Aina kun kirjasta, tms. tehdään elokuva, niin aina myös joku vinkuu kuinka elokuva ei ollut naurettavuuksiin saakka identtinen alkuperäislähteen kanssa.
Jos olet lukenut kirjan, niin olet jo nähnyt elokuvan. Joten eikö olekin tärkeintä että elokuva tavoittelee kirjan henkeä, ei sen kloonausta. Etenkin kun elokuva ei voi koskaan olla samanlainen kuin mitä mielukuvituksemme on ollut. Varsinkaan kun on todennäköistä että eri ihmiset omaavat keskenään hiukan erilaiset mielikuvitukset.
Juuri se ”henki” on se mitä pelkäsin ettei Watchmenin elokuvaversio tavoittaisi.
Onneksi olen väärässä.
Ensin suosittelenkin etsimään luettavaksi Watchmen sarjakuvan (tai kuten puritaanit itkevät, graafisen novellin) ja lukemaan sen, sillä kyseessä on yksi kaikkien aikojen parhaiten kirjoitettuja tarinoita.
Ja kun nyt tarina otettiin puheeksi, niin käydään se läpi hyvin pelkistetysti. Jo pelkästään sen takia, että mukana on aika paljon tärkeitä henkilöitä ja kaikki käytynä läpi tulisi spoileja turhankin paljon.
On 80-luvun puoliväli. Neukut uhkailevat jenkkejä atomipyssyillään ja jenkit uhkailevat neukkuja atomi-ihmisellään, Tohtori Manhattanilla (Billy Crudup.)
Tohtori Manhattanin lisäksi jenkkilässä asustaa muitakin supersankareita, mutta Tohtori Manhattan on heistä ainoa jolla on yliluonnollisia voimia. Loput ovat enemmän näitä Batman-sarjan henkilöitä, jotka ovat kuitenkin perusihmisten rinnalla superrotua.
He, supersankarit ovat myös ihmisiä vikoineen ja osalla heistä viat ovat muita suurempia.
Ensin muutama kymmenen vuotta sitten joukko poliiseja pisti karnevaaliroippeet päälleen ja näin syntyivät ensimmäiset supersankarit. He olivat ihanteita.
Nyt uuden sukupolven sankarit ovat valtion silmissä samanlaisia rikollisia, kuin he joita vastaan he taistelevat. Osa on kaupallistanut imagonsa, osa haaveilee vanhoja hyviä aikoja ja osa toimii edelleen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Sitten joku menee ja tappaa Koomikon (Jeffrey Dean Morgan), ja nyt mietitään kuka on ottanut supersankarit kohteekseen. Joten vanhoista puvuista puhalletaan pölyt päältä ja murhaajan selvittäminen alkaa. Tehtävä joka ei ole helppo, sillä Koomikko oli ihmisenä ongelmamagneetti ja suurinpiirtein puolella maailmaa näyttäisi olevan motiivi Koomikon elämän lopettamiseen.
Sankarit joita ei hyväksytä.
Ydinsodan pelko.
Sisäpiiriläisen murha.
Ja joku haluaa luoda uuden aikakauden tuhoamalla osan maailmasta.
Eikä ainoa supervoimainen olento, Tohtori Manhattan halua tehdä asialle mitään.
Uskokaa pois, tarinaa löytyy paljon enemmänkin.
Watchmenissa on saatu uskomattoman hyvin siirrettyä sarjakuvan monipolvinen tarina elokuvaksi niin että se on samalla sekä hyvin uskollinen lähteelleen, että myös uskaltaa ottaa jonkin verran riskeiksi luokiteltavia muutoksia.
Elokuvana tämä on hieman samalle yleisölle suunnattu kuin Nolanin Batmanit. Eli kyseessä on huomattavasti aikuisempi, tai vakavampi superheerostarina kuin jotkut Spider-Manit ja vastaavat. Mutta vaikka Watchmen vertautuu johonkin Batmaniin, niin kaikesta agressiostaan huolimatta Yön Ritari tuntuu lastenelokuvalta tämän rinnalla ja Watchmenin K-15 tuntuukin hieman alimitoitetulta.
Erittäin hyvä elokuva joka on paljon, paljon enemmän kuin vain sarjakuvaelokuva.
Hieno tarina, hyvin näytelty ja yhtä hölmöä efektiä lukuunottamatta erittäin hyvän näköinen elokuva joka teki minuun erittäin suuren vaikutuksen.
Okei, Leonard Cohenin Hallelujan käyttö väärässä kohdassa häiritsi hieman. Vastaavasti tosin Philip Glassia käytettiin niin taidokkaasti että on pakko nostaa hattua.
***** / *****
Jos olet lukenut kirjan, niin olet jo nähnyt elokuvan. Joten eikö olekin tärkeintä että elokuva tavoittelee kirjan henkeä, ei sen kloonausta. Etenkin kun elokuva ei voi koskaan olla samanlainen kuin mitä mielukuvituksemme on ollut. Varsinkaan kun on todennäköistä että eri ihmiset omaavat keskenään hiukan erilaiset mielikuvitukset.
Juuri se ”henki” on se mitä pelkäsin ettei Watchmenin elokuvaversio tavoittaisi.
Onneksi olen väärässä.
Ensin suosittelenkin etsimään luettavaksi Watchmen sarjakuvan (tai kuten puritaanit itkevät, graafisen novellin) ja lukemaan sen, sillä kyseessä on yksi kaikkien aikojen parhaiten kirjoitettuja tarinoita.
Ja kun nyt tarina otettiin puheeksi, niin käydään se läpi hyvin pelkistetysti. Jo pelkästään sen takia, että mukana on aika paljon tärkeitä henkilöitä ja kaikki käytynä läpi tulisi spoileja turhankin paljon.
On 80-luvun puoliväli. Neukut uhkailevat jenkkejä atomipyssyillään ja jenkit uhkailevat neukkuja atomi-ihmisellään, Tohtori Manhattanilla (Billy Crudup.)
Tohtori Manhattanin lisäksi jenkkilässä asustaa muitakin supersankareita, mutta Tohtori Manhattan on heistä ainoa jolla on yliluonnollisia voimia. Loput ovat enemmän näitä Batman-sarjan henkilöitä, jotka ovat kuitenkin perusihmisten rinnalla superrotua.
He, supersankarit ovat myös ihmisiä vikoineen ja osalla heistä viat ovat muita suurempia.
Ensin muutama kymmenen vuotta sitten joukko poliiseja pisti karnevaaliroippeet päälleen ja näin syntyivät ensimmäiset supersankarit. He olivat ihanteita.
Nyt uuden sukupolven sankarit ovat valtion silmissä samanlaisia rikollisia, kuin he joita vastaan he taistelevat. Osa on kaupallistanut imagonsa, osa haaveilee vanhoja hyviä aikoja ja osa toimii edelleen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Sitten joku menee ja tappaa Koomikon (Jeffrey Dean Morgan), ja nyt mietitään kuka on ottanut supersankarit kohteekseen. Joten vanhoista puvuista puhalletaan pölyt päältä ja murhaajan selvittäminen alkaa. Tehtävä joka ei ole helppo, sillä Koomikko oli ihmisenä ongelmamagneetti ja suurinpiirtein puolella maailmaa näyttäisi olevan motiivi Koomikon elämän lopettamiseen.
Sankarit joita ei hyväksytä.
Ydinsodan pelko.
Sisäpiiriläisen murha.
Ja joku haluaa luoda uuden aikakauden tuhoamalla osan maailmasta.
Eikä ainoa supervoimainen olento, Tohtori Manhattan halua tehdä asialle mitään.
Uskokaa pois, tarinaa löytyy paljon enemmänkin.
Watchmenissa on saatu uskomattoman hyvin siirrettyä sarjakuvan monipolvinen tarina elokuvaksi niin että se on samalla sekä hyvin uskollinen lähteelleen, että myös uskaltaa ottaa jonkin verran riskeiksi luokiteltavia muutoksia.
Elokuvana tämä on hieman samalle yleisölle suunnattu kuin Nolanin Batmanit. Eli kyseessä on huomattavasti aikuisempi, tai vakavampi superheerostarina kuin jotkut Spider-Manit ja vastaavat. Mutta vaikka Watchmen vertautuu johonkin Batmaniin, niin kaikesta agressiostaan huolimatta Yön Ritari tuntuu lastenelokuvalta tämän rinnalla ja Watchmenin K-15 tuntuukin hieman alimitoitetulta.
Erittäin hyvä elokuva joka on paljon, paljon enemmän kuin vain sarjakuvaelokuva.
Hieno tarina, hyvin näytelty ja yhtä hölmöä efektiä lukuunottamatta erittäin hyvän näköinen elokuva joka teki minuun erittäin suuren vaikutuksen.
Okei, Leonard Cohenin Hallelujan käyttö väärässä kohdassa häiritsi hieman. Vastaavasti tosin Philip Glassia käytettiin niin taidokkaasti että on pakko nostaa hattua.
***** / *****
Vastaukset 5
Vanhimmat
supersankari-elokuva. Kun itse menen katsomaan supersankari-elokuvaa en odota mitään taide-paskaa, sitä tämä leffa oli. Siinä oli myös liikaa draamaa ja pituutta, joka kostautui action-kohtausten tosissaan ottamisen kustannuksella. Miksei mistään enää löydä kunnon tavallisia elokuvia? Aina yritetään tavoitella jotain uutta maan ja taivaan väliltä.
Watchmen filmatisointi on enemmänkin kriittinen näkökulma amerikkalisten niin suuresti ihannoimiin supersankari tarinoihin.Tarinan kirjoittaja Alan Moore ei itsekkään innostunut novellinsa filmatisoinnista.Mutta täytyy sanoa tämän Zack Snyderin ohjaaman version olevan varsin uskollinen alkuperäistekstille.Watchmen on kieltämättä "taideteos" niin kirjana kuin elokuvanakin.Alan Moore on tehnyt dramaturgisesti syvällisemmän supersankari seikkailun kuin kukaan muu koskaan aiemmin,siihen vain pitäisi syventyä paremmin ajankuluessa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6988976
Kävin teatterissa jo katsomassa, olin myyty. Nyt kun DVD:n ostin ja katsoin niin oli yhtä hyvä vieläkin. Yksi vuoden parhaista elokuvista ehdottomasti.
Joko olen liian vanha näihin tai sitten Mooren jutut ei vaan nuorempanakaan,,,
Olihan tämä Mooren juttu?
Anyway, 20 ensimmäistä minuuttia jaksoin olla kiinnostunut. Helvetin upeita biisejä oli ko leffaan kyllä lainattu niin Dylanilta, Simonilta ja Garfunkelilta kuin Coheniltakin...
Paskaa musaa leffa täynnä, vitun hipit. Leffakin oli puuduttavaa hössimistä.