mahdollinen kondylooma?

hyvin huolestunut

mieheltäni löytyi tässä kuukaus sitten pieniä valkoisia näppyjä "nupin" reunoilta. nyt samantyylistä ihottumaa on ilmaantunut peniksen varteen. mies on todellakin luotettava, ei olisi voinut pettää minua seurustelun aikana. hänellä on tosin yksi yhden illan juttu takana ennen minua mutta käytti silloin kuitenkin kondomia. itse olen ollut ainoastaan kahden kanssa, eksäni ja tämän nykyisen. mieheni on ollut ennen minua vain kahden kanssa. molempien ensimmäisillä kerroilla on kyseessä ollut niiden toisten osapuolten kannalta ensimmäinen kerta, eli sieltä sukupuolitauti ei voi olla peräisin. minä en ole miestäni pettänyt, vaikka hän olikin puoli vuotta poissa työtehtävissä. en viitsi kertoa siitä enempää mutta siellä pettäminen ei ole ollut mahdollista. nämä mieheni näpyt eivät ole kipeitä tai aristavia. lähinnä kosmeettisia haittoja. emme ole kuitenkaan harrastaneet seksiä noin 5 päivään, koska olimme ulkomailla eikä päästy lääkäriin näyttämään uutta ihottumaa. maanataina soitan kuitenkin itelleni gynen ihan perustarkastusta varten ja mieheni käy lääkärissä näyttämässä näppyjään. minulle ei ole mitään näppyjä ilmaantunut. voiko kyseessä olla joku harmiton tulehdus eikä sp-tauti?

2

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuules nyt järjen jättiläinen. Miten oletat meidän selvittävän edes tapausta näkemättä vain sinun subjektiivisten olettamustesi perusteella, mikä on kyseessä. Ja vaikka näkisimmekin, emme moiseen pystyisi. Emme ainakaan ilman tutkimustulosten (kokeiden) tulkintaa - jos vielä edes silloinkaan voisimme sanoa jotain varmasti.

      Tuo sinun juttusi on kuin kehnosta kotimaisesta farssista. Luulotellaan ja sitten sitä pidetäänkin jo totuutena ja sitten kaahaillaan ympäriinsä.

      Hei, mietis vähän. Kai sulla(kin) on hivenen järkeä päässä. Käyttäisit sitä päätäsi muuhunkin kuin tukan kasvattamiseen.

    • ihan..

      Oletko ihan varma että sinulle ei ole huomaamattasi suoritettu lobotomiaa? Pienet valkoiset näpyt terskan reunoilla ovat talirauhasia joitten tehtävänä on pitää nuppi kiiltävänä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      106
      3042
    2. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      214
      1857
    3. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      136
      1819
    4. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      56
      1740
    5. Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla

      Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v
      Ikävä
      64
      1332
    6. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      95
      1177
    7. Juhannusterveiset kaivatulle

      Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻
      Ikävä
      83
      1127
    8. Kaupunki osti Absin

      Nyt vaan yrittäjiä kaivataan
      Haapavesi
      58
      1122
    9. Sä oot kyllä

      Aika erikoinen nainen
      Ikävä
      59
      1097
    10. Millaistakohan

      Sun kanssa suhde olisi?
      Ikävä
      67
      952
    Aihe