Tahtoo päästä palleistaan

Mitä sanoo asiantuntijat tuommoisesta ongelmasta kun minulla on kohtalaisen isot pallit ja haluaisin niistä eroon, inhottaa kun ne pullahtelee ja muljahtelee lahkeesta toiseen, etenkin pyörällä ajamisesta ei tahdo tulla mitään, tuolille istuminenkin pitää tehdä taiten,ensin pitää asetellella pallit sivuun ettei istuisi niitten päälle.

Olen " aktiivinen" 60v tulee käytyä naisissa parikertaa viikossa, ja sehän se vasta hävettääkin kun ne pallit lätkyttää naisen takamukseen kun mitkäkin läskipassot silloin kun naidaan.

Lähinnä minua arveluttaa tuossa pallien poistossa se että miten sellainen poisto-operaatio mahdollisesti vaikuttaisi naisissa käynteihin?

Asiallisia vastauksia toivoen.
41696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

ole kyllä nettijutuille nauranut näin aikoihin. voi että

Äänestä
  • lainattua tekstiä, " tämä palsta on tarkoitettu aidoille yli kuuskymppisille ketkä haluaa aidosti jakaa mielipiteitä keskenään".

    Kaippa nyt kilvan vastailette?

    Äänestä

  • pissat housuun ?

    Äänestä

1. Lobotomia
tai
2. Ota ilmastointiteippiä ja sido pallit reiden sisäpintaan aina kun harrastat noita
sun juttuja.

Äänestä
  • sain parhaat naurut tästä vastauksesta:)).

    Äänestä

Leikkauta pallisi pois kun et niitä tunnu tarvitsevan, samalla loppuu muukin turha vouhotus ja huorissa ravaaminen. Rauhottuuhan se orihevonenkin kun munat viedään, että siitä vain rauhottumaan runkkari.

Äänestä
  • Asennuta sähkövastus WC-pyttyyn,niin ei kivet kylmety kylmässä vedessä.

    "uiskentelee veessä"

    Äänestä

  • Kyllä nyt on jo liian myöhäistä. Katsos, kun se kalun omistaja on oppinut jo kulkemaan, sen on osoitteet muistissa kuitenkin. Vanhan muistin mukaan se kulkee vielä pitkät tovit naisissa.
    Ja toisekseen, sen pitää vielä kierros tehdä, käydä ilmoittamassa, että nyt on kalut katkaistu. Voipi ollakkin pitkä kierros

    Äänestä

Mene kylmään suihkuun tai uimaan...Viet johonkin näytille.

Äänestä

Liian suuret "pallit" voivat johtua suonikohjuista kivespusseissa, yleensä vasemmalla
puolella, kivekset sinänsä ovat vakiokokoiset, Vaiva on yleinen, mutta kiusallinen,
Aiheuttaa kuvaamaasi ongelmaa. Usein nivusten hikoilu on häiritsevää, koska
kivespussissa olevan " ylimääräisen tavaran "verenkierto aiheuttaa lämmön-
nousua alueella. Vaiva on hoidettavissa leikkauksella, missä suonikohjujen
verenkierto kuristetaan.
Joissain tapauksissa voi kyseessä olla jopa eräs nivustyränmuoto, jossa osa ohut-
suolta on päässyt valumaan kivespussiin. Tällöin "pallit" tuntuvat todella liian
suurilta ja elämää häiritseviltä.
Pieni leikkaus korjaa tämänkin vaivan, Lääkäriin vain näyttämään ne "pallit".

Äänestä

vasten takamusta, ah !
Ihanaa ;)

Äänestä
  • ettei niillä kilkisillä naida, vaan mitä on varressa? Sinulla varmasti vähän, kun noin suuresti noi otit esiin.
    Muista et heinä kutittaa, ei metrin halko!!!

    Äänestä

  • hieno rouva, kirjoitti:

    ettei niillä kilkisillä naida, vaan mitä on varressa? Sinulla varmasti vähän, kun noin suuresti noi otit esiin.
    Muista et heinä kutittaa, ei metrin halko!!!

    Olet väärillä jäljillä,sillä kohdallani totuus on tämä:Keppi edellä ja keilat perässä.Takaan,että kutittaa.

    Äänestä

Tilaat ajan,niin tutkin mitä pallukoille voi tehdä.Kovasti kiinnostaa.

Äänestä

Kyllä ne kutistuvat kun poistatat niistä ylimääräisen nesteen.

Äänestä

Hanki Moppe siis puudeli, vanhojen aatelisien herrasmiesten aktin kohottaja. Moppe pitää vain kouluttaa toimimaan oikein sormen napsautuksella, moppe kyllä vitjariipukset vetää ja pitää pitkällä hommasta pois.

Mutta vaivannäkö tulee palkituksi, moppe on parasta mitä teidetään. Mummoista se on kiva tuo moppe.

Äänestä
  • Jokainen nainen on ollut kiinnostuneempi isoista riippuvista kiveksistäni kuin minun hellästä ja naista huomioonottavasta luonteestani. Siinä nähdään kuinka materialistinen tämä maailma on.

    Äänestä

  • vitjat isolla V:llä kirjoitti:

    Jokainen nainen on ollut kiinnostuneempi isoista riippuvista kiveksistäni kuin minun hellästä ja naista huomioonottavasta luonteestani. Siinä nähdään kuinka materialistinen tämä maailma on.

    on kiveksissä? Naisena ne näyttävät kovin hankalilta, haarukoissa.

    Mitä sitten valitat, ole onnellinen vitjoistasi, vielä paremman fiiliksen saat moppe-koirasta, se on nääs koulutettava siihen hommaan.
    Sullahan pitää olaa tosi lökäri housut, lahkeisiin vitjat tunkeutuvat, onks niillä oikein sama tahti kuin marssiessa, vasemmalle, oikealle jne

    Äänestä

  • valitat kirjoitti:

    kolmilahkeiset housut?

    Äänestä

  • on.. kirjoitti:

    kolmilahkeiset housut?

    Voi kuule, vanhoinan hyvinä aikoina oli kalukukkaroita, johon kalu laitettiin ja se vedettiin sitten haarojen alta tiukasti tuonne taakse vyötärölle kalukukkaron nyörin toinen pää, niin etteivät päässet läiskymään eikä holtittomasti loiskumaan. Suosittelen sitä.

    Äänestä

  • vanha konsti kirjoitti:

    tarvi kalukukkaroa, kun ei ole sinne pantavaa, itsellä.

    Äänestä

  • ihailtavaa kirjoitti:

    on kiveksissä? Naisena ne näyttävät kovin hankalilta, haarukoissa.

    Voi, miten mie tykkäisin niitä lutrata ja vatkata.
    Käyn lystikseni Katinkullan Saunamaailmassa loikoilemassa, ja kattelemassa miesten munia. On sitten jokalähtöön, on pientä nepparia, on melkein polviin saakka roikkuvia munapusseja, on etukenossa tojottavia salkoja.
    Voi kun siellä viihtuu mukavasti, on lysti katella miitä.

    Äänestä

  • ja vatkata kirjoitti:

    ei siitä toisesta.

    Äänestä

  • tääkkä puhutaan, kirjoitti:

    ei siitä toisesta.

    No voi herranen aika, sitä jus, niitä munapusseja, kiveksiä, sanokoon kuka miksi tahtoo, niitä on mukava lutrata. Etkö sitä ymmärtänyt?

    Äänestä

  • on.. kirjoitti:

    kolmilahkeiset housut?

    UIMAHALLISSA: kuulin kun keski-ikäinen nainen sanoi miehelleen nähdessään minut altaassa: "hui kamala luulin,että herra on tuonut uimahalliin sorsapoikueen."Tuntui aika masentavalta,mutta toisaalta nautin.

    Äänestä

  • uimahallissa kirjoitti:

    UIMAHALLISSA: kuulin kun keski-ikäinen nainen sanoi miehelleen nähdessään minut altaassa: "hui kamala luulin,että herra on tuonut uimahalliin sorsapoikueen."Tuntui aika masentavalta,mutta toisaalta nautin.

    miksi niin sanoi. Vaikka kuinka yritän virittää mielikuvitustani käyntiin, ei avaudu.

    Äänestä

  • ihmeessä, kirjoitti:

    miksi niin sanoi. Vaikka kuinka yritän virittää mielikuvitustani käyntiin, ei avaudu.

    Jos luuli niitä niiksi? ajattelisin noin naisen näkäkulmasta katsoen.Toivottavasti "kivimies" itse vastaa.

    Äänestä

  • sorsapoikue=? kirjoitti:

    Jos luuli niitä niiksi? ajattelisin noin naisen näkäkulmasta katsoen.Toivottavasti "kivimies" itse vastaa.

    että niillä main joskus miehillä on sorsa, mutta muuten raksuttaa tyhjää.

    Äänestä

  • tiedän, kirjoitti:

    että niillä main joskus miehillä on sorsa, mutta muuten raksuttaa tyhjää.

    jos ne poikaset=kivet kelluvat sivuilla. Kuvittele kovasti.

    Äänestä

  • sivuilla kirjoitti:

    jos ne poikaset=kivet kelluvat sivuilla. Kuvittele kovasti.

    sieltä hyvä selitys. Kiitän, nyt voin saada illalla unenkin päästä kiinni, kun ei tarvitse askarrella pulman parissa.

    Äänestä

  • vitjat isolla V:llä kirjoitti:

    Jokainen nainen on ollut kiinnostuneempi isoista riippuvista kiveksistäni kuin minun hellästä ja naista huomioonottavasta luonteestani. Siinä nähdään kuinka materialistinen tämä maailma on.

    Ajattele sun ei tarvi hankkii sääkkituolii,jotka on nyt muodis. Säästö vähintään 100 euroo. Kiitä luojaa pussukoistasi,äläkä valita.

    Äänestä

  • askå kirjoitti:

    Ajattele sun ei tarvi hankkii sääkkituolii,jotka on nyt muodis. Säästö vähintään 100 euroo. Kiitä luojaa pussukoistasi,äläkä valita.

    Korjataan:Säkkituolia.

    Äänestä

Luulisin, ettet tule operaation jälkeen olemaan kovin kiinnostunut käymään naisissa. Mutta onko siitä rahaa tullut tähänkään saakka?

Nyt sinulla olisi operaation jälkeen nimittäin mahdollisuus lyödä rahoiksi, luulen. Rupea kastraattilaulajaksi! Maailman viimeinen kastraattilaulaja Alessandro Moreshi kuoli jo aikapäiviä. Ylen arkistossa lienee äänitteitä.

Olen varma, että kaikki entiset naisesi kuuntelisivat vesissä silmin lauluasi, suorastaan tappelisivat konserttilipuista.

Minä itse en tappelisi, kun tykkään... ai niin, asiallinen piti olla...
joo, rupea kastraattilaulajaksi, yksi mies sinne tai tänne, vaikka teitä muka liian vähän onkin.

Äänestä

  • mikä on tekee moppe aktissa, kerran kävi satamabaarissa vonkaamassa tyttöä, matami kysyi mopella vai ilman. Mopella hinta olis tuplaantunu. Minä kyllä tiedän, tiedättekös te?
    Kalukukkaro on sellanen jolla sepaluksen seutu saadaan edustavan näköiseksi ja naiset viliintyneiksi baarin palveluista.

    Äänestä

- Että on pystytty risteyttämään tulikärpänen ja satiainen... Niistä saat mukavan työvalosarjan palleihin.

Äänestä
  • on keksitty.

    Äänestä

en tiedä tuota poistoa, mutta jos kuorsaat öisin.
On syytä ottaa löylykauha ja siirtää ne iltasella pois persreiän päältä, kulkee ilma paremmin ja kuorsaus loppuu. :)

Äänestä

Ennen pässitkin kuohittiin laittamalla tiukka kuminauha killuttimien juureen... Tee samoin ja eiköhän ajan kuluessa jotain tipahda lahkeeseen ja vaiva on menneisyyttä... :))))

Äänestä

Kommentoi aloitusta

iso kellinen kirjoitti:

Mitä sanoo asiantuntijat tuommoisesta ongelmasta kun minulla on kohtalaisen isot pallit ja haluaisin niistä eroon, inhottaa kun ne pullahtelee ja muljahtelee lahkeesta toiseen, etenkin pyörällä ajamisesta ei tahdo tulla mitään, tuolille istuminenkin pitää tehdä taiten,ensin pitää asetellella pallit sivuun ettei istuisi niitten päälle.

Olen " aktiivinen" 60v tulee käytyä naisissa parikertaa viikossa, ja sehän se vasta hävettääkin kun ne pallit lätkyttää naisen takamukseen kun mitkäkin läskipassot silloin kun naidaan.

Lähinnä minua arveluttaa tuossa pallien poistossa se että miten sellainen poisto-operaatio mahdollisesti vaikuttaisi naisissa käynteihin?

Asiallisia vastauksia toivoen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu