Valtaväylä -nimisen paikallislehteä lukiessa harmittelen aina omaa tyhmyyttäni, kun en ymmärrä lehden julkaisun tavoitteita. Onko tarkoitus jatkaa siitä, mihin Pahkasika lopetti? Lehti ainakin viljelee tahatonta huumoriaan numerosta toiseen. Onko tämä ylipäänsä paikallislehti vai röyhkeää piilomainontaa tarjoava mainosläpyskä? Ainakin elokuu 9 -numero voisi hyvin olla paikallisen noutotilan ja parin muun yrittäjän ilmaisjakelumainos.
Tässä numerossa päätoimittaja kertoo olevansa Kokemäenjoen suojelija ja että lehden nimikin tulee Kokemäenjoesta. Tarpeellinen selvennys, koska muutenhan joku voisi luulla, että nimellä on jotain tekemistä esim. valtatie 2:n kanssa. Sehän on Harjavallan kohdalla nimeltään Valtaväylä ja Kokemäen puolella Pääväylä.
Kokemäen joen suojelijalle täytyy nostaa hattua, mutta Valtaväylän näkökulmasta näyttää olevan niin, että suojelua kaipaavat ennen kaikkea ojien penkat, keskustaajaman parkkipaikat ja kiinteistöjen pihat. Roskat, lasinsirut ja ylipitkiksi kasvaneet rikkaruohot eivät tässä lehdessä jää huomaamatta.
Lehden parasta antia ovat runsaat värikuvat. Välillä kylläkin tuntuu, että kuvien avulla yritetään peittää tekstin köyhyys. En silti väitä, etteikö jonkin kyläkunnan myyjäisistä saisi tehdä kahden tai useamman sivun juttua...
Kokemäellä ja naapurikunnissa ilmestyy nykyisin suuri määrä lehtiä, missä käsitellään paikallisia aiheita ja jos yrittäjät, jotka Valtaväylän arvoasteikolla ovat yli-ihmisiä, haluavat mainostaa itseään näkyvästi, niin sille ei voi mitään.
Sääli vain, että journalismin taso kärsii. Ehkä Valtaväylän ansio kuitenkin on siinä, että se saa normaalisti toimitetutkin lehdet näyttämään laadukkailta. Eikä tämä koske pelkästään eroa maksullisiin lehtiin, joista esim. Sydän-Satakunta on tasoltaan valovuoden edellä Valtaväylää, vaan myös muihin ilmaisjakelulehtiin. Alueviesti, Jokilaakso, Lauttakylä, Porin Sanomat - näissä lehdissä ei yhden toimittajan arvomaailma määrittele koko lehden linjaa.
Valtaväylä
56
12144
Vastaukset
- AlbertoContador
Ei kai tuohon "lehteen" voi parhaalla tahdollakaan suhtautua sen vakavammin, kuin päiväkotien ja ala-asteiden kevätpörriäisiin yms. tuotoksiin.
- lukea
lehteä, jos ei välitä sen sisällöstä. Heitä suoraan paperinkeräykseen. Kyllä Valtaväylässä on asiaakin. Ja yrittäjän on varsinkin Kokemäellä oltava melkein tuo mainitsemasi yli-ihminen. Sen verran vaativaa ja "hintatietoista" on asiakaskunta.
- tämäköon
kyllä se on kiva, että joku uskaltaa puhua asioista ja ottaa rohkeasti kantaa asioihin. tarpeeksi tulee muutenkin näitä lässynlässyn lehtiä. se voi olla totta, että toimittajan ystävät saavat myös lehdessään tilaa. mutta mitä väärää siinä sitten on. minusta on vain hienoa, että lehdessä on paljon juttua nimenomaan kokemäkeläisistä ihmisistä ja yrittäjistä. itse tosin en juurikaan ole palstoille päässyt, mutta eipä minulla ole yritystäkään:) tiedän, että osa jutuista julkaistaan, kun vain viitsii ottaa itse yhteyttä rohkeasti toimittajaan. samaa linjaa vaan ja tiukkaa kritiikkiä asioista, jotka ovat pielessä. itse olen saanut jotenkin senkuvan, että lehdessä kirjoitetaan juuri niistä asioista, joista "kylällä" jutellaan....hmmm...merkillistä
- 2525252
Mistäs siellä kylällä jutellaan? Työasioista ja vierastyövoimasta kenties?
Tässä hernerengas-jutussa mainitaan, että Kokemäellä työskentelee tänä kesänä 300-400 ulkomaalaista poimijaa. Melkoinen määrä. Kuinkahan moni heistä työskentelee täällä ympäri vuoden ja onko sillä vaikutusta siihen, että Kokemäellä työttömyysprosentti on aina hivenen suurempi kuin naapuripitäjissä?
Valtaväylä esittelee kaksi nuorta naista, jotka saivat työtä oman aktiivisuutensa ja Vv:n aiemman jutun ansiosta. Monelta alalta; siivousta, istutuksia, lastenhoitoa, ikkunanpesua jne. Hieman ihmettelen, jos nuoret asuvat Kauvatsalla tai Korkeaojalla, niin eikö kesätöihin pääsy sikäläisille maatiloille ole lähes itsestäänselvyys? Vai onko niin, että näillä nuorilla oli etukäteen tiedossa, että ulkomaalaiset työntekijät ovat polkeneet mansikanpoiminnassa palkat alas? Hernerengas-jutussakin tuodaan esiin monia vierastyövoimaan ja heidän veronmaksuunsa liittyviä asioita, mutta epäselväksi jää se, mikä näiden thaimaalaisten ja puolalaisten keskituntiansio oikein on.
Ilmeisesti mitään laitonta ei siis ole tapahtunut, joten kaikki on ok.
Valtaväylälle siis kiitosta sen johdosta, että toimii yrittäjien juoksupoikana. Seuraavaksi lehdessä voitaisiinkin julkaista juttu siitä, kuinka laiskoja kokemäkeläiset työttömät ovat, kun eivät ota töitä vastaan, vaikka niitä paikalliset yrittäjät tarjoavat. - marjojen ystävä
2525252 kirjoitti:
Mistäs siellä kylällä jutellaan? Työasioista ja vierastyövoimasta kenties?
Tässä hernerengas-jutussa mainitaan, että Kokemäellä työskentelee tänä kesänä 300-400 ulkomaalaista poimijaa. Melkoinen määrä. Kuinkahan moni heistä työskentelee täällä ympäri vuoden ja onko sillä vaikutusta siihen, että Kokemäellä työttömyysprosentti on aina hivenen suurempi kuin naapuripitäjissä?
Valtaväylä esittelee kaksi nuorta naista, jotka saivat työtä oman aktiivisuutensa ja Vv:n aiemman jutun ansiosta. Monelta alalta; siivousta, istutuksia, lastenhoitoa, ikkunanpesua jne. Hieman ihmettelen, jos nuoret asuvat Kauvatsalla tai Korkeaojalla, niin eikö kesätöihin pääsy sikäläisille maatiloille ole lähes itsestäänselvyys? Vai onko niin, että näillä nuorilla oli etukäteen tiedossa, että ulkomaalaiset työntekijät ovat polkeneet mansikanpoiminnassa palkat alas? Hernerengas-jutussakin tuodaan esiin monia vierastyövoimaan ja heidän veronmaksuunsa liittyviä asioita, mutta epäselväksi jää se, mikä näiden thaimaalaisten ja puolalaisten keskituntiansio oikein on.
Ilmeisesti mitään laitonta ei siis ole tapahtunut, joten kaikki on ok.
Valtaväylälle siis kiitosta sen johdosta, että toimii yrittäjien juoksupoikana. Seuraavaksi lehdessä voitaisiinkin julkaista juttu siitä, kuinka laiskoja kokemäkeläiset työttömät ovat, kun eivät ota töitä vastaan, vaikka niitä paikalliset yrittäjät tarjoavat.Lähes viikon ajan kiertelimme Kokemäen metsissä etsimässä vadelmia, mutta mistään ei löytynyt puskan puskaa, mustikoitakaan ei ollut juuri lainkaan. Sitten huomasimme Anttilan Noutotilan mainoksen: "Poimi niin paljon kun ehdit! 15 €/tunti/henkilö" - mahtavaa. Saa poimia itse niin paljon kuin ehtii tunnin ajan eikä maksa tuon enempää!
Kokemäkeläiset, että älkää menkö metsään niitä marjojanne etsimään, vaan käyttäkää hyväksenne tällaisia yrityspalveluja, jos niitä kerran Kokemäellä on. Samalla voi tutustua vieraisiin kulttuureihin.
Valtaväylää pitää kiittää siitä, että se tuo kokemäkeläisten tietoon tällaiset yritykset. - vatelmii
marjojen ystävä kirjoitti:
Lähes viikon ajan kiertelimme Kokemäen metsissä etsimässä vadelmia, mutta mistään ei löytynyt puskan puskaa, mustikoitakaan ei ollut juuri lainkaan. Sitten huomasimme Anttilan Noutotilan mainoksen: "Poimi niin paljon kun ehdit! 15 €/tunti/henkilö" - mahtavaa. Saa poimia itse niin paljon kuin ehtii tunnin ajan eikä maksa tuon enempää!
Kokemäkeläiset, että älkää menkö metsään niitä marjojanne etsimään, vaan käyttäkää hyväksenne tällaisia yrityspalveluja, jos niitä kerran Kokemäellä on. Samalla voi tutustua vieraisiin kulttuureihin.
Valtaväylää pitää kiittää siitä, että se tuo kokemäkeläisten tietoon tällaiset yritykset.kyllä vadelmia on tänä vuonna kuulemma todella paljon, joten kyllä niitä löytää. ja toisaalta on ihan erimakuisiakin kuin nuo puutarhavadelmat. mutta silti oli hyvä juttu lehdessä tuo tilan juttu ja saa sinnekin mennä poimimaan, jos helpolla haluaa vatut saada
- jo on ihme
marjojen ystävä kirjoitti:
Lähes viikon ajan kiertelimme Kokemäen metsissä etsimässä vadelmia, mutta mistään ei löytynyt puskan puskaa, mustikoitakaan ei ollut juuri lainkaan. Sitten huomasimme Anttilan Noutotilan mainoksen: "Poimi niin paljon kun ehdit! 15 €/tunti/henkilö" - mahtavaa. Saa poimia itse niin paljon kuin ehtii tunnin ajan eikä maksa tuon enempää!
Kokemäkeläiset, että älkää menkö metsään niitä marjojanne etsimään, vaan käyttäkää hyväksenne tällaisia yrityspalveluja, jos niitä kerran Kokemäellä on. Samalla voi tutustua vieraisiin kulttuureihin.
Valtaväylää pitää kiittää siitä, että se tuo kokemäkeläisten tietoon tällaiset yritykset.mistäköhän olette marjojanne etsineet? vadelmista ei todellakaan ole pulaa Kokemäellä, menkää vaikka Risten sorakuopille, ei pitäisi olla vaikea löytää.
mustikoita taas on tänä vuonna tavallista runsaammin. ukkoja ja akkoja näkee köykkivän metsissä joka paikassa.
- Pusikoituva Kokemäki huolettaa
Eipä maksettujen paikallislehtien tasossa ole paljon hurraamista. Joka ainut vuosi tehdään samoista asioista juttuja. Kuten joka vuosi sokeritehtaan käynnistymisestä, perunajauhotehtaan käynnistymisestä jne. Kyllä paikallisjournalismissa on paljon parantamisen varaa Kokemäellä. Analysoija vaikuttaa toimittajataustaiselta henkilöltä, joka voisi itse laittaa itsensä kehiin vielä vanhoilla päivillään. Suo siellä vetelä täällä.
- Kokem
Uusi Valtaväylä pelastaa päiväni. En voi muuta kuin nauraa lukiessani sitä!!
Valtaväylän toimittaja ei ole ainakaan positiivisuudella pilattu mies!
Mikäli haluat tietää että mikä asia on "huonosti" Kokemäellä, niin lue se Valtaväylästä. - minä :-)))
Jonkin sortin tarkoitushakuisuutta voi nähdä lehden uusimmassakin numerossa: yhdessä jutussa kerrotaan, että Kokemäen kaupunki pyytää yrittäjiltä selvityksiä rivitalo- ja yritystonttien rakentamattomuudesta - toisessa kehutaan yrittäjää, joka jatkaa menestyksellä rivitalojen rakentamista Harjavallassa...
Kolme Kokemäenjoen siltaa saa kuntoarviot ja kaikesta päätellen Kokemäen vanha silta on siinä kunnossa, ettei sitä pian voi käyttää kevyt liikennekään.
Miljoonalla eurolla silta kuntoon - paljonkohan sen levennys maksaisi?
Harjavallassa on sillat kunnossa, keskustan kohdallakin menee joen yli komea valtaväylä. - E. R.
Uusimmassa numerossa haukutaan Kokemäen kaupunginjohtaja, kun kehtasi esiintyä kilpailevan lehden jutussa. Tulee mieleen lehden ihan ensimmäinen numero, missä julkaistu selvitys kaupungin viranhaltijoiden palkoista herätti laajaa suuttumusta.
Onko Kokemäki niin ikävä paikkakunta, että sitä pitää rangaista tällaisilla lehdillä?- höhhöh
tärkeää asiaa: kuinka monta koiranpaskaa on siivonnut kengänpohjasta tai vaatteistaan...
- tyytyväine
höhhöh kirjoitti:
tärkeää asiaa: kuinka monta koiranpaskaa on siivonnut kengänpohjasta tai vaatteistaan...
Onneksi on tuollainen ilmainen paikallislehti joka kirjoittaa paikkakunnan asioita eikä vaan ympäristö kuntien kuten jotku toiset ,ja hyvä että puuttuu asioihin mihin muut "paikallislehdet" ei.
Sais ilmestyä useamminkin. - Hyvä, kun kaikki
tyytyväine kirjoitti:
Onneksi on tuollainen ilmainen paikallislehti joka kirjoittaa paikkakunnan asioita eikä vaan ympäristö kuntien kuten jotku toiset ,ja hyvä että puuttuu asioihin mihin muut "paikallislehdet" ei.
Sais ilmestyä useamminkin.Hyvä, kun kaikki paikallislehdet eivät ole AlmaMedia:n, jolla on näyttävästi tavoite valloittaa koko maailman kaikki lehdet! :D
- minun mielipiteeni
Onkohan toista paikallislehteä, minkä ilmestymispäivämäärät heittelehtivät yhtä paljon. Alkuvuodesta saattaa numeroiden ilmestymisen väliä olla toista kuukauttakin, mutta nyt joulun alla lehti jaetaan kotitalouksiin parin viikon välein. Valtaväylää toimitetaan ja jaetaan täysin mainostajien ehdoilla.
Kaupunginjohto sai taas sapiskaa, tällä kertaa Starcken menetyksen takia. "Kokemäellä on olemassa tällainen ongelma, joka poistuu lähivuosina" - joku on jäämässä eläkkeelle?
Nuoret autokuskitkin saavat kuulla kunniansa. Kaahailijan ojaan ajamasta autosta on kuvakin. Aika hyvin toimittaja nämä kuskit tunteekin, kun kutsuu heitä amiksiksi. Onko tarkoitus leimata ammattioppilaitoksessa opiskelevat? Toimittajan akateeminen viisaus ei saisi mielestäni tulla esiin tällä tavalla.
Kristilliset arvot ovat Valtaväylässä hyvin esillä. Seurakuntatoiminta on tavalla tai toisella esillä joka numerossa.
Toinen suosittu aihe on sota ja maanpuolustus. Kokemäkeläislehti tekee juttua naapuripaikkakunnan aiheista, mikäli teemana vain on sota. Nyt lähes kaksi sivua juttua Harjavallan veteraanimatrikkelista.
Kokemäen Sanomissakin oli aikoinaan toimittaja, joka intoa puhkuen suuntautui Säkylän Huovinrinteelle tekemään juttuja reserviläistoiminnasta ja maanpuolustuskursseista. Kokemäellä varmaan harmitellaan vieläkin, kun prikaatia ei silloin aikoinaan saatukaan omalle paikkakunnalle.
Jotain hyvääkin Vv:n uusimmasta numerosta löytyi: toimittaja oli käynyt Leineperin ruukin markkinoilla ja piti näkemästään. Olen samaa mieltä, Leineperissä on tunnelmaa. - Kiva lehti
Mielestäni Valtaväylän parasta antia ovat tietokilpakysymykset. Tai oikeastaan se yksi ja sama kysymys, mihin voi lehden joka numerosta löytää oman vastausversion.
Tämä kysymys on: mikä osa Valtaväylässä on toimitettua aineistoa ja mikä mainosta?
Kysymys on melko haasteellinen. Uusimmassa numerossa esitellään kolme yrittäjäveljestä. Oma arvaukseni on se, että 1. sivu on maksettu mainos ja kolme seuraavaa ovat lehden julkaisemia juttuja. Karnevaalisanomat -osion Teljänportti, Sportia ja Levorannan autoliike -jutut sen sijaan ovat vaikeampia. Mitä mieltä olette - mainoksia vai ei?
Ihan hyvä lehti tämä Valtaväylä on. Tallennan siitä usein kuvia leikekansiooni. Tästä numerosta tallennan Teljänportin kauppiaiden hymyhuulikuvat, jotka tällaista vanhaa asiamiespostien ystävää piristävät kummasti.- turha lehti
Uusimmassa numerossa pisti silmään kuva jonkun omakotitalosta. Tuskinpa "toimittaja" saa toisten koteja kuvata ja vieläpä lehteen laittaa, vaikka kuinka vinossa olisi lipputanko.
Ja lehti on aina täynnä "toimittajan" omaa sukua... - Alle arvostelun
turha lehti kirjoitti:
Uusimmassa numerossa pisti silmään kuva jonkun omakotitalosta. Tuskinpa "toimittaja" saa toisten koteja kuvata ja vieläpä lehteen laittaa, vaikka kuinka vinossa olisi lipputanko.
Ja lehti on aina täynnä "toimittajan" omaa sukua...Mitähän ko. omakotitalon omistaja ajattelee, kun näkee talonsa kuvan lehdessä ja saa lukea toimittajan moitteet lipputangon asennosta ja liputtamattomuudesta?
Yksityisyyden suoja ymmärretään Kokemäellä näköjään eri tavalla kuin muualla.
Journalismin pohjanoteeraus. - jutuntekijä
Alle arvostelun kirjoitti:
Mitähän ko. omakotitalon omistaja ajattelee, kun näkee talonsa kuvan lehdessä ja saa lukea toimittajan moitteet lipputangon asennosta ja liputtamattomuudesta?
Yksityisyyden suoja ymmärretään Kokemäellä näköjään eri tavalla kuin muualla.
Journalismin pohjanoteeraus.Valtaväylää pitää tietysti lukea sen juurista käsin. Päätoimittaja MV on aina ollut kiistanalainen henkilö Kokemäellä. Hänellä on sana hallussaan. Sana ei aina miellytä, ei minuakaan. Olen useista asioista täysin eri mieltä.
Mutta kyllä Kokemäki tarvitsee oman lehden. Sydän-Satakunta toimittaa juttuja monesta pitäjästä ja nykyisin jotenkin aika toistaitoisesti. Ennen hyvää peruspaikallislehteä ei moni enää itselleen tilaa. Sen sijaan Valtaväylä osaa iskeä niihin asioihin, jotka juuri täällä puhuttavat tavallista ihmistä.
Jokainen lukija tietää, että Valtaväylä on ennen kaikkea mainosjulkaisu. Ei se mitään, kun sen tietää. Silloin lehden juttuja lukee tietyllä tavalla. Yksi huomio, jota kokemäkeläiset eivät tarpeeksi ole oivaltaneet: Täällä ei paikkakuntalaisuutta noteerata kovinkaan korkealle. Kokemäkeläinen osaaminen ei kiinnosta - ei ainakaan kokemäkeläistä.
Tuo mainostaminen henkilöjuttujen kautta on nykypäivää. Ihmiset lukevat mielellään juttuja, jotka ovat yksinkertaisia ja hyvin kuvitettuja.
Ja muuten: Kyllä taloja saa kuvata kadulta tai tieltä käsin. Olen sattuneesta syystä joutunut ottamaan asiasta selvää. Jos kuvaa ilman lupaa talon pihassa hääriviä ihmisiä ja varsinkin noloissa tilanteissa, saattaa tulla oikeudellisia jälkipuheita. - törkeää toimintaa
jutuntekijä kirjoitti:
Valtaväylää pitää tietysti lukea sen juurista käsin. Päätoimittaja MV on aina ollut kiistanalainen henkilö Kokemäellä. Hänellä on sana hallussaan. Sana ei aina miellytä, ei minuakaan. Olen useista asioista täysin eri mieltä.
Mutta kyllä Kokemäki tarvitsee oman lehden. Sydän-Satakunta toimittaa juttuja monesta pitäjästä ja nykyisin jotenkin aika toistaitoisesti. Ennen hyvää peruspaikallislehteä ei moni enää itselleen tilaa. Sen sijaan Valtaväylä osaa iskeä niihin asioihin, jotka juuri täällä puhuttavat tavallista ihmistä.
Jokainen lukija tietää, että Valtaväylä on ennen kaikkea mainosjulkaisu. Ei se mitään, kun sen tietää. Silloin lehden juttuja lukee tietyllä tavalla. Yksi huomio, jota kokemäkeläiset eivät tarpeeksi ole oivaltaneet: Täällä ei paikkakuntalaisuutta noteerata kovinkaan korkealle. Kokemäkeläinen osaaminen ei kiinnosta - ei ainakaan kokemäkeläistä.
Tuo mainostaminen henkilöjuttujen kautta on nykypäivää. Ihmiset lukevat mielellään juttuja, jotka ovat yksinkertaisia ja hyvin kuvitettuja.
Ja muuten: Kyllä taloja saa kuvata kadulta tai tieltä käsin. Olen sattuneesta syystä joutunut ottamaan asiasta selvää. Jos kuvaa ilman lupaa talon pihassa hääriviä ihmisiä ja varsinkin noloissa tilanteissa, saattaa tulla oikeudellisia jälkipuheita.Mutta tuskinpa niitä kuvaamiaan taloja saa vähemmän mairittelevassa mielessä lehteen laittaa. Kyllähän tuossa jo yksityisyyskin kärsii.
- Törkeää
jutuntekijä kirjoitti:
Valtaväylää pitää tietysti lukea sen juurista käsin. Päätoimittaja MV on aina ollut kiistanalainen henkilö Kokemäellä. Hänellä on sana hallussaan. Sana ei aina miellytä, ei minuakaan. Olen useista asioista täysin eri mieltä.
Mutta kyllä Kokemäki tarvitsee oman lehden. Sydän-Satakunta toimittaa juttuja monesta pitäjästä ja nykyisin jotenkin aika toistaitoisesti. Ennen hyvää peruspaikallislehteä ei moni enää itselleen tilaa. Sen sijaan Valtaväylä osaa iskeä niihin asioihin, jotka juuri täällä puhuttavat tavallista ihmistä.
Jokainen lukija tietää, että Valtaväylä on ennen kaikkea mainosjulkaisu. Ei se mitään, kun sen tietää. Silloin lehden juttuja lukee tietyllä tavalla. Yksi huomio, jota kokemäkeläiset eivät tarpeeksi ole oivaltaneet: Täällä ei paikkakuntalaisuutta noteerata kovinkaan korkealle. Kokemäkeläinen osaaminen ei kiinnosta - ei ainakaan kokemäkeläistä.
Tuo mainostaminen henkilöjuttujen kautta on nykypäivää. Ihmiset lukevat mielellään juttuja, jotka ovat yksinkertaisia ja hyvin kuvitettuja.
Ja muuten: Kyllä taloja saa kuvata kadulta tai tieltä käsin. Olen sattuneesta syystä joutunut ottamaan asiasta selvää. Jos kuvaa ilman lupaa talon pihassa hääriviä ihmisiä ja varsinkin noloissa tilanteissa, saattaa tulla oikeudellisia jälkipuheita.Valtaväylä saa puolestani jatkaa raportointejaan teiden varsiin heitetyistä roskista, rikotuista pulloista, koiranläjistä, kaadetuista aidoista, vahingoitetuista liikennemerkeistä ja hoitamattomista piha-alueista. Nämä aiheet tuntuvat kiinnostavan toimitusta aivan erityisesti.
Raportoinnin aiheena tulisi kuitenkin olla ensisijaisesti ongelmat, mitkä esiintyvät kaupungin tai valtion omistamilla alueilla, yksityisten omakotitalojen omistajat ja taloyhtiöt tulisi jättää rauhaan.
En tiedä, missä tämä Valtaväylän pääkirjoitusosiossa kuvattu omakotitalo on, mutta ainakaan tässä kuvassa ei näy mitään muuta poikkeavaa kuin kallellaan oleva lipputanko. Onko se todellakin riittävä syy arvostella julkisesti talon omistajia? Onko toimitus taustoittanut käsittelemäänsä aihetta lainkaan? Isäntäväki voi olla matkoilla, sairaalahoidossa tms. ja mahdollisuuksia lipputangon suoristamiseen ei ole ollut.
Toimittajan mielestä Suomen lippu on "ylivoimaisesti" maailman kaunein lippu. Mihin ylivoimaisuus perustuu? Samanlaisia ristilippuja eri värein varustettuna on lukematon määrä. Ilmeisesti patrioottinen arvomaailma on sokaissut toimittajan luulemaan, että Suomessa on liputuspakko. Sitä ei ole maassamme koskaan ollut, ei varsinkaan yksityiskiinteistöjen omistajilla.
Valtaväylän ensisijainen tehtävä tähän mennessä nähtyjen numeroiden perusteella on paikallisten yrittäjien edunvalvonta. Mielestäni lehti voisi keskittyä yksinomaan siihen tehtävään ja lopettaa muiden aiheiden käsittelyn. Toimituksen rahkeet eivät riitä tuottamaan julkaisukelpoista journalistista aineistoa. - .tunut
Törkeää kirjoitti:
Valtaväylä saa puolestani jatkaa raportointejaan teiden varsiin heitetyistä roskista, rikotuista pulloista, koiranläjistä, kaadetuista aidoista, vahingoitetuista liikennemerkeistä ja hoitamattomista piha-alueista. Nämä aiheet tuntuvat kiinnostavan toimitusta aivan erityisesti.
Raportoinnin aiheena tulisi kuitenkin olla ensisijaisesti ongelmat, mitkä esiintyvät kaupungin tai valtion omistamilla alueilla, yksityisten omakotitalojen omistajat ja taloyhtiöt tulisi jättää rauhaan.
En tiedä, missä tämä Valtaväylän pääkirjoitusosiossa kuvattu omakotitalo on, mutta ainakaan tässä kuvassa ei näy mitään muuta poikkeavaa kuin kallellaan oleva lipputanko. Onko se todellakin riittävä syy arvostella julkisesti talon omistajia? Onko toimitus taustoittanut käsittelemäänsä aihetta lainkaan? Isäntäväki voi olla matkoilla, sairaalahoidossa tms. ja mahdollisuuksia lipputangon suoristamiseen ei ole ollut.
Toimittajan mielestä Suomen lippu on "ylivoimaisesti" maailman kaunein lippu. Mihin ylivoimaisuus perustuu? Samanlaisia ristilippuja eri värein varustettuna on lukematon määrä. Ilmeisesti patrioottinen arvomaailma on sokaissut toimittajan luulemaan, että Suomessa on liputuspakko. Sitä ei ole maassamme koskaan ollut, ei varsinkaan yksityiskiinteistöjen omistajilla.
Valtaväylän ensisijainen tehtävä tähän mennessä nähtyjen numeroiden perusteella on paikallisten yrittäjien edunvalvonta. Mielestäni lehti voisi keskittyä yksinomaan siihen tehtävään ja lopettaa muiden aiheiden käsittelyn. Toimituksen rahkeet eivät riitä tuottamaan julkaisukelpoista journalistista aineistoa.pitää paikkanssa mv suku ja kaveri yrittäjät pääsee otsikoihin, paitsi kesoilista ei puhuta.
- vvvvW
.tunut kirjoitti:
pitää paikkanssa mv suku ja kaveri yrittäjät pääsee otsikoihin, paitsi kesoilista ei puhuta.
Niinhän se noissa pikkulehdissä menee: Laittamalla lehteen ilmoituksen, saa juttujulkisuutta.
Sillä systeemillä ne toimittajat ekantoaan tienaavat, varsinkin jos ovat lehden omistajia /kustantajia.
Asialla on mainostajan kannalta kielteinenkin puoli, ainakin täällä näkyvien mielipiteiden perusteella.
Näkymällä jossain määrätyssä lehdessä, saattaa mainoksella olla käänteinen vaikutus: karkoittaa jotkut ihmiset asiakkaista.
Ja ne jutut: uskomatonta soopaa ja kuullun ymmärtämisen arvaamista. - vanhat ajat takaisin
vvvvW kirjoitti:
Niinhän se noissa pikkulehdissä menee: Laittamalla lehteen ilmoituksen, saa juttujulkisuutta.
Sillä systeemillä ne toimittajat ekantoaan tienaavat, varsinkin jos ovat lehden omistajia /kustantajia.
Asialla on mainostajan kannalta kielteinenkin puoli, ainakin täällä näkyvien mielipiteiden perusteella.
Näkymällä jossain määrätyssä lehdessä, saattaa mainoksella olla käänteinen vaikutus: karkoittaa jotkut ihmiset asiakkaista.
Ja ne jutut: uskomatonta soopaa ja kuullun ymmärtämisen arvaamista.Totta. Eettisen kuluttamisen pelisäännöt alkavat vähitellen tulla tutuiksi kokemäkeläisillekin ja boikotointi saattaa kohdistua yrityksiin, jotka mainostavat Valtaväylässä.
Kokemäellä ja lähiseuduilla on ollut muitakin tällaisia voimakkaiden persoonallisuuksien tekemiä ilmaisjakelulehtiä, missä keskeisellä sijalla on ollut kustantajan eli päätoimittajan tarve tyrkyttää poliittisia ym. mielipiteitään kaiken kansan tietoon. Muistelkaapa esim. Satakunnan Järviseutu -nimistä julkaisua muutaman vuoden takaa. Näitä lehtiä on jaksettu tehdä muutamia vuosia kerrallaan, kunnes julkaisijan ja/tai mainostajien into on lopahtanut.
Kokemäellä on ilmestynyt hyvin toimitettujakin lehtiä, mm. Kokemäen Sanomat alkuvuosinaan ja uuden kustantajan myötä 90-luvun loppupuolella. Lallikin oli ihan hyvä lehti vielä 80-luvulle saakka, siinä oli tietty Kokemäki -painotus ja toimittajat olivat ammattilaisia. - :pintynyt
.tunut kirjoitti:
pitää paikkanssa mv suku ja kaveri yrittäjät pääsee otsikoihin, paitsi kesoilista ei puhuta.
heti kyseinen lehti, ei mua kiinnosta kuka mv:n ystävistä/sukulaisista tälläkertaa on haastattekussa/esillä/tyrkyllä. Alhaista tasoa eikä journalismista tietoakaan. Kas kun ei esittele omaa perhettään ja sukulaisiaan suoraan lehdessä. "Hei, olen ja tässä on perheeni". Totta tuokin, Kesoilista ei puhuta...vaikka on omistajakin vaihtunut, outoa.
- pikkumatti
Olipa osuvasti kirjoitettu. Moni varmaan yhtyy mielipiteeseesi,itse ainakin.Lehden linja on aina ollut etsiä kaikki negatiivinen sanottava ja kuvattava asia,tai tapahtuma. Kumma miten muiden tekemiset ja tekemättä jättämiset on niin kovassa arvossa.Mikäli lehden toimittaja ei olisi myös päätoimittaja ja kustantaja,jäisi varmaan osa uutisista kynnysten alle. Lehti on selkeästi profiloitunut tiettyjen ns.hyvien kavereitteni ja lähipiirini infolehdeksi. Journalismia,sen voi jokainen itse päätellä.Sääli.,että lehti on ilmaisjakelulehti.
- jutuntekijä
Nimenomaan Kokemäen asioihin keskittyvä lehti luetaan täällä tarkasti. Monelle paikkakuntalaiselle ilmaisjakelulehdet ovat ainoita sanomalehtiä nykyisin. Senkin takia olisi hyvä, jos meillä olisi monipuolinen "oma" lehti, joka ilmestyisi viikoittain.
Vaan mistäpä lehti muualta saisi toimittamiseen ja kustantamiseen tarvittavat varat kuin ilmoittajilta. Ja vanha totuus on, että ilmoittajien intressit otetaan huomioon jutttujen teossa. Tavallaan oravanpyörä.
- pohjoispuolenpoika
joskus Valtaväylä-lehden postilaatikkooni. Ei ole vuosiin näkynyt, ei yhtäkään numeroa. EI sitä kanneta syrjäkulmille, ei ainakaan niihin laatikkoihin, joiden omistajan tiedetään olevan vain loma-asukas, joiden omistajan tiedetään olevan muuta kuin eliittiä ja ilmeisesti väärää puoluetta kannattava. Harmittaa, kun siitäkin lehdestä sentään saisi tietoa siitä, mitä paikkakunnalla tapahtuu. Vakinaisesti muualla asuvana en millään pysty tietämään kuin rippusen, Jokilaakso ilmestyy viikottain laatikkoon, mutta sen antia enemmän mielelläni lukisin, riippumatta lehden tekijän ideologiasta, uskonnosta tms. Vaan ei taida olla sopivaa nyt köyhän edes toivoa ... ja vaatia ei anakaan saa.
- -spin doctor-
Lehden uusin numero on erinomainen esimerkki siitä, miten kokoomus saa ilmaista vetoapua pienten paikkakuntien media-alan yrittäjiltä: lehti kehuu entisen kokoomusministeri Iiro Viinasen mielipiteet sosiaaliturvasta ym. tämän vieraillessa paikallisen kokoomusehdokkaan vaalikampanjan avajaisissa. Muista ehdokkaista ei sanaakaan.
Aiemmin lehdessä on mm. kehuttu Sauli Niinistöä ja haukuttu Paavo Lipposta.
Yrittäjät ja kokoomus ovat hyviä ihmisiä, sdp:läiset pahoja - siinä tiivistettynä ns. sitoutumattoman lehden toimituksen arvomaailma Suomessa v. 2011.
Oikeastaan kokoomuslaiset ovat tyhmiä, kun maksavat mainoskampanjoistaan, sillä he voittaisivat vaalit muutenkin näiden pikkusieluisten avustajien talkooavun turvin.- kookomusta
Kyllä se on totta ,että sossut oavat rosvoi toiste siivel eläjii vaikka mitä väittäisit
- jarrupala
Onko tämä se lehti jossa on kuvissa aina koko suku lapsineen?
- roskalehti
Juuri se lehti. Paitsi Kesoilista ollaan hipi hiljaa.;) Nyt kevään koittaessa ja lumien sulaessa, alkaa taas varmasti koiranpaskoista raportointi. Huippujournalismia kerrassaan!:D
- Läjä hangessa
No, kerro sinä siitä Kesoilista, niin saamme tietää aiheesta.
Kiinnostaa.
- konkurssi
Ei kai konkurssipesää kehtaa lehdessä mainostaa, vaikka muuten suku onkin esillä...
- vilikunkilikun
Sehä on väläkkysen runosuoli ! :-DDD
- :-(((((((
Tässä on aika mielenkiintoinen lehti ja ainakin yrittäjän kannalta mitä ihanteellisin, kun Journalistiliiton tekstimainontaohjeistuksesta tarvitse välittää lainkaan.
Idea näyttää olevan se, että kun ostat ilmoituksen satasella, saat puoli sivua mainostilaa jutun muodossa. Kun ostat kahdella sadalla, saat koko sivun. Siinä yrityksesi palvelut ja tuotteet esitellään kattavasti. Ei väliä sillä, vaikka samat tuotteet olisi esitelty sata kertaa aiemmin tässä tai jossain toisessa lehdessä.
Yhteistyö toimii. - kamalia
Mielenkiintosta se on kattella ku ne perkhelen mopopojat on taas käyny ruopimassa nurmikoita , sytytelly nuotioita ja ryöstelly leipomoita. On seki ihmeellistä loppupeleissä et mopopojat olis esim Amalian konsanaan ryöstänyt, huonoks on menny jossei äiti taikka isä vippaa sitä 3 euroa pullakahveja varten vaa tarvii sekin pitko käydä nussimassa yöllä paikallisesta yrityksestä
- Mitalit jakoon
Uusimman numeron pääkirjoituksessa ilmaistaan mielipide, minkä mukaan Antonin kuljettaminen henkilöauton tavaratilassa oli vähintään Pro-Suomi -mitalin arvoinen teko.
Tietääkö kukaan, mikä tällainen mitali on ja mikä taho sitä jakaa? On olemassa taiteilijoille ja kulttuuriväelle jaettavat Pro Finlandia -mitali ja Suomi -palkinto. Tarkoitettiinko tässä jompaakumpaa?- Valtajäynä
Se on Välkkysen Matin itsensä masinoima tunnustus. Sillä saa vuoden kiinteistönhoitopalvelut tupakintumppien keruu mukaanlukien, Valtaväylän kestotilauksen ilmaiseksi ja Kesoiliin sadan euron lahjakortin.
- Oman kylän etu
Valtaväylän tuore kesänumero osoittaa, että lehti kehittyy laatujournalismin hengessä eteenpäin pitkin harppauksin. Sivumääräkin lisääntyy koko ajan. Uusia, oivaltavia näkökulmia paikallisiin aiheisiin on joka numerossa. Avartavia sukelluksia paikallishistoriaan ja mielenkiintoisia valokuvia Kokemäenjoesta Tulkkilan kohdalla ja skarppeja ryhmäkuvia juniori-ikäisistä jalkapalloilijoista.
Erityisen positiivista on, että lehti päivittää riittävän usein lukijoiden tiedot alueen yritysten tuotevalikoimista ja palveluista ja laajentaa raportointia, mikäli siihen on perusteet.
Hyvä esimerkki on yritys, mistä tehtiin lehteen juttu viime jouluna. Jutun pituus oli silloin yksi sivu. Nyt yritys on kasvanut ja saanut paikkakunnalla lisää arvostusta - siksi oli paikallaan tehdä uusimpaan numeroon uusi juttu, minkä koko on vajaat kaksi sivua. Kun yritys edelleen lisää liikevaihtoaan, on seuraavan jutun pituus jo kenties kolme sivua.
Valtaväylä siis kasvaa itse ja kasvattaa kokemäkeläistä elinkeinoelämää vahvempaan iskukuntoon ja samalla kaikki kokemäkeläiset pääsevät hyötymään laajenevista ja monipuolistuvista palveluista.
Ei tarvitse enää matkustaa muualle ostoksille, kun omalta paikkakunnalta saa kaiken. - Ojankaivuu alkaa
Olisikohan paikallaan vaihtaa lehden nimeä? Sopiva uusi nimi voisi olla Tiedon Valtaväylä. Näin siksi, että lehti tarjoaa aimo annoksen uutta tietoa Kokemäkeen ja lähiympäristöön liittyvistä asioista.
Viimeksi lehden pääkirjoituksessa päivitettiin tiedot historiallista Kravin kanavasta. Tähän saakka on luultu, että kanava olisi kaivettu vuosina 1803 - 1808 ja kaivajina olisivat olleet pääasiassa Porin rykmentin miehet ja paikallinen talkooväki. Valtaväylän ansiosta tiedämme nyt sen, että kanavaa tekivätkin venäläiset sotavangit 1900-luvun alussa. Epäselväksi jäi, mistä sodasta oli kysymys ja miksi työ jäi kesken. Aiempi tietohan oli se, että keskeytys johtui Suomen sodan alkamisesta v. 1808. Ehkä lehden tulevissa numeroissa saadaan korjaus tähänkin virheelliseen tietoon.
Erinomainen ajatushan tämä Kravin avaaminen on. Kun se avattaisiin, niin kenelläkään ei olisi aihetta kutsua kanavaa vähättelevästi ojaksi. Kustannuksia kaivuutyöstä tietysti tulisi, mutta ei paljon ja kaikki maanomistajat joka tapauksessa olisivat hengessä mukana ja tulisivat varmasti talkoisiin uusilla lapioillaan ja kaivinkoneillaan. Samalla saisi voimalaitosyhtiöt kunnon opetuksen temppuilustaan. Ovat ahneuteen perustuvilla juoksutuksillaan häirinneet mökkiasukkaita ja maaseutuyrittäjiä vuosikaudet.
Ja mikä tärkeintä, Kokemäenjoen tulvat loppuisivat lopullisesti.
"Ei muuta kuin Kravi auki ja Kokemäki entistä parempaan kukoistukseen!" toteaa Valtaväylä ja on nyt siis avaamassa ihan konkreettisesti uutta Väylää, pituudeltaan 11 km.
Tästä on hyvä aloittaa. - Anonyymi
Tuntuu turhalta kommentoida jo 11 vuotta vanhaa juttua. Jokaiselle paikkakunnalle oma, ihan paikallisiin asioihin keskittyvä lehti on erinomaisen tärkeä. Kunnoitettavaa on, että joku sitä tekee. Saanee taloudellisesti kannattamaankin kun on sitä pitkään tehnyt ja jaksanut tehdä. Saattaa joku hienohelma kysellä journalististen tavoitteiden perään - tyhmyyttään, mutta mitäpä siitä.
- Anonyymi
Yrittäjät maksavat "suojelurahaa" mainosten muodossa niin "toimittaja" antaa olla rauhassa.
- Anonyymi
Viäläks tää lehti ilmestyy?
- Anonyymi
No joo, Kokemäen harmiksi.
- Anonyymi
Lehti oli laatikkooni tullut kuin Jäätteenmäen faxi, Pyytämättä ja yllättäen. Toki lehdelle 10minuuttia aikaan annoin. Pari kommenttia, Matti moittii Paavoa siitä, että srk kokouksessa kaikki ei mennyt kuin Strömsössä.
Haukkujen kohde oli väärä, sanotaanhan, että älkää ampuko viestin tuojaa. Moitteet olisi syytä kohdistaa kokouksen puheenjohtajaan joka ei osannut ilmeisesti johtaa kokousta ja sen tapahtumia kaikkien pykälien mukaan. Miksi ei häntä lehdessä moitittu, no se kuuluisa hyvä veli verkosto estää.
Samassa jutussa itkettiin 500€ kokous kustannuksia, verrattiin klapitalkoiden tuottoon. Mutta jätettiin mainitsematta srk keskuksen korjauksen suunnittelu virheistä johtuvat kustannukset. Matti voi tarkentaa, oliko ilmastointilaitteelle varattu tila liian pieni, virheen hintalappu 15 000€, Eli 30vuoden klapitalkoot!
Valtaväylän kuvia katsoessa ei luulisi Kokemäellä olevan mitään korona rajoituksia olevan voimassa, maskeista tai turvaväleistä ei tietoakaan. On kyse sitten talkoista, hiihdoista tai vaikka yrityskaupoista. Mikä pahan tappas, sillä mennään ja siihen luotetaan.- Anonyymi
Saitpa mahtumaan purnaukseesi monta asiaa. kannattaisiko mennä ja ottaa pikku päiväunet ja herätä hieman rauhallisempana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saitpa mahtumaan purnaukseesi monta asiaa. kannattaisiko mennä ja ottaa pikku päiväunet ja herätä hieman rauhallisempana.
Kuvissa holtitonta menoa, toivottavasti porukassa ei oireettomia korona viruksen tartuttajia. Huittisissa tilanne on jo huono, kaikki aikuisten harrastukset tauolle.
Harmi jos sama tapahtuu Kokemäellä, ihmisten unohtaessa suositukset ja ohjeet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvissa holtitonta menoa, toivottavasti porukassa ei oireettomia korona viruksen tartuttajia. Huittisissa tilanne on jo huono, kaikki aikuisten harrastukset tauolle.
Harmi jos sama tapahtuu Kokemäellä, ihmisten unohtaessa suositukset ja ohjeet.Koronavirus on niin pieni partikkeli, ettei sitä yksikään maski estä,
Maskista on ainut hyöty, ettei oma räkä lennä ja henki ei haise kaveria päin.
- Anonyymi
Uusimmassa Valtaväylässä kerrotaan, että lehti jaetaan Kokemäelle ja osaan Harjavaltaa. Mihin osaan Harjavaltaa ja miksei koko kaupunkiin, sitä ei kerrota.
Kiitos kuitenkin rehellisyydestä Valtaväylälle. Tilanne on Harjavallassa se, että ilmaisjakelulehtiä Satakunnan Viikko, Bestseller ja Valtaväylä jaettiin vuosien ajan ilmeisesti kaikkiin kotitalouksiin, mutta n. 2 vuotta on mennyt niin, että jakelu on keskustan alueella joko kokonaan loppunut tai hyvin valikoivaa. Ei varmaan liioittele, jos sanoo, että suurin osa harjavaltalaisista ei saa näitä lehtiä kotiinsa.
Kyllähän nämä kauppojen jakelupisteistä löytyy, jos tietää, mistä etsiä. Pienellä vaivannäöllä lehden saa luettavakseen. Sen sijaan ilmoittajat voivat tuntea itsensä petetyiksi, kun eivät saa haluamaansa näkyvyyttä toiminnalleen vajaaksi jäävän jakelun takia.- Anonyymi
Ei jää mitään paitsi jos Valtaväylää ei lue, eihän siinä oikeastaan ole mitään luettavaa. Samanlaista soopaa tässä jokainen pystyy suoltamaan, mutta kaikkihan ei laita sitä koko kansan luettavaksi.
- Anonyymi
Eikö röntyne saa asioita raiteilleen,kun muutaman sadan kilometrin päässä saa hänen juttujaan lukea.
- Anonyymi
Kyllä Valtaväylän palstalla ottaa Matti V kyllä kantaa mutta kasvotusten aivan latuska ja valtuutettuna hihhuloi aivan hiljaa. Jotkut onnettomat päättäjät vielä kulkee tämän kanssa samassa remmissä, ainakin ulkoisesti , lapsellista.
- Anonyymi
Eipä julkisen sakkotuomion jälkeen levittele keskiaukeamalla ajatuksiaan yhtä rehvakkaasti enää, kuten ennen. Tuli tuomio tämänkin vetävän käteen, kiitos sinne jonnekin.
- Anonyymi
Kärsi.
- Anonyymi
Paikallislehti valtaväylä on liiankin hyvä kokemäkiläisille ensinnäkin ilmainen .Lisäksi hyvin esillä paikallis tapahtumat ,joita maksullisessa esim.sydänsatakunta lehdessä ei tuoda esille.Kateellisia on Kokemäellä aina ollut ja tulee olemaan.Kateelliset kitisee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768