Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kysymyksiä kaksosista!

hei-jo

Heips kaikki kaksosäidit!

Meidän perheeseen syntyi 19.7 kaksi poikaa. Nyt siis olen kolme viikkoa vanhojen pikkuisten tuore äiti ja kaikki on niin uutta, ihmeellistä ja pelottavaakin. Kaikki pienet käytännön asiat mietityttävät. Kaksoset ovat meidän ensimmäisen lapset eikä muuta kokemusta pienistä ole, joten aika tyhjän päällä ollaan.

Mies on vielä kaksi viikkoa lomalla, jonka jälkeen jään yksin poikien kanssa. Pelottaa vähän, että miten pärjään heidän kanssaan yksin. Meillä poikia syötetään tissin ja pullon yhdistelmällä, koska oma maito ei riitä poikien tarpeisiin. Pulloruokinta kahden kanssa kuulostaa hankalalta, kun on yksin. Nyt vielä menee hyvin, kun mies ruokkii toisen ja minä toisen. Yksin ollessa täytyy varmaan vaan ruokkia eka toinen (enemmän huutava) ja sitten toinen.

Odotan jo sitä hetkeä, kun pojat alkavat olla hereillä enemmän eivätkä herää pelkästää syömään ja mene taas nukkumaan. Mun mielestä on jotenkin stressaavaa odottaa vain, että pojat herää ja sit aloittaa taas se usean tunnin ruokkimissessio. Sit taas odottaa pari tuntia ja aloittaa alusta. Olis kiva, kun ruokailujen määrä vähenisi ja pojat olisivat hereillä enemmän. En vain yhtään tiedä, missä vaiheessa ja minkä ikäisenä voi olettaa poikien pysyvän enemmän hereillä.

Toinen asia, mitä odotan, on se, että koska pojat alkavat nukkua pidempiä yöunia. Nyt ei ole väliä, vaikka pojat heräävät öisin kahden tunnin välein, kun on kaksi syöttäjää, mutta sitten kun mies menee töihin ja hänelle on suotava kunnon yöunet, on minun selvittävä syötöistä yksin. Pullojen kanssa pelaaminen tulee oleen tuskallista. Pelottaa se väsymyksen määrä, mikä seuraa pitkistä ja useista yösyötöistä. Pakko varmaan muuttaa eri huoneeseen nukkumaan, jotta mies ei häiriinny. Inhottaa vain erota miehestä, mutta pakko kai se on tehdä niin. Eihän se onneksi kestä ikuisesti. Sitten, kun pojat nukkuvat pidempiä yöunia, voi muuttaa takas samaan huoneeseen.

Olipa kiva kirjoittaa ja purkaa tuntemuksiaan. Olisi kiva, jos joku vastailisi ja kommentoisi näitä mun huolia ja ajauksia.

4

605

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...........

      anteeksi nyt vaan, mutta aiotko todellla antaa tästälähtien miehellesi kunnon yöunet ja sinä olet se joka valvoo, en suosittele. Kyllä sinäkin joudut kotona työpäivän verran töitä tekemään, miksi sinä et saisi nukkua ja miehesi saisi. Älä opeta ukkoa tuollaiseen!!!

      Oma mies ei edes ehdottanut että hänen pitäisi saada jostain syystä enemmän nukkua, yhdessä ollaan valvottu ja hoidettu lapsia, olkoonkin toinen työssä tai kotona.

      Ihan oikeasti, jos kahden vauvan yöhoito jää ainoastaan sinulle...et jaksa kovin kauaa...

      • Tirppanen86

        Olen hieman eri mieltä tuossa asiassa, minulle ei tulisi mieleenkään pyytää miestäni yöllä heräilemään syöttöseuraksi kun hän käy töissä niin kuin käykin vielä toistaiseksi. Enkä olekaan tarvinnutkaan siihen apua kun syötän pojat samanaikaisesti, on se kuitenkin mielestäni täysin eri asia olla kahdeksan tuntia putkeen ruumiillisessa työssä kuin että minä syötän pojat keskimäärin 3-4 tunnin välein, muun ajan toistaiseksi nukkuvat joten itsekin voin levätä, mikään ei velvoita minua hoitamaan kotiaskareita paitsi silloin kun itse jaksan. Mies todella ansaitsee kunnon yöunet, koska usein sitten kun tulee töistä kotiin niin suo minulle sen muutaman tunnin unijakson jos olen väsynyt. Harvemmin kyllä olen. Tokihan se on ihmisestä kiinni miten jaksaa kukkua mutta itselläni ei tunnu vielä missään vaikka olen viimeksi nukkunut kunnon yöunet muistaakseni toukokuun tienoilla. Toki kahdeksan tunnin yöunet olisivat loistojuttu ja jaksaisi huomattavasti paremmin, mutta minulle kelpaa loistavasti tämä rytmi! Kukin tyylillään!


    • Nonna-84

      Yritän nyt vastata mahdollisimman lyhyesti ja selkeästi.. saa nähdä kuinka käy!
      Meillä on nyt 1,5 v. pojat ja heidän ollessaan pikkuruisia myös meillä oltiin tissi pullo-systeemillä. Yksin ollessani tein niin että.. toisinaan syötin sohvalla istuallaan, jolloin toinen poika oli rinnalla ja toinen köllötteli sohvalla ja syötin häntä samalla pullosta. Ja sitten vaihto, joten kumpikin sai yhtä paljon rintamaitoa ja korviketta. Jos syötin sängyn päällä maaten niin toinen oli rinnalla ja toinen hieman kauempana minusta (tyyny pojan selän takana, että pysyy kyljellään) ja sain syötettyä samalla pullosta.
      Kun oli oikein tiheän imun kausia, annoin välillä vain pullosta maitoa ja silloin pojat olivat sittereissä. Kyllä sitä keinot keksii, kun on pakko! Aluksi kaikki tuntuu hankalalta, mutta äkkiä siitä tulee ihan rutiinia.

      Olen samaa mieltä kanssasi, että työssä käyvä mies saa nukkua yönsä, mutta minusta mies voi siirtyä nukkumaan vaikka olohuoneen sohvalle, ja sinä ja vauvat saatte vallata makkarin!;)

      Kyllä sitä alkaa pian pärjäämään kaksosten kanssa ihan loistavasti.. ei mene kauaakaan, kun huomaa, ettei se niin hankalaa olekaan kuin etukäteen kuvitteli!

      Muista levätä paljon (minulla ei lepäämiseen jäänyt juuri aikaa, kun oli 3v.tyttö ennestään), ja pyytää apua heti, jos tuntuu tarvitsevan sitä. Paljon onnellisia hetkiä poikien kanssa. Aika menee ihan liian nopeesti!

    • Äiti x 4

      Kaksosten äitinä voin vain todeta, että töitä tulee riittämään eikä vapaa-aikana tarvitse miettiä mitä tekisi. Minulla oli siinä sivussa kaksi ”yksöstä” huollettavana. Ensimmäiset 6 kk menivät aikoinaan pyörityksessä ja oli juuri mainitsemaasi syöttörumbaa. Puoli vuotta kului liukuhihnalla kevyesti ja sen jälkeenkin ;)

      Ensimmäiset 3 kk kuluivat meillä rytmitystä odotellessa. Meillä huudettiin aamutunneille ja mies kuorsasi vieressä. En edes ajatellutkaan, että menisin muualle. Ajatus siitä, että hän oli edes vieressä lohdutti ja lämmitti, kun oli käärö kummallakin käsivarrella itkemässä... Itsekästä ehkä, mutta jokainen selviytyy tavallaan. Jos toinen pystyi "nukkumaan" niin minulle riitti, että oli edes siinä lähellä. Molempienhan nuo olivat tekosetkin. Eikä mies valittanut, paijasi vain. Jos oikein väsähdin, pyysin auttamaan ja auttoihan tuo. Kello viisi sopii vaihtaa vuoroa, jos lapset vielä halusivat valvoa. Toinen jouti kaitsemaan ennen töitään, jotta sain edes hieman levätä. Meillä löytyi jokin rytmi juuri ennen tuota maagista 3 kk rytmitysrajaa, joten yötkin alkoivat sujumaan hieman paremmin.

      Puolivuotta imetin ja täydennysosa vastiketta pullosta. Kun toinen käänsi tissille posken, olin enemmän kuin iloinen. Aika aikaa kutakin, ajattelin ja vieroitus alkoi siitä. Kaikkia olen imettänyt pitkään, mutta rajansa kaikella. Syöttökoneeksi sitä jo oli alkanut itsensä mieltämään, eikä siitä puolivuotiaalle niin paljon enää hyötyä ole kuin ihan vauvalle. Terveitä ja reippaita lapsia heistä tuli. Korvasin vastikkeella imetyksen ja kaurapuurolla monipuolistin ruokavaliota ja hyvin kasvoivat. Kauravelli iltasella ennen unia, auttoi hieman pitempään väliin nälän kanssa ja antoi minulle hieman lepoaikaa. Lisäksi 6 kk iässä opetimme, että tutti korvaa pulloa yöllä. Siinä mies oli suureksi avuksi, kun häneltä lapset eivät niin maitoa odottaneetkaan. Oli helpompi ymmärtää, että isi antaa vain tutin… Ota siis miehestäsi hyöty irti.

      Selviät rikkonaisista öistä kun muistat levätä lasten nukkuessa. Tärkeimmät kotityöt, pyykinpesu, ruoka yms. täytyy tietenkin hoitaa, mutta muuten tärkein tehtäväsi on lasten hoitaminen. Mies auttakoon siivouksessa yms. Et jaksa, jos et pidä voimistasi huolta! Uupuneella äidillä eivät lapset tee mitään. Lenkki päivässä pitää kunnon yllä, mutta varo opettamasta liikkuvaan vaunuun nukkuessa. Nukuta ensin paikoillaan ja lähde vasta sitten. Näin eivät jatkossa vaadi vaunujen liikettä nukahtaessaan.

      Yksinäsi pärjäät pulloruokinnalla, kun otat ”kikka kolmoset” käyttöön: lapset sitteriin, äiti keskelle ja pullo molemmille suuhun ja aikanaan kaksi syöttötuolia pöydän viereen ja vuorotellen ruokaa suuhun. (Omat lautaset ja lusikat tietenkin!) Jos kiirettä pukkaa tai kädet loppuvat, niin pullo suuhun sitterissä ja tyyny masun päälle pulloa tukemaan. Lauleskele taustalla, jotta tietävät, että olet läsnä, vaikket ihan vieressä. Kun on riittävästi pulloja, tee vuorokauden maitoannokset jääkaappiin valmiiksi kerralla odottamaan lämmitystä. Liukuhihnatyötä tämäkin. Itselläni meni niin lujaa, että kaikkea täytyi kehittää, eikä järjestys ollut ensimmäinen prioriteetti. Kaikkeen alistuu, kun ei muuta voi. Itselläni meni hetki tajuta tämä asia, mutta pakkohan se oli, kun aikaa ei ollut. Aina kun meillä oli vieraita istuinkin sitten lasten kanssa sylitellen ja seurustellen. Mielestäni sylihoito kuuluu lapsuuteen ja sitä tulee antaa paljon. Aina siihen ei ole mahdollisuutta, joten käytin kaiken tällaisen ajan sitten sylittelyyn. Toimi erittäin hyvin ja kaikki olivat tyytyväisiä: vieras sai osansa ja lapsetkaan eivät kerjänneet huomiota, kun sylissä istuivat. Meillä eivät isompanakaan hakeneet huomiota, joten ymmärsivät kai, että vieraiden aikana seurustellaan tai leikitään omilla tavaroilla hissukseen. Kun kasvoivat, istuin lattialla ja seurustelin. Näin olin lapsille läsnä heidän tasollaan, mutta vieraan kanssa maailmaa parantaen. Kahville tietysti nousin ylös, mutta silloin laitoin lapset sitteriin/syöttötuoliin ja annoin kuivaa ruisleipää pureksittavaksi. Kuivanleivän järsiminen oli heistä kivaa ja niin muuten oli riisimurojen ja rusinoidenkin napsiminen kaulalapun kourusta pinsettiotteen löytymisen jälkeen.
      Niin ja kun tulee kiinteän ruoan vuoro: tee iso perunamuusi veteen juureksilla yms. höystettynä valmiiksi jääkaappiin. Jäähdytä nopeasti . Lisää siihen halutessasi liha tms. annosta lämmitettäessä. Näin säästät aikaa ja rahaa. Lisäksi ruoka on kokkareisempaa kuin purkkiruoat ja täyteläisempää, joten pitää nälän pidempään poissa. Säilyy hyvin 4-5 päivää, kunhan et anna lämmitä välillä. Litran kiisseli hedelmäsokerilla auttaa makean puolella ja on paremman makuista kuin nuo purkit. Toki kannattaa purkkiruokien makuunkin opettaa, reissuilla ne ovat korvaamaton apu, kun säilyvät avaamattomana huoneen lämmössä. Purkkiruokien makuun opetin muussaamalla perunaa sekaan lisukkeeksi. Matkoilla peruna saattoi puuttua, mutta maku oli jo tuttu.

      Ei muuta kuin voimia uudelle perheelle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2087
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1798
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      19
      1677
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1480
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1433
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1348
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1302
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe