Yritätkö tietoisesti päästä eroon liiallisesta ujoudesta ja/tai arkuudesta? Oletko löytänyt toimivia keinoja?
Itse olen tässä ottanut tavoitteekseni selättää ujoudesta aiheutuneita sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä pelkoja. Otan tavoitteekseni rohkaista mieleni ja mennä juttelemaan tuntemattomille, esittelen uusia harrastuksiani yleisesti jne. jne.
Ongelmiahan näistä on seurannut. Päällimmäinen on se hirvittävä nolous kun ei osaa olla luontevasti tai ainakin itsestä tuntuu siltä. Joskus ujous on pamahtanut päälle kesken jonkun juttutuokion ja on ollut pakko päästä pois tilanteesta. Näistä sitten tulee niitä vääriä käsityksiä.
Olen kohdannut esim. luuloja, että olen ylimielinen, töykeä, haluan päteä tai janoan huomiota. Tavoitteeni on ollut kuitenkin vain suorittaa jonkunlaista siedätyshoitoa, koska kärsin tästä arkuudesta ja haluan muuttua. Sainpa jopa vitsikkään neuvon: "ole paras arkuudessa, niin ei tarvitse yrittää päteä missään muussa". Jättäisinpä omaan arvoonsa tuon keveän heiton, mutta sattuihan se kun osui herkkään kohtaan.
Itse olen tässä ottanut tavoitteekseni selättää ujoudesta aiheutuneita sosiaalisiin tilanteisiin liittyviä pelkoja. Otan tavoitteekseni rohkaista mieleni ja mennä juttelemaan tuntemattomille, esittelen uusia harrastuksiani yleisesti jne. jne.
Ongelmiahan näistä on seurannut. Päällimmäinen on se hirvittävä nolous kun ei osaa olla luontevasti tai ainakin itsestä tuntuu siltä. Joskus ujous on pamahtanut päälle kesken jonkun juttutuokion ja on ollut pakko päästä pois tilanteesta. Näistä sitten tulee niitä vääriä käsityksiä.
Olen kohdannut esim. luuloja, että olen ylimielinen, töykeä, haluan päteä tai janoan huomiota. Tavoitteeni on ollut kuitenkin vain suorittaa jonkunlaista siedätyshoitoa, koska kärsin tästä arkuudesta ja haluan muuttua. Sainpa jopa vitsikkään neuvon: "ole paras arkuudessa, niin ei tarvitse yrittää päteä missään muussa". Jättäisinpä omaan arvoonsa tuon keveän heiton, mutta sattuihan se kun osui herkkään kohtaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
päästä eroon liiallisesta ujoudesta ja arkuudesta Enkä oikein onnistunut.Yritin mennä juttelemaan toisille ja päästä mukaan porukoihin.Aika tylyä palautetta ja käytöstä tuli,saatettiin sanoa jopa että pitääkö tuon tulla pilaamaan tämäkin päivä vaikka en muuta kysynyt ett voinko istua samaan pöytään.Yhdellä pakollisella kurssilla yks kouluttajakin sanoi ett mulla oli kuulemma mielipide joka asiassa,en kyllä mielestäni jatkuvasti turpaani aukonut hänen aikanaan.Inhottavasti nolasi mut vieraan ihmisen silmissä harjoittelupaikassa.Olen ottanut opikseni kaikista kokemuksistani.Ennen halusin olla töissä missä tapaa uusia ihmisiä,nykyään haluan työn missä en näkisi muita ihmisiä ja tarvitsisi puhua toisten kanssa.Jos rahaa olisi,painuisin korpeen yksinäni asumaan etten häiritsisi muita.En harrasta mitään,tuskin koskaan tulen harrastamaan mitään.Opiskelemaan en enää edes halua vapaaehtoisesti mennä.Kaikki viihteellä käymiset olen suosiolla jättänyt väliin,en halua tupata seuraan johon en ole tervetullut.Eipä tarvitse ihmetellä miksi ujot eivät käy missään.Kun tarpeeksi nöyryytetään,ei halua joutua toisten samaan tilanteeseen.
Sä oot vaan sattunu törmää moniin kusipäihin(ja niitähän täällä riittää)mutta ei se tarkoita ettei vois viel törmätä sellasiinkin ihmisiin,joita ei ärsytä ja joiden kanssa on"samalla aaltopituudella".
Ei siitä ujoudesta kai koskaan kokonaan eroon pääse,eikä oo tarkotuskaan,sillä se ei(toisin ku yhteiskunta nyt väittää)ole mikään sairaus tai puute ihmisessä,vaan toiset nyt vaan on syntyny herkemmiks ku toiset,ja se pitää ennen kaikkea ITSE hyväksyä,niin toisetkin saa vaan luvan sulattaa sen ihan normaalina asiana.Ja kyllä se,mitä vanhemmaks tulee alkaa vähän tasaantuakin,kunhan ei lähe oikeesti johonkin erakoitumaan. :)
Ollaan vaan mukana kaikessa elämässä,jotta meihin ujoihin kohdistuva(ja vielä täysin hyväksytty)syrjintä ja ne kaikki ennakkoluulot kumoutuisi tiedon kasvaessa.
Vai mitä?
periksi ja hyväksynyt sen ettei mulle ollut tilaa missään.Olen jo sen verran vanha etten jaksakkaan yrittää tyrkyttää omaa seuraa turhan takia kenellekään.Aikansa kun on ottanut itseensä kohdistunutta vinoiluja vastaan,niin ei halua enää kärsiä vaan vetäytyy kuoreensa ja pysyy omissa oloissaan.Erakkona on ihan hyvä olla,ei ärsytä ulkonäöllään tai keskusteluyrityksillään parempaa/paremmin koulutettua väkeä.Monesti jotkut ihmiset käyttävät toisen herkkyyttä lyömäaseena jolla toisen itsetunto hakataan maan tasalle ja sen he tekevät ihan huvin vuoksi ja sanovat jälkeenpäin että et kai sä tosissasi ottanut,se oli pelkkä vitsi.Kuka normaali ihminen jaksaa jatkuvasti olla porukan virallinen pelle.En minä ainakaan vaan vetäydyn syrjään ja annan toisen pellen ottaa paikkani kiusattujen näyttämöllä.
Hyvä että olet päättänyt tehdä asialle jotain. Tärkeä ensiaskel on tunnustaa itselleen, että kärsii ujoudesta ja yksinäisyydestä ja haluaa muuttaa asioiden tilaa. Monet pitempään yksin olleet eivät ehkä myönnä kaipaavansa muiden seuraa tai eivät usko, että voisivat ystäviä tai parisuhteen enää löytää. Tällöin asioiden muuttaminen on aika vaikeaa, jos ei itse enää usko tai edes halua aidosti muutosta.
Tällä palstalla on monesti kehuttu Juhani Mattilan kirjaa "Ujoudesta, yksinäisyydestä", ja voin yhtyä suosittelijoihin; kirja on mielenkiintoisesti kirjoitettu, ja ainakin minä löysin siitä paljon itseäni koskettavaa juttua. Sinänsä kirja ei tarjoa mitään erityisiä konsteja tai oikoteitä ulos ujoudesta ja yksinäisyydestä, vaan enemmänkin auttaa ymmärtämään ujoutta syvällisemmin. Jonkinlaisena päällimmäisenä neuvona minulla jäi kirjasta kuitenkin mieleen se, että ujon henkilön pitäisi uskaltaa paljastaa oma piilottu ydin muille ihmisille - monilla ujoilla on tapana piilottaa oma herkkä sisin erilaisten roolien taakse ja nimenomaan tällaisista rooleista kirjan mukaan pitäisi päästä eroon.
Minä tunnistan ainakin itsessäni, että tällainen rooli menee lähes automaattisesti päälle, jos yritän tietoisesti olla sosiaalinen. Erityisesti hiukankin vieraammassa porukassa roolia tulee pidettyä yllä ja se on pitemmän päälle raskasta, koska silloin ei pysty rentoutumaan tilanteessa. Keskustelusta tulee ikään kuin peliä, jossa kerätään pisteitä osallistumisen, järkevien mielipiteiden ja hauskuuden mukaan. Lienee selvää, että tällaisella lähestymistavalla lopputulos ei ole miellyttävä itsen kannalta eikä myöskään johda aitoon sosiaaliseen kanssakäymiseen. Mutta silti neuvo, että luovu rooleista ja paljasta oma aito sisimpäsi ei ole aivan niin yksinkertainen asia - tuskin kukaan väittikään sen olevan yksinkertaista.
Pitämällä sosiaalista roolia yllä sitä yrittää edes ottaa osaa keskusteluun, kun taas joskus ujous ottaa vallan ja silloin ensimmäinen reaktio on päästä pois koko sosiaalisesta tilanteesta. Mielestäni sosiaalisuus vaati aina jonkin verran roolipeliä; toisaalta ehkä sosiaalisesti lahjakkaat tyypit pystyvät heittäytymään tilanteeseen kokonaan ilman epävarmuutta ja taka-ajatuksia, mutta ujolla nämä tuntemukset ovat usein mukana. Minä olen yrittänyt vähän kumpaakin, koittanut pitää yllä sosiaalista roolia tai sitten kahdenvälisessä kanssakäymisessä paljastaa hieman sisintäni ja puhua niistä asioista jotka minua kiinnostavat. Kumpikaan strategia ei oikein vielä ole tuottanut tulosta. Jotenkin oma maailma ja mielenkiinnon kohteet ovat vaan sen verran erilaisia, että sellaista aidosti kumpaakin osapuolta kiinnostavaa keskustelua on vaikea löytää muiden kanssa.
Tasapainottelua se onkin. Yritän itse aina puhua joko tarpeeksi yleisistä asioista, tai sitten sellaisista jotka kiinnostavat puhekumppaneitakin. Pienryhmäopetuksen yhteydessä yliopistossa on ainakin helpompaa puhua esseistä sun muista, päivitellä työn paljoutta/vähyyttä/helppoutta tms., kuin avautua henkilökohtaisemmista asioista.
Sen olen tosin huomannut, että ihmiset muuttuvat heti paljon tuttavallisemmiksi ja iloisemmiksi, jos itsestään jaksaa sanoa edes jotain. En tarkoita mitään itsekehua tai lavertelua omista tekemisistä, vaan aivan ohimenevää huomautusta. Jotain yksinkertaista, vaikkapa "jopa väsyttää, kun valvoin eilen". Toinen hyvä keino on pilkata itseään humoristisella otteella. Se ei saa kuitenkaan mennä överiksi. Kokemani mukaan ihmiset vapautuvat jo muutaman tällaisen semihenkilökohtaisen sanan avulla. Näin voi osoittaa, ettei ole täysin tunteeton nurkassa kyhjöttävä robotti (ongelmani), vaan normaali (jokseenkin) ja tunteva immeinen.