Huono itsetunto

Kärsin todella huonosta itsetunnosta ja inhoan itseäni kun katson peiliin. Ulos meneminen ahdistaa jo etukäteen ja saan aina päänsäryn kun käyn kaupungilla tai kaupassa.
Ajattelen aina että minua katsotaan ja arvostellaan, mietin aina mitähän ihmiset ajattelevat minusta.
Tämä on todella stressaavaa mutta en mahda tälle mitään. Olin jo kouluaikaan ujo ja hiljainen, koulunkäynti olikin elämäni pahinta aikaa. Vatsakivut olivat yleisiä, varmaan jännittämisestä. Minulla ei ole ikinä ollut sellaista kunnon ystävää, sellaista jonka kanssa voisin puhua ihan kaikesta. Nyt minulla on jo perhe ja välillä jo tuntui että tämä ainainen jännittäminen loppuu kokonaan, mutta nyt se tuntuu taas olevan jokapäiväistä.
2232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet varmasti joskus kuullut, että huono itsetunto on hyvin yleistä ja jos oikein mietit sitä, niin kohtalotovereitasi talsii vastaan joka mutkassa joka päivä. Ja millaiseksi miellät hyvän itsetunnon? Jos tavoitteesi on taivaissa olet sillä mittarilla aina huonon itsetuntosi vanki.

Hyvä keino on hyväksyä huono itsetuntonsa. Jos koko ajan tappelet tunnettasi vastaan ja kiellät sen kierrät noidankehässä, joka sitoo ajatuksesi niin ettet todellakaan uskalla astua ovesta ulos. Tiedät varmasti, miten asioiden merkitys voimistuu jos niistä kaiken aikaan puhutaan ja yhtä lailla jos niitä miettii pienestäkin jutusta alkaa kasvamaan härkänen.

Ota tunteestasi kiinni kuin lapsesta ja pidä sylissäsi, koe se ja kuuntele mitä huono itsetuntosi sinulle sanoo. Istu ihan alas ja anna tunteen vallata mielesi, tyhjennä muut ajatuksesi ja kokeile kuinka pitkälle pystyt tunteesi kanssa juttelemaan. Yleensä nimittäin sinussa on myös sitä hyvää minääsi, joka saattaa antaa sinulle vinkkejä miten voimistaa myönteistä minäkuvaasi. Tehtävä on vaativa, vaatii yksinoloa ja rauhaa, mutta mieti tätäkin keinoa. Kukaan ei voi antaa sinulle myönteistä minäkuvaa kuin tavaraa käteesi, vaan keinot selvitä ovat jo sinussa jos vain opit kuuntelemaan sisikuntaasi.

Harjoittele myös nimeämään huono itsetuntosi uudella nimellä, koska kysehän ei aina ole ihan siitä vaan jostakin jo lapsuudesta opitusta kielteisestä minäkuvasta ja osa tunteistasi saattaa olla suoraa seurausta sieltä asti. Koeta siis erotella milloin olet oikeasti itsetuntosi vanki ja milloin kyse on lapsuuden muistoista, jotka sinun pitäisi osata selvittää vaikkapa luottoystävän kanssa jutellen.

Äänestä

hyvä kuin muut. Siis kaikki on vain sun pään sisällä. Sun omassa sisäisessä maailmassa. Niin kuin oikeessa maailmassa on vääriä käsityksiä ihmisten välillä, niin jotkut tapahtumat menneisyydessä on saanu aikaan sussa tän ajatuksen synnyn. Tajusin itse vasta vähän yli parikymppisenä että ei hemmetti en oo yhtään huonompi kuin muut. Oon vain erilainen. Oon pienestä pitäen ollu melko yksin. Ongelmat kotona teki musta tosi sulkeutuneet. En vain osannut ottaa yhteyttä muihin, koska olin ahdistunut ja surullinen. Kun menin kouluun, sain vasta tokaluokalla yhden kaverin. Sitten seuraavat kaverit tuli kolme-neljätoista-vuotiaana. Itse kärsin vieläkin vatsakivuista, koska lapsuuden koulumaailma on jättäny muhun jäljen, joka ei lähe helposti pois. Mulla on nyt kaikki ihan hyvin, mutta tietyt asiat seuraa mua mukana. Niinpä olen vihdoin päättänyt melkein mennä puhumaan ammatti-ihmiselle.Mee puhumaan!!!!Ja muista kun katsot peiliin, sä oot kaunis!!Yritä nauttia itsenä olemisesta. Ite yritän pitää huolta itestäni. Syön melko hyvin, liikun, tykkään meikata, haluan harrastuksia. Uskallan jopa hymyillä pojille ja ne hymyilee takas. Tän kaiken olen joutunut opetteleen vasta aikuisiässä, koska mulla ei oo ollu mitään poikajuttuja lapsena tai nuorena. En osannu luoda yhteyttä edes poikiin.
Älä sisko anna periks!!!Meitä on monia, mutta me selvitään!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marmelad kirjoitti:

Kärsin todella huonosta itsetunnosta ja inhoan itseäni kun katson peiliin. Ulos meneminen ahdistaa jo etukäteen ja saan aina päänsäryn kun käyn kaupungilla tai kaupassa.
Ajattelen aina että minua katsotaan ja arvostellaan, mietin aina mitähän ihmiset ajattelevat minusta.
Tämä on todella stressaavaa mutta en mahda tälle mitään. Olin jo kouluaikaan ujo ja hiljainen, koulunkäynti olikin elämäni pahinta aikaa. Vatsakivut olivat yleisiä, varmaan jännittämisestä. Minulla ei ole ikinä ollut sellaista kunnon ystävää, sellaista jonka kanssa voisin puhua ihan kaikesta. Nyt minulla on jo perhe ja välillä jo tuntui että tämä ainainen jännittäminen loppuu kokonaan, mutta nyt se tuntuu taas olevan jokapäiväistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu