22vuotias tyttö.. ilman ammattia sillä eristäydyin vaikean paniikkihäiriön ja nykyisen ahdistushäiriön vuoksi.. elämä kuitenkin vielä edessä ja onhan tässä vielä aikaa, kunhan saisi itsensä muutettua parempaan suuntaan.. Ei ystäviä jolle puhua, joiden kanssa viettää aikaa.. mennä leffaan, kahville, kävelyille, soitella ym. :-( Ketään samanlaista?
Sama tarina kellään?
:(
5237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Aika montaa juttua voi tehdä ihan yksinkin. Esim. voi mennä leffaan ja kahvilaan.
Kavereita saa harrastuksista.
Jos haluat itseesi virtaa, niin lue tämän osaston niitä viestejä, joissa puhutaan e-epasta. Käytä haku-toimintoa.
Mulla on kalaöljykapselit olleet jo vuosia säännöllisessä käytössä enkä koe, että ne mitenkään helpottavat mitään ahdistuksiani. Hyvää terveydelle mutta ei niistä kyllä pahemmin oikeaa apua ole tällaisiin ongelmiin.
Hae apuja, ei se pelkällä toivolla katoa, oikeanlainen terapia(ja sopiva terapeutti) ehkä myös lääkkeet. Mitä pikasemmin toimii sen lyhyemmät jäljet. Olin 17 kun ensimmäiset pannarit, ammatti sitkuttelemalla. jossain vaiheessa eristäydyin myös, max 10km kotoa autolla oli aika työlästä pahimmillaan.. pahemmaksi asian teki piiloittelu ja häpeä, en tajunnut/halunnut nähdä missään vikaa.
jossain vaiheessa pääsin aika hyvin "herraksi" mut elämän muutokset laukaisi uudelleen ja taas mentiin, kunnes taas ylös. heh.. ja taas sit alas.
Tää vaan, et jos mitä varhemmin sitä käy läpi kunnolla, uskon (oma kokemus) et se ei jätä käyttäytymiseen liian syviä jälkiä (refleksejä) jolloin on vakaammalla pohjalla jatkossa. nyt kyllä kolmas ammatti tulossa, mut jossain määrin tietyt tottumukset jonkin verran haittaa vieläkin, ajoittain enemmän joskus vähemmän.
Oot vielä tosiaan nuori, itseensä kannattaa satsata !
Voimia ! Sometimes only lonly too, eikä kukaan päälle päin uskois ;)
... prikulleen samaan tilanteeseen minusta riippumattomista syistä. Minun on vain selvittävä vaikka kuinka vaikeaa tekee. Onneksi koirat pakottaa säännöllisesti ulos, mutta kaikenlaisia apuja käyttäen kaupassakäynnit onnistuu jotakuinkin. Tästä esim. vanhempani jaksavat nalkuttaa. Muutenkin he tekevvät vointini pahemmaksi. Joskus tuntuu, että heidän takiaan minun pitäs olla laitoksessa turvassa. Eddes äiti, joka on sairastanut saman sairauden, ei ymmärrä. Olen tullut hyvin enenevässä määrin siihen tulokseen, että Suomi on vain teerveille tarkoitettu tyyssija.
Suomi ON vain terveille, rikkaille ja hyvinvoiville tarkoitettu tyyssija. Täällä ei saa epäonnistua ja kun epäonnistuu niin sitä häpeää niin helvetisti. Itse olen epäonnistunut kaikessa, en onnistunut koulutusta hankkimaan vaikka kahdessa eri koulussa kävin "pyörähtämässä". Nyt ei näköjään onnistu enää edes töiden saanti. Pelkään ajautuvani kokonaan syrjään. Rahatkin loppuu kohta ja koko ajan on mielessä mistä nyhtää seuraavat laskurahat. Vitun paskaelämä!!!!!