Yhteistyö on

Turussa valtuustoryhmä puoliintui jo ennen ensimmäistäkään kokousta

Turussa perussuomalaiset saivat kaksi paikkaa. Toinen valtuutetuista, Maarit Rostedt, kuitenkin loikkasi Kokoomukseen ennen ainuttakaan kokousta.

“En sanoisi tätä loikaksi, sillä olin jo kesällä menossa kokoomukseen” totesi Rostedt loikkansa jälkeen. Rostedt jatkoi Helsingin Sanomien mukaan seuraavasti:

“Perussuomalaiset on kuitenkin niin pieni puolue Turussa, että katsoin pystyväni vaikuttamaan paremmin suuremman puolueen kautta, sillä minulla on sellainen motto, että ajan vain ihmisten asioita, en hankkeita ja turhakkeita”, sanoo Rostedt.

Rostedt totesi myös ettei hän pystynyt tekemään yhteistyötä toisen perussuomalaisen valtuutetun, Maria Lohelan kanssa, vaikka yritti.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vaikeaa PeruSSlle kirjoitti:

Turussa valtuustoryhmä puoliintui jo ennen ensimmäistäkään kokousta

Turussa perussuomalaiset saivat kaksi paikkaa. Toinen valtuutetuista, Maarit Rostedt, kuitenkin loikkasi Kokoomukseen ennen ainuttakaan kokousta.

“En sanoisi tätä loikaksi, sillä olin jo kesällä menossa kokoomukseen” totesi Rostedt loikkansa jälkeen. Rostedt jatkoi Helsingin Sanomien mukaan seuraavasti:

“Perussuomalaiset on kuitenkin niin pieni puolue Turussa, että katsoin pystyväni vaikuttamaan paremmin suuremman puolueen kautta, sillä minulla on sellainen motto, että ajan vain ihmisten asioita, en hankkeita ja turhakkeita”, sanoo Rostedt.

Rostedt totesi myös ettei hän pystynyt tekemään yhteistyötä toisen perussuomalaisen valtuutetun, Maria Lohelan kanssa, vaikka yritti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu