikki rodut muutu heti itsetuhoisiksi tietyn kehityspisteen jälkeen, ei voida olettaa niin. Sinulla on kokemusta vain ihmiskunnasta maapallolta, ei muualta."

    Käsitys perustuu vain ihmisten käyttäytymisiin, joka ei välttämättä ole todellakaan todennäköistä kaikkien kehittyneiden eri rotuisten sivilisaatioiden.

    .......................................................................................................................................

    " Teoreettiset pohdiskelut syystä ja seurauksesta näyttävät usein kalpeilta ja tomuttuneilta sattuman käytännöllisiin seuraamuksiin verrattuna. "

    - C.G. Jung -

    Äänestä

  • I-D kirjoitti:

    "Mistä sitten johtuu, että viimeiset vuosisadat juuri kristillinen maailma on ollut kehityksen kärjessä joka alalla."

    *nauraa*

    kondoomit onko se kehityksen kärkeä haloo "nauraa myös"

    Äänestä

  • I-D kirjoitti:

    "Mistä sitten johtuu, että viimeiset vuosisadat juuri kristillinen maailma on ollut kehityksen kärjessä joka alalla."

    *nauraa*

    kieltäkää abortit raiskauksen uhreilta "ei naurata"

    Äänestä

  • -Zeitgeist- kirjoitti:

    "Varsinaisesti tarkoitin väitteelläni sitä, että kovin agressiivinen laji tuhoaisi itsensä tai kehitysmahdollisuutensa saatuaan ydinvoiman käyttöönsä. Jokaiselle älykkäälle lajille tulee pakostakin kynnys, jonka jälkeen totaalisen itsetuhon mahdollisuus on olemassa. Itse -60 ja -70 luvut eläneenä tiedän täysimittaisen ydinsodan pelon olleen täyttä totta. Eikä ydinkuilu ole ainoa uhka kehityksen tiellä."

    Eri rodut voivat käyttäytyä eri tavalla. Eivät kaikki rodut muutu heti itsetuhoisiksi tietyn kehityspisteen jälkeen, ei voida olettaa niin. Sinulla on kokemusta vain ihmiskunnasta maapallolta, ei muualta.

    että avaruusmatkailuun kykenevä rotu tuskin on kovin agressiivinen. Agressiivisimmat karsiutuvat pois tietyssä vaiheessa.
    Taisit ymmärtää Kähmiksen teesin aivan väärin. Eihän tuossa puhuta rotujen muuttumisesta yhtään mitään.

    Äänestä

  • -Zeitgeist- kirjoitti:

    "Varsinaisesti tarkoitin väitteelläni sitä, että kovin agressiivinen laji tuhoaisi itsensä tai kehitysmahdollisuutensa saatuaan ydinvoiman käyttöönsä. Jokaiselle älykkäälle lajille tulee pakostakin kynnys, jonka jälkeen totaalisen itsetuhon mahdollisuus on olemassa. Itse -60 ja -70 luvut eläneenä tiedän täysimittaisen ydinsodan pelon olleen täyttä totta. Eikä ydinkuilu ole ainoa uhka kehityksen tiellä."

    Eri rodut voivat käyttäytyä eri tavalla. Eivät kaikki rodut muutu heti itsetuhoisiksi tietyn kehityspisteen jälkeen, ei voida olettaa niin. Sinulla on kokemusta vain ihmiskunnasta maapallolta, ei muualta.

    Tolla vastauksella ei ole mitään tekemistä alkuperäisen sitaatin kanssa. Mihin oikein olit vastaavinasi?

    Aloitus argumentoinnin laadusta oli ihan asiaa. Kannattaisi sinunkin lukea ihan ajatuksella, jos et pelkää käydä skeposivuilla.

    Äänestä

  • -Zeitgeist- kirjoitti:

    "Varsinaisesti tarkoitin väitteelläni sitä, että kovin agressiivinen laji tuhoaisi itsensä tai kehitysmahdollisuutensa saatuaan ydinvoiman käyttöönsä. Jokaiselle älykkäälle lajille tulee pakostakin kynnys, jonka jälkeen totaalisen itsetuhon mahdollisuus on olemassa. Itse -60 ja -70 luvut eläneenä tiedän täysimittaisen ydinsodan pelon olleen täyttä totta. Eikä ydinkuilu ole ainoa uhka kehityksen tiellä."

    Eri rodut voivat käyttäytyä eri tavalla. Eivät kaikki rodut muutu heti itsetuhoisiksi tietyn kehityspisteen jälkeen, ei voida olettaa niin. Sinulla on kokemusta vain ihmiskunnasta maapallolta, ei muualta.

    Vastasin juuri siihen sitaattiin jota lainasin. Lainaamani kirjoittajan mielestä aggressiiviset rodut automaattisesti tuhoaisivat itsensä ennenkuin ehtisivät kehittää pitkien etäisyyksien avaruusmatkailun. Ja minä vastasin hänelle ettei hän voi tehdä sellaista olettamusta vain yhden rodun, eli ihmiskunnan perusteella. Sitä paitsi ihmiskunta ei ole tuhonnut itseään ydinsodalla.

    Äänestä

  • old_profile_25608 kirjoitti:

    Joka maanosassa taitaa olla uskontoja. Siinä valossa tosiaan voisi tehdä olettamuksen että on kristinuskon ansiota että olemme kehittyneet näin korkealle. Tosin tässä skenaariossa emme tiedä miltä maailmamme näyttäisi jos olisimme luopuneet uskonnosta kokonaan.

    "Yhtä hyvin voisi väittää kuten professori Puolimatka, että koko länsimainen tiede on syntynyt kristinuskon pohjalle."

    Silloin voisi väittää että syyllistyisit argumentointivirheeseen näin ajatusleikkiä jatkaakseni:

    14) Kausaalisuuden ja korrelaation sekoittaminen

    ”Yliopisto-opiskelijoista on suurempi prosenttiosuus homoja kuin muussa väestössä. Siispä yliopistot tekevät ihmisistä homoja.”

    Tai tähän sovellettuna:

    "Kristillisissä valitoissa kehitys on kärjessä joka alalla. Siispä kristinusko tekee valtioista kehittyneitä.

    Kuulostaa perin hassulta.

    "... emme tiedä miltä maailmamme näyttäisi jos olisimme luopuneet uskonnosta kokonaan." Pienessä mittakaavassa se voidaan tietää. Albanian sosialistinen kansantasavalta, ainoana maailman valtioista, luopui aikoinaan kokonaan uskonnosta. Vv. 1967 - 92 se oli virallisesti ateistinen valtio, jossa kaikki uskonnonharjoittaminen oli kiellettyä. Miltä Albania näytti, kun se oli 15 vuotta ilman uskontoa?

    Äänestä

  • Hoxha kirjoitti:

    Korjaan, 25 vuotta.

    Äänestä

  • old_profile_23279 kirjoitti:

    Myytti siitä, että keskiajalla kirkko olisi pitänyt maapalloa litteänä, elää vieläkin sivistymättömien ihmisten mielissä. Se on lopputulos, kun kaikki faktana esitetty tietovirta niellään purematta.

    Se myytti on perustettu vuonna 1828 nimenomaan propagandakäyttöön, jotta kirkko voitaisiin leimata takapajuiseksi. Tuona vuonna ateistikirjailija Washington Irving kirjoitti kirjansa Kristoffer Kolumbuksen matkoista, ja hän ujutti tuon väitteen tekstiinsä.

    Faktahan kuitenkin on, että vain muutamat katolilaisen kirkon teologeista koko pitkän keskiajan kuluessa pitivät maata litteänä. Ylivoimainen enemmistö kirkonmiehistä uskoi pallomaiseen maahan, ajatukseen, jonka jo antiikin filosofia oli esittänyt. Ei kannattaisi uskoa tarkistamatta ihan kaikkea, mitä koulun historiantunneilla väitetään. Väitettiinhän siellä 1970-luvulla sitäkin, että Suomi ampui Mainilan laukaukset.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Myth_of_the_Flat_Earth

    Väitetäänhän sitä myös, että homot ovat normaali-ihmisiä.

    Äänestä

"Jos nämä vieraat rodut olisivat ihmiskuntaa kohtaan vihamielisiä, meidät olisi tuhottu jo aikaa sitten".

Tuo lause pitää paikkansa. Onhan heillä ylivertainen tekniikka meihin nähden. Jos taas he olisivat vihamielisiä, niin mitä he odottaisivat? Ei heidän tarvitsisi odottaa mitään, sen kuin suolistaisivat. Monet eivät usko toisplaneettalaisten käyvän täällä kylässä jo siksi, kun sitä ei tapahdu julkisesti. Tähän on tietyt syyt. Ensinnäkin meidän annetaan edetä kehityksesämme omaa kaartamme, eivätkä toisplaneettalaiset häiritsisi meidän "päivä uniamme" jos planeettamme tuho meidän toimesta ei olisi nyt lähempänä kuin koskaan. "Universaalinen järjestys" ei voi katsoa vain sivusta, vaan se vaatii nyt auttamaan jäljempänä tulevia veljiä, sisaria. Siksi he ovat täällä ja tulevat myös yhä enemmissämäärin ja tekevät tiettyjä projekteja hissukseen. Heillä ei ainakaan toistaiseksi ole mitään kiinnostusta tehdä yhteistyötä lähemmin, tähänkin löytyy kyllä syyt. Jokaisella planeetalla, jossa elämää kehittyy on jokseekin samanlainen kehityskaari kuin maaplaneetalla ja siviilisaatiot joutuvat taistelemaan samanlaisia asioita vastaan kuin me olemme joutuneet ja joudumme. Toiset planeetat selviävät niistä helpommin, toiset kivuliaammin. Vaikka sitä kuinka ajatellaan, että kuinka helppoa se olisi kun he vain tulisivat tänne ja sanoisivat mitä meidän pitää tehdä, niin ei asia ole kuitenkaan noin yksioikoinen.

Äänestä
  • motiiveja sille miksi he jättäisivät tuhoamatta ihmiskunnan. Ehkä ne ovat saaneet käskyn korkeammalta taholta että pitäkää sitä maapalloa vain vankilana, älkää tuhotko arvokasta saalista.

    Äänestä

  • -Zeitgeist- kirjoitti:

    motiiveja sille miksi he jättäisivät tuhoamatta ihmiskunnan. Ehkä ne ovat saaneet käskyn korkeammalta taholta että pitäkää sitä maapalloa vain vankilana, älkää tuhotko arvokasta saalista.

    arvokasta saalista?

    Äänestä

  • on mielestäsi kirjoitti:

    arvokasta saalista?

    harmailta ja muilta kosmisilta vittupäiltä jotka ihmiskuntaa on manipuloinu.

    Äänestä

Miljoonien vuosien teknologinen kehitys ei automaattisesti tarkoita rauhaa rakastavaa vaan miljoonien vuosien henkinen kehitys tietysti. Se tulee siinä muun kehityksen mukana tai sen on tultava, jos kosmisiin sfääreihin aiotaan. Nyt elämme vielä pimeydessä ja kuin suljetussa maailmassa, jossa vallitsee vapaa ihmisen tahto toetuttaa toimiaan, jotka näyttävät aika tuhoisen tien puuhalta.

Jos maan ihminen ei kehity tiedossa olevien hyvien arvojen arvostamiseen käytännössä ja henkiseen tietoisuuteen, vaan vain teknologisen kehityksen tiellä ahnehtien, hillitsemättömästi lisääntyen niin johan tuomiopäivä odottaa 100%:lla varmuudella. Ihmislaji tuhoaa itse itsensä nykyisen kaltaisella elämäntyylillä ja se hävittää myös muuuta lajit ja on sitä tekemässä parhaillaan.

Äänestä

Eipä sitä kukaan osaa sanoa, kuinka monta kertaa meidät tai vastaavat on täällä jo tuhottu. Ei jäänyt ketään uusille olioille mitään kertomaan eikä mitään muutakaan todistetta, koska tuhot olivat totaalisia.

Tyhmää ja typerää väkeä täällä, kun tuollaisia miettivät.

Äänestä

" tuhot olivat totaalisia."

Lapset kyllästyivät leikkimiseensä ja rikkoivat kokoamansa palikkatalot?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Väärin! kirjoitti:

ei ole vielä tuhottu".

Tuossa väärä päätelmä jonka usein kuulee UFO-aiheen ympärillä. En tiedä sanotaanko tuollaista kehäpäätelmäksi vai miksi, eli siis että asian nro 1 olemassaolo aiheuttaa jonkun mielestä automaattisesti sen, että on pakko olla myös olemassa asia nro 2, eli "Jos nämä vieraat rodut olisivat ihmiskuntaa kohtaan vihamielisiä, meidät olisi tuhottu jo aikaa sitten".

Toinen melko yleinen ja outo oletus on, että näistä vieraista roduista kaikkien on pakko olla hyväntahtoisia, että miljoonien/miljardien vuosien teknologinen kehitys automaattisesti muka tarkoittaisi sitä, että rodusta kuin rodusta on tullut rauhaa rakastavia rauhantekijöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu