Allergiatestissä käynyt

kk

Alun perin menin lääkärille pienen nenän tukkoisuuden takia. Epäilin homeallergiaa, koska töissä ollessani toimistossa nenäni on tukkoinen, mutta ollessani lomalla oireet katosivat täysin. Kotona minulla on kolme kissaa ja koira.

Lääkäri määräsi allergiatestiin (verikoe) ja olen sen mukaan allerginen koiralle, timoteille, koivulle ja kissalle. Eniten tuolle koiralle. Hämmästyin todella paljon. En osannut edes ajatella että näin olisi. Lääkäri käski heti hävitää koiran ja kissan. Sitten hän sanoi että joudun käyttämään allergialääkkeitä keväästä syksyyn ja samoin jos olen tekemisissä eläinten kanssa.

Onko ainut vaihtoehto todella hävittää eläimet? Minua niin suututtaa varsinkin tuon lääkärin kommentti hävittää. Lisäksi hän sanoin että olen idiootti jos pidän eläimet! Kyseessä venäläinen lääkäri, joka kyllä puhuu suomea. Home testeihin en päässyt, vaikka pyysin. Todella epäammattimaista käytöstä. Tuntuu muutenkin, että hän ei kuunnellut sanaakaan mitä sanoin.

Olisiko luontaislääkinnästä apua? Minulla tosiaa koko elämäni aikana on ollut kissoja ja koira otettiin noin vuosi sitten mieheni kanssa. Kissat ovat sisäkissoja (siamilaisia) ja koira lyhytkarvainen. Lääkäri sanoin että sairastun astmaan jos pidän eläimet. Nyt minulla on vain tukkoisuutta (ei kuitenkaan koko ajan).

3

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuitenkin niin

      että lääkäsristä huolimatta sinä itse tietenkin päätät mitä teet.
      Jos siedät tuota tukkoisuutta ja hyväksyt mahdollisen astmariskin
      niin pidä ihmeessä eläimet.

      Minä olen samassa tilanteessa ja aina ollut 2 koiraa, ei ole tilanne
      pahentunut eikä parantunut.
      Luulen että tällaisena jatkuu hamaan tulevaisuuteen, uskon tietynlaiseen
      Karmaan.

    • keuhkojen BAL-

      huuhtelulla. Vaihda äkkiä lääkäriä, äläkä hävitä niitä kotieläimiä!
      -
      =>KVHT-altistuneen oiretesti

      • kk

        Tämä on tosi mielenkiintoinen juttu. Todella moni oire mitä tuossa on lueteltu sopii kohdalleni. Kaikista pahin on mieletön väsymys.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      78
      2464
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1301
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      895
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      98
      736
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      29
      731
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      686
    Aihe