Heinä-elokuussa 1944 käytiin Suomen merkittävimmät taistelut, joissa maamme itsenäisyys turvattiin. Tali-Ihantalassa Suomen armeija pysäytti Neuvostoliiton valtaisan suurhyökkäyksen, jonka tarkoituksena oli vallata koko Suomi ja alistaa se kommunistiseen järjestelmään.
Suomen armeijan selkäranka kesti, puna-armeijan tunkeutuminen sisämaahan estettiin, Neuvostoliiton sodanjohto käänsi lopulta joukkonsa kohti helpompaa kohdetta, Berliiniä kohti.
Suomen sotilaat pelastivat Isänmaamme. He pelastivat suomalaisten hengen. Ilman heitä Suomi olisi miehitetty ja suomalaiset karkoitettu Siperiaaan ja tapettu. Ilman heitä emme olisi täällä. Ilman heitä maassamme pitäisivät valtaa venäläiset.
Suomen puolustajat ovat vanhuksia. Nuorimmatkin heistä ovat yli 80-vuotiaita. Maamme on velkaa heille enemmän, kuin osaamme ymmärtää.
Suomen puolesta taistelleet veteraanit ansaitsevat kaiken sen avun, mitä heille pystymme antamaan. Ilman heitä olisimme orjia.
Veteraanit antoivat Suomelle mahdollisuuden kehittyä nykyiseen kukoistukseensa. EU:n jäseneksi. Ja Naton jäseneksi lähivuosina. Venäjä ei pysty meitä enää koskaan uhkaamaan. Kiitos sotaveteraaneillemme tästä!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta sotaveteraanit ja sotainvaliidit ovatkin jo vähissä. Ja he ovat saaneet kyllä kaiken avun jos vain ovat ymmärtäneet hakea ja käyttää sitä.
Varoja ja omaisuutta on paljon sotaveteraani-ja invaliidijärjestöillä. mihin nämä varat tullan käyttämään, esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua kun veteraanit ja invaliidit loppuvat.
Minä olen aina antanut oman osani kun sotilaat ovat käyneet ovellani keräämässä veteraaneille ja sotainvaliideille avustuksia.
Mutta nyt se on loppu. Siellä on varoja joita voidaan käyttää toisiin tarkoituksiin.
Eräskin keräysporukka keräsi rahoja kirkkoon veteraaneiden lippua varten. Silloin lopetin kaiken niihin keräyksiin antamisen. Olisi hyvä jos tultaisiin selvittämään mitä jäljellä olevilla varoilla ja omaisuuksilla tehdään.
Suomi on taistellut itsenä vapaaksi kovin uhrein. Sitä pitää kunnioittaa. Mutta ei sen varjolla saa tehdä selaista politiikkaa, että Suomi joutuisi taas sotaan. Olemmehan sellaisessa maantieteellisessä asemassa. Emmekä enää taistele kodin isänmaan ja uskonon puoesta.
Täysin asiaa, mutta nykyiset tynkäSuomen politikot täyttävät vain omia taskujaan toistensa avustuksella.
Mitä virkaa on kansanedustajilla joilla on ryhmäkuri, eikö olisi huomattavasti halvempaa, kun puolueen napamiehillä olisi eduskunnassa niinmonta nappia painettavanaan kuin heillä olisi vaalien mukaan edustajia, ei tarvittaisi avustajien armeijaa eikä tyhjänpäiväisiä kalliiksi tulevia kansanedustajia olenkaa ja kaikki julkkispellet joutasivat muihin hommiin eivätkä olisi täyttämässä omia taskujaan kansan verorahoilla.
Nykynen vaalirahakeskustelu voitaisiin muuttaa vastaamaan todellista nimeään joka on suojeluraha kuten mafianotteessa olevissa valtiossakin.
Toivottovasti seuraavaan eduskuntaan valitaan vain puhtaita politikkoja nämä seksipellet joutuisivat jo viimein reserviin.
Hienosti kaikille puoluepampuille on varattu vihreäoksa jos jostainsyystä joutuvat jättämään puolueensa johtajuuden, puna puolueet etunenässä järjestämässä tovereiile muhkeat palkat ja helpot hommat.
Ei tämänkään kansan vieteri veny loputtomiin sen tulette kokemaan.
Voisitte hoitaakaikille niille vielä elossa oleville Suomen pelastijille täysin vapaan terveydenhoidon ja riitävästi kuntoutusta jossa olisi puolisotkin mukana, hekin ovat joutuneet kantamaan suuren vastuun ja olemaan mukana Suomen kansakunnan pelastusoperaatiossa reilu kuusikymmentävuotta sitten.
Niille Suomen riveissä taistellelle Virolaisille, Inkeriläisille ja muille kansalaisille voitaisiin myötää todellinen eläke Suomenvaltion varoista.
Muistakaa jos he eivät olisi tuhlanneet nuoruuttaan ja terveytään, ei teitäkään olisi täällä nauttimassa hyvinvoitivaltion eduista, käykääpä reissu vaikka miehitetyssä Karjalassa, Suomi näyttäisi samanlaiselta apaattiselta Ruotsin ja Norjan rajoihin asti.
Täällä asuisi pakkosiirettyjä ihmisiä ympäri entisen neuvostoliiton alueelta ja pieni osa silloisen Suomen kansalasia tai jälkeläisiä jossain Siperian aroilla potkimassa jäisiä hevosen paskoja , ei olisi nettiä mihin voisi kijoitella veteraaneja halventavia satuja kuten nykyisin saa lukea jatkuvasti näiden käpykaartilaiten jälkeläisten testejä.
Palstaa vahtivalle politrukille toive ettet poitaisi tätä osiota, ihan vaan huvin vuoksi koska et sinäkään olisi virassasi jos pappasi ei olisi ollut muiden miesten mukana tositoimissa.