Olen jo onneksi lähes unohtanut erään miehen

Kyllä aika ja etäisyys auttavat unohtamaan ihastuksen. Itse olen tyytyväinen tähän tunteeseen, kun huomaan, että kun en ole nähnyt erästä tyyppiä yli kuukauteen niin ihastus alkaa hiipumaan. Kun ajattelee järjellä ja ei ajattele tätä miestä niin kyllä se siitä. Varattuna ei toisia miehiä saa kaipailla. Niinhän sanoo järkikin. Saa nähdä jos vielä joskus nään tän "ihastuksen" niin vaikuttaako mitenkään...
61097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

sä tosiaan voinut olla ajattelematta? Mä en onnistunu kovasta yrityksestä huolimatta. Järjellä ei ollut kovinkaan paljon sananvaltaa asiassa. Mun ihastus oli niin ihastuttava, ettei sillä ihastumisella ollut mitään rajaa.. Aika onneksi auttaa keskittymään olennaiseen, ettei mene ihan överiksi..

Äänestä

Pari vuotta meni päivittäisen näkemisen loppumisesta, että lakkasin jatkuvasti hokemasta hänen nimeään mielessäni. Siitä mentiin aina vaan parempaan suuntaan.

Viisi vuotta viimeisestä näkemisestä, näimme uudestaan, vaihdoimme 11 sanaa. Nyt 6 kuukautta myöhemmin, yhä on sydän pakahtunut. Pitääkö odotella toiset pari vuotta?

Elikä kyllä, todennäköisesti jälleennäkeminen vaikuttaa ja isosti.

Äänestä
  • Haluan ajatella järjellä. Tiedän, että myöhemmin kadun, jos tuhlaan suuren osan ajastani jonkun haikailuun. Tämä ihastus ei varmaan tiedä ajatuksistani mitään ja minä en luultavasti merkitse yhtään mitään hänelle. Ainakin se auttaa unohtamaan, kun ajattelen, että hän pitää minua idioottina. Joten ei kannata uhrata aikaa hänen ajatteluunsa.

    Äänestä

Mulla ei yrityksistä huolimatta onnistu millään :( vapaa olen, ihastus varattu. En enää keksi miten tästä pääsee yli. Ajattelematta voi olla hetken, sit taas huomaa ajattelevansa tätä tyyppiä. Jotain lääkettä tähän tms? Toivon kans etten näkisi sitä, ja toisaalta haluis nähdä... Saas nähdä mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään?
Hyvää illan jatkoa kuitenkin!

Äänestä
  • Mitä mä muuten täällä kirjoittelisin. Mutta kyllä se aika vielä tekee tehtävänsä ja ihastus hiipuu. Varsinkin jos ei toista enää näe. Ehkä kohtalo vaikutti siihen, ettei me enää nähäkkään päivittäin. Kaikella on tarkoituksensa. Mä olen varattu ja ihastus ilmeisesti vapaa (ainakin oli jokunen aika sitten), Siksi tää tuntuukin niin idioottimaiselta. Miten naimisissa oleva menee ihastumaan johonkuhun, jota ei edes tunne kunnolla. Tuntuu pahalta. Miks mä ihastuin siihen, kun ei meistä edes koskaan tule mitään ja mä en aio erota. No, kuulemma avioliiton aikana voi tulla ihastumisia muihinkin ja ne menee kyllä ohi. Jännä juttu, että vielä tässä iässä menee teinimäisesti ihastumaan.

    Äänestä

  • Yks tyhmä kirjoitti:

    Mitä mä muuten täällä kirjoittelisin. Mutta kyllä se aika vielä tekee tehtävänsä ja ihastus hiipuu. Varsinkin jos ei toista enää näe. Ehkä kohtalo vaikutti siihen, ettei me enää nähäkkään päivittäin. Kaikella on tarkoituksensa. Mä olen varattu ja ihastus ilmeisesti vapaa (ainakin oli jokunen aika sitten), Siksi tää tuntuukin niin idioottimaiselta. Miten naimisissa oleva menee ihastumaan johonkuhun, jota ei edes tunne kunnolla. Tuntuu pahalta. Miks mä ihastuin siihen, kun ei meistä edes koskaan tule mitään ja mä en aio erota. No, kuulemma avioliiton aikana voi tulla ihastumisia muihinkin ja ne menee kyllä ohi. Jännä juttu, että vielä tässä iässä menee teinimäisesti ihastumaan.

    Ei kannata luulla. Itse luulin päässeeni eroon tunteesta, mutta nyt edelleen puolen vuoden jälkeen ahdistaa. Silloin näin viimeksi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yks typerys kirjoitti:

Kyllä aika ja etäisyys auttavat unohtamaan ihastuksen. Itse olen tyytyväinen tähän tunteeseen, kun huomaan, että kun en ole nähnyt erästä tyyppiä yli kuukauteen niin ihastus alkaa hiipumaan. Kun ajattelee järjellä ja ei ajattele tätä miestä niin kyllä se siitä. Varattuna ei toisia miehiä saa kaipailla. Niinhän sanoo järkikin. Saa nähdä jos vielä joskus nään tän "ihastuksen" niin vaikuttaako mitenkään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu