Tämä psykologin artikkeli kertoo totuuden monien isien tilanteesta. Minunkin totuuteni, kun olen taistellut lapseni äidin kanssa vuosia kun olen vain halunnut olla ISÄ ja nähdä lastani. Miksiköhän isän rooliin suhtaudutaan niin negatiivisesti??? Vaikka on kyse ihan tavallisista miespuolisista ihmisistä, ei mistään kriminaaleista tai muista sekoboltseista.
http://www.nettipsykologi.com/artikkelit/eroisat.html
http://www.nettipsykologi.com/artikkelit/eroisat.html
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuli vaan mieleen, että kiinnostaako sinua muuten lapsesi asiat, vai haluatko vain NÄHDÄ häntä? Pitäisitkö muuten hyvää huolta ja olisit hyvä iksä ja erinomainen roolimalli ja esimerkillinen mies? Kiinnostaako sinua, haluaako lapsesi NÄHDÄ SINUA?
Haluatko ottaa siis muutakin vastuuta lapsesta, vai kiinnostaako vain oma "oikeutesi" nähdä lasta, muttei sen enempää ottaa osaa ja vaikuttaa positiivisesti hänen elämäänsä?
Luitko artikkelia lainkaan? Jos luit sen kokonaisuudessaan, sinun pitäisi tietää mistä tässä aiheessa puhutaan.
Jos haluaisin vain "NÄHDÄ" lastani niin minulle kyllä riittäisi valokuva jota tuijottelisin.
Valitettavasti tilanne on hankala, sitä sen enempää erittelemättä keskustelupalstoilla. Mutta toivoisin eronneiden naisten, lastemme äitien, menevän hieman itseensä ja ottavan järjen käteensä. Heidän pitäisi pitää aina lapset erossa omista tunnemaailman ongelmistaan ja ihmissuhdekuvioistaan. Lapsella on oikeus olla oman äitinsä ja myös oman isänsä kanssa yhteydessä, ilman huolia vanhempien erosta tai muista ihmissuhdekiemuroista.
Se riippuu ihan ihmisestä. Oma isäni ainakin on tehnyt näköjään sen päätöksen,
ettei halua minuun sen enempää yhteyttä pitää, jos ei ole pakko.
Itse haluaisin nähdä isääni, mutta isäni ei minua.
Sen vain sanon että kävi miten kävi kenelläkään, mutta pitäkää AINA yhteyttä lapseenne, nimittäin isää tarvitaan AINA !
Olen itse alkanut näin 14-vuoden jälkeen katkeroitua isälleni, ettei hän ollut isä, silloin kun häntä on tarvittu. En itse jaksa enää kauaa odotella isääni että hän ottaisi yhteyttä. Joko pitää, tai unohtakoot kokonaan.
Tätä mieltä minä olen.
moi,,mee faijas luo ja jutelkaa jos se auttas asiaa,taistele ja juttele koska mä tiedän sen että aina isät rakastaa omia lapsiaan ei voi olla niin kovaa kundia mikä vois hylätä oman juttunsa..yritä sä viisaampana ennenkuin on liian myöhäistä,siitä katkerus vasta jääkin
lapsellenikin :)
Älkää antako periksi isät vaikka saatte kapuloita rattaisiin lapsenne tapaamiskuvioissa. Lopussa kiitos seisoo, kuten sanotaan. Jos jaksatte taistella lapsen oikeuden eteen vaikka sitten vuosikausia eläma sen palkistee. Lapsenne tulevaisuus on valoisampi ja kokonaisempi kun vaan jaksatte otta vastuun ja oikeuden siihen mikä teillekin vanhempana kuuluu.
olipa kiva rohkasu,,joskus vaan tuntuu ettei kestä nervot aina riidellä ja käydä oikeudenkäyntejä mutta oikeessa oot periksi ei pidä antaa,kyllä se päivä risukasaankin paistaa.Voi olla että kymmenen vuoden päästä asia palkitsee itsensä ja huomaan että taistelu kannatti mutta siihenkin on niin pitkä aika,kaikkee muutakin voi sattua matkan varrella mutta ei muuta kun pitkiä oikeudenkäyntejä ja paljon mania asianajajille,mitenkähän nekin pärjää kun mullakin on näin tiukkaa.