Otsikon mukaisesti ihana kamala ihastuminen, todellakin...
Olen 28-vuotias nainen. Päättynyt suhteeni oli todella helvetillinen... Miehen puolelta henkistä väkivaltaa, pettämistä ja lopulta toisen naisen tekeminen raskaaksi.
Lähdin suhteesta, mutta se jätti jälkensä. Sairastuin yleiseen ahdistushäiriöön, sain paniikkikohtauksia. Kävin terapiassa puolitoista vuotta ja toivuin. Elämä noin yleisesti on ihan hyvää nyt, ja olen onnellisempi kuin olen ollut aikoihin.
"Ongelma" on, että olen korviani myöten ihastunut työkaveriini ja tämä tunne saa minut kirjaimellisesti kauhun valtaan. En kertakaikkiaan kykene kohtaamaan ihastustani, en pysty puhumaan hänelle mitään. Menen aivan lukkoon. En osaa antaa järjellistä syytä miksi näin tapahtuu.
Olen pyrkinyt ajattelemaan, että tämä on tunne siinä missä muutkin, ja että tämä tunne ei tarkoita sitä että jotain tapahtuisi tai edes pitäisi tapahtua tämän miehen kanssa. Olen yrittänyt ajatella, että minun tulisi vain yrittää nauttia tästä tunteesta ja siitä, että oikeasti kykenen tuntemaan tällaisia asioita vielä. Ajatustasolla tämä sujuukin, käytäntö on toinen juttu. Se, että olemme työympäristössä ei auta yhtään.
En kertakaikkiaan käsitä miten tämä voi olla näin vaikeaa. Miehessä itsessään ei ole mitään "uhkaavaa", vaan hän on todella mukava, reilu tyyppi. Silti menen aivan pähkinöiksi hänen edessään. Ymmärrän, että kyseessä ei ole se että pelkäisin tätä miestä, vaan tämä oma tunteeni hirvittää.
Tämä todella häiritsee arkeani, sillä työasioiden hoitaminen alkaa olla todella hankalaa. En anna itselleni armoa yhtään, vaan koitan väkisin pakottaa itseni hoitamaan tarvittavat asiat hänen kanssaan, ja kun en onnistu, olen niin pettynyt itseeni että voisin vain itkeä. Yritän psyykata itseäni menemään hänen toimistoonsa, mutta happi loppuu välittömästi kun olen samalla käytävällä. En vain pysty.
Haluaisin päästä tästä ihmeellisestä pelostani eroon. En vain tiedä miten. Tarkoituksenani ei ole lähestyä tätä miestä siinä mielessä (olisinko edes valmis moiseen kaikesta ihastumisestani huolimatta, en tiedä...) ainoastaan olisi mukava toimia normaalisti sosiaalisissa kuvioissa hänen kanssaan.
Olen 28-vuotias nainen. Päättynyt suhteeni oli todella helvetillinen... Miehen puolelta henkistä väkivaltaa, pettämistä ja lopulta toisen naisen tekeminen raskaaksi.
Lähdin suhteesta, mutta se jätti jälkensä. Sairastuin yleiseen ahdistushäiriöön, sain paniikkikohtauksia. Kävin terapiassa puolitoista vuotta ja toivuin. Elämä noin yleisesti on ihan hyvää nyt, ja olen onnellisempi kuin olen ollut aikoihin.
"Ongelma" on, että olen korviani myöten ihastunut työkaveriini ja tämä tunne saa minut kirjaimellisesti kauhun valtaan. En kertakaikkiaan kykene kohtaamaan ihastustani, en pysty puhumaan hänelle mitään. Menen aivan lukkoon. En osaa antaa järjellistä syytä miksi näin tapahtuu.
Olen pyrkinyt ajattelemaan, että tämä on tunne siinä missä muutkin, ja että tämä tunne ei tarkoita sitä että jotain tapahtuisi tai edes pitäisi tapahtua tämän miehen kanssa. Olen yrittänyt ajatella, että minun tulisi vain yrittää nauttia tästä tunteesta ja siitä, että oikeasti kykenen tuntemaan tällaisia asioita vielä. Ajatustasolla tämä sujuukin, käytäntö on toinen juttu. Se, että olemme työympäristössä ei auta yhtään.
En kertakaikkiaan käsitä miten tämä voi olla näin vaikeaa. Miehessä itsessään ei ole mitään "uhkaavaa", vaan hän on todella mukava, reilu tyyppi. Silti menen aivan pähkinöiksi hänen edessään. Ymmärrän, että kyseessä ei ole se että pelkäisin tätä miestä, vaan tämä oma tunteeni hirvittää.
Tämä todella häiritsee arkeani, sillä työasioiden hoitaminen alkaa olla todella hankalaa. En anna itselleni armoa yhtään, vaan koitan väkisin pakottaa itseni hoitamaan tarvittavat asiat hänen kanssaan, ja kun en onnistu, olen niin pettynyt itseeni että voisin vain itkeä. Yritän psyykata itseäni menemään hänen toimistoonsa, mutta happi loppuu välittömästi kun olen samalla käytävällä. En vain pysty.
Haluaisin päästä tästä ihmeellisestä pelostani eroon. En vain tiedä miten. Tarkoituksenani ei ole lähestyä tätä miestä siinä mielessä (olisinko edes valmis moiseen kaikesta ihastumisestani huolimatta, en tiedä...) ainoastaan olisi mukava toimia normaalisti sosiaalisissa kuvioissa hänen kanssaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No tuota.. esim. itse kärsin tuosta vaivasta myös. Olen aina ollut jännittäjä (sos.fobia) muutenkin, mutta ihastuminen aiheuttaa äärimmäisen rajuja paniikkioireita. Mikään järkeily ei auta. Suurista ihastuksista ei koskaan synny ihmissuhteita, nauttiminen jää ihan omakohtaiseksi fiilistelyksi ja tietysti ihastuksen kartteluksi. Sinällään hyvin surullista ;(
helvetillinen pelkästään miehen puolelta tapahtuneen henkisen väkivallan jne. johdosta? Vaikuttaa sinunkin henkiset kykysi rajallisilta, et varmasti ole helppo ihminen.
Mikset hae lääkäriltä jännitysoireisiin reseptiä?
Mielenkiintoinen kommentti ihmiseltä, joka ei minua edes tunne.
En ole väittänyt olevani helppo ihminen... Ja mainitsin käyneeni terapiassa ahdistuksen takia. Koin itse, että keskusteluapu oli parasta apua minulle ja samaa sanoi psykologi, jonka luona kävin. Hän sanoi myös, että nykyisin ensisijaisesti "kaltaisiani tapauksia" eli ahdistuneita, stressaavan kokemuksen läpikäyneitä hoidetaan ensisijaisesti terapialla, ja jollei siitä ole apua niin sitten lääkityksen/terapian avulla.
Itse olen ajatellut, lääkitys korjaa ainoastaan oireet, eikä niiden aiheuttajaa. Voin toki erehtyväisenä ihmisenä olla väärässäkin. Haluaisin itse kuitenkin "korjata" perimmäisen syyn, joka saa minut toimimaan näin.
terapioista, siksi on heidän etunsa sitä pitää oikeana vaihtoehtona.
Keskustelu on vain keskustelua. Jos voisit elää vaikka lääkkeen turvin hetkittäin sellaista elämää, että turhat jännitykset ovat poissa, voisit totutella ja päästä kiinni normaaliin elämään.
Lääkkeitä ei pidä noin lievässä tapauksessa käyttää jatkuvasti, vaan tarvittaessa apuna päästä oireista eroon. Miksi et voisi kokeilla, elämä lipuu helposti ohi, jos aina pelkää.
mikäli oireita olennaisesti helpottava lääke löytyy, ihminen pääsee kokemaan ja "harjoittelemaan" tilanteita ilman mahdotonta jännittämistä. Näin kertyneet hyvät kokemukset muuttavat käsitystä itsestä. Hyvässä lykyssä tulee tunne, että "minähän pärjäilen ihan mukavasti". Kun usko itseen lisääntyy, saattaa jännittäminen jäädä taka-alalle. Että sikäli lääkkeitä kannattaa kokeilla.