Mikäli katsomusaineiden tilalle perustettaisiin uusi, kaikille yhteinen oppiaine, sen tuntimääriä voidaan vähentää nykyisestä katsomusaineiden tuntimäärästä varsinkin peruskoulun alaluokkien osalta. Aineen sisältöä tulee sovittaa muiden, niin uusien kuin vanhojen oppiaineiden kanssa. Peruskoulussa tarvitaan eri luokka-asteille sopivilla tavoin kohtuullinen määrä kaikille yhteistä kulttuuritietoa ja tapakasvatusta, ympäristöoppia ja kansalaistaitoa, historiaa ja yhteiskuntaoppia, etiikkaa, elämänkatsomus- ja uskontotietoa sekä terveyskasvatusta.
Mikäli nykyisten katsomusaineiden paikalle tulee uusi oppiaine, sen sisältö tulee rakentaa ensisijaisesti katsomuksellisesti neutraalin elämänkatsomustiedon pohjalta. Oppiaineen nimeksi ei voida missään tapauksessa hyväksyä julkisuudessa esillä ollutta ”uskontotietoa”, koska se jo nimenä painottaisi yksipuolisesti aineen luonnetta, sisältöä ja käytännön opetusta yhteiskunnan tarpeisiin nähden väärään suuntaan sekä lisäksi loukkaisi uskonnottomien katsomuksellisia oikeuksia.
Parempia ja kuvaavampia nimiä tarvittavalle oppiaineelle - tai eri luokka-asteille tarvittaville eri oppiaineille - ovat kulttuuritieto, ympäristöoppi, kansalaistaito, elämänkatsomus- ja uskontotieto sekä etiikka. Monissa Euroopan maissa varsinkin yläluokilla on etiikan opetusta.
Uskontokuntaan kuulumattomien oikeuksia ei saa nyt käsillä olevien muutos- ja uudistusmahdollisuuksien yhteydessä heikentää, vaan on tarpeen kiinnittää erityistä huomiota uskonnottomien oppilaiden ja perheiden oikeuksien turvaamiseen ja kehittämiseen. Elämänkatsomustieto tuli uskonnon opetuksen vaihtoehdoksi vuonna 1985, mutta jo sitä ennen, 1920-luvulta alkaen kirkosta eronneiden perheiden lapsille tuli tarjolle ”uskontojen historia ja siveysoppi”. Uskonnottomien etujärjestöt ovat vuosia toimineet ja taistelleet uskonnottomille tarkoitetun elämänkatsomutiedon saamisen ja kehittämisen puolesta. ”Oman uskonnon” opetuksen poistaminen ei saa johtaa uskonnottomille tarkoitetun ja hyväksi osoittautuneen elämänkatsomustiedon keskeisten sisältöjen poistumiseen koulun opetuksesta, ja tämä tulee näkyä myös katsomusaineiden paikalle tulevan oppiaineen nimessä.
Kaikille yhteisen oppiaineen, joka mahdollisesti tulisi nykyisten erillisten katsomusaineiden sijaan, opettajakunta tulisi käytännössä olemaan useita vuosia suurimmaksi osaksi nykyisiä uskonnonopettajia. Kaikille yhteisen oppiaineen opetussuunnitelman tulisi senkin vuoksi hyvin selvästi erottua nykyisen ”oman uskonnon” oppisisällöistä. Samoin opettajien uudelleen- ja täydennyskoulutukseen tulisi varata runsaasti resursseja.
”Uskontotieto” ei ole katsomusaineiden korvaajana hyväksyttävä nimi, ei tarvittavaa sisältöä kuvaavana eikä uskonnottomien katsomuksellisten oikeuksien kannalta. Yhteisen oppiaineen nimessä ja sisällössä tulisi näkyä katsomuksellisesti neutraalin elämänkatsomustiedon nimi ta mahdolliesti jokin uusi nimi. Myös eräissä Euroopan maissa käytettävä oppiaineen nimi etiikka voisi sopia varsinkin yläluokille. (Etiikan vanhahtava käännös on muuten ”siveysoppi”, joka on siis ollut elämänkatsomustiedon edeltäjän nimessä.) Lukiossa filosofia ja nykyisten katsomusaineiden paikalle tuleva katsomusneutraali opetus voisi hyvin yhdistyä.
Mikäli nykyisten katsomusaineiden paikalle tulee uusi oppiaine, sen sisältö tulee rakentaa ensisijaisesti katsomuksellisesti neutraalin elämänkatsomustiedon pohjalta. Oppiaineen nimeksi ei voida missään tapauksessa hyväksyä julkisuudessa esillä ollutta ”uskontotietoa”, koska se jo nimenä painottaisi yksipuolisesti aineen luonnetta, sisältöä ja käytännön opetusta yhteiskunnan tarpeisiin nähden väärään suuntaan sekä lisäksi loukkaisi uskonnottomien katsomuksellisia oikeuksia.
Parempia ja kuvaavampia nimiä tarvittavalle oppiaineelle - tai eri luokka-asteille tarvittaville eri oppiaineille - ovat kulttuuritieto, ympäristöoppi, kansalaistaito, elämänkatsomus- ja uskontotieto sekä etiikka. Monissa Euroopan maissa varsinkin yläluokilla on etiikan opetusta.
Uskontokuntaan kuulumattomien oikeuksia ei saa nyt käsillä olevien muutos- ja uudistusmahdollisuuksien yhteydessä heikentää, vaan on tarpeen kiinnittää erityistä huomiota uskonnottomien oppilaiden ja perheiden oikeuksien turvaamiseen ja kehittämiseen. Elämänkatsomustieto tuli uskonnon opetuksen vaihtoehdoksi vuonna 1985, mutta jo sitä ennen, 1920-luvulta alkaen kirkosta eronneiden perheiden lapsille tuli tarjolle ”uskontojen historia ja siveysoppi”. Uskonnottomien etujärjestöt ovat vuosia toimineet ja taistelleet uskonnottomille tarkoitetun elämänkatsomutiedon saamisen ja kehittämisen puolesta. ”Oman uskonnon” opetuksen poistaminen ei saa johtaa uskonnottomille tarkoitetun ja hyväksi osoittautuneen elämänkatsomustiedon keskeisten sisältöjen poistumiseen koulun opetuksesta, ja tämä tulee näkyä myös katsomusaineiden paikalle tulevan oppiaineen nimessä.
Kaikille yhteisen oppiaineen, joka mahdollisesti tulisi nykyisten erillisten katsomusaineiden sijaan, opettajakunta tulisi käytännössä olemaan useita vuosia suurimmaksi osaksi nykyisiä uskonnonopettajia. Kaikille yhteisen oppiaineen opetussuunnitelman tulisi senkin vuoksi hyvin selvästi erottua nykyisen ”oman uskonnon” oppisisällöistä. Samoin opettajien uudelleen- ja täydennyskoulutukseen tulisi varata runsaasti resursseja.
”Uskontotieto” ei ole katsomusaineiden korvaajana hyväksyttävä nimi, ei tarvittavaa sisältöä kuvaavana eikä uskonnottomien katsomuksellisten oikeuksien kannalta. Yhteisen oppiaineen nimessä ja sisällössä tulisi näkyä katsomuksellisesti neutraalin elämänkatsomustiedon nimi ta mahdolliesti jokin uusi nimi. Myös eräissä Euroopan maissa käytettävä oppiaineen nimi etiikka voisi sopia varsinkin yläluokille. (Etiikan vanhahtava käännös on muuten ”siveysoppi”, joka on siis ollut elämänkatsomustiedon edeltäjän nimessä.) Lukiossa filosofia ja nykyisten katsomusaineiden paikalle tuleva katsomusneutraali opetus voisi hyvin yhdistyä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ei miellyttänyt sen paremmin sinua kuin minuakaan. minusta tulisi luopua muitten uskontojen ja ideologioiden opetuksesta ja keskittyä omaan kristilliseen arvopohjaamme ja sen vahvistamiseen, myös maahanmuuttajien keskuudessa. näin säilytämme rauhan ja hyvät tavat.