Muut, ei-vl- ihmiset kuvataan SRK-lestadiolaisuuden seurapuheissa ja keskusteluissa hyvin pahaksi ja syntiä tulvivaksi paikaksi. Ns. epäuskoiset eli kaikki muut ihmiset ovat pahoja ja morallitomia. Juoppoja, aviopuolison pettäjiä, itsekkäitä, lastensa heitteille jättäjiä ja loukkaavia... laiskoja ja kieroja, katalia vääryyden tekijöitä. On aina erikseen mainittava ihme jos joku epäuskoien osoittautuu reiluksi ja rehelliseksi.
Vain omassa joukossa, ”Jumalan valtakunnassa” on turvallista. 1970-luvun hoito-oppikiistoissa erotettu vl-puhuja Heino kirjoitti tästä viisaita sanoja toisessa ketjussa.
Hän muisteli myös miten tämä vastakkainasettelu ja eri lailla uskovien leimaaminen on itse asiassa suhteellisen uusi asia lestadiolaisuudessa.
”Tämä viesti on oikeastaan kätkettynä jokaiseen Ry:n puhujan saarnaan. Minua tämä vakuuttelu ei ole oikein ole koskaan vakuuttanut, sillä jo lapsuudessa äiti opetti ihmisten tasa-arvoa, eli niin, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä yhtä paljon, mutta kaikki ihmiset eivät vain ota vastaan Jumalan armahdusta.
Meillä myös vieraili sellaisia ihmisiä jotka eivät tunnustaneet mitään uskonsuuntaa, mutta olivat rehellisiä ja reiluja ihmisiä. Toisaalta on kaikkien ihmisten todettavissa (jos haluaa nähdä oikein) miten myös uskovat ihmiset voivat olla kieroja ja pahoja, vallankin jos voivat tehdä pahuuden salassa, eli niin, ettei kierous tule ilmi.
TV 2:ssa tuli mielenkiintoinen ohjelma, Maarit Tastula haastatteli Punaisessa langassa psykiatrisen vankilasairaalan ylilääkäriä Hannu Lauermaa. Lauerma totesi, että suljetut yhteisöt tarvitsevat yhteisen, vaarallisen, pelottavan vihollisen. Vihollinen on niin vaarallinen, että jos lähtee ”laumasta” joutuu vihollisen valtaan. Tämän pelotteen voima pitää yhteisön koossa.
Näin täytyy olla rauhanyhdistyksessäkin! Jos esim. johtajat lähtisivät tunnustamaan oman erehtyväisyytensä – kukaan ei heitä enää pelkäisi ja jokainen uskaltaisi tuoda omat mielipiteensä julki.”
Sivuhuomautus: Myös Pohjois-Korean kansa on propagandalla saatu uskomaan, että koko muu maailma on sitä vastaan, ja erityisesti Yhdysvallat uhkaa maan olemassaoloa. Tätä toistellaan jatkuvasti ja jokainen lasten ja nuorten sukupolvi kasvatetaan uskomaan, että pahuus ja uhka asuu Yhdysvalloissa. käytännössä kansalaiset on opetettu ajattelemaan, että maa on jatkuvassa sotatilassa. Tämä kasvattaminen uskomaan valtavaan ulkoiseen uhkaan saa aikaan sen, että kansaa voidaan hallita ja se saadaan pysymään kurissa ja yhtenäisenä. Yhteinen vihollinen on voimakas pelote. Täysin sama taktiikka on SRK:n ulkopuolisista ihmisistä luomassa ”paholaiskuvassa”.
Minulle tuli Heinon muistelusta mieleeni oman lapsuuteni aikainen lestadiolaisuus. Niin paljon siinä oli täysin sama rakkaudellisuutta. Kasvoin Pohjois-Suomessa keskikokoisella paikkakunnalla. Isovanhempani ja vanhempani eivät sallineet koskaan ketään ns. epäuskoista moitittavan moraalittomaksi ja meitä uskovaisia millään lailla huonommaksi ihmiseksi. Kenestäkään ei ollut lupa lausua moittivia sanoja takanapäin. Kenenkään sielun tilaa ei myöskään ollut lupa arvailla. Katsottiin, että vain Jumala tietää sen asian, ei kukaan uskovaisistakaan. Kaikkiin kanssaihmisiin tuli suhtautua kunnioittavasti ja ystävällisesti ja nähdä jokaisessa se lähimmäinen, jota Jeesus on kehottanut rakastamaan samoin kuin itseään. Silloin opetettiin niin, että emme ole kukaan toistamme parempia ihmisinä. Lestadiolaisuskovaisen erottaa ei-lestadiolaisesta vain se usko. Että uskoo, ja sen uskonkin hän on saanut Jumalan lahjana, ei omilla ansioillaan.
SRK-vanhoillislestadiolaisuus on nykyisin tyystin toisenlainen hengeltään ja asennoitumiseltaan. Liikkeen saarnoissa ja lehdissä ns. epäuskoiset ja ”maailma” nähdään moraalisesti rappeutuneena, häikäilemätöntä itsekkyyttä harjoittavana paheiden pesänä, kun taas uskovaisten elämä on kaikin tavoin korkeatasoista eettisesti, moraalisesti ja hengellisesti.
En millään keksi muuta mitä tällainen palvelee kuin sitä että täytyy osoittaa yhteinen tosipaha vihollinen, jotta ihmiset sitoutuisivat SRK:n vallankäyttöön.
Vain omassa joukossa, ”Jumalan valtakunnassa” on turvallista. 1970-luvun hoito-oppikiistoissa erotettu vl-puhuja Heino kirjoitti tästä viisaita sanoja toisessa ketjussa.
Hän muisteli myös miten tämä vastakkainasettelu ja eri lailla uskovien leimaaminen on itse asiassa suhteellisen uusi asia lestadiolaisuudessa.
”Tämä viesti on oikeastaan kätkettynä jokaiseen Ry:n puhujan saarnaan. Minua tämä vakuuttelu ei ole oikein ole koskaan vakuuttanut, sillä jo lapsuudessa äiti opetti ihmisten tasa-arvoa, eli niin, että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä yhtä paljon, mutta kaikki ihmiset eivät vain ota vastaan Jumalan armahdusta.
Meillä myös vieraili sellaisia ihmisiä jotka eivät tunnustaneet mitään uskonsuuntaa, mutta olivat rehellisiä ja reiluja ihmisiä. Toisaalta on kaikkien ihmisten todettavissa (jos haluaa nähdä oikein) miten myös uskovat ihmiset voivat olla kieroja ja pahoja, vallankin jos voivat tehdä pahuuden salassa, eli niin, ettei kierous tule ilmi.
TV 2:ssa tuli mielenkiintoinen ohjelma, Maarit Tastula haastatteli Punaisessa langassa psykiatrisen vankilasairaalan ylilääkäriä Hannu Lauermaa. Lauerma totesi, että suljetut yhteisöt tarvitsevat yhteisen, vaarallisen, pelottavan vihollisen. Vihollinen on niin vaarallinen, että jos lähtee ”laumasta” joutuu vihollisen valtaan. Tämän pelotteen voima pitää yhteisön koossa.
Näin täytyy olla rauhanyhdistyksessäkin! Jos esim. johtajat lähtisivät tunnustamaan oman erehtyväisyytensä – kukaan ei heitä enää pelkäisi ja jokainen uskaltaisi tuoda omat mielipiteensä julki.”
Sivuhuomautus: Myös Pohjois-Korean kansa on propagandalla saatu uskomaan, että koko muu maailma on sitä vastaan, ja erityisesti Yhdysvallat uhkaa maan olemassaoloa. Tätä toistellaan jatkuvasti ja jokainen lasten ja nuorten sukupolvi kasvatetaan uskomaan, että pahuus ja uhka asuu Yhdysvalloissa. käytännössä kansalaiset on opetettu ajattelemaan, että maa on jatkuvassa sotatilassa. Tämä kasvattaminen uskomaan valtavaan ulkoiseen uhkaan saa aikaan sen, että kansaa voidaan hallita ja se saadaan pysymään kurissa ja yhtenäisenä. Yhteinen vihollinen on voimakas pelote. Täysin sama taktiikka on SRK:n ulkopuolisista ihmisistä luomassa ”paholaiskuvassa”.
Minulle tuli Heinon muistelusta mieleeni oman lapsuuteni aikainen lestadiolaisuus. Niin paljon siinä oli täysin sama rakkaudellisuutta. Kasvoin Pohjois-Suomessa keskikokoisella paikkakunnalla. Isovanhempani ja vanhempani eivät sallineet koskaan ketään ns. epäuskoista moitittavan moraalittomaksi ja meitä uskovaisia millään lailla huonommaksi ihmiseksi. Kenestäkään ei ollut lupa lausua moittivia sanoja takanapäin. Kenenkään sielun tilaa ei myöskään ollut lupa arvailla. Katsottiin, että vain Jumala tietää sen asian, ei kukaan uskovaisistakaan. Kaikkiin kanssaihmisiin tuli suhtautua kunnioittavasti ja ystävällisesti ja nähdä jokaisessa se lähimmäinen, jota Jeesus on kehottanut rakastamaan samoin kuin itseään. Silloin opetettiin niin, että emme ole kukaan toistamme parempia ihmisinä. Lestadiolaisuskovaisen erottaa ei-lestadiolaisesta vain se usko. Että uskoo, ja sen uskonkin hän on saanut Jumalan lahjana, ei omilla ansioillaan.
SRK-vanhoillislestadiolaisuus on nykyisin tyystin toisenlainen hengeltään ja asennoitumiseltaan. Liikkeen saarnoissa ja lehdissä ns. epäuskoiset ja ”maailma” nähdään moraalisesti rappeutuneena, häikäilemätöntä itsekkyyttä harjoittavana paheiden pesänä, kun taas uskovaisten elämä on kaikin tavoin korkeatasoista eettisesti, moraalisesti ja hengellisesti.
En millään keksi muuta mitä tällainen palvelee kuin sitä että täytyy osoittaa yhteinen tosipaha vihollinen, jotta ihmiset sitoutuisivat SRK:n vallankäyttöön.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.