Tulin tänään töistä kotiin. Autolla. Ulkona olin hetken, meni nenä tukkoon, aivastutti ja alkoi nuha. Menin sisään ja ihmettelin mistä oireita tuli. Maa oli märkää, oli satanut.
Illemmalla naapurin rouva sanoi että ennen tuloani oli ollut kova ukkonen. Onko kenelläkään ollut samanlaista, että ulkonilmalla tai sen jälkeen olisi ollut kova oireilun paheneminen? Epäilen ulkohomeita. Siitepölyallergiaa minulla ei ole.
Ukkosen jälkeen oireita
2
159
Vastaukset 2
Tänä kesänä maalla ollessamme kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota siihen, että säätiedotuksissa varoitettiin myös homesienten itiöiden pitoisuuksista homeallergikkoja silmälläpitäen.
Ennen omaa homeongelmaamme en ollut koskaan kiinnittänyt huomiota asiaan...
- Kuunnelkaapa siis seuraavan kerran säätiedotukset tarkkaan "kuin uusin korvin".
*
Tässä kirjallisena sama. Lainaus:
Turun yliopiston Aerobiologian yksikön
Siitepölytiedote
05.08.2009
Heinien kukinta jatkuu koko maassa. Pujon kukinta jatkuu koko maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta.
Cladosporium- homesienen itiömäärät ovat maan eteläosissa runsaita, muualla maassa Lappia lukuun ottamatta kohtalaisia. Alternaria- homesienen itiöitä lähinnä maan eteläosissa.
http://aerobiologia.utu.fi/tiedotus/siitepolytiedote/- pikku Myy
Minä oireilen ukkosilmasta. Oireilen myös sateesta ja sumusta!
Ukkosilmasta vielä sen verrran, että oireilen jo kun se on tulossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 651045
- 641042
- 93817
- 57813
- 42678
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois222640- 50598
- 40570
- 66565
Nainen joka haluaa miehen
Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.79563