Bröndby pelaa ilmeisesti paremmin vieraissa kuin kotonaan ja oli hyvä 1. osassa, vaikka tulos oli huono sen kannalta. Puolan futissarja on nykyään täysi vitsi, joten Legia lähtee tänään 999 promillen varmuudella ns. laulukuoroon!
Kavereiksi Norrköping, VPS, Fylkir ja jopa ehkä IFK Göteborg! Eli nasautetaan kakkosta ahkerasti you know?
Myös Club Brügge hyvä haku, jos kerrointa saa vähintään noin 2.10. Lahti suorittaa tänään exitin euro-peleistä.
Kavereiksi Norrköping, VPS, Fylkir ja jopa ehkä IFK Göteborg! Eli nasautetaan kakkosta ahkerasti you know?
Myös Club Brügge hyvä haku, jos kerrointa saa vähintään noin 2.10. Lahti suorittaa tänään exitin euro-peleistä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
sofiaa voi kokkeila myös, samoin athleticia
Teppo ei tuollaista pelaisi, jos pelaisi et sillei hei! Perustelut nimittäin ontuvat.
Brøndby oli ainakin joskus Skandinavian paras futisjoukkue. Silloin kun Teppo viimeksi juuttien futista hieman seurasi, niin Brøndby voitti aina kotona, mutta ei koskaan vieraissa et sillei hei! Toiseksi Puolan futissarja on huomattavasti kovempi kuin esimerkiksi Suomen. Viime viikollahan Lech Poznan tarjosi käsittämättömän selkäsaunan, 1-6, Fredrikstadille - ja vielä vieraissa et sillei hei!
Tepon tekisi mieli scoutata tänään pitkästä aikaa, mutta se taitaa jäädä väliin, koska Stadin hevosaseella on deitit Madonnan kanssa Kundisaaressa et sillei hei! Tepon pitkät sormet jo syyhyävät ja kohta on aika tehdä päivän ensimmäinen Mojito et sillei hei! Myöhemmin iltapäivällä Tepon seuraan saapuu eräs viehättävä daami, jonka kanssa Teppo nauttii vadelmia ja samppanjaa et sillei hei! Tepon tunnistaa tänään peililaseista, hopeisesta stetsonista, sateenkaaren värisestä tiukasta paidasta, valkoisista puuvillahousuista ja pinkin värisistä lenkkareista et sillei hei! Saa tulla moikkaamaan!
Ja iltamyöhäisellä käärmelahkeen voi totutusti bongata Laakson kallioilta kundiseurassa eiks niin hei?!
Konsertin jälkeen Stadin kundi suuntaa seuralaisineen kohti DTM-yökerhoa et sillei hei! Siellä on viralliset jatkobileet, ja parhaiten Madonnaksi pukeutunut voittaa palkinnon. Teppo tosin ei ehdi vaihtaa vaatteita kilpailua varten, mikä on sääli, koska Teposta saa pienellä vaivalla aivan uskomattoman hyvännäköisen kissan et sillei hei!
Ei ehkä pitäisi, mutta pakko kokeilla et sillei hei! Dynamo Minsk vaikuttaa hyvältä haulta Dynamo Rigaa vastaan. Minsk on huomattavasti vahvempi joukkue. HIFK vie Raksilassa Kärppiä ja Jokerit voittaa yli maalilla heikolla miehistöllä pelaavan Tapparan et sillei hei! Kerrointa lähemmäs 30 et sillei hei!
Vedä somali päähäs et niin hei!