Tajusin jokin aika sitten että taidan minäkin sitten olla nykyään yksinäinen; aina ollut kavereita mutta ajan mittaan käynyt niin että ihmiset alkavat perustamaan perheitä ja verkostoitumaan työpaikkojensa kautta eteenpäin. Tuntuu siltä että olen "missannut parikin junaa". Vietin valmistuttuani puolitoista vuotta ulkomailla ja kotiinpaluun jälkeen ei enään mikään ollut niin kuin ennen. Perusasiat kunnossa, työ OK ja perhesuhteet hyvällä mallilla. Tää kaverpuoli sitten vähän niin ja näin.
Nyt sitten kolmekymppiä häämöttää vuoden päästä ja kovin tekisi mieli ostaa asunto ja asettautua paikoilleen. Luoda sitä samaa perusturvallisuutta joka kenties muilla on. Ja samalla tuntuu siltä että sosiaalisesti oon sivuraiteilla. Kavereita on, mutta se syvällisyys ikään kuin puuttuu. Ihmisiä näkee harvoin. Tuntuu että saa taistella ihan helvetisti että saat "audienssin" kiireiden takia jne. Ja sitten nämä "ongelmat" joka hemmetin juhlapyhä (esim. uusi vuosi, juhannus jne.... kesälomien suunnittelut). Suurin osa viikonlopuista tuntuvat siltä kun olisi lentokentällä tappamassa aikaa ennen koneen lähtöä tai jotain. Ei mikään mukava fiilis.
Tahtoisinkin luoda uutta verkostoa ja päivän päätteksi myös löytää jonkun jonka kanssa jakaa tämä elämä. Tuntuu vaan siltä että "too late" - muut tekivät jo, joten vaikeaa on.
En toisaalta tahdo uskoa että A) olen ainut tämän kaltaisessa asemassa (niin, missä ne muut Hesan yksinäiset ovat?) ja B) että toivo on menetettyä. Tahtoa riittää kyllä!
Muilla nuorilla aikuisilla samankaltaisia kokemuksia? Olisi kivaa miettiä näitä enemmän ja ehkäpä saada asialle jotain tehtyä.
Nyt sitten kolmekymppiä häämöttää vuoden päästä ja kovin tekisi mieli ostaa asunto ja asettautua paikoilleen. Luoda sitä samaa perusturvallisuutta joka kenties muilla on. Ja samalla tuntuu siltä että sosiaalisesti oon sivuraiteilla. Kavereita on, mutta se syvällisyys ikään kuin puuttuu. Ihmisiä näkee harvoin. Tuntuu että saa taistella ihan helvetisti että saat "audienssin" kiireiden takia jne. Ja sitten nämä "ongelmat" joka hemmetin juhlapyhä (esim. uusi vuosi, juhannus jne.... kesälomien suunnittelut). Suurin osa viikonlopuista tuntuvat siltä kun olisi lentokentällä tappamassa aikaa ennen koneen lähtöä tai jotain. Ei mikään mukava fiilis.
Tahtoisinkin luoda uutta verkostoa ja päivän päätteksi myös löytää jonkun jonka kanssa jakaa tämä elämä. Tuntuu vaan siltä että "too late" - muut tekivät jo, joten vaikeaa on.
En toisaalta tahdo uskoa että A) olen ainut tämän kaltaisessa asemassa (niin, missä ne muut Hesan yksinäiset ovat?) ja B) että toivo on menetettyä. Tahtoa riittää kyllä!
Muilla nuorilla aikuisilla samankaltaisia kokemuksia? Olisi kivaa miettiä näitä enemmän ja ehkäpä saada asialle jotain tehtyä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
On meitä muitakin ja jotkut et vaan jaksa pitää ystävyys suhteitä yllä niinkuin toiset.
Syitä voi olla monia ja minä ainakin haluan uusia ystäviä ja mieluiten ikäisiäni mutta se on hankalaa.
...se jutun ydin onkin. Silloin kun olisi pitänyt panostaa suhteisiin ei erinäisistä syistä tultu tehtyä. Mutta se ei kenties ole olennaista koska pohtimalla niitä niin tämä ongelma ei ratkea. Mutta myönnetty!
Ja nyt sitten kuin tahtoisi niin tilanteet ja aika eivät ole otollisia. Sitä alkaa miettimään että hetkinen, mitenkäs tässä sitten käy kun eittämättä vanhenee enemmän ja jos tilanne jatkuisi samanlaisena kun nyt.
Ajatuksia saa mielellään jättää osoitteeseen [email protected]