Tytär 30v, ja synnytys ihan milloin tahansa tällä viikolla. Olen hyvin ahdistunut.
Tytär asuu toisessa maassa, ja koko raskauden aikana olemme puhuneet puhelimessa vain muutamia kertoja. Silloinkin hän raivoaa ja huutaa, eikä siihen saa sanotuksi väliin mitään. Hän on menneisyydestään hyvin katkera, ja syyllistää minua kaikesta. Tällaisten puheluiden jälkeen yhteys katkaistaan eli puheluihini ei vastata ja mailit tulee takaisin blokattuina. Lähettämäni paketit palautetaan.
Tyttäreni suhde nykyiseen mieheen alkoi raskaudella n 1,5 v sitten, jolloin tytär joi lapsen hengiltä. Tämän jälkeen taas uusi raskaus, jonka tytär halusi lopettaa viikolla 12 viime kesänä. Sitten uusi raskaus muutaman kk jälkeen, ja nyt lapsi syntyy. En ole koskaan käynyt tyttäreni kodissa ja hänen miehensä tunteminen perustuu muutaman tunnin tapaamiseen yli vuosi sitten. Viimeksi minulle kerrottiin, että en ole sovelias isoäidiksi, koska en ole tyttäreni koiraa osannut hoitaa. Minusta aika outo väite?? Lisäksi olen joskus rikkonut hänen nukkensa hänen ollessaan pieni..Hmm..en muista, mutta olen ehkä niin joskus sitten tehnyt. Tämän takia hän on hyvin katkera eikä voi antaa anteeksi. Minun pitäisi kuulemma katua tekemääni niin paljon, että hän myös näkee minun näistä asioista kärsivän. Olen ehkä sitten empatiakyvytön, koska minusta nämä asiat ovat hyvin pieniä asioita, eikä niihin olisi syytä suhtautua niin kuolemanvakavasti.
Olen sitä mieltä, ettei tytär ole enää henkisesti terve ja tarvitsee apua. Vieraassa maassa vaan on vaikea saada apua tyttärelle, joten pitää vain toivoa että siellä osaavat asiat hoitaa.
Onko täällä ketään isovanhempaa, jonka tyttären mielenterveys on pettänyt raskauden aikana? Tai jonka tyttärellä on ollut lapsivuodepsykoosi?
Asia on vaikea, mutta kun kohtalokavereita ei vaan löydy. Yleensähän raskaus saa naisen kukkaan ja vihamielisyyskin vähenee. Tyttäreni kohdalla se on pahempaa kuin koskaan..Viimeisen puhelun jälkeen (so. 3 tuntia siis silmitöntä raivoamista) oli ihan lamassa monta päivää. Syntyvän lapsen kohdalla tunnen vain surua ja syvää huolta.
Tytär asuu toisessa maassa, ja koko raskauden aikana olemme puhuneet puhelimessa vain muutamia kertoja. Silloinkin hän raivoaa ja huutaa, eikä siihen saa sanotuksi väliin mitään. Hän on menneisyydestään hyvin katkera, ja syyllistää minua kaikesta. Tällaisten puheluiden jälkeen yhteys katkaistaan eli puheluihini ei vastata ja mailit tulee takaisin blokattuina. Lähettämäni paketit palautetaan.
Tyttäreni suhde nykyiseen mieheen alkoi raskaudella n 1,5 v sitten, jolloin tytär joi lapsen hengiltä. Tämän jälkeen taas uusi raskaus, jonka tytär halusi lopettaa viikolla 12 viime kesänä. Sitten uusi raskaus muutaman kk jälkeen, ja nyt lapsi syntyy. En ole koskaan käynyt tyttäreni kodissa ja hänen miehensä tunteminen perustuu muutaman tunnin tapaamiseen yli vuosi sitten. Viimeksi minulle kerrottiin, että en ole sovelias isoäidiksi, koska en ole tyttäreni koiraa osannut hoitaa. Minusta aika outo väite?? Lisäksi olen joskus rikkonut hänen nukkensa hänen ollessaan pieni..Hmm..en muista, mutta olen ehkä niin joskus sitten tehnyt. Tämän takia hän on hyvin katkera eikä voi antaa anteeksi. Minun pitäisi kuulemma katua tekemääni niin paljon, että hän myös näkee minun näistä asioista kärsivän. Olen ehkä sitten empatiakyvytön, koska minusta nämä asiat ovat hyvin pieniä asioita, eikä niihin olisi syytä suhtautua niin kuolemanvakavasti.
Olen sitä mieltä, ettei tytär ole enää henkisesti terve ja tarvitsee apua. Vieraassa maassa vaan on vaikea saada apua tyttärelle, joten pitää vain toivoa että siellä osaavat asiat hoitaa.
Onko täällä ketään isovanhempaa, jonka tyttären mielenterveys on pettänyt raskauden aikana? Tai jonka tyttärellä on ollut lapsivuodepsykoosi?
Asia on vaikea, mutta kun kohtalokavereita ei vaan löydy. Yleensähän raskaus saa naisen kukkaan ja vihamielisyyskin vähenee. Tyttäreni kohdalla se on pahempaa kuin koskaan..Viimeisen puhelun jälkeen (so. 3 tuntia siis silmitöntä raivoamista) oli ihan lamassa monta päivää. Syntyvän lapsen kohdalla tunnen vain surua ja syvää huolta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
jotenkin tuntuu siltä ettei tyttäresi käytös johdu pelkästä raskaudesta vaan mielenterveys ongelmia on ollut jo aiemmin?
Ei terve ihminen juo odottamaansa lasta hengiltä tai keskeytä normaalia raskautta ihan muuten vaan ilman mitään syytä.
Miksi hän muutti pois maasta? pakeniko hän ongelmiaan?
Onko hän aiemmin käyttäytynyt täysin normaalisti?
Onko sinulla mitään mahdollisuutta puhua hänen miehensä kanssa? tietäisit millainen tilanne on siellä tyttären kotona.
Minäkin olen todella pahoillani puolestasi. :(
Tyttäresi on ilmeisesti hyvin sekaisin ja psykoottinen, tai ainakin mielenterveys on todella retuperällä jos kertomasi pitää paikkaansa. Ahdistava tilanne todellakin. Et voi juurikaan tehdä mitään kun asut Suomessa etkä tiedä maan lakeja ja sääntöjä. Tässä ei voi kuin toivoa että huomaavat tyttäresi mielenterveysongelmat ja osaavat ohjata hänet hoitoon. Kyllä ainakin meillä näin toimittaisiin ja lapsen äiti saisi mahdollisimman paljon tukea tilanteessa.
Yritä tosiaankin puhua miehen kanssa, ehkä hänkin on huolissaan tyttäresi terveydestä.
Voimia vaikeaan tilanteeseen!
Tyttären mies yrittää sovitella, mutta kertoo että paljon on sielläkin vaikeuksia ollut. Jossain vaiheessa ei enää uskaltanut näistä enää puhua, koska tytär oli kieltänyt. Tyttären käskystä kuulemma ei vastata puhelimeen ja mailit pitää blokata.
Häiriintynyt käytös alkoi noin 3 vuotta sitten. Oli kummallista rahan vippaamista, juovuksissa soittelua öiseen aikaan, jolloin myös juopporemmi haukkui minut huonoksi äidiksi etc. Sitten tuli tietoon tyttären 6 oikeudentuomiota maksamattomista laskuista. Viime vuodeltakin tuli lisää samanlaisia tuomioita 2 kpl.
Raivokahtauksia on ollut juomisen takia aika paljon, ja silloin ne ovat silmitöntä raivoa ja huutoa, eikä siinä voi sanoa mitään. Hän ei nimittäin kuuntele huuodoltaan minua. Hänen entinen mies väsyi tähän, ja lopulta sitten jättikin tyttäreni tämän huutamisen ja raivoamisen takia. Silloin yritimme vielä häntä Suomessa hoitoon, mutta ei onnistunut. Vikahan oli meissä muissa eikä hänessä itsessään. Jos minä esim. muuttuisin, niin silloin kaikki olisi hyvin!
Nyt en tiedä mikä on tilanne, vaikka synnytys on ihan kohta. Täytyy vaan täällä nyt odottaa ja pelätä pahinta..synnytyksen jälkeistä psykoosia, jolloin vidoin tytär pääsisi hoitoon! Täytyy vaan toivoa, ettei tee lapselle mitään.
Todella surullinen tilanne. Missä maassa tyttäresi asuu? Voisitko ottaa yhteyttä Suomen A-klinikkaan ja sitä kautta ko. maan johonkin vastaavaan viranomaiseen.
Soita paikkakuntasi sosiaalihuoltoon, sieltä kyllä neuvovat miten sinun kannattaa toimia, tai kertovat voitko sinä tehdä yhtään mitään.
Noista raivokohtauksista tulee mieleen huumeiden käyttö, niin ja veloista.. olisiko mahdollista?
Ymmärrän huolesi ja pelkosi. Voimia sinulle!
Täältä käsin ei aikuisten ihmisten elämään voida puuttua. Ole ottanut yhteyttä sosiaalitoimistoon tämän asian takia. Ulkoministeriökään ei voi auttaa.
Vuosien kärsimyksen jälkeen olen lähes varma, että huumeet ja muut päihteet ovat olleet mukana kuvioissa. Toivon, että tyttäreni saa sellaisen raivokohtauksen synnytyksen jälkeen, että hän joutuu pakkohoitoon. Olisi meille kaikille suuri helpotus, koska siten ainakin lapsi pelastuisi!
Itse en tunne mitään iloa enää tässä vaiheessa, vaan toivoisin vaan tämän painajaisen loppuvan. Kauheinta on ajatella, että tyttäreni henkinen sairaus periytyy myös hänen lapselleen, ja koska lapsen isäkin on vähintään erikoinen, niin lapsenlähtökohdat elämään ovat varsin huonot.
Olen sukulaisille tilanteesta kertonut, ja nykyään kaikki hienotunteisesti vaikenevat asiasta. Parempi ehkä sitten niin. Jos tytär vaan pääsisi hoitoon, niin edes olisi pientä toivoa. Muussa tapauksessa pelkään lapsen elämän puolesta, koska raivokohtauksien aikana tytär uhkailee yleensä puukoilla ja heittelee esineillä. Kummallista kyllä.. 15 vuotta sitten heräsin keskellä yötä tyttäreni pitäessä puukkoa kurkulla ja uhatessa tappaa. Silloin kukaan ei uskonut minua.. ! Nyt en enää ihmettelisi, jos hän tekisi jotain lapselleen. Viimeisimmässä myspace-sivullaan oli kuva, jossa lapsen kalloon oli nainen työntänyt silmäkuoppiin sormet! Kuinkahan paljon vielä tarvitaan, että ihminen joutuu hoitoon. Vaikuttaa, ettei kukaan tee mitään..ja sitten kun jotain tapahtuu niin..äidin vika! Miksi olen tehnyt tyttärestäni sairaan.
Et ole tehnyt tyttärestäsi sairasta! Älä edes ajattele enää niin.
Jos olet koettanut hänelle nyt saada apua sosiaalipuolelta kysymällä, muuta et voi tehdä, hän on kuitenkin aikuinen.
Ainoa mitä voisit mielestäni tehdä, ottaisit vielä yhteyttä mieheen ja sanoisit miten huolissasi olet.
Ja jos sitä kautta ei apua tule, et voi oikeastaan muuta kuin antaa olla ja hakea itsellesi auttavaa terapiaa, jolla voisit saada pahat muistot ja muut mielestäsi työstettyä pois.
Paras vaan ajatella että vaikka hän asuisi samassa asunnossa kanssasi, et voisi häntä pelastaa jos hän haluaa tuhota elämänsä.
Voimia arkeesi! Yritä löytää jotain lohdullista ajateltavaa itsellesi.
Kuulostaa vakavalta.
Mitenkähän saisit jonkun valvomaan, vaikka salaa?
Jos siellä kaupungissa olisi joku suomalaisyhdistys tai suomalainen seurakunta ja jos voisit jutella jonkun kanssa, joka pitäisi vähän silmällä tilannetta?
Kuulee tosiaan joskus kauhukertomuksia ja et varmaan soisi lapsenlapsellesi tapahtuvan mitään.
Jos ottaisit vähän selville ensin ja sitten matkustaisit itse tapaamaan sitä jotain henkilöä, joka voisi pitää vähän silmällä.
Kysypä sieltä jostain kotipaikkakuntasi virastosta tai ota selvää internetillä.
Toivon sinulle ensiksi voimia ja lopeta tuo itsesyytös. Tyttäresi on itsenäinen ja omapäinen junttura. Sinulla on rehellisyyttä ollut kertoa asiat, miten ne todellisuudessa ovat ja miten niiden todellisuudessa toivoisit olevan.
Samaa olemme kokeneet perhekuntina vierestä seuranneena ja saaden syytöksiä, jotka johti oikeudenkäyntiin, jääden syyttömäksi julistettua oikeus, kun ymmärsi, että ei jokaisella, jota miniä ja hänen äitinsä sossujen säestämänä tullutkaan syyllisiä. Voi luoja mitä sairas miniä ja sairas hänen äitinsä sai aikaan.
Nimittäin miniän äiti muistutti kokoajan, että muista nyt *****, että sinä olet sairas ja kielsi koskemasta pyykkikoneeseen pestäkseen likapyykit, samoin tuo miniän äiti(anoppi) ei antanut tehdä mitään, vaan passasi tuota tytärtään ja kehoitti menemään makuulle, vaikka osat olisi oleet aivan päinvastaiset.
No sitten, kun ensimmäinen ihana vauva syntyi alkoi äidin lopulinen sairaus näkyä jo ulospäin, mutta sepä salattiin kaikin mahdollisin keinoin.
Synnytyksen jälkeen ilmeni masennusta, josta vauvan äiti joutui pitkiä aikoja olemaan mielisairaalassa, jopa suljetulla osastolla.
Tämä nuori äiti sitten joutui pillerikierteeseen, josta sossut saivat hyvän alun erään kodin rikkomiseen, kun syntyi toinen lapsi.
Sitä sirkusta riitti viisivuotta, kunnes lapset otettiin huostaan sillä perusteella, että vauvan äiti ja hänen äitinsä oli kertonut sossulle ja lääkäreille, mitä karmivimpia tarinoita niin uskottavasti, että alkoivat itsekin uskomaan omat valheensa.
Tuo tytär sekosi täydellisesti äitinsä opettamasta Uskonnosta, sillä oikeasta uskosta ei ollut kyse.
Tyttärelle opetettu, miten kielillä puhutaan, jatkoi sitten viisivuotiaana esikoislapsi.
Täyttä helvettiä saa sekopäiset aikaan aika isossa mittakaavassa, kun osaavat kertoa niin värikkäästi kaiille ja jokapaikassa mihin menivät, mutta OMAKSI HYÖDYKSEEN.
Sanon näin lyhyesti kerrottuna, että tyttäresi on joutunut ilmeisesti huumeiden ja päihteiden sekoittamaksi ja siksi tällainen käytös, mille sinä et voi mitään.
Toivon, että tyttäresi oireet huomataan mahdollisimman pian ja että hän pääsisi hoitoon, ennenkuin on myöhäistä, sillä usein tällaiset alkavat satuttaa lasta, joka on tullut tällaiselle äidille rasitteeksi.
VOIMIA SINULLE PELKÄÄVÄ ÄITI LAPSESI PUOLESTA
Kun emme kuitenkaan tiedä tyttären näkökantaa kyseiseen asiaan lienee turhaa spekuloida huumeiden ja lääkkeiden osuudesta asiaan. Itsestäni tiedän miten joidenkin ihmisten provosoiva käytös saa oman käytöksen sellaiseksi ettei se muulloin ole sellaista.
Mielenterveyshäiriöiset äidit eivät automaattisesti ole epäsopivia huoltajia lapsilleen. Mielenterveyshäiriöt eivät myöskään ole automaattisesti sairauksia, vaan voivat tulla ulkoisten (traumatisoivien) tapahtumien seuraksena, ja jotka tulevat esiin vain tietyissä tilanteissa.
Eipä kukaan meistä ole ihan mieletään terve..
on olemassa. Vähän sama kuin minulla: Minulla ei ole koskaan ollut isää, vaikka olen ydinperheenlapsi. Ei olisi mitään hävettävää sun hakea apua. (Vaikka et sairas tms. olisikaan.)
Iso halaus teille kaikille, jotka tässä viestiketjussa olette kirjoittaneet. Olette antaneet minulle paljon lohdutusta, ja hyvää tarkoittavat ajatuksenne ovat kantaneet tänne asti. Nyt jaksan taas eteenpäin. Tässä tilanteessa on opittava suojelemaan jo itseään, ja on ihan pakko elää omaa elämäänsä ja arkea.
On parempi kun ei enää kaikkea tiedä, kun ei jaksa enää kantaa. Meitä tallaisia isovanhempia on monia, mutta monta kertaa häpeä on niin suuri ettei kehtaa puhua.
Oikein iso rutistus sinulle minultakin!
Ehkäpä jonain päivänä asiat muuttuvat valoisemmiksi.... voi vain toivoa.
Olen tytär, jonka mielenterveys on pettänyt ennen lasta ja lapsen ollessa n.5v. tuli totaalinen masennus.
Syynä mielenterveysongelmiin olivat lapsuuteni traumat, jotka olivat tehneet tehtävänsä eikä elämä jaksanut kantaa. Ainut asia mitä jaksoin tehdä kunnolla oli lapseni rakastaminen hänen syntymästään (ja ennen syntymää) lähtien ja hänen takiaan jaksoin elää päivän kerrallaan. Annoin kaikkeni lapselleni, rakastin, hoivasin ja tein lapsen hyvän elämän eteen parhaani. Koskaan en tehnyt enkä tähän päivään asti ole tehnyt mitään pahaa lapselleni mielenterveysongelmistani huolimatta.
Koska vanhempani olivat aiheuttaneet vammani lapsuudessani ja nuoruudessani ja aikuisuudessani, oli kaikin puolin parempi itselleni, että en ollut heihin yhteydessä. Vanhempani eivät nähneet omassa käytöksessään olleen vikaa eivätkä he ymmärtäneet siksi olla pahoillaan tapahtumista, jotka olivat vammauttaneet minut. Minulle olisi pahimpina hetkinä riittäneet tekaistutkin anteeksipyynnöt, mutta pahinta oli, kun vanhempani eivät ottaneet minua todesta ja vähättelivät tunteitani ja yrittivät haihduttaa tapahtuneet asiat olemattomiin. Vaikka joku asia tuntuu toisesta mitättömältä voi se toiselle olla suurikin, jos monta pientä asiaa on kasaantunut suureksi möykyksi sydämeen.
Minulla meni yli 20 vuotta, että pystyin olemaan samassa huoneessa isäni kanssa, niin etten tullut sekopäiseksi. Nyt neljän kympin kynnyksellä olen löytänyt tasapainon elämääni ja voin kohdata vanhempani rauhallisin mielin. Tajusin etten tarvitse vanhempieni anteeksipyyntöä elääkseni elämääni. He eivät edelleenkään ymmärrä tehneensä mitään väärää (henkinen ja fyysinen pahoinpitely, kiristys, uhkaaminen, mitätöiminen, väheksyminen, alistaminen, vapaudenriisto, nälkiinnyttäminen, kiusaaminen ja kiduttaminen kaikella tapaa..) vaan katsovat vain kasvattaneensa lastaan niinkuin peri Suomalaiseen tapaan kuuluu.
Eiköhän tyttäreltäsi ole tullut jo selkeät viestit ettei halua olla tekemisissä kanssasi. Et voi pakottaa yhteydenpitoon jos toinen ei halua. Juuri tuo väkisin tunkeminen toisen elämään (vaikkakin "auttamismielessä"), on pahinta mitä voit tehdä jos toinen selkeästi sanoo ettei halua sinulta mitään. Tyttäresi on aikuinen ja vastuussa itsestään, sinä olet jo tehnyt tehtäväsi äitinä. Koska sinulla on selkeästi ongelma tyttärestäsi, olisi tietenkin hyvä miettiä omaa avuntarvetta asian selvittämisessä itsesi kanssa.
järkyttävää luettavaa..., mutta todellista elämää monelle muullekin nuorelle naiselle.
Haluan vaan sanoa sen tälle aloittajalle, että itsensä syyllistäminen pitäis lopettaa, että jaksaisi elää...
Lapsella on alussa isä ja tämän merkitys on tyttären kehitykselle kohtalonomaisen tärkeä ja mikäli isää ei ole joutuu tytär ikäänkuin koko ikänsä "etsimään" isää.
Malli jonka hän varhaislapsuudessa isästä saa, voi olla huonokin, ja kehitys kulkee näitä esimerkkejä pitkin.
Onhan myös pojalla, jonka isä on ollut väkivaltainen - samaan suuntaan vievä malli tulevaisuudelleen.
Toivoa kuitenkin aina on. Jos ei muussa niin rukoilla apua hiljaa Jumalalta, jolle mikään ei ole mahdotonta. Ja jättää asiat hänen haltuunsa. Uskoa ja luottaa.