Minulla todettiin kymmenen vuoden edestakaisen heilahtelun jälkeen odotetusti kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Olen kiivennyt pitkät portaat päästäkseni tähän pisteeseen. Sairaalajaksoja, kymmeniä psykologeja ja hoitoryhmiä, eri lääkkeitä ja lääkäreitä.
Kumminkin oma hyvän olon löytyminen pitkän ajan jälkeen alkoi muodostua vasta, kun aloin pohtia "sairauttani" ominaisuutenani. Olen voimakkaasti allerginen useille asioille, enkä silti ole kokenut itseäni millään lailla esim. ruokasairaaksi.
Avain parempaan oloon löytyi siis hyväksymisestä. Että tulisin elämään tämän ominaisuuteni kanssa todennäköisesti loppuelämäni, ja asiat on vain muokattava rullaamaan niin, että selviän yksin arjesta, huomaan ennusmerkit mielialan laskusta tai noususta ja pohdin yhdessä hoitoryhmäni kanssa parhaita ratkaisuja juuri minulle.
Olen ollut myös ilman lääkkeitä suhteellisen pitkiä jaksoja, ja voinut ihan hyvin, ja kun taas tuli aika, jolloin lääkkeitä jouduin syömään, kuten tällähetkellä, tutkailen tarkasti oloani pidemmällä aikavälillä. Lääkkeistähän monesti koituu melkoisia oireita sekä aloittaessa että lopettaessa.
Avainsanat itselläni ovat siis:
Hyväksyminen
Itsetutkiskelu
Kalenteri ja sen noudattaminen
Säännöllisempi elämänrytmi
Välillä tulee lipsumisia, ja se onkin aivan luonnollista, mutta viikko viikolta paluu takaisin säännöllisyyteen helpottuu. Ehkäpä vielä jonakin päivänä selviän taas ilman lääkkeitä.
Rinta rottingille vaan kaikki kohtalotoverit, bipo ei hallitse teitä, vaan te sitä!
Olen kiivennyt pitkät portaat päästäkseni tähän pisteeseen. Sairaalajaksoja, kymmeniä psykologeja ja hoitoryhmiä, eri lääkkeitä ja lääkäreitä.
Kumminkin oma hyvän olon löytyminen pitkän ajan jälkeen alkoi muodostua vasta, kun aloin pohtia "sairauttani" ominaisuutenani. Olen voimakkaasti allerginen useille asioille, enkä silti ole kokenut itseäni millään lailla esim. ruokasairaaksi.
Avain parempaan oloon löytyi siis hyväksymisestä. Että tulisin elämään tämän ominaisuuteni kanssa todennäköisesti loppuelämäni, ja asiat on vain muokattava rullaamaan niin, että selviän yksin arjesta, huomaan ennusmerkit mielialan laskusta tai noususta ja pohdin yhdessä hoitoryhmäni kanssa parhaita ratkaisuja juuri minulle.
Olen ollut myös ilman lääkkeitä suhteellisen pitkiä jaksoja, ja voinut ihan hyvin, ja kun taas tuli aika, jolloin lääkkeitä jouduin syömään, kuten tällähetkellä, tutkailen tarkasti oloani pidemmällä aikavälillä. Lääkkeistähän monesti koituu melkoisia oireita sekä aloittaessa että lopettaessa.
Avainsanat itselläni ovat siis:
Hyväksyminen
Itsetutkiskelu
Kalenteri ja sen noudattaminen
Säännöllisempi elämänrytmi
Välillä tulee lipsumisia, ja se onkin aivan luonnollista, mutta viikko viikolta paluu takaisin säännöllisyyteen helpottuu. Ehkäpä vielä jonakin päivänä selviän taas ilman lääkkeitä.
Rinta rottingille vaan kaikki kohtalotoverit, bipo ei hallitse teitä, vaan te sitä!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Oikeaa puhetta, bipo ei ole sairaus vaan ominaisuus.
Siitä on ollut joskus ihmisen evoluution aikana hyötyä, mutta nykyään se katsotaan taakaksi. Oppikaa hyväksymään itsenne, lääkkeillä ei voi ominaisuuksiaan muuttaa, tai voi tietysti yrittää mutta se ei ole pidemmän päälle järkevä eikä terveellinen ratkaisu.
käteen ja puran siihen sekunnissa tulevan aggressivisen puuskan? Vaikka repimällä kalenterin sivut ja syömällä ne? Entä jos tuhottuani kalenterin, en ole vieläkään rauhoittunut, mitä sitten?
Entäs kun ihminen menee maniassa tai masennuksessa psykoosiin ja on niin sekava ettei enää ymmärrä eikä osaa huolehtia itsestään, ei nuku, ei syö, ei juo? Tällaisesta ei pääse sillä että yrittää hyväksyä itsensä. Tuntuu että entisen "hullut on vaarallisia"-ennakkoluulon tilanne on tullut väheksyvä asenne, luulo että mielen sairaudet on parannettavissa oikealla asenteella ja positiivisella ajattelulla. Oireita nuo varmasti lievittävät, ainakin joskus, tiedän sen kokemuksesta, mutta joskus ihminen voi todella olla niin SAIRAS että tarvii pysyvän lääkityksen jotta kykenee huolehtimaan edes omat perustarpeensa. En tarkoita syyllistää tai osoitella sinua tai ketään muutakaan tällä kommentilla, olen vaan pannut merkille tuon mainitsemani yleisen asennemuutoksen. Omakohtaista kokemusta löytyy noista asenteista laidasta laitaan, kun olen itse sairastanut bipoa lähes 20v. Toki välillä olen oireeton, onneksi. Ilman lääkkeitä en kuitenkaan pärjää, sillä mieliala- ja psykoosioireet ovat niin voimakkaita.
itse kaksisuuntaista? Jos sairastat, tiesitkö että kaksisuuntaisuus voi toisella olla todella invalidisoiva sairaus, jota ei vuosien hoidoista huolimatta saada tasapainoon. Toisella voi esiintyä taas lievänä ja oikealla lääkityksellä hoidettavissa.
Jos et sairasta kaksisuuntaista, niin kerrotko mitä sairastat, niin sanon että se on vaan ominaisuus. Tai jos et sairasta mitään, niin sanon vaikka että sydämen vajaatoiminta on vain ominaisuus tai nuoruustyypin diabetes on vain ominaisuus. Nyt varmaan sanot että nämä sairaudet ei ole verrattavissa, minä sanon että on. Haluan tietää yhden lääkärin tai tohtorin, joka sanoo että kaksisuuntaisuus on vain ominaisuus, sinä et taida olla kumpikaan niistä.
Lukisitko uudelleen alkuperäinen viestini. Mainitsin sairastavani bipoa, syöväni lääkkeitä ja olleeni sairaalajaksoilla. Kerroin omasta kokemuksestani: nämä erilaiset jaksot olen hyväksynyt elämääni, myös ne, joita en voi itse hallita. Välillä olen ollut erittäin huonossa kunnossa, satuttanut itseäni, enkä ole tajunnut että tarvitsen apua. Bipo ON invalidisoiva, puhuinkin tässä HYVÄKSYNNÄSTÄ. Myöskin kerroin, kuinka olen pikkuhiljaa yrittänyt huomata ennakko-oireet sen verran aikaisin, ettei vaaraa psykoosista tms vielä ole.
Tässä vaiheessa läheiseni ja minä itse ennenmuuta, puhumme asiasta, olisiko aika hakeutua tiiviimpään hoitoon tai muokata lääkitystä. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi; Bipoa on hyvin vaikea saada pysyvästi tasapainoon, mutta kun oppii hyväksymään tämänkin tosiasian ja sen, että välillä saattaa tarvita intensiivisempääkin hoitoa, on itsensä kanssa helpompi olla.
Tämä minun oloni ja itseni hyväksyminen siinä määrin että voin kutsua bipoa ominaisuudekseni enkä sairaudeksi, on vaatinut vuosien itsetutkiskelun ja paljon työtä muutenkin. Ymmärrän oikein hyvin miksi puhut invalidisoivasta sairaudesta. Sitähän se on minullekkin ollut, mutta nyt suuretkin sairaalahoitoa vaativat heilahtelut eivät tunnu niin pahoilta taikka epäonnistumisilta, kun pystyn ajattelemaan että vaikeampia aikoja tulee ja menee.
Kirjoitin alkuperäisen viestini kannustukseksi muille kohtalotovereille, etenkin niille, joilla bipo on vasta todettu. Sen kanssa voi elää vaikkei se aina ole helppoa.
Edellinen viestini on siis tarkoitettu nimimerkille "elämän eväät".
Aloittajan kanssa olen paljolti samaa mieltä.
klo 9.06 kirjoitettu viesti on tarkoitettu nimimerkille elämän eväät. Alkaa rassaa tämä suomi24-keskustelu, pitäisi joka viestiin laittaa, mille nimimerkille takoittaa vastauksen, tulee koko ajan väärinkäsityksiä.
Anteeksi väärinkäsityksestäni. Ja kiitos kommenteista. Tällä hetkellä menee taas vähän huonommin kun lääkkeitä rukataan suuntaan ja toiseen. Välillä purskahdan itkuun ihan pikku jutuista, ja välillä, niinkuin eilen, tuhlaan rahaa ihan tyhmiin asioihin. Sitten taas iltatupakalla täytyy miettiä, että mitäs nyt.
Lääkityksenä mulla oli Ketipinor 200 ja nyt nosto 300:n. Paroksetiini oli 60, nyt laskuvaiheessa 10, ja ensi viikolla kokonaan pois (hirveät vieroitusoireet) Sen lisäksi mulla on migreenin estoon Deprakine, joka myös tasaa mielialaa.
Nämä muutosajat on kuulema monille aika vaikeita, kertokaa ihmeessä kokemuksista!!
Se ,joka sanoo bipoa ominaisuudeksi .ei kuulu meidän joukkoomme, jotka sitä olemme ,koska, me ihmiset jotka olemme hallitseva laji maapallolla, olemme luoneet tietyn ns. mallin käytöksestämme. HUOM. tarkoittaa ihmisiä lajina! Se malli sanoo bipolaarisuudun olevan perinnöllinen, ainakin osalta. Se ns. ominaisuus joka liittyy älykkyyteen ei periydy geneettisesti .Älykkyysgeeniä ei ole vielä löydetty.Tästä asiasta on turha haastaa ketään lääkäriä, nauravat sinulle
Hieno viesti, kirjoittaisitko selvinpäin niin saisi jopa langan päästä kiinni :)
"Et kuulu joukkoomme"
Sainpas kerrankin kunnon naurut!
aika vaikea se toisille on
yhtä piinaa ja sitä on, käyttipä nukkulääkkeitä tai ei. Äitini ei käyttänyt ja sairastui eräänä keäänä psykoosiin, josta ei ollut paluuta. Minä nukun lääkkeillä ja toivon, ettei äitini kohtalo toistu.
yhtä piinaa ja sitä on, käyttipä nukkulääkkeitä tai ei. Äitini ei käyttänyt ja sairastui eräänä keäänä psykoosiin, josta ei ollut paluuta. Minä nukun lääkkeillä ja toivon, ettei äitini kohtalo toistu.
Siis on kai nykyään diagnostiikka sellaista että jokainen vähänkin poikkeava saa diagnoosin. Silloin herää varmaan ajatus siitä että bibonkaan taustalla ei olisi sairautta.
Se minkä normi-ihminen määrittelee sairaaksi on eri asia kuin lääkärien touhut. Uskokaapa vaan kuten muutkin ovat tässäkin ketsussa kuvanneet niin psykoottinen maanisuus ei varmasti kenenkään mielestä ole tervettä. Vastapuoli taas on ne sängyssään 24/364 makaavat jotka eivät ulkopuolisen silmissä ole sairaita vaan laiskoja paitsi että pelkästään pedissä makaavaa ihmistä on vaikea pongata.
Sitten on näitä sensaatiojuttuja ja kuvia täysin sotketuista asunnoista täynnä jätettä vain pienet käytävät joukossa. Ihmetellään oikeesti että joku voi asua noin ja vaikka käydä töissä ja olla muuten normaali.
Sairaushan tämä tauti ei ole ainakaan lääketehteiden mielestä viimeisin kaksisuuntaisuuteen kehitetty lääke on yli 60 vuotta vanha. Onneksi saan sentään nykyään sitä. Kaksisuuntaisille syötetään lähinnä epilepsia skitsolääkkeitä. Skitsolääkkeet ehkäisevät toki tehokkaasti maniaa koska ne ehkäisevät kaiken muunkin. Pyskoosi ei ole psykoosi jos on jo valmiiksi lääke koomassa.
Mutta onko järkeä pitää ihmisiä lääkekoomassa varmuuden vuoksi, se ei ole oikein edes vahusten vuodeosastolla saati parikymppisten ihmisten osalta.
Siis on kai nykyään diagnostiikka sellaista että jokainen vähänkin poikkeava saa diagnoosin. Silloin herää varmaan ajatus siitä että bibonkaan taustalla ei olisi sairautta.
Se minkä normi-ihminen määrittelee sairaaksi on eri asia kuin lääkärien touhut. Uskokaapa vaan kuten muutkin ovat tässäkin ketsussa kuvanneet niin psykoottinen maanisuus ei varmasti kenenkään mielestä ole tervettä. Vastapuoli taas on ne sängyssään 24/364 makaavat jotka eivät ulkopuolisen silmissä ole sairaita vaan laiskoja paitsi että pelkästään pedissä makaavaa ihmistä on vaikea pongata.
Sitten on näitä sensaatiojuttuja ja kuvia täysin sotketuista asunnoista täynnä jätettä vain pienet käytävät joukossa. Ihmetellään oikeesti että joku voi asua noin ja vaikka käydä töissä ja olla muuten normaali.
Sairaushan tämä tauti ei ole ainakaan lääketehteiden mielestä viimeisin kaksisuuntaisuuteen kehitetty lääke on yli 60 vuotta vanha. Onneksi saan sentään nykyään sitä. Kaksisuuntaisille syötetään lähinnä epilepsia skitsolääkkeitä. Skitsolääkkeet ehkäisevät toki tehokkaasti maniaa koska ne ehkäisevät kaiken muunkin. Pyskoosi ei ole psykoosi jos on jo valmiiksi lääke koomassa.
Mutta onko järkeä pitää ihmisiä lääkekoomassa varmuuden vuoksi, se ei ole oikein edes vahusten vuodeosastolla saati parikymppisten ihmisten osalta.
Siis maanis-depressiivinen.
Olisipa metkaa käydä joillain syöpäsairaiden sivustoilla heittämässä vastaavaa legendaa, jos oma tauti on saatu kuriin niin samaan tautiin kuolevat vain teeskentelevät eivätkä ota omaa elämää haltuunsa.
Tuntuu ettei ole vuosia paljoa jäljellä tätä menoa ja en vankilaakaan jaksaisi pelätä, joten jos kuulisin tuollaista paskaa face-to-face en tiedä miten reagoisin. Hullut ovat arvaamattomia mutta arvauksia voi kai esittää....