Venäjän asemasta suurvaltana jaksetaan vääntää peistä. Suurvallalle ei ole mitään yksikäsitteistä määritelmää, joten siitä voi turista loputtomiin. Samaa keskustelua voi kyllä käydä muistakin suurmaista.
Jos suurvalta-statusta arvioidaan talouden perusteella, niin Venäjä on mukana G8-kerhossa ja on maailman 8. suurin talous nimellisti ja ostovoimakorjattuna 6. Tänä vuonna talous notkahtaa, mutta vaatimatonkin kasvu nostaa sen lähitulevaisuudessa Saksan ohi. Pitkällä aikavälillä Venäjä voi nousta 4. tilalle Kiinan, Intian ja USA:n taakse. Nykyiset talousmahdit USA, Japani ja Saksa ovat velkaantuneita ja niiden velkaantuminen on nopeampaa kuin talouden kasvu. Talouden suhteen kaikilla mailla on paljon enemmän haasteita kuin taloudellista voimaa. Venäjän ja Kiinankin rahastot suhteessa talouden kokoon ovat pieniä. Siinä mielessä taloussuurvaltoja ei ole lainkaan. Norjan rahastot suhteessa maan kokoon ovat hyvin suuret, mutta kokonaistalous on pieni. EU on paperilla maailman suurin talous, mutta se on vielä tänä päivänä varsin hajanainen ollakseen todellinen suurmahti. Tuleeko EU:sta liittovaltio, vai hajoaako se N-liiton tapaan jää nähtäväksi. On tietysti mahdollista, että se jatkaa nykyistä hajanaista taivallustaan muodollisena suurmahtina. EU:n kasvua rajoittaa se, että se koostuu velkaantuneista rikkaista maista, köyhistä Itä-Euroopan maista ja painii energian saannin ja väestön vanhenemisen kanssa.
Jos suurvaltoja arvioidaan väestön kannalta, niin Kiina ja Intia muodostavat kaksistaan suurmaat. Venäjä, Japani ja USA ovat yli 100 miljoonan asukkaan maita, joista USA:n väkiluku kasvaa, Japanin väki vanhenee ja vähenee ja Venäjän väestö romahti 2000-luvulla, mutta on nyt vakiintunut. Venäjällä on nykyään normaali syntyvyys, mutta hyvin suuri kuolleisuus johtuen valtavasta alkoholin kulutuksesta. Väen vähenemistä pienentää maahanmuutto, mikä on USA:n jälkeen suurinta maailmassa. Kuolleisuus on selvässä laskussa ja syntyvyys on edelleen nousussa. Nykyvauhdilla syntyvyys ohittaa kuolleisuuden 2:ssa vuodessa. Toisaalta 90-luvun pienet ikäluokat voivat alentaa syntyvyyttä seuraavina vuosina. Kuolleisuus on toisaalta edelleen niin suurta, että vaatimattomatkin elinolojen parannukset voivat pienentää sitä merkittävästi. Väestön vanheneminen ja väheneminen on yleinen ongelma Euroopassa, jota maahanmuutto hidastaa. Suomessa vanheneminen tuntuu jo lähivuosina, keski-Euroopassa myöhemmin. USA:ssa ongelma tulee vastaan vasta 20 vuoden kuluttua.
Jos suurvalta-status perustuu sotilaalliseen voimaan, niin USA on ainoa suurvalta kuluttaen asemenoihin yli puolet koko maailman kulutuksesta. Venäjällä on kuitenkin ydinase ja sillä on tukikohtia maansa rajojen ulkopuolella. Sillä on voimaa puuttua lähialueiden konflikteihin ja riittävästi estämään USA:n ja NATO:n seikkailut esim. Georgiassa. Sotilaallista voimaa ei aina ole merkityksellistä. Esim. USA ja NATO nöyryyttävät itseään Irakissa ja Afganistanissa aiheuttaen valtavia siviiliuhreja, mutta täydellisestä ylivoimasta huolimatta ne ovat kykenemättömiä lopettamaan vastarinnan. Toisaalta Venäjä kukisti Georgian 2:ssa päivässä, vaikka aloitteen teki Georgia ja paikalle piti kulkea hankalasti tunnelia pitkin. Georgialla oli ennen sotaa ostanut runsaasti uutta asetekniikkaa ja joukkoja oli koulutettu vuosia USA:n spesialisteilla. Harvoin on nostettu esille sitäkään, että toisin kuin nykyisissä konflikteissa yleensä georgialaisten siviilien tappiot olivat huomattavasti pienemmät kuin sotilaiden. Etelä-Ossetialaisten ja Venäläisten osalta luvut olivat toisin päin. Venäjän asemenot kasvavat jatkuvasti, mutta merkittävä osa menee käyttökelvottoman kaluston korvaamiseen ja sotilaiden palkkoihin ja elinolojen kohentamiseen. Asemenot ovat verrattavissa Kiinaan, Ranskaan ja Englantiin. Tulevaisuudessa ne luultavasti kasvavat jälkimmäisten ohi nousten ehkä EU:n tasolle, mutta jääden kuitenkin selvästi USA:sta.
Suurvalta asemaa voi tarkastella myös poliittisesti. Venäjällä on kiistatta erittäin suuri poliittinen valta sen ollessa turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. Usein monet tahot pyrkivät vähättelemään Venäjän valta-asemaa, mutta se on tosiasia, joka ei muutu, ellei YK hajoa, tai muuta muotoaan. Esim. Kosovosta ei ole lähitulevaisuudessa tulossa suvereenia valtiota. Se ei pääse YK:n jäseneksi, eikä siten voi vaikuttaa YK:n päätöksiin. Se ei myöskään pääse mukaan moniin kansainvälisiin urheilukilpailuihin, jotka muokkaavat kansallista identiteettiä. Ahtisaari on sanonut, ettei YK:n jäsenyys ole Kosovolle tärkeää, vaan se, että 60% maailman taloudesta on tunnustanut sen. Tällä hetkellä niiden maiden taloudet vaan kasvavat selvästi nopeammin, jotka eivät ole tunnustaneet Kosovoa. Sitä paitsi taloudelliselta kannalta myös Abhasialla ja Etelä-Ossetialla ei ole huolta, kun Venäjälle näiden lilliputtien tukeminen ei ole mikään ongelma.
Venäjää voi hyvällä syyllä kutsua suurvallaksi. Yhtä hyvin voi todeta suurvalta-aikakauden olevan maailmassa ohi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.