Olen kolmikymppinen ja niin lopen loppunut työelämään. Joudun tekemään enemmän kuin yhden ihmisen hommat. Yhdelle niitä on liikaa, kahdelle liian vähän. Työaika menee päivittäin ylitöiksi. Ylitöitä ei makseta, muutenkin palkka on kehno. En ole saanut päivääkään edes normaalipalkkaa. Jos en ole tyytyväinen, tilalleni on tulossa kymmenen muuta. Ylitöitä on vaikea järjestää vapaana, saan vapaapäivän, kun sattuu sopimaan, ei kun tarvitsen.
Työssäni joudun mielistelemään tympeitä asiakkaita ja työkavereita, suoraan sanottuna puhumaan paskaa ja valehtelemaankin olen joutunut, se stressaa hirveästi. Kiitosta ei tule koskaan mistään. Kiire on jatkuvaa, hädin tuskin vessaan tai syömään ehtii. Jos pidän edes normaalitauon, on sitäkin pidempi jono oven takana tai puhelin soi vielä enemmän. Nykyään alan olla täysin väsynyt. Pidin lomaa hieman, mutta loman jälkeen tuntui, että työt ovat kasaantuneet vain entistä enemmän.
En pysty enää kunnolla nukkumaan, aina väsyttää, mutta uni ei tule. Ruoka ei maistu, unohtelen asioita, en löydä mitään, ajatukset ovat yhtä sotkua ja puuroa. Harrastaa ei jaksaisi mitään, kun tulee töistä, kaatuu sänkyyn, olen ärtynyt ja pahantuulinen ollut viimeiset puoli vuotta, mutta työssä sitä ei voi näyttää. Keskittymiskyky on aivan nolla. Koitan vain selvitä päivästä toiseen. Mikä tahansa asia tuntuu itkettävän. Olen aivan naatti ja masentunut, loman tarpeessa ja tiedän, että työ pitäisi vaihtaa. En kuitenkaan voi mennä hakemaan sairaslomaa. Työpaikka on pieni yritys, paluuta ei ole hommiin, jos olen poissa. Teoriassa pitäisi olla, käytännössä ei vain toimi. Työt, tämäkin työpaikka oli kiven alla. Pitäisi olla tyytyväinen ja jaksaa. En vain jaksa enää. Muuta työtä ei ole. Ilman työtä en pärjää taloudellisesti mitenkään, tämänkin kanssa hädin tuskin. Pelkään romahtavani joku päivä.
Olen täysin väsynyt työelämään. Aiemmat työpaikkani ovat olleet jopa vielä pahempia, yhdessä laskettiin viikoittain kaikkien tekemät työt. Surkein haukuttiin aina. Missään ei ole käytännössä pelanneet normaalit palkanmaksut, aina on joutunut tappelemaan itselleen sen vähimmän, mikä kuuluu, eikä aina saa sitäkään.Työterveyshuoltoa ei ole. Ilmapiiri on ollut kireä ja paineet ja väsymys jatkuvaa. Jatkuvasti on se, että säästä säästä, mielistele, nöyrry, älä edes syö, saati käy vessassa työpäivän aikana. Ja kun on pakotettu ottamaan sen työn mitä on. Vaihtoehtoja ei ole. Sairaspäivärahaa ei edes uupumuksesta maksettaisikaan.
Voiko tämä vain yksinkertaisesti olla näin. Voiko joku joskus kokea työn iloa., edes sitä, että ei olisi väsynyt aina. Olen nuoresta asti joutunut tekemään aina töitä. Aina samaa opiskelujen lisäksi, että pärjää, välillä kolmekin vuotta ilman edes kahden viikon lomaa, joskus viikon pidin. kuvittelin, että helpottaa kun valmistuu. Ei helpottanut. Tajusi vain, että työtä tekemällä ei elä, ei kuolekkaan. Koko elämä on työnantajan löysässä hirressä roikkumista, tule, mene juoksem jousta, nuole mielistele.. Ehkä saat ruokarahat taas seuraavaan kuuhun. Mitään ei voi suunnitella, elän kädestä suuhun. En jaksa enää. Missään ei ole mitään mieltä. Vielä neljäkymmentä vuotta.. Olen raato jo nyt.
Työssäni joudun mielistelemään tympeitä asiakkaita ja työkavereita, suoraan sanottuna puhumaan paskaa ja valehtelemaankin olen joutunut, se stressaa hirveästi. Kiitosta ei tule koskaan mistään. Kiire on jatkuvaa, hädin tuskin vessaan tai syömään ehtii. Jos pidän edes normaalitauon, on sitäkin pidempi jono oven takana tai puhelin soi vielä enemmän. Nykyään alan olla täysin väsynyt. Pidin lomaa hieman, mutta loman jälkeen tuntui, että työt ovat kasaantuneet vain entistä enemmän.
En pysty enää kunnolla nukkumaan, aina väsyttää, mutta uni ei tule. Ruoka ei maistu, unohtelen asioita, en löydä mitään, ajatukset ovat yhtä sotkua ja puuroa. Harrastaa ei jaksaisi mitään, kun tulee töistä, kaatuu sänkyyn, olen ärtynyt ja pahantuulinen ollut viimeiset puoli vuotta, mutta työssä sitä ei voi näyttää. Keskittymiskyky on aivan nolla. Koitan vain selvitä päivästä toiseen. Mikä tahansa asia tuntuu itkettävän. Olen aivan naatti ja masentunut, loman tarpeessa ja tiedän, että työ pitäisi vaihtaa. En kuitenkaan voi mennä hakemaan sairaslomaa. Työpaikka on pieni yritys, paluuta ei ole hommiin, jos olen poissa. Teoriassa pitäisi olla, käytännössä ei vain toimi. Työt, tämäkin työpaikka oli kiven alla. Pitäisi olla tyytyväinen ja jaksaa. En vain jaksa enää. Muuta työtä ei ole. Ilman työtä en pärjää taloudellisesti mitenkään, tämänkin kanssa hädin tuskin. Pelkään romahtavani joku päivä.
Olen täysin väsynyt työelämään. Aiemmat työpaikkani ovat olleet jopa vielä pahempia, yhdessä laskettiin viikoittain kaikkien tekemät työt. Surkein haukuttiin aina. Missään ei ole käytännössä pelanneet normaalit palkanmaksut, aina on joutunut tappelemaan itselleen sen vähimmän, mikä kuuluu, eikä aina saa sitäkään.Työterveyshuoltoa ei ole. Ilmapiiri on ollut kireä ja paineet ja väsymys jatkuvaa. Jatkuvasti on se, että säästä säästä, mielistele, nöyrry, älä edes syö, saati käy vessassa työpäivän aikana. Ja kun on pakotettu ottamaan sen työn mitä on. Vaihtoehtoja ei ole. Sairaspäivärahaa ei edes uupumuksesta maksettaisikaan.
Voiko tämä vain yksinkertaisesti olla näin. Voiko joku joskus kokea työn iloa., edes sitä, että ei olisi väsynyt aina. Olen nuoresta asti joutunut tekemään aina töitä. Aina samaa opiskelujen lisäksi, että pärjää, välillä kolmekin vuotta ilman edes kahden viikon lomaa, joskus viikon pidin. kuvittelin, että helpottaa kun valmistuu. Ei helpottanut. Tajusi vain, että työtä tekemällä ei elä, ei kuolekkaan. Koko elämä on työnantajan löysässä hirressä roikkumista, tule, mene juoksem jousta, nuole mielistele.. Ehkä saat ruokarahat taas seuraavaan kuuhun. Mitään ei voi suunnitella, elän kädestä suuhun. En jaksa enää. Missään ei ole mitään mieltä. Vielä neljäkymmentä vuotta.. Olen raato jo nyt.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ranskalainen filosofi Sartre ajatteli, että maailma on ihmiselle annettu. Toisin sanoen me ihmiset emme saa valita synnymmekö tähän maailmaan vai emme. Emme myöskään voi valita rotuamme, ulkonäköämme, älykkyyttämme, sairauksiamme, taloudellista tilannettamme jne. Se on hieman turhauttavaa. Mutta eksistentialimin mukaan ihmisen elämän miellekkyys voi syntyä oikeanlaisista valinnoista joita päivittäin teemme. Väsyneenä kuten ilmeisesti olet, tälläinen oikeanlaisten valintojen tekeminen on vaikeaa, kun ei jaksa keskittyä. Mutta kerron kuitenkin minkälaisia valintoja sinun kannattaisi joka päivä tehdä, jotta kehosi/mielesi olisi energisempi.
1) Syö terveellisesti. Hedelmiä, vihanneksia, täysjyvätuotteita, kasviöljyjä. vaaleaa lihaa.
2) Harrasta liikuntaa. Ei tarvitse rehkiä niin että on lihakset kipeinä, mutta 40 min kävelykin neljä kertaa viikossa parantaa elimistön hyvinvointia - antaa energiaa.
3) Meditoi. Mitä kauemmin meditoit, sitä paremmin kykenet halitsemaan tunteitasi ja stressiäsi sillä meditointi muuttaa aivojen limbisen järjestelmän rakenteita eli niitä rakenteita jotka osallistuvat tunteiden käsittelyyn ja stressin säätelyyn.
http://www.meditaatio.org/johdanto.htm
Voimia sulle!
En tiedä kirjoititko tosissaan vai olitko vain sarkastinen.. Olen itse 44v. ja tuntemukseni ovat samat kuin ap:lla. Tiedän ja olen havainnutkin, että mainitsemasi tavat antavat energiaa, mutta kun ihminen on tarpeeksi puhki, hän ei enää pysty noudattamaan niitä. Töihin jaksaa raahautua yllättävän pitkään, eikä työnantajia näytä kiinnostavan, missä kunnossa töitä teeskennellään. Stressi-/unettomuus-/ lääketokkurasta sekä yliväsymyksestä onkin tullut kansallinen normaalitila.
ja taas maailma pelastuu muutamalla vihannes annoksella
sartren ajatuksella ja syvällä meditaatiolla.Huahhaaah.
Veikkaan ettei tuo neuvojen antaja älyä mitään
normaali elämästä tai edes työstressistä.
Näin on .piste.
vielä ole ammattiliitossa, niin liity. Ja sit sieltä apuja. Saa sieltä parempaa päivärahaakin.
Noin tunnolliselle työn tekijälle luulis töitä löytyvän muualtakin.
Mites jos antasit liikojen töiden jäädä tekemättä? Ihan vaan kylmästi. Ei ne varmaan heti kenkää antas.
Oli kuin olisin lukenut omasta kappaleen omasta elämästäni.
Minulle kävi töissä sitten ihan samoin.
Piti vaan painaa kokoajan että liksaa kilisee työnantajan pussiin.
Koko ajan joku napisi jostain ja se vain pahensi tilannetta.
Yhtenä aamuna seisoin työpaikan edessä enkä voinut mennä sisään.
Lääkärissä todettiin työperäinen stressi ja vaikea masennus.
Olin pitkään sairauslomalla. Jouduin vielä leikkaukseen mikä entisestään
pahensi oloa.
Nyt olen taas palanut työhön.
Vastaanotto oli ihan hirveä, ensin pidettiin puhuttelu ja sen jälkeen annettiin
joitain hanttihommia, koko ajan ollaan huomauttelemassa työliukumisista,
työpäivän pituuksista (en enää aio tehdä palkattomia ylitöitä sen päätin heti).
Uusi pomo käy vähän väliä huomauttamassa, että hän on pomo.
Kyttää koko ajan että tuleeko tehtyä virheitä, niin saa taas tulla sanomaan.
Työkaverit tuskin tervehtivät aamulla. Eikä niillä tunnu olevan minulle muutenkaan mitään asiaa tai juteltavaa. Ihan ilmassa leijuu "mitäs tulit takaisin".
Viidessä kuukaudessa ovat saaneet minut taas samaan jamaan missä olin
ennen viime sairauslomaa.
Eilen sitten jätin menemättä töihin. Olen taas sairauslomalla.
Sanoin miehelleni, jos menen sinne takaisin niin sairastun aina vain pahemmin.
En enää aio terveyttäni työnantajan takia menettää.
Eiköhän sen työpaikka ollut siinä.
Nyt parantelen itseäni ja toivottavasti joku uusi ovi aukeaa.
Hyvää jatkoa sinulle ja jaksamisia.