on se, että valtakunnanpoliitikko ei osaa perustella väitettään siitä, miksi jokin asia on hänen mielestään "törkeyden huppu". Vasemmistolle näyttää edelleen olevan tärkeintä olla jotain mieltä. Se, miksi sellaista mieltä ollaan, on toissijaista. Arhinmäen touhusta tulee mieleen vesiturvallisuuskampanjan soutajat. Narikkaan on jäänyt liivien lisäksi jotain muuta elintärkeää. Vasemmiston nouseva tähti taitaakin olla vain uuden sukupolveen Tennilä. Mutta pitäähän vasemmistoliitollakin perinneyhdistyksensä, oppi-isänsä ja oppipoikansa olla.
Esimerkki vuosien takaa. SKDL ja SDP huudattivat vappukansaa vaahto suussa "Korporaatioiden vallasta kansanvaltaan" sloganilla. Kuulostaa hienolta, eikö vain. Korporaatiot vain sattuvat olemaan etujärjestöjä, kuten SAK, Sttk, Akava ja EK. Joilla tuntuu nykyään olevan varsin paljon valtaa mm. eläkeasioissa. Ja organisaation huipulla on useinmiten demari. Eli kävikin niin, että kansanvallasta siirryttiin korporaatioiden valtaan. Mutta mitä väliä - sitä iskulausetta oli niin kiva 70-luvulla joukossa huutaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
euromarketti tukee vasenmistoliittoa!! miksei kokoomusta tai kristillisdemokraatteja?.
Nyt vaihtui vakkari kauppa
Se on kummallita että eihän vasureita kiinnosta ihmisten ostovoima ja kauppa tarvitsee asiakkaita joilla on ostovoimaa. On kaupalta itsetuhoista toimintaa tukea taantumuksellista politiikkaa.
ikinä enää mitään SIWASTA yms. vasemmistoliiton kaupoista.