Olen viimeisilläni, ja joka paikkaan särkee, sattuu ja kolottaa. Väsyttää ja jokainen sanoo, että pitäisi levätä ja koota voimia. Mieheni ei päivä aikana huomioi minua mitenkään, edelleen saan tehdä koti askareet ja kauppa reissut itse, jos haluan jotain erityistä. Sohvalla makoilusta naristaan. Kun ilta saapuu ja voin huokasta ja nukkua sikeää unta, mieheni tulee kiinni. Kertoo kuinka ihana ja tärkeä olen. Kuinka on kaivannut minua. Samalla käsi hiipii jalkojen väliin. Onko väärin sanoa kiitos ei. Miksi mieheni ei ymmärrä kun sanon olevani kipeä. Miksei hän aloita esileikkiä vaikka hieronnalla (jota olen ehdottanut usein) jos kerran on tärkeää saada. Miksei minun toiveitani kuunnella. Mutta jos mieheni haluaa, eikä saa, niin maailma kaatuu, suututaan, ollaan vihaisia, raivotaan ja kadotaan koko päiväksi, joko kavereiden luo tai nettiin. Kun kysyn onko jotain vialla (tiedän että on) kuuluu ei mitään erityistä. MEneekö tämä pahemmaksi vai oppiiko puolisoni kuuntelemaan minua ikinä.
Kun viimeisillään olevalla ei tee mieli....
Sninni78
1350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan kun oisit kuvaillut edellistä suhdettani jossa palvelun piti pelata muttei saanut itse mistään sanoa.