Minkälaisia kokemuksia teillä on kaksivuotiaan uhmasta?
Mistä siinä mielestänne on kysymys?
Minkälaisia vammoja lapselle syntyy, jos hänen uhmakohtauksiaan ei osata käsitellä oikein? Esim. ei laiteta turvallisesti rajoja? Minkälaista mielestänne on ns. terve rajojen laitto?
Mistä siinä mielestänne on kysymys?
Minkälaisia vammoja lapselle syntyy, jos hänen uhmakohtauksiaan ei osata käsitellä oikein? Esim. ei laiteta turvallisesti rajoja? Minkälaista mielestänne on ns. terve rajojen laitto?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Jos joku on narsistinen ei tarkoita samaa kuin hänellä olisi narsistinen PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ.
Eikä mielestäni voida puua kaksivuotiaasta että hän olisi narsistinen samassa merkityksessä kuin puhutaan NPH:sta.
ja narsistinen persoonallisuushäiriö, kuten niin moneen kertaan on jo todettu, on kehityksellinen ja ehkä myös geneettiinen häiriö ...että sikäli otsikko on minusta ihan relevantti tälle palstalle ... vai mitä?
Mutta kun puhutaan vauvan, pienen lapsen tai murrosikäisen "narsismista" niin se eroaa ainakin siinä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivään, että lapsi tai murrosikäinen ei häikäilemättä käytä toisia ihmisiä hyväkseen ILMAN OMAATUNTOA. Siis jossain määrin lapsi ja murrosikäinen voi käyttää hyväkseen mutta hän TIETÄÄ tekevänsä väärin mitä taas narsisti ei edes tiedosta.
Nyt pitää muistaa tämän palstan otsikko: narsismi.
Se ei ole 'narsistinen persoonallisuushäiriö', joka on niittänyt mainetta länsimaissa jo kohta kymmenisen vuotta... ei sikäli, etteikö se herättäisi intohimoja ja hyvää keskustelua, mutta minulla oli ajatus vetää välillä keskustelua muullekin raiteelle, kuin vain narsismin tuhoa aiheuttavaan puoleen. -hullu- kun olen. Siis haluaisin keskustella muustakin, kuin siitä onko 'Arska' narsisti vai ei.
Eli ajatus siitä, missä vaiheessa narsisitinen persoonallisuushäiriö alkaa kehittymään liittyy tähän aloittamaani ketjuun. Se on ajatukseni, enkä tiedä miten sen pukisin nätisti yhteen lauseeseen ...
---
Onko mahdollista, että kaksivuotiaan uhma olisi luopumistaistelu kaikkivoipaisuuskuvitelmaa vastaan?
Jos kuvitellaan kaksivuotiaan elämää, jossa hän on luopumassa äidin rinnoista, siitä hyvästä ja pahasta rinnasta, hän on huomannut, että äiti ei olekaan osa hänen persoonaansa, palveluihin on alkanut tulla viiveitä, aikavälejä niin, että se osa itsestä, joka huutamalla on saanut palvelua, ei enää toimikaan niin kuin ennen .. jne.. miten alle kaksivuotias maailman nyt näkeekään... vaatimustaso kasvaa.
Ja minkälainen palaute vanhemmilta tulee tähän luopumisen tuskaan? Ensimmäinen kerta ihmisen elämässä, kun hän joutuu luopumaan jostain hänelle elintärkeästä asiasta...
(tämä on heijastusta oman lapseni ajasta, koska omasta lapsuudestani alle n.3v en muista mitään, valitettavasti. Tai toki muistan, tunnemuistini toimii, mutta esisymboliselta ajalta ei ole mitään muisti-'kuvia' ... vain mustia tuntemuksia, jotka tunnen fyysisesti, kun niitä erilaisissa kriisitilanteissa koskettelen)
tosiaan 'taistelee' itsensä irti narsismista, pohjattomasta minäkeskeisyydestä. Minusta kuulostaa hyvältä tuo ajatuksesi, että kaksivuotias 'taistelee' päästäkseen irti kokemuksestaan, että hän on 'maailman napa', jonka ympärillä kaikki pyörii.
Samaa 'taistelua' omaa kaikkivoipaisuuden kuvitelmaa vastaan käydään vaihtelevaisesti lapsuus- ja nuoruusvuosina, ja samalla koko ajan lisääntyy tietoisuus siitä, että maailmassa on muitakin ihmisiä, ja heidän olemassaolonsa tarpeineen täytyisi jotenkin huomioida. Lisääntyy myös tietoisuus siitä, että itse säilyy hengissä vaikkei olisikaan aina vaatimassa itselleen välittömästi ja ehdottomasti tarpeidensa tyydyttämistä.
Murrosikä on toinen kiivaan taistelun vaihe, siksi 'murkut' ovat suoranaisia riiviöitä järkyttävän itsekkyytensä (narsisminsa) kanssa. He 'heittäytyvät lapsiksi' vaatien koko maailmaa pyörimään heidän ympärillään ja alapuolellaan - palvomaan heitä, ja tyydyttämään heidän tarpeitaan. Mutta heillä on oikeus käyttäytymiseensä aivan kuten kaksivuotiaillakin. Heidän ympärillään on (toivottavasti) aikuisia, jotka pitelevät kiinni ja asettelevat 'kaikkivoipaisuudelle' rajoja. Ja päästävät irti, mutta silti pitelevät kiinni, jotta pieni ihminen ymmärtää pysyvänsä hengissä vaikkei hänen tarpeitaan aina tyydytetäkään välittömästi ja hänen käskystään. Ympärillä olevat ihmiset muistuttavat olemassaolostaan, ja siitä, että keskenkasvuisenkin olisi opittava huomioimaan toisia ihmisiä tarpeineen.
Narsistille jää aikuisuuteen asti kiihkeä tarve olla pikkulapsi, jonka tarpeet tyydytetään pikimmiten ja parhaalla mahdollisella tavalla aina, kun lapsi vain vähän inahtaakin. Aikuisena ihmisenä hän elää kuin pikkulapsi (tai 'murkku'), joka uskoo tosissaan maailman ihmisineen olevan häntä varten.
Minusta tuo on hyvin järkyttävää, koska se kertoo aina siitä, että narsisti on lapsuudessaan ollut hyvin vakavasti ja traumaattisesti hylätty pikkulapsi. Pieni ihminen, jota ei ole autettu kasvamaan ulos lapsen 'kaikkivoipaisuudesta'. Kun ei se lapsen 'kaikkivoipaisuus' ole mitään häikäilemätöntä alistamista ja vallankäyttöä, se on hänen elinehtonsa ja hengissäpysymiskeinonsa.
Käsittääkseni nykyisin tiedetään ja ymmärretään, että vakavat narsistiset persoonallisuuden häiriöt ovat ehkäistävissä tai ainakin korjailtavissa vielä teini-iässä. Murrosikä on toinen kriittinen vaihe narsismista irti pääsemisessä, joten teiniä kannattaisi hoitaa/tukea/kuntouttaa silloin huolella, jos on syytä epäillä kehittymässä olevaa vaikeaa persoonallisuuden häiriötä.
Samoilla jäljillä olemme tässä asiassa... se narsistinen minuus, kaikkivoipainen ajattelu, että olisi maailmankaikkeuden keskus ja että kaikki ympärillä olevat ihmiset olisivat vain minua varten, on rikottava ... jotta syntyisin käsitys minuudesta ja sen erilllisyydestä muihin nähden. Puhutaan narsismin parantumattomuudesta... siihen 'parantumiseen' erillisyyden kokemukseen on mahdollisuus ainakin neljä kertaa elämän aikana. Jos sen mahdollisuuden vain ottaa vastaan.. valitettavasti kaikille sitä mahdollisuutta ei suoda. Se on vanhempien tehtävä. Ja jos ei vanhempien, niin sitten kaikkien muiden läheisten.. ja niin kauan kuin nuo 'läheiset' keitä he ikinä ovatkaan, ylläpitävät tuota kaikkivoipaisuuden illuusiota, ihminen ei pääse eteenpäin omassa kasvussaan.. hän on ympäristönsä uhri. Tätä monien on vaikea sulattaa.
Eli jos ajatellaan vanhempia, jotka ajattelevat, että heidän kaksivuotiaalle kullannupulleen on oikein, että hän saa kaikessa tahtonsa läpi .... lapsen ajatus siitä on: kuka rakastaa minua?
toinen ääripää
kuvitellaan perhe, jossa sekä isä, että äiti ovat jonkin riippuvuuden hallitsemia ja sama kaksivuotias lapsi uhmaa heitä, saa tänään turpaan, huomenna ylitsevuotavaa rakkautta, ylihuomenna turpaan... lapsi jää sisäisessä elämässään siihen vaiheeseen missä oli ja kuvittelee maailman olevan irrationaalinen ja siellä ei voi luottaa kuin itseensä, kukaan ei rakasta minua ...ie. lapsen ajatus on: kuka rakastaa minua?
Tulen Halebobin alitajuiseen ajatukseen: narsismi on rakkaus .. narsismi on äidin rakkautta lasta kohtaan. Se on sitä rakkautta, mitä me kaikki toivoisimme saaneemme lapsena äidiltämme ja jota, ne jotka sitä ovat saaneet, olemme jääneet kaipaamaan... äiti ja äidin rakkaus on se, joka luo itsetunnon=narsismin.
Vai onko näin? Mitä mieltä olette?
Halebob ei ajatellut narsismia 'äidin rakkautena' alitajuisesti, vaan INTUITIIVISETI. Siinä on iso ero.
Mutta tästäkin mielellään vaihdan ajatuksia, sekä Halebobin että muiden kanssa.
kai voidaan hyvällä syyllä sanoa terveeksi narsismiksi. Narsismista tulee sairasta vasta sen jatkuessa lapsen ja 'murkun' itsekkyytenä vaikka ikävuosista voitaisiin päätellä, että on aikuinen kysymyksessä.
Noin ajatellen narsismi itsessään ei ole sairasta, vaan tärkeä osa aikuiseksi kasvua ja kypsymistä. Narsismi muuttuu 'sairaudeksi' tai häiriöksi vasta sen jatkuessa aikuisuudessa, ja muuttuessa normaalista ja terveestä välivaiheesta ihmisen pysyväksi olotilaksi.
Lapsen ja 'murkun' narsismi on yleensä tervettä, ja kasvuikäinen kehittyy pikkuhiljaa ulos loputtomasta minäkeskeisyydestään, aikuisen narsismi taas ei milloinkaan ole tervettä. Ja aikuisella on myös aika huonot mahdollisuudet 'kasvaa ulos' minäkeskeisyydestään.
erilaisissa elämän murrosvaiheissa, vaikkapa 2-vuotiaan uhmassa, joka muistuttaa 4-vuotiaan vastaavaa ja 8-vuotiaan, miksei 16-vuotiaan ja jatketaan vielä 32-vuotiaan ja 64-vuotiaan eläköitymässä olevan murroskaudessa kokemaa uhmaa auktoriteetteja vastaan .. on auktoriteetin palautteesta kiinni, miten nämä murrokset ihmisen elämässä menevät ja mikä on lopputulos persoonan kannalta .. miten luopua vanhoista eduista? toiset sekoavat, toisista tulee narsisteja ja muut selviytyvät omine keinoineen niiden välissä..
...että olen narsistin tytär, narsistin vaimo, narsistisen tyttären (17 v.) äiti, narsistisen pomon hampaissa, narsistisen suvun ympäröimänä ihan yhtäkkisenä välähdyksenä!!!! Kuka auttaa, ei kukaan, tiedän sen...
en usko sinua
-hullu-
Lapsen narsistisuus oikenee kovalla kurituksella. Aina kun lapsen itsekäs kiukuttelu kuohuu yli äyräiden, hänet pitää nostaa korvasta jäähylle. Saman aikaisesti vanhemman pitää huutaa lapselle vihaisesti. Ei kannata kuitenkaan kiroilla, sillä sitä lapsi oppii nopeasti ja päiväkodossa on sitten seliteltävää.
Koska poikalapsia kuritetan kovakouraisemmin ja heille huudetaan kovempaa, miehet eivät ole niin narsismin kyllästämiä kuin naiset aikuisina. Naisethan ovat lähes kaikki niin narsistisia, että sellaista käytöstä heiltä jopa odotetaan. Jos nainen ei itsekkäästi oikuttele, kukuttele ja kieroile, häntä pidetään tylsänä ja miehekkäänä, jopa naisten keskuudessa. Tällaisille poikkeaville naisille on laitettu uhmaiässä rajat.
mutta asiaa...
toisin kuin edelliseen.. suhun mä uskon. Tiedän, että sä tiedät.
Unohdin sanoa sen, että äidin pitää sitten kurituksen jälkeen, sopivan ajan kuluttua, osoittaa rakkautta pojalleen. Muuten pojasta voi kasvaa sadistisen katkera kyynikko. Näistä tulee sitten pitemmän päälle ongelmia koko maailmalle.
Äiti ei saa kuitenkaan sotkeutua soppaan liian aikaisin ja hänen on pidettävä kurituksen aikana turpansa kiinni. Muuten lapsi menee ristiriitaisista viesteistä sekaisin ja hänestä voi tulla mm. sosialisti, tai toimittaja tai jotain muuta häiritsevää ainesta.
sosialistit tai toimittajat on kaikkein pahimpia ..
mukava kohdata joku, jolla on kaikki kotona .. ko täällä on niin monenlaista -hullua- liikenteessä ... sulla on selvästi ajatusta siitä, miten lasta pitää kasvattaa.
terve rajojen laitto on ennen kaikkea itsekurin opettamista lapselle. Eli tyydytyksen viivästäminen. Lapsi ei saa saada heti kaikkea mitä haluaa. Lapsi on opetettava näkemään vaivaa, tekemään asioita ja kestämään odotusta, jonka jälkeen hän voi saada tyydytyksen. Lukekaa lisää delayed gratificationista ja self-disciplinestä esim. Scott M Peckin teoksesta Road Less Travelled.
narsismi ei tule eikä mene kasvatuksella, perheessä monta lasta ja vain yksi piinaa toisia ihmisiä, se on kuulkaa geeneissä millainen ihmisestä tulee. Itselläni kaksi lasta samalla tavalla rakastettuja ja luonteet täysin päinvastaiset. Kasvatuksella voi masentaa lapsen tai antaa hyvän itsetunnon mutta ei sillä luonnetta muuteta korkeintaan tuhotaan mielisairaalaan asti.
onko toi -hullu- temppuilijan vanha nimimerkki ja mirkku lottamarin?
A-haa, kysymys ja kysymys.. The kysymys, kuka kukin on ja ollessaan ei ole..
Ihan mukavan luettava keskusteluketju kokonaisuudessaan, ettenkö sanoisi :)
No saahan sitä kysyä, ei siinä mitään pahaa ole. Tuli vaan mieleen että voisi olla sama henkilö.
Kiitos nimimerkki -hullulle- tämän ketjun poimimisesta uudelleen nähtäville. Suurimman osan kesäkuun ketjuista olenkin jättänyt lähes kokonaan lukematta. Tässä on selvästi ainesta. Ottakaa muutkin esimerkkiä.
Terveisiä puolitutuille.