Magmassa on kolumnistiosastossa vieraskirjoittajan, Per-Erik Lönnforsin kirjoitus. Lönnfors on ollut Suomen tietotoimiston johtajana.
Lönnfors esittää, että suomenkieliset toimittajat pitää lahjoa lounailla ja antaa heille valmiita, yhtenäisiä tekstejä, joita heidän tulee käyttää medioissaan, että eivät vain erehdy kirjoittamaan mitään negatiivista ruotsinkielisyydestä.
Käännös:
"Vieras
Vaarallista olla unohdettu vähemmistö
Maanantai 9 helmikuuta 2009 11:17
Per-Erik Lönnfors, aiempi STT:n päätoimittaja on viikon vieraskirjoittaja:
"Mitä enemmän suomenkieliset tietävät ruotsinkielisistä, sitä positiivisempia heidän asenteensa ovat", kirjoittaa Lönnfors blogikommentissaan Taloustutkimuksen asennetutkimuksesta koskien ruotsin kielen asemaa:
"Olen itse liikkunut paljon molemmissa kieliryhmissä, sekä ammatissa että yksityisesti. Kokemukseni on, että suomenkielisten tietämättömyys ruotsinkielisistä on se perusasia, joka aiheuttaa ennakkoluulot ja tämä suomenkielisten tietämättömyys tekee helpoksi istuttaa heihin harhaanjohtavia hyökkäyksiä. Minusta ei ole positiivinen merkki, että 80 % suomenkielisistä on meihin eri tavoin positiivisesti suhtautuvaa. Maalina pitäisi olla kattava hyväksyntä ja käsitys ruotsin kielen arvosta, pitäisi olla 100 %:n hyväksyntä suomenkielisen kansan keskuudessa!
Tätä ei voida tavoittaa, jos meitä kohtaan suunnataan vain vaikenevaa sietämistä enemmistön taholla, sellaista "edustavaa(repressiv) toleranssia", kuten Herbert Marcuse sanoisi.
Silloin me riskeeramme, että meistä tulee Muumilaakson näkymättömiä lapsia, kansanryhmä, joka unohdetaan. Sellaisen ryhmän on vaikea valvoa etujaan. Medioissa saatu huomio voi olla vastavoima sille tietämättömyydelle, jossa suomenkielisten ennakkoluulot sikiävät ja parhaassa tapauksessa huomio voi kasvattaa positiivisia asenteita. Monet suomenkieliset toimittajat eivät ole kiinnostuneita suomenruotsalaisista, mutta myös sellaiset, jotka ovat, tarvitsevat henkilökohtaisia kontakteja ja paljon perehtymistä lukemalla, pysyäkseen selvillä siitä, mitä tapahtuu toisella puolella kielirajaa.
Kun edes Ruotsalainen kansanpuolue ei näytä seuraavan suomenkielisen enemmistön medioita, kuinka me voisimme huomauttaa, että he eivät seuraa vähemmistön asioita? Toimittaja kuten Timo Hämäläinen Helsingin Sanomissa teki hyvää työtä, mutta on ilmeisesti joutunut lehdessään sivuun. HS osoittaa suomenruotsalaiselle kulttuurille enää vain hajanaista huomiota.
Näyttää olevan se harhaluulo, että se, mikä kirjoitetaan ruotsinkielisissä lehdissä ja näytetään ruotsinkielisessä TV:ssä, automaattisesti tavoittaa kaikki suomenkieliset, vaikka se ei tavoita edes kaikkia suomenruotsalaisia, koska monet heistä ovat lakanneet seuraamsta ruotsinkielisiä medioita ja siten nopeasti liukuvat pois suomenruotsalaisesta yhteydestä.
Halua siksi tuoda esiin seuraava idean: Magman pitäisi jollain tavalla muokata suomenkielistä toimittajakuntaa. Se voi tapahtua eri tavoilla. Yksi tapa on pitää henkilökohtaisia yhteyksiä toimittajiin, joilla tiedetään olevan kiinnostusta suomenruotsalaisuuteen.
Lounastapaamiset ovat hyväksi koettu resepti. Toimittajat ovat usein kiitollisia, jos heitä valaistaan tuoreilla, ehkä myös "inside"-tiedolla, jota he tarvitsevat voidakseen kirjoittaa. Jopa tusinan verran sellaisia henkilöitä riittäisi, aluksi jopa puoli tusinaa. Nämä toimittajat voisivat sitten kukin lehdissään ja medioissaan kehittyä asiantuntijoiksi ruotsinkielistä Suomea koskevissa asioissa. Ja näiden toimittajien tulisi mieluummin olla ulkopuolisia, halukkaista kirjoittajia, kuin "ruotsin kielen suurlähettiläitä".
Toinen tapa voisi olla ylläpitää yhteenkoottua artikkelipankkia vartavasten suomenkielistä mediaa varten. Suomenkieliset kirjoittajat olisivat parhaimpia, mutta myös suomenruotsalaiset, jotka kirjoittavat suomeksi, kelpaavat tähän tehtävään.On useita käytännön metodeja. Voidaan tarjota suljettua, valittua eklusivisuutta sille suomenkieliselle medialle, joka ensimmäisenä tilaa tietyn artikkelin, mutta maaseudun kilpailutilanteen ulkopuolella oleville lehdille se ei ole vaatimus. Kyseessä tulisi olla palvelu, josta suomenkieliset mediat maksaisivat pienen summan, koska muutoin palvelu alkaa haista propagandalta.
Artikkelipalvelun tulisi varmaankin rakentua puolueettomuuteen, joka toisi uskottavuutta, ja joka ei jättäisi pimentoon myöskään suomenruotsalaisuuden sisäisiä ongelmia.
Kulttuuriaikakauslehtiä kuten Kanavaa ei pidä unohtaa pois. Olen kuullut tunnettujen suomenruotsalaisten journalistien Kysyvän "mitkä on Kanava?". Kuinka he voivat olettaa, että suomenkieliset sitten tuntisivat
Nya Argusin tai Finsk Tidskriftin?
Jos suomenkielisessä mediassa julkaistut artikkelit tulisivat siteeratuiksi ruotsinkielisissä medioissa, voi parhaassa tapauksessa syntyä myös toisinpäin menevää dialogia.
On varmasti useita mahdollisuuksia toteuttaa näitä ajatuksiani ja media-ammattilaiset, joilla on jalka kummassakin kieliryhmässä, voivat ne tuntea paremminkin. ...
Lönnfors esittää, että suomenkieliset toimittajat pitää lahjoa lounailla ja antaa heille valmiita, yhtenäisiä tekstejä, joita heidän tulee käyttää medioissaan, että eivät vain erehdy kirjoittamaan mitään negatiivista ruotsinkielisyydestä.
Käännös:
"Vieras
Vaarallista olla unohdettu vähemmistö
Maanantai 9 helmikuuta 2009 11:17
Per-Erik Lönnfors, aiempi STT:n päätoimittaja on viikon vieraskirjoittaja:
"Mitä enemmän suomenkieliset tietävät ruotsinkielisistä, sitä positiivisempia heidän asenteensa ovat", kirjoittaa Lönnfors blogikommentissaan Taloustutkimuksen asennetutkimuksesta koskien ruotsin kielen asemaa:
"Olen itse liikkunut paljon molemmissa kieliryhmissä, sekä ammatissa että yksityisesti. Kokemukseni on, että suomenkielisten tietämättömyys ruotsinkielisistä on se perusasia, joka aiheuttaa ennakkoluulot ja tämä suomenkielisten tietämättömyys tekee helpoksi istuttaa heihin harhaanjohtavia hyökkäyksiä. Minusta ei ole positiivinen merkki, että 80 % suomenkielisistä on meihin eri tavoin positiivisesti suhtautuvaa. Maalina pitäisi olla kattava hyväksyntä ja käsitys ruotsin kielen arvosta, pitäisi olla 100 %:n hyväksyntä suomenkielisen kansan keskuudessa!
Tätä ei voida tavoittaa, jos meitä kohtaan suunnataan vain vaikenevaa sietämistä enemmistön taholla, sellaista "edustavaa(repressiv) toleranssia", kuten Herbert Marcuse sanoisi.
Silloin me riskeeramme, että meistä tulee Muumilaakson näkymättömiä lapsia, kansanryhmä, joka unohdetaan. Sellaisen ryhmän on vaikea valvoa etujaan. Medioissa saatu huomio voi olla vastavoima sille tietämättömyydelle, jossa suomenkielisten ennakkoluulot sikiävät ja parhaassa tapauksessa huomio voi kasvattaa positiivisia asenteita. Monet suomenkieliset toimittajat eivät ole kiinnostuneita suomenruotsalaisista, mutta myös sellaiset, jotka ovat, tarvitsevat henkilökohtaisia kontakteja ja paljon perehtymistä lukemalla, pysyäkseen selvillä siitä, mitä tapahtuu toisella puolella kielirajaa.
Kun edes Ruotsalainen kansanpuolue ei näytä seuraavan suomenkielisen enemmistön medioita, kuinka me voisimme huomauttaa, että he eivät seuraa vähemmistön asioita? Toimittaja kuten Timo Hämäläinen Helsingin Sanomissa teki hyvää työtä, mutta on ilmeisesti joutunut lehdessään sivuun. HS osoittaa suomenruotsalaiselle kulttuurille enää vain hajanaista huomiota.
Näyttää olevan se harhaluulo, että se, mikä kirjoitetaan ruotsinkielisissä lehdissä ja näytetään ruotsinkielisessä TV:ssä, automaattisesti tavoittaa kaikki suomenkieliset, vaikka se ei tavoita edes kaikkia suomenruotsalaisia, koska monet heistä ovat lakanneet seuraamsta ruotsinkielisiä medioita ja siten nopeasti liukuvat pois suomenruotsalaisesta yhteydestä.
Halua siksi tuoda esiin seuraava idean: Magman pitäisi jollain tavalla muokata suomenkielistä toimittajakuntaa. Se voi tapahtua eri tavoilla. Yksi tapa on pitää henkilökohtaisia yhteyksiä toimittajiin, joilla tiedetään olevan kiinnostusta suomenruotsalaisuuteen.
Lounastapaamiset ovat hyväksi koettu resepti. Toimittajat ovat usein kiitollisia, jos heitä valaistaan tuoreilla, ehkä myös "inside"-tiedolla, jota he tarvitsevat voidakseen kirjoittaa. Jopa tusinan verran sellaisia henkilöitä riittäisi, aluksi jopa puoli tusinaa. Nämä toimittajat voisivat sitten kukin lehdissään ja medioissaan kehittyä asiantuntijoiksi ruotsinkielistä Suomea koskevissa asioissa. Ja näiden toimittajien tulisi mieluummin olla ulkopuolisia, halukkaista kirjoittajia, kuin "ruotsin kielen suurlähettiläitä".
Toinen tapa voisi olla ylläpitää yhteenkoottua artikkelipankkia vartavasten suomenkielistä mediaa varten. Suomenkieliset kirjoittajat olisivat parhaimpia, mutta myös suomenruotsalaiset, jotka kirjoittavat suomeksi, kelpaavat tähän tehtävään.On useita käytännön metodeja. Voidaan tarjota suljettua, valittua eklusivisuutta sille suomenkieliselle medialle, joka ensimmäisenä tilaa tietyn artikkelin, mutta maaseudun kilpailutilanteen ulkopuolella oleville lehdille se ei ole vaatimus. Kyseessä tulisi olla palvelu, josta suomenkieliset mediat maksaisivat pienen summan, koska muutoin palvelu alkaa haista propagandalta.
Artikkelipalvelun tulisi varmaankin rakentua puolueettomuuteen, joka toisi uskottavuutta, ja joka ei jättäisi pimentoon myöskään suomenruotsalaisuuden sisäisiä ongelmia.
Kulttuuriaikakauslehtiä kuten Kanavaa ei pidä unohtaa pois. Olen kuullut tunnettujen suomenruotsalaisten journalistien Kysyvän "mitkä on Kanava?". Kuinka he voivat olettaa, että suomenkieliset sitten tuntisivat
Nya Argusin tai Finsk Tidskriftin?
Jos suomenkielisessä mediassa julkaistut artikkelit tulisivat siteeratuiksi ruotsinkielisissä medioissa, voi parhaassa tapauksessa syntyä myös toisinpäin menevää dialogia.
On varmasti useita mahdollisuuksia toteuttaa näitä ajatuksiani ja media-ammattilaiset, joilla on jalka kummassakin kieliryhmässä, voivat ne tuntea paremminkin. ...
Vastaukset 10
Vanhimmat
tiedosta ja käännöksestä. Juuri median seurantaa tarvitaan. Itse en pahemmin Magman sivuja lue, vaan jätän Magman omaan arvoonsa, mutta nämä kierot svekomaanien strategiat tulee saada päivänvaloon.
Jatkakaa samaan malliin!
Linkki:
http://www.magma.fi/gasten/farligt-bli-en-bortgloemd-minoritet
IL, Kirsi Virtanen sekä Matkalehti ovat saaneet käännöksen.
täällä mainittu artikkeli, jossa joku kehotti ruotsinkielisiä kestitsemään toimittajia, Dennis Rundtin ja Magmalle kirjoittama juttu, kuka muistaa?
Dennis Rundt...är hjälpen som närmast
Dennis Rundt
Måndag, 6 Juli 2009 11:59
1970-talet var politiskt en dramatisk period, fullt av motsättningar. Men då fanns inte orsak skriva om svenskans ställning på samma sätt som nu.
Finlandssvenskheten var finlandssvenskarnas ensak. Finlandssvenska debatter handlade om borgare och socialister, regionalpolitik och högskolutbildning, kultur- och bygdesvenskhet samt om huruvida finlandssvenskarna skulle ha en egen tv-kanal.
Den tillkom sensommaren 2001 och blev Svenskfinlands sista nationella triumf. När Yles svenska tv-kanal började sända hade nedmonteringen av svenskheten i Finland kommit igång.
Debatten om Svenskfinland är i dag en språkdebatt. En officiell partipolitisk diskussion och dragkamp, där förståelsen för svenskan och svenska särlösningar är lika med noll, ackompanjerad av en folklig debatt som mestadels är nätbaserat anonym och så rå att den blir till hets mot folkgrupp.
Fortfarande finns ett svenskt socialt, kulturellt och ekonomiskt kapital - men ledande finskspråkiga politiker, som framhåller att svenskan behövs och agerar i enlighet med detta, saknas. Fortfarande har de svenskspråkiga ett "eget" politiskt parti - men i rikspolitiken saknar detta gehör.
Även om, som en kjellherbertsk utredning antyder, en majoritet av de finskspråkiga uppvisar stor tolerans gentemot svenska språket och finlandssvenskarna, uppfattar Finlands svenskar språkklimatet som kärvt.
Och svenskan fortsätter krympa.
Den finlandssvenska intressebevakning som utvecklades före krigen fungerar inte längre. För att hindra ett svenskspråkigt sönderfall och upprätthålla en grundlagsenlig tvåspråkighet krävs nya grepp. Vilka?
Här är ett:
Finlandssvensk tidningspress har förvisso betydelse för Svenskfinlands framtid. Men den är långt ifrån tillräcklig; enbart en svenskspråkig tidningspress kan inte säkra svenskans position. Det svenska i Finland är beroende också av en finskspråkig tidningspress.
På vilket sätt kan den bidra till att rädda Svenskfinland?
I princip är Svenskfinland en vit fläck i den finska pressen. De finlandssvenska och de finska tidningarna åtskiljs av en tydlig gräns som överskrids endast då och då. Finska massmedia noterar sällan svenska massmedia, och än mer sällan det finlandssvenska samfund som upprätthåller tidningarna - annat än som en kuriositet; någonting avvikande smålustigt.
Om finskspråkiga tidningar regelbundet uppmärksammade finlandssvenskarna som en naturlig del av det finska samfundet, skulle vi finnas till på ett helt annat sätt än i dag.
Per-Erik Lönnfors, en gång VD och chefredaktör för FNB, föreslog i en kolumn på Magmas webbsida att tankesmedjan via personliga kontakter och lunchmöten skulle bearbeta finska journalister: ge dem färsk intressant information, hjälpa dem bli experter på det svenska Finland.
Bra förslag. För det andra:
På samma sätt som det svenska i Finland behöver en finsk tidningspress behöver det uppmärksamhet och stöd av Sverige.
Författaren Herman Lindqvist påpekade i sin gästkolumn att svenska talats i Finland sedan tidig medeltid eller lika länge som det funnits ett språk som kallas svenska. Detta innan där fanns ett klart avgränsat land som hette Sverige, innan någon ens hört det ordet Finland.
Svenskfinland och Sverige åtskiljs av en tydlig gräns. Svenska massmedia noterar sällan finlandssvenska massmedia, och än mer sällan det finlandssvenska samfundet.
Om svenska media uppmärksammade finlandssvenskarna som en självklar del av det svenska språkområdet, skulle vi finnas till på ett helt annat sätt än i dag. Hur nå hit?
Tankesmedjan kan via personliga kontakter och på andra sätt bearbeta svenska journalister: ge dem intressant information, göra dem till experter på det svenska Finland.
Vi som brukar svenska i Finland kan försöka låta bli att krympa oss genom att ständigt framhålla vår geografiska förankring ("österbottning", "finlandssvensk", "finländare") i stället för att betona vår språkliga identitet.
Svenskeuropéer som vi är.
Dennis Rundt
"Erik Lönnfors, en gång VD och chefredaktör för FNB, föreslog i en kolumn på Magmas webbsida att tankesmedjan via personliga kontakter och lunchmöten skulle bearbeta finska journalister: ge dem färsk intressant information, hjälpa dem bli experter på det svenska Finland.
Bra förslag."
Näin Dennsi Rundt siis tuossa kirjoittaa, käännös:
"Per-Erik Lönnfors, kerran toiminnanjohtaja ja päätoimittaja Suomen tietotoimistossa, ehdotti kolumnissaan Magmassa, että ajatuspaja muokkaisi suomenkielisiä toimittajia henkilökohtaisten kontaktien ja lounastapaamisten avulla: antaisi heille tuoretta mielenkiintoista informaatiota, auttaisi heitä tulemaan asiantuntijoiksi ruotsinkielisen Suomen asioissa. Hyvä ehdiotus."
en ollut ottanut talteen juttua ja muistelin, että kirjoittaja olisi ollut toinen suuri svekomme Kenneth Myntti, VBL, mutta oli se sittenkin Dennis Rundt.
sd
"Dennis Rundt...on apu lähinnä
Dennis Rundt
Maanantai, 6 heinäkuuta 2009 11:59
1970-luku oli poliittisesti dramaattinen jakso, täynnä vastakkaisuuksia. Mutta silloin ei ollut syytä kirjoittaa ruotsin kielen asemasta samalla tavoin kuin nyt.
Suomenruotsalaisuus oli suomenruotsalaisten oma asia. Suomenruotsalaisten keskustelut käsittelivät porvareita ja sosialisteja, aluepolitiikkaa ja korkeakouluopetusta, kulttuuri-ja asutusruotsalaisuutta(tarkoittaa pohjanmaan ummikkoja, esim. Korsnäs, Närpiö, Larsmo sekä Mustasaari. Kääntäjän huomautus) sekä sitä, miten suomenruotsalaiset saisivat oman TV-kanavan.
Oma TV-kanava tuli loppukesällä 2001 ja siitä tuli Ruotsalaissuomen viimeinen kansallinen triumfi. Kun YLE:n ruotsinkielisen TV-kanavan lähetykset alkoivat, oli ruotsinkielisyyden alasajo Suomessa käynnistynyt.
Keskustelu Ruotsalaissuomesta(Svenskfinland) on tänä päivänä kielikeskustelua. Virallista puoluepoliittista keskustelua ja taistelua, jossa ymmärrys ruotsinkielisyyttä ja ruotsinkielisiä erityisratkaisuja kohtaan on yhtä kuin nolla, säestää kansanomainen keskustelu, jota pääasiassa käydään internetissä nimettömänä ja joka on niin raakaa, että se on muodostunut kiihotukseksi kansanryhmää vastaan.
Yhä on olemassa ruotsinkielinen sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen pääoma - mutta johtavat suomenkieliset poliitikot, jotka sanoisivat, että ruotsinkielisyyttä tarvitaan ja jotka toimisivat sen mukaisesti, puuttuvat. Yhä on ruotsinkielisillä "oma" poliittinen - mutta sitä ei valtakunnanpolitiikassa kuunnella.
Vaikkakin, kuten kjellherbertsiläinen tutkimus osoittaa, enemmistö suomenkielisistä on suvaitsevaisia ruotsin kieltä ja suomenruotsalaisia kohtaan, kokevat Suomen ruotsinkieliset kieli-ilmaston tylyksi.
Ja ruotsin kieli jatkaa näivettymistään.
Suomenruotsalainen edunvalvonta, joka kehitettiiin sodan jälkeen, ei enää toimi. Jotta estettäisiin ruotsinkielisyyden romahtaminen ja ylläpidettäisiin perustuslaillista kaksikielisyyttä, tarvitaan uusia toimia. Mitä ne olisivat?
Tässä olisi yksi:
Suomenruotsalaisella lehdistöllä on tietty merkitys Ruotsalaissuomen tulevaisuudelle. Mutta se ei läheskään riitä; ruotsinkielinen lehdistö ei voi yksinään varmistaa ruotsinkielisyyden asemaa. Ruotisnkielisyys Suomessa on riippuvainen myös suomenkielisestä lehdistöstä. Millä tavalla se voi auttaa pelastamaan Ruotsalaissuomen?
Periaatteessa Ruotsalaissuomi on valkoinen läikkä suomenkielisessä lehdistössä. Suomenruotsalaiset ja suomenkieliset lehdet erottaa selvä raja, joka vain silloin tällöin ylitetään.Suomenkielinen massamedia huomioi harvoin ruotsalaista massamediaa ja vielä harvemmin sitä suomenruotsalaista yhteisöä, joka ylläpitää lehtiä -muuten kuin kuriositeettina; jonakin poikkeavan lystikkäänä.
Jos suomenkieliset lehdet säännöllisesti huomioisivat suomenruotsalaisia lehtiä luonnollisena osana suomalaista yhteisöä, olisimme me ruotsinkieliset olemassa aivan toisella tavalla kuin nyt on laita.
Per-Erik Lönnfors, aiempi Suomen tietotoimiston toimitusjohtaja/päätoimittaja, ehdotti Magman kolumnissaan, että ajatuspaja muokkaisi suomenkielisiä toimittajia henkilökohtaisten yhteydenottojen ja lounastapaamisten avulla: antaisi heille tuoretta kiinnostavaa tietoa, auttaisi heitä tulemaan asiantuntijoiksi ruotsinkielisessä Suomessa.
Hyvä ehdotus. Ja lisäksi:
Samalla tavalla kuin ruotsinkielisyys tarvitsee Suomessa suomenkielisen lehdistön tukea, tarvitsee se myös tukea Ruotsista.
Kirjailija Herman Lindqvist tähdensi viimeisessä vieraskolumnissaaan, että ruotsia on puhuttu Suomessa aikaisesta keskiajasta (Suomen keskiaika oli 1155-1523- Kääntäjän huomautus) tai yhtä kauan kuin on ollut kieltä nimeltä ruotsi. Ennenkuin on ollut rajattua maata nimeltä Ruotsi, ennenkuin kukaan on kuullutkaan sanaa Finland.
Ruotsalaissuomi (Svenskfinland) ja Ruotsi erottuvat selvällä rajalla. Ruotsin massamedia huomioi harvoin suomenruotsalaista massamediaa ja vielä harvemmin suomenruotsalaista yhteisöä.
Jos Ruotsin media huomioisi suomenruotsalaiset itsestäänselvänä osana ruotsalaista kielialuetta, olisimme olemassa aivan toisella tavalla kuin nyt . Kuinka saavuttaisimme sen?
Ajatuspaja voisi henkilökohtaisilla kontakteilla ja muilla tavoin muokata Ruotsin toimittajia: antaa heille mielenkiintoista tietoa, tehdä heistä eksperttejä Suomen ruotsinkielisyyden suhteen.
Me, jotka käytämme Suomessa ruotsin kieltä, voisimme yrittää olla kutistamtta itseämme tuomalla jatkuvasti esiin maantieteelliset asemamme ("pohjanmaalainen", "suomenruotsalainen", "suomenmaalainen"), sen sijaan voisimme painottaa kielellistä identiteettiämme.
Olemmehan euroopanruotsinkielisiä.
Dennis Rundt"
Ah, onnen aika, 1970-luku!
Silloin ei ollut internettiä, ja siksi Rundt päättelee, että ei ollut pakkoruotsivastaisuuttakaan. Mikä vaaleanpunainen naiivius.
Rundt kertoo naiivisti myös muuta. Että sodan jälkeen meni hyvin, kun "edunvalvonta" toimi. Toimihan se toki myös 1990-luvulla, Lipposen aikana.
Vasta kun Vanhasen aikana persut alkoivat viedä kepun ääniä, piti Vanhasen alkaa kuunnella suomenkielisiä.
Hauska on tuo "kjellherbertsiläisyys. Tutkimus, jota Åbo Akademissa tehdään RKP:lle tilaustyönä. Terminä osuva.
Osin Rundt on realisti. Myöntää, että alas tullaan ja romahtamalla. Että TV-kanava oli viimeinen voitto. 2004 meni yopakkoruotsi. Se on niin tuskallista, että Rundt ei enää halua sitä muistellakaan.
Hauskaa on, että suomenkielisille toimittajille Rundt ehdottaa lounaiden tarjoamista. Ilmeisesti hän uaskoo, että rasvainen viininleike on hyvä tapa lahjoa suomenkielinen, mutta Ruotsin toimittajiin se ei hänestä pure.:D
Rundtille voisi vielä sanoa, että jos näyttöä "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan" ei ole näyttöä (jos hellmanilainen tutkimus ei edisty), niin on vain säälittävää huitoa ilmaan kolumneissa.
Kaiken kaikkiaan nämä Magman kolumnit osoittava ruotsinkielisten tahojen naurettavuuden ja säälittävyyden; ollaan raivoissaan, kirjoitetaan ja uhataan ulkovalloilla, pyydetään apua ja nau`utaan kimeästi, mutta sitten taas todetaan, että "ei, ei se finnarinpiru opi ruotsia, eikä suostu palvelemaan, ei vaikka uhkaisi, ei, vaikka lahjoisi".
Rundt, minäpä tietäisin keinon, jolla asiasi edistyisi, mutta enpä kerro.
Taas sveko, tarkoituksellisesti, sekoittaa asiat.
Lönnfors vertaa pakkoruotsin vastustusta suruvastaisuuteen, kuten heikäläisillä tapana on.
Siis henkilö, joka ajaa kielivapautta Suomeen, on suomenruotsalaisia vihaava ja pakkoruotsin kannattaja pitää heistä.
Eikö ole ihmeellistä tuo svekologiikka?