Eero Mattila! Nuoret ovat todistaneet sinun olevan huono johtaja, joka ei osaa tehdä edes hyviä päätöksiä! Pro Elimäen lukio ylös ja Eero Mattila, olisiko aika erota? Rakenna se suurhallisi sitten omilla eläkerahoillasi
Eero Mattila, ymmärrä poliittinen vastuusi
mamma vaan maalta
5648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Totta! Hienoa että nuoret ovat aktivoituneet! Toivottavasti vastaavassa tilanteessa myös meidän pitäjän nuoret pystyisivät samaan! Todellakin "eräät" virkamiehet voisivat lähteä vaikkapa varhaisélle eläkkeelle. Kouvolan virkamiehet pitäisi kaikki erottaa ja valita uudet tilalle.
kun johtajia ei valittu minkäänlaisella ulkoapäin haettavalla haulla vaan paikat jaettiin jo viroissa oleville. Suurkunta tarvitsi vähän kauaskatseisempia ja vähän suuremmissa liemissä keitettyjä ihmisiä, jolloin kokemus ja näkemys olisi vähän eri luokkaa. Nyt ainoastaan kaupungin johtaja on nähnyt vähän muutakin maailmaa. Pelolla odottelee syksyn suuria ideoita. Lähinnä sitä miten rahaa säästetään kuntalaisten palveluista ja siirretään Kouvolan keskustan suurin rakennushaihatteluihin.
Asiaa! Kouvolassa johtaa virkamiehet, ei poliitikot! Samat kokeneet virkamiehet vaan päättämään asioista ja poliitikot kumileimasimiksi. Kyllä on tehokas systeemi.
On meinaa samalta kirjoittajalta!!!! No tuleehan sitä joskus itseksee juteltuu mut en minä sitä täällä harrasta.
ainakin vain yksi (1) viesti. Loput siis täytyy olla sinulta.