Tulin taas viettämään kesälomaa ja marjastelemaan kotikonnuille tänne Keski-Lappiin. Olen tässä vähän reilun viikon verran kuulostellut... kulkenut metsissä ja kyllillä ja jutellut tuttujen ja vähän tuntemattomampienkin kanssa. On ollut jännä huomata miten paljon pahaa verta Aasian suunnasta saapuvat marjanpoimijat täällä aiheuttavat. Tokihan näitä tuntoja on ollut kuuluvilla jo muutaman vuoden ajan, mutta aiemmin valittajat ovat olleet joko "kaikestavalittajia" tai marjanpoiminnalla tienaavia. Nyt tuntuvat monet ihan tavalliset sunnuntaimarjastajatkin alkaneen saada tarpeekseen.
Vielä pari vuotta sitten näitä tuntoja kuunnellessani ajattelin, että lappalaisten iänikuinen marjakateus se siinä taas puhuu. Nyt homma alkaa kuitenkin mennä niin mahdottomuuksiin, että jopa minä, joka en yleensä moista valittamista ymmärrä tajuan mikä mättää. Onhan se nyt täysin järjetön tilanne kun tavallinen täysijärkinen ihminen kokee marja-aikana metsään mennessään tulevansa varjostetuksi itämaisten poimijoiden taholta. Lähes rajastaan jokaisen suusta kuulee, että täytyy ehtiä käydä omat poimimassa ennenkun "vinosilmät" ehtivät paikalle. Ei siinä mitään kyllä täällä kairaa riittää ja marjoja mitä poimia... jotenkin vaan ihmettelen, että poimijoita tänne tuottavat yritykset ja heitä täällä marjapaikoille neuvovat ja opastavat eivät tajua ohjata heitä sellaisiin paikkoihin joissa saisivat aivan rauhassa poimia kenekään siitä häiriintymättä. Luulisi ihan maalaisjärjellä tajuttavan, että ihmisten talojen ja mökkien nurkilla ja kylien kaikkein parhaissa ja keskeisimmissä marjapaikoissa pyörivät poimijaryhmät nostattavat paikallisten vihat.
Kaikkein huolestuttavinta on kuitenkin poimijoiden luontoon aiheuttamat tuhot. Heitä on nyt pyörinyt näissä maisemissa viitisen vuotta ja paikoin on jo huomattavissa missä ovat useana vuonna poimineet. Löytyy paikkoja joista mustikka on kasvina lähes kokonaan kadonnut. Kun marjat revitään kaikki rajastaan pois (myös raa'at), varvuista lähtevät usein lehdetkin mukana ja pahimmillaan varvutkin nostetaan maasta, niin tottakai se jossakin näkyy. Omassa lempipaikassani oli viimevuonna kotiinlähtöni jälkeen pyörähtänyt poimijaryhmä ja nyt mustikanvarvut ovat todella löyhästi kiinni maassa. Sai todella varoa, ettei kasvia nosta vahingossa juurineen. Jos tänä vuonna käy samoin, niin on todennäköistä ettei ensi kesänä ole enää kasveja joista poimia. Onhan se selvää, että tehokkaalla poimuripoiminnalla aiheutetaan tuhoja ja kun siihen vielä lisätään että monillakaan näistä poimijoista ei taatusti ole mitään käsitystä arktisesta luonnosta tai usein edes mielenkiintoa välittää tuon taivaallista, niin lopputulos voi olla ikävä.
Rahakasta bisnestä tämä taitaa poimijoita tuottaville yrityksille olla. On myös hyvä juttu, että poimijat itse saavat lisätuloja. Kovaa työtä se marjanpoimiminen tositarkoituksella on ja kyllä Suomessa marjoja riittää. Toivoisi vain, että asianosaiset tahot ottaisivat pikapuolin hommakseen opastaa poimijansa kunnolla tavoille ja kunnioittamaan luontoa. Nyt täällä jo moni vaatii, että jokamiehenoikeudet pitäisi ottaa pois EUn ulkopuolelta tulevilta. Toivotaan ettei siihen tarvitsisi ikinä mennä.
uloklaiset marjanpoimijat
15
727
Vastaukset
- yereas
vasta sitten kun joku alkaa lahtaamaan taikkuja metäs ni aletaan ehkä puhua että suomessa on pajon sellaisia poimijoita jotka poimii ammatikseen syksyllä ruokarahat talveksi mutta eihän se enään onnistu. Tuo iän ikunen paskanjauhanta että suomessa riittää marjaa ei tosiaan pidä paikkaa sais joku sitten käydä näyttään että missä on se paikka mistä saa satoja litroja vielä nykyään poimittua kuin silloin joskus ennen tuota huuhaa taikku buumia. Jees olen puhunut nyt voitte taas kitistä
- työllistämisellä...
On Suomessa marjoja ja sieniä ihan kaikille poimittavaksi. Ongelma vain on yleensä siinä, että niin marjat kuin sienetkin ovat kausituotteita ja samoin hyvien paikkojen löytyminen on vaikeaa, vaikka marjoja&sieniä itsessään on lähes kaikkialla.
Voisi sanoa ettei lähes kukaan suomalainen poimi marjastuksella vuositulojaan... Yleensä korkeintaan lisäansioita ja nekin ihmiset ovat varsin pientä luokkaa. Voi tosin olla että aktiivisemmat poimijat poimivat jopa tuhansien eurojen edestä. Nämä poimijat on tosin laskettavissa yhden käden sormilla, koska marjojen poiminta on varsin rankkaa ja aikaa vievää työtä.
Se on hyvä asia kokonaisuutena, että marjoja poimitaan. Sitä kautta kun tulee bisnestä niin marjanostajaliikkeille kuin myös muihin yrityksiin. Suomalaiset eivät millään haluaisi/jaksaisi poimia noita määriä ostospaikoille, mitä ulkomaalaiset.
Työllisyysvaikutukset marjojen jatkokäsittelyllä ovat kuitenkin paljon suuremmat kuin niiden poimimisella. Samoin on sienienkin kanssa.
Yksittäiset poimijat voivat saada suuriakin tuloja, mutta valtaosa poimijoista jää /-0 puolelle. Toki siitä saa mm. liikuntaa ja marjoja/sieniä omaan käyttöön, mutta moni miettisi uudestaan tekemistään kun työhön nähden rahallinen korvaus olisi nollaluokkaa.
- tulee riittämään
"Rahakasta bisnestä tämä taitaa poimijoita tuottaville yrityksille olla. On myös hyvä juttu, että poimijat itse saavat lisätuloja. Kovaa työtä se marjanpoimiminen tositarkoituksella on ja kyllä Suomessa marjoja riittää."
En osaa sanoa miten rahakasta bisnestä marjojen osto/myynti on. Veikkaisin silti, että ei se aivan valtava bisnes ole, vaikka monet niin ajattelevatkin. Se vaatii myös joka vuosi marjoja ja niitähän ei tule, jos ei kukaan poimi. Yksittäiset poimijat taas eivät voi toimia niitä määriä, joilla jokin yritys voisi menestyä. Vaan poimijoita pitää olla isompi joukko.
Sienissä bisnes on paljon isompaa, kun varsinkin Italiassa mm. tattien hinta on aivan "käsittämättömällä tasolla". Se lienee kokonaisuutena miljoonabisnestä ja eipä ole yllättävää, kun "paikallinen" sieniostaja on laajentanut joka vuosi reviiriään eri puolille Suomea.
Sieniä tunnutaan kyllä keräävänkin nykyisin paljon enemmän. Toisaalta sienet ovat aina olleet varsin hyvä bisnes. Varsinkin silloin kun kukaan ei niistä tietänyt mitään muuta kuin että ne olivat kysyttyjä ja niitä ostettiin, mutta ei ollut tietoa mistä niitä löytyi.
Varmasti noita ongelmia liittyy marjastukseen mistä puhuitkin. Toisaalta näen ongelmat edelleen kuitenkin varsin pieninä jos vertaa marjabisneksestä saatuihin hyötyihin. Siitä hyötyvät niin ostaja/myyjäyritykset. Jälleenmyyjät jne.
Onhan sanottu että 90-95% teollisuuten tulevista marjoista tulee juuri ulkomaalaisilta poimijoilta (tai marjayrityksille). Harva suomalainen kun poimisi niitä määriä ja niillä palkoilla. Toisaalta hintojen nostaminen olisi varmasti loppu itse yrityksillekin, koska marjojen ostaminen on kuitenkin aikamoista riskibisnestä ja sen lisäksi niitä pitää säilyttää hyvin ja koskaan ei voi tietää että minä vuonna niitä tulee vai ei tule. Myyntikin on oma työnsä.
Marjoja silti riittää kaikille. Se on varmaa.- tunnu
marjastamisesta ja marjabisneksestä mitään tietävän.
- taitaa olla tietoa
tunnu kirjoitti:
marjastamisesta ja marjabisneksestä mitään tietävän.
Enemmän taitaa olla tietoa kuin kyseisellä vastaajalla...
- taas-
taitaa olla tietoa kirjoitti:
Enemmän taitaa olla tietoa kuin kyseisellä vastaajalla...
- Myyntiin poimiva
Et itse taida poimia myyntiin, kun käsityksesi ovat tällaiset?
Ensinnäkin: suomalaiset poimisivat varmasti huomattavasti enemmän, jos marjoista saatu hinta olisi kohdallaan. Vuosien saatossa hinta on vain laskenut suhteessa kulujen nousuun. Marjamaat harvoin ovat kotinurkilla ja poiminta siten aiheuttaa polttoainekuluja. En usko sinun tavoin, että ulkomaalaisten poimijoiden tulo hyödyttää paikallisia poimijoita, päinvastoin. Tällä tavoin hinta painetaan vaan entistä alemmaksi, kiun marjaa saadaan polkuhintaan!
Itse olen poiminnalla maksanut ruokaostoksiani, joten sillä on taloudellista merkitystä itselleni. Uskon myös, että Lapissa joku työtön, eläkeläinen jne. voi hankkia ison osan tuloistaan marjanpoiminnalla. Ymmärrän heidän närkästyksensä ulkomaalaisten poimintaa kohtaan täysin.
Marjaa kyllä pohjoisessa riittää, siitä olen samaa mieltä, mutta suurin osa on tiettömien erämaiden syleilyssä, minne kukaan/moni ei jaksa eikä uskalla mennä. - ja uskaltaa
Myyntiin poimiva kirjoitti:
Et itse taida poimia myyntiin, kun käsityksesi ovat tällaiset?
Ensinnäkin: suomalaiset poimisivat varmasti huomattavasti enemmän, jos marjoista saatu hinta olisi kohdallaan. Vuosien saatossa hinta on vain laskenut suhteessa kulujen nousuun. Marjamaat harvoin ovat kotinurkilla ja poiminta siten aiheuttaa polttoainekuluja. En usko sinun tavoin, että ulkomaalaisten poimijoiden tulo hyödyttää paikallisia poimijoita, päinvastoin. Tällä tavoin hinta painetaan vaan entistä alemmaksi, kiun marjaa saadaan polkuhintaan!
Itse olen poiminnalla maksanut ruokaostoksiani, joten sillä on taloudellista merkitystä itselleni. Uskon myös, että Lapissa joku työtön, eläkeläinen jne. voi hankkia ison osan tuloistaan marjanpoiminnalla. Ymmärrän heidän närkästyksensä ulkomaalaisten poimintaa kohtaan täysin.
Marjaa kyllä pohjoisessa riittää, siitä olen samaa mieltä, mutta suurin osa on tiettömien erämaiden syleilyssä, minne kukaan/moni ei jaksa eikä uskalla mennä.Vaan millä ne marjat sieltä erämaasta tuodaan? Jos kantomatka alkaa olla 5-10 km, niin luulen, että hymy hyytyy poimijalta. Olen minä senverran repulla kantanut, että tiedän kyllä mitä se on. Kypsyy siinä ulkomaalaisetkin poimijat.
- sama vastaaja
Myyntiin poimiva kirjoitti:
Et itse taida poimia myyntiin, kun käsityksesi ovat tällaiset?
Ensinnäkin: suomalaiset poimisivat varmasti huomattavasti enemmän, jos marjoista saatu hinta olisi kohdallaan. Vuosien saatossa hinta on vain laskenut suhteessa kulujen nousuun. Marjamaat harvoin ovat kotinurkilla ja poiminta siten aiheuttaa polttoainekuluja. En usko sinun tavoin, että ulkomaalaisten poimijoiden tulo hyödyttää paikallisia poimijoita, päinvastoin. Tällä tavoin hinta painetaan vaan entistä alemmaksi, kiun marjaa saadaan polkuhintaan!
Itse olen poiminnalla maksanut ruokaostoksiani, joten sillä on taloudellista merkitystä itselleni. Uskon myös, että Lapissa joku työtön, eläkeläinen jne. voi hankkia ison osan tuloistaan marjanpoiminnalla. Ymmärrän heidän närkästyksensä ulkomaalaisten poimintaa kohtaan täysin.
Marjaa kyllä pohjoisessa riittää, siitä olen samaa mieltä, mutta suurin osa on tiettömien erämaiden syleilyssä, minne kukaan/moni ei jaksa eikä uskalla mennä."Et itse taida poimia myyntiin, kun käsityksesi ovat tällaiset?"
---
Olen enemmän poiminut sieniä, mutta toisaalta tiedän "pelin hengen" varsin hyvin. Suurin tulonlähde eivät ole yksittäiset poimijatulot, vaan liiketoiminnan hyöty koko alueelle. Sen takia ei ole merkittävää saako yksittäinen poimija "hiukan lisätuloja itselleen" vaan tärkeintä yhteisön kannalta on, että koko yhteisö hyötyy poiminnasta.
Sen takia suurin hyöty saavutetaan sillä tavalla, että ihmiset poimivat marjoja mahdollisimman paljon liikeyrityksille (tai sitten pitää löytää omat väylät myydä marjansa yksityisille ihmisille).
---
"Ensinnäkin: suomalaiset poimisivat varmasti huomattavasti enemmän, jos marjoista saatu hinta olisi kohdallaan. Vuosien saatossa hinta on vain laskenut suhteessa kulujen nousuun. Marjamaat harvoin ovat kotinurkilla ja poiminta siten aiheuttaa polttoainekuluja. En usko sinun tavoin, että ulkomaalaisten poimijoiden tulo hyödyttää paikallisia poimijoita, päinvastoin. Tällä tavoin hinta painetaan vaan entistä alemmaksi, kiun marjaa saadaan polkuhintaan!"
---
Hinta ei nousisi sen kummemmaksi (tai riittävästi) vaikka ulkomaalaiset poimijat poistettaisiin kokonaan kartalta. Korkeintaan liikeyritykset kaatuisivat siihen kun marjoja ei tulisikaan (ei olisi yksinkertaisesti varaa ostaa kalliimmalla hinnalla että toiminta olisi kannattavaa).
Mielestäni liikenneyhteydet ovat parantuneet. Kulut ovat toki nousseet mm. polttoainekustannuksissa ja muussa elämisessä. En kuitenkaan usko että marjojen kerääminen on nykyisin sen vähemmän kannattavaa kuin ennenkään. Toisaalta ihmiset ehkä näkevät, että saman tulon saa helpommallakin muilla keinoin.
Hinta ei ehkä nouse tuota kautta, mutta yritykset pysyvät paremmin pystyssä. Eivät ne kuitenkaan pystyisi pystyssä jos marjaa ei tulisi ja eivät suomalaiset sitä poimisi kuitenkaan vaikka hintaa pikkuisen nostettaisiinkin ylöspäin. Hinnan nousu kun ei sinänsä muuttaisi poiminnan työmäärää (vaikka se kävisikin vähän kannattavammaksi).
"Itse olen poiminnalla maksanut ruokaostoksiani, joten sillä on taloudellista merkitystä itselleni. Uskon myös, että Lapissa joku työtön, eläkeläinen jne. voi hankkia ison osan tuloistaan marjanpoiminnalla. Ymmärrän heidän närkästyksensä ulkomaalaisten poimintaa kohtaan täysin."
Yksittäiselle poimijalle tuosta voikin olla hyötyä, mutta yksittäisen poimijan muutaman euron lisäansiot eivät työlistä ketään täyspäiväisesti.
"Marjaa kyllä pohjoisessa riittää, siitä olen samaa mieltä, mutta suurin osa on tiettömien erämaiden syleilyssä, minne kukaan/moni ei jaksa eikä uskalla mennä."
Marjassa kuten sienissäkin on se ongelma, ettei niitä kasva kaikkialla mutta niissäkin paikoissa (usein lähialueillakin) ei ole ihmisiä jotka keräisivät niitä. Se on melkein ihan sama että kasvaako marjat&sienet vaikka talon vieressä, jos niitä ei kukaan kerää tai tiedä niiden olevan siellä.
Olen itsekin kerännyt tuommoisista paikoista ja ei kukaan niitä olisi sieltä kerännyt pois, koska ei kukaan ensinnäkään tiennyt niiden olevan siellä ja ei kukaan ole jaksanut käydä katsomassakaan. Usein vasta sen jälkeen on käyty katsomassa kun on käynyt itse poimimassa useampana päivä ja lehdessä on ollut ilmoituksia asiasta. - sama vastaaja
ja uskaltaa kirjoitti:
Vaan millä ne marjat sieltä erämaasta tuodaan? Jos kantomatka alkaa olla 5-10 km, niin luulen, että hymy hyytyy poimijalta. Olen minä senverran repulla kantanut, että tiedän kyllä mitä se on. Kypsyy siinä ulkomaalaisetkin poimijat.
Kyllähän marjat metsästä tulisivat jos tietäisi missä niitä olisi (paljon). Toisaalta kun valtaosassa niistä erämaista ei kasva marjan marjaa ja niiden löytämisessäkin isommassa määrin on iso työ niin sen takia on usein hieman riskialtistakin tehdä isoja lenkkejä, koska jo se itsessään pudottaa keruuaikaa ja sen lisäksi marjojen/sienien raahaaminen kilometrien päästä muuttaa yleensä koko työn kannattamattomaksi.
- Myntiin poimiva
sama vastaaja kirjoitti:
"Et itse taida poimia myyntiin, kun käsityksesi ovat tällaiset?"
---
Olen enemmän poiminut sieniä, mutta toisaalta tiedän "pelin hengen" varsin hyvin. Suurin tulonlähde eivät ole yksittäiset poimijatulot, vaan liiketoiminnan hyöty koko alueelle. Sen takia ei ole merkittävää saako yksittäinen poimija "hiukan lisätuloja itselleen" vaan tärkeintä yhteisön kannalta on, että koko yhteisö hyötyy poiminnasta.
Sen takia suurin hyöty saavutetaan sillä tavalla, että ihmiset poimivat marjoja mahdollisimman paljon liikeyrityksille (tai sitten pitää löytää omat väylät myydä marjansa yksityisille ihmisille).
---
"Ensinnäkin: suomalaiset poimisivat varmasti huomattavasti enemmän, jos marjoista saatu hinta olisi kohdallaan. Vuosien saatossa hinta on vain laskenut suhteessa kulujen nousuun. Marjamaat harvoin ovat kotinurkilla ja poiminta siten aiheuttaa polttoainekuluja. En usko sinun tavoin, että ulkomaalaisten poimijoiden tulo hyödyttää paikallisia poimijoita, päinvastoin. Tällä tavoin hinta painetaan vaan entistä alemmaksi, kiun marjaa saadaan polkuhintaan!"
---
Hinta ei nousisi sen kummemmaksi (tai riittävästi) vaikka ulkomaalaiset poimijat poistettaisiin kokonaan kartalta. Korkeintaan liikeyritykset kaatuisivat siihen kun marjoja ei tulisikaan (ei olisi yksinkertaisesti varaa ostaa kalliimmalla hinnalla että toiminta olisi kannattavaa).
Mielestäni liikenneyhteydet ovat parantuneet. Kulut ovat toki nousseet mm. polttoainekustannuksissa ja muussa elämisessä. En kuitenkaan usko että marjojen kerääminen on nykyisin sen vähemmän kannattavaa kuin ennenkään. Toisaalta ihmiset ehkä näkevät, että saman tulon saa helpommallakin muilla keinoin.
Hinta ei ehkä nouse tuota kautta, mutta yritykset pysyvät paremmin pystyssä. Eivät ne kuitenkaan pystyisi pystyssä jos marjaa ei tulisi ja eivät suomalaiset sitä poimisi kuitenkaan vaikka hintaa pikkuisen nostettaisiinkin ylöspäin. Hinnan nousu kun ei sinänsä muuttaisi poiminnan työmäärää (vaikka se kävisikin vähän kannattavammaksi).
"Itse olen poiminnalla maksanut ruokaostoksiani, joten sillä on taloudellista merkitystä itselleni. Uskon myös, että Lapissa joku työtön, eläkeläinen jne. voi hankkia ison osan tuloistaan marjanpoiminnalla. Ymmärrän heidän närkästyksensä ulkomaalaisten poimintaa kohtaan täysin."
Yksittäiselle poimijalle tuosta voikin olla hyötyä, mutta yksittäisen poimijan muutaman euron lisäansiot eivät työlistä ketään täyspäiväisesti.
"Marjaa kyllä pohjoisessa riittää, siitä olen samaa mieltä, mutta suurin osa on tiettömien erämaiden syleilyssä, minne kukaan/moni ei jaksa eikä uskalla mennä."
Marjassa kuten sienissäkin on se ongelma, ettei niitä kasva kaikkialla mutta niissäkin paikoissa (usein lähialueillakin) ei ole ihmisiä jotka keräisivät niitä. Se on melkein ihan sama että kasvaako marjat&sienet vaikka talon vieressä, jos niitä ei kukaan kerää tai tiedä niiden olevan siellä.
Olen itsekin kerännyt tuommoisista paikoista ja ei kukaan niitä olisi sieltä kerännyt pois, koska ei kukaan ensinnäkään tiennyt niiden olevan siellä ja ei kukaan ole jaksanut käydä katsomassakaan. Usein vasta sen jälkeen on käyty katsomassa kun on käynyt itse poimimassa useampana päivä ja lehdessä on ollut ilmoituksia asiasta.Olen poiminut joinain vuosina parikin kuukautta täysipäiväisesti marjaa myyntiin. Marja on haettava kaukaa, kilometrejä on kertynyt yleensä 30-100 km päivässä.Olen poiminut yksin ja joskus on pari kaveriakin ollut matkassa. Kovin montaa kaveria ei voi ottaa, jotta saalis mahtuu auton kyytiin. Tuloa marjastuksesta sai kohtuudella vain kymmeniä vuosia sitten, kun hinta oli paremmin kohdillaan. Nyt se on laskenut, kuten maataloudessakin tuotteen hinta alkutuottajalle. Kun ei vain olisi politikoinnista kyse, vai onko syypää tuo iki-ihana EU.
- tekijää...
Myntiin poimiva kirjoitti:
Olen poiminut joinain vuosina parikin kuukautta täysipäiväisesti marjaa myyntiin. Marja on haettava kaukaa, kilometrejä on kertynyt yleensä 30-100 km päivässä.Olen poiminut yksin ja joskus on pari kaveriakin ollut matkassa. Kovin montaa kaveria ei voi ottaa, jotta saalis mahtuu auton kyytiin. Tuloa marjastuksesta sai kohtuudella vain kymmeniä vuosia sitten, kun hinta oli paremmin kohdillaan. Nyt se on laskenut, kuten maataloudessakin tuotteen hinta alkutuottajalle. Kun ei vain olisi politikoinnista kyse, vai onko syypää tuo iki-ihana EU.
Kaikella on varmasti vaikutusta hinnan alenemiseen, niin EU:lla (marjoja liikkuu helpommin myös muista maista) kuin ulkomaalaisilla poimijoilla, kysynnällä, hintatietoisuudella, hintakilpailulla, yrittäjien määrällä jne. Liikenneyhteydet ovat myös paremmat, joten on helpompi etsiä/löytää marjoja, sieniä jne.
Ihmiset ovat myös nykyisin paljon tietoisempia noista asioista. No ehkä marjoista on oltu aina tietoisia, mutta varsinkin sienitietoisuus on lisääntynyt valtavasti. Aikaisemmin monikaan ei juuri tiennyt sienistä tai siitä mistä niitä saa, sen takia yksittäiset poimijat saattoivat saada isojakin rahoja sienillä.
Pitää kuitenkin muistaa että lisätulona marjastus/sienestys ei sinänsä ole paha tulonlähde. Tulot ovat kuitenkin täysin verovapaita ja vaikka kulujakin on niin aina niistä jää voittoakin (ainakin parhaimmille poimijoille). Toisaalta valtaosa poimijoista saa kuitenkin marjoja varsinkin omaan käyttöön.
Jos pystyy luomaan hyvät yhteydet yksityisiin asiakkaisiin voi saada tuon toiminnan paljon kannattavammaksi. - jhhijihjhji
tekijää... kirjoitti:
Kaikella on varmasti vaikutusta hinnan alenemiseen, niin EU:lla (marjoja liikkuu helpommin myös muista maista) kuin ulkomaalaisilla poimijoilla, kysynnällä, hintatietoisuudella, hintakilpailulla, yrittäjien määrällä jne. Liikenneyhteydet ovat myös paremmat, joten on helpompi etsiä/löytää marjoja, sieniä jne.
Ihmiset ovat myös nykyisin paljon tietoisempia noista asioista. No ehkä marjoista on oltu aina tietoisia, mutta varsinkin sienitietoisuus on lisääntynyt valtavasti. Aikaisemmin monikaan ei juuri tiennyt sienistä tai siitä mistä niitä saa, sen takia yksittäiset poimijat saattoivat saada isojakin rahoja sienillä.
Pitää kuitenkin muistaa että lisätulona marjastus/sienestys ei sinänsä ole paha tulonlähde. Tulot ovat kuitenkin täysin verovapaita ja vaikka kulujakin on niin aina niistä jää voittoakin (ainakin parhaimmille poimijoille). Toisaalta valtaosa poimijoista saa kuitenkin marjoja varsinkin omaan käyttöön.
Jos pystyy luomaan hyvät yhteydet yksityisiin asiakkaisiin voi saada tuon toiminnan paljon kannattavammaksi.Olen tässä viikon verran seurannut yhden aasialaisporukan touhuja täällä Keski-suomessa. Neljä poimijaa ja kuomullinen peräkärry mukana. Etenevät maantietä 1-2km päivässä ja tonkivat kaikki puolukkapaikat lähimaastosta.
Repivät leveillä rohmuilla varsia juurineen maasta ja keräävät valtatien ojistakin,jos siinä sattuu puolukkaa olemaan. Omalla maalla ollut vakipaikkakin oli kuin hirvien parittelun jäljiltä. Parhaat kerätty ja loput tallottu maahan. Maantieltä aukon laitaan vievän polun varresta olivat mennessään talloneet kantarellit ja nousemassa olleet suppilovahverot muusiksi.
Ei hyvältä näytä,jos tällainen toiminta tulee lisääntymään.
- Anonyymi
Ruotsissa sama asia puhututtaa: https://www.youtube.com/watch?v=vW1QWG3xSNg
- Anonyymi
Aika paljon sontaa on thaikkujen suuntaan heitetty. Olen itse kerännyt nuorempana (8-21) elääkseni ja nyt muutaman vuoden vanhana (yli 50-) työttömänä taas elääkseni muutaman vuoden marjoja. Harmittelen toki kun thaikut tunkee minun marjamaille, mutta sitä en ymmärrä, että asiaan perehtymättömät väittävät thaikkujen "repivän kasvustot naama irvessä pois jonnekkin" ... Ei toimi niin. Jos te perusöyhääjät harrastaisitte ao. toimintaa edes viikon.... huomaisitte, että sen repijän toimi ei rahallisesti kannata; vati täynnä risuja eikä marjoja. Meneekö jakeluun?
Joka kerää ammatikseen kuten thaikut ja minä... se kerää nätisti ilman reuhtomisia. Eli aika optimoidaan. Kerätään nopeasti, mutta reuhtomatta. Vaikka thaikut minun minun mailla pyörivät ei ongelma ole kasvustojen tuhoaminen (ne jo jopa parantuu, kun niitä hieman ravistellaan). Oikeampi ongelma on roskaaminen. Osa thaikkuporukoista sen osaa paremmin kuin kalastajat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581361Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491185Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä221094Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111060- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73849