Vasta vähän aikaa sitten tajusin elämässäni olleen koko ajan esillä narsismin kasvot. Havaitsin ne isälläni.
Nyt tiedän sanan millä voin isääni kutsua, nyt tiedän ettei epäilykseni ollut turha, sillä jotain outoa hänessä oli.
Hänessä on narsismin kasvot. Hän on narsisti.
Olen nyt 18 vuotta vanha, ymmärsin 14 vuotiaana, että jokin oli vialla perheessäni, mutta silloin en ymmärtänyt nimetä sitä, osasin vain auttaa ja lohduttaa muita perheenjäseniä, joiden näin kärsivän isäni tähden.
Olimme isäni alamaisia. Hänen tahtonsa oli lakimme.
Sain pelätä koko lapsuuteni yhdessä veljeni ja äitini kanssa isäni sanoja ja tekoja. Me olimme hänelle taakka, olimme hänen silmissään tyhmiä ja arvottomia.
Koskaan ulkopuoliset eivät nähneet perheemme tuskaa, sillä isäni osasi kätkeä narsismin kasvot ja perheemme tuskan.
Jouduimme tekemään kaiken mitä hän käski, ellemme totelleet veljeni kanssa hänen käskyjään, äitimme kärsi siitä ja toisinpäin. Jos äitini ei totellut me kärsimme siitä. Äitini oli isäni alamainen, joka teki kuten isämme käski, vain suojellakseen minua ja veljeäni. Silti kaikki mitä teimme ei riittänyt isällemme, vaikka yritimme aina parhaamme ja siitä hyvästä saimme kuunnella loukkauksia, huutoa ja valitusta.
Äitini muuttui narsistin kasvojen alla ihmiseksi, joka miellytti muita ja hänellä ei tuntunut olevan enää omaa tahtoa. Hän ei jaksanut enää vastustaa tai uhmata perheemme narsistia tai etsiä tietä pois pahasta olostamme. Veljestäni alkoi muuttua katkera ja vihainen. Hänen silmissään paloi vuosien viha ja katkeruus isääni kohtaan ja hänen tulevaisuuden suunnitelmana ei ollut hyvä koulutus, autokortti saati sitten muutto pois kotoa. Hänen tulevaisuus janosi kostoa. Minusta itsestäni alkoi muuttua hiljalleen äitini ja veljeni tuki, lohduttaja ja auttaja, mutta syvällä sisimmässäni minäkin janosin kostoa. kostoa rakkaimpieni puolesta, joiden olin nähnyt monia vuosia kärsivän narsismin kasvojen alla.
Vasta muutettuamme narsistin kasvojen alta pois, olemme voineet paremmin, nyt meillä jokaisella on tulevaisuuden haaveita ja unelmia, joita pyrimme toteuttamaan, mutta silti narsisti ei lakkaa vainoamasta meitä hän haluaa hallita meitä.
Vaikka olemme päässeet pois narsismin kasvojen alta, niin uskon sen kytevän perheessämme edelleen. Uskon ettei narsismin kasvoista pääse eroon, uskon sen vaihtavan kasvoja uudelleen.
Nyt tiedän sanan millä voin isääni kutsua, nyt tiedän ettei epäilykseni ollut turha, sillä jotain outoa hänessä oli.
Hänessä on narsismin kasvot. Hän on narsisti.
Olen nyt 18 vuotta vanha, ymmärsin 14 vuotiaana, että jokin oli vialla perheessäni, mutta silloin en ymmärtänyt nimetä sitä, osasin vain auttaa ja lohduttaa muita perheenjäseniä, joiden näin kärsivän isäni tähden.
Olimme isäni alamaisia. Hänen tahtonsa oli lakimme.
Sain pelätä koko lapsuuteni yhdessä veljeni ja äitini kanssa isäni sanoja ja tekoja. Me olimme hänelle taakka, olimme hänen silmissään tyhmiä ja arvottomia.
Koskaan ulkopuoliset eivät nähneet perheemme tuskaa, sillä isäni osasi kätkeä narsismin kasvot ja perheemme tuskan.
Jouduimme tekemään kaiken mitä hän käski, ellemme totelleet veljeni kanssa hänen käskyjään, äitimme kärsi siitä ja toisinpäin. Jos äitini ei totellut me kärsimme siitä. Äitini oli isäni alamainen, joka teki kuten isämme käski, vain suojellakseen minua ja veljeäni. Silti kaikki mitä teimme ei riittänyt isällemme, vaikka yritimme aina parhaamme ja siitä hyvästä saimme kuunnella loukkauksia, huutoa ja valitusta.
Äitini muuttui narsistin kasvojen alla ihmiseksi, joka miellytti muita ja hänellä ei tuntunut olevan enää omaa tahtoa. Hän ei jaksanut enää vastustaa tai uhmata perheemme narsistia tai etsiä tietä pois pahasta olostamme. Veljestäni alkoi muuttua katkera ja vihainen. Hänen silmissään paloi vuosien viha ja katkeruus isääni kohtaan ja hänen tulevaisuuden suunnitelmana ei ollut hyvä koulutus, autokortti saati sitten muutto pois kotoa. Hänen tulevaisuus janosi kostoa. Minusta itsestäni alkoi muuttua hiljalleen äitini ja veljeni tuki, lohduttaja ja auttaja, mutta syvällä sisimmässäni minäkin janosin kostoa. kostoa rakkaimpieni puolesta, joiden olin nähnyt monia vuosia kärsivän narsismin kasvojen alla.
Vasta muutettuamme narsistin kasvojen alta pois, olemme voineet paremmin, nyt meillä jokaisella on tulevaisuuden haaveita ja unelmia, joita pyrimme toteuttamaan, mutta silti narsisti ei lakkaa vainoamasta meitä hän haluaa hallita meitä.
Vaikka olemme päässeet pois narsismin kasvojen alta, niin uskon sen kytevän perheessämme edelleen. Uskon ettei narsismin kasvoista pääse eroon, uskon sen vaihtavan kasvoja uudelleen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Onneksi olette päässeet hänestä.
Älkää olko missään tekemisissä. Tällaisten ihmisten tavoite on vain nujertaa ja tuhota muut.
Lisää tietoa narsismista ja narsistien lapsista: www.narsistienuhrientuki.info.
Voimia!
Olen samaa mieltä että jos haluat asiallisempaa keskustelua aiheesta niin kirjaudupa narsistien uhrien tuki ry:n sivuille. Sinne ei pääse ainakaan julkinarsistit kirjoittajia haukkumaan kun modet poistaa ne alta aikayksikön.
Paljon voimia sinulle!
Hieno tarina. Ja isäsi - tavallinen vallanhaluinen ihminen. Kontrollifriikki. Miksi häntä pitäisi nimetä miksikään muuksi? Eikö nuo kaksi käsitettä riitä? Ne ovat hänen persoonallisuudenpiirteitä. Älä etsi jotain sairautta joksi noita piirteitä voi kutsua. Eivät ne mitään "sairautta" ole. Tiedätkö miksi ne on leimattu sairaudeksi? Koska ne ovat haitallisia, ja koska ne ovat enemmän poikkeus kuin sääntö yhteiskunnassa, ja nämä kaksi muodostavat yhdistelmän joka halutaan tuomita, ja kitkeä yhteiskunnasta. Ja helpoiten se käy jos sille keksitään ihan oma sanansa, unohdetaan kys. sanan merkitys ja muistetaan siitä vain se, että se tarkoittaa jotain "huonoa", torjuttavaa.
Sairaus.
Eikö sellainen tuo sana olekin? Tyhjä - koska sitä käytetään eikä edes tiedetä tarkalleen mitä sillä tarkoitetaan.
Tee meille kaikille palvelus, äläkä ole niin tyhmä että ajattelet isääsi sairaana/ narsistina. Tyydy vain siihen tosiasiaan että hän on teille haitallinen, epämieluisa. Älä ajattele että hänen kaltaisten pitää muuttua, vaan että te haluatte heidän muuttuvan.
Vai onko sinullakin niin suuri tuomitsemisen tarve, että haluat tuomita hänen persoonansa ja tuntea itsesi tätä kautta paremmaksi? Se onnistuukin vain jos käytät sanoja sairas tai paha tai jotenkin vääränlainen. Siksi noita sanoja keksitäänkin.
"tee MEILLE kaikille palvelus....." mikäs sinä olet täällä meidän muiden puolesta puhumaan??!!? Ja hänen kaltaistensa juuri PITÄISI muuttua.ei KENELLÄKÄÄN ole oikeutta kohdella toista huonosti/väärin,ja paeta sen taakse että "mulla nyt vaan sattuu olemaan tällainen persoonallisuus"
herrajumala mikä vähä-älyinen idiootti. Etkö ole lukenut yhtään mitä kirjoitin? Jos et tajua mitä haluan sanoa niin älä sitten vastaakaan. Ja mitä se sellainen "oikeus" tai "ei-oikeus" sinun mielestäsi on? Varmistu ensiksi edes että tiedät mitä noilla sanoilla tarkoitat ennen kuin käytät niitä.
Yhdessä olet kyllä oikeassa: en olekaan kukaan puhumaan teidän kaikkien puolesta. En teekään ikinä niin. Tämä oli ehkä eka kerta.
Mitä pahaa on sanassa sairas,tai narsisti? Onko sinun mielestäsi hävettävää olla sairas. Miksei saa ajatella,että joku on sairas,miksi minustakin pitäisi ajatella,että olen haitallinen tai epämieluisa jollekin,vaikka omalle perheelleni,koska olen sairas?? Minusta on paljon pahempaa käyttää noita sinun mainitsemiasi korvikesanoja,kun nimeä sairas tai narsisti. Ne ovat yleisesti hyväksyttyjä nimityksiä. Miksi sinä et voi niitä hyväksyä,luulen,siksi että et sietäisi itsestäsi noin sanottavan.Onko ne sinulle kirosana?
sanat sairas tai narsisti on sinusta "pahoja" aloittaja pitäisi vaan hyväksyä että isä oli oma persoonansa,mitäs itse teit?? vastaajan tuomitsit heti vähä älyiseksi idiootiksi,eikös hänkin ole vaan oma persoonansa?!? äläkä oleta hänen muuttuvan vain siksi,että sinä haluaisit että hän kirjoituksesi hyväksyy/ymmärtää/on kanssasi samaa mieltä :)
Beyondiksi?
"Tee meille kaikille palvelus, äläkä ole niin tyhmä että ajattelet isääsi sairaana/ narsistina. "
Ei kukaan normaali ihminen lähde ventovieraita ihmisiä nimittelemään tyhmäksi. Tämöistä tekeviä katsotaan että on jotain ihmisellä vinossa.
Onhan muutenkin toisen haukkuminen tyhmäksi törkeää käytöstä.
On
Eli siis nimimerkille "Sairas", omaan nilkkaan kopsauttajalle ja "Keittiöpsykologille":
Ei kopsahtanut omaan nilkkaan. En ole väittänyt että sanat sairas tai narsisti on "pahoja". Sanoin että ne eivät varsinaisesti tarkoita mitään, joten niitä on järjetöntä käyttääkään. Ei ole olemassa pahaa tai hyvää, oikeaa tai väärää (mikä on ihan liian itsestäänselvää edes mainittavaks täällä), joten miten nuo sanat voisivat olla "pahoja"? Sanoin että niitä käytetään mielivaltaisesti, koska niiden merkityksestä ei olla yksimielisiä, mutta valitettavan usein niillä kutsutaan jotain epämieluisia piirteitä ihmisissä - jopa silloin kuin ne ovat vain epämieluisia, eikä muuta, ei esim. jotenkin järjettömiä, tai että kyseinen henkilö on jotenkin järjetön, ei tajua mitä tekee ja hänelle pitää tehdä jotain eli kuten sanotaan, "parantaa". Esimerkiksi: jos enemmistö ei olekaan aina oikeassa, ja jos jotkut harvat ymmärtävät jotain paremmin, niin tajuatte varmaan itsekin ettei se enemmistö ihan heti välttämättä usko vähemmistöä ja saattaa leimata sen sairaaksi. ja sen he tekevät jos vähemmistö on haitallinen. Samalla tavalla "narsistien" tapauksessa. En nyt puhu mitään siitä ymmärtävätkö he jotain paremmin kuin enemmistö vai ei, mutta he ovat haitallisia, ja siksi heidät halutaan leimata jollain pelkistävällä sanalla, johon liittyy paljon ennakkoluuloja tyyliin "paha", "vääränlainen".
Vastatkaa tähän: mikä ero teidän mielestä on sillä jos ihmisellä sanotaan olevan vain epämieluisa persoonallisuus, ja jos häntä sanotaan sairaaksi? Täytyyhän olla nimittäin joku syy miksi te haluatte kutsua häntä mielummin sairaaksi kuin muuten vain epämieluisaksi. Niin mikä tämä syy mielestänne on?
Käytännössä kun käytätte nimitystä sairas, liitätte siihen yleensä jonkun mielikuvan että hänessä on jotain "vikaa", ehkä hänen mielessään toimii jokin "väärin" ja siksi teidän mielestä on jotenkin perusteltua, loogista että hänen pitää muuttua. Ja kun ajattelette sen olevan "väärin", tässä tapauksessa ajattelette sen tarkoittavan "jotain, miten ei pitäisi olla". Todellisuudessa hänen mielessään jokin toimii vain poiketen ihmisluonnosta/keskiverrosta.
"aloittaja pitäisi vaan hyväksyä että isä oli oma persoonansa,mitäs itse teit??" - tarkoitatko tuolla "hyväksyä" että hänen pitäisi ikäänkuin sallia se, pitää sitä ok:na? Koska sitä minä en ainakaan tarkoittanut. Tarkoitin että hyväksyä tosiasia, eli tajuta, ja olla ajattelematta että se tosiasia on paha tai hyväkään. Se on pelkkä tosiasia.
"vastaajan tuomitsit heti vähä älyiseksi idiootiksi,eikös hänkin ole vaan oma persoonansa?!? äläkä oleta hänen muuttuvan vain siksi,että sinä haluaisit että hän kirjoituksesi hyväksyy/ymmärtää/on kanssasi samaa mieltä :)" - huoh, en sanonut että hänen täytyy muuttua. Sanoin vain miten on, että hän on tyhmä ainakin tuon viestin perusteella, ja jos sanoin sen turhan vihamielisesti, niin anteeksi vain mutta olen jo kyllästynyt tuonkaltaisiin tyhmiin vastauksiin, miksi tekstini täytyy aina tulkita väärin?
"Miksi sinä et voi niitä hyväksyä,luulen,siksi että et sietäisi itsestäsi noin sanottavan." - Niinpä niin, luuletko että kaikki aina kirjoittavat jotain omaksi hyödykseen, tai no sen tyyppiseksi hyödyksi että haluaisin tyyliin puolustella itseäni, ettei minua sanota joksikin? Ei, halusin vain selittää teille tietyt tosiasiat.
Jos haluatte päästä tässä keskustelussa jotenkin eteenpäin, niin suosittelen että vastaatte ensin siihen, miten te määrittelette sanat "sairas/ terve", "oikea/ väärä", "paha/ hyvä"? Koska muuten tästä ei päästä mihinkään.
En tiedä mistä puhutte, mutta en. Kuka?
että ei ole olemassa objektiivisesti mitattavaa hyvää ja pahaa. Jopa oikeuslaitos tulkitsee yhteiskunnan pelisääntöjä - jotka meillä ja pohjois-koreassa ovat kovin erilaiset...
mutta, subjektiiviselta kannalta tarkasteltaessa, joillain ihmisillä on, ihme kyllä, käsitys yleisestä hyvästä ja pahasta ... jokajannu tietää perusjutut, eiks niin: mikä minulle on oikein ei välttämättä ole sinulle ..
sen sijaan, että kysyt, mikä on hyvä tai pahaa, sairasta tai tervettä, pitäisi esittää kysymys: mitä pidät arvokkaana elämässä?
Kaikki muut rakenteet alistuvat tuolle ajatukselle. Kun on selvillä ihmisen arvomaailma, voidaan siitä johtaa moraalisäännöt ja tietyllä tavalla myös kyky empatiaan...
Sairas ja terve ovat faktoja,jotka ovat olemassa.Samoin hyvä ja paha ovat olemassa,niin myös oikea ja väärä ovat olemassa.Maailmankaikkeudessa pelaa fyysiikan ja kemian lait,etkä sinä voi niitä kumota,vaikka kuinka yrittäisit.Nämä lait hallitsevat ihmisiä ja ihminen toteuttaa elämäänsä näiden lakien mukaan.Hyvästä yleensä seuraa hyvää,pahasta pahaa.Sairaus on väärän elintavan,kasvatuksen,geenien,ympäritötekijöiden tai väärän hoidon ja valintojen seuraus.Sairaus on käsite,joka määrittelee ihmisen fyysisen,psyykkisen ja henkisen kunnon ja sen mitä ihminen sairastaa. Onko hän fyysisesti vai psyykkisesti sairas.Fyysisesti,kuten psyykkisesti sairaan ihmisen joskus näkee,kulee ja ymmärtää sairaaksi,joskus sairautta on vaikea tunnistaa.Yksiselitteistä määritettä en voi tässä antaa,sillä sairas sanana käsittää laajan alueen,niin monesta elueesta.
Oikea ja väärä kuuluvat moraali käsitteeseen ja se määrittelee myöskin onko ihminen terve vai sairas.Mieleltään sairaalta voi puuttua hyvän ja pahan erottamisen taju ja silloin hän ei välttämättä ole vastuussa aina teoistaan.
Hyvä ja paha kuuluvat etiikkaan, mutta myös moraali käsitteeseen. Ihminen voi tahtomattaan tai tahallisesti tehdä pahaa tervejärkisenä omasta valinnastaan käsin.Sairastunut mieli taas ei välttämättä aina tiedä, ymmärrä tehneensä pahaa,johtuen hänen puutteestaan henkisellä puolella.
Kuten huomaat näiden sanojen määrittäminen ei ole yhdellä tai kahdella lauseella selitettävissä ja niiden syvällisempään pohdintaan tarvitaan paljon enemmän aikaa ja etiikan ja moraalin ymmärtämistä.
Ajatuksesi ovat kovin mustavalkoisia ja uskon,että se johtuu sairaudestasi ja tunnelämäsi häiriöstä,että yrität selittää ja nähdä asiat kovin yksinkertaisina.
Ihminen on psykofyysinen olento ja tekee havaintojaan eri aistien kautta ja varassa.Tiedon saanti näiden havaintojen ja muun informaation kautta antaa meille kyvyn myös itse päätellä milloin joku käyttäytyy terveellä tai sairaalla tavalla. Lääkärit tekevät tätä päivittäin,eivätkä kyseenalaista näitä fysiikan ja kemian lakeja vain siksi,että ne tuntuvat epämieluisilta sanoilta.Ne ovat faktaa.Siksi potilaan on se hyväksyttävä,jos tutkimuksissa todetaan,että hän on sairas. (virheitäkin tosin sattuu,eikä aina pidä hyväksyä)
Persoonallisuushäiriö näkyy emotionaalisessa käyttäytymisessä tunne-elämän vajavuutena. Epämieluisat piirteet ihmisessä yleensä hyväksytään,kun ne eivät ole haitaksi kenenkään hyvinvoinnille,eivätkä riistä kenenkään oikeuksia jne.Sairaiksi nämä piirteet mielletään silloin,kun nämä epämieluisat käytös piirteet saavat sellaiset mittasuhteet,että ne ylittävät emotionaalisen ja moraalisen rajan.
Lopuksi siis;sairas tai narsisti ei tarkoita yhtä,kun paha ihminen. Jos,joku niitä mielivaltaisesti käyttää sen kyllä huomaa asiayhteydestä.On tajuttava milloin puhutaan oikeasta asiasta(sairas,narsistinen) tai halutaanko sillä vain loukata jonkun ihmisen tunteita.Tälläiselle haukkumanimelle en laittaisi sen suurempaa arvoa,kun huoralle,tyhmälle,idiootille tai vähä-älyiselle. Se kertoo jo paljon ihmisestä itsestään,joka asiallisessa asiayhteydessä leimaa toisen näillä sanoilla,vain tarkoituksena loukata,tai ihmisen omasta henkisestä tilasta,jolloin hän sairastaa vakavaa mielisairautta tai persoonallisuushäiriötä.
Siksi, aloittajan rehellinen kuvaus perheensä elämästä on asiallinen ja terveen ihmisen kuvaus siitä,millainen kokemus hänellä on narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.Hän koki sitä n.18-vuotta.Itselläni on 30-vuoden kokemus alalta.
Tässä oli mielestäni hyvä ja asiallinen kirjoitus. (Nimeämisestä, kirjoittanut: Sairas)
Itse olen vuosia ihmetellyt myös sitä asennetta. Miten suhtaudutaan ihmiseen, joka on joutunut kärsimään luonnehäiriöisestä lähimmäisestään. Yleensä hänet tuomitaan ja syyllistetään ja hänen pitäisi muuttua. Miten?
Mutta, luonnehäiriöiseen käyttääntymiseen ei monenkaan mielestä ole tarvetta puuttua mitenkään. Vaan hänet pitäisi hyväksyä sellaisena *persoonallisuutena* ja sopeutua vain jatkossakin *perhehelvettiin*. Miksi?
Et voi muuttaa toista. Varsinkaan toisen psykopatologiaa.
Muutos lähtee aina itsen kautta. Jos lapsesi voi huonosti, sinun pitää kysyä itseltäsi, minkä vuoksi lapseni voi huonosti? Mitä minä voin tehdä, että lapseni voisi paremmin? Jos itse voit huonosti parisuhteessa, edelleen, voit muuttaa vain itseäsi ja omaa suhtautumistasi maailmaan, jossa elät, siis: minkä vuoksi minun elämäni on tällaista?
Kun alat muuttumaan, ympäristö vastustaa sitä ensin, mutta jos olet vahva, pidät pääsi oman muutoksesi osalta, veikkaisin, että sokea usko siihen, että muutos on hyvä asia, voi auttaa, lopulta ympäröivillä ihmisillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin joko itse muuttua tai lähteä pois.
Ehkä siksi?
Joopa, kyllä olen tietoinen siitä, että luonnehäiriöinen on luonnehäiriöinen, eikä hän siitä miksikään miettimällä muutu.
Tämän kaltaisia pohdintoja olen suorittanut jo vuosia. Mutta, kun en ole läheisen vanhempani luonnevikaan syyllinen. Niin minun oman *elämäni pohdinnat*, eivät hänen käytöstään todellakaan muuta suotuisammaksi.
Ja nuo muut toteamukset/kysymykset sitten. Ne näyttää hienolta kirjoitettuna.
Mutta, muuta en sitten niistä oikeastaan ymmärtänytkään. Selittäkää nyt joku minulle se. Että jos muutan itseäni, ja ajatusmaailmaani, niin miten se voisi suopeasti vaikuttaa minun luonnevikaisen vanhempani käytökseen.
Emme asu samassa taloudessa. Mutta hänen lapsenaan joudun pakoitetusti hoitamaan välillä hänen asioitaan ja auttamaan häntä.
En käsitä narsismia sairautena, vaan luonteen piirteenä, joka ei katoa, joka on yhtä vaikea karsia pois, kuin jokin muukin luonteenpiirre.
Olen yrittänyt saada isäni miettimään, ymmärtämään meidän pahaaoloamme, olen yrittänyt monta vuotta saada häntä välittämään muista, kuin itsestään. Luulin kerran saaneeni hänet ajattelemaan muita, kuin itseään, mutta myöhemmin ymmärsin hänen olleen niin ovela, että välitti muista silloin, kun itse oli jotain vailla muilta. Hän siis välitti saadakseen jotain itselleen.
En tunne itseäni paremmaksi, kun sanon isäni olevan narsisti. En kuitenkaan tunne sen olevan väärin, vaikka sanoisinkin sen.
En käsitä narsismia sairautena, vaan luonteen piirteenä, joka ei katoa, joka on yhtä vaikea karsia pois, kuin jokin muukin luonteenpiirre.
Olen yrittänyt saada isäni miettimään, ymmärtämään meidän pahaaoloamme, olen yrittänyt monta vuotta saada häntä välittämään muista, kuin itsestään. Luulin kerran saaneeni hänet ajattelemaan muita, kuin itseään, mutta myöhemmin ymmärsin hänen olleen niin ovela, että välitti muista silloin, kun itse oli jotain vailla muilta. Hän siis välitti saadakseen jotain itselleen.
En tunne itseäni paremmaksi, kun sanon isäni olevan narsisti. En kuitenkaan tunne sen olevan väärin, vaikka sanoisinkin sen.
sanoa isää/äitiä narsistiksi tai vaikka 'luonnehäiriöiseksi', jos se auttaa itseä ymmärtämään ja selviytymään. Ja usein se auttaa, että voi antaa vanhemman oudolle käyttäytymiselle nimen. Samalla saa vastauksen vuosien varrella lukemattomia kertoja mielessä pyörivään kysymykseen: mikä isää/äitiä/perhettä vaivaa?
Ennen kaikkea se, että voi 'ihan luvan kanssa' nimetä oman vanhempansa narsistiksi, vapauttaa lapsen etsimästä syitä itsestään siihen, että perheen kuvio on niin kovin kummallinen. Luulen, ettei narsistin/'luonnehäiriöisen' vanhemman lasten kannalta mikään ole niin vahingollista kuin se, ettei perheen sisällä tapahtuville kummallisuuksille ole sanoja. Niistä ei puhuta, vaietaan, ja usein viimeiseen asti varotaan 'leimaamasta' narsistia narsistiksi tai 'luonnehäiriöiseksi'. Hän on perheen yhteisenä suojelukohteena.
Kuitenkin juuri lapsia auttaisi se, että ilmiö saisi nimen, ja löytyisi sanoja, joilla sitä ilmiötä voitaisiin käsitellä, ja hankkia myös tietoa asiasta. Narsisti ei vahingoitu siitä, että lapset toteavat hänen olevan narsisti/'luonnehäiriöinen', mutta lapset vahingoittuvat siitä, etteivät saisi sanoa niin, eivätkä puhua isän/äidin narsismista.
Mikä on teidän mielestänne hyväksyttävää isä ja lapsi suhteessa?
Aloitetaan vaikkapas haukkumisesta, kun lapsi tekee parhaasa ja isä tulee haukkumaan työntulosta kelvottomaksi, näyttäen sitten itse mallia miten nämä työt tehdään. Hän tekee oman työnsä päin... Ja syyttää siitä lastaan haukkumalla ja huutamalla.
Jatketaan vaikkapas väkivaltaan, kun lapsi ei tottelekkaan ja haluaa kotiin nukkumaan isän ryypätessä ystäviensä kanssa. Isä suuttuu ja lyö itkevää ja väsynyttä lastaan ja jatkaa ryypiskelyä.
Entäpä uhkailu, jos nyt lapsi ei teekkään, kuten isi käskee. Isi ei päästä lastaan kotoa, katkaisee netin, kännykät ja uhkaa laittaa jääkaapin luukon, koska se on hänen omaisuuttaan ja lapsi ei tee omaa osaansa työstä, jota hän joutuu tekemään.
Sanotaan nyt näin, että kuuluuko omasa kodissa pelätä vanhempiaan? Kuuluuko lasten pelätä isäänsä ja samalla yrittää miellyttää tätä, koska tahtovat isän, joka välittää ja olisi heidän kanssaan. Silti isäni ei ole lapsiaan ajatellut, ei ole ollut kotona, kun häntä on tarvittu.
Muutama vuosi sitten istuin isäni kanssa pöydän ääreen pitkästä aikaa ja kun katsoin hänen kasvojaan en nähnyt, kuin vanhan miehen, jota en ollut tunnistaa. Hän oli isäni, mutta samalla ventovieras, joka asui saman katon alla kuten minäkin. En tiedä voiko kukaan käsittää miten paha olo sellaisesta tulee.
Kun on koko ikänsä asunut isänsä kanssa saman katon alla ja kun ei meinaa tunnistaa isänsä kasvoja, koska ei ole uskaltanut katsoa tätä silmiin.
Lainaan tekstistäsi lauseen, jossa selvästi näkyy velvollisuudentunne vanhempaa kohtaan. "Mutta hänen lapsenaan joudun pakoitetusti hoitamaan välillä hänen asioitaan ja auttamaan häntä."
Voisiko olla juuri tuo velvollisuudentuntosi yksi niistä asioista, mihin sinussa voi vedota ja jolla sinut voi koukuttaa ?
Sinulla on velvollisuudentuntosi, mutta sinulla on myös mahdollisuus valita toisin - menettämättä tuota ominaisuutta. Mutta onko sinulla velvollisuutta hoitaa tai auttaa kaltoinkohtelijaasi ?
Minun mielestäni itsekkäiden ihmisten kanssa pitää osata olla oikealla tavalla itsekäs ja vetää selvät rajat sen välille, mitä haluaa heidän eteensä tehdä ja mitä ei.
Todennäköisesti on juuri kyse tuosta *velvollisuudentunnosta*. Mutta ei ole niin helppoa sanoa yhdeksääkymmentä käyvälle vanhukselle kylmästi EI.
Itse asiassa olen hänen kanssaan yrittänyt keskustella tilanteen vaikeudesta. Mutta hän luonnehäiriöisenä kääntää asiat niin, että olen ainoastaan *heikkohermoinen*, tai *mielisairas*, kun en hänen arvostelua kestä. Olen myös harventanut käyntikerrat minimiin hänen luonaan. Vaikka hän minua syyllistääkin ja syyttää minua *heitteillejätöstä*.
Vanheneminen ei ole mukavaa, mutta väistämätöntä, itse kunkin kohdalla :)
on kuvaamasi kaltaista. Voit sanoa isääsi narsistiksi, vaikeasti persoonallisuushäiriöiseksi, tai sitten vain yksinkertaisesti 'itsekkääksi paskaksi'. Moni pitää jälkimmäistä vaihtoehtoa parhaana.
Minusta se on sikäli huono vaihtoehto, ettei se mahdollista tiedon hankkimista, ja sitä kautta ymmärryksen lisääntymistä. Siinä mielessä olisi parempi 'leimata' isä narsistiksi tai vaikeasti persoonallisuushäiriöiseksi. Ne ovat käsitteitä, joiden avulla aikuinen/aikuistuva lapsi pystyy saamaan tarkempaa tietoa siitä, että mikä isää/äitiä 'vaivaa'.
Parisuhteesta narsistin ('itsekkään paskan') kanssa pääsee eroon, mutta lapsen suhde vanhempaansa on elinikäinen juttu - aivan riippumatta siitä millainen vanhempi on. Siksi lapselle voisi olla iloa ja hyötyä siitä, että hänellä olisi mahdollisuus 'leimata' vanhempansa vähän täsmällisemmin kuin vain itsekkääksi...
Ei tällainen tietenkään ole hyväksyttävää käytöstä. Sen tietää jokainen *normaali* aikuinen. Mutta sinun isäsi käytös onkin hyvin *epänormaalia*, jonka tuo luonnehäiriö hänellä aiheuttaa.
Omalla kohdalla molemmat vanhemmat olivat tälläisiä luonnehäiriöisiä. Kypsymättömiä lapsen kasvattajia. Nyt toinen heistä kylläkin, äskettäin ajasta ikuisuuteen siirtyneenä. Mutta kyllä tämä sittenkin näyttää olevan läpi elämän kestävä projekti.
Ymmärrät varmasti sen, että sinä et ole syyllinen, isäsi käytökseen, vaikka se siltä sinusta tuntuukin, koska olet joutunut tämän käytöksen kohteeksi. Ja onneksi, onhan sinulla mahdollisuus muuttaa sieltä *hallintoalueelta* pois. Ja näin saada välimatkaa hankalaan tilanteeseen. Se lieventää hieman tilannetta. Mutta ikävä kyllä tämä lapsi-/vanhempisuhde on elinikäinen.
Tiedän tämän jatkuvn aina, tiedän sen myöskin että veljessäni piilee seuraavat narsismin kasvot.
Äitini ja Isäni ero on vielä viritteillä ja nyt alkaa vaihe jolloin lapset otetaan väliin. Isäni ottaa minut ja veljeni väliin, jotta sisi äidilleni pahan mielen. Hän haluaa hallita, hän haluaa voittaa tämän seuravan mittelön. Toivon ettei niin käy sillä isäni pääsisi taas "niskan päälle hallitsemaan"
Tulevaisuudessahan sen sitten näkee, kiitoksia kaikille vastnneille. on ollut mukava kuunnella mielipiteitänne, olivat ne sitten millaisia tahnsa.
Kiitos kaikille :)
Kiitos vain itsellesi, vertaiskokemuksia on hyvä lukea. Kirjoitit tuossa, että nyt vanhempiesi ero on viritteillä. Toivottavasti asiat selviävät parhain päin. Ikävä kyllä riitatilanteissa vanhemmilla on tapana joskus käyttää lasta *lyömä aseena*. Valtansa todisteeksi.
Ja yksi asia, mikä vielä tuli lukemastani mieleen. En tiedä onko kukaan siihen kiinittänyt huomiota. Mutta ihmetyttää se aikuisen käytös perheessa, vanhempi siellä ikään kuin kilpailee paremmuudesta. Hänen on aina todistettava olevansa parempi. Ja tässä rinnalla kulkee sitten tuo asetelma, kenen puolella ollaan ja ketä vastaan. Perhehän on kokonainen yksikkö, jossa jokaisen tulisi puhaltaa yhteen hiileen, eikä kilpailla keskenään.
En usko sen eron menevän hyvin, tiedän isäni jäävän alakanttiin siinä asiassa, ellei osaa manipuloida muita, joista saattaisi hyötyä tässä tilanteessa. Kuitenkin nyt pahoin pelkään että jos isäni häviää jutun, hän kostaa sen meille kaikin keinoin ja hänellä niitä riittää. Hän osaa kostaa, mutta ei koskaan hävitä.
Meille se kilpailu on aina ollut joka päiväinen asia. Kilpailoemme veljeni kanssa isän kohdalla niin että joskus voittaisimme tämän. :) Siksi olemme asina yrittäneet parhaamme, että oppisimme, jotta joskus tekisimme jotain paremmin, kuin isämme, jotta joskus voisimme moittia häntä tai kohdella kuten hän meitä on kohdellut. Se kilpailu on edelleen käynnissä, eikä lopu ennen kuin minä ja veljeni voitamme, vain yksi voitto siittää meille. emme tarvitse muuta, kuin että isämme ymmärtäisi kuinka hän on aina meitä kohdellut ja toivon että hän saa kokea saman kohtelun, toivon sitä todella. :) Todella ilkeästi sanottu, mutta haluan hänen ymmärtävän kuinka väärin hän on tehnyt meitä kohtaan :)
Mutta toisaalta jotta ei koko viesti olisi haukkumista niin juuri se kuinka isäni minua ja veljeäni on kohdellut, on tehnyt meistä sellaisia ihmisiä kuin nyt olemme. Yritämme aina parhaamme, tavoittelemme täydellisyyttä ja ennen kaikkea olemme ylpeitä tekemisistämme niin työssä, koulussa ja arkeankin, vaikka meillä on ollut rankka lapsuus ja rankemmaksi varmasti menee niin silti olen hänelle hyvin kiitollinen kaikesta *piip* mitä hän on meille aiheuttanut. :)
Hankalaa on. Mutta uskon, etta mikään ei riita koskaan todistamaan isällesi sitä, teidän paremmuutta. Siitä johtuu se ikuinen riittämättömyyden tunne, joka näissä perheissä on. Pikemminkin, mitä paremmin lapsi menestyy ja osoittaa pätevyyttään, sitä suurempaa kateutta / kilpailua, se vanhemmassa saa aikaiseksi.
Ja toiseksi, kannattaa ehkä se isän arvostelu jättää sikseen. Ihan yleisen rauhan säilyttämiseksi. Hänenen hallitsemisensa kun perustuu vanhemman auktoriteettiin. Jota sinä et ehkä lapsena kykene mitenkään kumoamaan. Vaan se aiheuttaa ainoastaan lisää riitaa. Toki silkan valehtelun ja julkisen mollauksen voi yrittää korjata, kun sen huomaa tapahtuneen. Mutta * matka * luonnehäiriöisen kanssa on, kuin marssi pohjattomalla suolla. Toisen jalan kun saa nostettua ylös, niin toinen jo uppoaa.
Pitkä välimatka ja mahdollisemman vähän tapaamisia isänne kanssa, auttaa ehkä parhaiten asiaa.