Muutama sananen perustuslaista. Olen joskus aiemmin näillä palstoilla esittänyt perusoikeuksien muodostumisen nykyiseen perustuslakiin ns. perusoikeuspaketin yhteydessä silloiseen vanhaan hallitusmuotoon 1990-luvulla tehtyjen säännösten siirtämisillä sellaisenaan uuteen perustuslakiin.
Niinpä perusoikeuksien yhteydessä on keskeinen tulkintalähde perusoikeuspaketin valmistelutyöt, erityisesti hallituksen esitys HE 309/1993. Tuosta hallituksen esityksestä voi havaita myös perustuslain toteaman kaksikielisyyden ja suomen ja ruotsin kielten aseman maamme virallisina kielinä.
Kouluopetuksen sisältöä voidaan käsitellä lainsäädännössä niin totesin, että on mahdollista tehdä suomen ja ruotsin kielen (jäljempänä kansalliskielen) pakollista opetusta koskeva ratkaisu niin, ettei ratkaisu ole perustuslain määräysten vastainen. Sen sijaan lainsäädännöllinen puuttuminen siihen, että opetusta ei annettaisi omalla äidinkielellä suomenkielisille tai ruotsinkielisille lapsille heidän omalla kielellään olisi perustuslain vastaista.
Palattakoon vielä kielilakiin, jossa siis säädetään kansalaisen oikeudesta käyttää omaa kieltään tuomioistuimissa ja viranomaisissa perustuslain 17 §:n määräyksen lakitasolla toteavasti. Kielilaki on säädetty perustuslain säännöksen toteuttamiseksi ja sen kumoaminen tai olennainen muuttaminen edellyttää edeltävää perustuslain muutosta. Kielilaissa ei - kuten tiedossa lienee - säädetä mitään koulujen kieltenopetuksesta. Ylipäätänsä kielilainsäädännön perusteiden tunteminen on varsin heikkoa keskustelijoille, joten on ehkä syytä selventää käsitepohjaa. Kannattaa tutustua faktatietoon enneminkin kuin propagandaan.
Oma käsitykseni on se, että kielilain perusrakenteen muuttamiseen ei ole tarvetta edes siinäkään tilanteessa, että kansalliskielten opetus vapaaehtoistuu. Todettakoon sekin, että olemme eläneet perustuslaillisessa kaksikielisyydessä lähes 90 vuoden ajan niin, että olennaisella tavalla perusrakenne ei ole muuttunut sen enempää perustuslain/hallitusmuodon kielellisten oikeuksien ja perustuslakia alemman kielilainsäädännön suhteen.
Ruotsin kielen asema suinkaan ole vuoden 2003 tuotetta vaan itsenäisen Suomen historian ajan vallinnutta lainsäädännöllistä olotilaa. Todettakoon se, että tuona aikana ei ole ollut koko ajan koko koulutettavaa ikäluokkaa koskevaa kansalliskieltä koskevaa opiskeluvelvoitetta.
Oma käsitykseni on, että vaikkakin kansalliskielen pakollisesta opetuksesta luovuttaisiin, kielilainsäädännön toteamat asiat ovat täysin toteutettavissa eikä syytä perustuslain tai kielilain muuttamiseen ole. Asian merkitys ei sittenkään ole niin suuri kuin arvon debatöörit antavat ymmärtää.
Kappas vain, alkuperäinen nimimerkki ioni on edelleen varattuna, joten sen johdosta tuo rinkula nikin perään.
Niinpä perusoikeuksien yhteydessä on keskeinen tulkintalähde perusoikeuspaketin valmistelutyöt, erityisesti hallituksen esitys HE 309/1993. Tuosta hallituksen esityksestä voi havaita myös perustuslain toteaman kaksikielisyyden ja suomen ja ruotsin kielten aseman maamme virallisina kielinä.
Kouluopetuksen sisältöä voidaan käsitellä lainsäädännössä niin totesin, että on mahdollista tehdä suomen ja ruotsin kielen (jäljempänä kansalliskielen) pakollista opetusta koskeva ratkaisu niin, ettei ratkaisu ole perustuslain määräysten vastainen. Sen sijaan lainsäädännöllinen puuttuminen siihen, että opetusta ei annettaisi omalla äidinkielellä suomenkielisille tai ruotsinkielisille lapsille heidän omalla kielellään olisi perustuslain vastaista.
Palattakoon vielä kielilakiin, jossa siis säädetään kansalaisen oikeudesta käyttää omaa kieltään tuomioistuimissa ja viranomaisissa perustuslain 17 §:n määräyksen lakitasolla toteavasti. Kielilaki on säädetty perustuslain säännöksen toteuttamiseksi ja sen kumoaminen tai olennainen muuttaminen edellyttää edeltävää perustuslain muutosta. Kielilaissa ei - kuten tiedossa lienee - säädetä mitään koulujen kieltenopetuksesta. Ylipäätänsä kielilainsäädännön perusteiden tunteminen on varsin heikkoa keskustelijoille, joten on ehkä syytä selventää käsitepohjaa. Kannattaa tutustua faktatietoon enneminkin kuin propagandaan.
Oma käsitykseni on se, että kielilain perusrakenteen muuttamiseen ei ole tarvetta edes siinäkään tilanteessa, että kansalliskielten opetus vapaaehtoistuu. Todettakoon sekin, että olemme eläneet perustuslaillisessa kaksikielisyydessä lähes 90 vuoden ajan niin, että olennaisella tavalla perusrakenne ei ole muuttunut sen enempää perustuslain/hallitusmuodon kielellisten oikeuksien ja perustuslakia alemman kielilainsäädännön suhteen.
Ruotsin kielen asema suinkaan ole vuoden 2003 tuotetta vaan itsenäisen Suomen historian ajan vallinnutta lainsäädännöllistä olotilaa. Todettakoon se, että tuona aikana ei ole ollut koko ajan koko koulutettavaa ikäluokkaa koskevaa kansalliskieltä koskevaa opiskeluvelvoitetta.
Oma käsitykseni on, että vaikkakin kansalliskielen pakollisesta opetuksesta luovuttaisiin, kielilainsäädännön toteamat asiat ovat täysin toteutettavissa eikä syytä perustuslain tai kielilain muuttamiseen ole. Asian merkitys ei sittenkään ole niin suuri kuin arvon debatöörit antavat ymmärtää.
Kappas vain, alkuperäinen nimimerkki ioni on edelleen varattuna, joten sen johdosta tuo rinkula nikin perään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Koulujen pakkoruotsi ei kuulu perustuslakiin.
Mielestäni ei myöskään virkaruotsi. Ei kaikkien virkamiesten tarvitse suinkaan osata ruotsia, jotta ruotsinkielisten palvelu taataan.
On vain pakkoruotsittajien sumutusta vedota näissä asioissa perustuslakiin.
Toisaalta perustuslakikin on VAIN ihmisten tekemä laki, ei mikään Jumalan sana.
Perustuslakiakin voidaan ja pitääkin muuttaa, jos se on vanhentunut eikä vastaa tarpeita.
" Laki on ihmistä varten, ei ihminen lakia varten"