Ei vaa oikee enää jaksais jatkaa tätä paskaa elämää !!
Ollu varmaan 5 vuotta masentunut jo, mut sitte mut pakotettiin hoitoon ku Mutsi kuoli, joten oon käyny 2 vuotta Psykiatrilla eikä se auta tippaa, ollu noin 3 vuotta työttömänä, tossa välissä olin työharjottelussa 2 kuukautta mut sain potkut siitä hyvästä että olin liian masentunut. Oikeestaa oli mulla tossa välissä vähä parempiaki hetkiä mut sitte ku tyttöystävä jätti ni kaikki romahti uudestaa, hän kun oli mun ainoa ystävä jonka kanssa pystyin jutella.. Nyt vaa istun 24/7 koneella ja pohdin et kauan jaksaa tätä enää, koko ajan itsemurha mielessä, untaki nään siitä että kohta sen teen.
Yrittäny ettiä seuraa jostai tän mestan deittipuolelta, mut loppujen lopuks kuka haluais olla masentuneen hirviön kanssa?... Oon varmaa lähettäny noin 200 viestiä johon yhteenkää ei oo kukaa vastannu, se nostaa niin mukavasti itse tuntoa ku se o muutenki jo 0 ala-puolella. Tällästä mulla Life Suck's and Then u F***** die.
Ollu varmaan 5 vuotta masentunut jo, mut sitte mut pakotettiin hoitoon ku Mutsi kuoli, joten oon käyny 2 vuotta Psykiatrilla eikä se auta tippaa, ollu noin 3 vuotta työttömänä, tossa välissä olin työharjottelussa 2 kuukautta mut sain potkut siitä hyvästä että olin liian masentunut. Oikeestaa oli mulla tossa välissä vähä parempiaki hetkiä mut sitte ku tyttöystävä jätti ni kaikki romahti uudestaa, hän kun oli mun ainoa ystävä jonka kanssa pystyin jutella.. Nyt vaa istun 24/7 koneella ja pohdin et kauan jaksaa tätä enää, koko ajan itsemurha mielessä, untaki nään siitä että kohta sen teen.
Yrittäny ettiä seuraa jostai tän mestan deittipuolelta, mut loppujen lopuks kuka haluais olla masentuneen hirviön kanssa?... Oon varmaa lähettäny noin 200 viestiä johon yhteenkää ei oo kukaa vastannu, se nostaa niin mukavasti itse tuntoa ku se o muutenki jo 0 ala-puolella. Tällästä mulla Life Suck's and Then u F***** die.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei.
Voi sinua... Vaikutat tosi turhautuneelta kaikkeen. Miten voisin auttaa sinua?
Sen voisin sanoa, että et ole ainoa joka paininut vuosia elämän mullistuksia vastaan.
paljon voimia sinulle.
Enpä mä usko että sä mitenkään voit mua auttaa. Omasta syystäni mä oon ollu 3 vuotta työtön ku oon tällänen luuseri joka ei uskalla mennä mihinkää, täällä kotona o turvallisempaa kyyhöttää. Löytäis jostain jonku jonka kanssa vois jotai harrastaa ni se olis mukavaa se vois viiä ajatukset poies, edes hetkeks mut eipä mulla ole ketään kavereita ja yksin en uskalla lähtee täältä mihinkään. Ens vuonna viimestää oon hautuumaalla, pitäs mennä sivariin... sinne mä vasta uskallanki mennä, helvetti ku pääse ees kotoa ulos... Luuseri for ever !!!
kun sä vaikutat noin fiksulta kaverilta. Kome vuotta työttömänä on pitkässä ihmiselämässä tosi lyhyt aika, sen tulet huomaamaan vielä eläessäsi. Tiedätsä, sun kannattaa nyt tehdä itsellesi jonkunlainen päivä rytmi: ensimmäiseksi käyt aamulla heti lenkillä, sitten suihkuun, niin olo on tosi raikas ja ajatukset selkenee kuin itsestään. Ruokailla kannattaa säännöllisesti, että verensokeri pysyy tasapainossa, niin ei tule päivänaikana liika väsymyksiä. Joku kirja, mikä tahansa pitää ajatukset pois masennuksesta. Liikunta kaikenlainen edistää oloasi, usko pois. Hyviä nuoruusvuosia Sinulle ja kirjoita jos vielä masentaa.
Hei Jone991.
Saitkin jo tuossa hienon vastauksen. Mielestäni se ei ole kenenkään syytä että joutuu jäämään työttömäksi. Ei sille voi mitään, jos ei esim. saa koulutustaan vastaavaa työtä sitten. Ja työttömyys on väliaikaista. Mutta tuohon että jää kotiin neljän seinän sisään..ei kannata. Ota ja lähde siitä ovesta ulos. Ja se ei välttämättä todellakaan ole helppoa, mutta tee se. Lähde vaikka kahville tms. Ja tuo on hieno asia, että ajattelet jotain harrastusta. Sinulla on tavoite elämässä, ainakin yksi :) Voisithan koettaa aloittaa jonkin kiinnostavan harrasteen aluksi yksinkin...sieltä voi saada uusia ystäviäkin sitten :)
Ja muista että et ole luuseri, vaan elämänsä alkutaipaleella oleva nuori mies :) Sinulla on vielä paljon edessäsi, usko vain :)
Ja myös jos olosi huononee, suosittelisin menemään lääkärille. Sieltäkin voi saada masennukseen apukeinoja. Mutta kirjoittelehan kuulumisia aina välillä :)
Et ole yksin.
Kirjoitin tänään juuri tälle palstalle omasta tilanteestani, joka tuntuu lähes yhtä toivottomalle kuin sinunkin.
Itse olen 24-vuotias ja sairastanut vakavaa masennusta 7 vuotta. Tuntuu, että loppua ei näy. Erilaisia lääkkeitä on kokeiltu ja terapiassa olen käynyt säännöllisesti 4 vuotta.
Itsetunto on myös nolla, vaikkakin jotain edistystä tässä asiassa on vuosien varrella kai tapahtunut. Nykyään sentään uskallan käydä kaupassa ja puhua naapureille, jos satun heihin törmäämään.
Kaikki läheiset ystävyyssuhteeni lähestulkoon katkesivat, kun en sairauteni myötä jaksanut pitää yhteyttä heihin. Nykyään soitellaan muutaman kaverin kanssa ehkä kerran puolessa vuodessa toisillemme eli etäännytty ollaan aikalailla.
Onnekseni tutustuin psykiatrisella osastolla alkuvuodesta ikäiseeni tyttöön ja olemme todella läheisiä ystäviä nykyään. Häneltä saan vertaistukea ja kaikkea muuta, mitä ystävyyssuhde tuo tullessaan. Sitä myöten olen saanut hiukan itsevarmuutta, koska tiedän hänen hyväksyvän minut sellaisena kuin olen.
En vieläkään jaksa harrastaa mitään. Mikään ei jaksa kiinnostaa, ei edes lenkille lähtö. Onneksi sentään jaksan kotihommia tehdä. Lapseni on päivähoidossa, jotta äiti saa "hiukan" levätä. Siitäkin on huono omatunto, mutta tiedän, että en kykyne hoitamaan häntä tällä hetkellä päivisin. Iltaisin sitten annan kaiken mahdollisen aikani ja voimani hänelle.
Sairaslomalla olen ollut jo 1v ja 6kk ja kuntoutustukeni jatkuu vielä ensi vuoden toukokuun loppuun. Minut irtisanottiin työstäni heti, kun töihin paluun aika olisi koittanut helmikuun alussa. Ja sen jälkeen olen ollut taas kotona omine ajatuksieni ja tunteineni, mutta tiedän, että en selviäisi työssä vielä. Minusta tuntuu myös sille, että kukaan ei huoli minua työhön sitten kun työnhaun aika koittaa, koska olen ainakin omasta mielestäni niin tomppeli ja taitamaton.
Ilman miestäni ja lastani olisin aika ulalla itseni kanssa. Nyt minulla on sentään jonkinlaiset raamit päivissäni ja syy yrittää eteenpäin. Minun pitäisi kuitenkin löytää syy elää ihan itsestäni, sillä koskaan ei voi tietää, milloin kaikkein läheisimmät ihmiset menettää. Oman äitini menetin 6-vuotiaana hänen oman kätensä kautta, enkä ole vieläkään toipunut siitä, vaikka siitä on kulunut jo 18 vuotta.
Itsemurhaa olen yrittänyt jo viidesti neljän viimeisen vuoden aikana. On suoranainen ihme, että olen tässä kirjoittamassa sinulle. Myönnän, että itsetuhoajatukset vaivaavat edelleenkin päätäni, mutta se ei ole mikään ratkaisu, vaikka siltä se pahimman olon velloessa tuntuisikin. Yritän takoa sitä joka päivä päähäni ja toivottavasti yhdyt mukaani tähän takomispuuhaan.
En oikein osaa antaa sinulle hyviä neuvoja saadaksesi mielekkäämmän elämän ja olon, kun en itsekään osaa itseäni hoitaa. Mutta sen sanon, että ymmärrän oikein hyvin, miltä sinusta tuntuu. Toivonkin hartaasti, että aurinko paistaisi pian sinullekin. Ja muista se, että aina on joku sukulainen ja/tai ystävä, joka sinua ajattelee. Kuinka he pärjäisivät, jos menettäisivät niinkin arvokkaan asian kuin sinä?
Onko sinulla riittävän usein terapiakäyntejä? Itse käyn juttelemassa kerran viikossa hoitajan luona. Sitä harvemmat käynnit tuntuvat turhilta, koska aika menee kuulumisten kyselyyn, eikä itse ongelmien syvällisempään käsittelyyn jää aikaa. Muista myös aina kertoa avoimesti ajatuksesi terapeutillesi. Hän ei voi auttaa tietämättä, mitä mielessäsi liikkuu. Omasta mielestäni tarvitsisit tällä hetkellä taukoa arjesta. Oletko ajatellut osastohoidon mahdollisuutta? Itsetuhoajatukset ovat riittävän suuri syy päästä hoitoon. Entä onko sinulla lääkitystä ja voisiko siinä olla korjaamisen varaa?
Toivottavasti minun huoleni sinusta välittyy sinne saakka näin netin välityksellä. Voimahali sinulle!