Minulla on varsinaisen työni ohella toiminimi, joka toimii hyvin pienimuotoisesti. Tuloni ovat siis vuodessa reilusti alle 8500 eli en ole arvonlisäverovelvollinen. Tuotteet ostan ulkomailta eu-alueelta, joten tuotteiden myyjä laskuttaa minulta alv:t eli maksan arvolisäveron ulkomaille. Yksi yhteistyökumppani Ruotsista on nyt laskuttanut minua ilman että laskussa oli alv:t mukana ja minä olen typeränä laskun maksanut kun luulin sen sisältävän alvit. Osaako kukaan neuvoa miten nyt tulisi toimia? Voinko pyytää Ruotsalaista myyjää laskuttamaan minulta alvit erikseen?
ALV puuttui laskusta
eu-osto
62423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pyydät vain toisen laskun jossa on huomioitu jo suoritettu osa ja lisätty alv-osuus.
Jos olisit alv-velvollinen, joutuisit valvontailmoituksella ensin lisäämään alv-osuuden myynteihin ja sen jälkeen vähentämään, joten siitä ei tulisi maksettavaa verottajalle, jos lasku on siis vähennettävissä. Noin siis käänteisen verovelvollisuuden tapauksessa.
Nythän et hyödy laisinkaan alv- vähennösoikeudesta. Toivottavasti olet kirjanpidossa kuitenkin alvit pitänyt mukana vaikket niitä tilitäkään. Kun alkaa rajat paukkua, niin sitten menee kaikki maksuun takautuvasti.
Yrityksesi ei ole alv-velvollinen siis alhaisen liikevaihdon takia. Myyntisi ei ole arvonlisäverollista ja vastaavasti ostoistasi et saa tehdä alv-vähennystä. Nyt olet ostanut yritykseesi tavaraa Ruotsista ja lasku on tullut ilman Ruotsin alv:ia. Mitä saamassasi laskussa lukee? Onko myyjä Ruotsissa alv-velvollinen, onko laskussa merkittynä sekä myyjän että yrityksesi VAT tunnukset ja merkintä esim. "riverse charge" tmv, joka kertoo että käännetyn verovelvollisuuden perusteella alv maksetaan Suomeen ja Suomen alv verokannalla?
Juu eli maksan ostoista ruotsin alv:n. Toinen myyjä sisällyttää laskuun ruotsin alv:n eli ei ongelmaa. Tämän ekan myyjän kans on ollut aina puhe alvillisesta hinnasta, joten oletin hänen lisänneen ne laskuun, mutta kun aloin tarkemmin katsomaan niin alvia ei ole lisätty. Eikös hänen olisi pitänyt ensin kysyä minulta vat-numeroa ennen kuin möi minulle tuotteen? Eli hänen virhe eikös? Myyjän pitää tarkistaa että toisessa maassa asuvalla on vat-numero ennen kuin myy ilman veroa, ja minulla ei ole vat-numeroa koska toiminta on niin pientä eli hän ei olisi saanut myydä minulle verottomana. Ja verot tietenkin maksan, mutta en voi maksaa niitä suomeen vaan ne pitää maksaa ruotsiin.
Mikäli veroa ei ole lähtömaassa maksettu,niin silloin joudut sen maksamaan suomessa itse.
http://vero.fi/nc/doc/download.asp?id=1009;413278
Mutta voinko sen tehdä kun en ole arvolisäverovelvollinen?
Voinko siis maksaa arvolisäveron vain tuon laskun osalta suomeen? Halvemmaksihan se minulle tulee koska suomessa alv on 22 ja ruotsissa 25, mutta en oikein usko että se on mahdollista ilman että rekisteröidyn arvolisäverovelvolliseksi?
Ylittääkö yhteisöhankintojesi yhteisarvo kalenterivuonna 10.000 euroa (ilman alvia)? Jos ylittyy tai on ylittynyt ed. kalenterivuonna, olet velvollinen ilmoittamaan ja tilittämään Suomen alv:in EU-hankinnoistasi Suomeen. Voit tietysti myös hakeutua alv-velvolliseksi, vaikka liikevaihtosi olisikin alhainen. Joissakin tapauksissa se on yrittäjälle jopa edullista...riippuu bisneksestä.