Persu pistäisi marjanpoimijat muurahaiskekoon
Pentti Oinonen
Perussuomalaisia kiehtoo marjojen ja sienien poiminta ratkaisuna huippukorkeaan työttömyyteen. Yli kymmenessä prosentissa huitelevat työttömyysluvut saataisiin puolueen edustajien mukaan huitaistua pois, jos kaikki lähtisivät innolla keräämään esimerkiksi mustikkaa, puolukkaa tai kanttarelleja.
Tällaisia todella realistisia ratkaisumalleja Suomea vaivaavaan työttömyyteen on esitellyt muun muassa puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pentti Oinonen. Erityisesti marjoja poimimalla voitaisiin kohentaa Oinosen mielestä maahanmuuttajien työllisyystilannetta. He oppisivat Oinosen mielestä näin samalla myös suomen kielen ja maan tavat. Siis poimiessaan marjoja metsässä sääskien syötävänä.
Marjanpoiminnasta vaahtoaa kiihkolla myös Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Hemmo Koskiniemi Rovaniemeltä Uuden Suomen blogissaan. Kyseinen herra on närkästynyt siihen, että ulkomailta tulee Suomeen ihmisiä tekemään töitä.
Heihin Koskiniemi on valmis käyttämään “jokamiehen kiinniotto-oikeutta” ja meneepä Koskiniemi pitemmällekin blogikirjoituksessaan:
“Ruotsalainen kirjailija Engfist kuvaa yhden kiinnioton, jossa mies kävelytetään muurahaispesään ja sidotaan puuhun kiinni. Olisko tälläinen perinteinen rankaisukeino tähän tilanteeseen sopiva. Samalla syntyisi tuntemusta paikalliskulttuuriin.”
Näin Perussuomalaiset siis ovat valmiita laittamaan mitättömän pienellä palkalla töitä tekeviä marjanpoimijoita istumaan muurahaiskekoon. Tämä tuskin olisi tapahtuessaan mitään muuta kuin kidutusta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.