Petturi

Vennamon perintö hylätty

Timo Soini

Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) legendaarisen luojan Veikko Vennamon poika Pekka Vennamo kirjoitti 1. kesäkuuta Ylen nettisivujen kolumnissaan seuraavasti Perussuomalaisten lietsomasta rasismista.

“Erityisen vastenmielistä minulle on se, että Veikko Vennamon poliittisiksi perillisiksi julistautuneet perussuomalaiset ovat vajonneet muukalaisvihan ja EU-vastaisuuden suohon. Veikko oli itse siirtolainen ja tiesi hyvin, kuinka vaikeaa monilla karjalaisilla oli sopeutua uusien naapureidensa elämään erityisesti länsi-Suomessa, jossa heitä kaikin tavoin hyljeksittiin. Hän pyörisi haudassaan jos tietäisi, että hänen nimiinsä vannova puolue hyysää riveissään muukalais- ja siirtolaisvihamielisiä asenteita. Sama koskee EU-vastaisuutta, Veikko oli EU-jäsenyyden innokas kannattaja.”

Veikko Vennamo oli SMP:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja Timo Soinin suurin poliittinen esikuva. Myös Pekka Vennamo toimi aikoinaan muun muassa SMP:n puheenjohtajana ja puolueen kansanedustajana. Perussuomalaiset on suora perillinen SMP:lle, joka perustettiin Suomen Pientalonpoikien Puolueen nimellä jo vuonna 1959. Näin Perussuomalaiset kuuluu viisikymppisenä yhtä lailla “vanhoihin puolueisiin”, joista Timo Soini jatkuvasti puhuu.
168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

hylkääjä Soini kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu