Kiistaputki

Kerrotaan nyt sitten oikeaa tietoa, kun putkea repostellaan edelleen.

Kiistaputki rakennetaan vanhan Kuruntien varteen Viisajärveltä Kaiharin puhdistamolle ja Takamaantien varteen puolustusvoimien puhdistamolle. Tosiasia on ettei siihen kaupungin putkeen liity periaatteessa yhtään taloutta vaan muutama isompi laitos. Teknisen lautakunnan käsittelyprosessin jossain vaiheessa on kyllä maininta, jotta kaupunki voi ottaa putkeen lähellä olevia talouksia. Liittymismaksu on tällöin kaupungin kaava-alueen taksan mukainen.

Noilta tielinjauksilta rakentavat vesiosuuskunnat omia putkiansa 105 km. Taloudet liittyvät tuohon 105 km putkistoon. Kilometrimäärä on näkyvissä kaupungin eräissä laskelmissa, mutta kaupunki ei tuota vesiosuuskunnan putkistoa rakenna.

Asiaa tuntemattomat ovat railakkaasti sekoittaneet vesiosuuskuntien putkistot tähän kaupungin muutaman kilometrin isoja toimijoita keräävään putkeen.
1362351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 136

Vanhimmat
  • Eriävistä mielipiteistä huomaa, että putken puolestapuhujat ovat täysin tietämättömiä, he vain junailivat putken kavereilleen.Eriävät mielipiteet on perusteltu asiantuntevasti ja hyvin, kun taas putken puolestapuhujat eivät osanneet sanoa mitään hankkeestaan. Osoittaa, että kykypuolue ei ainakaan toimi Ylöjärvellä, sillä onhan kouluttautunein osaaja jopa merkonomi.

    Äänestä

  • Keijo Seppola kirjoitti:

    Eriävistä mielipiteistä huomaa, että putken puolestapuhujat ovat täysin tietämättömiä, he vain junailivat putken kavereilleen.Eriävät mielipiteet on perusteltu asiantuntevasti ja hyvin, kun taas putken puolestapuhujat eivät osanneet sanoa mitään hankkeestaan. Osoittaa, että kykypuolue ei ainakaan toimi Ylöjärvellä, sillä onhan kouluttautunein osaaja jopa merkonomi.

    "Eriävät mielipiteet on perusteltu asiantuntevasti"

    Missä on asiantuntemus, kun puhutaan talouksien liittymismaksuista. Siirtoviemäriin liittyy vain isoja toimijoita. Koulut, puolustusvoimat, Kaiharin kerrostalot, Tampereen veden puhdistamo Kaiharilla ja vesiosuuskuntia.

    Ihmeellistä on sekoittaa vesiosuuskuntien sisäisiä asioita siirtoviemäriin. Vesiosuuskuntien mittauskaivoihin siirtoviemärin vieressä loppuu vesilaitoksen tontti. Siitä alkaa vesiosuuskunnan hallitsema putkisto.

    Millä hinnalla kerrostalojen taloudet mahtavat liittyä putkeen? Ei voi tuohonkaan vastata, koska vesilaitos tekee sopimuksen asuntoyhtiöitten kanssa.

    Äänestä

Muutaman kilometrin putkee???Saat sen kuulostamaan pieneltä ja harmittomalta, mutta siihen kaupungin putkeen uppoaa melkein 5 miljoonaa euroa!!!!se on pois kouluilta ym ym...

Kaikkialla Suomessa haja-asutusalueilla vesiputkirakentamisen hoitaa vesiosuuskunnat, siis se on maan tapa. Myös runkoviemärin. Nyt runkoviemärin rakentaa kunta koska päätöksenteon yhteydessä luvattiin hyvää kavereille. Tämä on järkyttävää päätöksentekoa ja ihmettelen, jos tässä ei ole taustalla vaalirahoitusta tietyille "putkipuolueille", sillä niin ihmeellinen päätös on kunnan kokonaisuuden kannalta.

Äänestä
  • Vesiosuuskunnan omistamaan runkoputkeen (A-vaihtoehto) liitetyt kaupungin kiinteistöt, Tampereen Veden Kaiharn puhdistamo ja Puolustusvoimien tutkimuskeskus olisivat kultakaivos vesiosuuskunnalle. Vesisosuuskunta määrää maksunsa ja esimerkiksi kouluilta olisi voinut periä aika mukavat liksat kyläläisten eduksi. Tätä ehdotti myös vasen siipi. Hukkaan heitetty mahdollisuus. Vai oliko?

    Äänestä

  • Jäi mainitsematta että siirtoviemärin varteen on tulossa myös Veittijärven uusi kaava-alue. Siitäkin olisi saanut aika hyvää laskutusta vesiosuuskunnan kassaan.

    Äänestä

  • "Kaikkialla Suomessa haja-asutusalueilla vesiputkirakentamisen hoitaa vesiosuuskunnat"

    Noissa tapauksissa on vain se ero, että ollaan aidosti vesiosuuskuntien toiminta-alueella. Tämä kiistakapula keruuputki kerää kaupungin laitosten, Tampereen veden ja puolustusvoimien kiinteistöistä 98% virtaamasta. Tuolla 2% vesiosuuskuntien osuudellako putki pitäisi hoitaa talkoovoimin?

    Tässä asiassa ovat kaikki vastustajien arvot, arviot ja argumentit päälaellaan.

    Äänestä

  • "Nyt runkoviemärin rakentaa kunta"

    Siinä nyt vain toteutuu se, mitä kunta suunnittelutti vuonna 2002 kun järjen valoa vielä paloi siellä täällä ja mikä valtuustossa vuonna 2003 hyväksyttiin vesihuollon kehittämissuunnitelmaksi. Eli kaupungin toimintoja pääosin palveleva putkenosuus rakennetaan ja ylläpidetään kaupungin toimesta.

    Myöhempien aikojen idea supervesiosuuskunnasta on suuruudenhullu harhapolku vailla tulevaisuutta.

    Äänestä

  • "Muutaman kilometrin putkee???Saat sen kuulostamaan pieneltä ja harmittomalta, mutta siihen kaupungin putkeen uppoaa melkein 5 miljoonaa euroa!!!!"

    Tuohon on laskettu mukaan Pinsiötäkin. Oikeitten kohteitten kustannus tukien ja kohdennettujen liittymismaksujen jälkeen on muutama sata tuhatta. Kummalliset kustannuskehitelmät valtionavut unohtaen on tarkoitettu vain asian pitkittämistä palvelemaan. Ja se on toiminut hyvin. Jo 6 vuotta on asiaa haudottu aivan kuin olisi munattomia miehiä hommissa. Putken toteutukseen ei taida olla kykyjä. Siispä venkoillaan vaan neitimäisesti.

    Äänestä

  • Asioista perillä oleva kirjoitti:

    "Muutaman kilometrin putkee???Saat sen kuulostamaan pieneltä ja harmittomalta, mutta siihen kaupungin putkeen uppoaa melkein 5 miljoonaa euroa!!!!"

    Tuohon on laskettu mukaan Pinsiötäkin. Oikeitten kohteitten kustannus tukien ja kohdennettujen liittymismaksujen jälkeen on muutama sata tuhatta. Kummalliset kustannuskehitelmät valtionavut unohtaen on tarkoitettu vain asian pitkittämistä palvelemaan. Ja se on toiminut hyvin. Jo 6 vuotta on asiaa haudottu aivan kuin olisi munattomia miehiä hommissa. Putken toteutukseen ei taida olla kykyjä. Siispä venkoillaan vaan neitimäisesti.

    Tietotaito maaseudulla on pahasti kateissa.Niin jäätäviä kommentteja täältä voi lukea. Nykyistä putkipäätöstä ei kukaan voi kehua hyväksi, sillä niin ihmeellinen ja huono se on. Perustelut ovat tulleet.

    Kuitenkin pakko kommnetoida taloutta. Maajussit luulevat että valtion tukien jälkeen kunnan maksuosuus pyörii sadoissa tuhansissa. Ympäristökeskuksen tuet ovat muuta kymmenen tuhatta tällä hankkeelle kokonaisuudessaa.b vaihtoehdossa tuet on ammattitaidottomasti laskettu huhujen perusteella(amatöörit asialla).Kustannus on kaupungille siis melkein 5 miljoonaa euroa. Törkeää...

    Äänestä

  • veijo12 kirjoitti:

    http://munkuvat.net/?v=siirtoviemrinreitti.jpg

    Tuossa linkissä on kuva kiistellyn siirtoviemärin reitistä Takamaan koululta Tampereen Veden puhdistamolle Kaiharille. Pituus 10,4 km. Kun 5 miljoonaa jakaa noin 10 kilometrillä tulee metrihinnaksi 500 euroa.

    Kaupungin laskelmissa on vesiosuuskuntien sisäisille putkille annettu jotain 30...40 euron metrihintoja. Jos väitetään, että tuo 10,4 km on tavallista vesiosuuskunnan putkistoa, sen hintalapun tulisi olla 440.000 euroa. Miten selität tuon? Mistä tulee kymmenkertainen metrihinta siirtoviemärille?

    Voit myös selittää miksi kaupungille ei kelpaa, että vesiosuuskunnat vain toisivat omat putkensa Viisajärvelle. Vesiosuuskunnille riittää 60...100 mm paineviemäri. 40 euroa metri.

    Minäpä vastaan. Kaupunki tarvitsee 350 mm putkensa linkissä olevalle reitille ja uuden vesijohdon. Vesiosuuskuntien pikkuiset pillit eivät toteuta kaupunkikehityksen tarpeita. Myöskään vesiosuuskunnat eivät ole kiinnostuneita tuomaan pieniä pillejänsä kilometritolkulla samaa reittiä, jolle on joka tapauksessa rakennettava iso putki. Ja sen takia että koko idea vm. 2003 on ollut että kaupunki rakentaa ison putken ja silloinen kunta esitti toivomuksen kylille että niihin perustetaan vesiosuuskuntia liittymään tuohon isoon putkeen.

    Tekniikasta jotain ymmärtäville todettakoon, että liitos kaupungin vanhaan verkkoon tapahtuu Viisajärvellä.

    Äänestä

  • veijo12 kirjoitti:

    Tietotaito maaseudulla on pahasti kateissa.Niin jäätäviä kommentteja täältä voi lukea. Nykyistä putkipäätöstä ei kukaan voi kehua hyväksi, sillä niin ihmeellinen ja huono se on. Perustelut ovat tulleet.

    Kuitenkin pakko kommnetoida taloutta. Maajussit luulevat että valtion tukien jälkeen kunnan maksuosuus pyörii sadoissa tuhansissa. Ympäristökeskuksen tuet ovat muuta kymmenen tuhatta tällä hankkeelle kokonaisuudessaa.b vaihtoehdossa tuet on ammattitaidottomasti laskettu huhujen perusteella(amatöörit asialla).Kustannus on kaupungille siis melkein 5 miljoonaa euroa. Törkeää...

    Veijo 12v: "Nykyistä putkipäätöstä ei kukaan voi kehua hyväksi, sillä niin ihmeellinen ja huono se on."

    Mitä ihmeellistä ja huonoa on rakentaa taktinen 35 mm putki alkuvaiheessa noin 10 km mittaisena kunnan tarpeisiin kunnan laitoksille kunnan varoin? Onko ihmeellistä ja huonoa se, että siihen voi liittyä myös vesiosuuskuntia. Kunnan pyynnöstä vielä? Onko ihmeellistä ja huonoa se, että putki palvelee kaupunkikehitystä Kurun suuntaan mahdollistaen myöhemmin kymmenien vesiosuuskuntien liittymisen keskitettyyn viemäriin ja lopuksi myös Kurun taajaman liittymisen? Vai se, että samalla uudistetaan pilalle rapistunut vesijohto.

    Surkeita ovat perustelut vastustajilla. Kun ei ole oikeaa asiaa perusteluiksi, sotketaan asia vetämällä asian vierestä "perusteluja". Kuten on vesiosuuskuntien sisäisten asioitten loputon vatvominen muka siirtoviemäriasiana. Tarkoitus on siis pelkästään sotkea asioita. Koettakaa nyt ressukat tajuta, että 105 kilometrin vesiosuuskuntarakentaminen liittyvien talouksien rahoilla on eri juttu kuin on tämä kiistakapula 10,4 km kaupungin omaa infraa.

    Aivan yhtä hyvin sotkijat olisivat voineet vastustaa kirjaston rakentamista kun kaupunkilaisilla on kirjahyllyjä, joihin taloudet hankkivat kirjoja. Ja vaatia kirjakerhon lähetyksille kirjan hintaista maksua kaupungille. Siitä huolimatta että kirjan saaja on maksanut kirjakerholle.

    Tänään saimme Aamulehdestä lukea, että kaupunki kaavoittaa satoja tontteja vanhan Kuruntien varteen. Kaavoittaminen vaatii viemärin. Eli toisaalla putkea sabotoidaan ja toisaalla lisätään rakennuspaikkoja.

    Äänestä

  • Aamulehden lukija kirjoitti:

    Tänään saimme Aamulehdestä lukea, että kaupunki kaavoittaa satoja tontteja vanhan Kuruntien varteen. Kaavoittaminen vaatii viemärin. Eli toisaalla putkea sabotoidaan ja toisaalla lisätään rakennuspaikkoja.

    Ylöjärven kepulaisilla ja kokoomuslaisilla ei näytä olevan mitään häpyä tai moraalia. Ensin junaillaan päätös jolla saadaan rakennetuksi kallis vesihuolto haja-asutusalueelle. Tämän jälkee härskiys jatkuu niin, että ajetaan läpi haja-asutusalueen osayleiskaava, missä jokainen maanomistaja saa parhaimillaan jopa 10 rakennuspaikkoja myytäväkseen. Tämä tulee muille kaupunkilaisille erittäin kalliiksi, kun näille uusille asukkaille pitää kustantaa lisää koulutilaa ja päiväkoteja. Pidemmällä aikavälillä on huolehdittava myös muista peruspalveluista joita asukkaat alkavat tarvitsemaan.
    Kaava-alueellahan sentään maanomistaja osallistuu ns.raakamaakaupoissa kunnallisteknisiin kustannuksiin luovuttamalla mm. tiealueet maksutta kaupungille. Kun kaupunki jalostaa kaava-alueen tontit saa se myyntituloja, joilla voidaan sitten kustantaa yhteisiä palveluja. Haja-asutusalueella maanomistaja pistää kaikki tontinmyyntirahat omaan taskuunsa. Näin käy siis tälläkin Antaverkka-Mutala välisellä alueella. Niillä verotuloilla joita haja-asutusalueelle muuttavat tuovat ei ole suurtakaan merkitystä verrattuna niihin kustannuksiin mitä he palvelujen tarvitsijoina aiheuttavat.
    Tämä epäkohta pitäisi korjata niin, että säädettäisiin laki, joka velvottaisi maanomistajan myös haja-asutusalueella maksamaan tietyn suuruisen veron saamastaan maanmyyntitulosta kaupungille.

    Äänestä

  • moraalitonta kirjoitti:

    Näin on. Kasvukunnan talot pitää rakentaa kaava-alueelle koska silloin ei tule paineita rakentaa lisää koulutilaa. Ja jos joku jotain omistaa on säädettävä laki että siitä suurin osa verotetaan pois. Myös jos duunari ajaa autolla eikä millään corollalla pitää verottaa enempi. Sosialismi loppuu nimittäin siihen kun duunari ostaa bemarin.

    Äänestä

  • Asioista perillä oleva kirjoitti:

    Veijo 12v: "Nykyistä putkipäätöstä ei kukaan voi kehua hyväksi, sillä niin ihmeellinen ja huono se on."

    Mitä ihmeellistä ja huonoa on rakentaa taktinen 35 mm putki alkuvaiheessa noin 10 km mittaisena kunnan tarpeisiin kunnan laitoksille kunnan varoin? Onko ihmeellistä ja huonoa se, että siihen voi liittyä myös vesiosuuskuntia. Kunnan pyynnöstä vielä? Onko ihmeellistä ja huonoa se, että putki palvelee kaupunkikehitystä Kurun suuntaan mahdollistaen myöhemmin kymmenien vesiosuuskuntien liittymisen keskitettyyn viemäriin ja lopuksi myös Kurun taajaman liittymisen? Vai se, että samalla uudistetaan pilalle rapistunut vesijohto.

    Surkeita ovat perustelut vastustajilla. Kun ei ole oikeaa asiaa perusteluiksi, sotketaan asia vetämällä asian vierestä "perusteluja". Kuten on vesiosuuskuntien sisäisten asioitten loputon vatvominen muka siirtoviemäriasiana. Tarkoitus on siis pelkästään sotkea asioita. Koettakaa nyt ressukat tajuta, että 105 kilometrin vesiosuuskuntarakentaminen liittyvien talouksien rahoilla on eri juttu kuin on tämä kiistakapula 10,4 km kaupungin omaa infraa.

    Aivan yhtä hyvin sotkijat olisivat voineet vastustaa kirjaston rakentamista kun kaupunkilaisilla on kirjahyllyjä, joihin taloudet hankkivat kirjoja. Ja vaatia kirjakerhon lähetyksille kirjan hintaista maksua kaupungille. Siitä huolimatta että kirjan saaja on maksanut kirjakerholle.

    Täyttä asiaa.

    Äänestä

  • Jos minä olen pihalla niin sitten on myös kaupunginhallituksen enemmistö. Vastine sisälsi esittämiäni argumentteja eikä mitään ristiriitaista. Täyttä asiaa oleva vastine.

    Sanottakoon nyt sitten suoraan: Alkuperäinen valitus on lapsellinen kyhäelmä. Onneksi noinkin iso osa kaupunginhallituksen väestä jo ymmärtää sen.

    Äänestä

  • veijo12 kirjoitti:

    Tietotaito maaseudulla on pahasti kateissa.Niin jäätäviä kommentteja täältä voi lukea. Nykyistä putkipäätöstä ei kukaan voi kehua hyväksi, sillä niin ihmeellinen ja huono se on. Perustelut ovat tulleet.

    Kuitenkin pakko kommnetoida taloutta. Maajussit luulevat että valtion tukien jälkeen kunnan maksuosuus pyörii sadoissa tuhansissa. Ympäristökeskuksen tuet ovat muuta kymmenen tuhatta tällä hankkeelle kokonaisuudessaa.b vaihtoehdossa tuet on ammattitaidottomasti laskettu huhujen perusteella(amatöörit asialla).Kustannus on kaupungille siis melkein 5 miljoonaa euroa. Törkeää...

    Lue tuo Veijo 12v, niin tiedät kuka on pihalla asioista.

    http://www2.ylojarvi.fi/Dynasty/kokous/KOKOUS-1488-18-Liite-3.PDF

    Eli tuo on hallituksen enemmistön esittämä vastine Hallinto-oikeuteen. Väität siis K-hallituksen enemmistön olevan jotenkin pihalla asioista. Se on demokratiaa. Sopeudu siihen.

    Äänestä

"Teknisen lautakunnan käsittelyprosessin jossain vaiheessa on kyllä maininta, jotta kaupunki voi ottaa putkeen lähellä olevia talouksia."

Tuollaista ei ole sovittu missään. Ehkä jonkinlainen kermankuorinta on jossain vilahdellut, mutta ei ole oikeasti tuollaista liittymismahdollisuutta. Pääputkeen liittyy vain isoja laitoksia. Onhan se sentään siirtoviemäri, joka palvelee koko pohjoista Ylöjärveä.

Äänestä
  • Kaupunki rakentaa metsiin 105 km putkia. Ihme juttu.

    Äänestä

  • lumiukko. kirjoitti:

    Kaupunki rakentaa metsiin 105 km putkia. Ihme juttu.

    Niin se vain on. Metsiin rakentaa 105 kilsaa. Maksaa 5 miljoonaa.

    Äänestä

  • Demari. kirjoitti:

    Niin se vain on. Metsiin rakentaa 105 kilsaa. Maksaa 5 miljoonaa.

    yksinpuhuminen virkistää

    Äänestä

Tämän päivän ILTALEHDEN nettisivuillaetsitään kuntien epäkohtia ja pyydetään ilmoittamman asioista,joissa ilmeisesti kuntien kiristyvässä tilanteessa imetään kuntalaisten veroeuroja epämääräisiin hankkeisiin,olisiko tämä sellainen? Tutustukaa ILTALEHDEN nettiversioon tänään ja ilmoittakaa hanke ko. lehden toimittajalle,siellä olevien ohjeiden mukaisesti,niin johan alkaa asia selviämään.

Turha sitä täällä on vatkata.

Äänestä

Y-uutisista saimme lukea sekavan selostuksen valituksesta. Mutta se kävi ilmi, että valituksen sisällössä on todellakin sotkettu momentteja keskenään. Eli kaupungin isoja toimijoita keräävä siirtoviemäri ja vesiosuuskuntatoiminta.

Siirtoviemäriin ei liity ainuttakaan taloutta. Taloudet liittyvät vasta vesiosuuskuntien synnyttyä vesiosuuskuntien oksistojen päihin. Eli itku talouksien liittymismaksuista on absurdi.

Isoon putkeen liittyy vain isoja toimijoita. Ainoat liittymismaksut ovat isojen toimijoitten liittymismaksuja.

Huolestuttavaa asiassa on, että Hallinto-oikeus voi käsitellä asioita arpoen. Eli jatkaa asioitten sekoittamista.

Mielenkiintoista on että viranhaltijat tietävät kyllä, että iso taktinen putki tarvitaan eikä ole vaihtoehtoja. Asioitten sotkeminen on lähtenyt liikkeelle viranhaltijoitten toimenpiteistä. Eli siirtoviemäriä ei ole pidetty omana erillisenä momenttina vaan sen laskelmiin on liitetty asiaan kuulumattomia "kustannuksia".

Missään ei ole esitetty puhdasta laskelmaa, jossa siirtoviemäri rakennetaan Viisajärveltä Takamaalle ja Viisajärveltä Yliselle. 11,4 km putkea 100 euroa metri valtion tukien jälkeen. Ja useamman vuoden aikana.

Äänestä
  • Kyllä Kepun edustajan olisi pitänyt itsensä esteelliseksi ilmoittaa. Maanomistajana tulee varmasti saamaan hyvät liksat tonttien myynnissä. Joku älykkyysosamäärä pitäs olla näissäkin jutuissa, kun päätetään asioista.

    Äänestä

  • uloskepu kirjoitti:

    Kyllä Kepun edustajan olisi pitänyt itsensä esteelliseksi ilmoittaa. Maanomistajana tulee varmasti saamaan hyvät liksat tonttien myynnissä. Joku älykkyysosamäärä pitäs olla näissäkin jutuissa, kun päätetään asioista.

    Jos kaupunki tarvitsee putken koululle ja tutkimuskeskukselle niin mitä tekemistä sillä on jonkun tonttien kanssa? Tuohon putkeen ei liity talouksia.

    Äänestä

  • Kyselijä. kirjoitti:

    Jos kaupunki tarvitsee putken koululle ja tutkimuskeskukselle niin mitä tekemistä sillä on jonkun tonttien kanssa? Tuohon putkeen ei liity talouksia.

    Ei liity talouksia, ja PASKAT sanon minä. Tiedät varmaan, että putki verdetään vain koulua varten, koska TUTKIMUSKESKUS(han) ei ole kunnan omaisuutta, joten olisi todella typerää vetää puolustusvoimille kuntalaisten kustantama putki. Rahoituksen pitäisi näin ollen tulla VALTIOLTA. Taidat olla se kuntapäättäjä, josta valitus on tehty....meni omaan nilkkaan ja aivan oikein:o)

    Äänestä

  • kepukallellaan kirjoitti:

    Aamulehti 11.08.2009:

    "Ylöjärven kaupunki laajentaa rakentamisalueitaan
    vanhan Kuruntien ympäristössä,
    Antaverkka-Mutalan välisellä alueella.

    Uusia asukkaita tulee 1 330."

    Lain mukaan alueelle on myös saatava viemäröinti,
    joten lopettakaa nyt hyvät ihmiset jo vihdoin räkyttäminen
    ja hankkikaa jokin muu kiukun purkamisen kohde :)

    Äänestä

  • putkimies * kirjoitti:

    Aamulehden uutisointi on virheellinen. Kyse ei ole kaavasta vaan kyläosayleiskaavasta. Se ei tarkoita kaavoitettua aluetta, jolle kaupunki rakentaa viemäröinnin.

    Laajan viemäröinnin talouksille rakentavat vesiosuuskunnat. 105 km Takamaan ja Ylisen suunnassa. Ja liittävät putkensa (65...100 mm paineviemäreitä 1...2 l/s) kaupungin rakentamaan siirtoviemäriin (350 mm, 60 l/s Kurun suuntaan ja hieman pienempi Takamaan suuntaan) mittauskaivon kautta.

    Vesiosuuskuntien rakentamistyöstä tulee ennen julkisia avustuksia 12000 euron kustannus taloutta kohti. Avustuksien jälkeen jää talouksille maksettavaa 7...9000 euroa. Tuohon päälle tulee vesiosuuskuntien liittymismaksusta kaupungin viemäriin kustannusta Takamaan ja Kurun suunnissa. Muualla Ylöjärvellä tuota liittymismaksua ei ole. Kurun suunnassa 400 talouden vesiosuuskunnan mittauskaivon liittämismaksu on noin 600.000 euroa kaupungin siirtoviemäriin (muualla Ylöjärvellä 0 euroa).

    Tutkimuskeskus liittyy isona toimijana omalla putkellaan kaupungin viemäriin. Luultavasti siirtoviemäri jää tässä vaiheessa jonnekin koulun tuntumaan kaupungin tekemänä. Siitähän on vielä matkaa linnuntietäkin kilometrejä tutkarille. Luultavasti tutkarin putki on kuitenkin yhteistyöputki vesiosuuskunnat/tutkari sillä välillä.

    Kurun suunnassa siirtoviemäri päättyy Tampereen Veden puhdistamolle Kaiharilla tässä vaiheessa. Putkeen liittyvät suoraan koulu, kerrostalot, ehkä rivari ja 2...3 vesiosuuskuntaa. Vaikea sanoa tekeekö Voionmaan opisto omaa putkea jonkun matkaa Kaiharin puhdistamoa kohti vai odottaako siirtoviemärin jatkamista Mutalan koululle.

    Valitus koskee kaupungin siirtoputkea, jonka kapasiteetista varaavat osuuskunnat tässä vaiheessa 2...4%. Kapasiteetista 96...98% on kaupungin ja muitten isojen toimijoitten tarpeisiin. Isoksi toimijaksi lasketaan myös Kuruun varattu kapasiteetti vaikka matkalta tuleekin taas osuuskuntia siihen esimerkiksi Pohjantien rajusti kasvavalta alueelta.

    Yllä on objektiivista täsmätietoa. Muun väittäminen on valheellista.

    Äänestä

  • asiantuntija. kirjoitti:

    eikös se runkoputki tule tänne yliselle asti ja järkevällä hinnalla meidänkin perhe (4 ihmistä) voi siihen liittyä.
    en ymmärrä tätä keskustelua miksi joku vastustaa.
    haluaako ne uida puhtaassa järvessä vai leväisessä ?
    potkikaa nyt perseelle niitä kaupungin herroja että paneevat vauhtia putken rakentamiseen, kun se on vielä edullista. Nousukausi alkaa pian ja firmoilla on sitten kannattavampiakin töitä.

    Äänestä

  • asiasta kiinnostunut kirjoitti:

    Siihen valituksen kohteena olevaan siirtoviemäriin(runkoputkeen) ei liity suoraan talouksia. Taloudet liittyvät vesiosuuskuntien oksien päihin.

    Valituksen kummallisuus on siinä, että se perustuu kuvitelmaan, että kaikki taloudet liittyvät siirtoviemäriin(runkoviemäriin) vaikka siihen ei liity yhtään taloutta eikä kaupungin vesilaitos kirjoita yhdellekään taloudelle laskua liittymisestä. Taloudet ovat nimittäin keskimäärin kilometrin päässä siirtoviemäreistä. Tämä asian sivuun menevä veulaaminen kertoo suunnattomasta tietämättömyydestä. Valitus on itse asiassa nolo. Toivottavaa on, että hallinto-oikeudessa huomataan sama asia ja valitus jätetään absurdina käsittelemättä.

    Selitys sille, miksi siirtoviemäriin ei liity yksittäisiä talouksia edes läheltä on yksinkertainen. Kaupungin tehtävä ei ole haja-asutusalueella rakentaa viemäreitä talouksille. Jos tästä livetään, tulee asiasta lumivyöryilmiö. Jos vaikkapa putken lähistöltä joku liitettäisiin astuvat voimaan tasa-arvopykälät ja liitettäviä tulee äkkiä esimerkiksi sata. Ja sen jälkeenhän alueella on kunnallinen viemäröinti eikä vesiosuuskuntavetoinen viemäröinti.

    Asia yksittäisten talouksien liittämisestä tuohon siirtoviemäriin on ollut esillä. Tuo mahdollisuus ei ole edennyt edellä kuvatusta syystä. Mikäli siirtoviemäriin olisi tullut suoraan vesilaitoksen asiakkaita talouksista, olisi liittymismaksuna käytetty kaava-alueen liittymismaksuja. Näin tapahtuu parhaillaan Viljakkalassa. Siellä ei-vesiosuuskunta-tyyppinen yhtymä on liittämässä muutamaa taloutta kaupungin viemäröintiin. Liittymismaksu on hinnaston mukainen. Yhtymä haki juuri 50% alennusta liittymismaksuun siinä onistumatta.

    Et ymmärrä miksi joku vastustaa. Jutun sekoittamiseksi on lanseerattu hyötymisidea. On esitetty että joku maanomistaja hyötyy. Ja tämähän on punainen vaate kateuteen taipuvaisille. Sillä ei ole mitään merkitystä enää, että myöskään isompi maanomistaja ei liity suoraan siirtoviemäriin. Kateusidean käyttäminen liittyy johonkin itsekkääseen tarkoitusperään jota en käsitä minäkään. Tai käsitän, mutta sitä ei voi tässä julkaista kun ovat nämä eettiset säännöt. Jarruttelulla aiheutetaan nyt vahinkoa kaupunkikehitykselle eli kaupunkilaisille. Vahinko kuuluu samaan kategoriaan kuin valtion tasolla kuuluu valtiopetos. Aiheutetaan korvaamatonta vahinkoa.

    Se on moro,

    standartin mukainen systeemi itsetilattuna maksaa 4000€,
    mutta mitä maksaa tuo suuri ja mahtava
    putkiliitos yksityisperheelle ?

    - ei likavesimaksuja
    - ei liitmismaksuja

    säästöä joka kuutio

    Mikä kannattaa ?

    Mistä näitä senttejä oikein tulee ?

    Äänestä

  • utelias uuno kirjoitti:

    Se on moro,

    standartin mukainen systeemi itsetilattuna maksaa 4000€,
    mutta mitä maksaa tuo suuri ja mahtava
    putkiliitos yksityisperheelle ?

    - ei likavesimaksuja
    - ei liitmismaksuja

    säästöä joka kuutio

    Mikä kannattaa ?

    Mistä näitä senttejä oikein tulee ?

    Muutamat kommentit ovat olleet suoraan paikallisten ihmisten käsistä. Eikä niissä valitettavasti ole ollut mitään järkeä. Noin pahoja luulovirheitä on vaikea lähteä oikomaan, mutta kerron muutaman tosiasian.

    Kaupungin tuleva rakennusurakka koskee siis kilometrien pituista runkoviemäriä.Kukaan ei ole väittänyt että yksityiset ihmiset liittyvät siihen, vaan tottakai paikallinen vesihuoltoosuuskunta liittyy runkoputkeen. Vesihuoltoosuuskunnan hinta liittyjää kohti on siis tuo reilu 1000€. Tämä aiheuttaa ensinnäkin asukkaalle sen, että alueelle muodostuu todella monta pientä vesiosuuskuntaa, joiden ammattitaito ei riitä pyörittämään osuuskuntaa.Osuuskunnan jäsenten maksama hinta riippuu osuuskunnan rakentaman verkoston laajuudesta ja tietysti matkasta runkoputkeen.Näin osuuskuntien hinnat muodostuvat erilaisiksi ja on mahdoton arvioida maksujen kokonaishintoja. Kaupungin alkuperäisessä mallissa alueelle olisi muodostunut yksi iso vesihuoltoosuuskunta, joka olisi ollut ammattitaitoinen selviytymään urakasta.Lisäksi hinta olisi ollut kaikille sama ja myös isot laitokset olisivat olleet vesiosuuskunan asiakkaina, jolloin maksut olisvat jääneet osuuskunnalle.Kaikinpuolin paras ratkaisu, mutta eipä käynyt maanomistajille.Ylöjärvellä kun maanomistajat ovat vallanneet hallituksen ja valtuuston, niin tiedetään kenen etuja siellä ajetaan.

    Sitten runkoputkeen.Kukaan Suomen kunnista ei toteuta runkoputkea näin laajana työnä haja-asutusalueelle. Siksi, että se on ensinnäkin äärimmäisen kallista ja toiseksi se levittää haja-asutusaluetta ja kun juuri siitä pyritään valtakunnassa eroon.Muualla pirkanmaalla kokoomusvaltuutetut ovat fiksuja(todellisia kykypuoluelaisia) mutta ylöjärvellä fiksuja porvareita on vaikea etsiä. Omat ministerit linjaavat asiaa ja ylöjärven porvarit haraavat vastaan.Miksi: no kun siellä alueella on muutaman heidän suurmaanomistajan isoja alueita. Hyöty hänelle on hyöty seuraavien vaalien alla puolueelle. Putki maksaa kaupungille siis 5 miljoonaa euroa.Sillä rahalla tekisi vaikka mitä, rakentaisi pari päiväkotia, pari koulua, palkkaisi läjän hoitajia ym ym... putki on alueelle tarpeellinen, sitä ei kiistä kukaan. Asiassa hiertää ainoastaan se, että runkoputken pitäisi rakennuttaa vesiosuuskunta, koska se on haja-asutusaluetta.Niin se on aina tehty ja tullaan tekemää, siis paitsi ylöjärvellä.Edellisten kirjoittajien mielipiteet ovat olleet kaukana totuudesta ja luulen että valitus menestyy ja kun se niin tekee niin katsotaan mielipiteet sen jälkeen.Maanomistajien kusetusyritys kariutuu pahemman kerran.

    Äänestä

  • edelliset kirjoitukset kirjoitti:

    Erittäin hyvä viesti ja asiallinen ja mikä parasta realismia:o), kiitos

    Äänestä

  • asiantietäjä kirjoitti:

    Erittäin hyvä viesti ja asiallinen ja mikä parasta realismia:o), kiitos

    Nostatti itselleen vastaten.

    "alueelle muodostuu todella monta pientä vesiosuuskuntaa"

    Kurun suuntaan on perustettuna osuuskunta ja odottaa vain putkelleen liitospaikkaa. On odottanut vuodesta 2004. Jäsenmaksunsa maksaneita osakkaita on 320 ja lopullinen määrä 400.

    Osoittaa suurta asiantuntemattomuutta puhua lukuisista pienistä osuuskunnista.

    "Kaupungin tuleva rakennusurakka koskee siis kilometrien pituista runkoviemäriä.Kukaan ei ole väittänyt että yksityiset ihmiset liittyvät siihen, vaan tottakai paikallinen vesihuoltoosuuskunta liittyy runkoputkeen."

    Näkyy menevän vihdoin ja viimein luupäittenkin tajuntaan vaikkakin kovin pienin nytkähdyksin.

    Äänestä

  • osakas. kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta kommentista.

    Äänestä

  • hivuttaja kirjoitti:

    "Kaupungin tuleva rakennusurakka koskee siis kilometrien pituista runkoviemäriä.Kukaan ei ole väittänyt että yksityiset ihmiset liittyvät siihen, vaan tottakai paikallinen vesihuoltoosuuskunta liittyy runkoputkeen."

    Näkyy menevän vihdoin ja viimein luupäittenkin tajuntaan vaikkakin kovin pienin nytkähdyksin.

    On harmi kun putkesta tuntuu hyötyvän taas kerran ihmiset, joilla on paljon rahaa. Maailmasta on sympatia ja toisten huomioiminen kadonnut. Ahneus on nostanut päätään aiheuttaen yhteisöllisyyden katoamisen.

    Äänestä

  • Tyttölapsi 69 kirjoitti:

    On harmi kun putkesta tuntuu hyötyvän taas kerran ihmiset, joilla on paljon rahaa. Maailmasta on sympatia ja toisten huomioiminen kadonnut. Ahneus on nostanut päätään aiheuttaen yhteisöllisyyden katoamisen.

    Koeta nyt hyvä ihminen ymmärtää, että putkesta hyötyisivät
    aivan tavalliset lapsiperheet, kuten me.
    Suurin osa täällä maalla asuvista on lapsiperheitä.

    Ei tästä kukaan mitään hyödy, lakia on vaan ikävä kyllä noudatettava.
    Kuluja tästä meille kaikille tulee turhan lain takia.

    Älä syyllistä meitä, ei me olla tätä lakia säädetty.

    Nauttisit siellä kaava-alueella kauppojen läheisyydestä, viemäröinnistä ja kaikesta kivasta mitä sieltä löytyy, etkä marisisi asioista, joista et mitään ymmärrä.
    Koulutkin on juuri alkaneet. Iloitsisit innostuneiden koululaisten tavoin, joilla on vielä elämä edessä ja positiivinen asenne.
    Filosofi Saarista siteeraten: "Suomessa aamuisin hymyilee suuri joukko ihmisiä. Ongelma on vain se, että he ovat kaikki alle 10 vuotiaita"

    Äänestä

  • kituuttaja kirjoitti:

    Ikävä rikkoa kuplat, mutta sinne pöpelikköön ei ole pakko rakentaa minkään maan lain mukaan kaupungin toimesta putkea.Putki tulisi rakennuttaa teidän omilla rahoilla kokonaisuudessaan. Ja sitten sille yhdelle valopäälle: kaupunki ei saa omia rahojaan tästä "paska"projektista koskaan takaisin, vaan tekee persnettoa koko ajan. Ja kuntalaiset maksavat teidän vesiputkenne, vaikka ensin ovat maksaneet liittymisestä kalliimman hinnan ja vielä tonttikin on ollut paljon kalliimpi kuin pala pöpelikköä.Reilua?????ei todellakaan...tosin tiedämme, että teidän mielestä teille kuuluu omistusoikeus kuuhunkin, sillä asuttehan te maalla!!!!

    Tapaus on hauska, sillä siinä on käymässä niin, että pöpelikössä tontti on kohta kalliimpi kuin kaava-alueella, kun kunnallinen vesiviemäröinti nostaa hiukan arvoa.Kuka hyötyy?????No kokoomuksen kaverit ne hyötyy, sattumalta kun yksi ihminen omistaa euroopan kokoisen läntin sieltä pöpeliköstä.Kyllä naurattaa porvaria kun näin helposti viedään kansalaisten rahat parempiin taskuihin.Keskustalaiset mukana, mutta ei sillä yleistiedolla voi pärjätä raskaassa sarjassa, joten heidän motiivejaan en niin ihmettele.

    Äänestä

  • Lässytys!!!! kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8392796/39531683

    Tyyli kirjoittaa kertoo ihmisestä paljon. Ohessa ketju, josta lähdit harhapolulle.

    Äänestä

  • kituuttaja kirjoitti:

    Koeta nyt hyvä ihminen ymmärtää, että putkesta hyötyisivät
    aivan tavalliset lapsiperheet, kuten me.
    Suurin osa täällä maalla asuvista on lapsiperheitä.

    Ei tästä kukaan mitään hyödy, lakia on vaan ikävä kyllä noudatettava.
    Kuluja tästä meille kaikille tulee turhan lain takia.

    Älä syyllistä meitä, ei me olla tätä lakia säädetty.

    Nauttisit siellä kaava-alueella kauppojen läheisyydestä, viemäröinnistä ja kaikesta kivasta mitä sieltä löytyy, etkä marisisi asioista, joista et mitään ymmärrä.
    Koulutkin on juuri alkaneet. Iloitsisit innostuneiden koululaisten tavoin, joilla on vielä elämä edessä ja positiivinen asenne.
    Filosofi Saarista siteeraten: "Suomessa aamuisin hymyilee suuri joukko ihmisiä. Ongelma on vain se, että he ovat kaikki alle 10 vuotiaita"

    Tuntuu että joku paholaisen kateus asuu Asuintilalla
    kaikki uudistus vain heille muut eivät tarvitse mitään
    Kyllä haja-asutus alueet tarvitsee samat palvelut kuin
    muutkin samalla lailla hekin maksavat tähän yhteiskuntaan
    veroja.
    Siis putki Yliselle ja Tkamaalle se kuuluu Ylöjärven
    hyvinvointiin .
    Jos meillä on varaa maksaa kaupungin johajalle
    YLI (8000 eur) palkkaa on varaa sijoittaa maallekin
    siella on terveita lapsia jotka pyöräilee ja kävelee
    kouluun ei mennä autolla 200m niinkuin taajamissa.
    SIIS MAALAISET KUNNIAAN ???????????

    Äänestä

  • rukki kirjoitti:

    Ex kaupunkilaisena voin kertoa, että maalla on paljon paljon mukavampaa.
    Kaupukilaisena olin stressaantuneempi, tiukkapipoisempi ja itsekkäämpi.
    Nykyisin verenpaine alhaisempi, naapurin uusi auto ei kiinnosta, (jos sellainen sinne ilmaantuisi) enkä enää etuile kaupan kassajonossa.

    suosittelen

    Äänestä

  • Olisi hyvä ettei valitusta vedettäisi pois. Pois vetämällä ei tule kunnolla esille kuinka hölmöt perusteet ovat. Kun valitus sen sijaan hylätään, ei ole epäselvää kuinka typerä se on. Minulla on kyllä aavistus että asiaa puuhanneet ovat vähitellen tajunneet asiansa typeryyden.

    Äänestä

  • Toivossa elävä kirjoitti:

    Olisi hyvä ettei valitusta vedettäisi pois. Pois vetämällä ei tule kunnolla esille kuinka hölmöt perusteet ovat. Kun valitus sen sijaan hylätään, ei ole epäselvää kuinka typerä se on. Minulla on kyllä aavistus että asiaa puuhanneet ovat vähitellen tajunneet asiansa typeryyden.

    Hallinto-oikeus ei ota kantaa siihen minkälaisilla ehdoilla vesihuoltoa haja-asutusalueelle järjestetään. Siihen se varmasti ottaa kantaa onko menetelty hallinnollisesti oikein. Jos päätöksenteossa on ollut mukana kaupunginhallituksen jäsen, joka selkeästi saa taloudellista hyötyä päätöksestä, ei liene epäselvää esittääkö hallinto-oikaus kaupunginvaltuuston päätöksen kumoamista ja vaatimista sen uudelleen käsittelyä.

    Kokoomushan on kovasti touhunnut näitä Toivo talkoita. Missähän ne rukkaset nyt on kun pitäisi ryhtyä kaivamaan osuuskunnissa talkoilla putkea maahan? Tuskin niitä löytyy. Helpompi on lypsää veronmaksajilta rahat tähänkin hankkeeseen.

    Äänestä

  • rukhaset hukhassa kirjoitti:

    Nyt en tajunnut yhtään mitään. Voisitko selittää selkokielellä. Ei riitä monelle muullekaan että kirjoitetaan sanoja peräkkäin. Pitää olla jokin järkevä sisältökin.

    Äänestä

  • lukihärjönen kirjoitti:

    Nyt en tajunnut yhtään mitään. Voisitko selittää selkokielellä. Ei riitä monelle muullekaan että kirjoitetaan sanoja peräkkäin. Pitää olla jokin järkevä sisältökin.

    Älä muuta viserrä. Kun aletaan noiden lakiasioiden kanssa pelata, niin tekstikin on sitten sen mukaista.
    Ps. Järkevää sisältöä saa näiltä Suomi24 sivuilta kyllä hakemalla hakea.

    Äänestä

  • Toivossa elävä kirjoitti:

    Olisi hyvä ettei valitusta vedettäisi pois. Pois vetämällä ei tule kunnolla esille kuinka hölmöt perusteet ovat. Kun valitus sen sijaan hylätään, ei ole epäselvää kuinka typerä se on. Minulla on kyllä aavistus että asiaa puuhanneet ovat vähitellen tajunneet asiansa typeryyden.

    On tiedossa sellainen tosiasia, että hienoimmat saavutukset kumpuavat häpeästä. Kun nämä mestarit nyt oikein polkevat itsensä häpeän suohon, niin uudet yritelmät saattavat poikia jotain hyvääkin. Mutta valitettavasti kaikki eivät opi.

    Myös sanotaan että kunnian voi menettää vain kerran. Sille ei sitten voikaan yhtään mitään.

    Äänestä

  • Toivossa elävä kirjoitti:

    Olisi hyvä ettei valitusta vedettäisi pois. Pois vetämällä ei tule kunnolla esille kuinka hölmöt perusteet ovat. Kun valitus sen sijaan hylätään, ei ole epäselvää kuinka typerä se on. Minulla on kyllä aavistus että asiaa puuhanneet ovat vähitellen tajunneet asiansa typeryyden.

    http://www2.ylojarvi.fi/Dynasty/kokous/KOKOUS-1488-18-Liite-1.PDF

    Linkistä voi koko universumin väki todeta miten tökerö voi olla valitus, kun tarkoitus on vain jarrutella.

    Äänestä

Olen erikoistunut tekemään ennustuksia, jotka toteutuvat.

Tässä asiassa käy niin, että Hallinto-oikeus hylkää valitusesityksen asioitten pätemättömyyden ja asioitten sotkemisen takia. Myös valheellisten ilmaisujen - kuten ovat tuollaiset 1000 euron heitot - takia.

Arkinen asialinja siis voittaa. Takamaan ja Kurun suunnassa maksetaan vesiosuuskuntien erikoisliittymismaksu kaupungin verkostoon ja jatkossa maksu tulee myös muualle Ylöjärvelle tasapuolisuusperiaatteella. Näsijärvi puhdistuu, kalakanta tervehtyy, verkot pysyvät puhtaina pitempään ja myös Pyhäjärvi hieman tervehtyy Näsijärven valuman puhdistuessa merkittävästi.

Näin siis on tehty ennustus, joka toteutuu.

Tuho-osasto saa jatkaa aivan vapaasti räkimistään ja kapuloitten heittelemistä kunnon ihmisten rattaisiin. Oikeat asiat eivät siitä miksikään muutu. Eli karavaani kulkee vaan ja koirat räksyttää.

Äänestä
  • Taas ammattilaiset asialla. Mistä johtuu, että ainoastaan alueella asuvat puolustavat hanketta ja loput ovat vastaan.Kertoohan se jo jotain! Saa nähdä kuinka oikeudessa käy!

    Äänestä

  • Vahantaan hiihtotunneli kirjoitti:

    Taas ammattilaiset asialla. Mistä johtuu, että ainoastaan alueella asuvat puolustavat hanketta ja loput ovat vastaan.Kertoohan se jo jotain! Saa nähdä kuinka oikeudessa käy!

    Siinähän se on ennustuksessa. Jos se kerran on toteutuva, niin mitä tuota enää arvuuttelemaan. Tosin olen kuullut huhuja valituksen pois vetämisestä. Silloinhan sitä ei hylätä ja ennustus onkin tehty huonosti. Mutta eiväthän kaikki ennustajat ole täydellisiä.

    Äänestä

  • Tämän jutun nyt voi ennustaa yhtä varmaksi vaikka sammakonreisistä tai pappaTunturin pakokaasun hajusta kuin on eilisen päivän sää. Takaisin tulee kuin leppäkeihäs tuollainen valitus. Ei kelpaa Hallinto-oikeudelle noin selvästä asiasta tehty valitus. Ei sellaista fakiiria olekaan joka muuttaa aivan asiallisen asian epäasialliseksi.

    Äänestä

Nyt on sitten hölmön valituksen yksi perustelu luettavissa Aamulehdestäkin (20.8). Eli 1000 eurolla täällä rakennellaan putkia. Ja että 9 muuta osuuskuntaa joutuvat eriarvoiseen asemaan. Miten niin joutuvat kun noilla muilla tuo "1000 euroa" on tasan 0 euroa? Että voi olla idiootteja. Valkoista käännetäänmustaksi eikä muka edes tajuta. Rautalangasta: Eriarvoisessa asemassa huonompaan suuntaan ovat Kurun ja Takamaan osuuskunnat hurjan liittymismaksunsa takia noihin 9 muuhun osuuskuntaan verrattuna.

Nyt ei enää itsensä nolaamista voi välttää valituksen takaisin vedolla. Mutta onpahan sitten hyvä esimerkki vuosikausiksi.

Ehkä valtuustoedustukseen voisi järjestää jos ei aivan soveltuvuustestiä niin ainakin kovan kurssituksen. Tai onhan tässä jonkin verran sirkushuvia. Mutta silti voisi odottaa, että valtuusto ei minkään räyhäsiiven takia saisi kärsiä arvovaltatappiota. Valtuuston tulisi osoittaa kollektiivista vastuuntuntoa. Tässä asiassa räyhäsiipi ryvettää hävinneenäkin arvovaltaa.

Äänestä
  • Niin, lisää sinunlaisia niin "koko" kunnalla menee mahtavasti.Osataan ajatella vaan omaa napaa!!!Noloa toimintaa sinulta ja kavereilta.

    Kirjoituksessasi oli paljon sanoja mutta ei vähääkään järkeä. Et osaa selvästikkään perustella kantaasi muuta kuin alkeellisella apinoinnilla ja möykkäämisellä. Fiksu ihminen siis kyseessä.

    Valitushan on erittäin hyvä, esimerkiksi Vihti toteuttaa samanlaisen hankkeen maaseudun asukkailleen, mutta liittymismaksu on 10 000€. Tähän tulee päälle vielä vesiosuuskuntien maksut. Näin tehdään muualla sivistyneessä Suomessa, mutta Ylöjärvellä hypitään muutaman keskustalaisen pilliin ja vedetään kunnolla kotiinpäin.

    Valitus varmasti hyväksytään ja ainakin viivyttääpä se hanketta jopa 3 vuotta, joten se ajaa juuri asiansa. Ei maajussien ahneudelle tunnu olevan rajoja täälä Ylöjärvellä...

    Äänestä

  • MTK:n yksi kätyri kirjoitti:

    Niin, lisää sinunlaisia niin "koko" kunnalla menee mahtavasti.Osataan ajatella vaan omaa napaa!!!Noloa toimintaa sinulta ja kavereilta.

    Kyse on siis kiusan tekemisestä. Ala-arvoista. Mutta sopii pikkusieluille.

    Minä pidän mielelläni oman panospuhdistamon toiminnassa. Mutta jonkun on kannettava ympäristövastuutakin vaikka on kallista toisin kuin kiusaajat väittävät.

    Äänestä

  • Kiusattu. kirjoitti:

    Kyllä kiusaajat tiedetään jo. Vetävät kotio päin ja törkeästi.

    Äänestä

  • pois pois pois kirjoitti:

    Kyllä kiusaajat tiedetään jo. Vetävät kotio päin ja törkeästi.

    Tässä asiassa on aivan tarpeeksi yritetty kääntää asioita päinvastaiseksi kuin ne oikeasti ovat. Vaan totuus ei pala tulessakaan. Taktinen putki tulee ja hyödylliseksi todetaan. Aivan yhtä varmasti kuin se tuli rakennetuksi Ylöjärveltä Raholaan. Nyt vaan on aika jatkaa tuota siirtoviemäriä kaupunkikehityksen mukaisesti.

    Karavaani kulkee ja koirat räksyttää.

    Äänestä

  • Näkijä. kirjoitti:

    ja saat tontillesi muiden kustantaman putken, sehän tässä törkeintä on!!!!Toivottavasti edes jotakuta hävettäisi tuo oman navan ahneus.

    Ylöjärvellä voimme kiittää keskustan "ammattitaitoisia" valtuutettuja tästäkin hankkeesta!!!!Maalaisten etu on keskustan etu ja se ei miksikään muuksi muutu!!!

    Äänestä

  • MTK:n yksi kätyri kirjoitti:

    Niin, lisää sinunlaisia niin "koko" kunnalla menee mahtavasti.Osataan ajatella vaan omaa napaa!!!Noloa toimintaa sinulta ja kavereilta.

    Kirjoituksessasi oli paljon sanoja mutta ei vähääkään järkeä. Et osaa selvästikkään perustella kantaasi muuta kuin alkeellisella apinoinnilla ja möykkäämisellä. Fiksu ihminen siis kyseessä.

    Valitushan on erittäin hyvä, esimerkiksi Vihti toteuttaa samanlaisen hankkeen maaseudun asukkailleen, mutta liittymismaksu on 10 000€. Tähän tulee päälle vielä vesiosuuskuntien maksut. Näin tehdään muualla sivistyneessä Suomessa, mutta Ylöjärvellä hypitään muutaman keskustalaisen pilliin ja vedetään kunnolla kotiinpäin.

    Valitus varmasti hyväksytään ja ainakin viivyttääpä se hanketta jopa 3 vuotta, joten se ajaa juuri asiansa. Ei maajussien ahneudelle tunnu olevan rajoja täälä Ylöjärvellä...

    http://www2.ylojarvi.fi/Dynasty/kokous/KOKOUS-1488-18-Liite-1.PDF

    Tuo on tosiaan hyvä. Nimittäin hyvä esimerkki pelkästään väkinäistä jarruttelua palvelevasta soheltamisesta.

    Ensimmäiseksi voi ihmetellä instituutiolle tarkoitetun kirjoitelman sanamuotoa. Mutta niinhän se on, että ensivaikutelma on yleensä oikea vaikutelma.

    Äänestä

  • Vastine on aina vastine, antaa oikeuden ottaa kantaa sen sisältöön!!!

    Äänestä

  • perustuslain vastaista ei se. MITÄ???

    Äänestä

Osta tontti halvalla lentomelualueelta ja vaadi kentän sulkemista tai käytön rajoittamista. Osta tontti halvalla kunnallistekniikan ulottumattomista ja vaadi putkea verorahoilla, kun laki ei salli vessan vetämistä luontoon. Mistä näitä uikuttajia sikiää ja miten ne voivat päästä Ylöjärvellä ryöväämään fyrkat sotaveteraaneilta, eläkeläisiltä, sairailta ja lapsilta. Muuttakaa korvesta Tesomalle, jos omat rahat eivät riitä korvessa asumiseen. Jättäkää verorahat siihen, mihin ne on tarkoitettu. Rakennetaan säästyvillä rahoilla koulu Asuntilaan ja palkataan viisi hoitajaa vuodeosastolle.

Äänestä
  • Et tajua sinäkään taustoja. Putkia on puuhattu jo vuodesta 2002 Euvostoliiton vaatimuksien takia. Kyse on vain jarruttelusta. Emme me halua kalliimpaa vaihtoehtoa eli tätä putkiratkaisua. Se tulee väkisin jarruttelustanne ja meidän haluamisista riippumatta.

    Äänestä

  • Miksi minun pitäisi maksaa asuntilan koulu ?
    Emme asu siellä päinkään, maksa itse koulusi. Jos sinulla ei ole varaa, muuta Tesomalle.

    Voisitko kertoa kuinka monta sotaveteraania asuu Ylöjärvellä ?
    Satutko tietämään kuinka paljon sotaveteraanien veljesliitolla on omaisuutta ?

    Mihin maksamamme verorahat on tarkoitettu jos ei omaan hyvinvointiimme ?
    Vai pitääkö meidän alkaa käymään ulkohuusissa ?

    Ja jos olet aidosti huolissasi vanhustenhoidosta, niin voisit hoitaa vanhempiasi kotona, eikä heitä arvokkaita ihmisiä kuulu tunkea laitoksiin, niin me teemme.

    Sitäpaitsi me sen putken jokatapauksessa maksamme liitymis-, käyttö-, työllistämis- ja veromaksuilla.

    Toiset eivät vaan näe metsää puilta.

    Äänestä

  • tradenomin aivolohko kirjoitti:

    Miksi minun pitäisi maksaa asuntilan koulu ?

    Näille räksyttäjille eli kaupunkikehityksen jarruille on aivan yhdentekevää miten asiat oikeasti ovat. Tärkeintä on räksyttäminen. Kun ei karavaanin ideaa tajua ollaan sitten muka-fiksuja. Minua jurppii hyysätä näitä karavaania räksyttäviä koiria. Mutta kun systeemi on sellainen ettei pahintakaan räksyttäjää jätetä. Karavaani tarvitsee koiransa.

    Vaikka turha näitä vertauskuviakaan on laukoa. Ne jotka ymmärtävät karavaanin idean, osaavat ohjata asioita yhteisen matkanteon edistämiseksi. Ne jotka eivät, aiheuttavat vain sekaannusta muutenkin vaivalloiseen kulkemiseen. On tietenkin niitäkin jotka ymmärtävät idean, mutta haluavat koiralauman suosion. Nakertavat sitten sisältä päin systeemiä huonommaksi ja saavat nautintonsa tuosta kyseenalaisesta huomiosta.

    Äänestä

  • Mainari. kirjoitti:

    Mainarin kuvaus karavaanista ja sen mukana kulkevista räksyttäjistä sopii oikein hyvin tähän ylöjärveläiseen mielenmaisemaan. Ilman asioista perillä olevia karavaanin vetäjiä tämä joukko harhailisi pitkin aavikkoa uupuen lopulta sinne. Karavaanin johtajien avulla löydetään vaikeissakin oloissa lopulta keitaalle, jossa voidaan levätä matkan rasituksista.
    Räksyttäjille voi aina silloin tällöin heittää maukkaan luun, jotta ne hetken saisivat tyydyttää repimis ja raastamis halujaan sen kimpussa. Samaan aikaan karavaani kuitenkin kulkee kohti keidasta. Räksyttäjätkin kuitenkin pidetään mukana, koska onhan se inhimillistä.

    Äänestä

  • Sheikki Ali Hassan kirjoitti:

    Omanedun tavoittelijat pitävät vilkkaana tämän palstan. Kun kyse on omasta edusta, niin ihminen on ahneimmillaan.

    Äänestä

  • keisari asuntilasta kirjoitti:

    Omanedun tavoittelijat pitävät vilkkaana tämän palstan. Kun kyse on omasta edusta, niin ihminen on ahneimmillaan.

    Missä kohdassa olet itse tämän karavaanin hierarkiassa? Minä olen se joka etsii puhtaan veden lähteitä karavaanireitin varrelta. Sinäkö käyt kusaisemassa niihin?

    Äänestä

  • Varpu. kirjoitti:

    Puhtaan veden lähteitä saat tämän lokaputken varrelta etsiä!

    Äänestä

  • onnea etsintään kirjoitti:

    Puhtaan veden lähteitä saat tämän lokaputken varrelta etsiä!

    ja juuri sen takia putki tarvitaan, ettei lähteet likaantuisi

    you get the point

    Äänestä

  • tradenomin aivolohko kirjoitti:

    Miksi minun pitäisi maksaa asuntilan koulu ?
    Emme asu siellä päinkään, maksa itse koulusi. Jos sinulla ei ole varaa, muuta Tesomalle.

    Voisitko kertoa kuinka monta sotaveteraania asuu Ylöjärvellä ?
    Satutko tietämään kuinka paljon sotaveteraanien veljesliitolla on omaisuutta ?

    Mihin maksamamme verorahat on tarkoitettu jos ei omaan hyvinvointiimme ?
    Vai pitääkö meidän alkaa käymään ulkohuusissa ?

    Ja jos olet aidosti huolissasi vanhustenhoidosta, niin voisit hoitaa vanhempiasi kotona, eikä heitä arvokkaita ihmisiä kuulu tunkea laitoksiin, niin me teemme.

    Sitäpaitsi me sen putken jokatapauksessa maksamme liitymis-, käyttö-, työllistämis- ja veromaksuilla.

    Toiset eivät vaan näe metsää puilta.

    Terveyskeskuksen vuoden osastolle mennään joko kuolemaan tai saamaan hoitoa. Ei sinne mennä sen takia, että joku haluaisi tunkea itsensä tai läheisensä laitoksiin. Odota vaan kun pääset itse tutustumaan tähän puoleen elämästä. Omien rakkaiden ja muiden samassa tilanteessa olevien elämää seuratessa verorahojen upottaminen ojan varteen ei ehkä tunnu niin hyvältä ajatukselta. Vai oletko oman edun tavoittelija, joka ei kykene näkemään muuta kuin pyllynsä???

    Äänestä

  • Aivolohkolle kirjoitti:

    Kaupunkikehitystä ajavat ovat kaikkien edun ajajia. Räksyttäjät vetoavat mihin milloinkin ettei jotain muuta muka voi tehdä vaikka olisi pakko. Nyt vaan on niin, että ei ole vaihtoehtoja. On panostettava Kurun ja takamaan suuntaan 1 % summalla siitä mitä sieltä on kerätty vuodessa. Toivottavasti panostus muuttuu jokavuotiseksi.

    Kyllä ahneet ovat aivan muualla. Jos me olemme vuodesta toiseen pelkästään antavana osapuolena, niin miten asia voidaan kääntää päinvastaiseksi. Tietenkin lapsellisella sanojen pyörittelyllä, jota pyörittelijät luulevat ns. politiikan tekemiseksi. Sitä samaa pyörittelyä on valituksessa. Asian vierestä ja tikusta asiaa. Hyvä ettei säälittävää valitusta vedetty pois. Tulee räkänokille oikein kunnolla sormille kun valitus hylätään ilman valitusoikeutta vääriin argumentteihin perustuvana.

    Äänestä

  • Varpu. kirjoitti:

    Missä kohdassa olet itse tämän karavaanin hierarkiassa? Minä olen se joka etsii puhtaan veden lähteitä karavaanireitin varrelta. Sinäkö käyt kusaisemassa niihin?

    Olen se kirkas tähti mustalla yötaivaalla, joka johdattaa karavaania kohti ravitsevaa keidasta. Seuraamalla minua karavaani löytää perille. Kun aamu sarastaa katoan yötaivaalta ja veljeni Aurinko jatkaa opastamistanne. Teillä on onnea, sillä karavaanissanne on viisaita miehiä ja naisia, jotka osaavat kuljettaa karavaania vaikeissakin oloissa. Jatka sinä lähteiden etsimistä, sillä ilman sinun kaltaisia karavaani ei pärjäisi.

    Äänestä

  • Kaikkien edun tavoittelija kirjoitti:

    Kaupunkikehitystä ajavat ovat kaikkien edun ajajia. Räksyttäjät vetoavat mihin milloinkin ettei jotain muuta muka voi tehdä vaikka olisi pakko. Nyt vaan on niin, että ei ole vaihtoehtoja. On panostettava Kurun ja takamaan suuntaan 1 % summalla siitä mitä sieltä on kerätty vuodessa. Toivottavasti panostus muuttuu jokavuotiseksi.

    Kyllä ahneet ovat aivan muualla. Jos me olemme vuodesta toiseen pelkästään antavana osapuolena, niin miten asia voidaan kääntää päinvastaiseksi. Tietenkin lapsellisella sanojen pyörittelyllä, jota pyörittelijät luulevat ns. politiikan tekemiseksi. Sitä samaa pyörittelyä on valituksessa. Asian vierestä ja tikusta asiaa. Hyvä ettei säälittävää valitusta vedetty pois. Tulee räkänokille oikein kunnolla sormille kun valitus hylätään ilman valitusoikeutta vääriin argumentteihin perustuvana.

    Ylöjärvi tuhlaa meiltä keräämiään verorahoja joutavuuksiin.

    Kunnallisveroäyriä yritetään vielä nostaa, kiinteistöveroista puhumattakaan.
    Päivähoitomaksut on jo nostettu limiittiin, 2-3 lapsisen perheenäidin työnteko ei rahallisesti kannata.

    Kaupungin palveluksessa on aivan liikaa työntekijöitä.
    Kaikenmaailman jooutomiehet istuu päivät pitkät kahvilla. Tekevät yhden pikkukeikan päivässä muodon vuoksi, että tuntevat itsensä tarpeelliseksi.
    jokaista duunaria kohti on lisäksi yksi väliportaan pikkupomo, jolla vielä päällikkö.
    Kaupunki toimii kuin ex-Neuvostoliitto. Tehotonta, tehotonta ja vielä kerran tehotonta.
    Kaupungin toimintakertomusta vilkaisemalla tyhmempikin tajuaa, että lomautukset ja irtisanomiset ovat välttämättömyys. Niin toimivat pienet ja suuret yrityksetkin, kun rahat ei riitä.

    Mitä tulee viemäriverkoston runkoputken ulottamiseen haja-asutusalueille muutamaan suuntaa toimisi se signaalina todellisesta välittämisestä oikeita veronmaksajia kohtaan.
    Täällä haja-asutusalueella ei asu tietääkseni yhtään sosiaalipummia. Todelliset nettomaksajat asuvat täällä. Yksinkertaisesti köyhällä ei ole varaa asua omassa talossa pöheikön keskellä.

    Äänestä

  • Sheikki Ali Hassan kirjoitti:

    Olen se kirkas tähti mustalla yötaivaalla, joka johdattaa karavaania kohti ravitsevaa keidasta. Seuraamalla minua karavaani löytää perille. Kun aamu sarastaa katoan yötaivaalta ja veljeni Aurinko jatkaa opastamistanne. Teillä on onnea, sillä karavaanissanne on viisaita miehiä ja naisia, jotka osaavat kuljettaa karavaania vaikeissakin oloissa. Jatka sinä lähteiden etsimistä, sillä ilman sinun kaltaisia karavaani ei pärjäisi.

    Arabit keittelee kuivuneella kamelipaskalla iltateensä. Eikö voitais ottaa oppia ja tyytyä takamaallakin kuivakäymälöihin. Kuivattua sontaa vois sitten käyttää polttoaineena ikäänkuin pellettejä.

    Äänestä

  • Ali Hassan kirjoitti:

    Arabit keittelee kuivuneella kamelipaskalla iltateensä. Eikö voitais ottaa oppia ja tyytyä takamaallakin kuivakäymälöihin. Kuivattua sontaa vois sitten käyttää polttoaineena ikäänkuin pellettejä.

    Jopa briketeiksi puristettu hevosenkuivike on euronormien mukaisesti jätettä. Siihen sovelletaan jätedirektiivejä. Ei saa polttaa. Sonta ynnä myös nesteet kuuluu johdattaa pökäle pökäleeltä putkea pitkin normitettuun laskuriin. Laskurin mukaan sitten piiloverotetaan jolloin maailma pelastuu.

    Me täällä periferiassa toimisimme kyllä luonnon ehdoilla. Säästäisimme energiaa ja kuljetuskustannuksia. Muttakun se ei kertakaikkiaankäy. Ei vaikka kivipuutarhan demari kuinka valittaisi Hallinto-oikeuteen. Kun Euvostoliitosta on käynyt mahtikäsky niin sitä on noudatettava. Me täällä yritämme saada tuloksia aikaan nopeasti, jottei tulisi niin paljon väliinputoajia. Ja niitä kuitenkin tulee kun putkihanke venyy. Nyt tämän valituksenkin takia taas vuodella. Moniko mahtaa taas pudota kahden putsarin loukkuun? Aivan vain muutaman mukafiksun takia.

    Äänestä

Joko tieto hylkäämisestä on tullut?

Äänestä
  • Ei ole tullut, tosin nyt on tullut tietoja, että putkipäätöksen junttaajat ovat alkaneet katumaan tekojaan, koska huijaus on tullut esille, joten he yrittävät päästä kompromissiin! Ahneus ja ylimielisyys ja omien suosiminen on alkanut siis kostautumaan. Ja tiedoksi, että metsäihmiset eivät tuota taloudellisesti koskaan mitään, koska kunnalla menee hurjat summat rahaa heidän hyysäämiseen.

    Äänestä

  • asuntilan 2h+k kirjoitti:

    Ei ole tullut, tosin nyt on tullut tietoja, että putkipäätöksen junttaajat ovat alkaneet katumaan tekojaan, koska huijaus on tullut esille, joten he yrittävät päästä kompromissiin! Ahneus ja ylimielisyys ja omien suosiminen on alkanut siis kostautumaan. Ja tiedoksi, että metsäihmiset eivät tuota taloudellisesti koskaan mitään, koska kunnalla menee hurjat summat rahaa heidän hyysäämiseen.

    joko tieto putken aikatauluista on tullut ?

    Äänestä

  • kiinnostunut 2 kirjoitti:

    joko tieto putken aikatauluista on tullut ?

    On tullut, aloitetaan asap.
    Putkipäätöksen vastustajat ovat tulleet järkiinsä ja haluavat edesauttaa vesistöjen puhtautta.
    Kateus lunnonhelmassa asuvia kohtaan on siis laantumassa ja järki voittaa.

    Ja tiedoksi, että kaupunkilaiset kuluttavat hurjasti kaupungin rahoja mm. käyttävät ilmaiseksi aurattuja teitä, särkevät bussipysäkkien laseja, käyttävät kunnan tukemia linja-auto yhteyksiä, pelaavat palloa kalliilla kentillä ja käyvät uimassa tappiota tuottavassa uimahallissa (puhumattakaan puoli-ilmaisista viemäriputkista, jotka vievät heidän eritteensä).

    Äänestä

  • vastaaja2 kirjoitti:

    Tälle tuli sulka.

    Äänestä

  • No joo. Joitakin ressukoita näkee jo luikahtelevan näkymättömiin häntä koipien välissä. Töppäys mikä töppäys. Oikea munausten äiti.

    Äänestä

  • Kouluttaja. kirjoitti:

    No joo. Joitakin ressukoita näkee jo luikahtelevan näkymättömiin häntä koipien välissä. Töppäys mikä töppäys. Oikea munausten äiti.

    Kuulin täkäläiseltä kiholta, että putki rakennettaisiin vain parin suurmaanomistajan yksityisputkeksi. Näin alueen köyhät eivät pääsisi saastuttamaan pökäleillään siniverisiä jätöksiä. Varma juttu!

    Äänestä

  • Yksityinen? kirjoitti:

    Kuulin täkäläiseltä kiholta, että putki rakennettaisiin vain parin suurmaanomistajan yksityisputkeksi. Näin alueen köyhät eivät pääsisi saastuttamaan pökäleillään siniverisiä jätöksiä. Varma juttu!

    Kuulin täkäläiseltä kiholta, että putki rakennettaisiin kaikille halukkaille haja-asutusalueiden asukkaille. Näin kaikki voivat itse päättää lähtevätkö mukaan vai eivät. On myös päätetty, että liittymismaksu on kohtuullinen, etteivät Ylöjärven kaupungille elintärkeät hyvät veronmaksajat häivy muihin kuntiin.

    nimim. Lypsävää lehmää ei kannata ampua

    Äänestä

  • kaksituinen ? kirjoitti:

    Tämä asia linkittyy mukavasti vaalirahoitukseen. Alueen suuret ja paksulompsaiset antavat mukavia pikku lisiä sekoomukselle ja smp:lle. Virvon varvon tuoteeks terveeks, vaalituki meille ja putki kansalaisten rahoilla teille:) helppoa kun sen osaa!!!

    Äänestä

Demarien jarrutelupolitiikka on johtamassa siihen, että Ympäristökeskus käynnistää pakkotoimet. Saattaa käydä niin, että kaupunki rakentaa siirtoviemärin lisäksi myös varsinaisen viemäröinnin taajaan rakennetulle alueelle vesistön lähellä.

Äänestä
  • Tässä ennustuksessa toteutuisi se mitä demarit luulivat tapahtuvaksi, kun kaupunki rakentaa kävelymatkan verran putkea. Eli 12 kilometrin sijaan kaupunki taitaakin rakentaa 120 kilometriä. Voisi sanoa että demarien viivyttelytaistelun takia. Kuusi vuotta on asiaa rääpimällä räävitty ettei vesiosuuskuntaväki vaan mitenkään pääsisi hommiin. Markan suutarit tekevät tässä kympin tai oikeammin satasen mokaa aina vaan.

    Äänestä

  • Taitaa eukko nähdä takamaalla vaan kosteita päiväunia pakkotoimista.

    Äänestä

  • No tokko sentään kirjoitti:

    Taitaa eukko nähdä takamaalla vaan kosteita päiväunia pakkotoimista.

    Maanviljelijät taas asialla. Hehee, yritätte te kuinka selitellä, niin mihinkään totuus ei muutu!!!

    Äänestä

  • eipä tapahdu kirjoitti:

    Maanviljelijät taas asialla. Hehee, yritätte te kuinka selitellä, niin mihinkään totuus ei muutu!!!

    Eukko näkee unta pitkästa paksusta putkesta. Kylä saa äijä kyytiä, kunhan navetoimasta saapuu..

    Äänestä

  • Lotiseva kirjoitti:

    Eukko näkee unta pitkästa paksusta putkesta. Kylä saa äijä kyytiä, kunhan navetoimasta saapuu..

    Näin enneunta. Kaupunki rakensi viemäreitä kylätaajamiin vaikka kylätaajamaväki olisi halunnut tehdä viemärit vesiosuuskuntavoimin.

    Ihme uni.

    Äänestä

  • Iltaisin väsynyt kirjoitti:

    Näin enneunta. Kaupunki rakensi viemäreitä kylätaajamiin vaikka kylätaajamaväki olisi halunnut tehdä viemärit vesiosuuskuntavoimin.

    Ihme uni.

    näin unta, että siirtymäaikaa tuli 5v

    Äänestä

  • vain ? kirjoitti:

    näin unta, että siirtymäaikaa tuli 5v

    Taloussanomat netissä 20.09.2009:

    "Pientaloasuminen onkin mainettaan parempaa. Uusi tutkimus antaa sille jonkinlaisen ekosynninpäästön: kerrostalo tuhlaa nimittäin asuinneliötä kohti paljon enemmän lämpöä kuin moderni rivi- tai omakotitalo. Kerrostaloasukeilta holahtaa myös vettä enemmän hukkaan."

    Äänestä

  • tulessa kirjoitti:

    On jo myönnetty tosiasia, että taajamissa asuva 60 % väestönosa aiheuttaa kaikesta ympäristökuormasta 80 %. Että näin on tiivistämisen etu todettavissa.

    Äänestä

  • Harvassa asuva kirjoitti:

    Sulka tuli.

    Tilastolliseti tieto on erittäin ymmärrettävä. Kukapa tilastoisi takmaalla tuotettuja
    ongelmajätteitä (nekun kipataan lähimpään mettään), biojätteitä (nekun voi MÄDÄTTÄÄ tunkiolla) tai edes kuivaasta sekajätettä (kaikki mikä palaa poltetaan kiukaan tai uuniin pesässä tai sitten vanhassa öljytynnyrissä suulin takana). Taajamassa moinen ei vetele, vaan kaikki punnitaan, kuutioidaan ja tilastoidaan.

    Äänestä

Puhut mitä sattuuu. En jaksa edes korjata. Totean vain, että asialla on ilmeisesti maanviljelijä, joka on ollut masinoimassa ilmaista putkea itselleen ja kavereilleen!!!!

Äänestä
  • Näkyy olevan myös kaupunginhallituksen enemmistö siinä tapauksessa huijauslinjalla.

    Äänestä

  • Yhteistä hyvää ajava kirjoitti:

    Näkyy olevan myös kaupunginhallituksen enemmistö siinä tapauksessa huijauslinjalla.

    Yli puolet valtuutetuista ovat aivan pihalla asioista, niin myös kaupunginhallituksessa.

    Äänestä

  • ESA KKK kirjoitti:

    Yli puolet valtuutetuista ovat aivan pihalla asioista, niin myös kaupunginhallituksessa.

    Taitaa olla demokratian idea hakusessa?

    Äänestä

  • faktat esiin kirjoitti:

    Jos kerrostaloasukki haluaisi osallistua ilmastotalkoisiin polttamalla 5 kuutiota puuta pesässä, niin miten se tapahtuisi? Ei mitenkään.

    Meikäläinen voi milloin vain kaataa lepikkoa hehtaarin metsiköstä, antaa tavaran kuivua kevyesti aisattuna metsän reunassa ja pilkkoa klapeiksi liiteriin. Ja kanniskella klapit saunan pesän täytteeksi vaikka joka päivä. Mitä tekee kolhoosiasukki? Ei niin mitään vastaavaa. Kaikki mitä tekee on luonnon ja maapallon riistoa. Lähtee elämysmatkalle korkeintaan jotta saa polttaa huonosti vetävässä viikkolomamökin takassa maitopurkkeja, makkarankuoria ja märkiä puita. Ja polttaa 500 litraa bensaa mennen tullen.

    Äänestä

  • Ekolookinen. kirjoitti:

    Meilläkin poltetaan kaikki palavat jätteet ekolookisessti sauna pesässä: pahavit, muovit ja makkarakuoret. Autonrenkaat, vanahat sohovat, maalipurkinjämät ja jäteöljyt sun muut on tavattu polttaa juhannuksenta rannas kokokos ettei korsteeni nokeennu. Ei tartte kuskata Koukkujärvelle.

    Äänestä

  • takamaalainen kirjoitti:

    sullekkin

    Kolhoosiasuja kaataa jäteöljyt ja kinkunrasvat viemäriin. Niitä sitten puhdistetaan verovaroin.

    Äänestä

  • Ekolookinen. kirjoitti:

    Jos kerrostaloasukki haluaisi osallistua ilmastotalkoisiin polttamalla 5 kuutiota puuta pesässä, niin miten se tapahtuisi? Ei mitenkään.

    Meikäläinen voi milloin vain kaataa lepikkoa hehtaarin metsiköstä, antaa tavaran kuivua kevyesti aisattuna metsän reunassa ja pilkkoa klapeiksi liiteriin. Ja kanniskella klapit saunan pesän täytteeksi vaikka joka päivä. Mitä tekee kolhoosiasukki? Ei niin mitään vastaavaa. Kaikki mitä tekee on luonnon ja maapallon riistoa. Lähtee elämysmatkalle korkeintaan jotta saa polttaa huonosti vetävässä viikkolomamökin takassa maitopurkkeja, makkarankuoria ja märkiä puita. Ja polttaa 500 litraa bensaa mennen tullen.

    se käyttää joukkoliikennettä, sun, päästäkses sieltä mettästä kylille, on pakko omistaa luontoa saastyuttava kärry, vaikka huonompikin.

    Äänestä

  • ei tarvi autoa kirjoitti:

    Näin kolhoositalon pihassa Ladan. Oli ollut siinä jonkun aikaa. Tavaratilan kannen raoissa kasvoi nimittäin paksu sammal. Kolhoosiasujilla on näköjään varaa makuuttaa laatuautoja vuosikausia parkkipaikoilla.

    Äänestä

  • sulkien jakelia kirjoitti:

    sullekkin

    Vareksen pyrstösulka tuli sullekkin.

    Äänestä

  • Audikuski kirjoitti:

    Näin kolhoositalon pihassa Ladan. Oli ollut siinä jonkun aikaa. Tavaratilan kannen raoissa kasvoi nimittäin paksu sammal. Kolhoosiasujilla on näköjään varaa makuuttaa laatuautoja vuosikausia parkkipaikoilla.

    Ei sulla mitään Audia ole. Vanha Ooppeli ja sekin ruosteessa. Kyllä sut tunnen.

    Äänestä

  • ei tarvi autoa kirjoitti:

    se käyttää joukkoliikennettä, sun, päästäkses sieltä mettästä kylille, on pakko omistaa luontoa saastyuttava kärry, vaikka huonompikin.

    Naisien käsikirjassa on kuulemma niin jotta ei miehen tarvitse omistaa mersua. Jos sillä on audi.

    Äänestä

  • kolmen auton omistaja kirjoitti:

    Naisien käsikirjassa on kuulemma niin jotta ei miehen tarvitse omistaa mersua. Jos sillä on audi.

    Siperia opettaa: vaihan ooppelin audiin heti tilaisuuden tullen.

    Äänestä

  • Ooppeli Audiin kirjoitti:

    Siperia opettaa: vaihan ooppelin audiin heti tilaisuuden tullen.

    "Toimivan" laintäyttämän järjestelmän myyjät ymmällään.
    Raukat ei tiedä itsekään, mikä on lainmukainen järjestelmä.
    Lakia ei voida toteuttaa, kun se ei ole yksiselitteinen.

    Haja-asutusalueiden jätevesien käsittelylaki perutaan.
    Rauha on taas maassa ja ihmisillä hyvä tahto

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/09/26213

    sulka

    Äänestä

  • jätevesien käsittelylaki perutaan kirjoitti:

    "Toimivan" laintäyttämän järjestelmän myyjät ymmällään.
    Raukat ei tiedä itsekään, mikä on lainmukainen järjestelmä.
    Lakia ei voida toteuttaa, kun se ei ole yksiselitteinen.

    Haja-asutusalueiden jätevesien käsittelylaki perutaan.
    Rauha on taas maassa ja ihmisillä hyvä tahto

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/09/26213

    sulka

    Tämä olisi järkevin vaihtoehto. Yhden talouden pistekuormat keskimäärin kilometrien päässä vesistöistä eivät vaikuta Itämereen mitään. Ja vaikka pistekuorma olisi sadan metrin päässä vesistöstä, on vaikutus edelleen kyseenalainen. Luultavasti ei vaikuta. Suurin vaikutus on puhdistamoilla, joista purku on vesistöön. Noissahan puhdistusvaatimus on 90 % luokassa eli kymmenen sadasta kiinteistöstä laskee suoraan vesistöön kuormansa.

    Tampereen alueen puhdistamot Raholassa ja Viinikassa laskevat siis 20.000 ihmisen jätökset puhdistamattomana Pyhäjärveen. Tässä hankkeessa halutaan saada haja-asutusalueen pistekuormat noihin puhdistamoihin. Pistekuormat, jotka nyt kasvattavat pajukkoa jonkun pellon reunassa.

    Missään ei ole näkynyt kunnollista tutkimusta, paljonko nämä maahan ohjatut pistekuormat oikeasti tuottavat ravinteita Itämereen asti. Voisin väittää että ei 10 % edestä kuten viralliset puhdistamot vaan 0,01 %. Virallisilla puhdistamoilla ei ole edes viipymää. Kun mökin mummon maailmanlopun aiheuttava fosfori (milligrammoja) on ehtinyt Itämereen, voi olla että on kulunut sata vuotta mummon maatumisesta.

    Tämä putkihömppä on siitä hankala, että on luvattu mahdollisuus liittää vesiosuuskunnan putki kunnan siirtoviemäriin ja sen mukaan on odoteltu ja valmisteltu. Nyt ovat väliinputoajat hankkineet markkinamiesten kusettamana systeemeitä, joka eivät toimi ja viemäriin on kuitenkin liityttävä kun toiminta-alue tulee. Tai jos ei tule, on systeemi hankittava uudelleen määräykset täyttävänä.

    http://areena.yle.fi/video/448111

    paskalaki on oikea paska laki

    Tämän viikon MOT
    Maaseudun asukkaiden on uusittava talojensa jätevesijärjestelmät vuoteen 2014 mennessä. Näin määrää ympäristöministeriön muutaman vuoden takainen asetus. Puhdistuslaitteiden kauppiaille on luotu yli kahden miljardin euron markkinat, ja myyntimiehet ovat juosseet talosta taloon tyrkyttämässä ihmisille toinen toistaan kalliimpia laitteistoja.

    Asetuksen perusteluissa laitteistojen hinnaksi arvioitiin noin 3 000 euroa per mökki, mutta käytännössä hintataso on asettunut viisin-kuusinkertaiseksi. Halvempiakin vaihtoehtoja olisi, mutta niitä ei juuri ole ehditty tai viitsitty mainostaa.

    Vesiensuojeluyhdistysten selvityksissä on kaiken lisäksi havaittu, että puhdistuslaitteet eivät toimi niin tehokkaasti kuin myyntipuheissa oli luvattu. Asetuksen edellyttämä fosforin ja typen talteenotto ei onnistu, koska laitteet ovat yhden hengen tai pienperheen talouteen liian suuria ja vaikeakäyttöisiä.

    MOT oli mukana mittaamassa paljonko fostoria ja typpeä uudet ja kalliit laitteet onnistuvat poistamaan. Johtopäätös on selvä: suuri jätevesiuudistus haisee rahastukselle.

    Toimittaja Martti Backman.

    Äänestä

  • motti kirjoitti:

    sulkasato MOT:lle

    Kyse on miljardien rahastamisesta. Ydinvoimalaitoksen hinta - todettiin ohjelmassa.

    Ja joka suunnasta ovat haaskalinnut nokkimassa mökin mummoa ja maatilan mattia. Toimimattomia systeemeitä 300 % katteilla. On hyvää aikaa myydä huoltovapaita pönttöjä. Vasta 5 vuoden jälkeen tulevat kyselijät. Kyselevät toimimattomien vehkeitten perään. Missä ovat myyjät silloin? On myyty 4,4 miljardilla toimimattomia systeemeitä.

    Tulevatko sen jälkeen toimivien vehkeitten myyjät? Ja taas menee miljardeja. Ja toimivatko nuokaan systeemit?

    Näkyy olevan kova hinku rahastaa noin 10...15.000 taloutta kohti kaikilla. Niin pönttökauppiailla kuin kunnalliseen liittäen. Huikeita liittymismaksuja haetaan siis kunnalliseenkin. Taidan kallistua "Ei tikkuakaan ristiin"-liikkeen puolelle. Saavat sitten osoittaa miten tilanne paranee, jos 10 % jätöksistäni menee takuuvarmasti vesistöön 0,01 % sijaan. Nykyinen systeemini pidättää kaiken maaperään.

    Äänestä

  • asioista perillä oleva kirjoitti:

    - "lain"rikkojia tulee olemaan niin paljon, ettei Suomessa riitä vankilapaikat
    - kunnilla ei ole niin paljoa sepeliä, että voisivat täyttää "lakia"rikkovat kaivot
    - ei ole järkevää lähteä tekemään kauppaa rosvojen kanssa, jotka myyvät ylihintaisia, toimimattomia jätevesisysteemejä
    - tulkoon mittaamaan nykyisen systeemin fosforijäämät ja verrataan niitä sitten näiden huijareiden laitteisiin

    Ketä ovat nämä "liikemiehet", jotka ovat lobanneet haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen (=jätevesilaiterahastuksen) ?

    nimet esiin !

    Äänestä

  • tikut ristiin kirjoitti:

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/09/26303

    "Eskolan kirjelmässä nimetään kolme tuotetta tai valmistajaa, jota eivät täytä hänen mukaansa CE-merkinnän kriteeristöjä. Ne ovat Raita Panospuhdistamo, Uponor 5 ja Ecolator 5. Eskolan mukaan CE-merkinnän käyttö on näillä virheellistä tai ainakin suuresti harhaanjohtavaa.

    Kirjelmässä syytetyistä yhtiöistä Ecolator kiistää Eskolan väitteet. Yhtiön mukaan sillä on voimassa olevat ja oikeanlaiset CE-merkinnät laitteilleen.

    - CE-testit, jotka SYKE on laitteille tehnyt, eivät osoita näiden rakennustuotteiden täyttävän lainsäädännössä asetettuja vaatimuksia, Eskola kirjoittaa Turvatekniikan keskukselle.

    Hän huomauttaa, että vääränlaisista testituloksista seuraa vääristymä alan markkinatilanteessa.

    Myös Kuluttajavirasto on huomauttanut Ecolatoria sopimattomista markkinointitoimista.

    Kokonaan oma juttunsa ovat kesämökit. Niistä professori Romantschuk arvelee, että laitteistot tuskin ehtivät käynnistyä kunnolla normaalin kesäloman kuluessa. Näin lomajätteet valuisivat suoraan vesistöihin. "

    Äänestä

  • tikut ristiin kirjoitti:

    - "lain"rikkojia tulee olemaan niin paljon, ettei Suomessa riitä vankilapaikat
    - kunnilla ei ole niin paljoa sepeliä, että voisivat täyttää "lakia"rikkovat kaivot
    - ei ole järkevää lähteä tekemään kauppaa rosvojen kanssa, jotka myyvät ylihintaisia, toimimattomia jätevesisysteemejä
    - tulkoon mittaamaan nykyisen systeemin fosforijäämät ja verrataan niitä sitten näiden huijareiden laitteisiin

    Ketä ovat nämä "liikemiehet", jotka ovat lobanneet haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen (=jätevesilaiterahastuksen) ?

    nimet esiin !

    Tuo voisikin olla oikea lähestymistapa. Tutkitaan tapauskohtaisesti puolesta välistä järven ja jätevesisysteemin fosforit. Esimerkiksi minulla on matkaa ensimmäiseen lampareeseen 400 m linnuntietä ja 800 m painanteitten kautta. Mennään pitkin painannetta 400 m kohdalle ja otetaan fosforinäyte. Tosin koko painanne on maatilan matin 20-hehtaarista kaurapeltoaluetta, johon se ajaa 200-päisen lihakarjan luomusonnat. Siinä ei ole edes ojaa vaan aivan kovaa peltoa, joka kantaa esimerkiksi puimurin.

    Tutkitaan siis fosforitilanne ja erotellaan minun fosforini siitä. Punnitaan CSI:n labrassa. Näin edetään kohti päätelmiä. Arvioidaan tieteellisillä metodeilla kuinka paljon minun fosforini vähenee, kun maasuodatin korvataan 15.000 maksavalla muovipallolla, jossa jätevesi saa pyhää henkeä, uskonvahvistusta, hyvää tahtoa ja kaikkea muuta liturgiaa. Pallolla, jossa ei tapahdu oikeasti mitään. Putki vaan tulee ja toisesta päästä lähtee ja vihreä lamppu palaa yössä.

    Oikeastaan asia pitäisi nyt hoitaa niin, että virallinen taho ilmoittaa mitkä pöntöt kelpaavat seuraavat 25 vuotta. Lobbarit siis lobbaisivat pönttönsä ympäristöpäättäjille ja päättäjät päättäisivät, kuten on heidän hommansa. Pönttö joko pelastaa maailman tai sitten se ei ole pelastavaa mallia. Vielä on aikaa estää kaikista vähiten pelastavien ufojen asennus maahan.

    Voitaisiinko perustaa kansalaistottelemattomuusliike. Emme suostu asentamaan toimimattomia pönttöjä 15.000 eurolla per mökki. Vaadimme vaikka Hannele Pokan juhlallisen vakuutuksen asennettavien pönttöjen kelpaamisesta vuodesta 2014 alkaen. Jos ei vakuutusta ole kullitetulla lätkällä pöntön kyljessä, niin odotetaan vain kunnes sellaisia pönttöjä löytyy.

    Tai sitten on tultava kunnolliset avustukset kunnalliseen viemäriin, jotta voimme hallitusti siirtää 10 % osuutemme Itämerta rehevöittämään.

    puolustella suurta kusetusta.
    On tainnut jo itsekin tajuta kuinka helppoon meni.

    Money talks

    Äänestä

Niin siinä sitten kävi, että valituksella saatiin aikaan kolmen vuoden viivästys asialle, jota olisi jo pitänyt toteuttaa vuosi pari sitten ja projektien lopun pitäisi häämöttää vuodessa 2013.

Demarien kiusanteko siis onnistui ja Ylöjärvi hoitaa jälkijunassa asian, joka muualla etenee kansallisen ja kansainvälisen ohjelman mukaan. Pakollinen panostus Itämeren suojeluun käy kalliiksi paniikissa koko kaupungille. Toistaiseksi ympäristöviranomaiset ovat vain lähetelleet paimenkirjeitä. Jossain vaiheessa Ylöjärveä painostetaan sanktioin. Arvata vain sopii mitä ne ovat. Mitä ovat sanktiot EU-tasolta? Demarit voisivat vastata jos osaavat. Luultavasti eivät osaa kun näkevät asian vain ruohonjuuritasolla.

Kannattaa huomata, että demokraattinen päätöksenteko oli johtamassa asian hoitamiseen kunniallisesti. Tuho-osasto vain onnistui tekemään kaikkien hyvinvointia rapauttavan temppunsa.

Äänestä
  • Onneksi tuli viivästystä tähän hankkeeseen, sillä porvareiden ja varsinkin keskustalaisten huijaus oli mennä läpi. Keskustalaiset kun tunnetusti vain ajattelevat itseään ja kavereitaan. Tässä olisi lipsunut mijoonia yhteisiä rahoja keskustalaisten kassoihin...muualla sentään hankkeet tehdään puskiss asuvien rahoilla, mutta ylöjärvellä yritetään veli maanomistajalle antaa kaikki hyöty. Demareissahan vika oli silloinkin kun pääministeri otti ray:n rahaa vastaan ja otti lahjuksia taloonsa. Demareiden vika oli myös Anneli Jätteenmäen ero, kun sai demareilta papereita ja demareiden vika oli myös kansallinen lama vaikka porvarit oli hallituksessa. Herää jo pahvi!!!!

    Äänestä

  • KELLOPELI!" kirjoitti:

    Onneksi tuli viivästystä tähän hankkeeseen, sillä porvareiden ja varsinkin keskustalaisten huijaus oli mennä läpi. Keskustalaiset kun tunnetusti vain ajattelevat itseään ja kavereitaan. Tässä olisi lipsunut mijoonia yhteisiä rahoja keskustalaisten kassoihin...muualla sentään hankkeet tehdään puskiss asuvien rahoilla, mutta ylöjärvellä yritetään veli maanomistajalle antaa kaikki hyöty. Demareissahan vika oli silloinkin kun pääministeri otti ray:n rahaa vastaan ja otti lahjuksia taloonsa. Demareiden vika oli myös Anneli Jätteenmäen ero, kun sai demareilta papereita ja demareiden vika oli myös kansallinen lama vaikka porvarit oli hallituksessa. Herää jo pahvi!!!!

    Erävoitto viivytystaistelussa. Kaatuu ehkä koko hanke!

    Äänestä

  • Säästökuuri kirjoitti:

    Erävoitto viivytystaistelussa. Kaatuu ehkä koko hanke!

    Nimittäin osittain.

    Hyvin likellä on tilanne, että vesiosuuskunnat kyllästyvät tähän jahkaamiseen. Ei näytä tulevan luvattuja liittymispisteitä. Sen jälkeen siirtoputkiin on vain kaupunkien ja valtion laitoksia liittymässä. Putkesta tulee silloin demarien ikioma torso.

    Ihanaa!

    Kylän väelle edullisin liittymien ja käyttökulujen kannalta ovat kyläpuhdistamot. Kun olemme omillamme, saavat kaava-alueen kuluttajat maksaa kymmenen euroa kuutio vesistänsä. Meille kelpaa oikein hyvin 50 senttiä kuutiolle oikeita kuluja.

    Mukavasti tasaa sosiaalista epätasa-arvoa kunnollinen piiloverotus vesisysteemin kautta. Kun ei meillä ole rasitteena kunnallista viemäriä vaan kunnollinen oma viemäri, niin voimme keskittyä poliittisessa väännössä vesimaksun korottamiseen.

    Äänestä

  • poliittinen. kirjoitti:

    Näin se menee! Jatkaa vaan!

    Äänestä

  • hurrraa! kirjoitti:

    Näin se menee! Jatkaa vaan!

    Aion selvittää vielä tänään 8 talon panospuhdistamon hinnan. Meillä on sopiva rypäs 4 taloa 100 m keskipisteestä ja muutakin yhteistä jo. 4 muuta otamme mukaan vähän kauempaa 6000 euroa/talous (300...600 m). Tämän se demarien valitus nyt sitten teki. Minun mittani on täysi. Ja masinoin muutkin mukaan. Pitäkää oma rakas siirtoviemäritorsonne ilman pientalojen vesiosuuskuntia.

    Mukava päästä maksamasta kaava-alueen vuotovesiä. Vesiosuuskunnastamme ei olisi tullut pisaraakaan vuotovettä maksamatta kun putkemme olisi liitetty mittarin kautta kuten siirtoviemäreihin vesiosuuskuntia liitetään. 700.000 euroa vuodessa menee Tampereen Veden puhdistusmaksua pelkistä vuotovesistä ja lisääntyy vain vuosi vuodelta. Kaava-alueen viemäri on aivan seula sisäänpäin. Eli kaikkialla tihkuu pohjavesi putkista ja kaivonrenkaitten saumoista viemäriveden joukkoon. Siitä menee siis lähes uusi miljoona vuodessa Tampereen Vedelle. Kun vesilaitos nyt yhtiöitetään, ei sinne enää vaivihkaa ujuteta verorahaa kaava-alueen vuotoihin vaan vesimaksut tulevat oikeitten kulujen mukaan. Tämä on oikeaa demokratiaa. Ja tästä jos mistä kannattaa pitää kiinni. Maksut niille jotka ne aiheuttavat. Mielenkiintoista on, että me emme sitten osallistu enää vesilaitokselle pakollisten siirtoviemäreitten rahoittamiseen vaan sen tekee yhtiöitetty vesilaitos taksoja korottamalla. Kiittäkää valittajia.

    Selvittelin paketin hinnan. Labko Biokem ei ole halvin, mutta uskottava. Tarvikekulu itse puhdistamosta on 4...8 taloudelle 10.000 euroa. Kaikki voivat liittyä viettoviemärillä. Vaikka otettaisiin oma sähköliittymä puhdistamolle, jää pakettihinta ja liittymä 8 taloudelle alle 2000 euron. Hiukan on tontteja kaivettava, jotta saadaan viemärit pöntölle.

    Kiitos valittajat. Meinattiin mennä halpaan ja lähteä rahoittamaan siirtoviemäriä kun kunta paniikissa sitä pyysi jo 6 vuotta sitten. Melko vanha sanonta kuuluu jotta kannattaa ottaa oma säkki mukaan kun lähtee kerjuulle. Kuka opettaisi tämän demareille.

    Äänestä

  • KELLOPELI!" kirjoitti:

    Onneksi tuli viivästystä tähän hankkeeseen, sillä porvareiden ja varsinkin keskustalaisten huijaus oli mennä läpi. Keskustalaiset kun tunnetusti vain ajattelevat itseään ja kavereitaan. Tässä olisi lipsunut mijoonia yhteisiä rahoja keskustalaisten kassoihin...muualla sentään hankkeet tehdään puskiss asuvien rahoilla, mutta ylöjärvellä yritetään veli maanomistajalle antaa kaikki hyöty. Demareissahan vika oli silloinkin kun pääministeri otti ray:n rahaa vastaan ja otti lahjuksia taloonsa. Demareiden vika oli myös Anneli Jätteenmäen ero, kun sai demareilta papereita ja demareiden vika oli myös kansallinen lama vaikka porvarit oli hallituksessa. Herää jo pahvi!!!!

    Samaa mistään ymmärtämättömän liturgiaa aina vain. Siirtoputkiin ei liity yksikään maanviljelijä. Niitä putkia tarvitaan isoon infraan ja puhdasvesiputki vanhan sohlon asbestiputken korjaamiseen.

    Epätoivoista on yrittää opettaa typeryksille itsestään selvää asiaa.

    Äänestä

  • Ajattelin tehdä valituksen urheilutalon rempan päätöksenteosta. Käsittelyyn ovat osallistuneet urheilutaloa jatkuvasti käyttävät. Myöskin koulujen, terveydenhuollon ja vanhustenhuollon syrjäytyminen urheilutalon mennessä edelle osoittaa jossain olevan liikkeellä "voitelua". Asiaan olen saanut jo hyviä vihjeitäkin. Vaikuttaa myös siltä, että suunnittelusta ollaan syrjäyttämässä varteenotettavia ehdokkaita törkeästi. Valitan myös suunnittelijoitten valintaprosessista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asioista perillä oleva kirjoitti:

Kerrotaan nyt sitten oikeaa tietoa, kun putkea repostellaan edelleen.

Kiistaputki rakennetaan vanhan Kuruntien varteen Viisajärveltä Kaiharin puhdistamolle ja Takamaantien varteen puolustusvoimien puhdistamolle. Tosiasia on ettei siihen kaupungin putkeen liity periaatteessa yhtään taloutta vaan muutama isompi laitos. Teknisen lautakunnan käsittelyprosessin jossain vaiheessa on kyllä maininta, jotta kaupunki voi ottaa putkeen lähellä olevia talouksia. Liittymismaksu on tällöin kaupungin kaava-alueen taksan mukainen.

Noilta tielinjauksilta rakentavat vesiosuuskunnat omia putkiansa 105 km. Taloudet liittyvät tuohon 105 km putkistoon. Kilometrimäärä on näkyvissä kaupungin eräissä laskelmissa, mutta kaupunki ei tuota vesiosuuskunnan putkistoa rakenna.

Asiaa tuntemattomat ovat railakkaasti sekoittaneet vesiosuuskuntien putkistot tähän kaupungin muutaman kilometrin isoja toimijoita keräävään putkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu