Mikalon toimet

Kukahan tutkisi?

Kukahan alkaisi pikkuhiljaa tutkimaan noita Mikalon täysin mielivaltaisia touhuja?
Ei enää normaalin ihmisen järjenjuoksulla käsitä muutamia seikkoja, kuten vuokrien ja vesilaskujen tasauslaskujen määriä.
Hyvänä esimerkkinä se, että asuin aikaisemmin laitakaupungilla Mikalon vuokra-asunnossa josta (luojan kiitos tulin järkiini) muutin yksityiseltä vuokrattuun asuntoon aivan ydinkeskustaan ja maksan nyt vuokraa yli 100 € VÄHEMMÄN 10 neliötä ISOMMASTA asunnosta.
Järjetöntä on mielestäni myös se, että Mikalon asunnoissa on huoneistokohtainen vesimaksu jonka LISÄKSI on pariinkin otteeseen viime vuosien aikana tipahtanut postiluukusta 150-200 euron lasku vedestä puolen vuoden ajalta.
Siis mitä helvettiä?!?!
Jos täysin normaalilla vedenkäytöllä napsahtaa noin järjettömästi lisämaksua niin minkä tähden ei sitten voi nostaa niitä vesimaksuja jos se niin kallista mukamas on.

Ja sitten se pahin asia.
Mielestäni on myös aika surkuhupaisaa miten kaupungin virkamiehet pelaa yhteen....
Juuri tuo ko. talo mistä muutin pois, on ihan maalaisjärjellä todettavissa mädäksi koko talo.
Asukkaat sairastavat kilpaa, asunnoissa haisee suoranaisesti home ja joku ihme käry joka kämpässä, lattiamatot kuplivat ja maali tippuu seinistä ja vaikka asukkaat tahoillaan ja yhdessä ovat apua Mikalolta pyytäneet, koko homma lakaistaan maton alle ja heittäydytään tietämättömäksi.
Terveystarkastajaa paikalle ei saatu kuukausien yrittämisen jälkeen, ensimmäisellä puhelulla ilmoitti kyllä tulevansa ensi tilassa ja viimeistään viikon sisällä.
Jokin aika myöhemmin jätettyyn soittopyyntöön ei sitten vastannutkaan enää mitään.
Mikalolta luvattiin että isännöitsijä ottaa yhteyttä. Eipä ottanut yhteyttä koskaan.

Sääliksi kävi kun näin miten entinen asuntoni ko. taloyhtiöstä oli vuokrattu jollekkin uudelle epäonniselle kaikessa hiljaisuudessa.
Ovelia olivat Mikalolla siinä mielessä että kukaan ei käynyt katsomassa asuntoa, eikä asunnon vapautumisesta ilmoitettu Mikalolla ennenkuin meillä oli vuokrasopimus päättynynyt. Siinähän olisi saattanut tulla ilmi muuten talon terveyshaitat rupatellessa....

Vilpittömästi toivon että joku ottaisi tutkinnan alle tuollaiset touhut.
Eniten hirvittää lapsiperheet joille osuu samanlainen kämppä kohdalle sillä pieni ihminen reagoi epäpuhtauksiin yms. hengitysilmassa niin paljon aikuista voimakkaammin ja pahimmassa tapauksessa sairastelu on loppuiän riesa.

Luojan kiitos en enää rahoita ko. firmaa, sillä en halua heidän tilipussejaan täyttää jotka katsovat oikeudekseen leikkiä ihmisten terveydellä.

85

6753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • likomärkää

      Meidän taloissa ainakin tarkenee... lämmintä noin 27-29 astetta ja kosteutta lähes 70 prosenttia.
      Saunassa ja kylpyhuoneessa on noin 40-45 astetta lämmintä...

      Lapsetkin valittaa kuumuutta ja kostutta, eivätkä saa nukutuksi.

      ps. pyykki ei kuivu missään!!!!!!!

      • Katoppas

        No eihän tällä kelillä mikään missään kuivukkaan. Järki käteen. Osta sitten kuivauskaappi, jos häiritsee. Ja by the way, meidän saunassa on asteita monesti lähes 100 HOHO.

        Ja ihan asiaa. Muuttakaa pois, jos ei kelpaa. Monet ovat asuntoa vaille ja toiset valittaa, kun ovat päässeet jo tuohon vuokratouhuun kiinni. Pakkohan se ei ole... Mutta valitusta saa kuulla kyllä. Ihan normaalia monessa kerrostalossa, että kuumuus on kesän ongelma. Valitettavaa, mutta totta.

        Lämpopumppu, ilmastointilaite. Siinä pari ohjetta, niin ei tarvii valittaa.

      • on niin,
        Katoppas kirjoitti:

        että muutamalla satasella ja yhteiskunnan tuella pitää saada luksusta. Hankkikaa omat asunnot ja tehtkää niistä mieliänne.

      • Tietoa on
        on niin, kirjoitti:

        että muutamalla satasella ja yhteiskunnan tuella pitää saada luksusta. Hankkikaa omat asunnot ja tehtkää niistä mieliänne.

        Mikalon vuokrat on ylisuuret sen takia kun siellä on ylisuuri ja kallis konttuurihenkilökunta. JA kaikki rempat tekee samat lahjusfirmat jotka juottaa niitten isännöitsijät par kertaa vuodessa lapissa ja etelälomilla.
        Vaihtoon koko huijariporukka!

      • HOHOHOHO
        Tietoa on kirjoitti:

        Justiinsa juu. Eihän se ole idiootti joka pyytää, vaan se joka maksaa. Jos vuokrat kerran ovat ylisuuret, niin kannattaapi muuttaa niihin asuntoihin joissa vuokrat ovat halvemmat. Ai niin... kas kummaa, kun sellaisia asuntoja ei Mikkelistä löydy.

        Toki ymmärrän, että vähällä rahalla pitäisi saada mielellään järvenrantamaisemalla varustettu asunto, saunakin olis kiva ja tietty vähintään 3H keittiö. Ja mitään vikojahan ei tietenkään saa olla ja vuokra max 300€ kuussa.

      • vihreät munat ja kinkku
        HOHOHOHO kirjoitti:

        Että köyhän pitää tyytyä asumaan homeisessa kodissa?? kuvailemasi skenaario on pikkasen liioteltu . minusta kikkien oikeus on asua asunnoissa jotka ovat kunnoltaan tarpeeksi hyvät, ja vuokra plus muut kulut vastaavat todellista kuntoa/käyttöä. Ei ole väärin valittaa homeesta!! mikkelissä varsinkin yksi isännöintifirma väitti kirkkain silmin että seinässämme näkyvä musta karva ei voi millään olla hometta...mitä se sitten oli sitä en tiedä, muutimme pois!

      • lokakuu häämöttää
        Tietoa on kirjoitti:

        Mikalon vuokrat on ylisuuret sen takia kun siellä on ylisuuri ja kallis konttuurihenkilökunta. JA kaikki rempat tekee samat lahjusfirmat jotka juottaa niitten isännöitsijät par kertaa vuodessa lapissa ja etelälomilla.
        Vaihtoon koko huijariporukka!

        ja vuokrat nousee taas..

      • Ja se ei maksa
        HOHOHOHO kirjoitti:

        Justiinsa juu. Eihän se ole idiootti joka pyytää, vaan se joka maksaa. Jos vuokrat kerran ovat ylisuuret, niin kannattaapi muuttaa niihin asuntoihin joissa vuokrat ovat halvemmat. Ai niin... kas kummaa, kun sellaisia asuntoja ei Mikkelistä löydy.

        Toki ymmärrän, että vähällä rahalla pitäisi saada mielellään järvenrantamaisemalla varustettu asunto, saunakin olis kiva ja tietty vähintään 3H keittiö. Ja mitään vikojahan ei tietenkään saa olla ja vuokra max 300€ kuussa.

        Älä nyt syyllistä herra pikkuporvari tässä vuokralaisia. En asu enkä ole asunut Mikalon supersosiaalikämpissä.
        Se on vaan tosiasia että jos aiot jotain ko firmalle toimittaa niin huomaat olevasi ennen toimitusta jonkinlainen saunapelikaveri tai laitat rahaa jonkun isännöitsijän "kalakerhoon".
        Muutoin et pääse.
        Mikalohan on poliittisesti jaettu kolmen kesken ja siellä on asioita hallinnosta alkaen päättämässä kaikkien kykenemättömimmät mitä löytyy.

      • vepo puu
        Tietoa on kirjoitti:

        Mikalon vuokrat on ylisuuret sen takia kun siellä on ylisuuri ja kallis konttuurihenkilökunta. JA kaikki rempat tekee samat lahjusfirmat jotka juottaa niitten isännöitsijät par kertaa vuodessa lapissa ja etelälomilla.
        Vaihtoon koko huijariporukka!

        ei millään voi vuokrat ym muut asumiskulut nousta mikalon tahtiin!nimittäin pitäisi olla ministerin tulot jos haluaisi asua vaikka laajalamella mikalon kolmiossa!KOHTA ON PAKKO MIKALON HALLITUKSEN PUUTTUA YHTIÖN TOUHUIHIN!ei niin kallista organisatiota jota nykyinen mikalo yllä pitää voi mikään yhtiö kestää.viimeistään kolmen vuoden päästä on nykyinen meno historiaa.aikaisemminkin touhu muuttuisi mikäli asukkaat valitsisivat keskuudestaan porukan joka rupeaisi OIKEASTI ajamaan asukkaiden etuja yhtiön hallitukseen päin.1 1 kertoisi miksi korotukset ovat täysin älyttömiä!

      • kuuukkoko
        vepo puu kirjoitti:

        Kolme vuotta on mennyt, eli.... mitäs nyt tapahtuu????

      • . . . . .

        Sama meillä... lämmintä ja kosteaa riittää...

      • Anonyymi
        on niin, kirjoitti:

        että muutamalla satasella ja yhteiskunnan tuella pitää saada luksusta. Hankkikaa omat asunnot ja tehtkää niistä mieliänne.

        Siis miten niin yhteiskunnan tuella? Perustele! Mikalo rakentaa ja vuokraa asunnot velkarahalla. Vuokralaiset maksavat vuokrissaan aiheutuvat kustannukset, Lainat, korot ja ylläpitokustannukset. Mahdolliset korjaukset ym. kulut.
        Olet ymmärtänyt kuvion täysin väärin. Missä kohtaa tunnet että joku asuu "yhteiskunnan tuella" Kaiken maksaa vuokralainen toisin kuin "oman" asunnon ostaja joka saa asuntolainalleen verovähennysoikeuden ja asuntotukea kuten muutkin.
        Nyt taitaa kiukuttaa asuntovelallista kun sen "oman" asunnon arvo laskee rajusti ja velkaa on aika pahasti.

    • qwertyyt

      Hah..Kyllä mä kuule mielummin asun kaupungin vuokra kämpässä kuin yksityisellä.Ainakin on varma asuminen vaikka 10 vuodeksi eteenpäin jos vain hoitaa omalta puolelta asiat kunnollisesti. Ja tietty aina joustoakin saa kunhan vaan sopii asian..Tässä nyt tarkoitan vaikka vuokranmaksun viivästymisestä tms. Katsos,kun yksityisellä saat olla kokoajan periaatteessa tuli perseen alla ja miettimässä että milloin sitä taas joutuu muuttamaan. Yksityisillä kun on se mahti ja voima että ne voi tosta vaan myydä asunnon pois jos isännälle tuleekin sanootanko vaikka että huono taloudellinen tilanne tai olkoon se sit mikä syy tahansa. Mites sitte jos ei saakkaan jäädä siihen asumaan enään..hah..taas uuden asunnon metsästys edessä..eli mitä tästä päättelen..kaupungin kämpässä olet turvassa aina ja mielummin maksan sen kympin kaks enempi että on varma kämppä...paitsi en mä tota oikeen usko ja niele että yksityisellä on halvemmat kämpät ja isommat..tietty poikkeuksia on joukossa mutta mitä ne asunnot sitten sisältää ja missä kunnossa??

      • <'<'<-<-<

        Mikalon asunnoissa on huoleton asua, kun tietää,että ei tarvitse lähteä ennekuin itse haluaa.

        Bakteerit elää ja voimistuu näillä kosteuksilla ja lämmöllä.
        Tuolle kuumudelle ja kosteudelle voi tehdä paljonkin!!!

        esim. Mikalo voisi huolehtia ilmastointikananvien puhdistuksesta ja -koneiden huollosta vuosittain.
        En muista, että minun kämpässäni olisi käyty nuohoamassa ilmastoinikanavia moneen moneen vuoteen, ei ainakaan niin kauan kuin itse olen asunut talossa.

        Viime yönä oli ulkona10 astetta lämmintä, ja asunnossa sisällä noin 27 astetta.

      • halunnut
        <'<'<-<-< kirjoitti:

        asteet toisinpäin? Sisällä 10 ja ulkona 27?

      • betoniraudoittaja
        <'<'<-<-< kirjoitti:

        Mikalon asunnoissa on huoleton asua, kun tietää,että ei tarvitse lähteä ennekuin itse haluaa.

        Bakteerit elää ja voimistuu näillä kosteuksilla ja lämmöllä.
        Tuolle kuumudelle ja kosteudelle voi tehdä paljonkin!!!

        esim. Mikalo voisi huolehtia ilmastointikananvien puhdistuksesta ja -koneiden huollosta vuosittain.
        En muista, että minun kämpässäni olisi käyty nuohoamassa ilmastoinikanavia moneen moneen vuoteen, ei ainakaan niin kauan kuin itse olen asunut talossa.

        Viime yönä oli ulkona10 astetta lämmintä, ja asunnossa sisällä noin 27 astetta.

        onkohan talot rakennettu säästöinnostuksissaan aikanaan liian tiiviiksi, kun ei kosteus ja lämpö häviä edes yöaikana asunnoista.

        Moni omakotitalossa asuva jotuu lämmitäämään taloaan kesälläkin kosteuden poistamiseksi, jos mielii pitää talon kunnossa.
        Ei muuta kun puita uuniin....

      • älyhoi
        <'<'<-<-< kirjoitti:

        Mikalon asunnoissa on huoleton asua, kun tietää,että ei tarvitse lähteä ennekuin itse haluaa.

        Bakteerit elää ja voimistuu näillä kosteuksilla ja lämmöllä.
        Tuolle kuumudelle ja kosteudelle voi tehdä paljonkin!!!

        esim. Mikalo voisi huolehtia ilmastointikananvien puhdistuksesta ja -koneiden huollosta vuosittain.
        En muista, että minun kämpässäni olisi käyty nuohoamassa ilmastoinikanavia moneen moneen vuoteen, ei ainakaan niin kauan kuin itse olen asunut talossa.

        Viime yönä oli ulkona10 astetta lämmintä, ja asunnossa sisällä noin 27 astetta.

        Eikö asunnossa ole lämpöpattereissa termostaatteja jotka voi vaikka sulkea jos on liian kuuma. Vai eikö nykyihminen enää tiedä mikä on termostaatti.

      • Anonyymi

        Minulle myös Mikalon vuokra-asukkaana on tärkeää ollut vuokrasopimuksen jatkumisen turvallisuus. Olen kymmenien vuosien aikana muuttanut monesti elämäntilanteeni mukaan siis tarvinnut erikokoisia asuntoja ja aina on löytynyt mieleinen.
        Kerran kokeilin omistusasuntoa, mutta se oli huono kokemus. Ahdasmielisiä naapureita ja moni asunto vuokrattuna nuorille jotka bilettivät ravintolailtojen jatkoja viikonloppuisin Rauhatonta menoa. Möin asunnon ja muutin takaisin Mikalolle mieleiselleni alueelle. Nyt viihdyn. Kivat naapurit. Tiedän että olen vuokrissani maksanut Mikalolle asuntoni hinnan jo reilusti ja sitä tuottoa kierrätetään kaupungin muihin menoihin, mutta omistusasujana olisi ollut asuntolaina jossa tosin maassamme verovähennysoikeus eli tavallaan yksi asumistuki ns. omistusasunnoissa asujille. No nyt monia "omistusasujia" potuttaa kun on saanut tuetut lainansa maksettua, on edessä LVIS-remontti ja kymmenientuhansien lisälaina päällä. No ei unohdeta Hissi-, julkisivu-, parveke-, katto ym. remontteja. Kaikki yhteenlaskettuina moni "omassaan" (pankin renkinä) asunut huomaa että joutuu maksamaan asuntonsa uudestaan. Hyvää syksyä kaikille!

    • BulleroPena

      Tehkää vähän enemmän rahaa, ettei tarvitse kituuttaa jossain vuokrakaksiossa vi***n köyhät.

      T: Emola

      • hyyryläinen laitakaupungilta

        Kesäasunto on velaton ja ihana olemassa. Kaupunkikämpäksi riittää minulle pieni vuokrakaksio.
        Elämä on lyhyt ja minulla esim. ei ole perillisiä. Ainoa perillinen olisi Mikklein kaupunki....ei siis kannata olla pankin torpparina vuosikymmeniä maksaakseen kaksion, ja kuolla pois.

        Mikalo on tarjonnut minulle asunnon jo pidemmän aikaa ja olen erittäin tyytyväinen. Toistaideksi ainakin minulla on ollut varaa asua vuokralla.

    • Mkander

      jos veroja maksat.

    • Bin Estate

      Vuokranantaja ei välttämättä ole aina ihan täysin tietoinen asuntojen kunnosta, isännöitsijän aktiivisuus ratkaisee kyllä todella paljon. Okei, joskus pitää olla asukkaankin todella tiukkana.
      Rahaa peruskorjauksiin ei vain ole. Mikalohan nosti vuokrahintoja hiljattain aivan älyttömästi kattaakseen kulujaan. Tappiota ei mikään firma voi tehdä, siksi rahanyörit on tiukalla korjausten suhteen.

      Mekin asuttiin laitakaupungilla jonkin aikaa, ja totesimme asuntojen kunnon kuuluvan välttävän ja kohtuullisen välimaastoon. Selvät kosteusvaurion merkit löytyi toki, eristykset olivat heikot jne. Asunnossa oli pahimmillaan todella kylmä talviaikaan, jopa 17-18 astetta. Veto kävi ikkunoista niin että humina kuului.
      Kaikki on niin suhteellista: olemme kyllä käyneet yksityisomistuksessa olevissa asunnoissa, jotka ovat vielä kurjemmassa kunnossa. Asuntoa ei oltu huollettu, eikä sen kunnosta huolehdittu asujan puolesta. Se kävi selväksi heti. Pattereista oli revitty termostaatit lämmön saamiseksi (todella typerä temppu) jne. Saunaa ei ikinä pesty.. Huoltopuolen miehet olivat aktiivisia hoitamaan asioita, kun heille vain viitsi soittaa. Siitä jäi todella hyvät kokemukset. Muutimme kuitenkin Mikalon kämpästä pois em. kylmyys ja kosteusvaurioseikkojen vuoksi. Ei kiitos.

      • naapurin akka....

        taloistaan/vuokra-asunnoistaan.
        IIokseni huomasin, että Silvastin rivitaloistakin ruusupenkit laitettiin matalaksi, ja toivottavasti ne häviää
        kokonaan. Koko alue siistiytyy. Noiden kaupungin rvitalo/vuokratalojen patioiden aidoissa on vielä huomauttamista, mutta eiköhan nekin aikanaan siistiydy.

    • MLI on *aska paikka

      Minusta on ihan paskaa tuollainen, että mikalo pitää surkeassa kunnossa asuntoja ja tulevat ilman mitään ilmoitusta toisten asuntoihin "vaihtelemaan" jotain, olen kuullut monta kertaa tälläisen tarina

      Mikalolla voisi olla pieni palaverin paikka, jos kerran ovat asunnot homeessa ollut ja sisällä juuri ja juuri 20 astetta lämmintä, että olisi pieni remppa paikallaan, edes tarkistus??

      Jos kerran on tuollaiset olosuhteet Mikalolla, niin eiköhän heidän pitäisi laskea vuokria ja hurjasti.

      Mikkelissä vuokra-asuntojen tilanne on hyvin huono nykyään. Yksityiset pyytävät ylihintoja ihan paskoista asunnoista ja moasilta tai mikalolta et saa asuntoa, jos pystyt asumaan vanhempiesi luona.

      Opiskelijan tuilla asuntomarkkina skaala on hyvin pieni. Tuet ovat niin surkeat niin miten pystyy maksamaan ikinä kaksiosta 600 euroa????!! EI sitten mitenkään!

      Mikalon hinnat ovat tosissaan noussut aiva törkeään hintaan, miettisivät, että suurinosa hakijoista ovat opiskelevia nuoria, ja ei heillä ole varaa maksaa älyttömiä summia vuokrasta, sillä yksityisillä asunnot ovat hyvin hyvin HYVIN vähissä.

      Jotain tälläisten asioiden eteen pitäisi tehdä, jonkinlainen aloite.

    • hinta eroja...

      harmi, jos nuo mikalon kämpät ovat oikeasti noin huonossa kunnossa, itse en ole niissä asunut... vaikka vuokrat olisivat nousseet hurjasti, on ne silti oikeasti huomattavasti halvemmat (esim. 60 neliöinen kaksio saksalasta > vuokra max 550 €), kun täällä etelä-suomessa samankokoisesta kämpästä pyydetään noin 800 €...

      • ., . , . ,

        Ei ole MIkalon asunnot huonossa kunnossa... ei kertakaikkiaan.

    • hauskoo vkl

      TERVEYSTARKASTAJA MITTAAMAAN ONKO HOMETTA TAI MUUTA KOSTEUSVAURIOITA.MUTTA EI ERÄSTÄ T KIRJAIMELLA ALKAVAA.ja jos itse maksaa vuokrat saa palvelua ja hommat korjataan mut jos sossu maksaa pulipuli jutun ei tarvii turhaa hajotettavaksi korjatakkaan.me muut maksetaa rempat vuokrassa ku eräissä paikoissa sossut paskoo ja hajotta kaikki.enkä puhu paskaa oon " työn". takia nähny jos jonkinlaista viheltäjää.ehkä porealtaat ois kiva juttu korvauksia ootellessa ois freesi olo sen pari päivää möykätessä yöllä ja kuseskellessa käytäviin

      • viki peitsari

        Joo just näin on. Kämpät hajotetaan ja jätetään paskasiks kun muutetaan pois. Meidän vuokralaisten rahoilla ne sitten korjataan ja siivotaan eikä rahaa jää mihinkään peruskorjauksiin. Eikö kaupunki vois kustantaa tai avustaa rempoissa ettei kaikki menis Mikalon pussista? Kaupungin vuokrataloinahan niitä mainostetaan. Asukkaat vois myös ite miettiä miten asunnoissa ovat jos vaikka pyykkiä kuivataan paljon sisätiloissa tulee kosteutta. Vois pikkusen pitää paremmassa kunnossa omaa kämppäänsä mutta suurin osa elää kuin siat.

    • bb bb bb

      Vai niin..., että siat.
      Mikalon asunnoissa ei ole muuta vikeaa kuin ovat liian isoja ja kalliita.
      Nopeasti pitäisi saada pieniä yksiöitä.

      35-40 neliöisiä yksiöitä..kiitos!!

    • NäkkiSämpylä

      Nyt on uusi toimitusjohtaja Sormunen peräsimessä. Asiat tulevat muuttumaan radikaalisti parempaan suuntaan. Tämä mies ymmärtää asumisen päälle. Ja nakkisämpyloiden päälle!

    • Eki Veikko

      Nyt ei enää perseaukista väkeä mikalon kämppiin. Ihan eka vaatimus olisi kunnon työpaikka.

      Ainakin sammonkadun uutteen luksuslinnaan tulot yli 30 000 ekeä. Muuten siekkilään!

    • LONKERO-TAPSA

      Mitenhän uudessa kotinurkka lehdessä,jatkuukohan erään kaverin sairaalastoori??
      "Makasin ja tuijotin valkoista kattoa diagnoosi oli..."No onhan sitä omaa itseäänsä ja tärkeyttään tuotava esille !

    • ??????

      Ilmarisen puiston ympärillä on ainakin kymmenen samoihin aikoihin rakennettua kerrostaloa. Vain yksi purkukunnossa! Miksi???

    • tyhmää koijataan!

      Itsekin muutin mikalon asunnosta taanoin. Puolen vuoden vedentasausmaksuksi tuli n. vajaa 300 e. Soittelin sitten sinne ja kyselin, että miten tuo on mahdollista? Kuitenkin on maksettu 3 hlön vesimaksut joka kuukausi, eikä vettä ole käytetty mitenkään överisti! Perustelivat, että siellä voi vaikka WC istuin vuotaa . Valitettavasti se olisi kyllä huomattu, koska sen verran kuitenkin wc- istuimista osaan katsoa vuotaako siellä tiivisteet vai ei! Mielessä kävi, että olisin nostanut jutun tuosta, mutta en sitten nostanut. Ja jotenkin tuntui omituiselta, että tasauslasku oli sopivasti muutamia euroja vajaat takuuden, josta se sitten otettiin.
      No, päätin, että jos joskus tulevaisuudessa muutan kyseisen yhtiön asuntoihin tai mihin vaan,niin pidän mittarilukemista kirjaa. Ainakin varmistuu siitä ettei huijatajatkossa!

    • Vuokra vaan nousee..

      Eihän vuora -asunnosta luksusta voi odottaa,asunto on mitä on...ja vuora kieltämättä,on korkea ja nousee joka vuosi...kyllä nyt olisi korkea aika hankkia omaa asuntoa,näillä vuora-hinnoilla ei kenenkään kannata enää asua vuokra.asunoissa,mutta elämäntilanteiden pakosta on niitäkin joille se on ainoa vaihto-ehto.Itse asun Mikalon asunnoissa,ja kun tuli taas ilmoitus jotta vuokra nousee,,,vaihto-ehdot jää vähiin,muuta positiivista en enää näe kuin että meillä on huippu "talonmies".ei turha nipottaja,ja osaa,ja ottaa asiakseen hoitaa työn, ja tekee se kyllä loppuun asti.(jotain positiivista palautetta sinnekkin päin,töissä ne on nekin ja tekee parhaansa) Kiitos,heille!!!

    • kaaauan

      Olen asunut Mikalon asunnoissa jo kymmeniä vuosia ja jopa samassa asunnossa 70 luvulta saakka. Asukkaat vaihtuu ja on ollut jos jonkinlaista asukasta. On meteliä välillä, en ole koskaan siitä valittanut. Mutta nyt on joku asukas muuttanut taloon, joka varastaa talon yhteistä omaisuutta. Sellainen vuokralainen ulos talosta heti.
      Vesimaksuista olen aina saanut takaisin. Käytän vettä normaalisti.
      Kalliitahan nämä vuokrat on. En tiedä sit, missä on parempi asua.

    • karmeitapaikkoja

      Isännöitsijä eivät pidä asukkaita edes ihmisinä. Heti kun muutat vuokratalon, niin  olet varas, ilkivallan tekijä, valittaja valehtelija jne..He eivät ole työssään tavanneet muunlaisia ihmisiä. Leimaudut heti tyhmäksi, ja heikkolahjaiseksi , kun asut vuokratalossa. Vuokrataloissakin pätee vanha totuus, oikeat ihmiset saa tehdä vääriä tekoja, mutta väärät ihmiset eivät saa tehdä oikeita tekoja. Ilkivallan tekijöitä suojellaan, ja uhrit siirretään muualle.

    • niinhänsitäluullaan

      Mikä on vuokratalossa yhteistä omaisuutta ??? Ei mikään..

    • oppikaaolemaan

      Häädön hoitaa viranomaiset, ja käräjäoikeus, ei hyyryläiset. Pitkään asuneilla hyyryläisillä on käsitys, että he omistavat, ja valitsevat asukkaat.

    • paskasakkia

      Vuokralaisena ei ole hyvä asua missään, loisena, pohjasakkana, kerjäläisenä, ylikäveltävänä,..

      • Anonyymi

        Kaikkien on hyvä muistaa että tuollaiset toisia ihmisiä halventavien kommenttien kirjoittajat ovat aina itse pohjasakkaa ja kaikista alimpana hierarkiassa.

    • sopeutuminenkovilla

      Mikalon asuntoihin valitaan asunnon tarpeen, ei luonteen perusteella.

    • alaspäinmenee

      Nyt on uusi toimitusjohtaja Sormunen peräsimessä. Asiat tulevat muuttumaan radikaalisti parempaan suuntaan. Tämä mies ymmärtää asumisen päälle. Ja nakkisämpyloiden päälle

      Hahhah hah haa..parempaaan?! laskee ku lehmän häntä

      • Sammosta

        Täällä puskista huuteleminenko parantaa asiat? Otapa yhteys isännöitsijääsi ja kerro, mikä on pielessä. Osaava isönnöitsijä osaa hoitaa asiat kuntoon.

    • Hämärähommaa

      Vois todellakin joku alkaa tutkimaan!

    • Sammosta

      Ikinä en ole asunut niin hyvässä asunnossa kuin nyt Mikalon kaksiossa. Vuokra on kohtuullinen, asunto kaunis ja siisti. Ennen oli Mikalolla asunnot vanhoja ja huonokuntoisia, nyt rakennetaan uusiakin taloja. Näin toimii fiksu johto ja päättäjät!

    • MatoiRuokia

      Mikalon babyface tai sen eukko veistelee juttuja nettiin. Nuo ketjun alkupään kirjoittelijat ovat varmaan jo hautuumaassa matoinruokaa???

      • udioottio

        Tuskin Mikalolla niin rahvasta porukkaa on että akkoineen suoli24:tä seuraavat?

      • tutkittujuttu
        udioottio kirjoitti:

        Tuskin Mikalolla niin rahvasta porukkaa on että akkoineen suoli24:tä seuraavat?

        kyllä ne näitä seuraa

      • tutkivajournalismi
        tutkittujuttu kirjoitti:

        kyllä ne näitä seuraa

        baarissa "omilta" älypuhelimilta :D

    • vitunrotat

      sais tosiaan joku luvan tutkia tai älkää saattaaa olla että alkavat joukolla kiusaamaan jos olet mikalon asiakas asunnosta häviää lämmöt tai pyykkituvasta vaatteita voi myös olla että kraanavesi alkaa haisemaan kemikaalille kuten saunan kiuas.

    • hyviälöylyjä

      Kusi siinä kiukaassa haisee. :D

    • cuhopiem

      Taas tullut muutamassa Mikalo OY:n asunnossa ilmi hometta, eikä Mikalo OY ota asiaa hoitaakseen. Se on sellainen juttu että minä en sairastuta lapsiani näissä läävissä!! Enkä itseäni yhtään enempää

      • JaPois

        No ei yllätä ollenkaan. Täällä on taas "juuri remontoidussa" asunnossa melkein joka *itun seinään tullut halkeamia, kun talo ilmeisesti elää sen verran, ei noita asumalla saa aikaan. Valehtelematta 10-15 halkeamaa, tosi laadukkaasti rakennettu!

    • tarkastetaanpatilanne

      olen muuten sitä mieltä että asunnossani saattaa olla hometta, kun tarkemmin tarkastelen asiaa niin sairastuin 2013 noin 4 kk muuton jälkeen mykoplasmaan joka aiheutti pahoja keuhko-oireita eli ns keuhkoklamydian ja sairaus toistui vielä myöhemmin. Home on yksi niistä aineista jotka levittävät mykotoksiinia. Pahat hengenahdistukset ja viiltävät päänsäryt jatkuvat vieläkin välillä, nivelenikin alkoivat punoittaa. Suurimman ajan olen täällä läävässä vankina niin olisiko tuo ihmekkään jos kaikki oireeni johtuisi tuosta, kun home voi mm laukaista reumaperäisiä immuunitauteja pidemmällä aikajaksolla ja yli 3 vuotta on jo asuttu siksi aloin miettimään kyseistä vaihtoehtoa sillä tämä nykyinen asunto on vanha ja ihan läävä, ai että pitää pyytää Mikaloa tekemään hometarkastus, jos olen sairastunut tämän takia niin Koko yhtiö syytteeseen ja hyvät rahat. Tetra Venäläisen puheille ja katsotaan mitä lässyttävät vastaan, tämän minä selvitän, koska on ihan selviä yhteyksiä sairastumisen ohella. Viimeksi tämä akka väitti että kuulen mm ääniä!

    • VilunkiaVilunkiaVilunkia

      Minnäi kuule iäniä mut vuan toisela korvala ku toisesta oun kuulo männy. Siälikee.

      Joo Mikalon johtoporras tutkintaan!!! Linnaa alkaen 12kk ja ehottomana.

      Isännöitsijät noin laajemmin katottuna on olleet tilastollisesti suomen maassa melkoisia vilunkivillejä.

    • Jortikka

      Pakkohan auto on pitää vieraspaikalla kun yksi laiskansitkee kaveri kiilloittelee taksia ja venettä pitkin päivää asukas ruuduissa. Heillä on neljä parkkipaikkaa.

      • NoHoh

        Ei kai voi olla näin? Siis missä on niin leväperäinen isännöinti, että asukkaalle ei saada ruutua?

      • Hurtta

        Kävelemme Hurtan kanssa päivittäin tuppuralan kuntopolulla , en tiedä onko sama kaveri siinä kolun kulmilla, näyttää kiilottavan taksia ja venettä päivittäin.

      • Suhari
        NoHoh kirjoitti:

        Ei kai voi olla näin? Siis missä on niin leväperäinen isännöinti, että asukkaalle ei saada ruutua?

        Mikalon, Tetra on ulkoistanut Tuppuralassa isännöinnin muutamassa talossa pariskunnille jotka luulevat olevan Jumalan oikeita käsiä. Ei ole ihme jos asukkaat muuttavat tiuhaan tahtia.

      • epäkohta
        Suhari kirjoitti:

        Mikalon, Tetra on ulkoistanut Tuppuralassa isännöinnin muutamassa talossa pariskunnille jotka luulevat olevan Jumalan oikeita käsiä. Ei ole ihme jos asukkaat muuttavat tiuhaan tahtia.

        No niin, siitähän se soppa tulee kun näin toimitaan. Siis isännöitsijähän on olemassa siksi, että hänen pitäisi puuttua asioihin, jos jotain oikeaa sanottavaa löytyy. Tässä toiminnassa puolueettomuus on keskeinen asia, se ei toteudu jos "isännöintiä" hoitaa joku asukas oman mielen mukaan.

    • ainasamalaulu

      Mikalon möhömahoja ei kiinnosta muu kun kahvittelu ja pullan imeminen päälle aukovat vielä päätänsä ja viisastelevat ja mitä asukasvalintaan tulee niin asuntoja löytyy kyllä aina irakilaisille ja mikalon omille pojille ihan sormia napsauttamalla. Pirjo-Marita Pulkkinen ja Ramona Laitinen höpöttelee lämpimikseen niitä näitä asiakkailleen mutta mitään ei tapahdu... liekö sitten henkilökohtaista kiusantekoa kun valehtelee vielä päin namaa.. potkikaa hittoon ne! Huonoja kokemuksia näistä henkilöistä muut ovat kyllä todella asiallisia.

      • naapurinakyttääjä

        Ja minä kun luulin että meidän talossa on omituinen meininki, kun täällä on tapana ihan siekailematta tuijottaa, jos joku käy parvekkeella. Siis joskus jopa niin ovelasti, että ensin sammutetaan valot omasta asunnosta, että ei muka huomaa että sieltä tuijotellaan. Ensin tuijotellaan parvekkeelta, ja sitten ikkunan raosta, en minä tätäkään ole huomannut... :D Pienet on piirit ja viihde vähissä ilmeisesti...ei ole kaikilla varaa telkkariin?

    • Suomi-suomalaisille

      Hienoja naapureita nämä Tuppuralan pohjankaaren kunniakansalaiset. Ählyjen pennut rikkoo, roskaa ja pitää eläimellistä meteliä joka vitun päivä. Talonmieskin käy kuumana kun piha on joka aamu sotkussa (esim. roskia heitellään ikkunoista talon pihoille; baaninkuoria ym. ruoantähteitä). Noilla ei ole samat säännöt kantiksien kanssa saatana! Noista kasvaa kyllä varsinaisia rikastajia.

      • rättipäideninvaasio

        Suomalainen saati mikään muukaan eurooppalainen kulttuuri ei sovi yhteen tämän apinakulttuurin kanssa. Suvakit joihin lukeutuu myös mikalo ovat kaikki perse ojossa palvelemassa näitä rikastuttajia. Nämähän saavat autot ja kaiken käyttöönsä uudemmista asunnoista puhumattakaan. Toivottavasti joku rättipää räjäyttäys vaikka mikalon niin saattas käsitykset muuttua.

      • Anonyymi

        Samanlainen meno on Suksisepäntien kunniakansalaisten ipanoilla. Käyttävät jopa tienlaidassa parkkeerrattuja autoja maalitolppinaan plus mölisevät klon12-5 yöllä ja mikalo ei puutu. Ei muuten puutu edes lastensuojelu vaikka kyseessä päiväkoti ikäisiä lapsiakin!

    • Sikalo

      Täysin samaa mieltä aloittajan kanssa! Vilunkipeliä jotta saadaan omat taskut täyteen ja mahan täydeltä pullaa, viis muista. Jos isännöitsijä sanoo että kaikki on kunnossa niin kaikki on kunnossa eikä asioille tarvitse tehdä mitään. Hyvävelikerho pääsee ulkomaanmatkoille ja lomailu on arki päivää kahvihuoneessa ja jos aika käy pitkäksi niin pientä jäynää voi tehdä jotta saadaan jotain tekemistä kunhan näytetään siltä että jotain tehdään.

      • Anonyymi

        Kärsin jo aiemmin yksityisellä jotenkin huonosta sisäilmasta mutta olin vielä kuitenkin täysin reipas,terve ja liikunnallinen 45v. mies,antoivat Mikalolta täysin tietoisesti homeasunnon,hajut oli saatu hyvin piiloon remontilla ,terveys ja työkyky sekä säästöt ja irtaimisto ja perhesuhteet menivät,sanoivat että ei kiinteistössä(hiljattain kaikkien onneksi purettu rivitalo laitakaupungilla)mitään hometta ollut vaan vikahan on minussa kun olen niin herkkä sairastumaan ??? Sanoivat myös aikoinaan että ollaan pidetty tätä kiinteistöä vielä vuokralla kun ei tässä KAIKKI ole sairastuneet,eikö asuntojen tulisi olla siinä kunnossa että KUKAAN ei sairastu???Tuon kahden vuoden aikana minkä kiinteistössä asuin pakeni talosta samasta syystä kolme taloutta heti kun vaan pystyivät, itse en enään tuosta läävästä karkuun ajoissa päässyt koska terveyteni ja voimani menivät totaalisesti ,aiemmin Mikalolta asuntoa hakiessani olin kyllä maininnut että epäilen nykyisessä asunnossa jotain sisäilmaongelmaa ja että viikonloppuisin vierailevalla Pojallani on astma ,Itse näen asian näin että Mikalo piti meitä asukkaita ja mikä SAIRAINTA meidän LAPSIAMME törkeästi pelkkinä koekaniineina että sairastuuko vai ei ,kyllä on ollut naurussakin pitelemistä aika-ajoin kun Isännöitsijä selittää "rakennusteknisesti" että miten tälläisiä ongelmia ei Mikalon kiinteistöissä mitenkään voi olla,tarkoituksella en ole vieläkään tuolle Idiootille kertonut että olen toiminut 25 vuotta rakennusmiehenä monissa eri tehtävissä ja että nyt puhutte oikealle miehelle ja että tehän VALEHTELETTE ,eli jos on esim.astmaa tms.niin ei ilmeisesti edes heti aluksi kannata sitä edes Mikalolle mainita koska näin itse sekä kuulin että em.kiinteistöstä oli vuokrattu ja myös tarjottu vuokralle muille jo valmiiksi homealtistuneille jotta voidaan syyttää valmiiksi sairasta asukasta ja kehua kiinteistöä,asun edelleen Mikalon asunnossa mutta itse ainakin siirryn heti kun terveys ja talous sallii takaisin yksityiselle mistä ne oikeasti tasokkaat ja kohtuuhintaiset asunnot voi tänä päiväna Mikkelissä löytää,olen yrittäjäsuvusta ja ymmärrän vierestä katsoneena kyllä hyvin miten rahaa tehdään ja ei tehdä,mutta jotain MORAALIA !!!!Hyvää syksyä ja voimia kaikille näitä asioita kokeneille ja onnellisesti terveet ,olkaa varovaisia !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "terveys ja työkyky sekä säästöt ja irtaimisto ja perhesuhteet menivät"

        :D Perhesuhteetkin menivät homeisen vuokra-asunnon takia. Ettei vaan emäntä lähtenyt kävelemään pulloon kurkistelun takia?

        Vinkkinä niinkin kätevälle rakennusammattilaiselle: osta edullinen asunto ja remontoi se. Tai rakenna omin käsin uusi. Taitoa kun tuntuu löytyvän.

      • Anonyymi

        Kerroin vain kuinka kävi,homealtistus kaikkine yliherkyyksineen ym. on tosiaan hankala sairaus joka vaikuttaa koko perheeseen eikä vain sairastuneihin perheenjäseniin,alkoholia en itse käytä,kuinka lienee oma alkoholin käyttösi???Ja kyllä,mieluiten asuisin pienehkössä itsetehdyssä hirsimökissä jossa pikkusateilla voisi laittaa pesällisen puita hellaan että torppa kuivahtaa,tuonkaltaisissa olosuhteissa altistuneen terveys yleensä ehkä paranisi parhaiten,yliherkkyyksien takia asuntojen remontteja hankaloittaa nykyajan rakennusmateriaalit ja vaatimukset kun ne tänäpäivänä ei enään oikein ole mitään luonnontuotteita ja ne ei todellakaan aina esim.tuoksu millekkään puhtaalle Järvi-suomelle altistuneen nenään vaan sairastuttavat jopa lisää .Kiitos kuitenkin tuosta vinkistä,mutta eikö noinkin ylivertainen ongelmienratkaisukyky ja äly ole jo rasite :-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kärsin jo aiemmin yksityisellä jotenkin huonosta sisäilmasta mutta olin vielä kuitenkin täysin reipas,terve ja liikunnallinen 45v. mies,antoivat Mikalolta täysin tietoisesti homeasunnon,hajut oli saatu hyvin piiloon remontilla ,terveys ja työkyky sekä säästöt ja irtaimisto ja perhesuhteet menivät,sanoivat että ei kiinteistössä(hiljattain kaikkien onneksi purettu rivitalo laitakaupungilla)mitään hometta ollut vaan vikahan on minussa kun olen niin herkkä sairastumaan ??? Sanoivat myös aikoinaan että ollaan pidetty tätä kiinteistöä vielä vuokralla kun ei tässä KAIKKI ole sairastuneet,eikö asuntojen tulisi olla siinä kunnossa että KUKAAN ei sairastu???Tuon kahden vuoden aikana minkä kiinteistössä asuin pakeni talosta samasta syystä kolme taloutta heti kun vaan pystyivät, itse en enään tuosta läävästä karkuun ajoissa päässyt koska terveyteni ja voimani menivät totaalisesti ,aiemmin Mikalolta asuntoa hakiessani olin kyllä maininnut että epäilen nykyisessä asunnossa jotain sisäilmaongelmaa ja että viikonloppuisin vierailevalla Pojallani on astma ,Itse näen asian näin että Mikalo piti meitä asukkaita ja mikä SAIRAINTA meidän LAPSIAMME törkeästi pelkkinä koekaniineina että sairastuuko vai ei ,kyllä on ollut naurussakin pitelemistä aika-ajoin kun Isännöitsijä selittää "rakennusteknisesti" että miten tälläisiä ongelmia ei Mikalon kiinteistöissä mitenkään voi olla,tarkoituksella en ole vieläkään tuolle Idiootille kertonut että olen toiminut 25 vuotta rakennusmiehenä monissa eri tehtävissä ja että nyt puhutte oikealle miehelle ja että tehän VALEHTELETTE ,eli jos on esim.astmaa tms.niin ei ilmeisesti edes heti aluksi kannata sitä edes Mikalolle mainita koska näin itse sekä kuulin että em.kiinteistöstä oli vuokrattu ja myös tarjottu vuokralle muille jo valmiiksi homealtistuneille jotta voidaan syyttää valmiiksi sairasta asukasta ja kehua kiinteistöä,asun edelleen Mikalon asunnossa mutta itse ainakin siirryn heti kun terveys ja talous sallii takaisin yksityiselle mistä ne oikeasti tasokkaat ja kohtuuhintaiset asunnot voi tänä päiväna Mikkelissä löytää,olen yrittäjäsuvusta ja ymmärrän vierestä katsoneena kyllä hyvin miten rahaa tehdään ja ei tehdä,mutta jotain MORAALIA !!!!Hyvää syksyä ja voimia kaikille näitä asioita kokeneille ja onnellisesti terveet ,olkaa varovaisia !

        Ai Mikalo ei tehnyt mitään? Nehän purki koko talon???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai Mikalo ei tehnyt mitään? Nehän purki koko talon???

        "Sisäilmaongelmista" kärsivät ovat 99% prosenttisesti pelkkiä kermaperse-paskahousuja joilla ei ole oikeita ongelmia. Mut jotainhan pitää keksiä et pääsee uhriutumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sisäilmaongelmista" kärsivät ovat 99% prosenttisesti pelkkiä kermaperse-paskahousuja joilla ei ole oikeita ongelmia. Mut jotainhan pitää keksiä et pääsee uhriutumaan.

        Kokeileppa itse asustella hometalossa, jännästi alkaa nahkasi kukkia ja henki ei kulje, aikasi altistut siellä mukavasti, katsellaan sitten uudelleen että onko mielipide muuttunut.

        Öö. Missään muussa maassa ei ole tullut vastaan läheskään saman luokan sisäilma-vinkumista kuin suomessa. Vai onko Suomessa niin paljon paskempaa rakentamista kuin muualla että täällä kys. ongelmat ovat moninkertaiset?

        On rakennettu päin persettä liian kauan. Yhdessä vaiheessa tehtiin niin tiiviisti ja sokkelit maan sisään, että ei ole olemassa muuta vaihtoehtoa kun homehtuminen. Kerrostalot taas saa kätevästi homeeseen, kun ilmanvaihto ei toimi, kivasti kosteus nousee ja suihkussa kun käy, niin kostea ilma ei poistu. Kohta on täplää siellä ja täällä!

        Sieltä märistä betoni ym.perustuksista ja alapohjista ne otollisimmat piilevät kasvualustat homeille ja sienille löytyvät eikä siihen mikään koneellinen ilmanvaihto sisätiloissa auta,omistusasujat kerros,rivi-omakotitaloissa ovat jo havahtuneet asiaan eli jonkun verran jo onneksi näkee kuinka vanhemmissakin kiinteistöissä patolevyn yläreuna sokkelin juuresta pilkottaa ja samallahan tehdään salaojat ja omat linjastot ym.systeemit ränni ym.sadevesille,eihän tuo ilmaista tietenkään ole mutta halvempaa ja helpompaa kuin aikaisemmin esim.noitten näppärien pienten kaivinkoneiden tultua markkinoille niin ei tarvitse aina myllätä koko tonttia,jos rännit lorottaa seinän viereen ja esim.isännöitsijä puolustelee että ei haittaa kun on salaojat niin salaojat on kyllä lähtökohtaisesti tarkoitettu maan sisästä nousevan veden ohjaamiseksi pois perustuksista,taivaalta tuleville ja muille valumis-ja pintavesille on sitten omat järjestelmät ja keinot jotka saa rakennettua siinä samalla kertaa kun tuollaiseen em.remonttin ryhtyy...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai Mikalo ei tehnyt mitään? Nehän purki koko talon???

        Joo,purkivat kyllä mutta 20 vuotta liian myöhään,sen aikaa siellä Mikalo sairastutti asukkaita ihan ahneuttaan...!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sisäilmaongelmista" kärsivät ovat 99% prosenttisesti pelkkiä kermaperse-paskahousuja joilla ei ole oikeita ongelmia. Mut jotainhan pitää keksiä et pääsee uhriutumaan.

        No huh huh,siinäpäs vasta empaattinen kaveri ,haukkuu vakavasti sairastuneita ihmisiä,ehkä juuri tuollainen sadistisesti kieroutunut ihminen mielellään myös lyö naisia ja lapsia,potkii mummoja ja rääkkää eläimiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai Mikalo ei tehnyt mitään? Nehän purki koko talon???

        Niin sitten vasta, kun moni oli jo sairastunut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No huh huh,siinäpäs vasta empaattinen kaveri ,haukkuu vakavasti sairastuneita ihmisiä,ehkä juuri tuollainen sadistisesti kieroutunut ihminen mielellään myös lyö naisia ja lapsia,potkii mummoja ja rääkkää eläimiä.

        Niinpäin vittua meni kuin vaan voi, enpä taida sen enempää jaksa vastata..

    • Anonyymi

      Mikalo rahoittaa kaiken rakentamisen ja kiinteistöjen ylläidon vuokratuloista. Pitäisi olla voittoa tavoittelematonta toimintaa, mutta ylijäämää syntyy ja sitä käytetään kaupungin käyttöön vuokrattavien kiinteistöjen
      rakentamiseen ja alihintaiseen vuokrahinnoitteluun. Esimerkkinä päiväkodin rakentanaminen vuokratuloilla ja vuokraus kaupungille.

      Mikalon vuokralaiset maksavat asuntojensa lisäksi Muutakin. Noin 20 Mikalon taloa sisältää lasten päiväkodin. Vuokra nimellinen kaupungilta.
      Vuokralaiset maksavat, joten arvostelijat vaietkaa.....

      • Anonyymi

        Voittoa tavoittelematon kuin toimintakeskus ja toivon kammari, onpa vaikeeta tehdä nolla tulos.

    • Anonyymi

      Mikalon pitäisi laajentaa asuntotuotantoaan luksusasuntoihin. Nyt vuokrista saatuja tuloja on tuhansista asunnoista jo liikaa ja niitä kierrätetään mm. lastenkoteihin, joka tietysti hyvä kohde. Mutta onko sitä rahaa kerättävä tästä ?

      Mikalo vilpittää tulojaan hyvien kavereiden kassaan. Voisi ennemmin rakentaa omistusasujille ja olla edelläkäviä, rakentaa esim vuokrataloyhtiöitä henkilöille jotka haluavat maksaa luksuksesta.

      Uima-altaat, rantasaunat, porealtaat ym kiinnostaisi minua. Maksaisin tietysti kaiken kuten nykyisessäkin vuokrasuhteessani.

    • Anonyymi

      Mikalon pojat kävivät yleisavaimella luvatta asunnossani 2018 josta löytyy ääninauha jossa kerron päivämäärän ja kellon ajan ennenkuin poistun asunnosta noin tunniksi. Joku kävelee asunnossa penkomassa kaappeja ja äänityslaite ottaa häikkää henkilön puhelimesta kun huomaa äänityslaitteeni jolloin yhtäkkiä tunkeutuja muuttuu hiljaisemmaksi. Kämpän penkominen jatkuu kuitenkin ja kuuluu jokin piippausääni joka muistuttaa jotain radiopuhelinta. Kaikki vara-avaimet olivat itselläni tuohon aikaan. Pitää laittaa äänitys julkiseen jakoon ja katsoa mitä muut ovat mieltä.

      • Anonyymi

        Kannattaa vaikka vanhoista puhelimista tehdä valvonta kami, tulee ilmo käytössä olevaan luuriin ja tallenttuu liikkeet. esim: https://alfred.camera

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5790
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3667
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      227
      1921
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1772
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1222
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1177
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      290
      955
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      50
      948
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe