TM lehti

Oletteko lukeneet uusimman Tekniikan Maailma lehden? Siinä tiede palstalla oli oivallinen kirjoitus siitä, miten ihmiset lukevat/ymmärtävät tekstejä. Pahoittelen että nyt minulla ei ole ko. lehteä käsissäni, joten en aivan tarkkaan muista kirjoitusta, tai voi lainata sitä. Se oli kuitenkin varsin hyvä ja verrattavissa suoraan myös verkostomarkkinoissa puuhastelevien ajatusmaailmaan. Kannattaa lukea!

Tekstissä oli kaksi pääkohtaa. Aluksi siinä oli tieteellinen tutkimus, jossa on todettu, että kun ihmisellä on asiasta jokin mielipide, niin lukiessaan kirjoituksia ko. asiaan liittyen, hän lukee/ymmärtää tarkasti vain omaa kantaansa puolustavat kirjoitukset. Vastaväitteitä ihmiset eivät yleensä kovin tarkkaan lue, eivätkä edes yritä ymmärtää niitä. Tämän seurauksena, oli vastaväitteet miten hyvin tahansa perusteltuja, ihmisten lukiessa asiaa tietystä aiheesta, he vain vahvistavat omaa (usein virheellistäkin) käsitystä aiheesta.

Sitten toinen asia ko. kirjoituksesta, joka osittain liittyy ensimmäiseen ja joka mielestäni on vahvasti sidoksissa verkostomarkkinointiin ja etenkin näihin vitamiineihin/luonnontuotteisiin.

Tekstissä kirjoitettiin, miten uskonlahkossa olevat alkavat uskoa kaikkea mitä lahkossa sanotaan. He eivät kykene enää erottamaan totuutta siitä, mitä heille tuputetaan. Tästä johtuen ihmiset uskovat erillaisiin uskonlahkoissa tapahtuneisiin ihmeparantumisiin. Kun asiaa on tarkemmin tutkittu, onkin huomattu että todellista parantumista ei olekaan tapahtunut. Ihmiset siis uskovat voivansa paremmin, vaikka mitään muutosta heidän terveydentilassaan ei olisikaan tapahtunut. Tämä on seurausta jonkinlaisesta joukkohysteriasta ja karismaattiseen ihmiseen uskomisesta. Esimerkkinä tästä oli henkilö, joka kertoi että hänen ontumisensa oli parantunut jonkun papin tms. käsittelyssä. Huvittavaa oli se, että ulkopuolisen seurattua tätä "parantunutta" henkilöä, henkilö selvästi ontui edelleen. Hän siis vain itse koki parantuneensa, vaikka kuka tahansa voi havaita ettei mitään parantumista ollut tapahtunut. Toki kai sekin on jo jotain. :)

Valitan ettei minulla nyt ole ko. tekstiä edessäni, joten ihan tarkkaan en osaa sitä lainata, mutta pääpiirteittäin jutun idea oli tuossa. Juttua lukiessani itse vain ajattelin, että tämä tekstihän on suoraan kuin verkostomarkkinoinnin maailmasta, ihmeellisine kaikkiparantavine Noni, Xango ja BLF tuotteineen...ja eiköhän surullisenkuuluisa WinCapitakin yhä siihen uskovine maajusseineen tule mieleen kirjoituksesta...
89843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

"tieteellinen tutkimus, jossa on todettu, että kun ihmisellä on asiasta jokin mielipide, niin lukiessaan kirjoituksia ko. asiaan liittyen, hän lukee/ymmärtää tarkasti vain omaa kantaansa puolustavat kirjoitukset"

Totta, olen huomannut saman. Verkostomarkkinoinnin vastustajat ovat juuri tälläisiä ihmisiä.

Tässä lisää vastauksia:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8342091/39226968

Äänestä
  • Hah! Eikös ole palstan Amway-valetimantti, joka aina sanoo että mitään kielteistä tietoa ei saa edes vilkaistakaan?

    Äänestä

  • on todennut kirjoitti:

    Hah! Eikös ole palstan Amway-valetimantti, joka aina sanoo että mitään kielteistä tietoa ei saa edes vilkaistakaan?

    Negatiivinen tieto ei tuo rahaa. Ainoataan keskittymällä positiiviseen tietoon voi ansaita rahaa. Monet vatkaa negatiivistä taikinaa vuodesta toiseen, mitä hyötyä siitä on?

    Kielteisenkin tiedon ja kritiikin voi ottaa positiivisesti. Jos ajattelet asioita negatiivisisesti sinusta tulee enemmän ja enemmän sitä mitä ajattelet.

    Lainaan tähän pienen otteen Tom Lundbergin CD:ltä "Näin teet toiveistasi totta":
    Suuri kengäfirma lähetti kaksi myyntiedustajaa myymään kenkiä Afrikkaan. Toinen soitti seuraavana päivänä konttorille ja sanoi: Haluan palata heti kotiin, ei täällä kukaan käytä kenkiä, kaikki kulkevat paljain jaloin. Toinen soitti innostuneesti konttorille ja sanoi: Lähettäkää heti tänne kymmenen kontillista kenkiä, täällä valtavat markkinat, kaikki kulkevat paljain jaloin.

    Yksi ja sama asia, kaksi ajatusta!

    Äänestä

  • siksi että kirjoitti:

    Pötyä. Mitä ihmeen negatiivista tietoa täällä on ryhdytty viljelemään. Ainoa negatiivinen tieto on tiedon vastakohta eli valhe.

    Ja valheillakin voi tienata. Katsokaapas juorulehtiä! Ja itse asiassa monet verkosto-sponsoritkin tienaavat tuolla "negatiivisellä tiedolla".

    Cheers!

    Äänestä

  • siksi että kirjoitti:

    Negatiivinen tieto ei tuo rahaa. Ainoataan keskittymällä positiiviseen tietoon voi ansaita rahaa. Monet vatkaa negatiivistä taikinaa vuodesta toiseen, mitä hyötyä siitä on?

    No kerro tuo vaikka niille, jotka sijoittivat kymmeniä tuhansia euroja WinCapitaan. He eivät vastaanottaneet negatiivista tietoa, vaikka sitä suotiin ilmaiseksi vaikka millä mitalla. Negatiivista tietoa vastaanottamalla säästää yleensä paljon rahaa.

    Sitäpaitsi, kyseessä ei ole negatiivinen tieto. Kyseessä on vastakkainen tieto omaan käsitykseen nähden. Usein sitä on hyvinkin opettavaista lukea.

    Miksi minä tuon tänne kirjoitin. Olen havainnut että verkostojen puolustelijat eivät ymmärrä ollenkaan sitä mitä heille kirjoitetaan. Vaikka heille kirjoittaisi aivan täyttä faktaa, jonka jokainen tietää ja ymmärtää, heidän vastauksensa liittyy aivan johonkin muuhun aiheeseen. Yleensä "uskon" asioihin. Uskolla tarkoitan nyt uskoa itseen, uskoa verkostoon, motivaatiota, ynnämuuta.
    ESIM: Jos kysytään paljonko sellaisia suomalaisia on Amwayssa, jotka tienaavat yli 2000€/kk, vastaukseksi saa rivitolkulla jotain soopaa motivaatiosta, tai siitä että minä en sovi Amwayhin koska olen meganega. Kukaan ei ole siitä kysynyt yhtään mitään.

    En ole milloinkaan väittänyt etteikö esimerkiksi motivaatio olisi tärkeää. Kuitenkin ennen kun aikoo motivoitua yhtään mihinkään, on hyvä olla sen verran motivaatiota, että ottaa asiasta selvää. Ovatko ne asiat, mitä selvästikin puolueellisista lähteistä kerrotaan lähelläkään totuutta. Verkostolaisten mielestä kaikki mitä joku ylälinjalainen sanoo, on totta. Tämän takia vertaan sitä uskontoon. Omilla aivoilla ajattelu on kielletty...kaikki vain hokee yhdessä jotain motivaatiosta ja ties mistä ihmeparantumisista.

    Faktaa kyseisistä puljuista ei saa edes kysymällä. Ei edes hyvin yksinkertaista faktaa...kuten vitamiinipitoisuuksia, tms. vastaavaa...

    Äänestä

  • kaksi ajatusta kirjoitti:

    Kielteisenkin tiedon ja kritiikin voi ottaa positiivisesti. Jos ajattelet asioita negatiivisisesti sinusta tulee enemmän ja enemmän sitä mitä ajattelet.

    Lainaan tähän pienen otteen Tom Lundbergin CD:ltä "Näin teet toiveistasi totta":
    Suuri kengäfirma lähetti kaksi myyntiedustajaa myymään kenkiä Afrikkaan. Toinen soitti seuraavana päivänä konttorille ja sanoi: Haluan palata heti kotiin, ei täällä kukaan käytä kenkiä, kaikki kulkevat paljain jaloin. Toinen soitti innostuneesti konttorille ja sanoi: Lähettäkää heti tänne kymmenen kontillista kenkiä, täällä valtavat markkinat, kaikki kulkevat paljain jaloin.

    Yksi ja sama asia, kaksi ajatusta!

    Nuoko ovat niitä suuria ajatuksia, joita vorkostolaisten myymistä koulutus/motivaatio kirjoista ja CD levyistä saa. Tuostahan kannattaakin maksaa jo tonni poikineen.

    Toisaalta, en yhtään ihmettele jos peruskoulun viitosen keskiarvolla läpäisseet apupojat noista jutuista riehaantuvat.

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    "Tuostahan kannattaakin maksaa jo tonni poikineen"

    Kyllä varmasti kannattaisi maksaa, mutta kun ei tarvitse, sillä CD maksaa vain 11€ ja hyvin toimivan verkostomarkkinointiyrityksen edustajaksi pääsee mukaan muutamalla kympillä.
    Herää pahvi, Tom Lundbergin CD:llä, "Näin teet toiveistasi totta", ei puhuta mitään verkostomarkkinoinnista. Samat asiat ne pätevät menestymiseen, halusitpa sit menestyä millä toimialalla tahansa. Sohvalla makaamalla ja Esson baarin tiskillä notkumalla ei menesty. Eikä myöskään menesty Suomi24 pastalla ja sossun luukulla notkumalla.

    Esimerkissäsi potentiaalisia asiakkaita tuhatpäin kahta myyjä kohden, kun taas verkostomarkkinoinnissa on tuhat jantteria tarjoamassa tuotteitaan marginaaliselle joukolle.

    Äänestä

  • verkostomarkkinoinnissa kirjoitti:

    Esimerkissäsi potentiaalisia asiakkaita tuhatpäin kahta myyjä kohden, kun taas verkostomarkkinoinnissa on tuhat jantteria tarjoamassa tuotteitaan marginaaliselle joukolle.

    totuuden...

    Äänestä

  • jos vain tietäisi kirjoitti:

    totuuden...

    Mistä johtuu, että kukaan jantteri ei ole koskaan tarjonnut tuotteitaan minulle? En ole törmännyt jantterifirmoihin missään muualla kuin verkossa. En verkossa sentään vietä kaikkea aikaani, mutta yksikään dynaaminen jantteri ei ole koskaan yrittänyt myydä minulle mitään. Tuskin minä nyt sentään aivan köyhältä näytänkään, koska tienaan enemmän kuin Amwayn timantti.

    Äänestä

  • oikein ovat? kirjoitti:

    menestyvät verkostoijat lajittelevat jyvät akanoista. Rääväsuut jäävät ensimmäisenä pois listalta. Negatiivisille ihmisille ei edes puhuta tuotteista tai mahdollisuuksista. Positiivisistakin ihmisistä lajitellaan mahdollisuudesta ja tuotteista kiinnostuneet.
    Lisäksi verkostotuotteiden markkinointi on nykyään pitkälti samaan tyylistä kuin perinteisessäkin liiketoiminnassa, mutta ei käytetä kalliita sanomalehti-, TV- ym. mainontaa. Ei myyntityö ja verkoston rakentaminen ole enää tyrkyttämistä niin kuin se on ennen ollut joidenkin yritysten kohdalla.

    Äänestä

  • Positiivinen ajattelija kirjoitti:

    "Johtuu varmaan siitä, että menestyvät verkostoijat lajittelevat jyvät akanoista."

    Olet varmaan Amwayn osalta ainakin väärässä. Amwayssähän vain 3/1000 pääsee edes omilleen. Eli mitä voimme päätellä? Joko 1) Amwayssä ei ole menestyviä verkostoijia, koska lajittelua ei tapahdu tai menestyvät verkostoijat eivät sittenkään lajittele mitään, vaikka toisin väitätkin. Kumpi on oikein?

    "Negatiivisille ihmisille ei edes puhuta tuotteista tai mahdollisuuksista. "

    Voin ymmärtää, että jantteroinnin "mahdollisuuksista" ei kerrota kriittisille kuulijoille, mutta miksi ihmeessä ette yritä myydä heille. Ei Sokos-kauppiasta kiinnosta mitä mieltä olen vähittäiskaupasta, silti hän tarjoaa tuotteitaan minulle.

    "Lisäksi verkostotuotteiden markkinointi on nykyään pitkälti samaan tyylistä kuin perinteisessäkin liiketoiminnassa, mutta ei käytetä kalliita sanomalehti-, TV- ym. mainontaa."

    Kerroit mitä se ei ole, mutta mitä se siis on? Pikälti saman tyylistä kuin vähittäiskaupassa, mutta kun minä en näe teitä yhtikäs missään! Eli ei voi pitää paikkaansa, koska vähittäiskaupat sentään näen.

    Äänestä

  • taas väärässä kirjoitti:

    Amwayssa ei varmaankaan lajitella jyviä akanoista koska niin harva siinä menestyy. Tunnen yrityksen, tuotteet, hinnat ja systeemin hyvin jo -90 luvulta lähtien. En ole koskaan ollut siitä kiinnostunut.

    "mahdollisuuksista ei kerrota kriittisille kuulijoille, mutta miksi ihmeessä ette yritä myydä heille"

    Turha takoa päätä seinään. Kritiikki on silti ok ja tottakai me myydän kriitikoillekin jos he haluavat ostaa ja vielä maksavat ostuksensa. Ei se Sokos-kauppiaskaan myy jos asiakas ei itse ilmaise halukkuuta ja ei maksa tuotteita.

    "Ei Sokos-kauppiasta kiinnosta mitä mieltä olen vähittäiskaupasta, silti hän tarjoaa tuotteitaan minulle"

    En minäkään ole kiinnostunut mitä mieltä olet vähittäiskaupasta. Tarjoan tuotteitani sinullekin, ota tai jätä ostamatta. Yhteystiedot ovat julkisia. Ei tämä homma ole tyrkyttämistä vaan lajittelua.

    "Kerroit mitä se ei ole, mutta mitä se siis on? Pikälti saman tyylistä kuin vähittäiskaupassa, mutta kun minä en näe teitä yhtikäs missään!"

    Tämä on markkinointia, lajittelua ja mielenkiinnon herättämistä kysymyksillä:
    - Tiedätkö / tunnetko?
    - Oletko kuullut?
    - Haluatko?
    - Oletko kiinnostunut?
    jne. jne.
    Ollemme näkyvillä monessa paikassa, logo vaatteissa, logo ja yhteystiedot autossa, internetissä jne. Hinnatkin ovat julkisia.
    Pieni ero perinteiseen markkinointiin on siinä, että me jaetaan esitteitä ja käyntikortteja vain asiasta kiinnostuneille. Perinteisessä markkinoinnissa näet kalliita maksullisia mainoksia kaikkialla, olitpa sitten kiinnostunut tai et. Jos et ole laittanut kieltoa postiluukkuusi, saat viedä paljon ja usein viedä paperia paperikeräykseen. Tiedät varmaan ketkä kaiken mainonnan maksaa!

    "mutta kun minä en näe teitä yhtikäs missään!"

    Rohkenen väittää, että varmasti olet jonkun nähnyt. Vai oletko niin saamaton tai sulkeutunut ihminen, että kulutat kaiken aikasi vain tällä palstalla ja sossun luukulla?

    Jos Amway on niin hyvä keino tehdä rahaa kuin te väitätte, niin miten voi olla mahdollista, että vain 0,3 % myyjistä pääsee edes omilleen? Eihän noin huonoa onnistumisprosenttia ole millään muulla tuntemallani alalla.

    Jos vielä kriteeriksi otetaan tulot joilla voi välttävästi elää, eli 2000€/kk/yksi henkilö (ei pariskunta), niin käsittääkseni koko Suomessa ei ole juuri lainkaan menestyvää Amwaymyyjää. Vai onko niitä sitten muutama? Mutta kuitenkin.

    Näiden tietojen valossa, kertoo miten ihmeessä on mahdollista, että väitätte Amwayn liiketoiminnan kannattavan? Eihän noin huonoja lukuja näe missään muualla!

    "Jos Amway on niin hyvä keino tehdä rahaa kuin te väitätte..."

    Oliko kysymyksesi esitetty minulle? Jos oli niin et lukenut aikaisempaa kommenttiani. EN OLE KOSKAN OLLUT AMWAYSSA, mutta tunnen sen aika hyvin. Kolmesta esittelystä olen saanut riittävästi tietoa, mutta en ole koskaan esittänyt mitään väitteitä Amwaysta.
    Miksi en sitten kiinnostunut? Huomasin, että monet tuotteet ovat kyllä laadukkaita mutta mielestäni ne eivät ole kilpailukykyisiä. Vastaavia tuotteita löytyy marketin hyllyltä. Koko systeemi on mielestäni liian raskas ja vanhanaikainen. Arvasin sen, että vain erittäin harva siinä menestyy ja lopettamisprosentti on suuri.

    Onneksi valitsin paremman. On toki olemassa muutamia muitakin erittäin hyviä verkostoyrityksiä, mutta todella vaikea on saada minua johonkin toiseen vaikka kuinka hyviä olisivat.
    Paljon on niitä, jotka eivät menesty koskaan, koska he vaihtavat jatkuvasti firmaa ja aloittavat aina alusta. Se on vähän sama kuin lähtisi juoksemaan maratoonia ja palaisi lähtöviivalle aina ensimmäisen ylämäen kohdalla. Verkostomarkkinoinnissa voittajia ovat kaikki ne, jotka pääsevät maaliin, ajalla ei ole merkitystä. Maali on jokaisen oma tavoite. Harjoitella täytyy ja pitää uskaltaa ottaa ensimmäinen askel. Verkostomarkkinoinnissa on se hyvä puoli, että "kanssakilpailijat auttavat" jos meinaa uupua matkalla.

    Viestini ei siis ollut sinulle, vaan niille kaikille jotka Amwayta täällä päivästä toiseen kehuvat.

    Kerrohan muuten mikä on sinun verkostofirmasi nimi?

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    Viestini ei siis ollut sinulle, vaan niille kaikille jotka Amwayta täällä päivästä toiseen kehuvat.

    Kerrohan muuten mikä on sinun verkostofirmasi nimi?

    Arvaappa kertooko se. :-)

    Heidän toimintasa on avointa, rehellistä ja kilpailukykyistä. Hinnat ovat julkisia jne, jne. Mutta! Ei sitä firman nimeä saa kenellekään kertoa. Joku saattaa tarkistaa yrityksen taustoja, jonka jälkeen se hypetys onkin sitten siinä. Eli unohda tuon jantteri jargonit.

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    Jos Amway on niin hyvä keino tehdä rahaa kuin te väitätte, niin miten voi olla mahdollista, että vain 0,3 % myyjistä pääsee edes omilleen? Eihän noin huonoa onnistumisprosenttia ole millään muulla tuntemallani alalla.

    Jos vielä kriteeriksi otetaan tulot joilla voi välttävästi elää, eli 2000€/kk/yksi henkilö (ei pariskunta), niin käsittääkseni koko Suomessa ei ole juuri lainkaan menestyvää Amwaymyyjää. Vai onko niitä sitten muutama? Mutta kuitenkin.

    Näiden tietojen valossa, kertoo miten ihmeessä on mahdollista, että väitätte Amwayn liiketoiminnan kannattavan? Eihän noin huonoja lukuja näe missään muualla!

    On selvää, että menestymisen eteen pitää tehdä vuosia töitä. Suurin osa kontaktoi vain alle 5 ihmistä ja lopettaa. Ns. "gogetter joka kuukausi " (15 esittelyä, joista aloittaa 1-2) 2-5 vuotta on minimivaatimus jos haluaa menestyä. Todella harvat täyttää tämän reunaehdon. Vain ammattilaisilla on mahdollisuus menestyä. Bisnes pitää olla tärkeiden asioiden joukossa, jolloin sille löytyy aikaa riittävästi. Kerran viikossa tekeminen on liian vähän.

    Äänestä

  • on jo käsitelty kirjoitti:

    Tuo ei ole minkäänlainen selitys sille että VAIN 0,3 % pääsee edes omilleen!! Missään muussa bisneksessä ei ole noin surkeaa OMILLEEN PÄÄSY prosenttia.

    Ja sitten vielä se menestyminen. Jos Suomen Amwayssa on vain muutama henkilö, jotka tienaavat yli 2000 €/kk (jota edelleen pidän varsin vaatimattomana menestyksenä, varsinkin jos sen eteen tehdään vuosia töitä), on aivan turhaa hölistä mistään yrittämisestä tai motivaatiosta. Silloin konsepti on aivan epäonnistunut...tai siis riippuu tietenkin kenen kantilta sitä katsoo! Jonkun taskuihinhan ne rahat menevät. ;)

    Miksi hakata päätä seinään, kun siivoojana tienaat välittömästi enemmän kuin keskiverto 5-vuotta duunia tehnyt Amwayn myyjä...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Arvaappa kertooko se. :-)

    Heidän toimintasa on avointa, rehellistä ja kilpailukykyistä. Hinnat ovat julkisia jne, jne. Mutta! Ei sitä firman nimeä saa kenellekään kertoa. Joku saattaa tarkistaa yrityksen taustoja, jonka jälkeen se hypetys onkin sitten siinä. Eli unohda tuon jantteri jargonit.

    "Mutta! Ei sitä firman nimeä saa kenellekään kertoa"

    On se joillekin vaikea hyväksyä asiallinen keskustelu verkostomarkkinoinnista.
    EN OLE MAINOSTAMASSA TÄLLÄ!!! Menikö jakeluun?
    Tottakai KAIKKI asiakkaat ja liiketoiminnasta kiinnostuneet henkilöt tietävät yrityksen nimen jo ennen kuin tilaavat tuotteita tai lähtevät edustajaksi. Jokainen voi itse päättää milloin tekee ja mitä. Ketään ei painosteta ja kenellekään ei tyrkytetä!!! Menikö jakeluun?

    "Joku saattaa tarkistaa yrityksen taustoja, jonka jälkeen se hypetys onkin sitten siinä"

    Usein se joku on kiinnostunut asiakas, joka hankkii ensin tietoa mm. netistä, jonka jälkeen hän onkin valmis tilaamaan tuotteita!!! Ilmeisesti he löytävät samat asiat, joista verkostomarkkinoinnin vastustajat vaikenevat tällä palstalla.

    "Eli unohda tuon jantteri jargonit"

    Ole hyvä vaan, liiketoimintani kasvaa ilman tällä palstalla mainostamistakin!!!

    Joillekin on todella vaikea hyväksyä se tosiasia, että saan paljon positiivista palautetta ja kiitosta asiakkailtani!!!

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    Tuo ei ole minkäänlainen selitys sille että VAIN 0,3 % pääsee edes omilleen!! Missään muussa bisneksessä ei ole noin surkeaa OMILLEEN PÄÄSY prosenttia.

    Ja sitten vielä se menestyminen. Jos Suomen Amwayssa on vain muutama henkilö, jotka tienaavat yli 2000 €/kk (jota edelleen pidän varsin vaatimattomana menestyksenä, varsinkin jos sen eteen tehdään vuosia töitä), on aivan turhaa hölistä mistään yrittämisestä tai motivaatiosta. Silloin konsepti on aivan epäonnistunut...tai siis riippuu tietenkin kenen kantilta sitä katsoo! Jonkun taskuihinhan ne rahat menevät. ;)

    Miksi hakata päätä seinään, kun siivoojana tienaat välittömästi enemmän kuin keskiverto 5-vuotta duunia tehnyt Amwayn myyjä...

    Tosiasia vaan on että suurinosa ei tee mitään aloittamisen jälkeen. Tässä on väärin laskettu yhteen aloittaneet ja pinssin saaneet. Pinssiin saaminen edellyttää kykyä rakentaa omaa bisnestä. Pelkkä aloittaminen ei tietenkään riitää. Aloittaminen ja bisneksen rakentaminen on 2 täysin eriasiaa. Siitä kun aloittaa, siihen kun rakentaa omaa bisnestä voi kulua vaikka 10 vuotta.

    Äänestä

  • Positiivinen ajattelija kirjoitti:

    Amwayssa ei varmaankaan lajitella jyviä akanoista koska niin harva siinä menestyy. Tunnen yrityksen, tuotteet, hinnat ja systeemin hyvin jo -90 luvulta lähtien. En ole koskaan ollut siitä kiinnostunut.

    "mahdollisuuksista ei kerrota kriittisille kuulijoille, mutta miksi ihmeessä ette yritä myydä heille"

    Turha takoa päätä seinään. Kritiikki on silti ok ja tottakai me myydän kriitikoillekin jos he haluavat ostaa ja vielä maksavat ostuksensa. Ei se Sokos-kauppiaskaan myy jos asiakas ei itse ilmaise halukkuuta ja ei maksa tuotteita.

    "Ei Sokos-kauppiasta kiinnosta mitä mieltä olen vähittäiskaupasta, silti hän tarjoaa tuotteitaan minulle"

    En minäkään ole kiinnostunut mitä mieltä olet vähittäiskaupasta. Tarjoan tuotteitani sinullekin, ota tai jätä ostamatta. Yhteystiedot ovat julkisia. Ei tämä homma ole tyrkyttämistä vaan lajittelua.

    "Kerroit mitä se ei ole, mutta mitä se siis on? Pikälti saman tyylistä kuin vähittäiskaupassa, mutta kun minä en näe teitä yhtikäs missään!"

    Tämä on markkinointia, lajittelua ja mielenkiinnon herättämistä kysymyksillä:
    - Tiedätkö / tunnetko?
    - Oletko kuullut?
    - Haluatko?
    - Oletko kiinnostunut?
    jne. jne.
    Ollemme näkyvillä monessa paikassa, logo vaatteissa, logo ja yhteystiedot autossa, internetissä jne. Hinnatkin ovat julkisia.
    Pieni ero perinteiseen markkinointiin on siinä, että me jaetaan esitteitä ja käyntikortteja vain asiasta kiinnostuneille. Perinteisessä markkinoinnissa näet kalliita maksullisia mainoksia kaikkialla, olitpa sitten kiinnostunut tai et. Jos et ole laittanut kieltoa postiluukkuusi, saat viedä paljon ja usein viedä paperia paperikeräykseen. Tiedät varmaan ketkä kaiken mainonnan maksaa!

    "mutta kun minä en näe teitä yhtikäs missään!"

    Rohkenen väittää, että varmasti olet jonkun nähnyt. Vai oletko niin saamaton tai sulkeutunut ihminen, että kulutat kaiken aikasi vain tällä palstalla ja sossun luukulla?

    ""mutta kun minä en näe teitä yhtikäs missään!""

    "Rohkenen väittää, että varmasti olet jonkun nähnyt. Vai oletko niin saamaton tai sulkeutunut ihminen, että kulutat kaiken aikasi vain tällä palstalla ja sossun luukulla?"

    Rohkene vaan väittää, mutta väärässä olet. En kuluta kaikkea aikaani koneella, olen perheellinen ja käyn töissä. Ihmeellistä, että sinun piti heti ruveta heittämään tuollaisia teorioita ilmaan. Kukaan jantteri ei vaan ole tullut markkinoimaan minulle mitään.

    Joskus kauan sitten ehkä 90-luvun alussa äitini oli ostanut työkaveriltaan jotin Super-10 pesuainetta. Hän piti sitä ihan hyvänä vaikkakin tyyriinä pesuaineena. Joskus, kun kysyin ettetkö sitä enää osta niin hän sanoi että työkaverinsa ei enää sitä myy. Tuossakaan tapauksessa en koskaan nähnyt varsinaista jantteria.

    Toinen tapaus, jonka tunnen on eräs tuttu joka on virkavapaalla ja ruvennut Oriflame-konsultiksi, mutta häntäkään en ole nähnyt sen jälkeen kun jantteroimaan ryhtyi. Eli voin hyvin omintunnoin sanoa, etten ole koskaan jantteriin törmännyt. Ei voi olla mikään kiihkeä ja dynaaminen bisneksen ala, jos ihan tavallisessa elämässä ei heihin törmää. Aika sisäsiittoiselta puuhalta vaikuttaa.

    Äänestä

  • olet... kirjoitti:

    "mutta kun minä en näe teitä yhtikäs missään"
    "Kukaan jantteri ei vaan ole tullut markkinoimaan minulle mitään"

    Edelleen rohkenen väittää, että olet nähnyt janttarin. Hän ei vaan ole syystä tai toisesta tullut myymään sinulle mitään. Enkä hän tietää negatiivisen suhtautumisesi verkostomarkkinointiin.

    Onko se tavaratalon kauppias tullut myymään sinulle? Vai menitkö itse häneltä ostamaan? Näitkö tavaratalon kalliin mainoksen jossain mediavälineessä vai oliko mainos tavaratalon katolla? Paljonkohan ne tavaratalon investointi- ja kiinteät kulut olivat ja kukahan nekin kulut maksaa? Tavatalon suunnittelemiseen ja rakantamiseen on ehkä käytetty vuosia aikaa ja paljon rahaa ennenkuin kassakoneet kilahtelevat. Tavaratalon kauppias lähtee joka arkiaamu työpaikalleen. Hänen "pyramiidissä" on paljon alalinjaa, joiden ansiosta johtaja saa tuloja. Tämä johtaja ei kuitenkaan saa tuloja toisten tavaratalojen liikevaihdosta.

    Janttari tekee töitä siellä missä haluaa, silloin kun haluaa ja ilman suuria kuluja. Hän on saanut muutamalla kympillä valmiin systeemin ja voi aloittaa jo ensimmäisenä päivänä kun kuuli ideasta. Kun hän tapaa ihmisiä, usein hän esittää muutamia kysymyksiä, vastaa kysymyksiin ja rakentaa luottamusta. Jos henkilö on kiinnostunut, niin sitten hänelle voi tarjota tuotteita tai liiketoimintamahdollisuutta. Jos tämä henkilö sanoo sillä kertaa EI, niin hyväksytään se ja voidaan kysyä vielä; tunnetko ketään joka...? Tälläiseen lajitteluun menee aikaa yleensä muutamia minuutteja eikä maksa mitään.
    Toisilla janttareilla näkyy yhtiön logo vaatteissa, autossa jne. Toisilla on internet kotisivut ja osoitelinkki voi olla lisätty sähköpostin loppuun. Tämä kaikki on todella edullista mainontaa ja sen pohjalta tulee myös myyntiä.
    Parhaat verkostoyritykset tarjoavat edustajilleen muutamalla kympin aloitusmaksulla kotisivut ja verkkokaupan usealla eri kielillä. Näin omaa liiketoimintaa on helpompaa laajentaa maailmanlaajuiseksi ja voi saada provisiota sellaisten asiakkaiden tilauksista, joita ei ole koskaan tavannut eikä tunne. Janttarillakin voi olla alalinjaa, jopa ympäri maailmaan ja heidän työpanoksesta janttari saa lisää tuloja. Janttari voi saada lisää tuloja myös ylälinjan liikevaihdosta sekä sellaistenkin janttareiden liikevaihdosta, jotka eivät ole hänen ala- tai ylälinjaa. Janttarin alalinjassa alimmaisena voi olla vaikka naapuri, joka rakentaa paljon suuremman liikevaihdon ympäri maailmaan kuin hänen naapurinsa, joka oli lähtenyt mukaan paljon aikaisemmin. Molemman janttarit voivat ansaita enemmän rahaa kuin paikallinen tavaratalon johtaja ja molemmilla on enemmän vapaa-aikaa.

    Lyhykäisyydessä verkostomarkkinointi on kysymysten esittämistä, vastausten kuuntelemista, luottamuksen rakentamista ja erittäin mukavaa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Arvaappa kertooko se. :-)

    Heidän toimintasa on avointa, rehellistä ja kilpailukykyistä. Hinnat ovat julkisia jne, jne. Mutta! Ei sitä firman nimeä saa kenellekään kertoa. Joku saattaa tarkistaa yrityksen taustoja, jonka jälkeen se hypetys onkin sitten siinä. Eli unohda tuon jantteri jargonit.

    Tarkista niitä taustoja , kun olet niin kiinnostunut. Eihän noita verkostomarkkinointi- firmoja Suomessa nyt niin hirveästi ole. Ole päivä kirjoittelematta noita älyttömyyksiäsi,
    niin saat kaikki Suomessa olevat vm-firmat tarkistettua ja voit loistaa täällä taas "guruna" ( nähtävästi et saa missään muualla päteä ).
    Samalla me muut saadaan levätä se päivä tosta sun sanahelinästäs.

    Äänestä

  • on selitys kirjoitti:

    Tosiasia vaan on että suurinosa ei tee mitään aloittamisen jälkeen. Tässä on väärin laskettu yhteen aloittaneet ja pinssin saaneet. Pinssiin saaminen edellyttää kykyä rakentaa omaa bisnestä. Pelkkä aloittaminen ei tietenkään riitää. Aloittaminen ja bisneksen rakentaminen on 2 täysin eriasiaa. Siitä kun aloittaa, siihen kun rakentaa omaa bisnestä voi kulua vaikka 10 vuotta.

    No juuri SINÄ olet minulle väittänyt, että rekrytoitte vain hyviä myyjiä. Siinä ette ole näemmä kovin hyvin onnistuneet. Jos tuhannesta rekrytoimastanne myyjästä 997 ei edes yritä päästä omilleen. Jostain syystä en vain usko tuota. Jos luku olisi edes 10 %, siinä saattaisi olla jotain perää. Mutta ei varmasti pidä paikkansa, että 997 ei edes yritä.

    Sanoisin ennemminkin, että nämä 997 tajuaa kuukauden tai pari yritettyään, että ei ole mitään järkeä jatkaa, koska siivoojana tienaan enemmän, kuin Suomalaiset huippu-Amwaylaiset, jotka ovat tehdeen pohjatyötä jo 10-vuotta. Ja siivoamalla tulee se ensimmäinen tili kuukauden kuluttua, ei kymmenen vuoden kuluttua.

    Kyllä on ehkä maailman surkein yritys, jos täytyy 5-10-vuotta tehdä duunia jotta EHKÄ pääsee 2000 euron kuukausiansioihin. Kuinka helvetin vähän sinä olet ennen tienannut, jos se on mielestäsi kannattavaa?

    En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun lukee noita sinun juttujasi. Mainostatteko järjestämässänne tilaisuuksissannekin, että kun 10-vuotta teette ilmaiseksi työtä, niin EHKÄ sitten pääsette 2000 €/kk tuloihin, kuten suomen kaksi huippu PARISKUNTAA. Siinä varmaan porukka onkin innoissaan liittymässä mukaan. Itse tienasin 15-vuotiaana rakennusapumiehenä enemmän, kuin teidän firmassanne tienaa "koulutetut huippuosaajat" kymmenen vuoden työn jälkeen...revi siitä huumoria!!

    Äänestä

  • Positiivinen ajattelija kirjoitti:

    "mutta kun minä en näe teitä yhtikäs missään"
    "Kukaan jantteri ei vaan ole tullut markkinoimaan minulle mitään"

    Edelleen rohkenen väittää, että olet nähnyt janttarin. Hän ei vaan ole syystä tai toisesta tullut myymään sinulle mitään. Enkä hän tietää negatiivisen suhtautumisesi verkostomarkkinointiin.

    Onko se tavaratalon kauppias tullut myymään sinulle? Vai menitkö itse häneltä ostamaan? Näitkö tavaratalon kalliin mainoksen jossain mediavälineessä vai oliko mainos tavaratalon katolla? Paljonkohan ne tavaratalon investointi- ja kiinteät kulut olivat ja kukahan nekin kulut maksaa? Tavatalon suunnittelemiseen ja rakantamiseen on ehkä käytetty vuosia aikaa ja paljon rahaa ennenkuin kassakoneet kilahtelevat. Tavaratalon kauppias lähtee joka arkiaamu työpaikalleen. Hänen "pyramiidissä" on paljon alalinjaa, joiden ansiosta johtaja saa tuloja. Tämä johtaja ei kuitenkaan saa tuloja toisten tavaratalojen liikevaihdosta.

    Janttari tekee töitä siellä missä haluaa, silloin kun haluaa ja ilman suuria kuluja. Hän on saanut muutamalla kympillä valmiin systeemin ja voi aloittaa jo ensimmäisenä päivänä kun kuuli ideasta. Kun hän tapaa ihmisiä, usein hän esittää muutamia kysymyksiä, vastaa kysymyksiin ja rakentaa luottamusta. Jos henkilö on kiinnostunut, niin sitten hänelle voi tarjota tuotteita tai liiketoimintamahdollisuutta. Jos tämä henkilö sanoo sillä kertaa EI, niin hyväksytään se ja voidaan kysyä vielä; tunnetko ketään joka...? Tälläiseen lajitteluun menee aikaa yleensä muutamia minuutteja eikä maksa mitään.
    Toisilla janttareilla näkyy yhtiön logo vaatteissa, autossa jne. Toisilla on internet kotisivut ja osoitelinkki voi olla lisätty sähköpostin loppuun. Tämä kaikki on todella edullista mainontaa ja sen pohjalta tulee myös myyntiä.
    Parhaat verkostoyritykset tarjoavat edustajilleen muutamalla kympin aloitusmaksulla kotisivut ja verkkokaupan usealla eri kielillä. Näin omaa liiketoimintaa on helpompaa laajentaa maailmanlaajuiseksi ja voi saada provisiota sellaisten asiakkaiden tilauksista, joita ei ole koskaan tavannut eikä tunne. Janttarillakin voi olla alalinjaa, jopa ympäri maailmaan ja heidän työpanoksesta janttari saa lisää tuloja. Janttari voi saada lisää tuloja myös ylälinjan liikevaihdosta sekä sellaistenkin janttareiden liikevaihdosta, jotka eivät ole hänen ala- tai ylälinjaa. Janttarin alalinjassa alimmaisena voi olla vaikka naapuri, joka rakentaa paljon suuremman liikevaihdon ympäri maailmaan kuin hänen naapurinsa, joka oli lähtenyt mukaan paljon aikaisemmin. Molemman janttarit voivat ansaita enemmän rahaa kuin paikallinen tavaratalon johtaja ja molemmilla on enemmän vapaa-aikaa.

    Lyhykäisyydessä verkostomarkkinointi on kysymysten esittämistä, vastausten kuuntelemista, luottamuksen rakentamista ja erittäin mukavaa.

    Jostain kumman syystä sieltä tavaratalosta/apteekista saa kuitenkin tuotteet yleensä yli puolet halvemmalla verkostoihin verrattuna. Teillä ei mene rahaa markkinointiin, mutta jonnekin onnistutte ne rahat hävittämään, kun tuotteet maksavat tuplasti sen mitä muualla, mutta kuitenkaan kukaan verkostolainen ei tienaa juuri mitään. Ettette vain tekisi työtä joka tuo rahaa vain perustajien lompakkoon?????? ;)

    "Jostain kumman syystä sieltä tavaratalosta/apteekista saa kuitenkin tuotteet yleensä yli puolet halvemmalla verkostoihin verrattuna"

    Ensinnäkin samoja tuotteita et löydä tavarataloista/apteekeista. Vastaavan tyylisiä tuotteita löytyy mutta niissä on erilaisia ainesosia. Halvempia löytyy, saman hintaisia löytyy ja kalliimpia löytyy. Jostain kumman syystä monet asiakkaat valitsevat myös meidän tuotteita.

    "Teillä ei mene rahaa markkinointiin, mutta jonnekin onnistutte ne rahat hävittämään"

    Olet oikeassa. Kyllä ne rahat hävitetään edustajien taskuun, tuotekehittelyyn ja laadukkaisiin raaka-aineisiin.

    "mutta kuitenkaan kukaan verkostolainen ei tienaa juuri mitään"

    Ne, jotka eivät tee mitään, eivät myöskään tienaa mitään. Lukuisat verkostoijat tienaavat enemmän kun ovat itse investoineet. Monet tienavat enemmän kuin yksikään verkostomarkkinoinnin vastustaja.

    "Ettette vain tekisi työtä joka tuo rahaa vain perustajien lompakkoon?????? ;)"

    Tottakai me tehdään rahaa heillekin. Eihän se yhtiö muuten pyörisi. Olemme kiitollisia heille koska he ovat luoneet koko mahdollisuuden meille. Liikevaihdosta reippaasti yli puolet he jakavat edustajien taskuun. Myös sille, joka on viimeksi lähtenyt mukaan (tätä eivät monet vastustajat ymmärrä). Perustajat eivät rakenna verkostoa, vaan he nostavat palkkaa normaaliin tapaan. Monet edustajat tienaavat enemmän kuin yhtiön perustajat.

    "Monet tienavat enemmän kuin yksikään verkostomarkkinoinnin vastustaja. "

    No kerroppa minulle nimiä verkostolaisista, jotka tienaavat...sanotaan nyt aluksi vaikka yli 50.000€/a...mikä ei nyt ole kovin suuri tulo, mutta ihan kohtuullinen kuitenkin. Tienistin pitää olla myös jatkuvaa, sanotaan että ainakin viimeiset viisi vuotta. Sinullahan ilmeisesti on paljonkin nimiä tiedossa...tai verkostoyrityksiä joissa tällaisiin tuloihin päästään.

    Itse vertasin viimeksi BLF-vitamiineja apteekkivitamiineihin. BLF:ssa vitamiinit ovat yli 2 kertaa kalliimpia, mutta joidenkin vitamiinien pitoisuuden vain kymmenesosan siitä mitä vastaavissa apteekkituotteissa.

    Jotkut ovat tehneet vastaavia vertailuja muilla firmoilla. Ovat päätyneet samankaltaisiin tuloksiin. Siinä on vähän selittelemistä. Toki usein verkostofirmoissa myydään myös jotain "ihmetuotetta", kuten ternimaitoa, nonia tai xangoa, joista ei voi sanoa kuin että perkeleesti maksavat. Vertailua on vaikeaa tehdä koska moista roskaa ei kaupasta saa.

    Äänestä

  • Positiivinen ajattelija kirjoitti:

    "mutta kun minä en näe teitä yhtikäs missään"
    "Kukaan jantteri ei vaan ole tullut markkinoimaan minulle mitään"

    Edelleen rohkenen väittää, että olet nähnyt janttarin. Hän ei vaan ole syystä tai toisesta tullut myymään sinulle mitään. Enkä hän tietää negatiivisen suhtautumisesi verkostomarkkinointiin.

    Onko se tavaratalon kauppias tullut myymään sinulle? Vai menitkö itse häneltä ostamaan? Näitkö tavaratalon kalliin mainoksen jossain mediavälineessä vai oliko mainos tavaratalon katolla? Paljonkohan ne tavaratalon investointi- ja kiinteät kulut olivat ja kukahan nekin kulut maksaa? Tavatalon suunnittelemiseen ja rakantamiseen on ehkä käytetty vuosia aikaa ja paljon rahaa ennenkuin kassakoneet kilahtelevat. Tavaratalon kauppias lähtee joka arkiaamu työpaikalleen. Hänen "pyramiidissä" on paljon alalinjaa, joiden ansiosta johtaja saa tuloja. Tämä johtaja ei kuitenkaan saa tuloja toisten tavaratalojen liikevaihdosta.

    Janttari tekee töitä siellä missä haluaa, silloin kun haluaa ja ilman suuria kuluja. Hän on saanut muutamalla kympillä valmiin systeemin ja voi aloittaa jo ensimmäisenä päivänä kun kuuli ideasta. Kun hän tapaa ihmisiä, usein hän esittää muutamia kysymyksiä, vastaa kysymyksiin ja rakentaa luottamusta. Jos henkilö on kiinnostunut, niin sitten hänelle voi tarjota tuotteita tai liiketoimintamahdollisuutta. Jos tämä henkilö sanoo sillä kertaa EI, niin hyväksytään se ja voidaan kysyä vielä; tunnetko ketään joka...? Tälläiseen lajitteluun menee aikaa yleensä muutamia minuutteja eikä maksa mitään.
    Toisilla janttareilla näkyy yhtiön logo vaatteissa, autossa jne. Toisilla on internet kotisivut ja osoitelinkki voi olla lisätty sähköpostin loppuun. Tämä kaikki on todella edullista mainontaa ja sen pohjalta tulee myös myyntiä.
    Parhaat verkostoyritykset tarjoavat edustajilleen muutamalla kympin aloitusmaksulla kotisivut ja verkkokaupan usealla eri kielillä. Näin omaa liiketoimintaa on helpompaa laajentaa maailmanlaajuiseksi ja voi saada provisiota sellaisten asiakkaiden tilauksista, joita ei ole koskaan tavannut eikä tunne. Janttarillakin voi olla alalinjaa, jopa ympäri maailmaan ja heidän työpanoksesta janttari saa lisää tuloja. Janttari voi saada lisää tuloja myös ylälinjan liikevaihdosta sekä sellaistenkin janttareiden liikevaihdosta, jotka eivät ole hänen ala- tai ylälinjaa. Janttarin alalinjassa alimmaisena voi olla vaikka naapuri, joka rakentaa paljon suuremman liikevaihdon ympäri maailmaan kuin hänen naapurinsa, joka oli lähtenyt mukaan paljon aikaisemmin. Molemman janttarit voivat ansaita enemmän rahaa kuin paikallinen tavaratalon johtaja ja molemmilla on enemmän vapaa-aikaa.

    Lyhykäisyydessä verkostomarkkinointi on kysymysten esittämistä, vastausten kuuntelemista, luottamuksen rakentamista ja erittäin mukavaa.

    "Edelleen rohkenen väittää, että olet nähnyt janttarin. "

    :-) Ai nyt leikit sanan "nähdä" määritelmällä? Mitä se minua kiinnostaa onko joku yksilö jantteri, jollei hän harjoita ammattiaan. Sama kaveri voi olla vuoteenkastelija, Nakke-lehden tilaaja, Kadett-kuski ja Kolmi-sormi Jimin saappaiden kiillottaja, mutta ei nuo ominaisuudet kiinnosta minua. Puhe oli siitä, että miksi jantterit ovat niin näkymättömissä, miten latistunutta ja ponnetonta myyntitoiminta on. Ei siitä voiko jantterin mahdollisesti nähdä vai ei.

    "Enkä hän tietää negatiivisen suhtautumisesi verkostomarkkinointiin."

    Miten hän sen voisi tietää? Luuletko, että puhun jantteroinnista tämän palstan ulkopuolella? Onko minulla "Herbalife tappaa" -lippis? Ei hän voi minusta mitenkään nähdä ettenkö olisi potentiaalinen asiakas.

    "Onko se tavaratalon kauppias tullut myymään sinulle? Vai menitkö itse häneltä ostamaan?"

    Ei ole tullut. Kuvitteletko, että minä menisin jantterin luo kyselemään tuotteista?

    "Paljonkohan ne tavaratalon investointi- ja kiinteät kulut olivat ja kukahan nekin kulut maksaa? "

    En tiedä kulujen määrää, mutta asiakashan ne tietysti maksaa tuotteen hinnassa. Jantteriviritelmässä kulut kipataan jantterin niskaan. Jantteri voi toki yrittää saada kulut ulosmitattua loppuasiakkaalta, mutta koska hinnat ovat jo valmiiksi kolminkertaiset kilpailijoihin verrattuna, on se hyvin vaikeaa.

    "Tavatalon suunnittelemiseen ja rakantamiseen on ehkä käytetty vuosia aikaa ja paljon rahaa ennenkuin kassakoneet kilahtelevat."

    Ahaa, ja senkö takia minun pitäisi kuluttaa vuosikausia jantteroimalla, ennen kuin pääsen edes omilleni? Jos rakennan tavaratalon, omistan ainakin rakennuksen ja tontin. Mitä omaisuutta sinulla on, kun kassakone vihdoin rupeaa laiskasti kilahtelemaan? Onko jotain mitä voit myydä? Minun tavaratalostani ei jalat uuvahda mihinkään, enkä joudu värväämään uutta kerrosta lopettaneen tilalle.

    "Hänen "pyramiidissä" on paljon alalinjaa, joiden ansiosta johtaja saa tuloja."

    Älä leiki termeillä, ei tavaratalo ole mikään pyramidi. Sinä yrität sekoittaa organisatorisen hierarkian ja jantteriviritelmän bonustulot keskenään.

    "Tämä johtaja ei kuitenkaan saa tuloja toisten tavaratalojen liikevaihdosta."

    Se olisikin outoa. Jos hän saisi tuloja toisten liikevaihdosta, tarkoittaa se että toiset joutuvat ne tulot tavalla tai toisella luovuttamaan. Miksi ihmeessä ne haluaisivat sen tehdä?

    "Janttari tekee töitä siellä missä haluaa, silloin kun haluaa ja ilman suuria kuluja."

    Eli jos sanon jantterille, että haluan ostaa tuotteita sinulta, valitettavasti minulle sopii vain perjantai-iltana klo 20:30, niin sinäkö sanot että en myy?

    Päätellen siitä miten jantterit viihtyvät tällä palstalla pitkin päivää, niin eivät näytä paljoa töitä tekevän. Nythän paljastuikin, että esim. Oskatu ei edes ylitä ALV-rajaa, eli hänen tulonsa ovat alle 780 euroa kuukaudessa.

    "Kun hän tapaa ihmisiä, usein hän esittää muutamia kysymyksiä, vastaa kysymyksiin ja rakentaa luottamusta."

    Tässä palataankin alkuperäiseen aiheeseen, kukaan ei ole tehnyt tuota minun kanssani.

    "Tälläiseen lajitteluun menee aikaa yleensä muutamia minuutteja eikä maksa mitään."

    Ei, mutta sitä ei ole koskaan tapahtunut minulle. Luulisi, että tässä vuosikymmenten aikana edes kerran olisi jantteri kohdalle osunut.

    "Tämä kaikki on todella edullista mainontaa ja sen pohjalta tulee myös myyntiä."

    Ei näytä Oskatua auttavan, kun ei edes ALV-raja ylity.

    "Näin omaa liiketoimintaa on helpompaa laajentaa maailmanlaajuiseksi"

    Kuka kumma välittää ostaa suomalaiselta jantterilta jotain kolminkertaiseen hintaan? Jos minä Amwayn kattiloita haluan ostaa kansainväliseltä jantterilta, niin ostan ne Intiasta, jossa ne ovat selvästi halvempia kuin täällä. Luultavasti kuka tahansa hintatiedostava asiakas osaisi vertailla Suomen ja Intian hintoja ja ostaa mieluummin intialaiselta.

    "ja heidän työpanoksesta janttari saa lisää tuloja."

    Miksi kummassa kukaan haluaisi maksaa ne jantterin lisätulot?

    "Janttari voi saada lisää tuloja myös ylälinjan liikevaihdosta "

    Miksi jantterit eivät sitten näy verotilastoissa, kun noin monenmoista tuloa on? Amwaynkin timantit ovat aika lailla matalapalkkaisia.

    "Molemman janttarit voivat ansaita enemmän rahaa kuin paikallinen tavaratalon johtaja ja molemmilla on enemmän vapaa-aikaa. "

    Kirjoitat muuten sanan jantteri johdonmukaisesti väärin. Näytä minulle yksikin suomalainen jantteri, joka tienaa enemmän kuin Stockmannin johtaja.

    Oskatusta ja Valetimantista päätellen, vapaa-aika kuluu verkostomarkkinoinnin palstalla roikkuessa ja Oskatu ainakin on nähnyt tarpeelliseksi liittyä useampaan janteriviritelmään. Se on aika kummallista, jos yksikin viritelmä riittää taloudellisen riippumattomuuden saamiseen. Oskatu siis kaksinkertaistaa riippumattomuuttaan, mikä on outoa käsitteenäkin. Samalla hän menettää sitä vapaa-aikaa, jonka takia hän ylipäätään jantteroi.

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    "Monet tienavat enemmän kuin yksikään verkostomarkkinoinnin vastustaja. "

    No kerroppa minulle nimiä verkostolaisista, jotka tienaavat...sanotaan nyt aluksi vaikka yli 50.000€/a...mikä ei nyt ole kovin suuri tulo, mutta ihan kohtuullinen kuitenkin. Tienistin pitää olla myös jatkuvaa, sanotaan että ainakin viimeiset viisi vuotta. Sinullahan ilmeisesti on paljonkin nimiä tiedossa...tai verkostoyrityksiä joissa tällaisiin tuloihin päästään.

    Itse vertasin viimeksi BLF-vitamiineja apteekkivitamiineihin. BLF:ssa vitamiinit ovat yli 2 kertaa kalliimpia, mutta joidenkin vitamiinien pitoisuuden vain kymmenesosan siitä mitä vastaavissa apteekkituotteissa.

    Jotkut ovat tehneet vastaavia vertailuja muilla firmoilla. Ovat päätyneet samankaltaisiin tuloksiin. Siinä on vähän selittelemistä. Toki usein verkostofirmoissa myydään myös jotain "ihmetuotetta", kuten ternimaitoa, nonia tai xangoa, joista ei voi sanoa kuin että perkeleesti maksavat. Vertailua on vaikeaa tehdä koska moista roskaa ei kaupasta saa.

    kun vuosisadan "Ajattelija 2009" on antanut tuomionsa: Perkeleen kallista roskaa !

    Mitä tommoset sun nolla tutkimukset merkitsee, se on ihan sama onko Berocca- poretabletissa 500mg ja jossain muussa 60 mg ( toi 60 mg on muuten päivittäisannos suositus ). Kyllä Alkostakin saa perkeleen kallista viiniä, jossa ei oo prossia kuin 13 ja paljon halvemmalla irtoo kossu pullo jos on prossia ihan mahottomasti ; )
    Missä olet töissä, kun pystyt pelkää etskua lukemalla sevittämään eri aineosien synnergia hyödyt, tai pystyt hinnan perusteella tuomitsemaan tuotteen roskaksi ?

    Tollaselle selvännäkijälle luulis olevan muutakin käyttöä kun palstan tilke !

    Äänestä

  • turha tutkiakkaan.... kirjoitti:

    Ovatko alkoholiprosentit ja vitamiinipitoisuudet sinun mielestäsi jotenkin rinnastettavissa? Perustele.

    Todista synergiahyötysi. Tee se tekemättä terveysväittämiä.

    Äänestä

  • vastaili kirjoitti:

    "Edelleen rohkenen väittää, että olet nähnyt janttarin. "

    :-) Ai nyt leikit sanan "nähdä" määritelmällä? Mitä se minua kiinnostaa onko joku yksilö jantteri, jollei hän harjoita ammattiaan. Sama kaveri voi olla vuoteenkastelija, Nakke-lehden tilaaja, Kadett-kuski ja Kolmi-sormi Jimin saappaiden kiillottaja, mutta ei nuo ominaisuudet kiinnosta minua. Puhe oli siitä, että miksi jantterit ovat niin näkymättömissä, miten latistunutta ja ponnetonta myyntitoiminta on. Ei siitä voiko jantterin mahdollisesti nähdä vai ei.

    "Enkä hän tietää negatiivisen suhtautumisesi verkostomarkkinointiin."

    Miten hän sen voisi tietää? Luuletko, että puhun jantteroinnista tämän palstan ulkopuolella? Onko minulla "Herbalife tappaa" -lippis? Ei hän voi minusta mitenkään nähdä ettenkö olisi potentiaalinen asiakas.

    "Onko se tavaratalon kauppias tullut myymään sinulle? Vai menitkö itse häneltä ostamaan?"

    Ei ole tullut. Kuvitteletko, että minä menisin jantterin luo kyselemään tuotteista?

    "Paljonkohan ne tavaratalon investointi- ja kiinteät kulut olivat ja kukahan nekin kulut maksaa? "

    En tiedä kulujen määrää, mutta asiakashan ne tietysti maksaa tuotteen hinnassa. Jantteriviritelmässä kulut kipataan jantterin niskaan. Jantteri voi toki yrittää saada kulut ulosmitattua loppuasiakkaalta, mutta koska hinnat ovat jo valmiiksi kolminkertaiset kilpailijoihin verrattuna, on se hyvin vaikeaa.

    "Tavatalon suunnittelemiseen ja rakantamiseen on ehkä käytetty vuosia aikaa ja paljon rahaa ennenkuin kassakoneet kilahtelevat."

    Ahaa, ja senkö takia minun pitäisi kuluttaa vuosikausia jantteroimalla, ennen kuin pääsen edes omilleni? Jos rakennan tavaratalon, omistan ainakin rakennuksen ja tontin. Mitä omaisuutta sinulla on, kun kassakone vihdoin rupeaa laiskasti kilahtelemaan? Onko jotain mitä voit myydä? Minun tavaratalostani ei jalat uuvahda mihinkään, enkä joudu värväämään uutta kerrosta lopettaneen tilalle.

    "Hänen "pyramiidissä" on paljon alalinjaa, joiden ansiosta johtaja saa tuloja."

    Älä leiki termeillä, ei tavaratalo ole mikään pyramidi. Sinä yrität sekoittaa organisatorisen hierarkian ja jantteriviritelmän bonustulot keskenään.

    "Tämä johtaja ei kuitenkaan saa tuloja toisten tavaratalojen liikevaihdosta."

    Se olisikin outoa. Jos hän saisi tuloja toisten liikevaihdosta, tarkoittaa se että toiset joutuvat ne tulot tavalla tai toisella luovuttamaan. Miksi ihmeessä ne haluaisivat sen tehdä?

    "Janttari tekee töitä siellä missä haluaa, silloin kun haluaa ja ilman suuria kuluja."

    Eli jos sanon jantterille, että haluan ostaa tuotteita sinulta, valitettavasti minulle sopii vain perjantai-iltana klo 20:30, niin sinäkö sanot että en myy?

    Päätellen siitä miten jantterit viihtyvät tällä palstalla pitkin päivää, niin eivät näytä paljoa töitä tekevän. Nythän paljastuikin, että esim. Oskatu ei edes ylitä ALV-rajaa, eli hänen tulonsa ovat alle 780 euroa kuukaudessa.

    "Kun hän tapaa ihmisiä, usein hän esittää muutamia kysymyksiä, vastaa kysymyksiin ja rakentaa luottamusta."

    Tässä palataankin alkuperäiseen aiheeseen, kukaan ei ole tehnyt tuota minun kanssani.

    "Tälläiseen lajitteluun menee aikaa yleensä muutamia minuutteja eikä maksa mitään."

    Ei, mutta sitä ei ole koskaan tapahtunut minulle. Luulisi, että tässä vuosikymmenten aikana edes kerran olisi jantteri kohdalle osunut.

    "Tämä kaikki on todella edullista mainontaa ja sen pohjalta tulee myös myyntiä."

    Ei näytä Oskatua auttavan, kun ei edes ALV-raja ylity.

    "Näin omaa liiketoimintaa on helpompaa laajentaa maailmanlaajuiseksi"

    Kuka kumma välittää ostaa suomalaiselta jantterilta jotain kolminkertaiseen hintaan? Jos minä Amwayn kattiloita haluan ostaa kansainväliseltä jantterilta, niin ostan ne Intiasta, jossa ne ovat selvästi halvempia kuin täällä. Luultavasti kuka tahansa hintatiedostava asiakas osaisi vertailla Suomen ja Intian hintoja ja ostaa mieluummin intialaiselta.

    "ja heidän työpanoksesta janttari saa lisää tuloja."

    Miksi kummassa kukaan haluaisi maksaa ne jantterin lisätulot?

    "Janttari voi saada lisää tuloja myös ylälinjan liikevaihdosta "

    Miksi jantterit eivät sitten näy verotilastoissa, kun noin monenmoista tuloa on? Amwaynkin timantit ovat aika lailla matalapalkkaisia.

    "Molemman janttarit voivat ansaita enemmän rahaa kuin paikallinen tavaratalon johtaja ja molemmilla on enemmän vapaa-aikaa. "

    Kirjoitat muuten sanan jantteri johdonmukaisesti väärin. Näytä minulle yksikin suomalainen jantteri, joka tienaa enemmän kuin Stockmannin johtaja.

    Oskatusta ja Valetimantista päätellen, vapaa-aika kuluu verkostomarkkinoinnin palstalla roikkuessa ja Oskatu ainakin on nähnyt tarpeelliseksi liittyä useampaan janteriviritelmään. Se on aika kummallista, jos yksikin viritelmä riittää taloudellisen riippumattomuuden saamiseen. Oskatu siis kaksinkertaistaa riippumattomuuttaan, mikä on outoa käsitteenäkin. Samalla hän menettää sitä vapaa-aikaa, jonka takia hän ylipäätään jantteroi.

    "Miten hän sen voisi tietää? Luuletko, että puhun jantteroinnista tämän palstan ulkopuolella? Onko minulla "Herbalife tappaa" -lippis? Ei hän voi minusta mitenkään nähdä ettenkö olisi potentiaalinen asiakas."

    Riittää kun näkee , että sulla on naama "norsun-vitulla" ja koko ajan ;)

    Äänestä

  • vitamiini... kirjoitti:

    Ovatko alkoholiprosentit ja vitamiinipitoisuudet sinun mielestäsi jotenkin rinnastettavissa? Perustele.

    Todista synergiahyötysi. Tee se tekemättä terveysväittämiä.

    Dominikaanisessa Tasvallassakin huudettaan päivä-paukulle: Vitaminos, Vitaminos !

    Synnergiahyöty selviää kun lukee lehtiä, on aineita jotka sopivat keskenään paremmin yhteen ( tavallaan buustaavat toisiaan ) ja on aineita, jotka kumoavat toistensa vaikutuksen, mutta niistä sun täytyy lukea alanlehdistä. Tai koita vaikka Googlee ;)

    Äänestä

  • turha tutkiakkaan.... kirjoitti:

    kun vuosisadan "Ajattelija 2009" on antanut tuomionsa: Perkeleen kallista roskaa !

    Mitä tommoset sun nolla tutkimukset merkitsee, se on ihan sama onko Berocca- poretabletissa 500mg ja jossain muussa 60 mg ( toi 60 mg on muuten päivittäisannos suositus ). Kyllä Alkostakin saa perkeleen kallista viiniä, jossa ei oo prossia kuin 13 ja paljon halvemmalla irtoo kossu pullo jos on prossia ihan mahottomasti ; )
    Missä olet töissä, kun pystyt pelkää etskua lukemalla sevittämään eri aineosien synnergia hyödyt, tai pystyt hinnan perusteella tuomitsemaan tuotteen roskaksi ?

    Tollaselle selvännäkijälle luulis olevan muutakin käyttöä kun palstan tilke !

    Onneksi olkoon. Sinä voitit ehkä tämän palstan typerimmän kirjoituksen kirjoittajan tittelin! Tuo kyllä ylittää jo kaikki aikaisemmat saavutukset!

    Ja muuten, yleensä se joka tuotettaan mainostaa, on velvollinen todistamaan (tieteellisesti) tuotteen toimivuuden, mikäli sellaista väittää. Vastaväittäjälle riittää se, että vaadin niitä todisteita ja valitan mikäli niitä ei ole. Teidän argumenttinne ovat olleet: meidän vitskut ovat maailman parhaita. Siihen se todistelu onkin sitten jämähtänyt.

    Äänestä

  • taas ... grammari kirjoitti:

    Tarkista niitä taustoja , kun olet niin kiinnostunut. Eihän noita verkostomarkkinointi- firmoja Suomessa nyt niin hirveästi ole. Ole päivä kirjoittelematta noita älyttömyyksiäsi,
    niin saat kaikki Suomessa olevat vm-firmat tarkistettua ja voit loistaa täällä taas "guruna" ( nähtävästi et saa missään muualla päteä ).
    Samalla me muut saadaan levätä se päivä tosta sun sanahelinästäs.

    Niinpä niin. :-) Pitääkö minun/jonkun mun asiasta kiinostuneen arvata mikä vedätys tällä kertaa on kyseessä? Turhaan tänne tulette uhomaan niin ja niin hienosta systeemistä, jos ette kehtaa puljunne nimeä kertoa. Voin kyllä esittää tulos tiedot noin 10:stä jantterifirmasta, mutta mistä hitosta minä tiedän kuuluuko tämän kertainen vedätys siihen joukkoon?

    Äänestä

  • tarvitse lippistä ;) kirjoitti:

    "Miten hän sen voisi tietää? Luuletko, että puhun jantteroinnista tämän palstan ulkopuolella? Onko minulla "Herbalife tappaa" -lippis? Ei hän voi minusta mitenkään nähdä ettenkö olisi potentiaalinen asiakas."

    Riittää kun näkee , että sulla on naama "norsun-vitulla" ja koko ajan ;)

    Et ihan tuolla selityksellä selviä selittäessäsi, missä kaikki jantterit ovat, jos kyseessä todella on dynaamista bisnestä. Missään eivät näy. Miten se on mahdollista?

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    Onneksi olkoon. Sinä voitit ehkä tämän palstan typerimmän kirjoituksen kirjoittajan tittelin! Tuo kyllä ylittää jo kaikki aikaisemmat saavutukset!

    Ja muuten, yleensä se joka tuotettaan mainostaa, on velvollinen todistamaan (tieteellisesti) tuotteen toimivuuden, mikäli sellaista väittää. Vastaväittäjälle riittää se, että vaadin niitä todisteita ja valitan mikäli niitä ei ole. Teidän argumenttinne ovat olleet: meidän vitskut ovat maailman parhaita. Siihen se todistelu onkin sitten jämähtänyt.

    sulta sitä titteliä, Sinä olet palstan kiistattomasti typerin kirjoittaja ja ... on hyvä kakkonen ja jankuttaja kolmas.

    Kuka on mainostanut ja mitä tuotetta ? Älä laita sellaisia sanoja mun suuhun mitä en ole sanonut !

    Jos olet lukutaitoinen niin lue vähän noista vitamiineista niin ei tartte esittää tyhmyyttään koko palstalle.

    Äänestä

  • vitamiini, kirjoitti:

    Dominikaanisessa Tasvallassakin huudettaan päivä-paukulle: Vitaminos, Vitaminos !

    Synnergiahyöty selviää kun lukee lehtiä, on aineita jotka sopivat keskenään paremmin yhteen ( tavallaan buustaavat toisiaan ) ja on aineita, jotka kumoavat toistensa vaikutuksen, mutta niistä sun täytyy lukea alanlehdistä. Tai koita vaikka Googlee ;)

    Sinun täytyisi "asiantuntijana" tietää ko. tutkimuksia ja laittaa viitteet viesteihisi. Eikö teillä koulutuksissa ole puhetta näistä? Pitäisi olla ns. kättä pidempää, kun lähtee myymään tuotteita. Eihän kukaan muuten vakuutu niin paljoa, että maksaisi esimerkiksi Better Lifen vitamiineista enempää kuin marketin vitamiineista.

    Äänestä

  • voi riistää kirjoitti:

    sulta sitä titteliä, Sinä olet palstan kiistattomasti typerin kirjoittaja ja ... on hyvä kakkonen ja jankuttaja kolmas.

    Kuka on mainostanut ja mitä tuotetta ? Älä laita sellaisia sanoja mun suuhun mitä en ole sanonut !

    Jos olet lukutaitoinen niin lue vähän noista vitamiineista niin ei tartte esittää tyhmyyttään koko palstalle.

    Olen kyllä lukenut. Olen lukenut hinnat, sekä tiedot pitoisuuksista. Hinnat eivät mitenkään vastaa vitamiinipitoisuuksia.

    Sinähän sanoit että BLF vitamiineissa on jotain minulle salamyhkäistä, jonka ansiosta ne ovat hintalaatusuhteeltaan parempia kuin muut. Tällaisia väitteitä olen kuullut myös muilta kirjoittajilta.

    Jos sinulla on jotain tieteellistä faktaa siitä, että BLF vitamiinit imeytyvät/toimivat paremmin kuin esimerkiksi mainitsemani Berocca, tai mikä tahansa muu vitamiini, niin todista se. Mikäli et pysty todistamaan, on täällä aivan turha väittää yhtään mitään. Jo peruskoulussa opetetaan, että jos väittää jotain niin se pitää myös todistaa. Mikäli et tuollaista väitettä pysty todistamaan, niin sitten kannattaa olla hiljaa, teet itsestäsi vain typerän. Jos väitteesi pystyt todistamaan, niin sitten olen aika aseeton enää vänkäämään mitään. Onko siis mainitsemissasi "alan lehdissä" juttua siitä, miten BLF vitamiinit imeytyvät ja toimivat paremmin, kuin markkinoiden johtavien valmistajien tuotteet? BLF:n omat sivut eivät ole oikein tieteellinen tai puolueeton tietolähde!

    Verkostomarkkinoitsijoilla on merkillinen käsitys asioista ja mainonnasta. He ovat sitä mieltä, että jos he sanovat jotain, se on totta kunnes joku sen kumoaa. Todellisuudessa verkostolaiset asia on niin, että jos sinä jotain tuotetta kehut, niin sinun on myös todistettava väitteesi. Eikä niinpäin, että jos minä epäilen kehujasi, niin minun on todistettava että epäilykseni on totta!

    Teillä on kyllä erikoinen tapa käsitellä asioita, logiikkaa ei paljoakaan löydy.

    Tämä ei liity BLF:een, mutta eräillä verkostosivuilla luki miten heidän "ihmelääkkeensä" on kolme kertaa tehokkaampi influenssaa vastaan, kuin influenssarokotteet. Jostain kumman syystä mitään perustelua ei väitteelle löydy. Verkostolaiset uskovat tuollaisia paskapuheita aivan sata nolla...uskomatonta...ja myös laitonta kirjoittaa tuollaisia mainoksiinsa!

    En ole sanallakaan maininnut BLF vitamiineja, en ole niihin edes tutustunut.
    Enkä tiedä mihin hintoihin olet tutustunut, eiköhän jokainen jm päättä loppulta omat hintansa eli katteesta on kyse.

    Missä olen sanonut, että BLF vitamiinineissa on sinulle jotain salamyhkäistä ????
    Mulla ei ole mitään tekemistä BLF:N kanssa.
    Totesin mielestäni, että ihmettelen millä allalla toimit kun pystyst etiketistä päättelemään jonkun aineosan tarpeellisuuden ja toimivuuden sekä hinnasta pystyit sanomaan, että joku on roskaa. Samalla väitit, ette ole arvostellut mitään muuta vm-yritystä kuin Amwaytä ; )

    Lue nyt vitamiineista vaikka Terveydeksi-lehdestä tai muista vastaavista, tai laita Googleen hakusana omega tai joku muu mikä kiinnostaa vaikka mustikka. Ihmiset saavat kokoajan lisätietoa erilaisten kasvisten ja vitamiinien vaikutuksista ja siitä miten niitä kannattaa ydistellä keskenään jotkut toimivat yhdisteinä jotkut eivät.
    Tai vilkaise http://www.tohtori.fi , muitakin sivustoja löytyy.

    En ole täällä mitään kehunut, olen kirjoittanut, että ota selvää ennen kuin hutkit tutkimatta. Mutta ethän sinä malta niin tehdä, kun pitää päteä ja yrittää olla fiksumpi kuin oletkaan. Onko toi sun nimerkis vitsi, Ajattelija on kyllä sun teksteistäs helvetin kaukana.

    Mene nyt jo ittees, keltähän sitä logiikkaa ei löydy. Ensin väität jotain ja heti seuraavassa kirjoituksessa olet taas hyökkäämässä kaikkea ja kaikkia vastaan, jos he eivät satu olemaan samalla kannalla kuin sinä.

    Tosta ihmelääke jutusta olen täysin samaa mieltä, mutta älä yleistä sitä koskemaan kaikkia ja kaikkea verkostomarkkinointia.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Oletko itse aivan sekaisin, vai yritätkö sinä sekoittaa nyt muita?

    Jos nyt monivitamiineja ja omegakapseleita vertaillaan, niin kaipa nyt tärkein kriteeri on se paljonko vitamiineja/omegaa tabletit/kapselit sisältävät? Kun Berocca sisältää huomattavasti enemmän tärkeimpiä vitamiineja, niin voit ottaa Beroccaa vaikka puolikkaan päivässä ja silti saat enemmän vitamiineja kuin BLF vitamiineista. Aika yksinkertaista.

    Sinähän se leikit asiantuntijaa, kun aloit kirjoittamaan että jokin muu asia ratkaisee, vaikka et itsekään tiedä että mikä se muu asia on. Käskin vielä minun ottamaan selvää!! Siis aloit kirjoittamaan tuollaisia, vaikka et itsekään tiedä mitä tarkoitit. Yritit vain kirjoittaa että EHKÄ on joku syy miksi BLF vitamiinit ovat kalliimpia...paitsi että jätit sen EHKÄ sanan pois ja vain teilasit minun kirjoitukseni.

    Jos nyt monivitamiineja ja omegakapseleita vertaillaan, niin kaipa nyt tärkein kriteeri on se paljonko vitamiineja/omegaa tabletit/kapselit sisältävät? Jos joku toinen vitamiini sisältää huomattavasti enemmän tärkeimpiä vitamiineja, niin voit ottaa tätä vaikka puolikkaan päivässä ja silti saat enemmän vitamiineja kuin BLF vitamiineista. Aika yksinkertaista.

    Tottakai tiedän että jotkit yhdisteet auttavat toisten imeytymisessä. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä tässä keskustelussa. Ellei joku sitten todista että BLF vitamiinien imeytymisestä on tehty tutkimus ja huomattu että ne imeytyvät kymmenen kertaa paremmin kuin muut vitamiinit. Tuskin löytyy tällaista tutkimusta. Arvailujen varaan ei moista väitettä voi jättää.

    "En ole sanallakaan maininnut BLF vitamiineja, en ole niihin edes tutustunut."

    Jotta muistaisit mitä ITSE olet kirjoittanut:

    "Mitä tommoset sun nolla tutkimukset merkitsee, se on ihan sama onko Berocca- poretabletissa 500mg ja jossain muussa 60 mg ( toi 60 mg on muuten päivittäisannos suositus ). Kyllä Alkostakin saa perkeleen kallista viiniä, jossa ei oo prossia kuin 13 ja paljon halvemmalla irtoo kossu pullo jos on prossia ihan mahottomasti ; )
    Missä olet töissä, kun pystyt pelkää etskua lukemalla sevittämään eri aineosien synnergia hyödyt, tai pystyt hinnan perusteella tuomitsemaan tuotteen roskaksi ?

    Tollaselle selvännäkijälle luulis olevan muutakin käyttöä kun palstan tilke !"

    BLF vitamiineistahan tuossa kokoajan puhuttiin. Sinähän aloit kirjoittamaan että jokin muu asia kuin pitoisuus ratkaisee, vaikka et itsekään tiedä että mikä se muu asia on. Käskit vielä minun ottamaan selvää!! Siis aloit kirjoittamaan tuollaisia, vaikka et itsekään tiedä mitä tarkoitit. Yritit vain kirjoittaa että EHKÄ on joku syy miksi BLF vitamiinit ovat kalliimpia...paitsi että jätit sen EHKÄ sanan pois ja vain teilasit minun kirjoitukseni...sinä siis jätät vain arvailujen varaan...ja uskot että varmasti ovat hyviä kun kerran kalliitakin ovat!

    Minä nimenomaan olen kirjoittanut, että ainakaan pitoisuuksien valossa ei ole mitään syytä maksaa BLF vitamiineista moninkertaista hintaa. Jos joku salamyhkäinen syy löytyy, niin kertokaa minullekin. Mutta ainakaan toistaiseksi kukaan ei ole minulle tuonut ainoatakaan faktaa, miksi paljon mainostetut BLF vitamiinit olisivat parempia kuin jokin muu vitamiini. Minua ärsyttää se, että BLF vitamiinien on väitetty parantavan ties mitä tauteja (sama pätee muihin terveustuotteihin, joita verkostoissa myydään), vaikka vitamiineilla ei olisi mitään tekemistä kyseisten sairauksien kanssa. Ja jos olisi, niin mitä eroa olisi BLF vitamiineilla verrattuna muihin huomattavasti edullisempiin tuotteisiin.

    Ja taas unohdat sen loogisen päättelyn ja todistelun, kirjoitinhan jo tästä.

    "En ole täällä mitään kehunut, olen kirjoittanut, että ota selvää ennen kuin hutkit tutkimatta. Mutta ethän sinä malta niin tehdä, kun pitää päteä ja yrittää olla fiksumpi kuin oletkaan. Onko toi sun nimerkis vitsi, Ajattelija on kyllä sun teksteistäs helvetin kaukana."

    Ei minulla ole mitään velvollisuutta osoittaa BLF vitamiinien huonoutta. Minä olen vain esittänyt kysymyksen, että millä sitä perustellaan, kun väitetään että ne ovat parempia ja väitetään, että niistä kannattaa maksaa enemmän. Yhtään syytä en ole vielä nähnyt ko. väitteille. Ja sen vain itse totesin, että ainakin pitoisuudet ovat hyvin pieniä, joten sitä ei voida käyttää perusteluna. KUTEN JO KIRJOITIN, JOS JOTAIN TUOTETTA MAINOSTETAAN, ON MAINONNALLE ESITETTÄVÄ MYÖS PERUSTE, JA TÄSSÄ TAPAUKSESSA TIETEELLINEN PERUSTE.

    Ja vielä, en ole milloinkaan väittänyt että arvostelen vain Amwayta. Arvostelen Amwayta. Lisäksi arvostelen näitä ihmetuotteita myyviä puljuja, jotka kehuvat tuotteidensa olevan ainutlaatuisia ja parantavan ties mistä, vailla mitään tieteellistä todistetta. Kaikista verkostojutuista en ole selvillä, enkä niitä arvostelekaan. Tosin edelleen yleisesti ottaen pidän verkostoa todella huonona keinona myydä tai ostaa mitä tahansa tuotetta. Voi kuitenkin olla yksittäisiä poikkeuksia.

    PS. Yritä nyt ymmärtää se tärkein pointti. Mikäli jotain tuotetta mainostetaan, on mainostajan velvollisuus todistaa väitteensä oikeiksi. Tai jos tuotteella on paljon ylihintaa, niin pitäisi se jotenkin perustella. Epäilijöiden tehtävänä on korkeintaan pyytää perusteluja ja tarkennuksia, ei meidän tehtävä ole mitään todistaa!

    Tämä viestinpuolikas lähti vahingossa palstalle...sori...

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    No juuri SINÄ olet minulle väittänyt, että rekrytoitte vain hyviä myyjiä. Siinä ette ole näemmä kovin hyvin onnistuneet. Jos tuhannesta rekrytoimastanne myyjästä 997 ei edes yritä päästä omilleen. Jostain syystä en vain usko tuota. Jos luku olisi edes 10 %, siinä saattaisi olla jotain perää. Mutta ei varmasti pidä paikkansa, että 997 ei edes yritä.

    Sanoisin ennemminkin, että nämä 997 tajuaa kuukauden tai pari yritettyään, että ei ole mitään järkeä jatkaa, koska siivoojana tienaan enemmän, kuin Suomalaiset huippu-Amwaylaiset, jotka ovat tehdeen pohjatyötä jo 10-vuotta. Ja siivoamalla tulee se ensimmäinen tili kuukauden kuluttua, ei kymmenen vuoden kuluttua.

    Kyllä on ehkä maailman surkein yritys, jos täytyy 5-10-vuotta tehdä duunia jotta EHKÄ pääsee 2000 euron kuukausiansioihin. Kuinka helvetin vähän sinä olet ennen tienannut, jos se on mielestäsi kannattavaa?

    En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun lukee noita sinun juttujasi. Mainostatteko järjestämässänne tilaisuuksissannekin, että kun 10-vuotta teette ilmaiseksi työtä, niin EHKÄ sitten pääsette 2000 €/kk tuloihin, kuten suomen kaksi huippu PARISKUNTAA. Siinä varmaan porukka onkin innoissaan liittymässä mukaan. Itse tienasin 15-vuotiaana rakennusapumiehenä enemmän, kuin teidän firmassanne tienaa "koulutetut huippuosaajat" kymmenen vuoden työn jälkeen...revi siitä huumoria!!

    Vertaat väärin amwayläisyyttä palkansaajan arkeen jota se ei ole koskaan ollut. Amwayläisyys perustuu omatoimisuuteen ja sen polun eteenpäin kulkemiseen-. Tällä ei ole mitään tekemistä palkansaajan rutiinien kanssa. Rahaa saat heti samantien kun käyt itse järjestämässä kaupat jonkun kanssa .Voit heti soittaa jollekin. Sen voi tehdä vaikka heti samantien. Ei verkostomarkkinoinnin vika, jos sinä et järjestä omia kauppoja seuraavaan 20 vuoteen tai käyt "yrittämässä" kerran ja lopetat.

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    Oletko itse aivan sekaisin, vai yritätkö sinä sekoittaa nyt muita?

    Jos nyt monivitamiineja ja omegakapseleita vertaillaan, niin kaipa nyt tärkein kriteeri on se paljonko vitamiineja/omegaa tabletit/kapselit sisältävät? Jos joku toinen vitamiini sisältää huomattavasti enemmän tärkeimpiä vitamiineja, niin voit ottaa tätä vaikka puolikkaan päivässä ja silti saat enemmän vitamiineja kuin BLF vitamiineista. Aika yksinkertaista.

    Tottakai tiedän että jotkit yhdisteet auttavat toisten imeytymisessä. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä tässä keskustelussa. Ellei joku sitten todista että BLF vitamiinien imeytymisestä on tehty tutkimus ja huomattu että ne imeytyvät kymmenen kertaa paremmin kuin muut vitamiinit. Tuskin löytyy tällaista tutkimusta. Arvailujen varaan ei moista väitettä voi jättää.

    "En ole sanallakaan maininnut BLF vitamiineja, en ole niihin edes tutustunut."

    Jotta muistaisit mitä ITSE olet kirjoittanut:

    "Mitä tommoset sun nolla tutkimukset merkitsee, se on ihan sama onko Berocca- poretabletissa 500mg ja jossain muussa 60 mg ( toi 60 mg on muuten päivittäisannos suositus ). Kyllä Alkostakin saa perkeleen kallista viiniä, jossa ei oo prossia kuin 13 ja paljon halvemmalla irtoo kossu pullo jos on prossia ihan mahottomasti ; )
    Missä olet töissä, kun pystyt pelkää etskua lukemalla sevittämään eri aineosien synnergia hyödyt, tai pystyt hinnan perusteella tuomitsemaan tuotteen roskaksi ?

    Tollaselle selvännäkijälle luulis olevan muutakin käyttöä kun palstan tilke !"

    BLF vitamiineistahan tuossa kokoajan puhuttiin. Sinähän aloit kirjoittamaan että jokin muu asia kuin pitoisuus ratkaisee, vaikka et itsekään tiedä että mikä se muu asia on. Käskit vielä minun ottamaan selvää!! Siis aloit kirjoittamaan tuollaisia, vaikka et itsekään tiedä mitä tarkoitit. Yritit vain kirjoittaa että EHKÄ on joku syy miksi BLF vitamiinit ovat kalliimpia...paitsi että jätit sen EHKÄ sanan pois ja vain teilasit minun kirjoitukseni...sinä siis jätät vain arvailujen varaan...ja uskot että varmasti ovat hyviä kun kerran kalliitakin ovat!

    Minä nimenomaan olen kirjoittanut, että ainakaan pitoisuuksien valossa ei ole mitään syytä maksaa BLF vitamiineista moninkertaista hintaa. Jos joku salamyhkäinen syy löytyy, niin kertokaa minullekin. Mutta ainakaan toistaiseksi kukaan ei ole minulle tuonut ainoatakaan faktaa, miksi paljon mainostetut BLF vitamiinit olisivat parempia kuin jokin muu vitamiini. Minua ärsyttää se, että BLF vitamiinien on väitetty parantavan ties mitä tauteja (sama pätee muihin terveustuotteihin, joita verkostoissa myydään), vaikka vitamiineilla ei olisi mitään tekemistä kyseisten sairauksien kanssa. Ja jos olisi, niin mitä eroa olisi BLF vitamiineilla verrattuna muihin huomattavasti edullisempiin tuotteisiin.

    Ja taas unohdat sen loogisen päättelyn ja todistelun, kirjoitinhan jo tästä.

    "En ole täällä mitään kehunut, olen kirjoittanut, että ota selvää ennen kuin hutkit tutkimatta. Mutta ethän sinä malta niin tehdä, kun pitää päteä ja yrittää olla fiksumpi kuin oletkaan. Onko toi sun nimerkis vitsi, Ajattelija on kyllä sun teksteistäs helvetin kaukana."

    Ei minulla ole mitään velvollisuutta osoittaa BLF vitamiinien huonoutta. Minä olen vain esittänyt kysymyksen, että millä sitä perustellaan, kun väitetään että ne ovat parempia ja väitetään, että niistä kannattaa maksaa enemmän. Yhtään syytä en ole vielä nähnyt ko. väitteille. Ja sen vain itse totesin, että ainakin pitoisuudet ovat hyvin pieniä, joten sitä ei voida käyttää perusteluna. KUTEN JO KIRJOITIN, JOS JOTAIN TUOTETTA MAINOSTETAAN, ON MAINONNALLE ESITETTÄVÄ MYÖS PERUSTE, JA TÄSSÄ TAPAUKSESSA TIETEELLINEN PERUSTE.

    Ja vielä, en ole milloinkaan väittänyt että arvostelen vain Amwayta. Arvostelen Amwayta. Lisäksi arvostelen näitä ihmetuotteita myyviä puljuja, jotka kehuvat tuotteidensa olevan ainutlaatuisia ja parantavan ties mistä, vailla mitään tieteellistä todistetta. Kaikista verkostojutuista en ole selvillä, enkä niitä arvostelekaan. Tosin edelleen yleisesti ottaen pidän verkostoa todella huonona keinona myydä tai ostaa mitä tahansa tuotetta. Voi kuitenkin olla yksittäisiä poikkeuksia.

    PS. Yritä nyt ymmärtää se tärkein pointti. Mikäli jotain tuotetta mainostetaan, on mainostajan velvollisuus todistaa väitteensä oikeiksi. Tai jos tuotteella on paljon ylihintaa, niin pitäisi se jotenkin perustella. Epäilijöiden tehtävänä on korkeintaan pyytää perusteluja ja tarkennuksia, ei meidän tehtävä ole mitään todistaa!

    En todellakaan ole puhunut BLF vitamiineista missään. Kirjoitin vain, että 60 mg on C-vitamiineissa päivittäisannostus suositus. Jos C:tä on enemmän valuu se kusen mukana wc-pönttöön, siitä ei ole mitään hyötyä eli miksi laittaa tuotteeseen liikaa C:tä sehän ois sama kun ampuis tykillä kärpästä vaikka kärpäslätkä riittäisi.

    Eli en puhu BLF:n vitamiineista vaan vitamiineista ja ravintolisistä yleensä.

    Ehkä on sun ihan oma ehkä. Tarkoitukseni ei ollut sanoa ehkä vaan kysyä, miten voit tuomita eri tuotteita kun et ole koskaan niitä käyttänyt ja jos et ole vaivautunut lukemaan eri aineiden vaikutuksesta, niin miten voit päätellä , että ne ne aineosat on tarpeettomia.

    Lueppas niitä viestejä jota suollat tälle palstalle, ja ajatteleminen ei ole kielletty, kaikkia sun ajatuksias ei kannattaisi jukaista täällä.

    Edelleen en ole mainostanut, enkä myynyt mitään tuotetta tällä palstalla, joten miksi minun pitäisi perustella ja todistella sinulle tai muille yhtään mitään.

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    Oletko itse aivan sekaisin, vai yritätkö sinä sekoittaa nyt muita?

    Jos nyt monivitamiineja ja omegakapseleita vertaillaan, niin kaipa nyt tärkein kriteeri on se paljonko vitamiineja/omegaa tabletit/kapselit sisältävät? Jos joku toinen vitamiini sisältää huomattavasti enemmän tärkeimpiä vitamiineja, niin voit ottaa tätä vaikka puolikkaan päivässä ja silti saat enemmän vitamiineja kuin BLF vitamiineista. Aika yksinkertaista.

    Tottakai tiedän että jotkit yhdisteet auttavat toisten imeytymisessä. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä tässä keskustelussa. Ellei joku sitten todista että BLF vitamiinien imeytymisestä on tehty tutkimus ja huomattu että ne imeytyvät kymmenen kertaa paremmin kuin muut vitamiinit. Tuskin löytyy tällaista tutkimusta. Arvailujen varaan ei moista väitettä voi jättää.

    "En ole sanallakaan maininnut BLF vitamiineja, en ole niihin edes tutustunut."

    Jotta muistaisit mitä ITSE olet kirjoittanut:

    "Mitä tommoset sun nolla tutkimukset merkitsee, se on ihan sama onko Berocca- poretabletissa 500mg ja jossain muussa 60 mg ( toi 60 mg on muuten päivittäisannos suositus ). Kyllä Alkostakin saa perkeleen kallista viiniä, jossa ei oo prossia kuin 13 ja paljon halvemmalla irtoo kossu pullo jos on prossia ihan mahottomasti ; )
    Missä olet töissä, kun pystyt pelkää etskua lukemalla sevittämään eri aineosien synnergia hyödyt, tai pystyt hinnan perusteella tuomitsemaan tuotteen roskaksi ?

    Tollaselle selvännäkijälle luulis olevan muutakin käyttöä kun palstan tilke !"

    BLF vitamiineistahan tuossa kokoajan puhuttiin. Sinähän aloit kirjoittamaan että jokin muu asia kuin pitoisuus ratkaisee, vaikka et itsekään tiedä että mikä se muu asia on. Käskit vielä minun ottamaan selvää!! Siis aloit kirjoittamaan tuollaisia, vaikka et itsekään tiedä mitä tarkoitit. Yritit vain kirjoittaa että EHKÄ on joku syy miksi BLF vitamiinit ovat kalliimpia...paitsi että jätit sen EHKÄ sanan pois ja vain teilasit minun kirjoitukseni...sinä siis jätät vain arvailujen varaan...ja uskot että varmasti ovat hyviä kun kerran kalliitakin ovat!

    Minä nimenomaan olen kirjoittanut, että ainakaan pitoisuuksien valossa ei ole mitään syytä maksaa BLF vitamiineista moninkertaista hintaa. Jos joku salamyhkäinen syy löytyy, niin kertokaa minullekin. Mutta ainakaan toistaiseksi kukaan ei ole minulle tuonut ainoatakaan faktaa, miksi paljon mainostetut BLF vitamiinit olisivat parempia kuin jokin muu vitamiini. Minua ärsyttää se, että BLF vitamiinien on väitetty parantavan ties mitä tauteja (sama pätee muihin terveustuotteihin, joita verkostoissa myydään), vaikka vitamiineilla ei olisi mitään tekemistä kyseisten sairauksien kanssa. Ja jos olisi, niin mitä eroa olisi BLF vitamiineilla verrattuna muihin huomattavasti edullisempiin tuotteisiin.

    Ja taas unohdat sen loogisen päättelyn ja todistelun, kirjoitinhan jo tästä.

    "En ole täällä mitään kehunut, olen kirjoittanut, että ota selvää ennen kuin hutkit tutkimatta. Mutta ethän sinä malta niin tehdä, kun pitää päteä ja yrittää olla fiksumpi kuin oletkaan. Onko toi sun nimerkis vitsi, Ajattelija on kyllä sun teksteistäs helvetin kaukana."

    Ei minulla ole mitään velvollisuutta osoittaa BLF vitamiinien huonoutta. Minä olen vain esittänyt kysymyksen, että millä sitä perustellaan, kun väitetään että ne ovat parempia ja väitetään, että niistä kannattaa maksaa enemmän. Yhtään syytä en ole vielä nähnyt ko. väitteille. Ja sen vain itse totesin, että ainakin pitoisuudet ovat hyvin pieniä, joten sitä ei voida käyttää perusteluna. KUTEN JO KIRJOITIN, JOS JOTAIN TUOTETTA MAINOSTETAAN, ON MAINONNALLE ESITETTÄVÄ MYÖS PERUSTE, JA TÄSSÄ TAPAUKSESSA TIETEELLINEN PERUSTE.

    Ja vielä, en ole milloinkaan väittänyt että arvostelen vain Amwayta. Arvostelen Amwayta. Lisäksi arvostelen näitä ihmetuotteita myyviä puljuja, jotka kehuvat tuotteidensa olevan ainutlaatuisia ja parantavan ties mistä, vailla mitään tieteellistä todistetta. Kaikista verkostojutuista en ole selvillä, enkä niitä arvostelekaan. Tosin edelleen yleisesti ottaen pidän verkostoa todella huonona keinona myydä tai ostaa mitä tahansa tuotetta. Voi kuitenkin olla yksittäisiä poikkeuksia.

    PS. Yritä nyt ymmärtää se tärkein pointti. Mikäli jotain tuotetta mainostetaan, on mainostajan velvollisuus todistaa väitteensä oikeiksi. Tai jos tuotteella on paljon ylihintaa, niin pitäisi se jotenkin perustella. Epäilijöiden tehtävänä on korkeintaan pyytää perusteluja ja tarkennuksia, ei meidän tehtävä ole mitään todistaa!

    Vietät liian paljon aikaa täällä netissä!

    Äänestä

  • Ajattelija 2009! kirjoitti:

    Vietät liian paljon aikaa täällä netissä!

    täällä kaiket päivät ja on joka kirjoitukseen kommentoimassa.

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    No kerro tuo vaikka niille, jotka sijoittivat kymmeniä tuhansia euroja WinCapitaan. He eivät vastaanottaneet negatiivista tietoa, vaikka sitä suotiin ilmaiseksi vaikka millä mitalla. Negatiivista tietoa vastaanottamalla säästää yleensä paljon rahaa.

    Sitäpaitsi, kyseessä ei ole negatiivinen tieto. Kyseessä on vastakkainen tieto omaan käsitykseen nähden. Usein sitä on hyvinkin opettavaista lukea.

    Miksi minä tuon tänne kirjoitin. Olen havainnut että verkostojen puolustelijat eivät ymmärrä ollenkaan sitä mitä heille kirjoitetaan. Vaikka heille kirjoittaisi aivan täyttä faktaa, jonka jokainen tietää ja ymmärtää, heidän vastauksensa liittyy aivan johonkin muuhun aiheeseen. Yleensä "uskon" asioihin. Uskolla tarkoitan nyt uskoa itseen, uskoa verkostoon, motivaatiota, ynnämuuta.
    ESIM: Jos kysytään paljonko sellaisia suomalaisia on Amwayssa, jotka tienaavat yli 2000€/kk, vastaukseksi saa rivitolkulla jotain soopaa motivaatiosta, tai siitä että minä en sovi Amwayhin koska olen meganega. Kukaan ei ole siitä kysynyt yhtään mitään.

    En ole milloinkaan väittänyt etteikö esimerkiksi motivaatio olisi tärkeää. Kuitenkin ennen kun aikoo motivoitua yhtään mihinkään, on hyvä olla sen verran motivaatiota, että ottaa asiasta selvää. Ovatko ne asiat, mitä selvästikin puolueellisista lähteistä kerrotaan lähelläkään totuutta. Verkostolaisten mielestä kaikki mitä joku ylälinjalainen sanoo, on totta. Tämän takia vertaan sitä uskontoon. Omilla aivoilla ajattelu on kielletty...kaikki vain hokee yhdessä jotain motivaatiosta ja ties mistä ihmeparantumisista.

    Faktaa kyseisistä puljuista ei saa edes kysymällä. Ei edes hyvin yksinkertaista faktaa...kuten vitamiinipitoisuuksia, tms. vastaavaa...

    Paras ja yksinkertaistettu kirjoitus tästä TM:ssä olleesta tutkimuksesta on tällä palstalla otsikolla Tyhmien mafia.

    WC ei ollut verkostomarkkinointia vaan rikollista toimintaa jossa toisia yllytettiin sijoittamaan rahaa.
    WC:ssa ei saanut rahalle vastinetta.

    Siitä huolimatta puoli tusinaa ystävääni voittivat klubissa sievoisesti eivätkä vieläkään koe joutuneensa rikoksen uhriksi.
    Miksi?
    Koska aavistivat ja tiesivät homman olevan kupla ja sen vuoksi tulouttivat rahojaan aina puolivuosittain.
    Tuloutetut rahat ovat summaltaan suurempi kuin sisään jääneet.

    Mutta perseaukinen ei tajua sitä että joku voi laulaen menettää kymppitonnin jos sitä ennen on kaksi netonnut.
    Perseaukinen kun ei voi menettää edes parkkisakon vertaa, sillä muutoin jä viimeisen viikon leipä ostamati.
    Sellainen sakki täällä sijoittajista huolta kantaa.

    Äänestä

Olet kuin vitsin kertoja "Sitte Pikku-Kalle sanoi et... ääh, mitä se sankokaan... mut kyllä se oli hauska, hehe", eli vitsailijana kaikkein viheliäisin.

Äänestä

ja pitää vielä kaiken lisäksi paikkansa. Senhän on osoittanut jo nimimerkki Mucaan kirjoituksillaan tässä ja aloittamassaan toisessa ketjussa ;)

Hauskintahan tässä on se, että hän on aloittanut toisen ketjun aiheesta, eikä ole lehden ostettuaan/luettuaan kirjoittanut enää asiasta sanaakaan aloittamaansa ketjuun. Muuta soopaa 1000:sta tosiasiasta ja vastaväitteistä sekä ns. vastustajista on kyllä kirjoitettu. Lisäksi mielenkiintoinen asenne kritiikistä: palstalla on psykopaatteja :))))

Muistin virkistykseksi erittäin hyvä ja laajaan tutkimustyöhön perustuva kirjoitus luotaistuote- ja mehubisneksen maailmasta verkostomarkkinoinnissa, johon Muucalainenkin vihjaa toisessa ketjussaan:
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/noni.pdf

Se on totta, että pyramidit ovat Egyptissä. Varjopyramidit löytyvät markkinointitavasta nimeltä verkostomarkkinointi ja edellä mainittu linkki on erittäin hyvä esimerkki siitä.

Äänestä
  • Verkostomarkkinointi hakee riskinottajaa ja sinusta ei siihen ole. Riski ei tarkoita rahallista riskiä vaan samanlaista asetelmaa, että sinut laitetaan esiintymään 10000 ihmisen eteen. Sinun pitää ottaa riski että epäonnistut ja juuri siksi onnistut. Aktivoitunut tarve lähteä hakemaan omaa menestymistä. Kaikki menestyneet ihmiset ovat sen pystyneet tekemään ja samaa odotetaan myös sinulta. Jos et pysty siihen, sinun tilalle haetaan joku muu. Myöskään PH ei ole tämä haettu riskinottaja.

    Äänestä

  • ylittämään rimaa? kirjoitti:

    Verkostomarkkinointi hakee riskinottajaa ja sinusta ei siihen ole. Riski ei tarkoita rahallista riskiä vaan samanlaista asetelmaa, että sinut laitetaan esiintymään 10000 ihmisen eteen. Sinun pitää ottaa riski että epäonnistut ja juuri siksi onnistut. Aktivoitunut tarve lähteä hakemaan omaa menestymistä. Kaikki menestyneet ihmiset ovat sen pystyneet tekemään ja samaa odotetaan myös sinulta. Jos et pysty siihen, sinun tilalle haetaan joku muu. Myöskään PH ei ole tämä haettu riskinottaja.

    * Riski ei tarkoita rahallista riskiä vaan samanlaista asetelmaa, että sinut laitetaan esiintymään 10000 ihmisen eteen.*
    *Kaikki menestyneet ihmiset ovat sen pystyneet tekemään ja samaa odotetaan myös sinulta.*

    Tämä rima on ylitetty jo vuosia sitten i l m a n r i s k i n o t t o a ja siksi olenkin menestynyt palkkatyössäni :) Lisäksi väitän, että vuosituloni ovat kymmeniätuhansia enemmän kuin sinulla verkostomarkkinoinnissa. Tämän lisäksi voin mennä töihin milloin haluan ja saan suunnitella lomani pidettäväksi milloin haluan ja minne haluan, voin nukkua pitkät yöunet jos haluan.

    Riskinotto ja tarve "johonkin" sopii sinulle, säännöllinen työ ja säännöllinen vapaa-aika toimii minulle. Kumpikin on saanut mitä haluaa, erona on vain se, ettei minun tarvitse värvätä ja markkinoida yhtään mitään ja olen menestynyt helvetin hyvin :)

    Äänestä

  • jo kauan sitten kirjoitti:

    menestynyt millä alalla vaan tuntee tämän riskinoton tarpeen. Se on taito tehdä työtä jonkin sellaisen eteen jota ei ole olemassa. Tottakait minä osaan esim hakea tätä riskinottajaa heti samantien ja tunnen sen puolen tässä hyvin. Osaan asettaa kysymykset, joilla erottuu nämä tekijät. Näin osaan myös sivuttaa ne ihmiset, jotka eivät ole valmiita ottamaan vastuuta eikä riskiä. Tottakait tiedän, että verkostomarkkinointi ei sovellu kaikille, esim sinulle. Se että sinä et siihen pysty, ei luonnollisesti haittaa, koska ihmismassojen haravointi on varsin yksinkertaista. Suurista ihmismassoista kyllä löytyy aina nämä haetut riskinottajat ja tämä riittää hyvin.

    Äänestä

  • jokainen jo kirjoitti:

    Nyt päästääkin tähän asian ytimeen. Väitän, että verkostomarkkinointi sopii kaikille ja jokainen tekijä kelpaa teille. Jokainen värvätty ratkaisee itse, miten bisnestään pyörittää ja pyörittipä miten hyvin ja lahjakkaasti tahansa, tulos on tutkitun tiedon mukaan pääsääntöisesti aina miinuksella. Vain 3/1000:sta menestyy niin, että voi sillä jotenkin itsensä elättää.

    *Näin osaan myös sivuttaa ne ihmiset, jotka eivät ole valmiita ottamaan vastuuta eikä riskiä. Tottakait tiedän, että verkostomarkkinointi ei sovellu kaikille, esim sinulle.*

    Olet ikävä kyllä erittäin huono ihmistuntija, sen perusteella, mikä perustuu kirjoitettuun kritiikiin esim. tällä palstalla vm:stä. Väitän, että olisin verkostomarkkinoinnissa kova tekijä normityöni kokemuksella. Miksi en ole verkostomarkkinoija? Minulla riskinotto on ihan muuta kuin puhua 10 000 ihmiselle hurmoshengessä jostakin tuotteesta ja kaupankäynnistä, tai värvätä "tuletco mucaan" menetelmällä kaikkien päät pyörryksiin massatilaisuuksissa. Lisäksi palkkiojärjestelmänne on erittäin epäreilu ja vinoutunut. Sitä ei sovi kenenkään kadehtia ja pyrkiä sen perusteella parempaan. Taloudellista riippuvuutta sillä ei saavuteta.

    Elämässä voi menestyä sosiaalisesti ja taloudellisesti monella eri tavalla. Jokainen tiensä valitsee. Verkostomarkkinointi ei ole ainut vaihtoehto menestymiseen, mutta todistetusti niistä kaikista kaikkein h u o n o i n.

    *Se että sinä et siihen pysty, ei luonnollisesti haittaa,*
    Minua ei haittaa luonnollisesti yhtään, ettet tunnista kykyjäni. Tämähän osoittaa vain sen, että teille kelpaa kaikki, jotka ovat ympäripuhuttavissa. Luonnollisestikin viittaan taas TM: kirjoitukseen :)

    Äänestä

  • Minulla on ollut tuo Petteri Haipola artikkeli tulostettuna pitemmän aikaan koska hän osoittaa siinä ERITTÄIN SUURTA TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ tai sitten HÄN YRITTÄÄ TAHALLAAN JOHTAA IHMISIÄ HARHAAN! Olen jo esittänyt artikkelin monelle henkilölle ja näyttänyt samalla myös faktat. Kukaan ei ole sen jälkeen kyseenalaistanut omia tietojani. Itseasiassa Haipolan artikkeli on hyvä työkalu edustajille, koska sillä on erittäin helppo todistaa joidenkin vastustajien tiettämättömyys ja tahallinen väärän tiedon levittäminen.

    Tämän enempää en tähän asiaan aikaani kuluta tällä palstalla.

    Hyvää kesän jatkoa kaikille!

    Äänestä

  • Totean kirjoitti:

    Nyt päästääkin tähän asian ytimeen. Väitän, että verkostomarkkinointi sopii kaikille ja jokainen tekijä kelpaa teille. Jokainen värvätty ratkaisee itse, miten bisnestään pyörittää ja pyörittipä miten hyvin ja lahjakkaasti tahansa, tulos on tutkitun tiedon mukaan pääsääntöisesti aina miinuksella. Vain 3/1000:sta menestyy niin, että voi sillä jotenkin itsensä elättää.

    *Näin osaan myös sivuttaa ne ihmiset, jotka eivät ole valmiita ottamaan vastuuta eikä riskiä. Tottakait tiedän, että verkostomarkkinointi ei sovellu kaikille, esim sinulle.*

    Olet ikävä kyllä erittäin huono ihmistuntija, sen perusteella, mikä perustuu kirjoitettuun kritiikiin esim. tällä palstalla vm:stä. Väitän, että olisin verkostomarkkinoinnissa kova tekijä normityöni kokemuksella. Miksi en ole verkostomarkkinoija? Minulla riskinotto on ihan muuta kuin puhua 10 000 ihmiselle hurmoshengessä jostakin tuotteesta ja kaupankäynnistä, tai värvätä "tuletco mucaan" menetelmällä kaikkien päät pyörryksiin massatilaisuuksissa. Lisäksi palkkiojärjestelmänne on erittäin epäreilu ja vinoutunut. Sitä ei sovi kenenkään kadehtia ja pyrkiä sen perusteella parempaan. Taloudellista riippuvuutta sillä ei saavuteta.

    Elämässä voi menestyä sosiaalisesti ja taloudellisesti monella eri tavalla. Jokainen tiensä valitsee. Verkostomarkkinointi ei ole ainut vaihtoehto menestymiseen, mutta todistetusti niistä kaikista kaikkein h u o n o i n.

    *Se että sinä et siihen pysty, ei luonnollisesti haittaa,*
    Minua ei haittaa luonnollisesti yhtään, ettet tunnista kykyjäni. Tämähän osoittaa vain sen, että teille kelpaa kaikki, jotka ovat ympäripuhuttavissa. Luonnollisestikin viittaan taas TM: kirjoitukseen :)

    Et ole tuonut mitään sellaista esille mksi tätä keskustelua pitäisi jatkaa????Et ole se jota haetaan. Onhan varaa valita ihmiset. Kyky tehdä kauppaa ja tavata asiakkaita on ajallinen järjestelykysymys, jonka pystyy tekemään vaikka tänään. Näin saa myös rahaa. Aina on ihmisiä jotka odottavat 20 vuotta sopivaa hetkeä lähteä itse toimimaan. Tätä "sopivaa hetkeä" ei koskaan tule. Ihminen joka on menestynyt tuntee myös paremmin menestymisen lainalaisuudet, joita voi soveltaa omaksi eduksi. Peruspalkansaaja ei näitä tunne ja ei osaa siksi toimia kuten pitäisi. Menestyminen ei koskaan tule automaattisesti itsestään vaan se voi tulla vaan jos sitä aktiivisesti tavoittelee.

    Äänestä

  • Tietävätär kirjoitti:

    Minulla on ollut tuo Petteri Haipola artikkeli tulostettuna pitemmän aikaan koska hän osoittaa siinä ERITTÄIN SUURTA TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ tai sitten HÄN YRITTÄÄ TAHALLAAN JOHTAA IHMISIÄ HARHAAN! Olen jo esittänyt artikkelin monelle henkilölle ja näyttänyt samalla myös faktat. Kukaan ei ole sen jälkeen kyseenalaistanut omia tietojani. Itseasiassa Haipolan artikkeli on hyvä työkalu edustajille, koska sillä on erittäin helppo todistaa joidenkin vastustajien tiettämättömyys ja tahallinen väärän tiedon levittäminen.

    Tämän enempää en tähän asiaan aikaani kuluta tällä palstalla.

    Hyvää kesän jatkoa kaikille!

    tästä ketjusta ja näytä asiakkaillesi: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/7083473/37415600

    Oletettavasti sinulla on myös tämä linkki tulostettuna:
    http://www.cancer.fi/tietoasyovasta/syovan_vaihtoehtohoidot/noni/

    Todennäköisesti väität nyt, että nämäkin johdattavat ihmiset harhaan :)

    Äänestä

  • artikkelit kirjoitti:

    Kaikki bisneshän lähtee/ei lähde asiakkaan korvien välistä. Miksi sinä välität siitä mistä 2 sinulle vierasta ihmistä puhuvat? On varmaan sinulle yhdentekevää kuka aloittaa/ostaa ja kuka ei.

    Äänestä

  • keskustelu!!!! kirjoitti:

    Et ole tuonut mitään sellaista esille mksi tätä keskustelua pitäisi jatkaa????Et ole se jota haetaan. Onhan varaa valita ihmiset. Kyky tehdä kauppaa ja tavata asiakkaita on ajallinen järjestelykysymys, jonka pystyy tekemään vaikka tänään. Näin saa myös rahaa. Aina on ihmisiä jotka odottavat 20 vuotta sopivaa hetkeä lähteä itse toimimaan. Tätä "sopivaa hetkeä" ei koskaan tule. Ihminen joka on menestynyt tuntee myös paremmin menestymisen lainalaisuudet, joita voi soveltaa omaksi eduksi. Peruspalkansaaja ei näitä tunne ja ei osaa siksi toimia kuten pitäisi. Menestyminen ei koskaan tule automaattisesti itsestään vaan se voi tulla vaan jos sitä aktiivisesti tavoittelee.

    *Ihminen joka on menestynyt tuntee myös paremmin menestymisen lainalaisuudet, joita voi soveltaa omaksi eduksi. Peruspalkansaaja ei näitä tunne ja ei osaa siksi toimia kuten pitäisi.*

    Miksi minun pitäisi alkaa menestymään joskus 10 v päästä vm:n keinoilla, kun olen jo nyt menestynyt palkansaajana ja täytän jopa teidän kriteerin: täytyy osata puhua 10 000 ihmiselle massatilaisuudessa? Tämä keskustelu on todellakin turhaa, sillä et ymmärrä lukemaasi. Luonnollisesti viittaan taas TM:n julkaisuun.

    Onnea ja menestystä valinnallesi menestymisen poluille. Lisäksi uudeksi mahdollisuudeksi oppimisellesi: palkansaajan perustelujen esittäminen täällä ei tarkoita sitä, että hän olisi värväytymässä bisnekseenne ja vastaaminen tähän ajattelutapaan turvautuen on todellakin aivan turhaa :)

    Äänestä

  • tulostaa???? kirjoitti:

    Kaikki bisneshän lähtee/ei lähde asiakkaan korvien välistä. Miksi sinä välität siitä mistä 2 sinulle vierasta ihmistä puhuvat? On varmaan sinulle yhdentekevää kuka aloittaa/ostaa ja kuka ei.

    Minä ja ilmeisesti aika moni muukin ihmettelee noita kirjoituksiasi. Sinun kirjoituksistasi ei ymmärrä yhtään mitään. Vaikka nämä verkostolaiset yleensä puhuvatkin läpiä päähänsä, niin yleensä edes ymmärrämme mitä he kirjoittavat. Sinun tapauksessasi en useinkaan saa mitään tolkkua mitä edes yrität sanoa. Ja aika moni muu on täällä tullut samaan tulokseen.

    Minulle ei ainakaan ole yhdentekevää, jos vaihtoehtohoitoja mainostavat kauppiaat leikkivät asiantuntijaa ja joku on tarpeeksi hölmö uskoakseen heitä. Tällöin ei pelkästään ryövätä ihmisten rahoja, vaan myös vaarannetaan heidän terveytensä. Juuri tämän takia minä täällä vastustan etenkin näitä "ihme" luontaistuotteita/vitamiineja markkinoivia verkostolaisia. Joku WinCapita tapaus enemmänkin naurattaa minua. Jos joku on tarpeeksi tyhmä lähteäkseen tuollaiseen mukaan, niin melkein voin sanoa että ihan oikein että rahat viedään. Mutta kun terveyskin vaarannetaan, sitä en hyväksy.

    Juuri pari viikkoa sitten oli esillä yksi erimerkki siitä, miten vaihtoehtohoitoihin uskonut potilas söi pelkkiä vitamiineja ja lopetti kunnolliset syöpähoidot. Yllätys yllätys, syöpä levisi nopeasti ja nyt tämä henkilö on erittäin huonossa tilanteessa. Tosin tämä tapaus ei käsittääkseni liittynyt verkostomarkkinointiin.

    Tulosta vastauksesi vuoksi, sillä kirjoitit edellä:
    "Minulla on ollut tuo Petteri Haipola artikkeli tulostettuna pitemmän aikaan koska hän osoittaa siinä ERITTÄIN SUURTA TIETÄMÄTTÖMYYTTÄ tai sitten HÄN YRITTÄÄ TAHALLAAN JOHTAA IHMISIÄ HARHAAN! Olen jo esittänyt artikkelin monelle henkilölle ja näyttänyt samalla myös faktat. Kukaan ei ole sen jälkeen kyseenalaistanut omia tietojani."

    Nyt sinulla on faktat myös siihen, jos joku erehtyy ostamaan näitä tuotteita :)
    Minulle on todellakin yhdentekevää mistä 2 minulle vierasta ihmistä puhuvat, kuka aloittaa/ostaa ja kuka ei, mutta TOTUUS KIINNOSTAA KAIKKIA OSTAJIA.

    Ei se ole tyhmä joka myy, vaan se joka ostaa. Sen me kaikki tiedämme :)

    Ps. Vastasit kuitenkin :) Antoisia lukuhetkiä kesääsi!

    Äänestä

  • artikkelit kirjoitti:

    tästä ketjusta ja näytä asiakkaillesi: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/7083473/37415600

    Oletettavasti sinulla on myös tämä linkki tulostettuna:
    http://www.cancer.fi/tietoasyovasta/syovan_vaihtoehtohoidot/noni/

    Todennäköisesti väität nyt, että nämäkin johdattavat ihmiset harhaan :)

    Kehoitat siis tulostamaan Suomi24 keskusteluja!!! *nauraa maha kippurassa*.

    En ole koskaan kuullut kenenkään noniedustajan väittävän, että Noni-mehulla olisi tieteellisesti todistettuja vaikutuksia syövän ehkäisyssä tai hoidossa.
    Matti Rauhalahden kommenttikin on vuodelta 2005.

    Enkä ole kuullut enää 2000-luvulla kenenkään noniedustajan esittävän mitään terveysväittämiä asiakkaille. Sen sijaan olen mm. lääkäreiden kuullut selittävän miksi nonimehua kannattaa juoda.

    Sen lisäksi olen kuullut lukuisilta asiakkailta erittäin paljon positiivisia kokemuksia ja väittämiä nonista. Useinmiten alkusysäyksen nonimehun käytölle asiakkaat ovat saaneet toiselta asiakkaalta. Mitä useammin ihminen näkee tai kuulee sanan NONI, sitä enemmän he kiinnostuvat ja sitä enemmän tulee lisää positiivisia kokemuksia, jotka taas tuovat lisää asiakkaita. Jostain kumman syystä tilausmäärät ovat suurentuneet kun media on rummuttanut sikainfluenssasta. En tietenkään väitä, että noni auttaa sikainfluenssaan koska siitä ei ole vielä mitään todisteita.

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    Minä ja ilmeisesti aika moni muukin ihmettelee noita kirjoituksiasi. Sinun kirjoituksistasi ei ymmärrä yhtään mitään. Vaikka nämä verkostolaiset yleensä puhuvatkin läpiä päähänsä, niin yleensä edes ymmärrämme mitä he kirjoittavat. Sinun tapauksessasi en useinkaan saa mitään tolkkua mitä edes yrität sanoa. Ja aika moni muu on täällä tullut samaan tulokseen.

    Minulle ei ainakaan ole yhdentekevää, jos vaihtoehtohoitoja mainostavat kauppiaat leikkivät asiantuntijaa ja joku on tarpeeksi hölmö uskoakseen heitä. Tällöin ei pelkästään ryövätä ihmisten rahoja, vaan myös vaarannetaan heidän terveytensä. Juuri tämän takia minä täällä vastustan etenkin näitä "ihme" luontaistuotteita/vitamiineja markkinoivia verkostolaisia. Joku WinCapita tapaus enemmänkin naurattaa minua. Jos joku on tarpeeksi tyhmä lähteäkseen tuollaiseen mukaan, niin melkein voin sanoa että ihan oikein että rahat viedään. Mutta kun terveyskin vaarannetaan, sitä en hyväksy.

    Juuri pari viikkoa sitten oli esillä yksi erimerkki siitä, miten vaihtoehtohoitoihin uskonut potilas söi pelkkiä vitamiineja ja lopetti kunnolliset syöpähoidot. Yllätys yllätys, syöpä levisi nopeasti ja nyt tämä henkilö on erittäin huonossa tilanteessa. Tosin tämä tapaus ei käsittääkseni liittynyt verkostomarkkinointiin.

    Verkostomarkkinoilla kalastelee noin 100000 ihmistä Suomessa ja vaihtoehtohoidot eivät liity mitenkään heidän harjoittamaan verkostomarkkinointiin. Itse olen ollut alalla yli 10 vuotta enkä ole koskaan vaihtoehtohoitoihin törmännyt. Esim Amwayn tapauksessa osallistuja kaarti on naisvaltainen ja liikevaihdosta yli 50% tulee kosmetiikasta. Alalle myös hakeutuu myös paljon naisia, koska heillä on luontainen tarve rakentaa verkostoja. Naiset ovat sosiaalisesti parempia kuin miehet. He pystyvät luontaisesti suurempaan liikevaihtoon juuri ed. mainittujen taitojen ansiosta. Taito verkostoitua ei liity vaihtoehtohoitoihin mitenkään vaan taitoon rakentaa ihmissuhteita.

    Äänestä

  • Kuuntelen lääkäriä kirjoitti:

    Kehoitat siis tulostamaan Suomi24 keskusteluja!!! *nauraa maha kippurassa*.

    En ole koskaan kuullut kenenkään noniedustajan väittävän, että Noni-mehulla olisi tieteellisesti todistettuja vaikutuksia syövän ehkäisyssä tai hoidossa.
    Matti Rauhalahden kommenttikin on vuodelta 2005.

    Enkä ole kuullut enää 2000-luvulla kenenkään noniedustajan esittävän mitään terveysväittämiä asiakkaille. Sen sijaan olen mm. lääkäreiden kuullut selittävän miksi nonimehua kannattaa juoda.

    Sen lisäksi olen kuullut lukuisilta asiakkailta erittäin paljon positiivisia kokemuksia ja väittämiä nonista. Useinmiten alkusysäyksen nonimehun käytölle asiakkaat ovat saaneet toiselta asiakkaalta. Mitä useammin ihminen näkee tai kuulee sanan NONI, sitä enemmän he kiinnostuvat ja sitä enemmän tulee lisää positiivisia kokemuksia, jotka taas tuovat lisää asiakkaita. Jostain kumman syystä tilausmäärät ovat suurentuneet kun media on rummuttanut sikainfluenssasta. En tietenkään väitä, että noni auttaa sikainfluenssaan koska siitä ei ole vielä mitään todisteita.

    Luehan uudestaan edellisen viestini alku. Siinä pyydettiin ihan selkeästi lukemaan sen tietyn keskustelun artikkelit, jotka nyt sinun lukemistasi helpottaen kopioin tähän. Lukemiseen tosin vaaditaan suomenkielen lisäksi englannin ja saksankielen tuntemusta :)

    http://en.wikipedia.org/wiki/Noni_juice
    http://www.bellaonline.com/articles/art4883.asp

    http://www.bellaonline.com/articles/art41090.asp
    http://www.npicenter.com/anm/templates/newsATemp.aspx?articleid=22601&zoneid=28
    http://wiso.zdf.de/ZDFde/inhalt/18/0,1872,2294514,00.html?dr=1

    Syöpäyhdistyksen lääkärin kannanotto NONIn vaikutukseen perustuu JO VUODELLE 2005, eli silloin on jo tiedetty, ettei mehun vaikutuksesta ole mitään näyttöä syövän hoidossa ja sen ehkäisyssä. Jos olisi, olisi tämä tieto luonnollisesti poistettu syöpäjärjestön sivuilta ja päivitetty :)

    Väität, ettet ole kuullut enää 2000-luvulla kenenkään noniedustajan esittävän mitään terveysväittämiä asiakkailleen. Kumoan väitteesi, sillä ohessa TÄNÄÄN pikaisesti etsittynä muutaman noniedustajan omilta verkkosivuiltaan napatut terveysväittämät, jotka ovat suoraan asiakkaiden saatavilla:
    http://www.aminoporssi.fi/epages/Amino.axl/?ObjectPath=/Shops/amino/Products/10148/SubProducts/10148-0001
    http://www.noniusers.com/nonimarket/research.html.

    Sekä syöpäyhdistyksen että em. linkkien tueksi sopiikin hyvin seuraava EU komitean lausunnon kohta:
    EU:n elintarvikealan tiedekomitea mainitsee lausunnossaan, että sille toimitetuista tiedoista ja käytettävissä olleesta aineistosta ei käy ilmi mitään näyttöä siitä, että ”noni-mehusta” olisi muihin hedelmämehuihin verrattuna erityistä hyötyä terveyden kannalta. Elintarvikeviraston päätöksen mukaan Nonin markkinoinnissa ei saa väittää, että tuotteella olisi sairautta ehkäiseviä, hoitavia tai parantavia vaikutuksia. (Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Noni).

    Tiedän, että ulkomailta löytyy lääkäreitä, jotka ovat kehoittaneet kokeilemaan nonia, mutta suomalaiseen lääketieteeseen liitettynä väittämäsi ei pidä paikkansa.

    Kuten tässä ketjussa on jo todettu, ei se ole tyhmä joka myy, vaan se joka ostaa!

    Äänestä

  • taas omia kirjoitti:

    Verkostomarkkinoilla kalastelee noin 100000 ihmistä Suomessa ja vaihtoehtohoidot eivät liity mitenkään heidän harjoittamaan verkostomarkkinointiin. Itse olen ollut alalla yli 10 vuotta enkä ole koskaan vaihtoehtohoitoihin törmännyt. Esim Amwayn tapauksessa osallistuja kaarti on naisvaltainen ja liikevaihdosta yli 50% tulee kosmetiikasta. Alalle myös hakeutuu myös paljon naisia, koska heillä on luontainen tarve rakentaa verkostoja. Naiset ovat sosiaalisesti parempia kuin miehet. He pystyvät luontaisesti suurempaan liikevaihtoon juuri ed. mainittujen taitojen ansiosta. Taito verkostoitua ei liity vaihtoehtohoitoihin mitenkään vaan taitoon rakentaa ihmissuhteita.

    Taas olet aivan sekaisin. Juurihan tässä puhuttiin Noni mehusta ja siihen liittyvästä verkostosta. Sehän oli tämän alaketjun aihe, kaipa silloin kommenttini liittyy siihen.

    Nyt kun kerran Amwayhin päästiin, niin joko sinulla on selitys siihen, miksi Amwayssa vain 0,3% liittyneistä pääsee omilleen. Muutama viikko sitten julkaistiin tutkimus, jossa Suomalaisen miehen keskiansio oli (aivan tarkkaa lukua en muista) jossain 3300 €:n kieppeillä. Kun Amwaylaisen keskiansio on siis 0 € kieppeillä, niin voitko hieman valaista asiaa. Onko itse Amway täysin onneton liikeidea. Vai värväättekö sinne kaikkein surkeimpia luusereita mitä löydätte. Muistetaan vielä, että parhaatkin amwaylaiset Suomessa tienaavat noin 2100€/kk/pariskunta, niin et voi puhua motivaatiosta. Sehän tarkottaisi sitä, että edes parhaalla pariskunnalla ei ole minkäänlaista motivaatiota. Hehän tienaavat vain kolmasosan siitä, mitä keskiverto palkansaaja.

    Äänestä

  • pitää paikkansa! kirjoitti:

    Luehan uudestaan edellisen viestini alku. Siinä pyydettiin ihan selkeästi lukemaan sen tietyn keskustelun artikkelit, jotka nyt sinun lukemistasi helpottaen kopioin tähän. Lukemiseen tosin vaaditaan suomenkielen lisäksi englannin ja saksankielen tuntemusta :)

    http://en.wikipedia.org/wiki/Noni_juice
    http://www.bellaonline.com/articles/art4883.asp
    http://www.bellaonline.com/articles/art4883.asp
    http://www.bellaonline.com/articles/art41090.asp
    http://www.npicenter.com/anm/templates/newsATemp.aspx?articleid=22601&zoneid=28
    http://wiso.zdf.de/ZDFde/inhalt/18/0,1872,2294514,00.html?dr=1

    Syöpäyhdistyksen lääkärin kannanotto NONIn vaikutukseen perustuu JO VUODELLE 2005, eli silloin on jo tiedetty, ettei mehun vaikutuksesta ole mitään näyttöä syövän hoidossa ja sen ehkäisyssä. Jos olisi, olisi tämä tieto luonnollisesti poistettu syöpäjärjestön sivuilta ja päivitetty :)

    Väität, ettet ole kuullut enää 2000-luvulla kenenkään noniedustajan esittävän mitään terveysväittämiä asiakkailleen. Kumoan väitteesi, sillä ohessa TÄNÄÄN pikaisesti etsittynä muutaman noniedustajan omilta verkkosivuiltaan napatut terveysväittämät, jotka ovat suoraan asiakkaiden saatavilla:
    http://www.aminoporssi.fi/epages/Amino.axl/?ObjectPath=/Shops/amino/Products/10148/SubProducts/10148-0001
    http://www.noniusers.com/nonimarket/research.html.

    Sekä syöpäyhdistyksen että em. linkkien tueksi sopiikin hyvin seuraava EU komitean lausunnon kohta:
    EU:n elintarvikealan tiedekomitea mainitsee lausunnossaan, että sille toimitetuista tiedoista ja käytettävissä olleesta aineistosta ei käy ilmi mitään näyttöä siitä, että ”noni-mehusta” olisi muihin hedelmämehuihin verrattuna erityistä hyötyä terveyden kannalta. Elintarvikeviraston päätöksen mukaan Nonin markkinoinnissa ei saa väittää, että tuotteella olisi sairautta ehkäiseviä, hoitavia tai parantavia vaikutuksia. (Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Noni).

    Tiedän, että ulkomailta löytyy lääkäreitä, jotka ovat kehoittaneet kokeilemaan nonia, mutta suomalaiseen lääketieteeseen liitettynä väittämäsi ei pidä paikkansa.

    Kuten tässä ketjussa on jo todettu, ei se ole tyhmä joka myy, vaan se joka ostaa!

    "Tiedän, että ulkomailta löytyy lääkäreitä, jotka ovat kehoittaneet kokeilemaan nonia, mutta suomalaiseen lääketieteeseen liitettynä väittämäsi ei pidä paikkansa"

    Olen ollut useamman kerran erään suomalaisen lääkärin luennolla nonista. Hän osaa selittää hyvin miksi ja miten noni toimii. Usko tai älä.

    Jouduin jokin aika sitten käymään pienen tapaturman takia terveyskeskuksessa. Tutkimuksen jälkeen vanhempi lääkäri tarjosi minulle kipulääkkeitä. Kerroin hänelle, että olen käyttänyt pitkän aikaa nonia ja tiedän miten se vaikuttaa minuun. Hän kertoi, että on lukenut paljon nonista ja näki sen hyväksi, mutta myönsi, että ei voi ottaa kantaa nonin terveysvaikutteisiin koska se ei kuulu koululääketieteeseen. Sanoin, että otan lääkkeitä vain jos on pakko, koska monilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia. Hän myönsi senkin ja sanoi, että hän kirjoittaa kuitenkin varalta kipulääkereseptin, ei niitä tarvitse hakea jos en näe niitä tarpeelliseksi. Otin nonia normaalia suurempia annoksia ja resepti on edelleen käyttämättä. En väitä, että noni auttoi minua, mutta jostain kumman syystä kivut katosivat ylättävän nopeasti.

    Uskon enemmän lääkäreitä ja tutkijoita kuin verkostomarkkinoinnin vastustajia.
    Jotkut vastustajat mm. väittävät nonin aiheuttavan maksatulehdusta. Antamastasi linkistä http://fi.wikipedia.org/wiki/Noni löytyi vastaus:
    Vuonna 2005 kaksi tieteellistä julkaisua raportoi terveystuotteiden käyttöön liittyneen maksatulehduksen. Tämän seurauksena Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto aloitti maksatulehdustapausten seulonnan niiden ja terveystuotteiden välisen yhteyden selvittämiseksi.
    Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA EI OLE LÖYTÄNYT NÄYTTÖÄ noni-mehun nauttimisen yhteydestä maksatulehdukseen. EU:n komissio oli pyytänyt asiasta tieteellistä arviointia. EFSA ei ottanut kantaa terveysväittämien oikeellisuuteen.

    www.noniusers.com sivustolla on terveysväittämiä, mutta tiesitkö sitä, että sivusto on suunnattu niille markkinoille, jossa tietyt terveysväittämät ovat JO sallittuja. Serverit ja sivuston ylläpitäjä ovat USA:ssa.
    Tässä toinen linkki USA:n sivustolle: http://research.tni.com/united_states/english/research/index.html
    Eipä löydy samoja terveysväittämiä suomenkielisiltä sivustolta: http://www.tahitiannoni.com/finland/finnish/retail/index.html

    Tässä vielä yksi noniusers.com linkki, josta voi tutustua miten noni on auttanut taloudelliseen hyvinvointiin http://www.noniusers.com/uvmag/

    Mitä mainitsemaasi Ecowayn edustajan linkkiin tulee, niin en ota kantaa heidän markkinointiin. Minulla on henkilökohtaisia kokemuksia sekä heidän nonikapseleista, joiden myynti on nykyään kielletty EU:n alueella, että heidän nonimehusta. Varmasti hyviä tuotteita, mutta en saanut kovin positiivia kokemuksia niistä ja Ecowayn nonimehun maku oli karmeaa. Kummallekaan tuotteelle ei tietääkseni ole vieläkään tehty EU:n turvallisuusarviointia. Luin myös erään maaperätutkijan/lääkärin artikkelin Hawaijin ja Filippiinien nonihedelmistä. Sen artikkelin pohjalta päätin, että minä en enää heidän tuotteita kurkustani alas laita koska saatavilla on myös turvalliseksi todistettuja nonimehuja.

    Äänestä

  • Ajattelija2009 kirjoitti:

    Taas olet aivan sekaisin. Juurihan tässä puhuttiin Noni mehusta ja siihen liittyvästä verkostosta. Sehän oli tämän alaketjun aihe, kaipa silloin kommenttini liittyy siihen.

    Nyt kun kerran Amwayhin päästiin, niin joko sinulla on selitys siihen, miksi Amwayssa vain 0,3% liittyneistä pääsee omilleen. Muutama viikko sitten julkaistiin tutkimus, jossa Suomalaisen miehen keskiansio oli (aivan tarkkaa lukua en muista) jossain 3300 €:n kieppeillä. Kun Amwaylaisen keskiansio on siis 0 € kieppeillä, niin voitko hieman valaista asiaa. Onko itse Amway täysin onneton liikeidea. Vai värväättekö sinne kaikkein surkeimpia luusereita mitä löydätte. Muistetaan vielä, että parhaatkin amwaylaiset Suomessa tienaavat noin 2100€/kk/pariskunta, niin et voi puhua motivaatiosta. Sehän tarkottaisi sitä, että edes parhaalla pariskunnalla ei ole minkäänlaista motivaatiota. Hehän tienaavat vain kolmasosan siitä, mitä keskiverto palkansaaja.

    viimekuussa verkostomarkkinoinnista yksin myymällä ilman verkostoa oli 6200 euroa käteen, miten selität tämän? Halukkaat ja motivoituneet voivat vapaasti opetella samat taidot, eikö niin? Tässä kuussa ajattelin ylittää tuon summan, annatko luvan?

    Äänestä

  • Kuuntelen lääkäriä kirjoitti:

    "Tiedän, että ulkomailta löytyy lääkäreitä, jotka ovat kehoittaneet kokeilemaan nonia, mutta suomalaiseen lääketieteeseen liitettynä väittämäsi ei pidä paikkansa"

    Olen ollut useamman kerran erään suomalaisen lääkärin luennolla nonista. Hän osaa selittää hyvin miksi ja miten noni toimii. Usko tai älä.

    Jouduin jokin aika sitten käymään pienen tapaturman takia terveyskeskuksessa. Tutkimuksen jälkeen vanhempi lääkäri tarjosi minulle kipulääkkeitä. Kerroin hänelle, että olen käyttänyt pitkän aikaa nonia ja tiedän miten se vaikuttaa minuun. Hän kertoi, että on lukenut paljon nonista ja näki sen hyväksi, mutta myönsi, että ei voi ottaa kantaa nonin terveysvaikutteisiin koska se ei kuulu koululääketieteeseen. Sanoin, että otan lääkkeitä vain jos on pakko, koska monilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia. Hän myönsi senkin ja sanoi, että hän kirjoittaa kuitenkin varalta kipulääkereseptin, ei niitä tarvitse hakea jos en näe niitä tarpeelliseksi. Otin nonia normaalia suurempia annoksia ja resepti on edelleen käyttämättä. En väitä, että noni auttoi minua, mutta jostain kumman syystä kivut katosivat ylättävän nopeasti.

    Uskon enemmän lääkäreitä ja tutkijoita kuin verkostomarkkinoinnin vastustajia.
    Jotkut vastustajat mm. väittävät nonin aiheuttavan maksatulehdusta. Antamastasi linkistä http://fi.wikipedia.org/wiki/Noni löytyi vastaus:
    Vuonna 2005 kaksi tieteellistä julkaisua raportoi terveystuotteiden käyttöön liittyneen maksatulehduksen. Tämän seurauksena Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto aloitti maksatulehdustapausten seulonnan niiden ja terveystuotteiden välisen yhteyden selvittämiseksi.
    Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA EI OLE LÖYTÄNYT NÄYTTÖÄ noni-mehun nauttimisen yhteydestä maksatulehdukseen. EU:n komissio oli pyytänyt asiasta tieteellistä arviointia. EFSA ei ottanut kantaa terveysväittämien oikeellisuuteen.

    www.noniusers.com sivustolla on terveysväittämiä, mutta tiesitkö sitä, että sivusto on suunnattu niille markkinoille, jossa tietyt terveysväittämät ovat JO sallittuja. Serverit ja sivuston ylläpitäjä ovat USA:ssa.
    Tässä toinen linkki USA:n sivustolle: http://research.tni.com/united_states/english/research/index.html
    Eipä löydy samoja terveysväittämiä suomenkielisiltä sivustolta: http://www.tahitiannoni.com/finland/finnish/retail/index.html

    Tässä vielä yksi noniusers.com linkki, josta voi tutustua miten noni on auttanut taloudelliseen hyvinvointiin http://www.noniusers.com/uvmag/

    Mitä mainitsemaasi Ecowayn edustajan linkkiin tulee, niin en ota kantaa heidän markkinointiin. Minulla on henkilökohtaisia kokemuksia sekä heidän nonikapseleista, joiden myynti on nykyään kielletty EU:n alueella, että heidän nonimehusta. Varmasti hyviä tuotteita, mutta en saanut kovin positiivia kokemuksia niistä ja Ecowayn nonimehun maku oli karmeaa. Kummallekaan tuotteelle ei tietääkseni ole vieläkään tehty EU:n turvallisuusarviointia. Luin myös erään maaperätutkijan/lääkärin artikkelin Hawaijin ja Filippiinien nonihedelmistä. Sen artikkelin pohjalta päätin, että minä en enää heidän tuotteita kurkustani alas laita koska saatavilla on myös turvalliseksi todistettuja nonimehuja.

    Kuuntelen myös enemmän menestyneitä asiantuntijoita kuin Suomi24 palstan luusereita: http://www.noniusers.com/home/millionaireclub.html
    Kukaan heistä ei ole aivopessyt minua eivätkä he ole vaatineet koulutusmaksuja. Kiitollisena saamastani avusta ja opetuksesta, maksan mielelläni heille pienen siivun omista tuoteostoistani. Kun he taas ostavat tuotteita, niin minullakin on mahdollisuus saada siivu heidän tuoteostoista. Usko tai älä.

    Äänestä

  • keskiansio oli kirjoitti:

    viimekuussa verkostomarkkinoinnista yksin myymällä ilman verkostoa oli 6200 euroa käteen, miten selität tämän? Halukkaat ja motivoituneet voivat vapaasti opetella samat taidot, eikö niin? Tässä kuussa ajattelin ylittää tuon summan, annatko luvan?

    Hieno juttu ja täysin mahdollista vaikka vastustajat eivät sitä usko.
    Saat luvan ylittää tuon summan ja toivotan sinulle menestystä.

    Minulla itselläni on vielä jonkin verran pienemmät tulot, mutta heinäkuu lomakuukaudesta huolimatta oli paras tähän mennessä.

    Tunnen henkilökohtaisesti henkilön, joka tienaa verkostotuloja enemmän kuin 6200 euroa puhtaana käteen viikossa. Halukkaat ja motivoituneet voivat vapaasti opetella samat taidot, eikö niin?

    Äänestä

  • Kuuntelen lääkäriä kirjoitti:

    Kuuntelen myös enemmän menestyneitä asiantuntijoita kuin Suomi24 palstan luusereita: http://www.noniusers.com/home/millionaireclub.html
    Kukaan heistä ei ole aivopessyt minua eivätkä he ole vaatineet koulutusmaksuja. Kiitollisena saamastani avusta ja opetuksesta, maksan mielelläni heille pienen siivun omista tuoteostoistani. Kun he taas ostavat tuotteita, niin minullakin on mahdollisuus saada siivu heidän tuoteostoista. Usko tai älä.

    EU:n komission mukaan noni on aivan vastaava kuin monet muut trooppiset hedelmämehut. Ei yhtään sen ihmeellisempi. Nonin annosteluohjeessa ei ole mitään lääketieteellistä perustetta vaan sen TNI keksinyt vain markkinointisyistä.

    Äänestä

  • huhtikuulta kirjoitti:

    EU:n komission mukaan noni on aivan vastaava kuin monet muut trooppiset hedelmämehut. Ei yhtään sen ihmeellisempi. Nonin annosteluohjeessa ei ole mitään lääketieteellistä perustetta vaan sen TNI keksinyt vain markkinointisyistä.

    Edelleen kuuntelen enemmän lääkäreitä, tutkijoita ja muita asiantuntijoita kuin nonin vastustajia Suomi24 palstalla.

    EU:n komission lausunto ei muuta tosiasioita. EU:n tutkimuksissa keskityttiin nonin käyttöturvallisuuteen eikä niissä tehty mittavia terveysvaikutteisia tutkimuksia!!!

    "noni on aivan vastaava kuin monet muut trooppiset hedelmämehut"

    Varmasti totta, ainakin osittain. Hyvin monet muutkin troppiset hedelmät sisältävät runsaasti ihmisen keholle hyödyllisiä ainesosia.

    "Nonin annosteluohjeessa ei ole mitään lääketieteellistä perustetta"

    Ei tietenkään ole koska noni EI OLE LÄÄKE vaan luonnontuote, joka on hyväksytty myytäväksi EU:alueella uuselintarvike nimikkeellä. Noni on siis terveellistä RUOKAA, joka täydentää muuta ruokavaliota. Nonia voi juoda huoletta vaikka janojuomana, mutta siihen löytyy halvempiakin vaihtoehtoja. Jotkut pitävät nonia kalliina (syy on usein lompakon paksuudessa tai tietämättömyydessä), mutta noin 1.50-2.00 euroa/päivä on vähän omasta hyvinvoinnista. En tarvitse syödä niin paljon muita hyviä luonnontuotteita ja voin silti hyvin. Sen todistavat mm. veriarvoni. Empä ole tarvinnut syödä lääkkeitäkään. Käyttämällä nonia olen voinut säästää monissa muissa kuluissa.

    Äänestä

  • keskiansio oli kirjoitti:

    viimekuussa verkostomarkkinoinnista yksin myymällä ilman verkostoa oli 6200 euroa käteen, miten selität tämän? Halukkaat ja motivoituneet voivat vapaasti opetella samat taidot, eikö niin? Tässä kuussa ajattelin ylittää tuon summan, annatko luvan?

    Ahaa, no kerrotko missä verkostossa noihin tuloihin pääsee? Ja jos haluat olla oikein rehellinen, niin kerro nimesi niin voidaan katsoa tulosi verotiedoista.

    Äänestä

  • Kuuntelen lääkäreitä kirjoitti:

    Edelleen kuuntelen enemmän lääkäreitä, tutkijoita ja muita asiantuntijoita kuin nonin vastustajia Suomi24 palstalla.

    EU:n komission lausunto ei muuta tosiasioita. EU:n tutkimuksissa keskityttiin nonin käyttöturvallisuuteen eikä niissä tehty mittavia terveysvaikutteisia tutkimuksia!!!

    "noni on aivan vastaava kuin monet muut trooppiset hedelmämehut"

    Varmasti totta, ainakin osittain. Hyvin monet muutkin troppiset hedelmät sisältävät runsaasti ihmisen keholle hyödyllisiä ainesosia.

    "Nonin annosteluohjeessa ei ole mitään lääketieteellistä perustetta"

    Ei tietenkään ole koska noni EI OLE LÄÄKE vaan luonnontuote, joka on hyväksytty myytäväksi EU:alueella uuselintarvike nimikkeellä. Noni on siis terveellistä RUOKAA, joka täydentää muuta ruokavaliota. Nonia voi juoda huoletta vaikka janojuomana, mutta siihen löytyy halvempiakin vaihtoehtoja. Jotkut pitävät nonia kalliina (syy on usein lompakon paksuudessa tai tietämättömyydessä), mutta noin 1.50-2.00 euroa/päivä on vähän omasta hyvinvoinnista. En tarvitse syödä niin paljon muita hyviä luonnontuotteita ja voin silti hyvin. Sen todistavat mm. veriarvoni. Empä ole tarvinnut syödä lääkkeitäkään. Käyttämällä nonia olen voinut säästää monissa muissa kuluissa.

    "Edelleen kuuntelen enemmän lääkäreitä, tutkijoita ja muita asiantuntijoita"

    Esitteles joitakin heistä. Joitakin puolueettomia siis.

    EU:n tutkimuksissa keskityttiin nonin käyttöturvallisuuteen eikä niissä tehty mittavia terveysvaikutteisia tutkimuksia!!!"

    Kerrottiin kuitenkin, että noni on ravintoarvoltaan ihan tuiki tavallinen hedelmä...

    ""Nonin annosteluohjeessa ei ole mitään lääketieteellistä perustetta""
    "Ei tietenkään ole koska noni EI OLE LÄÄKE vaan luonnontuote, "

    Sanotaan sitten uudestaan: nonin annosteluohjeessa ei ole mitään terveysperustetta.

    "Noni on siis terveellistä RUOKAA, joka täydentää muuta ruokavaliota."

    Niin on ananasmehukin, siinä on samaa xeroniiniä vaikuttavana aineena ja mehu on paljon halvempaa.

    "Jotkut pitävät nonia kalliina"

    Minäkin pidän ja tietämätön en ole.

    "Empä ole tarvinnut syödä lääkkeitäkään."

    Olli Lindin viimeiset sanat...

    *Edelleen kuuntelen enemmän lääkäreitä, tutkijoita ja muita asiantuntijoita kuin nonin vastustajia Suomi24 palstalla.*
    Ihan vapaasti, kukaan ei sitä estä. Jollet markkinoisi ja sponsoroisi myytävän tuotteen omasta mielestäsi positiivisia vaikutuksiin, olisit tuloton nonimehun jakelija!

    Koska väität kuuntelevasi lääkäreitä, tässä sinulle uudestaan aikaisemmin etsimäni syöpäjärjestön ylilääkärin lausunto JO vuodelta 2005: http://www.cancer.fi/tietoasyovasta/syovan_vaihtoehtohoidot/noni/

    *EU:n komission lausunto ei muuta tosiasioita. EU:n tutkimuksissa keskityttiin nonin käyttöturvallisuuteen eikä niissä tehty mittavia terveysvaikutteisia tutkimuksia!!! *
    Luehan EU:n komission lause uudestaan: EU:n elintarvikealan tiedekomitea mainitsee lausunnossaan, että sille toimitetuista tiedoista ja käytettävissä olleesta aineistosta ei käy ilmi mitään näyttöä siitä, että ”noni-mehusta” olisi muihin hedelmämehuihin verrattuna erityistä hyötyä terveyden kannalta.
    http://www.evira.fi/attachments/elintarvikkeet/valvonta_ja_yrittajat/myynti_ja_markkinointikiellot/noni-hedelmamehua_koskevan_valiaikaisen_kiellon_kumoaminen.pdf

    *Noni on siis terveellistä RUOKAA, joka täydentää muuta ruokavaliota. Nonia voi juoda huoletta vaikka janojuomana, mutta siihen löytyy halvempiakin vaihtoehtoja. *
    Kumoan väitteesi! Sitä ei esimerkiksi suositella sydämen vajaatoiminnasta kärsiville potilaille eikä antiguakolaatiolääkitystä (esim. Marevan) käyttäville potilaille.

    Sen tiedetään aiheuttaneen vakavia maksan myrkytystiloja 2000-luvulla:
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16094725?dopt=Abstract
    http://www.cancer.org/docroot/ETO/content/ETO_5_3X_Noni_Plant.asp?sitearea=ETO
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16837801?ordinalpos=5&itool=EntrezSystem2.PEntrez.Pubmed.Pubmed_ResultsPanel.Pubmed_DefaultReportPanel.Pubmed_RVDocSum
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/15756098?ordinalpos=8&itool=EntrezSystem2.PEntrez.Pubmed.Pubmed_ResultsPanel.Pubmed_DefaultReportPanel.Pubmed_RVDocSum

    *En tarvitse syödä niin paljon muita hyviä luonnontuotteita ja voin silti hyvin.*
    Vieläkö edellisten tutkimusten perusteella väität samaa esim. asiakkaillesi? Harhaanjohdetun ja ympäripuhutun asiakkaan on vaikea myöntää tulleensa huijatuksi, kun on sijoittanut 50 euroa litran pulloon humpuukia!

    *Jotkut pitävät nonia kalliina (syy on usein lompakon paksuudessa tai tietämättömyydessä), mutta noin 1.50-2.00 euroa/päivä on vähän omasta hyvinvoinnista. Käyttämällä nonia olen voinut säästää monissa muissa kuluissa.*
    Tämä oli jo vitsi!
    Noni-mehua vastaava ananashedelmämehu maksaa n. 1 € litra ja se riittää esim. 2 dl/päivä juotuna 5 päivää. Se tekee 20 senttiä/päivä ja tulos on parempi kuin noni-mehun (vrt. edelliset tutkimukset),

    Äänestä

  • Hakukone kirjoitti:

    "EU:n elintarvikealan tiedekomitea mainitsee lausunnossaan, että SILLE TOIMITETUISTA TIEDOISTA ja KÄYTETTÄVISSÄ OLLEESTA AINEISTOSTA ei käy ilmi mitään näyttöä siitä, että ”noni-mehusta” olisi muihin hedelmämehuihin verrattuna erityistä hyötyä terveyden kannalta"

    Luepas tuo teksti ajatuksella ja vastaa itsellesi:
    Tiedätkö mitä aineistoa EU:lle oli toimitettu?
    Tiedätkö mitä aineistoa EU:lla oli käytettävissä?
    Tiedätkö mitä aineistoa EU:lle on toimitettu kyseisen lausunnon jälkeen? Odotellaan nyt kaikessa rauhassa, asioiden käsittely vie oman aikansa EU:ssa. Tiettyjen dokumenttien perusteella joissakin maissa saa NYT esittää sellaisia terveysväittämiä, jotka olivat aikaisemmin siellä kiellettyjä.
    Edelleen väitän, että EU:n tutkimuksissa keskityttiin noni käyttöturvallisuuteen. Ei niissä tutkittu riittävän laajasti terveysvaikutuksia!

    "syöpäjärjestön ylilääkärin lausunto"

    Ensinnäkin tuo on yhden lääkärin lausunto. Olepas rehellinen kysy itseltäsi:
    Tiedätkö mitä aineistoa kyseisellä lääkärillä on ollut käytettävissä?
    Kuuntelen useampaa lääkäriä!!! Lukuisat tutkijat ja lääkärit ovat MR:n lausunnosta erimieltä! Tiesitkö, että nonista on tehty lukuisia tutkimuksia ennen kuin yhtään yritystä ja tehdasta oli perustettu nonitoimialalle? Joten väitteenne puolueellisista tutkimuksista voi heittää romukoppaan.
    Edelleenkään en väitä kenellekään, että noni auttaa syövän ehkäisyssä tai hoidossa.

    "Sitä ei esimerkiksi suositella sydämen vajaatoiminnasta kärsiville potilaille eikä antiguakolaatiolääkitystä (esim. Marevan) käyttäville potilaille"

    Väitän, että noni ei sovi kaikille. Esimerkiksi noni ei sovi kaikille niille, jotka ovat allergisia Rubiacae -sukuun kuuluville ainavihanta kasveille.
    Hyvin monella sukulaisellani, niin nuoremmilla kuin vanhemmillakin, on tai on ollut sydämen kanssa ongelmia. He eivät käytä nonia. Jostain kumman syystä minulla ei ole ilmennyt mitään sydänongelmia vaikka kuulunkin riskiryhmään ja käytän nonia säännöllisesti. Tästä löytyy tuoreet tutkimustulokset.

    "Sen tiedetään aiheuttaneen vakavia maksan myrkytystiloja 2000-luvulla"

    Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ei ole löytänyt näyttöä noni-mehun nauttimisen yhteydestä maksatulehdukseen. EU:n komissio oli pyytänyt asiasta tieteellistä arviointia. Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Noni
    Jostain kumman syystä omat maksa-arvoni ovat erittäin hyvät ja juon nonia päivittäin! Tästäkin löytyy tuoreet tutkimustulokset.

    "Vieläkö edellisten tutkimusten perusteella väität samaa esim. asiakkaillesi? Harhaanjohdetun ja ympäripuhutun asiakkaan on vaikea myöntää tulleensa huijatuksi"

    En edelleenkään esitä asiakkailleni terveysväittämiä!!! Usko tai älä, mutta ylivoimaisesti suurin osa asiakkaistani on minulle tuntemattomia enkä ole ollut heihin missään yhteydessä ennen kuin he ITSE ovat tilanneet nonituotteita. He ovat kuulleet nonista toisilta asiakkailta tai lukeneet netistä. Suurin osa heistä on hankkinut lisätietoja internetistä. Jostain syystä he löytävät sellaista tutkimustietoja, joista nonin vastustajat vaikenevat.
    Miten voit väittää, että olen ylipuhunut ja huijannut heitä???

    Aina on ollut ja aina tulee olemaan kaikilla tuotteilla myös vastustajia!!! Jostain syystä vastustaminen johtuu usein tiedon puutteesta, olettamuksista, kuulopuheista tai siitten ollaan vaan huolestuneita omista eduista.

    Äänestä

  • uudestaan... kirjoitti:

    "Edelleen kuuntelen enemmän lääkäreitä, tutkijoita ja muita asiantuntijoita"

    Esitteles joitakin heistä. Joitakin puolueettomia siis.

    EU:n tutkimuksissa keskityttiin nonin käyttöturvallisuuteen eikä niissä tehty mittavia terveysvaikutteisia tutkimuksia!!!"

    Kerrottiin kuitenkin, että noni on ravintoarvoltaan ihan tuiki tavallinen hedelmä...

    ""Nonin annosteluohjeessa ei ole mitään lääketieteellistä perustetta""
    "Ei tietenkään ole koska noni EI OLE LÄÄKE vaan luonnontuote, "

    Sanotaan sitten uudestaan: nonin annosteluohjeessa ei ole mitään terveysperustetta.

    "Noni on siis terveellistä RUOKAA, joka täydentää muuta ruokavaliota."

    Niin on ananasmehukin, siinä on samaa xeroniiniä vaikuttavana aineena ja mehu on paljon halvempaa.

    "Jotkut pitävät nonia kalliina"

    Minäkin pidän ja tietämätön en ole.

    "Empä ole tarvinnut syödä lääkkeitäkään."

    Olli Lindin viimeiset sanat...

    "Esitteles joitakin heistä. Joitakin puolueettomia siis"

    Ensinnäkin nonista on tehty lukuisia tutkimuksia ennen kuin yhtään yritystä tai tehdasta on perustettu nonitoimialalle. Voivatko he olla puolueellisia?

    Toiseksi en ole kiinnostunut tutkimaan kenenkään taustatietoja. Tutkijoita ja tutkimuslaitoksia on niin paljon, että siinä menisi aika ihan hukkaan.
    En myöskään tutki lääkevalmistajien/lääketutkijoiden puolueettomuutta. En tutki edes lääkäreiden taustoja, joka määrää tietyn valmistajan lääkkeitä.
    Sen sijaan tutkin tuoteselosteita ja vältän ostamasta kaikkea sellaista, jotka sisältävät haitallisia ja keinotekoisia makeutus- säilöntä tai väriaineita. Aspartaami on niistä yksi pahimpia.

    Kolmanneksi, monet yritykset, jotka valmistavat laadukkaita tuotteita, pyrkivät saamaan palvelukseensa alan parhaan asiantuntijat, jotta voisivat valmistaa entistä parempia tuotteita. Silti asiantuntijat voivat olla puolueettomia.

    "Niin on ananasmehukin, siinä on samaa xeroniiniä vaikuttavana aineena ja mehu on paljon halvempaa"

    Johtuisko halvempi hinta siitä, että siinä on paljon vähemmän vaikuttavia aineita?

    "Minäkin pidän ja tietämätön en ole"

    Jotkut ovat myös välinpitämättömiä, rahattomia tai muuten vaan huolestuneita omista eduistaan.

    "Empä ole tarvinnut syödä lääkkeitäkään."

    En niin, koska lääkärin ei ole tarvinnut määrätä minulle mitään lääkkeitä!!! Kumma juttu, sillä juon nonia säännöllisesti.

    Äänestä

  • Kuuntelen lääkäreitä kirjoitti:

    "EU:n elintarvikealan tiedekomitea mainitsee lausunnossaan, että SILLE TOIMITETUISTA TIEDOISTA ja KÄYTETTÄVISSÄ OLLEESTA AINEISTOSTA ei käy ilmi mitään näyttöä siitä, että ”noni-mehusta” olisi muihin hedelmämehuihin verrattuna erityistä hyötyä terveyden kannalta"

    Luepas tuo teksti ajatuksella ja vastaa itsellesi:
    Tiedätkö mitä aineistoa EU:lle oli toimitettu?
    Tiedätkö mitä aineistoa EU:lla oli käytettävissä?
    Tiedätkö mitä aineistoa EU:lle on toimitettu kyseisen lausunnon jälkeen? Odotellaan nyt kaikessa rauhassa, asioiden käsittely vie oman aikansa EU:ssa. Tiettyjen dokumenttien perusteella joissakin maissa saa NYT esittää sellaisia terveysväittämiä, jotka olivat aikaisemmin siellä kiellettyjä.
    Edelleen väitän, että EU:n tutkimuksissa keskityttiin noni käyttöturvallisuuteen. Ei niissä tutkittu riittävän laajasti terveysvaikutuksia!

    "syöpäjärjestön ylilääkärin lausunto"

    Ensinnäkin tuo on yhden lääkärin lausunto. Olepas rehellinen kysy itseltäsi:
    Tiedätkö mitä aineistoa kyseisellä lääkärillä on ollut käytettävissä?
    Kuuntelen useampaa lääkäriä!!! Lukuisat tutkijat ja lääkärit ovat MR:n lausunnosta erimieltä! Tiesitkö, että nonista on tehty lukuisia tutkimuksia ennen kuin yhtään yritystä ja tehdasta oli perustettu nonitoimialalle? Joten väitteenne puolueellisista tutkimuksista voi heittää romukoppaan.
    Edelleenkään en väitä kenellekään, että noni auttaa syövän ehkäisyssä tai hoidossa.

    "Sitä ei esimerkiksi suositella sydämen vajaatoiminnasta kärsiville potilaille eikä antiguakolaatiolääkitystä (esim. Marevan) käyttäville potilaille"

    Väitän, että noni ei sovi kaikille. Esimerkiksi noni ei sovi kaikille niille, jotka ovat allergisia Rubiacae -sukuun kuuluville ainavihanta kasveille.
    Hyvin monella sukulaisellani, niin nuoremmilla kuin vanhemmillakin, on tai on ollut sydämen kanssa ongelmia. He eivät käytä nonia. Jostain kumman syystä minulla ei ole ilmennyt mitään sydänongelmia vaikka kuulunkin riskiryhmään ja käytän nonia säännöllisesti. Tästä löytyy tuoreet tutkimustulokset.

    "Sen tiedetään aiheuttaneen vakavia maksan myrkytystiloja 2000-luvulla"

    Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ei ole löytänyt näyttöä noni-mehun nauttimisen yhteydestä maksatulehdukseen. EU:n komissio oli pyytänyt asiasta tieteellistä arviointia. Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Noni
    Jostain kumman syystä omat maksa-arvoni ovat erittäin hyvät ja juon nonia päivittäin! Tästäkin löytyy tuoreet tutkimustulokset.

    "Vieläkö edellisten tutkimusten perusteella väität samaa esim. asiakkaillesi? Harhaanjohdetun ja ympäripuhutun asiakkaan on vaikea myöntää tulleensa huijatuksi"

    En edelleenkään esitä asiakkailleni terveysväittämiä!!! Usko tai älä, mutta ylivoimaisesti suurin osa asiakkaistani on minulle tuntemattomia enkä ole ollut heihin missään yhteydessä ennen kuin he ITSE ovat tilanneet nonituotteita. He ovat kuulleet nonista toisilta asiakkailta tai lukeneet netistä. Suurin osa heistä on hankkinut lisätietoja internetistä. Jostain syystä he löytävät sellaista tutkimustietoja, joista nonin vastustajat vaikenevat.
    Miten voit väittää, että olen ylipuhunut ja huijannut heitä???

    Aina on ollut ja aina tulee olemaan kaikilla tuotteilla myös vastustajia!!! Jostain syystä vastustaminen johtuu usein tiedon puutteesta, olettamuksista, kuulopuheista tai siitten ollaan vaan huolestuneita omista eduista.

    Sinä olet malliesimerkki ihmisestä, josta aloittamani ketju kertoo. Hölmöstä, joka lukee tekstejä vain tukeakseen omaa typerää ajatusmaailmastaan.

    Syöpäjärjestön ylilääkärin lausunto ei paina mitään. Sitähän on varmasti syytä epäillä. Luulen että teskinpa tämä lääkäri antaa lausuntoa asiasta, josta ei tiedä yhtään mitään. Luulen että hänellä on hieman enemmän mahdollisuutta tutkia asiaa, näkemystä asiasta sekä puolueeton mielipide. Minä ehkä uskoisin ko. lääkäriä ennemmin kuin NONI kauppiasta.

    Mitä tulee tällaisiin ihmelääkkeisiin, niin aina on toki vastustajia. Harmi vain että ne vastustajat nimenomaan tietävät asiasta enemmän, harkitsevat asiaa puolueettomasti. Tällaisten tuotteiden myyjät vääristelevät totuutta, noukkivat vain itselleen sopivia tietoja ja puhuvat positiivisista käyttäjäkokemuksista. Jokaiselle ihmeaineelle löytyy käyttäjiä, jotka vannovat ko. tuotteen nimeen. Ihan samoin kuin uskonnot parantavat ihmisiä (jotka todellisuudessa eivät olekaan parantuneet). Sinunkaltaisesi ihmiset ovat juuri noita, joista aloituksessani kirjoitan.

    NONIsta ei ole ainoatakaan tieteellistä, puolueetonta tutkimusta, jossa mainittaisiin että nonista olisi jotain merkittävää hyötyä terveydelle. Miksi et myy mustikoita. Niistä olisi paljonkin tieteellistä tutkimusta, joissa kerrotaan miten terveellisiä ja hyödyllisiä mustikat ovat. Kerron vastauksen: Mustikasta et saisi vastaavaa taloudellista hyötyä, kuin ylihintaisesta mehusta nimeltä NONI.

    "Hölmöstä, joka lukee tekstejä vain tukeakseen omaa typerää ajatusmaailmastaan"

    Juuri niin, olet loistava malliesimerkki ihmisestä, josta aloittamasi ketju kertoo!

    "Luulen että hänellä on hieman enemmän mahdollisuutta tutkia asiaa, näkemystä asiasta sekä puolueeton mielipide"

    Juuri niin, sinä LUULET mutta et tiedän varmaksi. Minä taas tiedän varmasti, miten noni on minulla ja monella muulla ihmisellä vaikuttanut. Se ei siis ole "ehkä" tai "uskon" asia. Voisitko ihan mielenkiinnosta esittää kyseisen syöpälääkärin tutkimusten dokumentit? Minä en ole nähnyt kuin yhden lauseen netissä.

    "Minä ehkä uskoisin ko. lääkäriä ennemmin kuin NONI kauppiasta"

    Juuri niin, sinä EHKÄ uskoisit mutta et ole varma. Jouduin hiljattain käymään terveyskeskuksessa pienen tapaturman takia. Minä uskoin sitä lääkäriä ja hän uskoi minua.

    "Mitä tulee tällaisiin ihmelääkkeisiin"

    Miksi sinä jatkuvasti puhut lääkkeistä? Eikö sinulle mene millään jakeluun, että noni on elintarvike? SIIS RUOKAA!

    "Harmi vain että ne vastustajat nimenomaan tietävät asiasta enemmän, harkitsevat asiaa puolueettomasti"

    Sinulla on varmaankin esittää todisteet ja dokumentit ainakin omasta puolueettomuudestasi. Tietoa suosittelen hankkimaan enemmän.

    "Tällaisten tuotteiden myyjät vääristelevät totuutta, noukkivat vain itselleen sopivia tietoja ja puhuvat positiivisista käyttäjäkokemuksista"

    Taas puhut palturia. Minä ainakin kerron asiakkailleni rehellisesti jos jokin tuote ei sovi hänelle ja kerron myös mahdolliset haittavaikutukset tai reaktiot, joita joillakin saattaa ilmeltä.

    "Miksi et myy mustikoita" "Mustikasta et saisi vastaavaa taloudellista hyötyä"

    Kerron vastauksen. Mustikan myynnissä minun pitäisi ottaa suurempia riskejä ja tehdä suurempia investointeja. Enkä ole löytänyt yritystä, joka tarjoaisi minulle samanlaisen mahdollisuuden saavuttaa sitä mitä todellisuudessa elämältäni haluan. Mustikan myynnissä olisin enemmän sidottu aikaan ja paikkaan eikä minulla olisi niin paljon aikaa nauttia elämästä perheen ja ystävien kanssa. Mustikan myynnillä en varmaan saisi niin paljon positiivista palautetta asiakkailtani kuin nyt saan.

    Äänestä

  • Kuuntelen lääkäreitä kirjoitti:

    "EU:n elintarvikealan tiedekomitea mainitsee lausunnossaan, että SILLE TOIMITETUISTA TIEDOISTA ja KÄYTETTÄVISSÄ OLLEESTA AINEISTOSTA ei käy ilmi mitään näyttöä siitä, että ”noni-mehusta” olisi muihin hedelmämehuihin verrattuna erityistä hyötyä terveyden kannalta"

    Luepas tuo teksti ajatuksella ja vastaa itsellesi:
    Tiedätkö mitä aineistoa EU:lle oli toimitettu?
    Tiedätkö mitä aineistoa EU:lla oli käytettävissä?
    Tiedätkö mitä aineistoa EU:lle on toimitettu kyseisen lausunnon jälkeen? Odotellaan nyt kaikessa rauhassa, asioiden käsittely vie oman aikansa EU:ssa. Tiettyjen dokumenttien perusteella joissakin maissa saa NYT esittää sellaisia terveysväittämiä, jotka olivat aikaisemmin siellä kiellettyjä.
    Edelleen väitän, että EU:n tutkimuksissa keskityttiin noni käyttöturvallisuuteen. Ei niissä tutkittu riittävän laajasti terveysvaikutuksia!

    "syöpäjärjestön ylilääkärin lausunto"

    Ensinnäkin tuo on yhden lääkärin lausunto. Olepas rehellinen kysy itseltäsi:
    Tiedätkö mitä aineistoa kyseisellä lääkärillä on ollut käytettävissä?
    Kuuntelen useampaa lääkäriä!!! Lukuisat tutkijat ja lääkärit ovat MR:n lausunnosta erimieltä! Tiesitkö, että nonista on tehty lukuisia tutkimuksia ennen kuin yhtään yritystä ja tehdasta oli perustettu nonitoimialalle? Joten väitteenne puolueellisista tutkimuksista voi heittää romukoppaan.
    Edelleenkään en väitä kenellekään, että noni auttaa syövän ehkäisyssä tai hoidossa.

    "Sitä ei esimerkiksi suositella sydämen vajaatoiminnasta kärsiville potilaille eikä antiguakolaatiolääkitystä (esim. Marevan) käyttäville potilaille"

    Väitän, että noni ei sovi kaikille. Esimerkiksi noni ei sovi kaikille niille, jotka ovat allergisia Rubiacae -sukuun kuuluville ainavihanta kasveille.
    Hyvin monella sukulaisellani, niin nuoremmilla kuin vanhemmillakin, on tai on ollut sydämen kanssa ongelmia. He eivät käytä nonia. Jostain kumman syystä minulla ei ole ilmennyt mitään sydänongelmia vaikka kuulunkin riskiryhmään ja käytän nonia säännöllisesti. Tästä löytyy tuoreet tutkimustulokset.

    "Sen tiedetään aiheuttaneen vakavia maksan myrkytystiloja 2000-luvulla"

    Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ei ole löytänyt näyttöä noni-mehun nauttimisen yhteydestä maksatulehdukseen. EU:n komissio oli pyytänyt asiasta tieteellistä arviointia. Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Noni
    Jostain kumman syystä omat maksa-arvoni ovat erittäin hyvät ja juon nonia päivittäin! Tästäkin löytyy tuoreet tutkimustulokset.

    "Vieläkö edellisten tutkimusten perusteella väität samaa esim. asiakkaillesi? Harhaanjohdetun ja ympäripuhutun asiakkaan on vaikea myöntää tulleensa huijatuksi"

    En edelleenkään esitä asiakkailleni terveysväittämiä!!! Usko tai älä, mutta ylivoimaisesti suurin osa asiakkaistani on minulle tuntemattomia enkä ole ollut heihin missään yhteydessä ennen kuin he ITSE ovat tilanneet nonituotteita. He ovat kuulleet nonista toisilta asiakkailta tai lukeneet netistä. Suurin osa heistä on hankkinut lisätietoja internetistä. Jostain syystä he löytävät sellaista tutkimustietoja, joista nonin vastustajat vaikenevat.
    Miten voit väittää, että olen ylipuhunut ja huijannut heitä???

    Aina on ollut ja aina tulee olemaan kaikilla tuotteilla myös vastustajia!!! Jostain syystä vastustaminen johtuu usein tiedon puutteesta, olettamuksista, kuulopuheista tai siitten ollaan vaan huolestuneita omista eduista.

    Minulle riittää tieto, että EU:n tiedekomitea on perehtynyt kaikkeen käytössä olevaansa ja sille toimitettuun tietoon ja laatinut lausuntonsa niiden tosiasioiden perusteella. Miksi kyseenalaistaisin asiantuntijoiden lausunnon?

    Elintarvikkeiden terveysväittämät ovat Suomessa kiellettyjä ja valvovana viranomaisena toimii EVIRA. Miksi olisin kiinnostunut jonkun muun maan lainsäädännöstä, joka mitä ilmeisemmin on EU alueen ulkopuolelta? Oletan, että viittaat Yhdysvaltoihin.

    Nonimehusta puuttuu edelleenkin kansainväliset puolueettomat ja poikkitieteelliset tutkimukset HUOM! ihmisten kokemista positiivisista terveysvaikutuksista. Viimeisen 10 vuoden aikana on tehty joitakin eläin- ja lasimaljakokeita mehun eri aineosien vaikutuksesta esim. eläinten solutasolla lähinnä USA:ssa noniyhtiöiden omissa laboratorioissa, mutta siihen se sitten jääkin. Sen sijaan on olemassa kansainvälistä tieteellistä näyttöä siitä, että nonilla on haittavaikutuksia. Sitä ei suositella sydämen- ja munuaisten vajaatoimintaa sairastaville eikä veren hyytymistekijöihin vaikuttavan lääkeaineen käyttäjille (esim. Marevan®, lääkettä käytetään usean eri sairauden hoitoon). Siitä ei ole tutkitun tiedon mukaan hyötyä mm. syövän eikä diabeteksen (ns. kansansairauksien) ehkäisyssä eikä hoidossa.

    Sen on todettu aiheuttaneen 2000-luvulla vaarallisia maksan tulehdustiloja eri-ikäisille ihmisille. Tämän seurauksena Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto aloitti maksatulehdustapausten seulonnan niiden ja terveystuotteiden välisen yhteyden selvittämiseksi. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ei löytänyt näyttöä noni-mehun nauttimisen yhteydestä maksatulehdukseen. EU:n komissio oli pyytänyt asiasta tieteellistä arviointia, mutta EFSA ei ottanut kantaa terveysväittämien oikeellisuuteen. (Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Noni)

    Minulla ei ole mitään syytä kyseenalaista näitä tieteellisesti tutkittuja näyttöjä, jotka pohjautuvat asiantuntijuuteen! Se, että mainitsee juovansa noni-mehua päivittäin ja viittaa tuoreisiin tutkimustuloksiin (oletettavasti viittaat omiin verinäytearvoihisi) ei ole tieteellistä näyttöä. Ei myöskään se, että väität nonin juojana sydämesi osalta olevasi terveempi kuin sukulaisesi, jotka eivät käytä nonia. Nämä viittaukset saavat minut lähinnä huvittumaan typeryydestäsi :).

    Äänestä

  • Kuuntelen lääkäreitä kirjoitti:

    "Esitteles joitakin heistä. Joitakin puolueettomia siis"

    Ensinnäkin nonista on tehty lukuisia tutkimuksia ennen kuin yhtään yritystä tai tehdasta on perustettu nonitoimialalle. Voivatko he olla puolueellisia?

    Toiseksi en ole kiinnostunut tutkimaan kenenkään taustatietoja. Tutkijoita ja tutkimuslaitoksia on niin paljon, että siinä menisi aika ihan hukkaan.
    En myöskään tutki lääkevalmistajien/lääketutkijoiden puolueettomuutta. En tutki edes lääkäreiden taustoja, joka määrää tietyn valmistajan lääkkeitä.
    Sen sijaan tutkin tuoteselosteita ja vältän ostamasta kaikkea sellaista, jotka sisältävät haitallisia ja keinotekoisia makeutus- säilöntä tai väriaineita. Aspartaami on niistä yksi pahimpia.

    Kolmanneksi, monet yritykset, jotka valmistavat laadukkaita tuotteita, pyrkivät saamaan palvelukseensa alan parhaan asiantuntijat, jotta voisivat valmistaa entistä parempia tuotteita. Silti asiantuntijat voivat olla puolueettomia.

    "Niin on ananasmehukin, siinä on samaa xeroniiniä vaikuttavana aineena ja mehu on paljon halvempaa"

    Johtuisko halvempi hinta siitä, että siinä on paljon vähemmän vaikuttavia aineita?

    "Minäkin pidän ja tietämätön en ole"

    Jotkut ovat myös välinpitämättömiä, rahattomia tai muuten vaan huolestuneita omista eduistaan.

    "Empä ole tarvinnut syödä lääkkeitäkään."

    En niin, koska lääkärin ei ole tarvinnut määrätä minulle mitään lääkkeitä!!! Kumma juttu, sillä juon nonia säännöllisesti.

    *Ensinnäkin nonista on tehty lukuisia tutkimuksia ennen kuin yhtään yritystä tai tehdasta on perustettu nonitoimialalle. Voivatko he olla puolueellisia?*
    Ensinnäkin, näitä tutkimuksia, jos niitä nyt onkaan (yhtään lähdettä et ole osoittanut), voidaan pitää tieteen näkökulmasta auttamattomasti vanhoina ja nykytieteeseen verrattuna jopa harhaanjohtavina :)

    *Toiseksi en ole kiinnostunut tutkimaan kenenkään taustatietoja, puolueettomuutta*
    Ei taida kyvyt riittää!

    *monet yritykset, jotka valmistavat laadukkaita tuotteita, pyrkivät saamaan palvelukseensa alan parhaan asiantuntijat, jotta voisivat valmistaa entistä parempia tuotteita. Silti asiantuntijat voivat olla puolueettomia.*
    Salli minun nauraa :)

    *Johtuisko halvempi hinta siitä, että siinä on paljon vähemmän vaikuttavia aineita?*
    Nyt oletat etkä tiedä. Sorrut omaan näppäryyteesi!

    *Jotkut ovat myös välinpitämättömiä, rahattomia tai muuten vaan huolestuneita omista eduistaan.*
    Miten nämä väitteesi liittyvät käsiteltävään aiheeseen???? Et todellakaan ymmärrä lukemaasi :)

    *En niin, koska lääkärin ei ole tarvinnut määrätä minulle mitään lääkkeitä!!! Kumma juttu, sillä juon nonia säännöllisesti.*
    Kumma juttu, olen terve ja voimissani enkä käytä mitään lääkkeitä. En edes muista, milloin olisin käynyt lääkärissä tai sairastanut esim. tavallista flunssaa enkä ole koskaan juonut nonia! Olenkohan luulotautinen :)

    Äänestä

  • Kuuntelen lääkäriä kirjoitti:

    "Hölmöstä, joka lukee tekstejä vain tukeakseen omaa typerää ajatusmaailmastaan"

    Juuri niin, olet loistava malliesimerkki ihmisestä, josta aloittamasi ketju kertoo!

    "Luulen että hänellä on hieman enemmän mahdollisuutta tutkia asiaa, näkemystä asiasta sekä puolueeton mielipide"

    Juuri niin, sinä LUULET mutta et tiedän varmaksi. Minä taas tiedän varmasti, miten noni on minulla ja monella muulla ihmisellä vaikuttanut. Se ei siis ole "ehkä" tai "uskon" asia. Voisitko ihan mielenkiinnosta esittää kyseisen syöpälääkärin tutkimusten dokumentit? Minä en ole nähnyt kuin yhden lauseen netissä.

    "Minä ehkä uskoisin ko. lääkäriä ennemmin kuin NONI kauppiasta"

    Juuri niin, sinä EHKÄ uskoisit mutta et ole varma. Jouduin hiljattain käymään terveyskeskuksessa pienen tapaturman takia. Minä uskoin sitä lääkäriä ja hän uskoi minua.

    "Mitä tulee tällaisiin ihmelääkkeisiin"

    Miksi sinä jatkuvasti puhut lääkkeistä? Eikö sinulle mene millään jakeluun, että noni on elintarvike? SIIS RUOKAA!

    "Harmi vain että ne vastustajat nimenomaan tietävät asiasta enemmän, harkitsevat asiaa puolueettomasti"

    Sinulla on varmaankin esittää todisteet ja dokumentit ainakin omasta puolueettomuudestasi. Tietoa suosittelen hankkimaan enemmän.

    "Tällaisten tuotteiden myyjät vääristelevät totuutta, noukkivat vain itselleen sopivia tietoja ja puhuvat positiivisista käyttäjäkokemuksista"

    Taas puhut palturia. Minä ainakin kerron asiakkailleni rehellisesti jos jokin tuote ei sovi hänelle ja kerron myös mahdolliset haittavaikutukset tai reaktiot, joita joillakin saattaa ilmeltä.

    "Miksi et myy mustikoita" "Mustikasta et saisi vastaavaa taloudellista hyötyä"

    Kerron vastauksen. Mustikan myynnissä minun pitäisi ottaa suurempia riskejä ja tehdä suurempia investointeja. Enkä ole löytänyt yritystä, joka tarjoaisi minulle samanlaisen mahdollisuuden saavuttaa sitä mitä todellisuudessa elämältäni haluan. Mustikan myynnissä olisin enemmän sidottu aikaan ja paikkaan eikä minulla olisi niin paljon aikaa nauttia elämästä perheen ja ystävien kanssa. Mustikan myynnillä en varmaan saisi niin paljon positiivista palautetta asiakkailtani kuin nyt saan.

    Niin, oliko sinulla niitä puolueettomia todisteita Nonin terveysvaikutuksista vai ei? Puolueettomissa tutkimuksissa ei ole ainakaan minun tietojeni mukaan löydetty mitään, mikä puoltaisi nonin käyttöä ja kallista hintaa. Lue tuo alin viesti, siinä on oikeastaan se mitä minä meinasin kirjoittaa. Se että sinun sydämmesi pelaa tai veriarvosi ovat kunnossa, ei ole mikään todiste Nonin puolesta. Miksi ihmeessä meidän pitäisi epäillä ylilääkäriä tai terveysviranomaisia. Avan naurettavan typerä väite.

    Tänne vain niitä puolueettomia tutkimustuloksia, kun sinulla niitä kerran on.

    Minä olen ollut terve kuin pukki viime aikoina. Enkä ole käyttänyt Nonia, ternimaitoa, enkä BLF vitamiinejakaan...enkä yleensä mitään lääkkeitä, epäsäännöllisesti kalanmaksaöljyä. Jos nyt ajattelisin kuten verkostolaiset, sanoisin että kalanmaksaöljyn ansiosta minulla ei ole ihottumaa, ei flunssaa, ei syöpää, ei sydänvaivoja...ostakaa siis kaikki minulta näitä ihmepillereitä.

    PS. Tieteellisesti todistettuna mustikka on yksi maailman terveellisimmistä luonnontuotteista.

    Äänestä

  • Terve kuin pukki kirjoitti:

    Minulle riittää tieto, että EU:n tiedekomitea on perehtynyt kaikkeen käytössä olevaansa ja sille toimitettuun tietoon ja laatinut lausuntonsa niiden tosiasioiden perusteella. Miksi kyseenalaistaisin asiantuntijoiden lausunnon?

    Elintarvikkeiden terveysväittämät ovat Suomessa kiellettyjä ja valvovana viranomaisena toimii EVIRA. Miksi olisin kiinnostunut jonkun muun maan lainsäädännöstä, joka mitä ilmeisemmin on EU alueen ulkopuolelta? Oletan, että viittaat Yhdysvaltoihin.

    Nonimehusta puuttuu edelleenkin kansainväliset puolueettomat ja poikkitieteelliset tutkimukset HUOM! ihmisten kokemista positiivisista terveysvaikutuksista. Viimeisen 10 vuoden aikana on tehty joitakin eläin- ja lasimaljakokeita mehun eri aineosien vaikutuksesta esim. eläinten solutasolla lähinnä USA:ssa noniyhtiöiden omissa laboratorioissa, mutta siihen se sitten jääkin. Sen sijaan on olemassa kansainvälistä tieteellistä näyttöä siitä, että nonilla on haittavaikutuksia. Sitä ei suositella sydämen- ja munuaisten vajaatoimintaa sairastaville eikä veren hyytymistekijöihin vaikuttavan lääkeaineen käyttäjille (esim. Marevan®, lääkettä käytetään usean eri sairauden hoitoon). Siitä ei ole tutkitun tiedon mukaan hyötyä mm. syövän eikä diabeteksen (ns. kansansairauksien) ehkäisyssä eikä hoidossa.

    Sen on todettu aiheuttaneen 2000-luvulla vaarallisia maksan tulehdustiloja eri-ikäisille ihmisille. Tämän seurauksena Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto aloitti maksatulehdustapausten seulonnan niiden ja terveystuotteiden välisen yhteyden selvittämiseksi. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ei löytänyt näyttöä noni-mehun nauttimisen yhteydestä maksatulehdukseen. EU:n komissio oli pyytänyt asiasta tieteellistä arviointia, mutta EFSA ei ottanut kantaa terveysväittämien oikeellisuuteen. (Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Noni)

    Minulla ei ole mitään syytä kyseenalaista näitä tieteellisesti tutkittuja näyttöjä, jotka pohjautuvat asiantuntijuuteen! Se, että mainitsee juovansa noni-mehua päivittäin ja viittaa tuoreisiin tutkimustuloksiin (oletettavasti viittaat omiin verinäytearvoihisi) ei ole tieteellistä näyttöä. Ei myöskään se, että väität nonin juojana sydämesi osalta olevasi terveempi kuin sukulaisesi, jotka eivät käytä nonia. Nämä viittaukset saavat minut lähinnä huvittumaan typeryydestäsi :).

    "EFSA ei löytänyt näyttöä noni-mehun nauttimisen yhteydestä maksatulehdukseen. EU:n komissio oli pyytänyt asiasta tieteellistä arviointia, mutta EFSA ei ottanut kantaa terveysväittämien oikeellisuuteen. (Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Noni) Minulla ei ole mitään syytä kyseenalaista näitä tieteellisesti tutkittuja näyttöjä, jotka pohjautuvat asiantuntijuuteen!"

    Ei minullakaan ole mitään syytä kyseenalaistaa niitä yli 300 tieteellisiä tutkimusta jotka on tehty nonista, eikä myöskään niitä lukemattomia käyttäjäkokemuksia, joita olen saanut asiakkailtani ja lukenut internetistä muiden kuin asiakkaitteni käyttäjien kokemuksia. Tähän mennessä minun ei ole tarvinnut vakuutella yhtään asiakastani tieteellisillä tutkimuksilla. He ovat olleet vakuuttuneita jonkun toisen asiakkaan kokemuksista.

    enkä myöskään kyseenalaista niitä lukemattomia käyttäjäkokemuksia, joita olen saanut omilta asiakkailtani ja lukenut internetistä muidenkin kuin omien asiakkaitteni käyttäjäkokemuksia. Tähän mennessä minun ei ole tarvinnut vakuutella yhtään asiakastani tieteellisillä tutkimuksilla. He ovat olleet vakuuttuneita jonkun toisen asiakkaan kokemuksista.

    Äänestä

  • Kuuntelen lääkäreitä kirjoitti:

    "EFSA ei löytänyt näyttöä noni-mehun nauttimisen yhteydestä maksatulehdukseen. EU:n komissio oli pyytänyt asiasta tieteellistä arviointia, mutta EFSA ei ottanut kantaa terveysväittämien oikeellisuuteen. (Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Noni) Minulla ei ole mitään syytä kyseenalaista näitä tieteellisesti tutkittuja näyttöjä, jotka pohjautuvat asiantuntijuuteen!"

    Ei minullakaan ole mitään syytä kyseenalaistaa niitä yli 300 tieteellisiä tutkimusta jotka on tehty nonista, eikä myöskään niitä lukemattomia käyttäjäkokemuksia, joita olen saanut asiakkailtani ja lukenut internetistä muiden kuin asiakkaitteni käyttäjien kokemuksia. Tähän mennessä minun ei ole tarvinnut vakuutella yhtään asiakastani tieteellisillä tutkimuksilla. He ovat olleet vakuuttuneita jonkun toisen asiakkaan kokemuksista.

    - Monitieteellisten tutkimusten sähköisestä tietokannasta löytyi 45 artikkelia nonista, joista tutkimuksia (eläin- tai maljatutkimukset) oli 25 kpl vuosilta 1999 - 2009 (osa samoja kuin Nonitutkimusten tietokannassa). Yhtää tutkimusta ihmisen positiivista käyttäjäkokemuksista ei kummastakaan tietokannasta löytynyt!

    - Nonitutkimusten tietokannasta (USA) http://www.noniresearch.org/united_states/english/research/published_2001_to_2005.html löytyi yhteensä 74 tutkimusta vuosilta 1950 - 2008. Ihmisten maksatulehduksia todentavia tutkimuksia tässä tietokannassa ei ollut! Onneksi ne löytyivät monitieteellisten tutkimusten tietokannasta.

    - Verkostomarkkinoijan ja asiakkaiden omien "Minusta tuntuu" -käyttäjäkokemuksilla ei ole mitään merkitystä. Kun oikein uskoo, kaikki keinot tehoavat, varsinkin, jos siihen on uhrannut huomattavan summan rahaa!

    - EU:n tutkimusessa, jossa TNI (Tahitian Noni International) haki uuselintarvikelupaa, todettiin, että TNI nonimehun teossa tai sen koostumuksessa ei ole mitään poikkeavaa tavallisiin hedelmämehuihin verrattuna.

    Noni on hedelmä hedelmien joukossa (tosin pahanhajuinen ja kitkerä), eikä siitä valmistetun mehun ole todettu ehkäisevän eikä parantavan sairauksia!

    Äänestä

Niin.
Näin se maailma on edelleen pannukakku.
Jutussa sanottiin, että jos ihminen saa valita millaista tietoa haluaa ottaa vastaan, hän useimmiten haluaa sellaista tietoa joka tukee hänen vanhoja käsityksiään ja mielipidettään.
Mutta tämän avaaja, Ajattelija, ei viitsinyt siitäkään jutusta tehdä johtopäätöstä että pitäisi ottaa vastaan myös erilaista tietoa, eli tietoa joka tukee toisenlaista käsitystä.

Ajattelija otti välitetystä tiedosta sen, mitä halusi ja jätti muun tiedon lukematta.
Kummallista, että piti silti juttua hyvänä.
Ajattelija, oletko ajatellut vaihtaa nimimerkkiä?
Kuvittelija tai Haihattelija olisivat hyviä.

Äänestä
  • olisi hyvä. Liika ajattelu pilaa helposti ja luo esteitä omalle onnistumiselle ja menestymiselle. Ajattelija on hyvä esimerkki tästä. Omista ajatuksista tulee muuri jota tuetaan omilla negatiivisilla ajatuksista ja kirjoituksilla . Lopulta niistä omista ajatuksista tulee tosia itselle. Kaikilla menestyneillä ihmisillä totuus ja ajatukset ovat toisenlaisia)))- Ajattelija vaan siirtyy joukon jatkoksi Haipola, Adaflink, Verccomaha, Jxxx, ja mitä niitä nyt oli....viimeistään 2015. Verkostomarkkinointia se ei muuta mitenkään joka edelleen perustuu ihmisen omaan motiiviin hakea itselle onnistumista ja menestymistä. Tähän ei ole pystynyt kukaan palstan vastustaja.

    Äänestä

  • Tonava kirjoitti:

    olisi hyvä. Liika ajattelu pilaa helposti ja luo esteitä omalle onnistumiselle ja menestymiselle. Ajattelija on hyvä esimerkki tästä. Omista ajatuksista tulee muuri jota tuetaan omilla negatiivisilla ajatuksista ja kirjoituksilla . Lopulta niistä omista ajatuksista tulee tosia itselle. Kaikilla menestyneillä ihmisillä totuus ja ajatukset ovat toisenlaisia)))- Ajattelija vaan siirtyy joukon jatkoksi Haipola, Adaflink, Verccomaha, Jxxx, ja mitä niitä nyt oli....viimeistään 2015. Verkostomarkkinointia se ei muuta mitenkään joka edelleen perustuu ihmisen omaan motiiviin hakea itselle onnistumista ja menestymistä. Tähän ei ole pystynyt kukaan palstan vastustaja.

    Vatustajat on pystyneet menestymään.
    Vitutuksen ja kateuden maksimoinnissa ja turhaan soopaan ajankäytössä.
    Vatustajat vihaa jenkkilää.
    Vatustajat vihaa bisnestä.
    Vatustajat vihaa unelmia.
    Vatustajat vihaa yrittämistä.
    Vatustajat vihaa kusettajia.

    Vaikka vatustajat vihaa ketä ja kuinka paljon tahansa, niitä jenkkejä, bisneksentekijöitä, unelmoivia yrittäjiä ja kusettajiakin vaan aina riittää.

    Vatustajat tulevat itse kusetetuiksi ennen kuin kukko on kolmasti laulanut, eikä siihen tarvita 30 hopearahaa, vaan ilmaiset kahvit tai jätski.
    Vatustajat eivät ole koskaan saaneet mitään ilmaiseksi.
    Koska eivät ole ikinä tehneet mitään palkitsemisen arvoista.

    Äänestä

  • Tutcailija kirjoitti:

    No jos esim minä olen mielestäsi "vatustaja" niin joutunen vastaamaan:

    "Vatustajat on pystyneet menestymään."

    Totta. Ihan mukavasti olen pärjännyt.

    "Vitutuksen ja kateuden maksimoinnissa ja turhaan soopaan ajankäytössä."

    Ei ihan aukea tämä "värssy"?

    Jos tarkoitat että pitäisi olla jollekin kateellinen, etenkin jantterille, niin sitten lause menee metsään että soi. En voi olla menestymättömille paskanpuhujille kateellinen millään. Vitutusta jantterit eivät aiheuta, vaan yleensä sääliä. Päähujarit toki joutaisivat linnaan.

    "Vatustajat vihaa jenkkilää."

    Väärin. En vihaa "jenkkilää". "Jenkkilästä" vain löytyy eniten epätoivoisia tolloja ja näiden hyväksikäyttäjiä.

    "Vatustajat vihaa bisnestä."

    Ei vaan "vatustajat" tekevät bisnestä, eivät unelmoi tekevänsä, niin kuin jantteroinnin käsikirjä käskee nöyrää jantterin alkua tekemään.

    "Vatustajat vihaa unelmia."

    Ei vaan, toteuttavat unelmiaan. Eivät unelmoi sen tekia että joku "yläjantteri" käskee niin tekemään.

    "Vatustajat vihaa yrittämistä."

    Ei vaan suoriutuvat yrittäjinä. Eivät unelmoi yrittämisestä.

    "Vatustajat vihaa kusettajia."

    Totta. Vihaaminen on kuitenkin ehkä väärä sana, mutta kusettejien paikka on vankila tai ainakin raskaamman käden kautta vastata kusetuksistaan oikeudessa.

    "Vaikka vatustajat vihaa ketä ja kuinka paljon tahansa, niitä jenkkejä, bisneksentekijöitä, unelmoivia yrittäjiä ja kusettajiakin vaan aina riittää."

    Tottakai riittää, sehän on ihan selvä. Aina löytyy pieni määrä ääliöitä, jotka eivät ole ansainneet pitää rahojansa.

    "Vatustajat tulevat itse kusetetuiksi ennen kuin kukko on kolmasti laulanut, eikä siihen tarvita 30 hopearahaa, vaan ilmaiset kahvit tai jätski."

    No en ole ainakaan minä tullut. Jotenkin tuon lauseen voi laittaa äkkiä muotoon "idiootti jantterin alut tulevat kusetetuiksi ennen kuin kukko on kolmasti laulanut, eikä siihen tarvita 30 hopearahaa, vaan ilmaiset kahvit tai jätski."

    Itse asiassa niin hyvin tuo kuvaa täydellisesti jantteroinnin aloittajan ensiaskelia mlm:n maailmaan. Täytyy laittaa talteen. :-)

    "Vatustajat eivät ole koskaan saaneet mitään ilmaiseksi.
    Koska eivät ole ikinä tehneet mitään palkitsemisen arvoista."

    Mikä on "mitään"? Enemmän olen itse ainakin "saanut aikaiseksi" kuin sinä tai 99,9 prosenttia janttereista. Minusta aika hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ajattelija2009 kirjoitti:

Oletteko lukeneet uusimman Tekniikan Maailma lehden? Siinä tiede palstalla oli oivallinen kirjoitus siitä, miten ihmiset lukevat/ymmärtävät tekstejä. Pahoittelen että nyt minulla ei ole ko. lehteä käsissäni, joten en aivan tarkkaan muista kirjoitusta, tai voi lainata sitä. Se oli kuitenkin varsin hyvä ja verrattavissa suoraan myös verkostomarkkinoissa puuhastelevien ajatusmaailmaan. Kannattaa lukea!

Tekstissä oli kaksi pääkohtaa. Aluksi siinä oli tieteellinen tutkimus, jossa on todettu, että kun ihmisellä on asiasta jokin mielipide, niin lukiessaan kirjoituksia ko. asiaan liittyen, hän lukee/ymmärtää tarkasti vain omaa kantaansa puolustavat kirjoitukset. Vastaväitteitä ihmiset eivät yleensä kovin tarkkaan lue, eivätkä edes yritä ymmärtää niitä. Tämän seurauksena, oli vastaväitteet miten hyvin tahansa perusteltuja, ihmisten lukiessa asiaa tietystä aiheesta, he vain vahvistavat omaa (usein virheellistäkin) käsitystä aiheesta.

Sitten toinen asia ko. kirjoituksesta, joka osittain liittyy ensimmäiseen ja joka mielestäni on vahvasti sidoksissa verkostomarkkinointiin ja etenkin näihin vitamiineihin/luonnontuotteisiin.

Tekstissä kirjoitettiin, miten uskonlahkossa olevat alkavat uskoa kaikkea mitä lahkossa sanotaan. He eivät kykene enää erottamaan totuutta siitä, mitä heille tuputetaan. Tästä johtuen ihmiset uskovat erillaisiin uskonlahkoissa tapahtuneisiin ihmeparantumisiin. Kun asiaa on tarkemmin tutkittu, onkin huomattu että todellista parantumista ei olekaan tapahtunut. Ihmiset siis uskovat voivansa paremmin, vaikka mitään muutosta heidän terveydentilassaan ei olisikaan tapahtunut. Tämä on seurausta jonkinlaisesta joukkohysteriasta ja karismaattiseen ihmiseen uskomisesta. Esimerkkinä tästä oli henkilö, joka kertoi että hänen ontumisensa oli parantunut jonkun papin tms. käsittelyssä. Huvittavaa oli se, että ulkopuolisen seurattua tätä "parantunutta" henkilöä, henkilö selvästi ontui edelleen. Hän siis vain itse koki parantuneensa, vaikka kuka tahansa voi havaita ettei mitään parantumista ollut tapahtunut. Toki kai sekin on jo jotain. :)

Valitan ettei minulla nyt ole ko. tekstiä edessäni, joten ihan tarkkaan en osaa sitä lainata, mutta pääpiirteittäin jutun idea oli tuossa. Juttua lukiessani itse vain ajattelin, että tämä tekstihän on suoraan kuin verkostomarkkinoinnin maailmasta, ihmeellisine kaikkiparantavine Noni, Xango ja BLF tuotteineen...ja eiköhän surullisenkuuluisa WinCapitakin yhä siihen uskovine maajusseineen tule mieleen kirjoituksesta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu