on palautettava kehityvien maakuntaliitolta (nova yhtiöltä saamansa lahjusrahat eli ns puoluetuki).Joutuuhan palautus listalle pesukoneetkin.Nämä räikeät lahjus rahat kuuluisi yhtiölain mukaan yhtiölle ja osakaille.Osoitakaa jonkinlaista rehelisyytä kepulilaiset.
Vanhasen ja kepun
rivikansalainen
465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pesukoneet olla koululla? Uskon että siellä niillä pesukoneilla on tosi tarvetta, enemmin kuin sulla?
on jostakin syystä käsitetty että nillä olisi ollut tarkoitus "ostaa" korjausurakka Novalle. Se yksi hallituksen jäsen on sitä mieltä että olisi olettavasti näin. Mutta koska tuo jäsen ei tiedä tarkalleen onko noin niin epäilen.
Keskustan rahoituksessa ei ole todettu olleen yrityksen edun tavoittelusta kyse, eikä se ole rahankätkentärikokseksikkaan tulkittu niin tuskin palautuu. Tuokin pesukonejuttu on väjhintäänkin tulkinnanvarainen. Mutta kai oikeus aikanaan tarvittaessa tuon asian ratkaisee.
..sossujen ja vassujen on palautettava monet miljoonat mitä SAK ja liitot ovat jakaneet jäsenistön rahoja kun niillä ei ole ollut mitään vaikutusta mihinkään vaan työmiehen asema on vain pahentunut.
ympäristön hoitoon annetut tukijaiset