Hei.
Eli olen 16 vuotias tyttö, ja kaksi vuotta (suunta on paheneva) on jatkunut tämä joku ongelma. Aluksi, kun ongelmana oli vain satunnaiset itkukohtaukset, ajattelin kyseessä olevan vain "teini-iän" mielialan aaltoilua ja huonoa itsetuntoa. Nyt olen myöntänyt itselleni, että kyseessä saattaisi olla jotain muuta. Eli nykyään itken lähes 90% öistä ja illoista jostain syystä. Paniikki yksinäisyydestä, vanhenemisesta, huonosta olosta, pelosta, paniikista, siitä että läheiseni jättävät minut, merkitsemättömyydestä yms. Joku saa minut itkemään. Aamulla kun herään, saatan olla täysin kunnossa ja normaali. Välillä taas saan hulluja ylienergisyyden puuskia milloin olen koko ajan tekemässä jotain, nauran hulluna, olen maailman huipulla, itseluottamus on ihan täysissä, rakastan maailmaa ja elämää. Joskus olen vain normaali. Syömishäiriötä pelkäsin joskus, mutta olen onnistunut vastustamaan kiusausta jättää syömättä ja pakottanut itseäni syömään.
Minulla on rakastava perhe, kavereita, ja päällisin puolin hyvä elämä. Pärjään koulussa. Minulla ei siis kuuluisi olla mitään, eli mikä minulla on ?
Eli olen 16 vuotias tyttö, ja kaksi vuotta (suunta on paheneva) on jatkunut tämä joku ongelma. Aluksi, kun ongelmana oli vain satunnaiset itkukohtaukset, ajattelin kyseessä olevan vain "teini-iän" mielialan aaltoilua ja huonoa itsetuntoa. Nyt olen myöntänyt itselleni, että kyseessä saattaisi olla jotain muuta. Eli nykyään itken lähes 90% öistä ja illoista jostain syystä. Paniikki yksinäisyydestä, vanhenemisesta, huonosta olosta, pelosta, paniikista, siitä että läheiseni jättävät minut, merkitsemättömyydestä yms. Joku saa minut itkemään. Aamulla kun herään, saatan olla täysin kunnossa ja normaali. Välillä taas saan hulluja ylienergisyyden puuskia milloin olen koko ajan tekemässä jotain, nauran hulluna, olen maailman huipulla, itseluottamus on ihan täysissä, rakastan maailmaa ja elämää. Joskus olen vain normaali. Syömishäiriötä pelkäsin joskus, mutta olen onnistunut vastustamaan kiusausta jättää syömättä ja pakottanut itseäni syömään.
Minulla on rakastava perhe, kavereita, ja päällisin puolin hyvä elämä. Pärjään koulussa. Minulla ei siis kuuluisi olla mitään, eli mikä minulla on ?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Älä täältä kysele vaan mene lääkärille!
- kuulostat ja vaikutat normaalilta nuorelta tytöltä joka on elämän oven edessä odottaen jännittyneenä mitä edessä aukeaa.
Pidä ruorista kiinni vakaasti ja jatka sitkeästi elämistä elämän ulapalla. Kovin olet alussa vasta. Älä säiky pientä aallokkoa - Ei kuitenkaan kannata jäädä peloissaan satamaan, vaan uskalla mennä eteenpäin vähitellen poispäin sataman turvasta - sinne kuitenkin tuon tuosta palaten aina joksikin aikaa.
Satamaahan ei tarvitse koskaan hyljätä kokonaan.
Kun suunta on vakaa ja itse pidät ruorista kiinni, kuinkaan ei käy.
Siis hyvin sinun käy, älä pelkää.
sinulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö :o mutta kannattaa nyt kuitenkin mennä sinne lääkäriin, sillä ainoastaan siellä osataan tehdä oikea diagnoosi!
ihan lapsi! Hänellä kuuluukin olla tuossa iässä tuollaista - ja hän luultavasti on älykäs ja herkkä tyttö, joka kokee eämän vivahteikkaasti.
Lääkäriä tässä ei tarvita - mene vain itse Frida sinne, kun sinne mielitkin.
Tiedät kyllä itse lääkäreiden avun!
Olet ihan normaali nuori, hiljaa hyvää tulee, aika on puolellasi!
sinä sen tiedät??
Täytyy kyllä myöntää, että en huomioinut ollenkaan kirjoittajan ikää ja se muuttaa hieman asioita ja onkin hyvin mahdollista, että kaikki tuo kuuluu normaaliin murrosikään yms yms. Mutta ei kumpikaan meistä pysty tuollaisen lyhyen tekstipätkän avulla tekemään yhtään sen parempaa diagnoosia aloittajan terveydentilasta! Kaksisuuntainen mielialahäiriö oli vain oma arvaukseni, mutta mahdollisesti se on täysin väärä ja taas toisaalta täysin mahdollinen, aloittajan nuoresta iästä huolimatta. En ymmärrä miksi aloittaja ei saisi mennä lääkärille tai spykologille juttelemaan tuntemuksistaan, etenkin kun tilanne tuntuu häiritsevän aloittajaa noin paljon :oo Minä ainakin suosittelen lämpimästi!!
Jos itse olet saanut lääkärisä huonoa kohtelua, niin miksi sinun pitää silloin kieltää lääkärissä käyminen muilta o_0
Minulla ei ole kaksisuuntaista mielialahäriötä, enkä yitä sitä kenellekään tuputta. Se oli vain veikkaukseni(, mutta en tietenkään toivo olevani oikeassa). Miten sinun on niin vaikea ymmärtää, että tavallisella 16-vuotiaalla fiksulla nuorellakin saattaa olla mielialahäiriö. Luuletko todella, että kaikki nuoruuden henkiset ja spyykkiset ongelmat liittyvät kasvuun ja murrosikään, ehei.... o.0 Alas jo sielta pilvilinnastasi!! Mielenterveydenongelmat ovat paljon yleisempiä kuin luuletkaan.
Aloittaja, mene lääkäriin. Siellä sinulle kyllä kerrotaan oletko terve vai et, eikä sinun tarvitse enää murehtia asiasta :) Toivottavasti päset eroon pahasta olostasi, tsemppiä!!
Mielisairauksia ei ole olemassa. Aloittaja on täysin terve ja kokee normaalia kamppailua itseään vastaan joka kuuluu nuoruuteen.
Voi kuule. Et ole tainnut nähdä läheltä, kun joku itsellesi tärkeä ihminen sairastuu vakavasti ja hänet passitetaan kerta tisensa jälkeen pakkohoitoon suljetule osastolle. Ainakin minulle mielisairauksia on olemassa, valitettavasti :(
popsimaan sekavaksi ja tunnottomaksi tekeviä mömmöja tai jopa mielisairas-leiman hänen otsaansa?
Sillä sitähän psykiatrilla käyminen merkitsee - eikä mitään muuta.
Onko itselläs mennyt elämä jotenkin pieleen - ja halaisit saada kohtalotovereita vai mistä kyse?
Tai sitten olet muuten vai "sinisilmäinen" olevinasi ettet tiedä mitä kaikkea nk. "mielenterveystyö"-nimikkeen alla tapahtuu?
Parempi pysyä mahdollisimman kaukana kaikesta siitä. Hankkia vain ystäviä - sellaisia joille voi kertoa kaiken - ja jotka oikeasti voivat auttaa - hyviä, oikeita ihmisiä ympärille kaikille nuorille heitä tukemaan.
En halua saada häntä popsimaan mitään epämääräisiä mömmöjä tai leimata yhtään ketään mielisairaaksi. pointtini oli se, että aloittajalla saattaa olla kaksisuuntainen mielialahäiriö ja minun mielestäni hänen kannattaisi selvittää ihan oman itsensä takia, että onko tämä kaikki ylireagointia vai jotain vakavampaa. Se on sitten ihan eri asia mitä sille diagnoosile haluaa tehdä, jokut popsii pilereitä, jotkut käy terapiassa, jotkut hakee apua uskonnosta ja jotkut käyttää luontaistuotteita. Se on jokaisenitse päätettävä millä tavalla haluaa sitten omaa mielenterveyttään hoitaa.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikki mielenterveyteen liittyvät ongelmat pitää ottaa aina vakavasti, ihan niin kuin fyysisetkin vammat, sillä olen todellakin nähnytkuinka huonoksi asiat voivat mennä jos hoito on vääränlaista tai sitä ei ole ollenkaan :oo
ihmisiä, joita et tunne ollenkaan. Yhden tekstin perusteella täällä esität tietäväsi asian laidan ja miten kannattaa toimia. Oletko virtuaalinen selvännäkijä? Sanon vain että meinasin kuolla ensimmäiseen maniaan, vammauduin loppuiäkseni, mutta onneksi olen hengissä. "Muutaman" kerran olen toivonut että sairaus olisi huomattu ennen onnettomuutta.
Olenko kertaakaan sanonut tietäväni, mikä aloittajala on vikana?? EN!!! Heitin vain arvauksen ja koska en tiedä missä on vika ja niin kuin tekään ette sitä tiedä, niin ehkä aloittajan kannaattaa etsiä apua, sellaisilta ihmisiltä jotka asiasta jotain TIETÄVÄT :oo Ei se ainakaan auta, että ihmiset täällä netissä hyssyttelee ja sanoo kaikkitietävinä sen olevan vain ohimenevää ja kuluu normaaliin kasvuun!! Mistä te voitte sen tietää yhtään paremmin kuin minäkään, ette te itsekkään ihmistä tunne :oo
Ja ihan niin kuin itse sanot, on hyvä että sairaus huomataan ajoissa ennen kuin mitään vakavampaa tapahtuu! Ei ole tyhmää mennä turhaan lääkärille vaan on tyhmää jäättää menemättä ja huomata myöhemmin kuinka huonoon kunton on joutunut.
Todella toivon, että aloittaja on täysin terve ja se onkin hyvin todennäköistä, mutta jos asia näyttää häntä vaivaavan, kannattaa varmastikin kääntyä lääkärin TAI jonkun muun ammattiauttajan puoleen, niin saadaan asioihin hieman selvyyttää, eikä tavitse meidänkään vängätä täällä keskenään.
En ymmärrä, loukkaanko teitä/sinua jotenkin, vai mistä johtuu tuollainen henkilökohtainen hyökkäys minua vastaan :OO Kai jokaisella ihmisellä on oikeus imaista mielipiteensä, ilman että sivulliset tulevat haukkumaan hulluksi ja tyhmäksi 0_0 joten jos vain nyt annettaisi asian olla, kiitos!
"Älä täällä ohjeista ihmisiä, joita et tunne ollenkaan. Yhden tekstin perusteella täällä esität tietäväsi asian laidan ja miten kannattaa toimia. Oletko virtuaalinen selvännäkijä? Sanon vain että meinasin kuolla ensimmäiseen maniaan, vammauduin loppuiäkseni, mutta onneksi olen hengissä. "Muutaman" kerran olen toivonut että sairaus olisi huomattu ennen onnettomuutta."
Kirjoitin tämän viestin ja tuo viesti oli tarkoitettu nimimerkki kotkanpojalle ilman siipiä, ei sinulle Frida--. Tämä suomi24 keskustelu on varsinaisen vaikea seurattava, kuka on vastannut kellekkin, tulee väärinkäsityksiä.
No se selittää asioita hieman ja olisihan minun se pitänyt varmaan itsekin tajuta, joten sori vaan :DD mutta hyvä että sekin asia selvisi!! :)
luettuani edellä olevan 16-vuotiaan tytön kirjoituksen tuli ensimmäisenä mieleen, ettei luultavasti vakavammasta ole kysymys kuin nuoruusiän "elämäntuskasta" - josta muistaakseni itsekin kärsin tuossa iässä - tai ehkä vähän myöhemmin - nykyään nuoret aikuistuvat nopeammin ja saavat nähdä ja kokea maailman pahuuden median ja netin kautta paljon syvemmin ja laajemmin, joten ei ihme jos kauhistuttaa ja pelottaa "elämään astuminen" - ja siitä johtuu masennusta.
Olihan tytöllä muitakin tunteita ja kokemuksia, ihan päinvastaisista oloista kuin masennuksesta - hyppäsittekö ne rivit yli? - tai luitte huonosti.
Täällä on monenlaista neuvojaa - kannattaa itse miettiä mikä niistä on hyvä neuvo, mikä ei.
Ei 16-vuotiaana kannata ensimmäisenä rynnätä lääkärille, psykiatrille, muita vaihtoehtoja kannattaa kokeilla ensin. Puhumista vanhemmille, ystäville, jne.
Itse jossain vaiheessa kävin lääkärillä - joka määräsi jotain mömmöä - ja se kesä jolloin noita popsin, meni sivu suun - jonkinlaisessa usvassa, jossa olin vain jatkuvasti väsynyt. En siis suosittele ainakaan pilleri-vaihtoehtoa (nim. kokemusta on)
Minusta sinun kannattaisi mennä kertomaan ammattilaiselle samaa mitä tuossa viestissäsi kerroit. Lääkäri on yksi hyvä vaihtoehto.
Masennus voi olla sellaista, että sitä pitäisi ruveta hoitamaan, koska hoitamattomana se vain pahenee. Siksi olisi tärkeää, että menisit nyt ammattilaisen hoiviin.
Elämän ulkoiset puitteet eivät läheskään aina suojaa nuorta ihmistä masennukselta. Rakastava perhe, kaverit, koulumenestys, ja 'päällisin puolin' hyvä elämä voivat pitää sisällään masennukseen altistavia aineksia ilman, että kukaan tietää tai huomaa mitään. Ja ilman että kukaan/mikään olisi 'syyllinen' siihen, että elämästäsi löytyy masennusta aiheuttavia asioita.
Onpas mukava huomata, että näillä palstoilla liikuu vielä ihmisiä, joilla on oikea asenne ja järkeä päässä.
luojalle kiitos siitä!
että ei ehkä välttämättä kannata ensimmäiseksi lääkäriin rynnätä.
Mutta jos luulee sieltä apua löytävänäsä, pitää kokeilla - sittenhän sen näkee.
Mutta ketään "neuvojaa" ei kannata kenenkään uskoa suoralta kädeltä, vaan itse on tykönään asiaa tutkailtava.
Emmehän kukaan tässä tunne ketjun aloittajaa sen tarkemmin, turha siis kilpailla tai "etuilla" omien mielipiteiden ja neuvojen paremmuudella!
Itse on tytön asioistaan päätettävä. On kuitenkin hyvä jos on useamman sorttisia neuvoja - joita voi punnita - ei vain yhtä sorttia että: lääkäriin kiireesti vaan! Monen nuoren asiat nimittäin eivät ole lääkäreillä menneet paremmiksi vaan nimenomaan alamäkeen.
Täälläkin näillä palstoilla on järkyttäviä tarinoita tästä.
jos alireagoidaan. Ihmisen hoidossa alireagointi on aina huono. Tarkkaan tutkimukseen ei aina ole valitettavasti aikaa julkisen terv. huollon kautta, mutta tarkoitus on kai pitää ihmiset hengissä, opiskelu- ja työkuntoisina, eikä lääkitä mitään tuottamattomiksi mössöiksi.
jotka ovat nuoria lääkärille suosittelemassa - ja myös sinä, rakas 16-vuotias tyttö, tämän ketjun aloittaja - "masennus"-palstalta em. otsikon alta nuorten kokemuksia.
He ovat aivan hukassa kun ja jos vanhemmatkin on saatu uskomaan lääkäreiltä saatavaan apuun.
"Mielenterveys" on nykyään käsitetty oudolla tavalla. Pikemminkin se menee kun tuohon oravanpyörään astuu - mitä varhaisemmalla iällä, sitä tuhoisampaa jälkeä saattaa tulla.
On myös ihmisiä, jotka ovat olleet tyytyväisiä päätökseensä hakea apua ja jotka ovat oikeasti saaneet itselleen sopivaa hoitoa terveydenhoidon puolelta. Ikäviä tositarinoita saa tältä palstalta lukea valitettavan paljon... mutta ei kaikille lääkkeisiin turvautuneille tai pakkohoitoon joutuneille käy huonosti. Monet mielenterveysongelmista kärsineet ovat todella saaneet toivottua apua lääketieteen puolelta! Mutta toki on monia tapoja selvitä elämän huonoista hetkistä ja jokaisen kannattaa ihan itse miettiä, mikä niistä itselleen sopii parhaiten.
jonka ennuste on sitä parempi mitä aiemmin sen hoito aloitetaan. Se on yksi depressioon liittyvä fakta, joka pätee myös muihin mt-ongelmiin.
Täällä ei tiedetä sairastaako ketjun aloittaja masennusta vai ei, joten ei kuulosta hyvältä sekään ajatus, ettei asiaa kannattaisi ihan lääkärin luona selvittää ja jättää ammattilaisten arvioitavaksi. Viestistä voidaan päätellä, että kysymys voi olla vakavasti otettavasta masennuksesta, tai muusta ammattiapua vaativasta, joten 'ei vara venettä kaada' - kuten sanotaan.
Voidaan päätellä myös, että kun ihminen kirjoittaa avun pyyntönsä mielenterveysaiheiselle palstalle, hän on jo itsekseen miettinyt psyykkistä tilaansa ja ollut siitä huolissaan. Siinä on yksi hyvä syy ehdottaa hänelle ammattilaisen puoleen kääntymistä.
Mielenterveyden ongelmat harvoin katoavat itsekseen; hoitamattomina niillä on taipumus pahentua, pitkittyä ja muuttua vaikeammin hoidettaviksi. Niinpä tuntuu aika vastuulliselta ehdottaa lääkäriin menemistä nuorelle ihmiselle, joka kertoo masennukseen yms. viittaavista tunnelmistaan. Ja tuntuisi vastuuttomalta sanoa, että älä välitä, unohda koko juttu.
Lääkäriin menemisessä on sekin hyvä puoli, että yleislääkäri voi tarkistaa fyysisen terveyden; kilpirauhasarvot, sun muut labrakokeet. Niistäkin voi löytyä syy mielialan laskuun ja masennusta muistuttaviin oireisiin.
Ja vielä: kaikki mitä aloitusviestissä kuvataan, voi olla ihan normaalia. Oleellista kuitenkin on, että kirjoittaja on huolestunut ja ilmeisesti pelkää olotilansa huononevan entisestään. Hän kertoo esim. pelänneensä syömishäiriötä, ja jopa taistelleensa sitä vastaan. Kyllä on hyviä syitä kehottaa hakemaan ulkopuolista apua.
ovat enemmän tai vähemmän masentuneita ajoittain eli alakuloisia,mutta se ei tarkoita sairautta.
Oletko nähnyt ihmistä joka on todella vakavasti masentunut? Masennuksen takia on moni mennyt psykoosiin, itse olen sen myös kokenut ja se on kaukana tavallisesta elämään kuuluvasta alakulosta. Kaikkihan ovat joskus alakuloisia, mutta se on aivan eri asia kuin varsinainen depressio!!! Tuollaiset mielipiteet ovat todella loukkaavia ja suorastaan julmia ihmisiä kohtaan jotka sairastavat vakavaa, invalidisoivaa masennusta.
nuorta ihmistä pelotella.. ... ja saattaa hänet mahdolliseen vaaraan joutua luisulle tielle jonnekin laitokseen ja/tai syömään mömmöjä.
Ottakaapas huomioon tämän tytön ikä ensinnäkin. 16-vuotiaana voi kokea syvästi sekä ilot että surut - ja asioiden mittasuhteet eivät ole nuorella vielä tarpeeksi kehittyneet ja realistiset. Asiat tulisi saada oikeisiin mittasuhteisiin.
Itse kun luin hänen kirjoituksensa, päällimmäiseksi nousi positiiviset tunteet ja asiat kuitenkin, oli hyviä ja positiivisia kokemuksia voittopuolisesti.
Eli kirjoitusta lukeneet voivat tulkita saman kirjoituksen aivan eri tavoilla, jopa päinvastaisesti (?!) - ei sellaisen "avun" ja neuvojen varaan voi mitään konkreettista rakentaa mitä täällä kirjoitellaan.
Saadakseen oikeanlaista tukea kasvulleen hänen tulisi uskaltaa PUHUA näistä kaikista mahdollisista asioistaan omille läheisilleen tai muutoin luotettaville ja ymmärtäväisille henkilöille, ei ensimmäiseksi joillekin vieraille psykiatrian alan "koville" ammattilaisille - on sen verran huonoa näyttöä olemassa siitä mitä pahimmassa tapauksessa voisi hänelle käydä.
Luehan siis, rakas lapsi, noita masennus-palstan kirjoituksia nuorten omista kokemuksista, mitä ovat saaneet kokea mennessään "ammattiavun" piiriin - ja uskalla kertoa omille läheisillesi ensin asioistasi tai muulle luotettavalle henkilölle, keskusteluapua tarvitset ennen kaikkea. Että saat vastavuoroisuutta ja suhteellisuutta kaikkeen. Mitä mikäkin on.
Asioita ei tarvitse vähätellä, mutta ei myöskään suurennella turhaan.
Puhuminen olisi se tärkein asia sinun tapauksessasi - olet niin nuori ettet vielä osaa itse asettaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin.
Mitään hätää en usko sinulla olevan - juuri sen vuoksi että olet niin nuori, aika on puolellasi, mutta puhuminen kannattaa aina - luotettaville ja hyville ihmisille, joiden tiedät olevan aina puolellasi, vain parasta sinulle haluten.
Taustatuki tällaisilta henkilöiltä on ehdottoman tärkeä ensin siinäkin tapauksessa jos menet "ammatti-ihmiltä" apua hakemaan - ja tämä apu jos sitä koet tarvitsevasi , tulisi ehdottomasti aloittaa "pehmeästi" eli ensin keskustelemalla asioista (terapia). Silloin varmasti vähitellen selviää minkä tasoisesta asiasta kohdallasi on kysymys.
Kaikkea hyvää sinulle toivon ja toivotan. Sinua rakastetaan.
pelottelulta tuo minusta kuulostaa.
Läheisille puhuminen on hyvä neuvo, mutta kirjoittaisiko nuori ihminen tällaiselle palstalle huolistaan, jos hänen olisi helppo kertoa tuntemuksistaan läheisilleen? Sitä ei tiedetä. Niinpä ammattilainen on yksi hyvä vaihtoehto keskustelukumppaniksi.
Psykiatri ei toki ole ensimmäinen ammattilainen, lääkäreitä on muitakin, ja muutkin terveydenhuollon ammattilaiset ovat tässä asiassa hyviä. Esim. kouluterveydenhoitajasta voisi olla iso apu.
Ehdotit terapiaa 'pehmeänä' vaihtoehtona ennen 'kovaa' psykiatria. On vain niin, etteivät nuoretkaan pääse terapiaan ilman psykiatrin apua. Tarvitaan erikoislääkärin tutkimus ja lähete, jotta olisi mahdollisuus aloittaa terapia. Mutta tässä tapauksessa ei olla siinä vaiheessa, joten se siitä.
Edelleen olen sitä mieltä, että ammattilaisapu voisi olla ihan hyväksi, jottei mahdollinen depressio hoitamattomana pahenisi. Silti vaikka tietysti omien tuntemusten kertominen läheisille olisi tosi tärkeää, he voisivat olla arvokas tuki. Masennusta he eivät kuitenkaan pysty diagnosoimaan eivätkä hoitamaan, siihen tarvittaisiin ammatti-ihmisen apua.
Päinvastoin pahimmillaan läheiset tekevät kuten sinä: eivät usko, että nyt voisikin olla 'tosi kysymyksessä', vaan vähättelevät, sekä jarruttelevat ja estävät hoitoon hakeutumista.