Mitäs Peltosaareen kuuluu nykyään.?
Onko edelleen yhtä levotonta kuin aikaisemmin.?
Kaikki tuttuni ovat muuttaneet pois sieltä, kyllästyivät menoon.
Fillarit pöllittiin, autoon murtauduttiin, kerran jopa ostoskassit vietiin sinä aikana kun, polkupyörää oltiin siirtämässä ulkoiluvälinevarastoon.
Onko edelleen yhtä levotonta kuin aikaisemmin.?
Kaikki tuttuni ovat muuttaneet pois sieltä, kyllästyivät menoon.
Fillarit pöllittiin, autoon murtauduttiin, kerran jopa ostoskassit vietiin sinä aikana kun, polkupyörää oltiin siirtämässä ulkoiluvälinevarastoon.
Vastaukset 14
Vanhimmat
muuttunut,täynnä roskasakkia koko peltosaari.Juoppoja,rikollisia hulluja täys.Parkkipaikat täynnä rautaromua,epäsiisteys,köyhien kohtalo on rankka.
*nauraa silmät ristissä*
Riihimäen köyhien asuma-alue. Tarviiko selittää.
Sossu maksaa asumisen ja viinat. Jää kaikki aika rähinöintiin ja yleiseen paikkojen sotkemiseen.
Puolet porukasta on mamuja ja toinen puoli vaimonhakkaajaan pukeutuvii mahakkaita äijiä, joilla kaikilla tuntuu olevan nimenä hanski.
kertaakaan nähnyt mitään väkivaltaa,tosin en ehkä siksi kun en vittuile kaikille.Tämä nyt on tämmöinen työläis-kaupungin osa on välillä levotonta,välil ei siis metelin suhteen.Autoonikaan ei ole kukaan edes yrittänyt,ehkä siksi että ei noi ihan uudet kiinnosta varkaita.
Eipä tosiaan ole kaduttanut pois muuttoni sieltä reilu 5 vuotta sitten. Näköjään melkein pahemmaksi on mennyt meininki Peltosaaressa.
Näyttää siltä, että Riihimäen kaupunkikaan ei välitä tehdä alueelle oikein mitään.
Asuntovelkaa tuli ihan riittävästi, mutta maksan mielummin sitä, jotta voi asua rauhallisella alueella.
Meillä elämä täällä Peltsissä sujuu oikein hyvin. Ei valittamista. Ihan on elo tavallisen tasaista.
...Riihimäeltä. Olen tyytyväinen Peltsiin.
velkojen vuoksi, kun ei tyyppi itse uskalla... tää jengi vois panna nimet tänne, niin pannaan toiset tyypit asialle hoitaan teidän terveyttänne...
ei peltosaari ole sen parempi ku muutkaan asuinalueet.
Peltosaaressa Telluskadun ja Linnunradankadun risteyksen riemukaarille sitä kertyy oikein edustusbarrikaadi joka päivä. Se on kiva viedä tuttuja ja sukulaisia junalta Peltosaareen, kun tämä edustusväki on ensimmäisenä vastassa. Kauppojen jälkeen on sitten se seuraava riemukaari, jossa toinen laatuväki viettää aikaansa.
Vireä Viihtyisä Riihimäki, vai miten se oli?
paikoissa ihmiset viettää aikaa ulkona, kun säät sen sallii.
Tietty suomalaiset juntit eivät tätä tajua mutta peltosaarelaiset ovatkin sivistyneenpiä.
Mene mihin tahansa eurooppalaiseen kaupunkiin niin ulkona siellä ollaan eikä sulkeutuneena neljän seinän sisälle. Mene vaikka pariisiin niin nurtsilla siellä patonkia mussutetaan viinipullon kera tai new yorkiin missä ihmiset manhattanilla istuvat kadunversille tuoduilla penkeillä.
Mutta jos on juntti niin on juntti. Kierrä vähän maailmaa niin ymmärrät. Tai ehkä sulta menis vellit housuun jos vaikka palermon tai rooman slummiin eksyisit. Parempi kai pysytellä vaan siellä kotinurkissa.
Kyllä se porukka mikä kauppojen luona maleksii on kaikkea muuta kuin hyvää mainosta peltsiläisille. Päiväsaikaan hirveä örvellys ja riitely. Miten ihmeessä niiden rahat riittävät siihen ainaiseen juomiseen. Menkää joskus tutustumaan läheisen nuorisotalon rentoutumiskulttuuriin, he pelailevat ja siinä sivussa myös nauttivat alkoholia, siinä on sivistynyttä ja iloista rentoutumista joka ei ketään häiritse. Toisin kun nämä lapsiakin pelottavat juopporetkut.
Joskus yläasteella ollessa kävin siellä, ihan vaan kääntymässä. Nuorta, samanikästä porukkaa kännäämässä, täyttivät penkit, mulkoilivat, hyvin epämiellyttävää.
Viimeeks kesän alussa pyörähin siellä taas, ikävä tunnelma tuntu keskellä päivääki. En kyllä minkäänmoisista juopoista välitä, siksi sellasia alueita välttelen.
Ei siellä normaalii porukkaa tunnu elävän.
paljon on rauhottunut