Te monet jotka olette täällä etsimässä tietoa, insipiraatiota ja motivaatiota laiduttaa, kerronpa teille tarinan itsestäni. Olin kerran kuten monet teistä, 13 vuotias ja etsin netistä mahdollisimman paljon tietoa erilaisista tavoista laihduttaa, ajatus anoreksiasta kietoi minua niin elämäntapana kuin ja ilmiönä luulin voivani lopettaa milloin vain halusin. Vaikka olin älykäs ja kypsä ikäisekseni, en huomannut ajatustapani vääristymistä tarpeeksi ajoissa, enkä enään pian osannut käsitellä ruumiinkuvaani mitenkään terveellä pohjalla. Vain neljässä kuukaudessa laihduin 65 kilosta 39 kiloon. Söin viiikossa yhden porkkanan, join yhden lasin vettä ja lenkkeilin päivittäin 4 tuntia. Jo tyhmäkin tajuaa ettei sillä pitkälle pötkitä, mutta olin silloin jo liian syvällä keskellä maailmaa vain täynnä kaloritaulukoita, ruokaa ja syömättömyyden euforista olotilaa. Kauan ei kestäny, ja seuraavan joulun vietinkin jorvin lastentauti osastolla leitkuissa ja ympärivuorokautisessa valvonnassa. Näköni reistaili eikä sydämmeni olisi enään jaksanut lyödä. Siitä on nyt 4 vuotta. Olen 17-vuotias, yhä hyvin alipainoinen. Olen istunut 3 vuotta mielisairaalassa "harmittoman" teiniän kokeilun takia. Se mikä minulla alkoi 12 vuotiaana yrityksenä sopeutua ja saada hyväksyntää on määritellyt elämäni epävarmuuksien ja sääntöjen helvetiksi. Enään en pysty saamaan lapsia, Olen antanut kehoni monesti käyttöön tuntemattomille koska he ovat kehuneet sitä kauniiksi, olen yrittänyt itsemurhaa 4 kertaa, joista 3 oli hyvin lähellä onnistua. Menetin kaikki ystäväni, itseluottamukseni ja omanarvon tunteen.
Ihmiset tuntevat minut "keijukaisnaisena", aina iloinen, lämmin, rakastava, hento ja kaunis punatukkainen luonnon lapsi. Olen sitonut elämäni valheiden verkkoon, yksinäisyyden tilaan jossa vain minä tiedän kuka olen, ja että olen ainoa joka voi enään auttaa minua. Ja vaikka olen ehkä kaunis, laiha ja omaan kateutta herättävän varren, vaihtaisin sen kaiken tasapainoiseen elämään, ja siihen että pystyisin joskus rakastamaan itseäni.
Vuosien aikana olen oppinut, ettei laihuus tuo hyväksyntää, ei myöskään ihannointia tai rakkautta. Miksi siis ihminen haluaa satuttaa itseään, ainoaa henkilöä jonka hyväksynnän hän tarvitsee selvitäkseen?
Ihmiset tuntevat minut "keijukaisnaisena", aina iloinen, lämmin, rakastava, hento ja kaunis punatukkainen luonnon lapsi. Olen sitonut elämäni valheiden verkkoon, yksinäisyyden tilaan jossa vain minä tiedän kuka olen, ja että olen ainoa joka voi enään auttaa minua. Ja vaikka olen ehkä kaunis, laiha ja omaan kateutta herättävän varren, vaihtaisin sen kaiken tasapainoiseen elämään, ja siihen että pystyisin joskus rakastamaan itseäni.
Vuosien aikana olen oppinut, ettei laihuus tuo hyväksyntää, ei myöskään ihannointia tai rakkautta. Miksi siis ihminen haluaa satuttaa itseään, ainoaa henkilöä jonka hyväksynnän hän tarvitsee selvitäkseen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
niin miksi juuri mennään pilaamaan elämä laihuuden takia. Itse olen parantumasta. Haluan tulla taas siksi tytöksi joka rakasti elämää eikä suuttunut millekään. Nykyään raivostun kaikesta enkä oikeen jaksa muita ja elän perfektionisti maailmassani jossa kaiken pitää olla järjestyksessä. Hyvä että muutkin on tajunnu että elämäänsä ei kannata pilata : ) Tsemppii sulle lisää ^^